Free counter and web stats

perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Työtä riittää taas...


"Työtä riittää taas" laulaa Juha Tapio laulussaan. Tämä on pätenyt kohdallani palattuani virallisesti töihin tämän viikon tiistaina 6 viikon sairasloman jälkeen. Sairaslomallakin tuli tehtyä yhtä ja toista työjuttua. Koordinaattorina olen ollut vastuussa mm. työvuorolistoista ja siinä olikin tekemistä, että sai kaikki palapelin osat paikoilleen näin ison seurakunnan toiminnassa. Työvuorolistalla on myös taipumus muuttua koko ajan, vähän väliä saa olla korjaamassa "lopullista" versiota.

Tällä viikolla kävimme pitämässä rippikouluinfot Vaasan yläasteilla. Rippikoulun suosio näyttää taatulta, kun joka koululla oli paikalla ilmeisesti koko ikäluokka. Mielenkiinnolla odotamme miltä tilanne näyttää ilmoittautumisten jälkeen.

Tänä perjantaina meillä oli syksyn ensimmäinen IKHTYS-messu Vaasan kirkossa. IKHTYS-messu on suurelta osin nuorten itsensä toteuttama messu. Oli meitä tosin 4 työntekijääkin mukana, mutta nuoria oli eri tehtävissä parikymmentä. Musiikista vastasi houseband, jonka laulajat näkyvät kuvassa.

Kolmen vuoden takainen rippikoululaiseni Jenny piti hienon puheen messussa elämän tärkeysjärjestyksestä; onko ykkössijalla raha ja shoppailu vai Jumala. Väkeä oli paikalla yli 80 henkeä. Myöhemmin illalla sain viestiä, että "jatkoilla" nuortentila Crossissa oli paikalla jo yli 120 henkeä. Crossiin mahtuu virallisesti 100 henkeä, joten tiivistä on.

Leikkauksen jälkeinen kuntoutus on edennyt hyvin. Tänään olin jälleen fysioterapiassa, jossa laitettiiin ensimmäisen kerran "punttitreeniin". Tulosta alkaa syntymään, tein liikkeitä 2kg:lla ja joitakin 1 kg:lla :-) Siitä se lähtee...

Vesa

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Ora et labora!

Milloin minä olen onnellinen?
Kun olen rukoillut.

Milloin olen syvältä tyydytetty?
Kun olen riittävästi rukoillut.

Milloin olen eniten oma itseni?
Kun rukoilen.

Milloin minua parhaiten ymmärretään?
Kun rukoilen.

Milloin parhaiten rakastan toista?
Kun olen riittävästi rukoillut.


Tämän ajatelman löysin kesällä ostamastani Leena Lehtisen kirjasta "Ilonhippuja". Viikonloppuna sain kuulla lisää Leena Lehtisen ajatuksia rukouksesta, kun hän oli miehensä Kalevi Lehtisen kanssa puhumassa Yhdessä Vaasan puolesta -rukoustapahtumassa. Leena Lehtisen ajatukset rukouksesta olivat hyvin yksinkertaisia. Hän kertoi elämänsä hankalista ja vaikeista tilanteista, jolloin hän oli tarvinnut Jeesusta ja rukousta. Hän ei opettanut hienoja rimpsuja, joita pitäisi lausua tai tekniikoita, joiden avulla rukouksiin vastataan. "Jeesus, auta" oli se rukous, jonka hän oli lausunut ja välillä huutanut Jumalan puoleen. Ja aina hän oli saanut apua, muodossa tai toisessa. Hengissä oli selvitty!

Kalevi Lehtinen taas opetti siitä, miten me voimme olla kutsumassa toisia ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi. Hän opetti 10 askelta, joiden avulla voimme kertoa ilosanomaa Jeesuksesta niille ihmisille, jotka eivät tunne häntä henkilökohtaisesti. Pääajatukset menivät suurin piirtein näin:

1. Usko! Kaiken lähtökohtana on oma henkilökohtainen usko Jeesukseen.

2. Puhdistu! On tärkeää pyytää omia syntejä anteeksi, jotta Jumala voi puhdistaa sydämen kaikesta pahasta ja ottaa sen käyttöönsä.

3. Täyty Hengellä! Kristityn on hyvä rukoilla, että Pyhä Henki saa täyttää sydämen. Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole ihmisen oma teko. Jumala täyttää meidät Hengelllään, jos annamme siihen luvan. "..antakaa Hengen täyttää itsenne."Ef. 5:18

4. Tee suunnitelma! Jumala on järjestyksen Jumala. On hyvä olla selvä suunnitelma, jottei hutki sinne tänne, vaan toimii suunnitelmallisesti. Voit miettiä sitä, kuka sinun lähelläsi kaipaa kuulla sanomaa Jumalan rakkaudesta.

5. Rukoile! Rukous on ensiarvoisen tärkeää, jotta kaikki tapahtuisi Jumalan tahdon eikä oman tahdon mukaan. Ennen kuin puhut ihmisille Jumalasta, on tärkeää puhua Jumalalle juuri näistä ihmisistä.

6. Lähde liikkeelle! Uskovien on lähdettävä liikkeelle kirkoista ja kokouksista ihmisten pariin. Jeesus antoi tehtävän "Menkää ja tehkää" eikä odottanutkaan, että ihmiset tulevat hänen tai hänen opetuslastensa luokse.

7. Avaa suusi! Ole rohkea, avaa suusi ja puhu ihmisille. Muuten he eivät voi tietää, mitä sinulla on sanottavaa.

8. Puhu Jeesuksesta! Evankeliumin sisältö on ilosanoma Jeesuksesta. Kerro ihmisille Jeesuksen rakkaudesta.

9. Rakasta! Puhe Jeesuksen rakkaudesta on turhaa, jos sanasi ja tekosi eivät ole sopusoinnussa.
Rakasta ihmisiä sellaisina kuin he ovat! He eivät ole evankelioimistyösi objekteja vaan Jumalalle tärkeitä, rakkaita ja arvokkaita yksilöitä.

10. Luota! Luota siihen, että Jumala käyttää sinua työssään. Hän ei väheksy sinun työtäsi; sinä saat olla Jumalan työtoveri!

Hyviä ohjeita kaikki, mutta ovatko ne Suomessa tarpeellisia. Eivätkö kaikki suomalaiset ole jo kuulleet evankeliumia kyllästymiseen saakka? Eikö niitä voisi paremmin soveltaa vaikkapa lähetyskentillä?

Itse olen huomannut työssäni sen, että uskon perusasiat voivat olla pahasti hukassa suomalaisilta kristityiltä, kastetuilta kirkon jäseniltä. Liian moni kantaa harteillaan raskaita taakkoja ja luulee, että pitäisi omin voimin päästä eroon synneistä. Kerroin muutamalle aikuiselle siitä, miten pyhäkoululeirillä kirjoitimme syntejä lapulle ja sitten poltimme laput osoituksena Jumalan anteeksiantamuksesta. Rouvat toivoivat, että synneistä pääsisi eroon yhtä helposti ihan oikeastikin. Yritin vakuuttaa heille sitä, miten se on juuri niin yksinkertaista. Jeesuksen ristinkuoleman tähden me saamme synnit anteeksi aina kun sitä pyydämme eikä Jumala enää muistele virheitämme. Toivottavasti meni perille! Leena Lehtinen kirjoittaa:

Anteeksisaaminen:
irti menneestä,
vapaus nykyhetkeen
ja huomiseen.


Kalevi Lehtinen oli puheessaan erityisen huolestunut siitä, että tutkimusten mukaan kymmenen viimeisen vuoden aikana 15-25-vuotiaiden ikäryhmässä Jeesukseen uskovien määrä on romahtanut. Lehtinen arveli määrän putoamisen johtuvan siitä, ettei perheissä enää samalla tavalla kuin aikaisemmin opeteta lapsia turvautumaan Jeesukseen . Saman trendin olen huomannut kastekeskusteluissa. Hyvin monet 70- ja erityisesti 80-luvulla syntyneistä vanhemmista eivät ole oppineet lapsena rukoilemaan iltarukousta. Toivottavasti he siitä huolimatta haluaisivat opettaa iltarukouksen omille lapsilleen! Siinä on haastetta seurakuntien lapsi- ja perhetyölle.

Hanna (Koivaara) kirjoitti vieraskirjaamme viime viikolla rukousyhteydestämme. Tämän viimeisen vuoden aikana olen saanut yhdessä Hannan kanssa kokea syvemmin kuin ehkä koskaan ennen sen, miten Jumala kuulee rukoukset. "Ora et labora= Rukoile ja työtä tee" on aivan lyömätön konsepti seurakuntatyölle. JUMALA ON IHMEELLINEN!
Elina



"Lapseni,
älä pelkää
olla kahden minun kanssani",
sanoo Herrani hiljaa, hyvin hiljaa.
Kutsu syvempään rauhaan,
kirkkaaseen hereilläoloon.

Leena Lehtinen

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Arkipäivän glamouria


Meidän kahden papin perheen elämä on säännöllisen epäsäännöllistä. Perheessämme ei tunneta käsitteitä säännöllinen työaika, perjantaisiivous, lauantaisauna tai sovmorgon. Elämämme muotoutuu viikosta toiseen sen mukaan, mitä kalentereissa lukee. Perheen menot sovitetaan työmenoihin ja päinvastoin.

Iltaisin on usein jommallakummalla joku tilaisuus tai kokous. Aika usein iltaisin toinen meistä, yleensä Vesa, (sairaslomalainen on nytkin siellä) hiippailee tyhjälle työpaikalle saarnan, puheen tai muiden töiden kimppuun. Se voi kuulostaa ankealta säännölliseen työaikaan tottuneelle, mutta meille se sopii hyvin. Kirjoittaminen on tehokasta ja ajatukset kulkevat kirkkaasti, kun ei ole mitään häiriötekijöitä. Välillä työnteko illalla on jopa nautinnollista! En usko, että lapsetkaan ovat joutuneet kärsimään elämäntavastamme. Hoitopäivät ovat olleet aina lyhyitä; nytkin Mikael on vain 18 tuntia viikossa hoidossa. Yleensä olemme saaneet iltamenotkin järjestettyä niin, etteivät ne satu samoille illoille. Välilllä tarvitsee kyllä lehmänhermoja, että saa arjen toimimaan ja kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen.

Tänään vietin lasten kanssa laatuaikaa. Anttonin vanhempainillassa Saara Kinnunen sanoi, että lapset arvostavat yhteisiä arkihetkiä enemmän kuin huvipuistokäyntejä tai vastaavia. Kolmen eri-ikäisen lapsen kanssa on välillä vaikea keksiä tekemistä, johon kaikki voivat osallistua. Mikael sotkee vielä pelit ja yhteiset leikit eikä jaksa keskittyä isojen lasten kirjoihin. Iltalukemiset ja nukutuskin tapahtuvat yleensä kahdessa erässä. Leipominen on kuitenkin osoittautunut mainioksi yhteiseksi puuhaksi. Vesa on asiasta vähän toista mieltä, koska lasten ja minun leipomishetkemme ovat usein täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Tänään leivoimme Anttonin toivomuksesta kanelipullia. Vesa poistui viisaasti paikalta tietokoneen ääreen. Kuulumme nimittäin Vesan kanssa eri koulukuntiin leipomisessa. Vesa edustaa koulukuntaa "järjestys ennen kaikkea". Olen joskus ihmetellyt, miten sämpylöiden leipomiseen voi mennä koko päivä. Mutta Vesan mallissa kaikki meneekin hallitusti ja rauhallisest; keittiö pysyy siistinä koko ajan. Vesalla on myös taipumus tehdä suurehkoja annoksia. Pizzan lisätuotteena on kerran jos toisenkin syntynyt aimo annos sämpylöitä. Vesan sämpylöitä, jotka tunnetaan myös nimellä "Kappalaiset", tulee yleensä pakastin täyteen.

Itse edustan leipomisessa kaaos-koulukuntaa, jonka etuihin kuuluvat nopeus, tehokkuus ja lapsiystävällisyys. Kaikki tavarat otetaan yhtä aikaa esille, lapset saavat osallistua luovaan toimintaan iästä ja taidoista riippumatta ja siivoustöihin aletaan vasta leipomisen jälkeen. Tämän koulukunnan pieniä haittapuolia ovat kaaos, vaaralliset tilanteet ja keittiön sotkuisuus. Tänäänkään ei vältytty vaarallisilta tilanteilta, mutta hauskaa oli kaikilla. Leipomisen kuluessa Vesa siivosi keittiötä ja leipomisen jälkeen katoimme pöydän oikein hienoksi, Antton haki kynttilänkin. Arkipäivän glamouria parhaimmillaan! Mikael ei tosin jaksanut nauttia yhteisestä hetkestä kovinkaan kauan, vaan alkoi iloksemme imuroida rikkaimurilla.

Sitten olikin lasten aika kömpiä isin kanssa sänkyyn ja itse lähdin rautojen pariin BodyPumppiin. Nyt olo on jumpan ja saunan jälkeen pullantuoksuisessa kodissa ihanan rentoutunut. Arkipäivän glamouria parhaimmillaan!
Elina

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

On työkin pelkkää iloa


Minulla on oma nimikkokoulu, Länsimetsän ala-aste, jossa käyn pitämässä aamunavauksia. Nimikkokoulussani on paljon laulavia lapsia ja opettajia, minkä vuoksi olen ottanut tavaksi laulattaa jokaisessa aamunavauksessani virren lisäksi laululeikin. Omaksi ja varmaan lastenkin suosikiksi on tullut Pekka Simojoen ja Pia Perkiön Toimivat kädet. Siinä sanotaan mm. "Maailmassa on niin paljon tehtävää: auttamista, jakamista, hyvän sanan sanomista. Jos ei sitä kukaan tee, se tekemättä jää. Me saimme kädet toimivat ja ajatukset rohkeat. On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala. Hei!"

Laulu kuvaa hyvin tämänhetkistä oloani. Mieli on iloinen ja kiitollinen rankan työviikonlopun jälkeen. Eilen vietimme seurakunnassa 4-vuotissynttäreitä ensimmäistä kertaa tenavakirkon muodossa. Meillä oli vierailijana KRS:n Valkovilla-nukketeatteri, joka esitti kirkossa Ihmeellinen Jeesus -näytelmän ja vieraili kanssani tänään Isolahden ala-asteella. Laura innostui ainakin esityksestä niin paljon, että valitsi videohetkeensä tänään Uuden testamentin kertomukset, "Kun siellä on se Jeesus".

Tenavakirkko oli kokonaisuutena mukava tapahtuma. Tunnelma oli käsinkosketeltava, kun alkuvirtenä 240 seurakuntalaista lauloi "Jumalan kämmenellä". Lapset seurasivat innolla nukketeatteria ja olivat hyvin mukana laululeikeissä. Kummipoikamme Konstakin, joka on vasta 2-vuotias, seurasi naulittuna tenavakirkon kulkua. Kirkollisten lukemisen aikana melu alkoi olla kyllä melkoinen. Siinä oli mukava lukea 17 kastetun nimet yms. Ääni tuli vähän käheäksi! Nukketeatterin Sirkku ehdottikin, että seuraavan kerran Ville-muppetnukke voisi lukea kirkolliset. En kyllä tiedä, uskallanko kuolleita ilmoitella nuken suulla. Mutta ehkä muut ilmoitukset.

Kirkon jälkeen lauloin käheällä äänelläni Lasse Heikkilän onnittelulaulun 12 säkeistöä 4-vuotiaille, kun kanttoriltakin oli ääni poissa. (Melkoinen flunssa-aalto on saapunut Vaasaan.) Syntymäpäivälaulu sopi kyllä mainiosti tilanteeseen: jokainen lapsi sai huomiota, kun oman kuukauden kohdalla sai tulla eteen ja noutaa ikioman Raamatun. Laulun kertosäkeistössä vakuutettiin:"Jeesus sua rakastaa, tosi paljon rakastaa, tahtoo sua siunata, johdattaa ja varjella". Eipä sen parempaa toivotusta syntymäpäiväsankareille voi olla!

Muuten viikonloppuni kului yhden kasteen lisäksi Wasa Sports Club -projektissa. Keväällä sain päähän pähkähullun ajatuksen, että minun pitäisi järjestää kutsujumalanpalvelus jumppapaikkani, Wasa Sports Clubin, jäsenille. Ajatus olisi jäänyt varmaan aikomuksen tasolle, jollei Vesa olisi kerran ohimennen sanonut Kaitsu Niemelän puhuneen vastaavaa treenien lomassa. Niinpä otin Kaitsuun yhteyttä ja menimme yhdessä toimitusjohtajan puheille. Vastaanotto oli heti myönteinen, ja tänä viikonloppuna Vaasan seurakuntien ja kuntoiluyrityksen yhteistyö avattiin näyttävästi 25-vuotisjuhlan yhteydessä.

Yhteistyöstä tuli paljon monipuolisempaa kuin olimme Kaitsun kanssa suunnitelleet tai edes haaveilleet. 25-vuotisjuhlan kunniaksi yritys maksaa jokaisesta lauantaina tehdystä jäsenyydestä 25 euroa Kirkon ulkomaanavun Afrikan naiset -projektille. Vau! Siinä on mallia muillekin yrityksille. Lauantai-päivän olimme ruotsalaisen seurakunnan Janne-pastorin kanssa esittelemässä seurakuntien toimintaa kuntokeskuksessa. Vastaanotto oli erittäin myönteinen ja meillä oli tosi mielenkiintoinen päivä. Jaoimme päivän aikana 100 tuohusta tuomaan valoa syksyn pimeään sekä lukemattoman määrän erilaisia esitteitä, juttelimme asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa sekä edustimme seurakuntaa pantapaitoinemme. Monet työntekijät ja jäsenet sanoivat meille, että tällaista toimintaa olisi hyvä jatkaa. Kaksi nuorta miestä ehdotti, että perustaisimme SpotrsClubille oman toimipisteen, jossa antaisimme hengellistä ohjausta. Ei hassumpi idea!

Viikonlopun juhlinta päättyi sunnuntaina kaksikieliseen Tuomasmessuun. Väkeä olisi voinut olla enemmänkin, mutta muuten messu oli hieno. Saarnassa Janne-pappi nosti painavaa punttia yhdessä Janne-toimitusjohtajan kanssa esimerkkinä siitä, miten meidän tulee kantaa toistemme kuormia. Saarnan yhteydessä Kristoffer lauloi laulun "You raise me up", jota käytetään BodyPumpissa venytyksessä. Yhteislaulu hyvän bändin säestyksellä oli nautintoa, Hannan ja Saran ylistystanssi oli vaikuttavaa ja TV:n Salt-ohjelmasta tuttu nuorisotyönohjaaja Sofie "Soffa" Björkgren-Näse lauloi upeasti. Minua ilahdutti myös se, kuinka innokkaasti nuoret aikuiset tulivat mukaan eri palvelutehtäviin. On hienoa, ettei tarvitse tehdä työtä yksin!

Tämä viikonloppu opetti taas minulle sen, miten Jumalan suunnitelmat ovat suurempia kuin omat suunnitelmani. Kun viime keväänä kirjoitin jumpan palautelappuun "Gospeljumppa olis kiva", pidin sitä suurena vitsinä. Nyt se tuntuu unelmalta, josta voi tulla totta. On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala!"
Elina

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Poliisin pysäyttämänä - taas!


Maaliskuussa se tapahtui ensimmäisen kerran. Olin ajamassa lasten kanssa Mikaelin kummien luota Pietarsaaresta Vaasaan päin. Olin peruuttanut liukkaalla kelillä niin, että törmäsin kummien talon portaisiin, ja autoon tuli lommo. Hakiessani sisältä apua liukastuin ja löin pääni. Olin kaikesta tapahtuneesta sen verran sekaisin, että huristelin reilua satasta kahdeksankympin alueella. Niinpä liikkuva poliisipartio pysäytti minut, vei minut poliisiautoon ja antoi sakot. Hetki ei ollut yhtään ahdistava, vaan lähinnä huvittava. Minua nauratti koominen tilanne. Poliisit taas olivat innoissaan, kun saivat ensimmäisen kerran elämässään kirjoittaa sakot papille. Löytyipä siinä keskustellessa yksi yhteinen tuttukin. Rehellisenä tyttönä vakuuttelin myös poliiseille, miten tuloni olivat kyllä sillä hetkellä paremmat kuin tekstiviestin antamat tiedot. Lupasin tehdä parannusta tästä sukuviasta, liian raskaasta kaasujalasta. Poliisit toivottivat parempaa päivän jatkoa, vaikka eivät tiennetkään, että olin törttöillyt jo vähän aikaisemminkin...

Toinen kerta tapahtui elokuussa. Olin menossa Miksun kanssa tapaamaan ystävääni Hannaa Vanhaan Vaasaan. Näin edessäni poliisin, joka huitoi minulle ja ohjasi kääntymään oikealle päin. Mielikuvitukseni alkoi laukata: panttivankeja, tulipalo, murha... Aukaisin ikkunan ja poliisi kysyi, olinko huomannut ajaneeni ylinopeutta. Rehellinen vastaukseni oli: "En!". En ollut huomannut, että olin ajanut yli kuuttakymppiä neljänkympin alueella. Nyt ei naurattanut yhtään! Olin tosissani yrittänyt tehdä parannusta ylinopeudesta ja ajaa rajoitusten mukaan. Ja tässä oli tulos! Laihana lohtuna oli, että sain mainostaa seurakunnan toiminnasta kiinnostuneelle vanhemmalle konstaapelille uutta keskustelupiiriä, Helmihetkeä.

Kolmas kerta tapahtui tänään. Olin tulossa Tuija-kanttorin kanssa Ruukinkartanon päivähartaudesta. Keskustelimme mukavia, ja silloin poliisi pysäytti meidät Koulukadun ja Hovioikeudenpuistikon kulmalla. Pysähdyin kiltisti. Odotimme rauhassa. Ja silloin se tapahtui. Autosaattue saapui ja ajoi ohitsemme. Tuija näki vilauksen hienosta hatusta. Kuningas ja kuningatar olivat matkalla tutustumaan Vaasan hovioikeuteen. Hyvä ajoitus!

Äskeisellä iltakävelyllä tunnelma oli juhlallinen. Kaupungintalo oli täydessä valaistuksessa, poliisiautoja oli siellä täällä ja Kirkkopuistossa oli kaapinkokoisia miehiä seisoskelemassa. Ei pelottanut yhtään, vaikka ulkona olikin jo aika pimeää. Sieluni silmin näin hienot juhlat, joissa molempien Vaasan seurakuntien kirkkoherrat ovat paikalla kutsuvieraina. Seula oli niin kova, etteivät saaneet ottaa edes rouviansa mukaansa. Tyytyväisiä tuntuivat silti olevan, ainakin etukäteen!

Huomenna aion viedä lapset patsastelemaan naapurin kulmille. Kuningasparin ohjelmassa on nimittäin tutustuminen Tikanojan taidekotiin, joka sijaitsee naapurissamme. Ehkä näemme vilauksen Silvian hymystä - tai ainakin hatusta.
Elina

PS. Olen kaivanut esille vierailun kunniaksi Victorian rukouskirjan, jota olen kontekstuaalisena teologina lainaillut viime aikojen puheissa ahkerasti. Esipuheessa Carl Gustaf ja Silvia kertovat oppineensa lapsena lukemaan iltarukouksen ja pitävänsä tästä tavasta kiinni vieläkin. Ehkä myös tänä iltana Vaasassa!

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Rakkaus on riskipeliä


"Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa, sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa. Sillä rakkaus on lahja Jumalan" lauloimme Anna-siskoni kanssa lauantaina Alatornion kirkossa Anttonin kitarasäestyksellä. Hetki oli ikimuistettava; rakas pikkuveljemme Jaakko meni naimisiin kauniin ja herttaisen Hannan kanssa. Paavo-isämme ei turhaan lainannut Sananlaskujen kirjan sanoja onnitellessaan hääparia:"Jos hyvän vaimon löydät, löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet. Häneen voit aina luottaa, hän pitää puutteen loitolla sinusta. Hän toimii miehensä parhaaksi, ei vahingoksi, kaikkina elämänsä päivänä. " Snl. 31:10-12

Hannan isä piti juhlissa hyvän puheen, jonka lopuksi kiitti vaimoaan ojentamalla 30 ruusua kiitokseksi yhteisistä 30 vuodesta. Toimin itse juhlissa juontajana ja löysin eräästä parisuhdekirjasta tilanteeseen sopivan ajatelman. Siinä mies seisoo kukkakimppu kädessä ja toteaa, että kukkien antaminen vaimolle on vähän sama kuin laittaisi juustoa hiirenloukkuun, jossa on jo hiiri. Hääväellä oli naurussa pitelemistä!

Viikonloppuna keskustelimme Pellossa enemmänkin parisuhteen hoitamisesta. Itse olen 10 avioliittovuotemme aikana lukenut niin monta parisuhdekirjaa, että nykyään jätän ne mieluusti kirjahyllyyn, ja keskityn käytännönharjoituksiin. Mutta jokaisessa vihkikeskustelussa ja usein vihkipuheessakin tuon esille sen, miten parisuhdekirjat ja -kurssit voivat auttaa tekemään hyvästä parisuhteesta vieläkin paremman ja antoisamman.

Tällä saralla suosikkiopukseni on Gary Chapmanin "Rakkauden kielet". (Oma kirjani on ruotsiksi, joten en ole aivan varma, mitä termejä käytetään suomalaisessa versiossa.) Kirjan perusajatus on, että ihmiset osoittavat rakkautta eri tavoin ja kokevat itsensä rakastetuksi eri tavoin. Chapmanin mukaan on olemassa viisi erilaista rakkauden kieltä: kohteliaisuudet/kauniit sanat, yhdessä vietetty aika, lahjat, palvelusten tekeminen ja fyysinen läheisyys. Kirjan mukaan jokaisella ihmisellä on yksi rakkauden kieli, joka erityisesti puhuttelee häntä. Joku tuntee olonsa rakastetuksi, kun saa kukkia säännöllisin väliajoin. Toiselle on tärkeä kyhnyttää oman kullan kainalossa. Kolmas kokee, että puoliso rakastaa, kun tämä on siivonnut talon.

Mutta entä sitten, jos puolison rakkauden kieli onkin aivan eri kuin oma rakkauden kieli; jos itse kaipaisi vain pusuttelua ja puoliso arvostaakin palvelusten tekemistä. Chapmanin kokemuksen mukaan on hyvin epätavallista, että puolisoilla on sama rakkauden kieli. Siksi ei auta muuta kuin ottaa selville puolison toiveet ja yrittää toimia niiden mukaan. Rakkauden teko, joka ei ole itselle luontainen, osoittaa aitoa halua rakastaa. Ja antaessaan saa!
Elina


PS. Etsiessäni materiaalia hääjuhlaa varten törmäsin söpöön leikekirjaan, jonka saimme Vesan kanssa lahjaksi hääpäivänämme. Mikael "Vandaalikuninkaan" käsittelyn jälkeen kirja on nyt irtopainos, onneksi runot jäivät ehjiksi. Tässä niistä yksi, sopinee kaikenikäisille pariskunnille.

"Minä uskaltaudun uusille teille
päästäkseni sinun luoksesi,
ennen kulkemattomille teille,
jotka vain luottamukseni sinuun voi nähdä.

Minä haluan avata keskustelun uudelleen
ja varustan koko mielikuvitukseni matkalle
löytääkseni sinut.

Minä uskon suhteemme pysyvyyteen,
syvän jakamisen mahdollisuuksiin.

Emme ole vielä yrittäneet kaikkea.
Emme ole vielä panneet peliin koko elämäämme.
Emme ole vielä suostuneet ehdottoman haavoittuviksi.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

2.9. Järvenpään kävelykatu Jannella

Olen mukana mielenkiintoisessa prosessissa. (Hain keväällä Järvenpään seurakunnan kirkkoherranvirkaa, jos et ole vielä kuullut). Prosessiin on jo tähän mennessä kuulunut mielenkiintoisia tehtäviä, joita voi lukea Järvenpään seurakunnan nettisivuilta (www.jarvenpaanseurakunta.fi)

Lauantaina 2.9. oli Järvenpään kävelykatu Jannella ensimmäinen kirkkoherravaaliehdokkaiden esittely. Seurakunta oli pystyttänyt keskeiselle paikalle vaaliteltan, ja väkeä oli paljon liikkeellä. Teltalla oli mukana myös seurakuntavaaliehdokkaita esittelemässä omia vaaliteemojaan.

Meitä kahta kirkkoherranvaaliehdokasta haastateltiin kahteen otteeseen. Kysymykset olivat hyviä ja haastavia ja antoivat hyvää pohjustusta tulevaan vaalipaneeliin, joka pidetään 4.10. Yleisökin sai esittää kysymyksiä, ja kysyttävää riittikin monista eri aiheista.

Parin tunnin tapaamisaika kului todella nopeasti ihmisten kanssa keskustellessa. Esillä olivat mm. jumalanpalveluselämä, diakonia ja lähetystyö. Mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja. Mielenkiinnolla odotan tulevaa vaalipaneelia.
Vesa