Free counter and web stats

perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

TÄYDELLISTÄ

Heräsin aamulla hurraa-huutoihin. Perheenjäsenet olivat sonnustautuneet aurinkolaseihin onnitteluseremonioita varten sänkyni ympärille. Keittiöstä lehahti vastapaistetun pullan IHASTUTTAVA tuoksu. Kaksi lahjaa ja neljä onnittelupusua olivat enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi sain riemullisen kortin. Siinä kaksi tyttöä tanssii kadulla ja tekstinä on "Det är de som inte hör musiken som tror att dansarna är galna". Kortin antajien mielestä se sopii hyvin minulle, jolla on jalat tukevasti ilmassa!

Keittiöön mennessä näin lippujen liehuvan suuren juhlapäivän kunniaksi. Tarjolla ei ollutkaan puuroa, vaikka Vesa eilen kyseli, mitä puurolajiketta haluan juhlapäivän kunniaksi. Pöytään oli katettu herkkupullien lisäksi viinirypäleitä ja leipää, kahvikin oli oikein keitetty valmiiksi. Täydellisen aamiaisen kruunasi mukavan seuran lisäksi taustamusiikki: soimaan pantiin syntymäpäivälahjani Juha Tapion Kaunis Ihminen. ELÄMÄ ON IHANAA!
Elina

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Älykäs, älykkäämpi, viisas

Perheessämme on yksi henkilö, joka on hyvin perillä maailman tapahtumista. Aamulla hän säntää päivän lehden kimppuun niin innokkaasti, että puuro useimmiten jäähtyy haaleaksi. Hänellä on hallussa niin seuraavien päivien sää, ulkomaan uutiset kuin urheilu-uutisetkin. Internetistä hän tutkailee päivän säätä ja kertoo mielellään innokkaalle kuuntelijalle koko Suomen lumitilanteen. Kahvipöytäkeskusteluissa hän osoitti tietämystään kertomalla, että kristittyjä on maailmassa kaikista eniten, niin ja niin monta prosenttia (enpä muista itse tarkkaa lukua). Toisella kertaa mietimme Vesan kanssa, kävikö Pekka Simojoki meillä vierailulla syksyllä vai keväällä. Perheemme tietoviisas, Antton, osasi sanoa tarkan päivän tälle hänelle hyvin merkittävälle vierailulle.

Anttonia seuratessa muistelen kaiholla niitä aikoja, jolloin itsekin olin vielä tietoviisas. Ala-asteella osasin hyvin tarkasti luetella kaikki Gustaf Wasaan liittyvät vuosiluvut; nyt haaveilen enää romanttisesta illallisesta samannimisessä ravintolassa. Yläasteaikana olin mukana taloustietokilpailun valtakunnallisessa finaalissa, jossa sujuvasti kirjoitin v. 1991 esseen aiheesta, pelastaisiko devalvaatio Suomen talouden. En kannattanut devalvaatiota, voin nyt tunnustaa. Vielä lukioaikanakin minussa oli jäljellä joitakin älyllisiä toimintoja. Osasin saksan kieliopin lähes ulkoa ja matematiikan kaavoja sovelsin kuin tyhjää vain. Opiskeluaikoinakin kävin vielä syvällisiä keskusteluja kreikan kieliopin pikku vivahteista opettajan kanssa tunnilla. Voi niitä aikoja!

Nyt yhdeksän vuotta valmistumisen jälkeen tuntuu siltä, että pääni on tyhjää täynnä. En tiedä mitään urheilusta enkä säästä. Talouselämä ja ulkopolitiikka ovat tällä hetkellä minulle yhtä hepreaa, heprean kieliopista puhumattakaan. Mutta rehellisesti puhuen minua ei haittaa pätkän vertaa se, että olen autuaallisen tietämätön siitä, miten edelliset urheilukisat menivät. Vesalta olen oppinut hyvän viisauden suhteessa penkkiurheiluun. "Tärkeintä, että pojat hikoilevat!" on mieheni vakiokommentti, jos joku intoilee urheilutuloksista. Ensi viikon säästäkään en ole kiinnostunut. Yleensä huomaan päivän sään siinä vaiheessa, kun menen ulos. Välillä kädet jäätyvät tai kävellessä tulee hiki. So what!

Olen huomannut, että ihminen selviää hyvin vähemmälläkin tiedolla. En tunne itseäni kovinkaan tyhmäksi, vaikka en tiedäkään Idols-finalisteista ihan kaikkia yksityiskohtia tai Ranskan vaalien kärkinimiä. Olen tietoisesti yrittänyt tehdä elämästäni yksinkertaisempaa, jotten sairastuisi aikamme tautiin nimeltään informaatioähky. Minulle riittää hyvin se, että pysyn perillä omista töistäni, lasten koulu- ja päivähoitoasioista, Vesan työaikatauluista, kodin asioista, ystävien ja sukulaisten asioista sekä kirkon asioista.
Päivän lehden selaan aina läpi, jotta pysyn perillä suurin piirtein Suomen ja maailman asioista. Mutta muuten elän melkoisessa informaatiotyhjiössä: en katso televisoita, en kuuntele radiota, enkä lue enää edes uutisia internetissä. Tuoreimpien uutisten ja sirpaletiedon sijaan haluan antaa aikaa syvemmälle tiedolle ja syvemmille kohtaamisille. Hetki Raamatun äärellä tai rukouksessa antaa niin paljon enemmän kuin iltapäivälehtien lukeminen. Syvällinen keskustelu ystävän kanssa kasvotusten tai puhelimessa korvaa mennen tullen Idols-finaalin tai Tanssin tähtien kanssa.
Arvojärjestykseni on muuttunut kouluajoilta niin, etten enää arvosta niin paljon älykkyyttä, loistavia suorituksia tai hienoja titteleitä. Ihmisiä kohdatessa huomaan hyvin usein sen, että viisaus ei ole kiinni koulutuksesta, sukupuolesta tai sosiaalisesta asemasta. Se on jotain paljon syvempää. Säälillä muistan erästä terveyskeskuslääkäriä, joka saadessaan potilaalta huonoa palautetta vetosi siihen, että hän on sentään kuuden ällän ylioppilas. Niinpä!
Olen suuren ihailun vallassa lukenut Anna-Maija Raittilan Uudenkuun päiväkirjaa. Syvälliset ajatukset, kirjatieto, rakkaus ja nöyryys kulkevat kirjassa käsi kädessä hienolla tavalla unohtamatta ihmisen raadollisuutta. Olen ylpeä siitä, että sain tältä suurelta naiselta 4-vuotiaana peikkokortin kiitoksena mukavasta juttuhetkestä. Uskon Sananlaskujen tavoin, että aito viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.
Elina

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Hulvatonta menoa!

Olen nauranut viime päivinä paljon. Siihen on ollut monia syitä. Yksi syy on ollut erään nimeltä mainitsemattoman seurakunnan seurakuntaneuvoston pöytäkirjanote. Siinä on seikkaperäisesti kerrottu, millä perusteilla avoinna ollut seurakuntapastorin virka on täytetty. Haastattelujen perusteella kaikilla hakijoilla oli vahva motivaatio seurakuntatyöhön ja lisäksi eräällä hakijalla ja minulla oli parhaat vuorovaikutustaidot. Sitä seuranneesta lauseesta olen saanut revittyä hyvin huumoria ja levitettyä iloista sanomaa lähipiirille. Toista hakijaa kehutaan pöytäkirjassa tasapainoiseksi aikuiseksi, jolla on realistinen ote työhön ja elämäään. Rivien välistä voi siis lukea jotain muutakin!

Mennessäni työhaastatteluun päätin olla rauhallinen, hillitty ja tahdikas. Lupasin Vesalle ja Hanna-ystävälleni, että harkitsen aina muutaman sekunnin ennen kuin vastaan kysymyksiin. Ehkä haastattelun alussa näin kävinkin. Mutta haastattelun edetessä toin esille avoimen, optimistisen ja yli-innokkaan puoleni. Ei ihme, että haastattelijat eivät pitäneet minua kovin realistina. Sitähän en olekaan, vaan olen pahimman luokan optimisti! Sen sijaan olen sitä mieltä, että olen tasapainoinen kotkotuksistani huolimatta. Tulen nimittäin hyvin juttuun itseni kanssa ja yleensä minulla on itseni kanssa vielä oikein hauskaa! Työroolissa osaan tarpeen tullen olla myös hyvin rauhallinen, hillitty ja muille tilaa antava. Työhaastattelussa taas on se paha puoli, että SAA puhua koko ajan itsestään. Ja sehän ei ole minulle ongelma...

Vuosi sitten Vesa sai mielenkiintoisen analyysin eräässä työhaastattelussa. Kahdellekymmenelle hakijalle lähetetyssä yhteenvedossa miestäni kuvattiin rauhalliseksi, mutta myös araksi. Mielenkiintoinen tulkinta miehestä, joka oli kuvannut työhakemuksessaan itseään psykologisen testin perusteella mm. kilpailuhenkiseksi. Yhtenä syynä oli ehkä se, että itse olin hetkeä aikaisemmin haastattelussa, jossa reteästi totesin oman työnhakuni olevan sillä kertaa Vesan työnhakua tärkeämpi. "Ai että Vesa koti-isäksi?" kysyivät haastattelijat. "Joo, joo, vaikka koti-isäksi", vastasin reippaasti. Haastattelijat vain totesivat, että Tornionlaaksossa kasvaa vahvoja naisia, ja luulivat Vesa-raukan olevan tossun alla. No, kaikki kotisivuilla vierailevat voivat Perheen tarinan kuvista käydä tarkistamassa, miten asiat meillä OIKEASTI ovat. Häissä Vesa sai kaulimen ja minä sain vauvantossut...

Toinen viime päivinä minua hykerryttänyt asia on ollut Teuvo V. Riikosen kirja "Lippa silmille ja liukuun -johdatus kirkolliseen satiiriin." Eilen illallakin olimme Vesan kanssa kuolla nauruun, kun luimme Teuvo V:n uskomattomia oivalluksia. Hänellä on aivan lyömätön taito tehdä huumoria kaikista mahdollisista kirkollisista asioista ja ryhmittymistä aivan uskomattomalla taidolla. Teemoina on mm. Suhteemme naispukkeuteen, Uusia riidan aiheita kirkkooon ja Herätysliikkeen vaihto-opas.

Aivan hulvatonta menoa oli jaksossa Stereotyypit, jossa kuvattiin jokaisesta kirkollisesta lehdestä tyypillinen henkilöartikkeli. Mukana on mm. Sanansaattajasta alahärmäläinen maanviljelijä Ernesti Rinta-Yli-Harju , jolle kasteen armo kirkastui OTO-saarnaajan puheen aikana Siionin Kanteleen tupaseuroissa. Vanhauskoiselle Ernesteille usko ei ole vain uskomista, vaan ennen kaikkea vastustamista. Siksi hän vastustaa kaikkea muuta uutta paitsi Uutta testamenttia. Askel-lehdessä taas Helsingin Pakilasta kotoisin oleva toimisto-sihteeri Irmeli-Kaarina Isaksson-Hattara-Kutvonen- Kuttuperä os. Vartiainen kertoo, miten kerran HKL:n bussissa keski-iässä huomasi, että hänhän on nainen ja hänelläkin on tunteet. Tämä johti prosessiin, jonka seurauksena jäähallin rukoustapahtumassa hän sai jättää alttarille kaiken muun paitsi asuntolainat. Ja kaikista muistakin lehdistä on vähintään yhtä hyvät stereotypiat!

Eräässä kappaleessa Riikonen varoittaa tittelikipeydestä. Se on omien havaintojeni mukaan enemmän 40-50-luvulla syntyneiden ongelma kuin oman sukupolveni tauti. Teuvo V. varoittaa ankarasti tästä vakavasta taudista ja nöyränä Herran palvelijana näyttää hyvää esimerkkiä esittelemällä oman reilun sivun mittaisen titteliluettelon. Minullahan on tunnetusti ollut erittäin nousujohteinen ja täydellinen ura, mistä syystä voin nyt vaatimattomasti esittää samanlaisen titteliluettelon.

Elina Koivisto
TM, ylioppilas, aviovaimo, kolmen lapsen äiti, kirkkoherran/lääninrovastin tytär, pikkusisko, isosisko, viiden lapsen kummitäti, neljän lapsen täti, ystävä, käly, sukulainen, naispappi, Suomen kirkon pappi, Ruotsin kirkon pappi, seurakuntapastori, Lapuan hiippakunnan pappi, Tampereen hiippakunnan ex-pappi, Luulajan hiippakunnan ex-pappi, kappalaisen vaimo, tuleva kirkkoherranrouva, ex-vs. seurakuntapastori, Kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen perusopinnot, ruotsinkielen lukio-opinnot siirtolaisille, Sports Club -jäsen, Lindex-jäsenasiakas, POP-jäsenasiakas, Moda-jäsenasiakas, Plussa-jäsenasiakas, S-jäsenasiakas, Esprit-jäsenasiakas, Vaasan Lastenputiikin asiakasjäsen, Aleksi 13 -jäsenasiakas, Filmtown-jäsenasiakas, Pappisliiton jäsen, Stockman Beauty -jäsenasiakas, Sis-in Style -jäsenasiakas, Vaasan suomalaisen seurakunnan jäsen, Vaasan ruotsalaisen seurakunnan ex-jäsen, Örnäsin seurakunnan ex-jäsen, Riihimäen seurakunnan ex-jäsen, Malmin seurakunnan ex-jäsen ja Tapulikaupungin piirineuvoston ex-jäsen, Pellon seurakunnan ex-jäsen, Vaasan ruotsalaisen seurakunnan ex- vt. seurakuntapastori, ex- 20% vs. kappalainen/ 80% vt.lapsityönohjaaja, vt. lapsityönohjaaja, vs. seurakuntapastori, vt. lapsityönohjaaja, Kyrkposten-lehden referenssiryhmän jäsen, pastorsadjunkt 50%, diakonia-assistentti 50%, pastorsadjunkt, tuntitoiminen työntekijä, tyttökerhon pitäjä, eläkeläiskerhon vetäjä, ennenaikaisten eläkeläisten ryhmän vetäjä, perhekerhon vetäjä, kuoronjohtaja (Heavenly Sisters) , Nuorten naisten -saunailtojen vetäjä, yli 40-vuotiaiden naisten saunailtojen vetäjä, 50% seurakuntapastori, musiikkipyhäkoulun vetäjä, EtCetera -kuoron ex-jäsen, Riihimäen seurakunnan naisten kahvikutsutyöryhmän jäsen, raamattupiirin vetäjä, Elävät Kivet -kuoron ex-jäsen, HOL:n jäsen, HOL:n emäntä, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutor, Lestadiolaisen ylioppilaskodin yläkerran siivooja, Evankelisten opiskelijoiden vanhojenpiikojen yhdistyksen ex-jäsen, Evankelisten Opiskelijoiden jäsen, pyhäkoulutäti, isonen, Pellon Pailakoiden jäsen, laumanjohtaja, vartionjohtaja, sijaiskanttori, mansikanpoimija, kesäteologi sekä kesäinen teologi.

En ole kyllä yhtään tittelinkipeä, en varmasti!
Elina

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Yllätys hautausmaalla!

Eilen olin taas hautaamassa. Haudalle oli pitkä matka, sangen pitkä matka.Ilma oli viheliäinen: tuuli ja tuiversi. Öinen myrsky oli katkonut hautausmaan käytäville oksia. Miksi haudalle meno on aina yhtä ankeaa?Matkalla meidän piti odottaa, että liikennevalot vaihtuvat vihreiksi. On se kumma, ettei liikennevaloista pääse eroon edes kuolleena. Osa autoilijoista sentään pysähtyi vihreistä valoista huolimatta kohteliaasti odottamaan surullisen kulkueen ohikulkua.

Kesken matkaa tunsin, että mustassa korkeakorkoisessa saapikkaassani oli jotain ylimääräistä. Vilkas mielikuvitukseni keksi jo kaikenlaista! Hämmästys oli siitä huolimatta suuri, kun muistotilaisuudessa löysin saapikkaastani keltaisen tipun. En voinut olla hymyilemättä tilanteen vakavuudesta huolimatta. Lasten kanssa elämä on aina yhtä jännittävää!

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Verovelvollinen Mikael

Tänään postiluukusta kolahti esitäytetyt veroilmoitukset. Ensimmäistä kertaa verovelvolliseksi pääsi myös Mikael 2v. Anttonin ja Lauran ohella, koska olin realisoinut heidän vähäiset rahastonsa viime vuoden lopulla kasvamaan vakaata korkoa tileillensä. Mikael oli saanut siis veronalaista luovutusvoittoa, mutta summa oli niin vähäinen, ettei Mikael joutunut maksamaan jäännösveroja. Mikael on tästä epäilemättä huojentuneella mielellä:-)

Antton 8v. puolestaan sai visaisemman tehtävän. Hänen täytyy jostakin syystä oikein selvittää luovutusvoittonsa erillisellä lomakkeella. Antton oli koulusta tullessaan hieman ihmeissään kun oli saanut Aku Ankan lisäksi postia verottajalta. Omien sanojensa mukaan "Tästä ei kyllä ymmärrä yhtään mitään!" Lohdutin Anttonia sanomalla, että monet aikuisetkaan eivät ymmärrä veroilmoituksesta yhtään mitään. Antton pääsee oikein allekirjoittamaan veroilmoituksen ja lähettämään sen verottajalle. Niin se kasvu aikuisen vastuuseen etenee.
Vesa

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Kuinka voin kiittää?

Päiväkirjamme on ollut viime aikoina sangen hiljainen. Syynä siihen eivät ole olleet työt eivät lapset eikä edes kyllästyminen kirjoittamiseen. Ainoa syy on ollut siinä, että minusta on tullut addikti: olen tullut riippuvaiseksi Kyrkpressenin blogi-sivustosta. Kaiken ajan, jonka ennen vietin kotisivuillamme tekstejä kirjoitellen, vietän nyt Kyrkpressenin sivuilla osallistuen aktiivisesti suomenruotsalaiseen kirkolliseen keskusteluun, på svenska förstås.

Olen nauttinut täysin siemauksin blogi-sivujen keskusteluista. Aiheet ovat kirjaimellisesti maan ja taivaan väliltä, ja kirjoituksia kommentoidaan ahkerasti ja intohimoisesti. Kirjoittajien ja kommentoijien joukossa on äärikonservatiiveja, jotka meitä naispappeja ovat tuomitsemassa helvettiin. Mukaan mahtuu myös hyvin liberaaleja kirjoittajia ja niitä, jotka eivät katso edustavansa kristinuskoa, ainakaan enää. Erityisen hauskaa blogisivuilla on se, että joukossa on useampi kirjoittaja, jotka tunnen henkilökohtaisesti. Välillä on hauska harrastaa inside-huumoria!

Itse olen edustanut sivuilla kristillisyyttä, jota on ehkä vaikea lokeroida suomenruotsalaisessa kirkollisessa kentässä. Suomenkielinen naispappi, joka melkein jokaisessa kirjoituksessa puhuu rukouksesta, ei oikein istu Porvoon hiippakunnan todellisuuteen. Muutenkin minusta tuntuu melko usein, etten oikein istu muottiin. Joskus varhaisina pappisaikoina koin melkein ahdistusta siitä, että olin konservatiiveille liian liberaali ja liberaaleille liian konservatiivinen. Lapsenomainen uskoni ja luottamukseni Jumalaan on myös asia, joka tekee minusta hieman kummallisen. Ei kai kukaan teologisen tiedekunnan läpikäynyt voi oikeasti uskoa näin yksinkertaisen lapsellisesti! Onneksi tiedän ainakin yhden teologin, joka on yhtä lapsenuskoinen kuin minä olen, rakas äitini.

Viime kuukausina lapsenomainen luottamukseni Jumalaan on vain vahvistunut lukuisien rukousvastauksien myötä. Alkukeväällä rukoilin iltakävelyillä meille sopivaa taloa. Selitin Jumalalle elämäntilannettamme (Eihän Hän tietenkään tiedä sitä toim.huom.) ja toiveitani siitä, millaisen talon haluaisin. Ensimmäisenä toiveenani oli, että talo olisi tyylikäs ja kaunis. Pidän nimittäin kauniista taloista ja tavaroista, vaikka sitä ei ehkä tähän mennessä ole huomannut asunnoistamme. Toisena toiveenani oli, että talo olisi niin hyväkuntoinen, ettei meidän tarvitsisi vaihtaa edes tapetteja, muusta remontista puhumattakaan.

Nyt olen saanut rukousvastauksena IHANAN kodin. Talo on niin tyylikäs, etten olisi itse osannut suunnitella yhtä tyylikästä. Talo on niin hyvässä kunnossa, että me voimme vain kantaa tavarat sisälle. Sisustuskin on päässyt hyvään käyntiin, kun ylienergiset ja taitavat tätini ovat äitini lahjana kutoneet meille upean toiveideni mukaisen ryijyn olohuoneen seinälle. Naapurimme kertoivat tänään myyvänsä pois punaisen sohvansa. Saa nähdä, päätyykö sekin meille, kun olen suunnitellut, että meille hankitaan punainen sohva. Sattumaa vai jotain muuta?

En voi kuin ihmetellä sitä hyvyyttä, mitä Jumala on meille osoittanut. Viime keväänä äitini ystävä sai näyn, joka on lohduttanut minua suuresti tämän vuoden aikana. Siinä sanottiin, että Jumala antaa minulle parasta. Siltä on totisesti tuntunut tämän kevään aikana. Kiitän ja ylistän Jumalaa siitä, miten täydellistä hänen huolenpitonsa on. Kaikki on järjestynyt niin uskomattoman hienosti! Ihanan kodin lisäksi minulla on tiedossa sijaisuus Vantaankosken seurakunnassa. Saan aloittaa työn siellä juuri sellaisilla työaloilla, joista olen kiinnostunut. Olemme myös jaksaneet yllättävän hyvin tämän kevään, vaikka tekemistä on ollut paljon. Jumala on aivan ihmeellisesti antanut sydämiimme rauhan ja ilon monien muutoksien keskellä!

Viiden Vaasan vuoden aikana olen monesti itkenyt, kapinoinut, huutanut ja raivonnut sitä, kun omat suunnitelmani eivät ole toteutuneet. Olen itkenyt pieleen menneitä asuntokauppoja ja epäonnistuneita työnhakuja. Mutta kaiken jälkeen voin sanoa, että Jumalan suunnitelmat ovat paljon suurempia ja täydellisempiä kuin minun suunnitelmani. Hän näkee asiat pitkällä perspektiivillä, kun taas itse näen vain seuraavaan etappiin.

Aikoinaan saavuin Vaasaan melkein hampaat irvessä. Olin jonkin aikaa katkera Vesalle siitä, että hän meni työhaastatteluun, vaikka en ollut antanut siihen suostumusta. Kuitenkin uskon, että suunnitelma ei ollut pelkästään Vesan päähänpisto, vaan osa isompaa suunnitelmaa. Iloitsen suuresti siitä ajasta, jonka olemme saaneet asua Vaasassa.

Viiden vuoden aikana olen saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin, joista on tullut minulle rakkaita ja tärkeitä. Olen saanut olla mukana toteuttamassa monia mielenkiintoisia projekteja. Perheemme on saanut Mikael-ilopillerin rikastuttamaan elämäämme, ja olemme saaneet perheenä kokea Jumalan rakkautta ja hyvyyttä. Jumala on myös kasvattanut minua näiden vuosien aikana. Olen saanut itsenäistyä ja vapautua ihmisten vaatimuksista sekä opetella luottamaan enemmän Jumalan apuun ja voimaan. Olen oppinut nauramaan itselleni ja ottamaan elämän vähän kevyemmin. Tätäkö se aikuistuminen on, omaksi itseksi tulemista!
Elina

"Och nu Herre, skall jag med din hjälp bli mig själv." Kierkegaard

"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne
eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä,
niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella
ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.
---
Iloiten te saatte lähteä matkaan,
ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Orjantappuran paikalle nousee sypressi
ja piikkipensaan paikalle myrtti.
Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi
ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa."
Jes. 55:8-9, 12-13

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Lejonlandia

Lauralla oli eräänä aamuna maha kipeä. Ehdotin, että hän voisi jäädä päiväksi kotiin, olihan minun vapaapäiväni. Laura ei ahkerana tyttönä kuitenkaan halunnut jäädä kotiin lepäilemään. "Tänään me alamme ompelemaan eläimiä, "oli tytön vastaus. Hän ei missään nimessä halunnut olla poissa yhteisen projektin, eläintarhan, rakentamisesta.

Tutustuttuani ennen pääsiäistä perheille valmistetussa näyttelyssä eläintarhaan, jonka nimeksi tuli arvonnassa Lejonlandia ehdotukseni mukaan, en ihmetellyt tytön intoa lähteä äidin vapaapäivänä päiväkotiin. Näyttelyyn saapuessamme saimme ottaa kierrokselle mukaan pientä purtavaa: sipsiä, suolatikkuja ja mehua. Mikael oli niin ihastunut näyttelyssä käymiseen, että han halusi mukaan, vaikka oli tutustunut siihen edellisenä päivänä isän kanssa. Mistä lie johtunut!

Laura oli paikalla esittelemässä projektin kulkua. Ensimmäiseksi Luukas-leijona (Lukas-lejon) oli lähettänyt lapsille kirjeen, jossa ehdotti eläintarhan perustamista Vaasaan. Sen jälkeen lapset saivat valita yhden eläimen, jonka valmistivat eläintarhaan ompelemalla. Sitten Lukas-lejon laittoi paikalliseen lehteen, Vasabladetiin, työpaikkailmoituksen, jolla haettiin eläintarhaan siivoojia, myyjiä, eläintenhoitajia, eläinlääkäreitä j.n.e. Sitten lapset saivat valita ammatin ja tehdä sen mukaan oman nuken. Lapset jaettiin myös pareihin, ja parit tekivät yhdessä asunnon eläimilleen. Kaikki työvaiheet oli raportoitu hienosti aivan kuin oikeassa näyttelyssä! Lopuksi kävijät saivat vielä osallistua arvontaan, jonka siis voitin. Lejonlandia oli ollut tätienkin mielestä hyvä nimi. Mielestäni se sopii hyvin Vaasaan, joka on tunnettu Wasalandiasta.

Antton muisteli eräänä päivänä tyytyväisenä, kuinka ihanaa oli, kun äiti oli äitiyslomalla. Silloin 5-vuotias esikoisemme sai olla kotona rauhassa leikkimässä pikkusiskon kanssa ja luomassa omia projekteja. Itse muistan elämäni tylsimpänä aikana vuoden, jolloin äiti oli äitiyslomalla. Minä, 5-vuotias energinen neiti, podin mitä suurinta sosiaalista puutostautia, vaikka Anna ja Juha saapuivat koulusta kotiin jo iltapäivällä. Kerhossakin kävin ja sain kerran viikossa vierailulle Gammelinin tytöt, joiden kanssa leikimme innokkasti. Joka tapauksessa uskon, että olisin muuttunut vihreäksi kateudesta, jos olisin tiennyt 5-vuotiaan tyttäreni pääsevän päiväkotiin, jossa rakennetaan ensin oikea kampaamo hintalistoineen kaikkineen ja sitten tehdään yhdessä eläintarha.

Lapset ovat yksilöitä ja perheet ovat erilaisia. Siksi en pidä siitä, että välillä ihannoidaan sokeasti kotiäitiyttä ja välillä vannotaan päiväkodin nimeen hinnalla millä hyvänsä. Tärkeintä on, että jokainen perhe löytää sellaiset ratkaisut, jotka sopivat heille.
Elina

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Luopumisen tuskaa!

Tein ensimmäisen oman muuttoni komeasti lentokoneella. Matkatavarakontiin kuittasin Rovaniemen lentoasemalla yhden matkalaukun ja kaksi pahvilaatikkoa. Asuttuani jonkin aikaa Lestiksellä huomasin, että siinäkin tavaramäärässä oli melkein puolet liikaa. Omia astioita ei tarvinnut, kun Lestis tarjosi käyttökelpoisia astioita sekä lumoavia 60-luvun teekuppeja. Niitä samoja, joita vanhempani aikoinaan yhdessä tiskasivat hyvin seurauksin.

Nyt me valmistaudmme taas muuttoon. Olemme alkaneet vähitellen käydä läpi tavaroita, joita meillä on vaatehuoneessa ja ullakolla. Kirpputorille on päätynyt jo nyt 3 kassillista vaatteita ja kokoelma CD-levyjä. Vaatehuoneessa odottaa suuri kassi, joka on matkalla tuttavaperheeseen. Eteisen lipaston päällä on iso kasa kirjoja, jotka ovat menossa antikvariaattiin. Ja tämä on vasta alkua: tavoitteena on päästä eroon kaikesta turhasta rojusta ennen kesäkuista muuttopäivää.

Lapsiperheen tavarapaljoudessa kaipaan välillä Lestiksen aikoja, jolloin omaisuutta oli vielä vähän. En koe olevani mikään tavaroiden rohmuaja, mutta siitä huolimatta tavaraa pursuilee joka paikasta. Uskon hyvin sen, että nykyajan kaksiossa on yhtä paljon tavaraa kuin entisajan linnassa, kolmiosta puhumattakaan.

Anttonin vauva-aikana leluvalikoimamme oli hyvin niukka. Punainen Pringles-pakkaus ja Kesella-rahkapurkki kuuluivat esikoisemme suosikkeihin muutaman helsitimen ja jumppalaitteen lisäksi. Kahdeksan vuoden aikana synttärit ja joulut ovat tehneet lelukokoelmamme mittavaksi. Hyvän lisän siihen ovat tuoneet naapurit ja tuttavat, jotka ovat muovipussikaupalla ilahduttaneet lapsiamme käytetyillä leluilla. Ja aina kun yritän ehdottaa, että luopuisimme jostakin lelusta, kuuluu vastaus: "Ei! Se on mun lempilelu!" Vesan vaatevaraston läpikäyminen on lähes yhtä tuskallista. Työvaatteiden lisäksi pitää tietysti olla kotivaatteita ja lenkkivaatteita ja maalausvaatteita ja roolivaatteita. Ja jokaisen vaatekappaleen voi sisällyttää johonkin kyseiseen kategoriaan.

Itse tunnustan olevani uskomattoman surkea kirjoista ja muista painotuotteista luopuja. Vesa raahasi ullakolta laatikoita, jotka on viety sinne lähes 5 vuotta sitten muuton yhteydessä. Laatikoista lähti heti kävelemään mieheni toimesta tolkuton kasa suomalaisia ja ruotsalaisia vauvalehtiä sekä pari Lähetyssanomien vuosikertaa. Eteisessä kävimme sivistynyttä debattia siitä, mitkä kirjat lähtevät antikvariaattiin.

Vesa oli melko armoton näkemyksissään, melkein yhtä armoton kuin itse olen suhteessa maalaus- ja roolivaatteisiin. Minä taas yritin keksiä mitä vakuuttavimpia perusteluja sille, miksi tarvitsemme ehdottomasti kokoelmiimme kirjan, jossa kerrotaan Turun hiippakunnan keksiaikaisten messusävelmistöjen Gloria-melodioista, niiden tekstipohjasta ja käytöstä. Ilmeisesti perusteluni eivät olleet kovin tieteellisiä, koska kirja on nyt menossa antikvariaattiin.

Olen kuitenkin ylpeä siitä, että pelastin kirjojen joukosta monta mainiota opusta. Siteerasipa Vesa tänään oikein radio-ohjelmassakin teosta, joka oli vahingossa joutunut mustalle listalle. "Ett annat yrke" kertoo kirkkoherran, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden näkökulmasta siitä, miten kirkkoherraksi ryhtyminen on aivan kuin uuteen ammattiin siirtymistä. Mainiota lukemista Vesalle loman ajaksi! Tämän löydön pidän mielessä tulevissa keskusteluissa kirjahyllyn tarpeettomista kirjoista. Koskaan ei voi tietää, milloin kirjalle on käyttöä.

Muuttoa on mukava tehdä vähitellen ja rauhassa. Samalla saa käydä läpi muistoja ja erilaisia elämänvaiheita. Jokaiseen leluun, vaatekappaleeseen ja kirjaan liittyy oma tarinansa. Siksi niistä luopuminen voi olla niin vaikeaa!
Elina

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

YES!

Tänään kiirastorstaina olin Suvilahden koululla pääsiäishartaudessa. Hartaus oli samalla viimeinen käyntini tässä nimikkokoulussa. Tunnelma oli haikean nostalginen.

Hartauden päätteeksi muutaman vuoden uraani koulun nimikkopappina muistettiin parilla lähtölahjalla. 6-luokan oppilaat olivat tehneet alla näkyvän "muotokuvan". Yhdennäköisyys on huomattava:-) Taulu kuvaa monesti aamunavauksissa jne. laulattamaani laululeikkiä Who is the king of the jungle. Albaa en tosin muista pitäneeni aamunavauksissa;-) Iso kiitos kaikille "muotokuvaa" tehneille!

Toiseksi lähtölahjaksi sain hiirimaton, jossa oli kuvattuna saman koulun merenrantajumalanpalvelusta. Se muistuttaa siitä, miten syksyisin olemme kokoontuneet läheiselle merenrannalle aloittamaan lukuvuotta koulukirkolla.



Pääsiäishartaus Suvilahden koululla oli loistava. Oppilaat olivat tehneet hienot näytelmät pääsiäisen tapahtumista, eikä jäänyt ollenkaan epäselväksi, mistä pääsiäisessä oikein on kyse. Hauskaa oli myös se, miten tässä pääsiäishartaudessa laulettiin lähes täsmälleen samat laulut Jumis!-kokoelmasta kuin aamulla olleissa yläasteiden pääsiäiskirkoissa. Yläasteiden pääsiäiskirkot olivatkin isompi produktio ja laitan niistä myöhemmin lisää juttua kunhan saan niistä kuvia...

Kiitos vielä kaikille Suvilahden koulun opettajille ja oppilaille näistä vuosista, jotka sain olla koulun nimikkopappina!
Vesa

100%:sen dementian yllättämänä

Viime viikonloppuna neljä vuotta vanhaan tietokoneeseemme iski 100%:nen dementia. Koneesta hajosi kovalevy aikalailla totaalisesti ja sen myötä katosi myös sieltä n. 25 Gt tietoa. Onneksi viime vuoden lopulla olin ottanut digikuvista varmuuskopiot, joten menetys ei ollut korvaamaton.

Tämän viikon alussa konetta alettiin sitten elvyttämään henkiin. Vanhasta kovalevystä koitettiin pelastaa se, mitä sieltä vielä sai talteen. Mm. kotisivujen koodi oli vielä saatavissa talteen. Sitteen koneeseen vaihdettiin uusi kovalevy ja näin alkoi koneen uusi elämä. Alkuviikko onkin kulunut sitten lataillessa koneeseen ohjelmia ja päivityksiä. Paljon on vielä matkaa siihen, että "uusiutunut" kone vastaa entistä tiedoiltaan. Se hyvä puoli tosin on, että uusi kovalevy on huomattavasti nopeampi. Edellinen kovalevy oli ilmeisesti jo pidempään hajoamassa ja hidasti tehokkaasti koneen toimintaa.

Tämä tapahtuma on opettanut muutamia tärkeitä asioita. Ensinnäkin sen, että ilman konettakin selviää, vaikka olo tuntuu kuin syrjäytyneellä kun ei pääse sähköpostiin, skypeen ja messengeriin käsiksi. Onneksi vanha luotettava koneemme vuodelta 1996 sentään toimii sen verran, että sillä pääsee hitaasti mutta varmasti nettiin. Toiseksi tämä tapahtuma opetti sen, miten haavoittuvaa nykytekniikka on. Jos ei ole ottanut varmuuskopioita tiedostoistaan, käy helposti niin, että voi menettää muutaman vuoden digikuvat kertaheitolla.

Onneksi ihmiselle ei tapahdu vastaavanlaisia yhtäkkisiä 100%:ia dementiakohtauksia. Ihminen edustaakin paljon korkeampaa suunnittelua kuin uusinkaan tietokone.
Vesa