Free counter and web stats

lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Tule kyytiin!

Olimme tänään hyvästelykäynnillä kummiperhessämme Niemistöillä. Viime viikkojen aikana en ole oikein muuta kerinnyt tehdäkään kuin kylästellä. Töissä olen kiertänyt kaikki ne kotikäynnit, jotka ovat olleet käymättä, ja vapaa-ajalla olen kierrellyt kahvistelemassa ystävien luona ja kahviloissa oikein urakalla.

Tänä iltana Mikael nautti viimeisen kerran poikavaltaisen kummiperheensä leluaarteista. Erityisen paljon Miksu tulee varmasti Järvenpäässä kaipaamaan oikeasta maatalousliikkeestä ostettua vihreää traktoria, jossa on oikein samanvärinen peräkärrykin. 2-vuotiaamme opettelee nyt innoissaan uusia sanoja. Niinpä hän esitteli minulle traktorin eri osia ja kyseli niiden osien nimiä, joita hän ei tiennyt. "Kyyti", sanoi Mikael näyttäessään traktorinpenkkiä. Olimme Hanna Reetan kanssa vähän hämmästyneitä, kunnes tajusimme ajatuksen loogisuuden. Lapsille sanotaan "istu kyytiin", kun heidät laitetaan istumaan penkille. Mistä sitä nyt pieni ihminen voisi tietää, mikä se kyyti on. Saa nähdä, jääkö uudelleentulkittu "kyyti" perheemme sanavarastoon! Elämä 2-vuotiaan kanssa on niin ihanan luovaa, virikkeellistä ja ennen kaikkea HAUSKAA!
Elina

lauantaina, toukokuuta 19, 2007

Hemmotellut kakarat

Lapsuudessani Pellon seurakuntakodilla järjestettiin usein seuroja, johon kokoontui kaikenikäistä väkeä. Meitä lapsiakin oli mukana aina iso joukko. Vanhemmat olivat luoneet yhteiset säännöt. Meidän lasten piti kuunnella ensimmäinen seurapuhe, jonka jälkeen saimme siirtyä leikkihuoneeseen. Meillä oli aina yksi harras toive. En muista, oliko se myös rukousaihe. Toivoimme sydämemme pohjasta, että maallikkosaarnaaja Aarno ei olisi ensimmäisenä puhujavuorossa. Aarnon puheet kestivät nimittäin vaatimattomasti tunnin. Ja sisältö oli melkoista kaanaankieltä, raamatunkäännöskin oli vuodelta miekka ja kirves.

Ensimmäisen seurapuheen jälkeen siirryimme leikkihuoneeseen. Suosituin leikkipaikka oli liukumäki, jossa olisimme voineet laskea vaikka tuhat laskua. Niin hauskaa se oli! Teimme myös punaisista tuoleista erilaisia rakennelmia kotileikkeihimme. Jos meillä kävi oikein hyvä tuuri, saimme käyttää myös päiväkerhon pelejä. Muistan vieläkin ihanat kuvataulut, joihin syttyi valo, jos osasi yhdistää oikeat kuvat. Jälkeenpäin olen miettinyt sitä, miten me selvisimme leikkihuoneessa keskenämme. Meitä saattoi olla parikymmentäkin leikkijää, muttei yhtään valvojaa. Ei tietenkään, aikuisethan halusivat kuunnella Jumalan sanaa. Jos lapset eivät osanneet olla kunnolla, saivat he rangaistukseksi tulla istumaan vanhempien viereen.

Toisin on nykyään. Olemme järjestäneet kolmen vuoden ajan Kotisatama-perhemessuja, jotka ovat yhdistelmä perhejumalanpalvelusta, pyhäkoulua ja tavallista messua. Aloitamme aina lasten osuudella, joka on pyritty suunnittelemaan pedagogisesti lasten tarpeita ajatellen. Ohjelmaan kuuluu alttarin pukeminen, laululeikit, lasten siunaus alttarilla sekä opetus, joka voi olla esimerkiksi kertomuksen tai nukketeatterin muodossa. Sen jälkeen lapset siirtyvät leikkihuoneeseen ja aikuiset jatkavat omaa messuansa. Erittäin toimiva konsepti!

Nykyajan lapset eivät tietenkään mene lastenhuoneeseen yksin. Meillä on parille-kolmelle- kymmenelle lapselle varattuna oikein legioona lastenhoitajia. Kolme aikuista pyhäkoulunopettajaa vetää lapsille päivän aiheeseen liittyvän askartelun. Lisäksi paikalla on neljä lukiolaistyttöä, jotka viihdyttävät lapsia ja katsovat heidän peräänsä. Lastenhuone on päiväkerhotila, jossa on leluja jos jonkinlaista. Siitä huolimatta aina välillä vanhemmat valittavat siitä, että lapsille ei ole tarpeeksi virikkeitä. Voi, voi, meitä curling-vanhempia! Mitä meidän hemmotelluista lapsistamme tulee?
Elina

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Köyhä on Suomi

"Köyhä on Suomi" tapaavat vanhempani sanoa suomalaisten tavarapaljoudesta ja haluttomuudesta auttaa köyhempiä ihmisiä. Isäni on sitä mieltä, että Muurmanskin kirkkoa vartenkin on olemassa rahat jo tilillä, valitettavasti suurimmaksi osaksi vielä väärillä tileillä. Toivottavasti ne sieltä vähitellen siirtyvät kohti oikeaa tiliä!

Olohuonettamme katsellessani mietin minäkin, näinkö köyhiä me olemme. Nurkassa on viisi isoa mustaa jätesäkkiä täynnä lastenvaatteita. Eilen Laura halusi niitä lajitella minun kanssani. Yhdessä ihastelimme kauniita vaatteita, joita hänellä oli vuosien varrella ollut päällä. Mukavia muistoja, mutta silti mieleen hiipii ajatus, mitä näillä rahoilla olisi voinut tehdä toisten lasten hyväksi. Olisiko vähän vähempikin riittänyt?

Onneksi nykyaikana voi kierrättää. Niinpä yksi jätesäkillinen on lähdössä lähetyskirpputorille. Toivottavasti vaatteista on iloa ostajille, ja tuotosta hyötyä köyhille lapsille. Toiseen jätesäkkiin pakkasimme huolella viemisiä Helmi-serkulle ja kolmanteen vauvanvaatteita perheeseen, johon odotetaan vauvaa. Kaksi muuta säkkiä odottavat lopullista lajittelua uudessa kodissa. Nyt aion luoda vedenpitävän systeemin, jonka avulla minun on helppo etsiä Mikaelille Anttonin vanhoja vaatteita. En kestä enää yhtään toppahaalarin etsintäprojektia, jossa täytyy myllätä koko ullakko huonossa valossa.

Kotimme alkaa olla melkoisen epäviihtyisä. Olohuoneen nurkassa on valtava pino laatikoita, taulut on otettu seiniltä, CD-telineessäkin on enää muutama suosikki jäljellä, astiakaapissakin on vaihteeksi tilaa ja villakoirat juoksevat minkä ehtivät. Tuntuu hyvältä ajatella, että reilun viikon päästä tämä kaaos saa jäädä taakse. Valmistautumisaika muuttoon on ollut niin pitkä, että itse muutto ei tunnu mahdottoman haikealta. Kaipaan vain sitä, että pääsen pois tästä epämääräisestä "kohta muutamme"-olotilasta.

Vesa katseli tänään epäviihtyisää asuntoamme ja ihmetteli sitä, miksi olemme asuneet tässä viisi vuotta. Sanoin se johtuvan ainoastaan siitä, että se on ollut Jumalan suunnitelma. Näiden vuosien aikana olemme aloittaneet lukemattomat kerrat asunnonmetsästysprojektin, joka on aina loppunut turhautumiseen, pettymykseen ja kyyneliin. Mutta olen melko varma siitä, että jos olisimme onnistuneet talon tai hyvän asunnon hankkimisessa Vaasassa, emme olisi jaksaneet liikahtaa täältä enää minnekään. Nyt meitä odottavat uudet haasteet ja ihana koti!

Tavarapaljouden keskellä yritän muistuttaa itselleni, etten hamstraisi enää lastenvaatteita enkä mitään muutakaan tavaraa. Tavaroiden läpikäyminen on opettanut minulle myös sitä, että panostan mieluummin muutamaan laadukkaaseen tavaraan kuin tusinaan huonoon. En tiedä mitään ärsyttävämpää kuin se, että vaatteita täytyy laittaa roskiin, kun ne ovat menneet niin huonokuntoisiksi, etteivät kelpaa edes kirpputorille. "Köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa" on vanha äidiltäni oppima viisaus, jonka aion muistaa tulevana asuntovelallisena.
Elina

maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Lähtöjuhlan nukketeatteri

Niemistön ja Koivaaran perheet esittivät lähtöjuhlassamme nukketeatterin, jossa Koiviston perhe vieraili Mummon ja Joonaksen luona. Suosio oli taattu. Tässä käsikirjoitus made by Hanna Reetta. (Käsikirjoitus osoittaa, että Vaasan suomalainen seurakunta on saanut uuden käsikirjoittajan Elinan tilalle)

KOIVISTON PERHE
Mummo: hyräilee ja kattaa pöytää
Joonas: Hei mummo! Onko sulle tulossa vieraita?
Mummo: Hei Joonas! Olen kutsunut Koivistot luokseni päiväkahville. Heidän pitäisi olla täällä ihan pian.
Joonas: Ääh... kuulostaa tylsältä, taidan mennä takaisin kotiin pelaamaan.
Mummo: Jää sinäkin tänne, saat leikkiseuraa.
Joonas: Ai, tuleeko tänne lapsiakin?
Mummo: Kyllä vaan! Kolme lasta; Antton, Laura ja Mikael. Olet varmaan tavannut heidät joskus?
Joonas: Joo, nyt mä tiedän mitä perhettä sä tarkoitat! Eiks niiden äiti ja isä ole pappeja?
Mummo: On kyllä.
Joonas: Niiden äiti on käynyt pitämässä meidän päiväkodissa hartauksia ja opettanut tosi kivoja laululeikkejä.
Mummo: Muistatkos kun olitiin pikkusiskosi kanssa vauvakirkossa. Sama Elina-pappi oli sielläkin.
Joonas: Mä muistan vaan että Jenni vain nukkui koko ajan!
Mummo: Haluaisitkos jäädä tänne leikkimään?
Joonas: Joo! Sen Lauran kanssa olen leikkinyt Kotisatamassa ja sit olen nähnyt sitä suunnistamassa ja muskarin juhlassakin – ja niitä sen veljiä kanssa...
Olli-serkku sanoi, että niiden isä, se Veijo oli sen riparillakin Itävallassa!
Mummo: Se on kyllä Vesa eikä Veijo.
Joonas: Okei... mutta sen riparin jälkeen Olli asui varmaan viis viikkoa siellä Crossissa ja on senkin jälkeen käynyt siellä ainakin neljästi viikossa. Ja aina kun yritän mennä Ollille yökylään se on jossain EVVK-leireillä tai isoskoulutuksessa missä se Vei...siis Vesakin on...
Mummo: Olli on oikein innostunut. Minäkin menin muutama viikko sitten nuorten iltakirkkoon kun Olli oli siellä soittamassa.
Joonas: Voi kun mäkin pääsisin jo riparille!
Mummo: Muutaman vuoden päästä voit jo päästä esirippikouluun!
Joonas: Mistä sä mummo muuten tunnet ne Koivistot? Et sä varmaan ole niiden pitämällä riparilla ollut?
Mummo: No enhän minä... Elina on vieraillut meidän lähetyspiirissä. Alunperin tutustuin häneen yhteislauluillassa Amarillossa. Nyt hän on innostanut minut mukaan moneen toimintaan ja käymme molemmat Body Pumpissa Sports Gymillä ...
Vesa: Kop, kop!
Mummo: Tervetuloa, käykää sisään!
Vesa: Emme kai ole myöhässä. Tuli vähän kiire kun Antton soitteli rumpuja, pianoa ja kitaraa yhtäaikaa eikä meinannut millään lopettaa.
Antton: Mutta isä, mun piti vaan harjoitella kun esiinnyn huomenna sun kanssa kolmessa jumalanpalveluksessa!
Mummo: Missäs muu perhe on? Erityisesti Miksu, hän on sentään aito pohjalainen, syntyperäinen Vaasan poika!
Elina: Hei!! Me tullaan Lauran kanssa suoraan Gymiltä. Laura oli peppijumpassa ja minä jaoin kaikille kävijöille kutsuja seurakunnan toimintaan...
ja keksin samalla loistavan idean uudesta yhteislaulutilaisuudesta Kaarlen kentällä! Tuotto yhteisvastuukeräykselle!

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Lähtöjuhlan su 13.5. kuvasatoa

Lähtösaarna hoitui nukketeatterina, jonka Elina oli kirjoittanut. Kiitos Ollille ja Pekalle esitysavusta!



Loppulauluna oli Me teemme sen!, jonka Elina leikitti, Antton soitti pianoa ja Vesa kitaraa bändin kanssa.



Lauralla ja Miksulla oli ohjelmassa vapaata karkeloa laulettaessa Per Harlingin versiota Pyhästä.



Lähtöjuhlassa Elinan normaalit nukketeatterihahmot Mummo ja Joonas saivat vieraikseen Koiviston perheen. Kiitos hurjan hauskasta nukketeatterista Niemistön suvulle ja Koivaaran perheelle!







Nuorten "delegaatio" jaksoi odottaa uskollisesti vuoroaan juhlan loppuun ja antoi Vesalle vihkollisen kuvia ja terveisiä.



Nuorten joukkohalaus


perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Elämysmatka Japaniin

Tänä keväänä olen saanut vierailla lukemattoman kerran Japanissa. Olemme nimittäin järjestäneet Riitta-lähetyssihteerin kanssa elämysmatkoja Japaniin ensin päiväkodeille ja nyt alakoulun pienimmille. Minun roolini on ollut markkinointi ja vierailuista sopiminen sekä muutaman laululeikin vetäminen. Lisäksi olemme esittäneet alakouluilla yhdessä lähetysaiheisen nukketeatterin.

Pääosan vierailuista olen saanut ihailla tapaa, jolla Riitta on vetänyt elämysmatkat. Eräs työtoverimme oli ihmeissään siitä palautteesta, mitä päiväkodeilta oli tullut. Työntekijät olivat innoissaan kertoneet siitä, miten lapset jaksoivat istua paikallaan, kuunnella ja olla mukana elämysmatkalla koko ajan, vaikka parhaimmillaan esityksemme kesti melkein 40 minuuuttia. "Mitä te oikein olette tehneet?" kysyi lapsityön ammattilainen.

Riitta on ihmenainen. Reilun 20 Japanin vuoden aikana hänelle on kertynyt uskomaton määrä tietoa japanilaisesta elämästä sekä mielenkiintoisia tarinoita. Lähetyspiireissä ei ole tylsää ainakaan silloin, kun Riitta on vierailulla. Hän kuuluu myös niihin harvinaisiin suomalaisiin, jotka ovat suorittaneet virallisen koulutuksen teeseremonioiden suorittamiseen. Aikaa opiskeluun kului vaatimattomat 12 vuotta. Tänään naureskelimmekin yhden opettajan kanssa suomalaisten teeseremonioita: vesi mikroon ja vähän sitten pussia huljutellaan. Ei kovin tyylikästä!

Sen sijaan tyyli, jolla Riitta esittää asiansa vetoaa sekä kaksivuotiaaseen että aikuiseen. Lapsille tarkoitetussa jutussa aikuisetkin elävät mukana joka solulla. Riittakin on mukana hetkissä koko persoonallaan. Muuttaa äänensävyä ja -voimakkuutta lapsijoukon reaktioiden mukaan, innostuu, hassuttelee, leikkii ja opettaa. Aivan oma lukunsa ovat kaikki ne mielenkiintoiset tavarat, joita energisen lähetyssihteerimme jääkiekkokassit ovat pullollaan. Koulurepusta löytyy kaikki tarpeellinen keltanokan lakista ruokarasiaan, koulukirjoista amuletttiin sekä hyrristä helmitauluun. Pienemmille lapsille taas oli japanilaiset nuket sekä tyttöjen ja poikien kimonot.

Kimonon pukemisestakin Riitta tekee suuren jännitysnäytelmän; lapset laskevat innokkaina käytettävien vöiden määrää. Ja yhdessä nauretaan sitä, miten japanilaisilla pojilla pitää olla paljon kärsivällisyyttä, jos haluaa lähteä tytön kanssa treffeille. Tänäänkin solmittavia vöitä taisi olla seitsemän! Japanintyön konkari ei vastaa millään tavalla monilla ihmisillä olevaa tiukkapipoista kuvaa SLEY:n läheteistä. Huumori kukkii koko esityksen ajan ja tunnelma on pirteän energinen. Hengellisen puolenkin Riitta osaa esittää yksinkertaisen selkeästi. Hän sanoo, miten asiat ovat tuomitsematta silti ketään.

Tiedän jo aika paljon Japanista. Osaan jopa muutaman sanan japania. Ja olen entistäkin innostuneempi lähetystyöstä. Ja olen aivan varma siitä, että työmme ei mene hukkaan. Tutkimusten mukaan suurin osa lähetystyöntekijöistä on saanut ensimmäisen kosketuksen lähetystyöhön jo lapsuudessa. Kiitos Riitta suurista elämyksistä!
Elina

Erikoinen iltapala

Ilallla kun me mentiin syömään iltapalaa niin äiti sanoi tehdään popcornia sanoin äitille meillä on sipsiä äiti sano eikä ole sanoin me oltiin siellä yökylässä eikä muistettu ottaa niitä sipsejä.
sitten me otettiin sipsit ja alettiin syömään. en ottanu kuitenkaan heti sipsiä vaan otin ensin
sämpylän.miksu rohmusi niin paljon että alko itkemään kun sain Lauran kanssa
ottaa miksulta sipsejä. kaikki sai mahat täyteen sipsejä.
Antton

torstaina, toukokuuta 10, 2007

Uteliaisuus syö hermomme!

Rakkaat kotisivumme vierailijat!

Olemme Vesan kanssa harvinaisen uteliaita ihmisiä. Päivittäin käymme monta kertaa tarkistamassa, onko kukaan kirjoittanut vieraskirjaan. Yleensä petymme pahasti! Kukaan ei taaskaan ole kirjoittanut vieraskirjaan eikä myöskään kommentoinut päiväkirjaa.


Jos haluatte ilahduttaa meitä SUURESTI, laittakaa viesti vieraskirjaamme tai kommentoikaa päiväkirjamerkintöjämme. Se pelastaisi päivämme ja tekisi meistä onnellisia ja elämäämme tyytyväisiä ihmisiä.

Kunnioittavasti, Elina

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Tanssin hurmaa!

Sunnuntain Tuomasmessussa oli puhutteleva ylistys: sukulaistyttöni Hanna esitti kiitosvirren sijaan ylistystanssin. Hannan tanssi oli upeaa ja vahvaa. Istuin alttarin lähellä ja pystyin seuraamaan seurakunnan ilmeitä. Ihmisten kasvot olivat täynnä iloa, riemua ja ihastusta, kun he seurasivat kauniin tanssijattaren esitystä. Esityksen kruunasi musiikki: Hanna oli valinnut kappaleen "You raise me up", jonka tahdissa itsekin viime syksynä (salaa) ylistin Herraa BodyPumpin venyttelyosuudessa.

Lapsuudessani en olisi voinut kuvitellakaan, että olen mukana jumalanpalveluksessa, jossa esitetään tanssia virren sijasta. 70-80-luvun Pellossa oli vielä vahvasti vallalla käsitys, että tanssi on syntiä. Vielä rippileirilläkin Matti-pappi sai vastata kysymyksiin, onko tanssi syntiä. Tanssin synnillisyyteen lienee ollut syynä se, että tanssia harrastettiin vain Ponnen tansseissa, jossa meno oli aika villiä. Itse kävin nuoruudessani vain kerran katsomassa meininkiä. Idolini Samuli Edelmannin katse oli kieltämättä tyrmäävä, kun hän katsoi intensiivisesti noin 500 nuorta neitoa. Muu viinanhuurteinen meno oli kuitenkin sen verran ankeaa, ettei minua harmittanut yhtään se, etten ollut tutustunut paikkaan aikaisemmin. Pelkäsin humalaisia siihen aikaan sen verran paljon, että tein ystävieni mukaan uuden kävelyn maailmanennätyksen eräänä vappuna väistäessäni nuorta miestä, joka huuteli peräämme.

Pienenä haaveilimme Annan kanssa baletista. Onneksi haavetta ei voinut toteuttaa pitkän matkan vuoksi; meistä ei varmaankaan olisi tullut kovinkaan mainioita balleriinoja. Siitä huolimatta aina välillä pyörähtelimme kotimme keittiössä ja esitimme huimia kuvioita. Englannin kielikurssila pääsin kokeilemaan kunnolla diskossa tanssimistakin, kun matkan hintaan kuului limudisko monta kertaa viikossa. Nautin suunnattomasti tanssimisesta ja komeista italialaisista pojista. Hitaita en kyllä tanssinut, sen sijaan jalkapallo-otteluissa käytin naisellisia keinoja pallon saamiseksi.

Tanssiherätykseni alkoi aika oudolla tavalla viisi vuotta sitten. Olin silloin kahden pienen lapsen väsynyt äiti. Olin stressaantunut tulevasta muutosta ja oman paikan etsimisestä. Ennen kaikkea olin ahdistunut muutamasta ikävästä ihmissuhdesopasta, joihin olin joutunut tahtomattani. Tornion rukousviikonloppu tuli silloin minulle todella tarpeeseen. Eräässä rukoustilanteessa suhteellisen iäkäs nainen rukoili puolestani. Rukoillessaan hän näki paljon kipua, itkua ja ahdistusta. "Jumala haluaa, että alat tanssia", oli naisen viesti rukouksen päättyessä. Olin aivan ihmeissäni.

Kotona aloin kokeilla. Laitoin verhot kiinni, etteivät naapurit vain näe. Laitoin hengellisen musiikin soimaan ja aloin tanssia. Aloitin haparoiden, mutta jatkoin, kun se tuntui hyvältä. Ahdistus ja tuska väistyivät vähitellen, kun sain koko kropallani ilmaista itseäni sekä ylistää Jumalaa. Myöhemmin olen lukenut, että tanssiterapia on yksi terapiamuoto. Se perustuu siihen, että ruumis tietää parhaiten, miten ilmaista tuskaa ja ahdistusta. Jumala näki, että tanssiminen oli juuri se terapiamuoto, joka aukaisi minussa olevia lukkoja ja eheytti minua. Hän on ihmeellinen Isä!

Tanssiminen on vapauttanut minussa olevaa pikku tyttöä. Kaikki pienet tytöt tanssivat. He puhkeavat kukkaan isän ja äidin rakastavan katseen alla. He nauttivat kehostaan ja siitä, että heitä ihaillaan. Tanssi ja jumppa ovat tulleet minulle tärkeiksi tavoiksi ilmaista itseäni ja ylistää Taivaallista Isää!
Elina


-Katso isä!
Pikkutyttö ottaa pari tanssiaskelta,
heilauttaa vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja nauraa.

Isä katsoo tytärtä ihastuneena.
- Oletpa sinä nätti.

Tyttö juoksee isän kaulaan.

Kun paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi, sanoo Jumala
ja aikoo katsella minua.

- Katso Isä!

Satu Kreivi-Palosaari

"Älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät." Matt. 6:16

PS. Hanna esittää saman ylistystanssin ensi sunnuntaina lähtömessussamme Vaasan kirkossa!

maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Olet kaunis!

Muistan teini-iästä erään keskustelun. Pohdimme Anna-sisareni ja Juhan-veljeni kanssa, pitääkö naisen olla kaunis vai älykäs. Juha oli sitä mieltä, että naisen on oltava ennen kaikkea kaunis, ei älykkyydellä niin väliä. Me taas Annan kanssa vakuutimme olevamme paljon mieluummin älykkäitä kuin kauniita.

Juha Tapio laulaa uusimmalla levyllään petetylle naiselle "Sä oot kaunis, vaikket enää tunne niin". Monissa muissakin "Kaunis ihminen"- levyn lauluissa puhutaan kauneudesta. Puhutteleva on myös Mikko Salmen ajatus siitä, miten nainen on kauniimpi kuin koskaan paitsi hääpäivänä myös synnytyksen jälkeen. Huima ajatus! Mieluiten hyppäisin yli kaikki kuvat, jotka minusta on otettu synnytyslaitoksella. Myös sen Hämeenlinnan sairaalassa otetun, jossa näytin rakkaan sisareni mielestä synnyttäneeltä naisvangilta.

Joka tapauksessa olen viime aikoina huomannut, että olen vaihtanut näkemyksiäni kauneudesta. Rakastan kauniita ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat sopusoinnussa ruumiinsa kanssa. Ihmisiä, jotka hyväksyvät itsensä sellaisina kuin ovat. Ihmisiä, jotka arvostavat Jumalan luomistyön kauneutta. Nykyään olen sitä mieltä, että "Olet kaunis!" on ehkä kaunein kohteliaisuus, jonka voin saada. Se ei tarkoita sitä, että olisin jollain tavoin vallitsevien kauneusihanteiden mukainen. Se ei tarkoita myöskään virheettömyyttä tai sitä, etteikö ruumiissani näkyisi elämän jälket. Juha Tapio kuvaa laulussaan sitä, miten ihminen on kaunis eri elämäntilanteissa. Vauva on kaunis, nuori on kaunis, vanhus on kaunis.


Uusimmassa ABC-lehdessä oli kolumni siitä, miten naiset pitäisi kehumalla saada kauniimmiksi. Ystäväni kanssa kauhistelimme jutun stereotyyppisiä näkemyksiä siitä, miten naiset ovat lihavia sen vuoksi, että näiden miehet eivät ole huomioineet heitä naisina. Hoh, hoi! Jutussa oli kuitenkin myös totuuden siemen. Kauniit sanat, teot, lahjat ja huomioinnit eivät koskaan mene hukkaan. Uskon siihen, että ihminen puhkeaa kukkaan silloin, kun hänet huomataan ja häntä rakastetaan. Kauneus on katsojan silmissä!


Miehet voivat saada vaimonsa puhkeamaan täyteen kukoistukseen ottamalla oppia Juha Tapiosta, jota tituleerattiin pitkän parisuhteen tulkiksi eräässä perhelehdessä. Kukaan vaimo ei varmaan pahastu siitä, että kuulee silloin tällöin olevansa kaunis, viehättävä ja ihana. Jos omat sanat ja mielikuvitus loppuvat, voi avuksi ottaa Juha Tapion levyn. "Et, kyyhkyni, saa olla toivoton, kaunis rakkaani nouse, mä kannan sua iltaan tummuvaan, mä rakastan vain sua aina vaan."

Hyvää apua löytyy myös esimerkiksi vihkiraamatusta. Laulujen laulun kuvaukset saavat naisen kuin naisen poskille suloisen punan; lienevätkö innoittaneet myös Juhan riimittelyä. Paljon huonommaksi ei jää myöskään Sananlaskujen kirja, jossa vieraan naisen viettelysten sijaan kehotetaan iloitsemaan nuorena saadusta vaimosta.
Elina


"Juo vettä omasta ruukustasi,
käytä oman kaivosi raikasta juomaa.
Miksi antaisit lähteittesi vuotaa kadulle,
purojesi kaupungin toreille?
Ne pulppuavat yksin sinua varten,
vain sinun hyväksesi, eivät muiden.
Olkoon sinun lähteesi siunattu,
iloitse vaimosta, jonka nuorena sait,
rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi.
Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen,
hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio."
Snl. 5:15-19

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Prinsessa selättää, isä leikkaa kynnet

Lauantaina oli harvinainen päivä: silitin vaatteita. Olimme menossa koko perheellä Joel Toivo Tuomaksen kastejuhlaan ja kaikkien vaatteiden piti olla juhlakunnossa. Antton halusi välttämättä kokeilla silittämistä. Lauran juhlamekko oli oikein kiitollinen silitettävä vaate lähes ensikertalaiselle. "Mä haluan ainakin olla mun perheen silittäjä", sanoi Antton urakan ollessa valmis. Onnea vaan tulevalle rouvalle!

Meidän perheemme työnjako poikkeaa suuresti lapsuudenperheidemme työnjaosta. Reissuun lähtiessämme Vesa kuorii porkkanat, tekee voileivät ja täyttää mehu- ja vesipullot. Jos Vesa ei lähde reissuun mukaan, olemme ilman eväitä. Huoltoasemalla ja junan ravintolavaunussa kaikki maistuu mielestäni paljon paremmalta kuin omat eväät! Matkalla Vesa istuu takapenkillä ja pitää lapset tyytyväisinä rauhallisella olemuksellaan ja säännöllisillä makupaloilla. Minä puolestani istun ratin takana ja nautin suunnattomasti. Heti jos menen takapenkille lasten väliin, alkaa kauhea älämölö. Onko meissä äideissä jotain vikaa, kun saamme lapsista aina huonoimmat puolet esiin?

Kotonakin työnjakomme on usein harvinaisen epätyypillinen, ainakin verrattuna lapsuudenperheisiimme. Lapset luulivat kauan, etten osaa leipoa sämpylöitä, koska "kappalaiset" on ollut Vesan suosikkileipomus jo kauan. Vesa myös ehdottaa usein, että menisin viihdyttämään lapsia leikkihuoneeseen, jotta hän saa rauhassa laittaa ruokaa keittiössä. Lasten kynsienleikkuu ja parturikäynnitkin ovat olleet jo kauan Vesan heiniä. Pellon vierailulla erehdyin viemään Miksun parturiin, palkaksi sain moitteet. Muusikon takatukkaa EI SAA lyhentää!

Joissakin asioissa olemme kyllä hyvin perinteisiä. Olen antanut Vesalle jo monta vuotta sitten pyykinpesukiellon tuhoutuneen vaatteen vuoksi. Kummilasten, ystävien ja sukulaisten muistamiset jäävät aina minun huolekseni. Siivouspuolikin on pääasiassa minun vastuullani, koska Vesan mielestä lapsiperheessä ei kannata siivota. Tuloksia on niin vaikea nähdä ahkerankin uurastuksen jälkeen. Minä en puolestaan ole koskaan vaihtanut autonrengasta enkä pessyt autoa. Nykyään tosin harvinaisen usein saamme kymmenykset autonpesun muodossa. KIITOS JUKKA!

Vappuna keskustelimme ystävien mökillä perhelehdessä olleesta jutusta, jossa pariskunta kasvatti lasta sukupuolettomasti. Lasta ei ikinä kutsuttu pojaksi, vaan lapseksi. Kaikki asiat yritettiin tehdä mahdollismman sukupuolettomasti. Pariskunta oli ollut innoissaan siitä, että heidän lapsensa leikkii nukeilla. Se oli osoitus siitä, että he ovat onnistuneet sukupuolettomassa kasvatusfilosofiassaan. Päivittelimme perheen ajatusten vanhanaikaisuutta. Onko se joku uutinen, että pojat leikkivät nukeilla? Eikö sukupuoleton kasvatuskin ole jo vähän aikansa elänyt tuote?

Meidän perheessä pojat ovat poikia ja Laura on 100% tyttö. Siitä huolimatta pojat ovat pieninä leikkineet paljon nukeilla. Laurasta taas on tullut viime päivinä perheemme painijamestari. Tarmokas ja ketterä 5-vuotias selättää 8-vuotiaan isoveljen tuosta vaan. Lapsemme myös välillä hassuttelevat vaatteilla: Mikael ja Antton näyttävät oikein söpöiltä Lauran prinsessamekoissa.

"Tyttönä ja poikana - Jumalan silmissä kaunis" on kirkon kasvatustyön teema 2006-08. Se muistuttaa siitä, miten me saamme olla ylpeitä siitä, että me olemme tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä. Meidän ei tarvitse taistella siitä, kummat ovat arvokkaampia tai parempia. Jokainen meistä on äärettömän rakas ja tärkeä Jumalalle, Luojallemme. En ole ikinä jaksanut innostua feminismistä. Luulen sen johtuvan siitä, ettei minun ole tarvinnut lapsuudessa ja nuoruudessa taistella asemastani. Kotona ja koulussa olen saanut kokea, että olen arvokas tällaisena. Olen saanut iloita siitä, että olen tyttö. Työurallani olen välillä joutunut kokemaan sen, miten nainen ei ole yhtään mitään ennen kuin on osoittanut osaavansa jotakin. Karutkaan kokemukset eivät ole minua vakuuttaneet feminismin tarpeellisuudesta. Sen sijaan minusta on tullut innokas tasa-arvon kannattaja.

Tutustuin opiskeluaikana ja Ruotsissa feministiteologiaan, joka ei vakuuttanut minua. Ruotsin kirkossa pohdittiin kiivaasti työkautemme aikana, miten käsikirjasta voitaisiin poistaa kaikki ilmaukset, joissa Jumalaa kuvataan maskuliinisilla termeillä tai termeillä, jotka osoittavat Jumalan olevan ihmisten yläpuolella. Näillä perusteilla puhuttelunimi "Herra" on erittäin paheellinen ilmaus. Anna-Maija Raittila arvostelee kirjasssaan "Uudenkuun päiväkirja" feministiteologian tapaa kilpailla miesten kanssa sekä vahtia omia oikeuksiaan. Sen sijaan hän kehottaa tekemään naisteologiaa eli muuttamaan kaiken dominoinnin hiljaiseksi säteilyksi sisältäpäin, lempeäksi henkäilyksi. "Elia kaiken miehekkään kiivailunsa jälkeen kohtasi Siinain vuorella sellaisen Herran, valtaa vailla - sillä tavalla valtaa pitävän. Niin auttaisimme Aadamia rakastamaan itseään ja Eevaa eikä kukistamalla ja eliminoimalla." ( s.121)
Elina

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Sählätään!

Ystäväni kertoi kuulleensa minusta elävän legendan asuessaan Lestiksellä. Olin jäänyt asukkaiden muistiin ahkerana opiskelijana, joka hiuksia kuivatessaankin luki tenttikirjoja. Kerroin ystävälleni legendan olevan totta. Aiheutin Lestiksen yhteisvessoissa ja -suihkuissa sekä hupia että harmaita hiuksia. Molempiin asioihin oli sama selitys: paksu hiuskuontaloni. Sen kuivaaminen kesti niin kauan, että käytin ajan hyödyksi paneutumalla tenttikirjoihin. Harmaita hiuksia aiheutin lähinnä Kaisa-siivojalle, joka joutui liian usein tyhjentämään tukkeutunutta viemäriä hiusmassani vuoksi. Ei kannata kadehtia!

Lapsesta asti minulla on ollut tapana tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Toiset kutsuvat sitä tehokkuudeksi, toiset häseltämiseksi. Tilanteesta riippuen se voi olla kumpaakin! Koululäksyt tein yleensä keittiönpöydällä, jotta saatoin samalla keskustella äidin kanssa. Toinen mielipaikkani oli takkahuone, jossa saatoin läksyjen lisäksi paneutua TV:n katseluun sekä pikkuveljeni kanssa seurusteluun. Välillä tosin luin kokeisiin myös pianon ääressä. Mikä sen mukavampaa kuin harjoitella yhtä aikaa pianoläksyjä ja lukea psykologian kokeisiin!

Opiskeluajan parhaisiin saavutuksiin kuului kreikan opiskelu samaan aikaan kuin luin satukirjoja pienelle serkkutytölleni; läksyt tuli tehtyä ja lapsi hoidettua. Mikaelin vauvalomalla kykenin vielä parempiin suorituksiin. Kerrankin tein ruokaa Mikael sylissä ja vastasin puhelimeen. Tylsyys meinasi kuitenkin iskeä, joten aloin samalla tehdä jalalla reisijumppaa. Siinä vaiheessa kuitenkin huomasin, että nyt voi kohta käydä HUONOSTI, ja tajusin lopettaa ajoissa ennen kuin sattui mitään haaveria.

Perheenäitinä taipumuksestani tehdä asioita yhtä aikaa on ollut suurta hyötyä. Yksi huutaa "Pyyhkimään!" vessassa, toinen huutaa "Video päälle!" olohuoneessa ja kolmas pyytää tarkistamaan läksyjä keittiössä. Tietysti levyllä on muhimassa ruokaa ja puhelin soi. Se on perheenäidin arkipäivää! Aina on joku asia kesken, kun on sännännyt toimittamaan lasten toivomuksen tai mieleen tulleen ajatuksen.

Viime sunnuntai oli tyypillinen perheenäidin painajainen. Ensin olimme koko perheellä konsertissa. Ei missään lällyssä lastenkonsertissa, vaan oikeassa hevikonsertissa naapurissamme Öviksellä. Konsertissa esiintyi yksi Suomen suosituimmista gospelbändeistä, HB. Tunsin oloni teinitytöksi farkuissa ja tunikassa. Muusta yleisöstä minut lähinnä erotti se, että käsipuolessani oli lippispojan sijasta kaksi suloista tenavaa. Mikael oli varsinkin hyvin katu-uskottava suurine kuulosuojaimineen. Konsertin jälkeen lapset innostuivat konsertista niin, että päättivät järjestää kotona omia esityksiä. Niinpä äitiparka joutui kuuntelemaan yhtäaikaa kolmea eri konserttia. Antton soitti sähköpianoa, Laura soitti tavallista pianoa ja Mikael lauloi. Kaikilla esiintyvillä taiteilijoilla oli oma ohjelmistonsa. Ja jokainen tietysti vaati äidin 100% huomiota, kannustusta ja asiantuntevaa palautetta. Oli melko jakaantunut olo!

Luulen, että monet asiat tulisivat paljon tehokkaammin hoidettua täällä kotona, jos tekisin vain yhtä asiaa kerralla. Esimerkiksi rakas mieheni toimii aina sillä tavalla ja hänelle sattuu paljon vähemmän vahinkoja, myöskin tavarat pysyvät paremmassa kunnossa ja järjestyksessä. Tietyissä asioissa yritänkin tehdä parannusta: lupasin esimerkiksi Vesalle, etten enää puhu puhelimessa ajaessani mutkaisella tiellä. Mutta valitettavasti luulen, että olen samanlainen sähläri vielä mummonakin. Elämä on niin hauskaa ja jännittävää, kun tekee monta asiaa kerralla! Sählätään!
Elina

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Kuvia kiirastorstain koulukirkoista

Vielä kun elämme pääsiäisaikaa, niin laitan kuvia tämän ja viime vuoden yläasteiden kiirastorstain koulukirkoista. Tänä vuonna tämä koulukirkko pidettiin tässä muodossa jo neljättä kertaa. Koulukirkkojen musiikki on treenattu oppilasporukalla, joiden kanssa musiikkia on kokoonnuttu harjoittelemaan johonkin leirikeskuksistamme. Pari vuotta sitten laulua oli ohjaamassa itse Pekka Simojoki, jonka lauluista pääsiäiskirkkojen musiikki suurelta osin on koostunut. Mukana näissä pääsiäiskirkoissa on ollut myös liikunnanopettajien ohjaama koreografia johonkin lauluista. Näitä pääsiäiskirkkoja on ollut todella antoisaa olla toteuttamassa innostuneen porukan kanssa. Kiitokset vielä Tuomolle ja Saulille musiikin luotsaamisesta näinä vuosina sekä rehtoreille, että ovat halunneet pitää kiinni näistä kirkoista! Kiitokset myös kaikille oppilaille, jotka ovat olleet näitä toteuttamassa vuosien varrella. "Hän ylösnoussut on!"
Vesa

Vuoden 2006 pääsiäiskirkosta Vaasan kirkosta:




Kuvia vuoden 2007 pääsiäiskirkosta Mustasaaren kirkosta: (Tänä vuonna palasimme Mustasaaren kirkkoon, jossa ensimmäinen pääsiäiskirkko tässä muodossa pidettiin 2004)