Free counter and web stats

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Vastaus edellisen kirjoituksen kommenttiin

Hei anonyymi lukijani!

Anteeksi, jos edellinen kirjoitukseni loukkasi Sinua ja mahdollisesti joitakin muita. En missään tapauksessa halunnut arvostella ketään enkä aliarvioida kenenkään työtä. Päinvastoin! Nimenomaan yritin kuvata sitä, miten koin itseni ensimmäisenä virastopäivänä täysin idiootiksi, kun yritin selviytyä kunnialla kaikista puheluista ja toimitusvarauksista,l jotka rynnivät päälleni valtavalla voimalla. Samoin alku Vantaankosken päivystyksessä oli yhtä kaoottista, kun jouduin noviisina hommiin ja mm. varasin kasteen onnellisena tilaan, joka ei ollutkaan meidän seurakunnan :) Olen ennenkin arvostanut suuresti seurakunnan kanslistien työtä, mutta nyt vielä enemmän.

Toimiessani kaksi vuotta lapsityönohjaajana tein toimistotyötä aivan säännöllisesti, sekä rutiininomaisia tehtäviä että vaativampia suunnittelutehtäviä. Olen täysin samaa mieltä siitä, että kaikissa tehtävissä tarvitaan luovuutta ja myös järjestelmällisyyttä, jotta homma toimii. Lapsityönohjaajana toimiessani ihmettelin sitä, miten huonoa palkkaa kirkko maksaa esim. lastenohjaajille ja lapsityönohjaajille. Hekin tekevät luovaa työtä ja sen vuoksi pidän hyvänä, että esim. Vaasan ruotsalaisessa seurakunnassa ja nykyisessä Paavalin seurakunnassa he saavat suunnitella kerhonsa silloin kun haluavat. Jos inspiraatio iskee vaikka silloin lauantaiöisin...Toivon, että samaa joustavuutta löytyisi myös muilta työpaikoilta! Toisaalta tiedän senkin, että monet ihmiset nauttivat siitä, että voivat erottaa selkeästi työn ja vapaa-ajan.

Kirjoitustyylini huono puoli on siinä, että lennokkuus välillä kostautuu. Varsinkin, kun en yleensä lue tekstejä kirjoittamisen jälkeen. Hyvä, että huomautit asiasta! Nöyrä anteeksipyyntöni: tarkoitukseni ei todellakaan ollut loukata ketään.
Ystävällisesti, Elina

PS. Luin kommenttisi toiseen kertaan ja huomasin, että siinä tulevat esille myös sinun asenteesi. Emme me papit saa valita sitä, teemmekö työtä vai emme. En tarkoittanut ilmauksellani, että Vaasan virastopäivystysten aikana tein jotain mukavaa suinkaan shoppailua tai kahvitunteja. Sen sijaan kuljin ahkerasti tapaamassa ihmisiä esim. päiväkodeissa, kouluissa, kaste- ja siunauskeskusteluissa sekä lukuisilla kotikäynneillä. Muistaakseni tein Vaasassa vuoden aikana yli 100 kotikäyntiä muiden työtehtävien lisäksi.

Harvoin nykyäänkään on sellaisia viikkoja, että minä tai Vesa emme tekisi sitä 40 tuntia. Vesan työpäivät ovat nykyään aika ympäripyöreitä ja tulevan torstaisen vapaapäiväni ajattelin viettää tiiviisti koneen äärellä ja tehdä valmistelutyöt viikonloppua varten. Lapset laitan päiväksi hoitoon! Että se siitä vapaasta työajasta...

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Vuorotyötä vai vuorotta työtä?

"Hullua hommaa!", ajattelin viime yönä, kun puoli yhdeltä pimputtelin Vesalle sähköpianollamme messusävelmiä tämän aamuista Agricolan aikaista jumalanpalvelusta varten.
"Ei hassumpi työ", ajattelin tänä aamuna lojuessani sängyssä, kun työpäivänä ei tarvinnutkaan heti sännätä matkaan. Lapsetkin saivat olla tänään melkein koko päivänä kotona, vaikka olimmekin molemmat töissä. Vesa teki aamuvuoron ja minä illan. Lapset tosin marisivat koko aamun siitä, kun eivät vielä päässeet mukavaan hoitopaikkaan. Kyllä kylästely aina kotiolot voittaa!

Usein saan kuulla ihmisten voivotteluja siitä, miten huonot työajat papeilla on. Kieltämättä työajat ovat aika kauheat perheen kannalta, jos töitä riittää paljon sekä viikonlopuille että illoille. Tällä hetkellä meillä on kyllä aivan uskomattoman onnistuneet kuviot. En olisi ikinä uskonut, että me molemmat saamme virallisiksi vapaapäiviksi perjantain ja lauantain. Harvoin me varmaan molemmat olemme vapaalla kumpanakin päivänä, mutta joka tapauksessa uudet vapaapäivät ovat helpottaneet uskomattoman paljon hoitokuvioita. Iltamenotkin ovat sattuneet pääasiassa eri illoille. Lapset varmaan kohta toteavat niinkuin aikoinaan jäädessäni äitiyslomalle: "Etkö voisi joskus mennä töihin, että saatais kotiin niitä mukavia hoitajia?"

Viime aikoina olen miettinyt sitä, kuinka hienoa on se, että meillä on joustavat työajat. Lasten hoitopäivät voi pitää lyhyenä, kun suunnittelu- ja valmistelutöitä voi tehdä kotona, ja saarnoja voi kirjoitella vaikkapa lauantai-illan ratoksi. Tällaisille elämäntapaihmisille vapaa työaika sopii kuin nenä päähän. Niinpä odottelenkin kauhulla sitä, että Pappisliitto alkaa tosissaan ajaa säännöllistä työaikaa papeille.

Ruotsissa minulla oli 40 tunnin työaika. Ja muistan, kuinka vaikeaa ja vaivalloista työajan seuraaminen oli. En ole oikein sellainen ihminen, joka kulkee kello kourassa ja laittaa tarkasti ylös, milloin aloitti ja lopetti työt. Parin viikon kuluttua niitä on mukava mietiskellä... Lisäksi papin työssä on aika vaikea määritellä, mikä on työtä. Teenkö työtä, kun luen kirjaa, jonka ajatuksia ehkä käytän saarnassa? Olenko töissä, kun saan parhaat ideani nukketeatteriin kesken tiskauksen ja menen kirjoittamaan niitä ylös? Olenko työssä, kun lauleskelen illan kotona kristillisiä lastenlauluja ja samalla mietin, voisiko niistä olla käyttöä työssäni?

Liiallista työmäärää pitäisi mielestäni rajoittaa jollain muulla keinolla kuin kaikille papeille pakollisella säännöllisellä työajalla. Vastustan säännöllistä työaikaa, koska se tappaa helposti luovuutta papin työssä. Minun saarnasuoneni ei yleensä juokse torstaina tai perjantaina 14-16, vaan se sykkii paljon paremmin lauantai-iltana yhdeksän jälkeen, kun on PAKKO! Säännöllinen työaika tekee myös papista helposti virkamiehen, joka on tyytyväinen, kun on käynyt istumassa 8 tuntia työpaikalla, viis seurakuntalaisista. Minä en haluaisi olla sellainen pappi, joka aina sulkee kännykän neljän jälkeen. Vaasassa naureskelimme aina välillä sitä, miten erilaiset työryhmät voisivat jatkaa monta vuotta olemassaoloaan itsenäisesti, vaikkei olisi enää yhtään seurakuntalaista jäljellä.

Enneagrammi-teotian tuntijat voivat tietysti päätellä, että vastustan säännöllistä työaikaa, koska se rajoittaa vapauttani. Aloittaessani työt Vantaankoskella minua kauhistutti ajatus siitä, että minun ON PAKKO istua virastossa päivystämässä viisi tuntia yhteen menoon. Vaasassa olin tottunut sopimaan kaikkea mahdollista myös virastopäivystyksen ajaksi, kun päivystävälle papille harvoin tuli asikakkaita. Nyt opettelen pääkaupunkiseudun seurakuntien elämää, jossa papit toimivat myös kanslisteina monissa asioissa. Se tekee hyvää tällaiselle seiskalle, joka haluaisi vaan tehdä kaikkea kivaa, uutta ja luovaa. Ensimmäinen virastopäivystykseni Paavalissa sai minut arvostamaan suuresti kaikkia toimistotyöntekijöitä, kun olin hukkua toimitusvarausten tulvaan. Elämässä on hyvä joutua tekemään sellaista, missä ei ole parhaimmillaan. Siinä oppii arvostamaan sitä, että Luoja on antanut meille erilaisia lahjoja. Eikä kukaan ole lahjaton, lahjat on!

perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Vastaus Annan kommenttiin!

Niinpä, Tanja ja Merikukka olivat hienoisia yllätyksiä. Ehkä se kertoo vain siitä, että olemme sen verran avoimia, ettei ole tarvetta pitää kulisseja. Toisaalta, onko siellä tarjollakaan julkksnaisissa henkilöitä, joihin haluaisi samaistua. Riitta Väisänen ja Marika Fingerroos olisivat ehkä vielä pahempia...
Elina

Saanko esitellä?

Internet on mukava leikkipaikka aikuisille. Luppoajalla siellä voi käydä tekemässä mitä mielenkiintoisimpia testejä. Vesa lähetti minulle eilen syyslomaltaan Sysmästä pari testitulostaan. Testiä, jossa arvioidaan tuleva kuolinpäivä, en halunnut tehdä. Minusta ne asiat täytyy jättää Herran käsiin. Kaiken lisäksi mieletön kahvinjuontini voisi testissä osoittautua riskitekijäksi, enkä suinkaan halua luopua pienestä paheestani, joka sopii papille kuin nenä päähän.

Sen sijaan säntäsin heti Hesarin sivuille tekemään testin, jossa tutkittiin, ketä julkisuuden henkilöä muistutan. Rakas mieheni muistuttaa testin mukaan luotettavaa ja karismaattista uutistenlukijaa Arvi Lindiä. Minä sen sijaan muistutan Merikukka Forsiusta!

Mitä olet mieltä? Oliko testitulokset luotettavia? Kuvaavatko ne meitä?

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Sateen kohinaa!

Lokakuuni on ollut täynnä sateen kohinaa, vaikka olenkin tarvinnut sateenvarjoa vasta kaksi kertaa. Sitäkin enemmän olen kuunnellut Exitin uutta levyä, jonka hankimme 20-vuotiskiertueen konsertista Riihimäeltä. Uusi levy on loistava: hienoja sanoituksia ja tarttuvia melodioita, jotka on toteutettu ammattitaidolla. Olen kuunnellut levyä läpi uudelleen ja uudelleen. Kuuntelutiheydestä kertoo jotain se, että Mikaelkin osaa jo laulaa sujuvasti Jari Levyn biisiä: "Mä tahtoisin varjoon, varjoon...".

Exit oli seuralaiseni myös junamatkoilla, kun luin Pekka Simojoen kirjaa yhtyeestä. Kirja oli todella hyvä ja koskettava! Lukiessani Exitin vaiheita alkuvuosilta olin melkein kananlihalla, kun tajusin, millaista Jumalan johdatusta yhtyeen vaiheiseen liittyi. Kummastutin myös muita matkustajia naurunpyrähdyksillä ja hytkymisillä. Kirja sisälsi niin uskomattomia tarinoita ja hauskoja juttuja, etten voinut millään hillitä itseäni. Pekan tyyli kirjoittaa on myös tosi hauska; kirja kuvaa hyvin myös tekijänsä persoonaa.

Exitin levy, kirja sekä Riihimäen konsertti rohkaisivat minua valtavasti. Meillä on elävä Jumala, joka johdattaa ja käyttää omiansa mitä ihmeellisimmillä tavoilla. On suuri kunnia olla sellaisen Herran palveluksessa - hän tarvitsee meistä jokaista!


Sateen kohinaa

Ei kauaa aikaa kestää voi
Kun taivas vettä pisaroi
Ja jälleen sateen laulu soi
Jälleen sateen laulu soi

On sydämeni kuiva maa
Se jotain uutta janoaa
Ja hullun lailla odottaa
Sateen kohinaa, kohinaa

Melkein jo sateen saapuvan kuulen
Melkein jo tunnen kostean tuulen
Melkein jo veteen tulvivan huomaan
Sydämen tyhjään, autioon uomaan
Janoisen kansan juoksevan juomaan
ja silloin - silloin täällä juhlitaan

On täynnä virta Jumalan
Jos siitä paistaa pisaran
Jo se voi muuttaa maailman
Se voi muuttaa maailman

Hän tahtoo meille lahjoittaa
Kuitenkin paljon suurempaa
Jos uskallamme odottaa
Sateen kohinaa, kohinaa.

Tuttuja ihmisiä kirjojen lehdillä

"Lapset ovat ovelia", totesimme työtoverini kanssa eilen. Puhuimme siitä, miten helposti lapset löytävät aikuisen heikot kohdat tai kietovat aikuisen sormensa ympärille saavuttaakseen tavoitteensa. Kuopuksemme on juuri sellainen lapsi. "Äiti, olet paras!" hän toistaa aina iltatoimien tai päivänukutuksen lähestyessä. Minusta vaan on tullut niin paatunut ja laiska äiti, etten taivu enää söpöliinin vaatimuksiin kovinkaan helposti. Sen sijaan kisailen Vesan kanssa siitä, kumpi saa nukuttaa esikoisemme, koska siinä pääsee vähän helpommalla. Kirjan lukeminen, iltarukous ja se on siinä.

Mikaelin ja Lauran nukuttaminen on vähän haastavampaa. Sänkyyn saa huudella pikkuviikareita aika monta kertaa. Kirjan lukeminenkin on äärimmäisen hidasta, koska lapset keskeyttävät vähän väliä kysymyksillä, asioillaan ja omilla tulkinnoillaan. Nyt Mikael on tullut siihen vaiheeseen, jossa jokainen kirja kertoo juuri meidän perheen elämästä. Emme lue enää Verneri-vaarista ja hänen sukulaisistaan Rasmuksesta ja Roosasta. Sen sijaan kirjaa täytyy lukea niin, että laittaa oikeiden nimien kohdalle Marko-sedän, Lauran ja Anttonin. Vernerin joulukirjassa tapaamme tietysti pyhän perheen: Elinan, Vesan ja pikku-Mikaelin, joita paimenet tulevat tapaamaan talliin. Ja voi kauhistus, jos äiti käyttää vääriä nimiä henkilöistä!

Aino-kirjat ovat erityisen otollisia meidän perheen luettavaksi, koska Ainolla on sekä isoveli että pikkuveli. Sukupuoli ei tosin Mikaelia ja Lauraa yleensä kirjoissa haittaa. Mikael identifioituu myös Lotta-kirjojeen päähenkilöön sekä Melukylän lasten pikku-Kirstiin. Laura taas lukee mielellään Barbie-kirjoja, joiden lukemista inhoan yhtä paljon kuin Miina ja Manu -kirjojen. Tylsiä tarinoita, jotka on tehty vain ansaitakseen paljon rahaa. Tusinatavaraa toisin sanoen. Laura löytää kuitenkin kirjoista hyviä samaistumiskohteita: Skipper-pikkusisko taitaa olla tällä hetkellä kovassa huudossa. Lauran suosikkeihin kuuluvat myös Lindgrenin kirjojen Marikki ja Liisa sekä satujen eri hahmot, erityisesti prinsessat.

Lapset eläytyvät kirjojen ja elokuvien maailmaan täysillä. Siksi onkin tärkeä miettiä, millaisia malleja annan heidän elämäänsä niiden kautta. Saako lasteni elämässä kasvaa kauneus, hyvyys ja oikeus?

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Koukussa, vaan ei loukussa

Olen aivan hullaantunut Facebookiin. Joku kuvasi sitä viisaasti "Aikuisten ystäväkirjaksi". Vesan kanssa nyt kovasti kamppailemme siitä, kumpi saa ystäväkirjaansa enemmän merkintöjä. Taidan johtaa kisaa muutamalla ystävällä! Liittykää ihmeessä mukaan! Se on hyvin helppoa! (kts. edellisiä kirjoituksiani) Ja Facekbookissa on niin hauska etsiä tuttuja ihmisiä ja olla yhteydessä heihin. Parasta koko hommassa on se, että olen oikeasti kirjan kautta saanut yhteyden joihinkin ihmisiin Pellon ajoilta, joihin en ole ollut missään yhteydessä yli kymmeneen vuoteen. Tekniikka on ihmeellistä!

PS. Ainoa huono puoli on siinä, että Facebook aiheuttaa riippuvuutta. Luulen kuitenkin, että riippuvuus menee ohi melko nopeasti, kun uutuudenviehätys katoaa hommasta. Tämä on taas hyvä haaste luonteelleni,koska minun pitäisi harjoittaa mielenlujuutta. Selviäisinköhän huomisesta työpäivästä niin, etten kertaakaan käy Facebookin-sivustolla? Täytyy kokeilla ennen kuin Antton laittaa minut tietokonekieltoon...on jo uhannut sillä!

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Päivän tunnussana -teologiaa

Tänään vierailin Itä-Pasilan pyhäkoulussa. Sain tehtäväksi selittää lapsille ex tempore, mitä tarkoittaa lepopäivän pyhittäminen. Kerroin siitä, miten lepopäivänä on hyvä mennä pyhäkouluun tai kirkkoon tai ainakin lukea Raamattua. Tänä syksynä lapsemme ovat käyneet töistämme johtuen aika vähän kirkossa eivätkä ole vielä päässeet ollenkaan pyhäkouluun. Niinpä pikkuiset saivat tänä pyhäpäivänä katsella DVD:ltä raamatunkertomuksia. Anttonilla taas on menossa suuri projekti, kun hän lukee Lasten Raamattua läpi; houkuttimena on pieni taskuraha.

Lapsena opin raamatunkertomukset pääasiassa pyhäkoulussa ja kotona; tosin koulussakin luettiin siihen aikaan paljon Raamattua. Nuoruudessa luin Raamatun oikein ahmimalla. Iltalukemiset venyivät usein pitkälle yölle, kun metsästin uusia rasteja "Raamattu läpi vuodessa" - korttiin. Taisin usean vuoden ajan lukea Raamtun läpi kaksi kertaa vuodessa. Siitä ei ole varmaan ollut ainakaan mitään haittaa tähän työhön!

Ahmimisvaiheen jälkeen olen siirtynyt päivittäiseen tuttuun ja turvalliseen Päivän tunnussana -annokseen. Kaksi lyhyttä jaetta aamupalaksi ja pitkät raamatunkohdat iltapalaksi on nykyinen raamattuannokseni. Joskus innostun lukemaan pidempiä kokonaisuuksia tai tutkin Raamattua enemmän saarnoja tai opetuksia varten. Päivän tunnussanan hieno puoli on siinä, että se pitää minut hengellisesti hengissä. Jos kiireisinä aikoina Raamattu on jäänyt muutamaksi päiväksi syrjään, on sen avulla helppo ottaa vahinko takaisin.

Päivän tunnussanassa on toinenkin hyvä puoli. Sen lyhyet kohdat osuvat aivan hämmästyttävän usein omaan elämäntilanteeseen. Järvenpään ex-kirkkoherra Jaakko Harjuvaara piti Vesa virkaanasettajaisten kutsuvieraslounaalla koskettavan puheen, jonka hän perusti Päivän tunnussanaan. Hän oli poiminut muutamia tärkeitä päiviä elämästämme viimeisen vuoden aikana ja tulkitsi niitä Päivän tunnussanan kautta. Hyviä löytöjä!

Minua lähimmäksi tuli lokakuun ensimmäisen päivän teksti, jonka olin itsekin jo ilolla omistanut kohdalleni. Kyseinen maanantai oli nimittäin ensimmäinen työpäiväni Paavalin seurakunnassa ja tekstinä oli Samuelin kirjasta "Herra antoi minulle mitä pyysin." (1. Sam. 1:27) Se tuntui todella sopivalta lukiessani sitä ensimmäisen työpäivän iltana. Aloitin nimittäin työni poikkeuksellisen juhlavissa merkeissä, kun koko Helsingin seurakuntayhtymän työntekijäkaarti oli kokoontunut Finlandia-talolle käynnistämään "Usko, toivo, rakkaus" -kampanjaa. Kiinnostavien esitelmien, mukavien tapaamisten ja upean Poppimessun jälkeen olin aivan suunnattoman onnellinen siitä, että Jumala oli johdattanut minut juuri tähän työpaikkaan!

Kahden viikon työrupeaman jälkeen tuntemuksnei ovat vain vahvistuneet. Olen varma siitä, ettei tähän työpaikkaan päätyminen ole sattuman tulosta, vaan Jumalan suunnitelmaa. Iloitsen suuresti siitä, että olen saanut vapaapäivikseni perjantain ja lauantain. Nyt minulla on yhteinen vapaapäivä isojen lastenkin kanssa joka viikko ja aika usein olemme yhtä aikaa vapaalla myös Vesan kanssa!

Työtehtäväni tuntuvat hyvin innostavilta. Varsinaisena työalanani on lapsi- ja perhetyö, jossa pääsen tekemään hyvin samanlaisia juttuja kuin Vaasassa. Päiväkoteihin olen jo soitellut ahkerasti ja alkanut luoda yhteyksiä, muppet-nuket ovat tilauksessa ja ensimmäinen perhejumis suunnittelun alla. Tuntuu mukavalta, että voin hyödyntää uudessa työssäni aikaisempaa kokemusta. Oman työalani ja tavallisten papillisten tehtävien lisäksi koordinoin kasvatustyötä sekä olen mukana yhtymän yhteistyöprojektissa, jonka tarkoituksena on kehittää tapoja tavoittaa niitä nuoria aikuisia, jotka ovat vieraantuneet kirkosta. Siinäpä haastetta kerrakseen!

Työyhteisö tuntuu sopivankokoiselta; työtoverit ovat ystävällisiä ja taitavia. Nautin myös kauniista ja toimivista työtiloista. Tänään olin oikein fiiliksissä ensimmäisessä jumalanpalveluksessani, jossa oli mukavasti väkeä ja hyvä tunnelma. "Herra antoi minulle mitä pyysin!" Totisesti!!!

PS. Torstaina olin ihan rikki lähtiessäni työpaikalta. Aloin mielessäni epäillä, selviänkö tästä työstä ollenkaan. Entä jos seurakunta pettyy työtulokseeni? Mitä jos en saavutakaan sellaisia tuloksia, joita itseltäni odotan? En tiedä, oliko epäilyjeni syynä edellisen yön liian lyhyt uni, työviikon paineet vai mikä. Joka tapauksessa junassa sain taas kerran avun Päivän tunnussanasta. "Jumala on sinun kanssasi kaikessa mitä teet" (1. Moos. 21:22), luki päivän teksti. Silloin taas ymmärsin, miten työni ei ole omassa varassani vaan suuremmissa käsissä.

lauantaina, lokakuuta 13, 2007

Uusi päivä, uudet kujeet

Mitä elämä olisi ilman uusia haasteita ja uusia asioita? Aika tylsää! Niinpä olen taas aloittanut uuden harrastuksen ja liittynyt jäseneksi Facebook- internetsivustolle. Siellä on mukava luoda omaa kaveripiiriä vanhoista ystävistä ja tutuista. Harmi vaan, että ikäluokkani ja ystäväpiirini on siellä vielä aika kehnosti edustettuna. Positiivista taas on se, että tuntee itsensä nuoreksi tai ainakin nuorekkaaksi, kun "ystävät" ovat syntyneet pääasiassa 80-luvulla...

Tule mukaan sinäkin, tule mukaan sinäkin! Se on hyvin helppoa. Googlaat vain "Facebook" ja klikkauksen jälkeen saat lisää ohjeita.

perjantaina, lokakuuta 12, 2007

Vapaapäivän pieniä iloja

Tänään vietin pienen tauon jälkeen vapaapäivän aamua kahdestaan Mikaelin kanssa. Se oli kyllä riemullista! Elämä kaksivuotiaan kanssa sisältää niin paljon hauskoja hetkiä. Leivoimme yhdessä piirakkaa vieraita varten. Opiskelimme leipomisessa tarvittavien tavaroiden nimiä. Kaksivuotiaamme ei vielä tiennyt nimeä kulholle eikä puulastalle. Huomaa kyllä, että kolmas lapsi jää vähän vanhempien lasten varjoon. Anttonin ja Lauran kanssa puuhastelin tuossa vaiheessa niin paljon enemmän, että varmasti oli sanasto hallussa. Toisaalta kuopus oppii vanhemmilta sisaruksilta paljon muita tärkeämpiä sanoja. Antton ei taatusti osannut kaksivuotiaana käyttää sanaa "tylsää". Mikaelin, perheemme ilopillerin, sanavarastossa "tylsä" kuuluu suosituimpien sanojen joukkoon.

Leipoessamme Mikael lauloi Jippii-levyjen ohjelmistoon kuuluvaa Majakaksi maailmaan -laulua. Minua esitys hieman hymyilytti. Miksu lauloi sydämensä pohjasta: "Kaksi maailmaa, kaksi maailmaa, sinua tarvitaan." Yritin selittää, että laulussa lauletaan oikeasti "Majakaksi maailmaan, majakaksi maailmaan sinua tarvitaan". Itsetietoinen lapsimme ei luonnollisestikaan hyväksynyt äidin korjausta. "Kaksi maailmaa", hän totesi tomerasti. Kyselin sitten Miksulta, kuka meitä tarvitsee. "Jippii taavii meitä", oli pienen miehen vastaus. Sen jälkeen kävimme syvällisen keskustelun Jeesuksesta ja Jumalasta. Ja taas vakuutuin siitä, että perhejumalanpalveluksissa, lastenkonserteissa ja lastenkerhoissa on välillä hyvä käydä läpi sitä, mitä laulujen sanat tarkoittavat.

Mikaelin uudesta sanoituksesta tuli elävästi mieleen eräs Exitin konsertti Maata Näkyvissä -tapahtumassa. Ystäväni Hanna lauloi täysiä bändin mukana: "laudaton taivas, kuutamomaa". Simojoki lauloi samaan aikaan: "laulakoon taivas, huutakoon maa." Tärkeintä on olla täysillä mukana!

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Suurkiitos!

Kiitoksia kaikille ihanista kommenteista ja vieraskirjamerkinnöistä! Ne ovat todella piristäneet päiviäni. Olette ihania!!! Muutenkin olen kulkenut viime päivinä koko ajan hymy huulilla. Elämä maistuu nyt niin hyvältä!

Anna ilon yllättää itsesi.
Se tulee, kun et odota,
ja alkaa kuplia.
Leena Lehtinen

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Apua, olen julkkis!

Viime viikolla tajusin olevani julkkis. Se tapahtui keskiviikkona saapuessani töistä kotiin. Vesa kiikutti käteeni kopion Keski-Uusimaan kolumnista, jonka oli kirjoittanut arvoisa teologi ja filosofi Terho Pursiainen. Kolumni käsitteli Vesaa ja minua. Pursiainen antoi siinä ohjeita uudelle kirkkoherralle ja kertoi kokemuksiaan luentotilaisuudesta, jossa oli kuulemassa minua.

Olin oikein otettu saamastani palautteesta. Pursiainen kehui esiintymistäni miellyttäväksi ja esitelmääni mielenkiintoiseksi. Ei paha! Tosin ollakseni rehellinen täytyy todeta, että kirjoituksen pääpaino oli siinä, että hän kummasteli myönteistä suhtautumistani naispappeuden vastustajiin. Onhan se kieltämättä vähän outoa, että me muutamat naispapit puolustamme naispappeuden vastustajien oikeutta toimia tässä kirkossa. Se on minusta oikeaa suvaitsevaisuutta. Pauli Aalto-Setälä kuvasi viikko sitten Finlandia-talolla mainiossa esitelmässään suvaitsevaiseksi ihmistä, joka suvaitsee sitä, jonka arvoja ei voi yhtään sietää. Siinäpä on meille kaikille opettelemista!

Huvittavaa Pursiaiseen liittyen oli se, etten tunnistanut Järvenpään julkkisteologia pitämälläni luennolla. En sittenkään, vaikka hän esitti kysymyksiä, ja totesi olevansa pappi. Se oli todella kummallista, koska kärsin muutaman ystäväni tavoin siitä, että tunnistan ihmisiä liiankin hyvin. Aika usein olen tilanteessa, jossa menen puhumaan ihmiselle, jonka muistan tarkasti vuodelta miekka ja kirves. Noloa on se, että kyseisellä ihmisellä ei ole usein minkäänlaista hajua siitä, kuka minä olen. No, joskus käy kyllä toisinpäinkin.

Helsingissä lounaalla kuulin teologiaa opiskelevalta ystävältäni yhden selitysmallin tietämättömyydelleni. Kummastelin hänelle sitä, että Pursiainen näytti jotenkin nuorekkaammalta ja freesimmältä kuin aikaisemmin. Ystäväni, joka oli hyvin vaikuttunut Pursiaisen luennoista teologisessa tiedekunnassa, tiesi heti syyn moiselle muutokselle: mies on alkanut harrastaa tanssia uuden vaimon myötä!

Viime viikkoina olen muutenkin tajunnut sen, että minusta on tullut julkkis ainakin Järvenpäässä. Minua ei suinkaan tunnisteta kadulla eikä junassa, mutta blogikírjoitukseni ovat herättäneet osassa lukijoista ärtymystä kunnon julkkisten tavoin. Sen vuoksi päädyimme Vesan kanssa siihen ratkaisuun, että eriytämme blogimme. Tästä lähtien olen itse 100% vastuussa siitä, mitä kirjoitan Elinan blogiin. En kirjoita blogia kirkkoherran vaimona vaan omana itsenäni.

Kolmas todistus julkisuudesta on se, että kotisivujemme kävijämäärä on lisääntynyt hurjasti viime aikoina. Eilen kotisivuillamme oli lähes sata käyntiä, tänään käyntikertoja on jo 115, vaikka tehokasta peliaikaa on jäljellä vielä yli tunti. On kiva kirjoittaa, kun tietää, että Joku lukee. Voisitko rakas Joku joskus kommentoida kirjoituksiani tai jättää puumerkkisi vieraskirjaan? Siitä tulee niin hyvä mieli ja koko päivä on pelastettu...