Free counter and web stats

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Vanhemmat tekevät töitä ja lapset pitävät hauskaa

"Hei äiti, voisitko lähteä taas töihin, että tytöt tulis hoitaan meitä?" kyselivät 5- ja 3-vuotiaat lapsemme oltuani jonkin aikaa äitiyslomalla. Lapset eivät olleet lomani aikana missään hoidossa, vaan he kävivät päiväkerhossa ja puistossa, ja olivat muun ajan äidin tylsässä hoidossa. Oikeasti he eivät kaivanneet ollenkaan hyvään hoitopaikkaansa, vaan he surivat sitä, ettei meillä ollut enää viikonloppuisin hauskoja nuoria tyttöjä järjestämässä mukavaa ohjelmaa.

Tänään olimme Vesan kanssa pitämässä luentoa "Avioliittokurssilla" Espoossa. Kurssin idea oli kerrassaan mainio: tunti paritanssia tanssinopettajan johdolla ja sitten puolitoista tuntia parisuhteen käsittelyä luennon ja parityöskentelyn avulla. Olemme itse osallistuneet vastaavaan kurssiin, tosin ilman tanssiosuutta, Pieksämäen perheleirillä, ja tiesimme konseptin toimivaksi. Sen vuoksi lupauduimme vetämään yhden luennon, kaikista kiireistä huolimatta. Tanssin jouduimme jättämään väliin, jotta ehdimme valmistautua luentoon. Matka Albergan upeaan kartanoon sujui nopeasti hioessani luentoa ja antaessani Vesalle ohjeita taskulampun valossa.

Kotiin tullessa meillä ei ollut yhtään syyllinen olo siitä, että olimme molemmat illan poissa. Miksu oli iltapalan jälkeen nukahtanut mukavasti lepotuoliin, koska päiväunet olivat jääneet väliin. Antton ja Laura puolestaan hekottivat iloisesti ja tulivat silmät loistaen näyttämään illan tuotoksia. He kertoivat ensin pelanneensa yhdessä Monopolia. Sitten Laura oli keksinyt, että he voisivat kirjoittaa tarinoita, joihin lisäillään adjektiiveja.

Tarinoita oli illan aikana syntynyt mieletön määrä. Jokainen oli vuorollaan saanut kirjoittaa tarinan, johon oli sitten yhdessä sattumanvaraisesti heitelty hassuja adjektiiveja. Miksukin oli keksinyt oman kertomuksen yhdessä ihanan hoitajan kanssa. Tarina oli saanut alkunsa selvästikin meidän perheemme tilanteesta. Vesa jahtasi eilen yhtä hiirtä alakerrassamme. Nyt yritämme selvittää, ovatko hiiret vallanneet enemmänkin taloamme. ARGH!

Hiirien tuottamasta huolesta ja puistattavasta olosta huolimatta olin tänä iltana todella onnellinen. Ihmettelin mielessäni sitä, kuinka hyvää huolta Jumala on pitänyt perheestämme. Jumalan suurta lahjaa on se, että olemme sekä Luulajassa, Vaasassa että Järvenpäässä saaneet lapsillemme toinen toistaan parempia lastenhoitajia. Ilta- ja viikonloppumenot eivät stressaa mieltä ja perhe-elämää niin paljon, kun tietää lasten olevan kotona hyvässä hoidossa. Kyllä lastenhoitajien kanssa oleminen aina äidin seuran voittaa!

Miksun tarina: Olipa kerran KIEMURAINEN Matti-poika. Matti lähti KUMMALLISEEN kauppaan. Hän osti sieltä KAUHEAN hiirenloukun, sillä HAISEVAT hiiret olivat vallanneet Matin URHEILEVAN talon.

Samaan aikaan KUMMALLISEEN ja TANSSIVAAN kauppaan tuli myös PITKÄ ja PAINAVA mies, joka osti PÄTKIÄ myrkkykarkkeja. Näistä kahdesta tuli LAIHOJA ystäviä. He lähtivät PULLEALLE retkelle ja elivät elämänsä SINIKELTAISINA loppuun saakka. Loppu.

tiistaina, lokakuuta 28, 2008

Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?

Pidin eilen Järvenpää-talolla Naisten kahvilassa luennon "Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?". Valitsin aiheen sen vuoksi, että olen kipuillut naiseksi kasvamisen kysymysten kanssa erityisesti työhöni ja uraani liittyen. Luentoni otsakkeen valitsin Lynne Hybelsin kirjan "Snälla flickor förändrar inte världen" pohjalta. Alunperin ajattelin käyttää luennossani Joyce Meyerin loistavaa kirjaa "Älä ole kaikille mieliksi". Viime viikolla löysinkin eurolla hankkimistani kirjoista mielenkiintoisen kokoelmateoksen "Aika tuulettaa - Naisen arjen voimavarat", jonka artikkeleista löysin paljon teemaani sopivaa materialia.

Eilinen päivä hurahti mukavasti aamutakissa tietokoneen ääressä. Lapset olivat järkyttyneitä koulusta tullessaan, kun äiti ei ollut vielä saanut edes vaatteita päälleen. Mikael taas oli koko päivän lievästi mustasukkainen tietokoneelle, vaikka isä olikin kokopäiväinen koti-isä. Ajatus etätyön ihanuudesta muuttui vähän realistisemmaksi päässäni!

Luennon pitäminen tuntui yllättävän jännittävältä. Blogiin on suhteellisen helppo kirjoittaa henkilökohtaisistakin asioista, koska lukijoihin on etäisyyttä, tai ainakin kuvittelen niin. Saarnaaminen ja puhuminen taas on suhteellisen helppoa, koska yleensä minun ei tarvitse puhua omasta elämästäni.

Eilisen luennon valmistelin tietoisesti hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta, minkä vuoksi kynnys puhua oli selvästi korkeampi kuin yleensä. Valintani ei kuitenkaan harmittanut minua edes jälkeenpäin. Oman haasteensa teeman käsittelyyn toi se, etä suuri osa yleisöstä oli minua huomattavasti vanhempaa. Ennen luentoa minulla oli melkoisen nöyrä olo miettiessäni, mitä ihmettä minulla, kolmekymppisellä naisella, on sanomista tästä aiheesta kypsille naisille. Onneksi en huomannut ajatella asiaa etukäteen; pupu olisi voinut mennä pöksyyn!

Luennon valmistelu oli hyödyllistä myös oman kasvuni kannalta. Sain lukea toisten naisten viisaita ajatuksia ja pohtia taas kerran omaa naiseuttani. Yhtäkkiä tajusin myös sen, miten paljon käytän työssäni ja kirjoituksissani naisten tekemiä runoja ja aforismeja. En muista, koska olisin blogissani viimeksi siteerannut jotakin miestä; Pekka Simojoen laulut ovat asia erikseen.

Tänään kirjoittelin tuomiokapituliin raporttia perehdytyksestä, jonka sain aloittaessani pappisurani. Kiitoksella muistin Luulajan pappiskautta, jolloin naisellinen pappisidentiteettini vahvistui ystävättäreni Evan sekä lämpimien työnohjaajieni kautta. Örnäsin seurakunnassa työskennellesääni minulla oli esimiehenä Karin-kirkkoherra, joka oli hieno esikuva nuorelle papille. Hän oli vaarallinen nainen, joka ei pitänyt nuorempaa naista kilpailijana eikä uhkana, vaan tuki ja kannusti minua työssäni ihanalla tavalla. Muistan ilolla myös piispanadjutanttia Ulla-Lenaa, joka äidillisellä otteella ohjasi meitä tuoreita pappeja. Toivottavasti muistan aina nämä hienot naiset ja toimin heidän hyvän esimerkkinsä mukaan kohdatessani nuorempia tai kokemattomampia työtovereita!

Tässä muutamia loistavia sitaatteja kirjasta "Aika tuulettaa -Naisen arjen voimavarat" (toim. Laura-Kati Juntunen). Sitaatit on kirjassa oikein kerätty kätevästi viimeisille sivuille. Ostakaa ihmeessä kirja, varsinkin jos löydätte sen eurolla.

"Olet ainutkertainen ja arvokas, etkä voi lisätä tärkeyttä omilla suorituksillasi. Arvosi on lahja, jonka saat ottaa vastaan."

"Voit vapauttaa itsessäsi olevan lapsen ja auttaa häntä kasvamaan."

"Sinun tulee olla tietoinen sisäisestä äänestäsi, jotta et kuulisi vain ympäristösi ääntä ja jotta et toimisi vain muiden sanelemien totuuksien mukaan. Sinun täytyy löytää se, mikä on totta itsellesi."

"Keskeinen metodi, jolla voit viljellä hyvää ympärillesi, on ohjata mielesi heikentämään kielteistä ja vahvistamaan myönteistä asennoitumista."

"Kipusi ja rikkinäisyytesi eivät ole Sinulle vain taakka, vaan ne ovat juuri se voimavara, jonka avulla pystyt kohtaamaan toiset ihmiset heidän senhetkisessä elämäntilanteessaan. Jotta voisit saavuttaa rauhan, on hyvä luoda ensiksi tilaa sille."

"Päästämällä irti, lakkaamalla velkomasta, et vapauta toista vastuusta, mutta vapautat itsesi katkeruudesta."

"Voit olla persoona juuri sellaisena kokonaisuutena, millaiseksi Sinut on tarkoitettu -omine viisauksinesi, taitoinesi, lapsenomaisuuksinesi ja heikkouksinesi, oman näköisenäsi ja oloisenasi."

"Oman elämäntarinasi kohtaaminen ja itsesi tunteminen auttavat Sinua elämään elämänkaaren eri vaiheissa."

"Sinulla on paikkasi tässä maailmankaikkeudessa siksi, että Sinut on luotu tänne. Maan päällä ei ole ketään Sinun kaltaistasi."

AAMEN!

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Enkelijuhlat

Olen aina pitänyt juhlista. Herkuttelu ja ihmisten kanssa jutteleminen on mielestäni kamalan mukavaa; papiksi alkaminen oli kyllä tässä mielessä erittäin onnistunut uravalinta. Lapsena suunnittelin syntymäpäiväjuhlia kuukausikaupalla: tein herkkulistaa ja mietin leikkejä juhliin. Nuoruudessa keksin välillä oikein keksimällä aiheita juhlia, jotta saatoin ilahduttaa itseäni ja muuta perhettä herkullisilla leipomuksilla. Kyllähän Elina Johannan nyt kannatti täytekakku pyöräyttää Johanna-nimipäivän kunniaksi.

Perhemme neiti on samanlainen juhlien rakastaja kuin äitinsä. Ero on siinä,että hän valmistautuu juhliin paljon tarkemmin kuin minä. Herkuttelu, kauniit juhlavaatteet, ohjatut leikit ja kauniit koristelut ovat suunnilleen parasta, mitä hän tietää. Niinpä olen tietoisesti halunnut luoda hänen elämäänsä juhlahetkiä. Tänä vuonna olemme viettäneet synttäreiden lisäksi kouluunlähtöjuhlaa, jonne kutsuttiin lähimpiä sukulaisia, sekä tänään enkelijuhlaa, jonne kutsuttiin muutama kaveri.

Ehdotin Lauralle enkelijuhlan järjestämistä, koska emme ole perheessämme halunneet viettää Hallowen-juhlia. En kuitenkaan toivo, että lapsillemme tulisi tunne, että he eivät saa osallistua mihinkään kivaan tiukkapipoisten vanhempiensa vuoksi. Joskus kauan sitten luin Lasten pyhäkoululehdestä enkelijuhlista. Ajatus jäi itämään mieleeni.

Tänä syksynä ajattelin, että enkelijuhlat voisivat piristää pimeää ja vähän tylsää lokakuuta. Ja niin kävikin! Jo kutsukorttien tekeminen tietokoneella yhdessä Anttonin kanssa oli Lauralle suuri elämys. Eilen kävimme neidin kanssa yhdessä ostoksilla, ja leivoimme täytekakun sekä piparit. Laura suunnitteli eilen lopullisesti myös juhlien ohjelman isoveljen kanssa, kirjoitti tervetuliaistekstin oveen ja piirsi ison enkelin leikkiä varten. Olin suorastaan ylpeä tyttärestäni, joka oli luovasti kehitellyt Ihaa-aasin hännänkiinnityksestä enkelijuhlaan sopivan leikin. Leikin ideana oli kiinnittää sädekehää enkelin kutreille silmät kiinni, ja lähimmäksi osunut sai tietysti palkinnnon.

Enkelijuhlat olivat oikein onnistuneet. Juhlien emäntä ja vieraat olivat suloisia valkoisissa puvuissaan. Antton ja Mikael olivat myös innokkaasti kaikessa mukana, vaikka eivät halunneetkaan pukeutua enkeleiksi. Mikael pukeutui kesken juhlien ritariksi; hän sanoi olevansa Jeesuksen sotilas. Juhlien aikana kotimme oli täynnä ihanaa kikatusta ja supatusta. "Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana."

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Kuntokeskus, sairaala vai rajavartiolaitos?

Aloittaessani graduni tekoa nuorten aikuisten suhteesta seurakuntaan törmäsin siihen ongelmaan, että professorini ja minun käsitykset seurakuntayhteydestä erosivat merkittävästi. Minä halusin lähteä problematiosoimaan ja tutkimaan sitä, minkä ihmeen vuoksi seurakunnan nuorisotyössä mukana olleet nuoret aikuiset eivät ole aikuisiällä löytäneet paikkaansa seurakunnassa. Omista kokemuksistani käsin ajattelin, että jonkinlainen säännöllinen seurakuntayhtys on tärkeää kaikenikäisille kristityille, ei vain lapsille ja nuorille. Professorini taas oli sitä mieltä, ettei nuorten aikuisten tarvitsekaan osallistua millään tavalla seurakunnan toimintaan. He toteuttavat kristityn kutsumustaan perheessä, työpaikassa ja ystäväpiirissä. Seurakunnan nuorisotyöhön osallistuminen oli hänen mielestään vain eräs välivaihe kristityn elämässä.

Professorini ja minun keksustelut tulivat elävästi mieleeni kuunnellessani Papiston päivillä túlevaisuustutkija Ilkka Halavan esitelmää tulevaisuuden kirkosta. Ihmettelin taas kerran sitä, miten maallikoilla on monesti paljon suurempi usko kirkkoon ja sen sanomaan kuin meillä papeilla. Sivulauseessa täytyy kyllä kehua Papiston päivillä esiintyneitä piispoja siitä, että heillä oli positiivinen usko Jumalaan, kirkkoon ja sen mahdollisuuksiin sekä ihanan lämmin ja isällinen ote meihin nuorempiin pappeihin. Tuntui hyvältä!

Joka tapauksessa Ilkka Halava esitteli kolme erilaista mallia siitä, millä tavalla kirkon tulisi olla läsnä ihmisten elämässä vuonna 2018. Hän kyseli, toivommeko kirkon oleva kuntokeskus, sairaala vai rajavartiolaitos. Riittääkö meille kirkon työntekijöille ja aktiivisille maallikoille se, että kirkko on ns. tavallisten kastettujen kristittyjen silmissä rajavartiolaitos, jonka olemmassaoloa pidetään hyvänä, mutta jonka kanssa ei haluta olla missään tekemisissä? Vai tyydymmekö me siihen, että kirkko on sairaala, johon otetaan yhteyttä erilaisten ongelmien ilmaantuessa? Kolmantena vaihtoehtona kirkon imagolle Ilkka Halava tarjosi nykyaikaista kuntokeskusta, jonka olemassoloa pidetään tärkeänä omalle jaksamiselle, ja jossa käydään useamman kerran viikossa.

Ajatus kirkosta kuntokeskuksena oli mielestäni mainio. En tarkoita sitä, että seurakuntalaisten pitäisi hypätä kirkolla kolme tai neljä kertaa viikossa ja uupua. Sen sijaan haluan uskoa siihen, että seurakunta voi olla nykyajan ihmisille latauspaikka, josta haetaan voimaa yhä kiireisempään ja vaativampaan työ- ja perhe-elämään. Minä uskon siihen, että ihminen ei edellenkään elä vain leivästä.

Rippikoulussa oppimani uskonhoitamisen pöytä on toimiva yksinkertaistus: kristitty ihminen tarvitsee Raamattua, rukousta, ehtoollista ja kristittyjen yhteyttä, jotta hänen uskonelämänsä ja myös muu elämänsä voisi olla tasapainossa. Jos joku pöydän jaloista puuttuu kokonaan, pöytä on epätasapainossa. Uskovan ei tarvitse ravata seurakunnan tilaisuuksissa osoittaakseen olevansa hyvä ihminen tai miellyttäkseen Jumalaa tai muita ihmisiä. Osallistumisen idea on siinä, että Jumala itse palvelee ja hoitaa ihmisiä siellä, missä rukoillaan yhdessä, vietetään ehtoollista ja luetaan Hänen sanaansa. Bonuksena tulee vielä se, että monissa tilaisuuksissa voi kokea myös kristittyjen välistä yhteyttä.

Heprealaiskirjeessä annetaan seurakuntalasille ohje, joka mielestäni sopii myös nykyaikaan:”Me emme saa lyödä laimin seurakunnan yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän, mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.” (Hepr. 10:  25).

Tämän päivän kirkossa ei ole olemassa yhtä kokousta, johon kaikkien seurakunnan jäsenten tulisi tulla. Sen sijaan olisi tärkeää, että jokainen kristitty voisi löytää oman paikkansa seurakunnassa. Ihanteellisinta olisi löytää sellainen paikka, jossa voi olla käyttämässä sekä lahjojaan toisten hyväksi että saamassa itselleen uutta voimaa ja uskon vahvistusta. Minun työnäkynäni on kuntokeskus. Millaisen kirkon sinä haluat?

maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Päivän rukous

Jeesus Kristus,
sinä elämän pohjaton lähde,
pyysit janoosi juotavaa
halveksitulta naiselta.
Ylistän sinua elävästä Sanasta,
jolla avaat minunkin
sisimpäni pulppuamaan.
Siunaa jokainen kohtaamiseni
ihmisten kanssa niin,
että sinun laillasi rohkenemme olla
janoisia ja väsyneitä -
ja sinun läsnäolostasi puhjeta
ilon lähteiksi toisillemme.

Anna-Maija Raittila: Minun rukouskirjani

Tunnelmia mikkelinpäivän perhetapahtumasta

”Enkeleiden kanssa aamulla varhain,
enkeleiden kanssa rukoilkaa!
Enkeleiden kanssa aamulla varhain,
enkeleiden kanssa toivokaa!
Kaikille rauhaa vaan me
enkeleiden kanssa rukoillaan.
Kaikille rauhaa vaan me
enkeleiden kanssa toivotaan.”
Lasten virsi 111

Paavalinkirkko oli täynnä iloa ja elämää, kun vietettiin Paavalin seurakunnan ja Kotiryhmäverkoston yhteistä perhemessua. Seurakuntalaisten suut levisivät hymyyn jo iloisen enkelikulkueen saapuessa kirkon käytävää pitkin riemullisen laulun tahdissa.

Perhemessumme oli todellinen Jumalan kansan juhla, jossa viihtyivät niin vauvat kuin vaarit, mummot ja murkutkin. Jumalanpalveluksessa toteutui mainiosti Paavalin ajatus ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa”. Kotiryhmäverkoston bändi säesti yhteislaulut taidolla. Bändi esitti myös omia lauluja, joita rikastuttivat kauniit tanssikoreografiat. Kanttori lauloi koskettavasti ”Suojelusenkelin”, ja päiväkerholaiset ilahduttivat seurakuntaa enkeli-askarteluillaan.

Paavalin seurakunnan lapsityöntekijät esittivät nukketeatteriesityksensä, jossa enkeli vapautti Pietarin, niin vakuuttavasti ja innokkaasti, että papilla meinasi mennä pasmat sekaisin ennen uskontunnustusta. Ehtoollisen aikanakaan ei aika käynyt pitkäksi, kun pienimmät pääsivät sytyttämään tuohuksen rukousalttarille. Hyvä tunnelma vallitsi kirkossa alusta loppuun saakka. Tuntui siltä, että tämä perhemessu oli valmisteltu yhdessä rukouksen hengessä.

Jumalanpalveluksen jälkeen saimme nauttia herkullisesta lounaasta, jonka vapaaehtoiset emännät olivat valmistaneet rakkaudella. Lounaan jälkeen aikuiset kokoontuivat pohtimaan parisuhteen saloja Helka ja Markku Silventoisen johdolla. ”Kumppanina kurkihirren alla” -esitys sisälsi runsaasti syvällistä tietoa ja konkreettisia esimerkkejä. Lapset viihtyivät luennon aikana omien ohjelmiensa parissa. Tapahtuman lopussa sekä työntekijät että osallistujat olivat hyvin tyytyväisiä päivän antiin. Jos Jumala suo, tapaamme ensi mikkelinpäivänä samoissa merkeissä.

Elina Koivisto, seurakuntapastori Paavalin seurakunta

Kirjoitus julkaistaan Kotiryhmäverkoston lehdessä.

sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Meidän perheen traditiot

Alkusyksy on ollut minulle ja koko perheelleni aika kiireistä aikaa. Erityisesti viimeisten viikkojen aikana on tuntunut siltä, että vapaapäiviä ja -iltoja on ollut aivan liian vähän. Pienenä lohtuna on ollut se, että pitämättömät vapaapäivät eivät ole haihtuneet taivaan tuuliin. Odotan jo innolla joulunaikaa, jolloin saan olla ruhtinaallisen kauan vapaalla.

Tänään oli ilta, jolloin sain viettää laatuaikaa koko perheen seurassa. Tuntui hienolta syödä päivällistä koko perheellä ja ihailla muun perheen aikaansaannoksia tietokoneella. Vesa ja lapset olivat työpäiväni aikana tuottaneet aimo annoksen uutta materiaalia kotisivuillemme lauluvideoiden muodossa. Lapset olivat lievästi sanottuna innokkaita esittelemään hienoja esityksiään äidillle. Videoita kelattiin eteen- ja taaksepäin, ja musiikkiesityksiä katseltiin sekä tavallisella nopeudella että "Tiku ja Taku -nopeudella". Lapsia nauratti erityisesti musiikkiesitys "Jo joutui armas aika", jossa Miksu mossasi upeasti Anttonin urkusäestyksen ja Lauran laulun tahtiin. Jo on aikoihin eletty!

Kekseliäs perheeni oli myös ehtinyt tehdä lounaalla ruokalaulustamme "Nyt silmäin alla Jeesuksen" uuden version. Tänään se vedettiin Säkkijärven polkan tahtiin. Se toimi erinomaisesti, paljon paremmin kuin monet muut versiot. Ja erilaisia muunnoksiahan on tässä perheessä riittänyt. Olemme valehtelematta laulaneet sitä kahdellakymmenellä erilaisella melodialla. Alussa me ehdottelimme lapsille ripareilta tuttuja lauluväännöksiä, mutta viime aikoina lapset ovat itse halunneet keksiä sopivia lauluja. Suosikeiksi ovat nousseet "Piippolan vaari", "Tiku ja Taku", "Joulupukki" sekä "Soihdut sammuu". Neljävuotiaan kummipoikamme vierailessa piti "Nyt silmäin alla Jeesuksen" -version lisäksi laulaa ruotsalainen ruokalaulumme "Tack och lov". Pienimies ei varmaankaan osaa vielä kovinkaan monta sanaa ruotsia, mutta vauhdikas ruokalaulumme oli jäänyt hyvin mieleen.

Viritellessämme tänään uutta ruokalaulua minulle tuli mieleen luento, jonka Vaasan perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Leif Westerlund piti kolme vuotta sitten Sundomin "Små och stora" -kerhossa. Luento oli erittäin onnistunut, koska muistan sen vieläkin. Sitä en taas muista, olenko jo aikaisemmin kirjoittanut kyseisestä luennosta blogissani. Joka tapauksessa Leif Westerlundin mukaan on tärkeää, että perheellä on joitakin omia traditioita, jotka yhdistävät perheenjäseniä toisiinsa. Sillä ei ole niinkään merkitystä, mitä nämä traditiot ovat. Tärkeää on se, että yhteiset jutut luovat perheeseen me-henkeä.

Omassa lapsuudenperheessäni tällaisia traditioita olivat jokakesäiset automatkat, joilta jäi aina unohtumattomia muistoja. Toinen yhteinen juttu oli ehkä se, että lauantaiaamut köllötettiin yhdessä äidin ja isän sängyssä, ja puhuttiin syvällisiä. Lisäksi perheellemme oli omintakeista toimintaa syödä suklaapuuroa aina äidin poissaollessa; onneksi äiti oli harvoin poissa.

Oman perheeni elämä on monessa mielessä samanlaista kuin lapsuudenperheessäni. Elämämme on kuitenkin vielä vähän epäsäännöllisempää ja levottomampaa kuin omassa lapsuudessani. Anoppini oli jo sitä mieltä, että levoton perheemme tarvitsisi kodinhengettären. Hän käy itse ansiokkaasti hoitamassa kyseistä tehtävää aina pyydettäessä. Elämämme epäsäännöllisyydestä kertoo saunakulttuurimme. Vaikka olemme olleet jo vuoden oman saunan onnellisia omistajia, emme ole saaneet luotua säännöllisiä saunailtoja aikatauluihimme. Siivouspäivätkin vaihtelevat sen mukaan, milloin perheen siivoja eli minä satun olemaan vapaalla. Sen vuoksi olen iloinen niistä muutamista traditioista, joita olemme saaneet luotua. Niitä ovat ainakin yhteinen ruokalaulu ja yhteiset esiintymiset.

Luulen, että ruokalaulun laulaminen hassuilla melodioilla on yksi asia, joka jää lapsillemme mieleen perheemme oudoista omista tavoista. Olen tosi tyytyväinen siihen, ettei jälkikasvumme voi ainakaan väittää kristillisyyttämme tylsäksi tai ankeaksi. Ilo on ylimmillään aina ruokavirttä veisatessamme.

Toisena perheemme yhteisenä juttuna voi pitää musiikki- ja nukketeatteriesitysten tekemistä. Jokaisellla perheenjäsenellä on oma paikkansa kokonaisuudessa. Minä kirjoittelen nukketeatteriesityksemme ja muu perhe esittää niitä esim. Donkkis Big Nightissa. Bändissä Mikael soittaa ansiokkaasti rumpuja, Antton pianoa, Vesa kitaraa ja kaikkien stereotypioiden mukaisesti naisväki laulaa. Täytyy nyt nauttia täysillä tästä vaiheesta, jolloin lapset haluavat itse esiintyä; viiden vuoden päästä vapaaehtoisia avustajia lienee aika vähän. Tai mistä sitä koskaan tietää...

PS. Käykää kurkistamassa salasanan takana olevia musiikkikipaleita. Ne ovat ainakin hauskoja. Salasanan voi pyytää minulta osoitteesta elina.koivisto@nic.fi.

lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Päivän rukous

Maailmankaikkeuden Herra!
Sinä et päästä meitä
häviämään harmaaseen kasvottomuuteen,
vaan kutsut meitä nimeltä.
Ja vieläpä tahdot käyttää meitä
tehdäksesi rakkautesi yhä uudestaan
eläväksi ihmisten keskellä.
Ei kukaan meistä kelpaisi siihen,
mutta sinä annat voimasi tulla täydelliseksi heikkoudessamme.
Vapauta meitä iloitsemaan siitä,
että sittenkin olet läsnä
tässä maailmassa
ja pidät huolta jokaisesta ihmisestä.
Anna tämän ilon
hiljaa virtailla lävitsemme
ja uudistaa meitä.
Silloin arjen vaivakin muuttuu
rikkaudeksi
ja jokainen kohtaamamme ihminen
on lahja.

Anna-Maija Raittila: Minun rukouskirjani

torstaina, lokakuuta 16, 2008

Päivän rukous

Herra.
Sinä pyydät minuakin
vehnänjyvän tielle.
"Joka tahtoo tallentaa
elämänsä itsellään,
kadottaa sen..."
Tässä olen.
Kylvä minut.
Sirottele minut.
Opeta minulle
oikeaa elämäni säilyttämistä.
Yhteisen elämäni enentämistä toisille.
Ei katkeraa raadantaa.
Ei sulkeutumista.
Vaan siemenesi hajoamista
sinun tahtosi tavalla.

Anna-Maija Raittila: Minun rukouskirjani (Kirjapaja)

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Kohtaamisia

Perjantai-iltana käynnistyi virallisesti Uskomaton ilta -kahvilan toiminta Paavalinkirkolla. Ilta oli mielestäni onnistunut. Toimittaja, tiedottaja ja kirailija Heli Karhumäki piti erittäin värikkään ja mielenkiintoisen alustuksen uskosta ja epäilystä. Yhteislaulut kajahtivat komeasti, kahvila tuikkuineen ja syksyisine somistuksineen näytti iltahämärässä viihtyisältä ja tarjoilutkin olivat mielestäni aivan maistuvia.

Valitettavasti ihmisiä ei ollut sen enempää kuin viime keväänäkään. Optimistina olin ajatellut, että syksyn suuri nuorten aikuisten projekti, jossa lähetettiin henkilökohtaista postia 10 000 20-30-vuotiaalle, saa uudet ihmiset ryntäämään iltoihimme. Lisäksi ajattelin, että vieraileva tähti saa ihmiset liikkeelle. Toisin kuitenkin kävi: illassa oli suunnilleen saman verran väkeä kuin kevään vetonaulattomissa illoissa.

Lauantaina olin töissä Kirkkohallituksen hääosastolla Kauneus-,terveys- ja häämessuilla. Siellä väkeä oli kuin pipoa. Hääosastolla väkeä oli sopivasti, kun taas toisilla osastoilla sitä oli ihan liikaa. En tiedä, kuinka paljon messuilla oli yhteensä väkeä, mutta taatusti tuhansittain. Ihmiset maksoivat 13 euroa sisäänpääsymaksua päästäkseen messuille.

Minusta on mukavaa olla töissä messuilla. Nautin siitä, että saan kohdata ihmisiä, harrastaa "small talkia", tarjota esitteitä ja luoda iloista kuvaa kirkosta. Sen sijaan minua ei kiinnosta ollenkaan vapaa-ajalla lähteä messuille. Luulajassa ja Vaasassa taisin käydä yksillä messuilla; kokemukset olivat lähinnä ahdistavia. En ole yksinkertaisesti messutyyppiä.

Messupäivän jälkeen mietin sitä, miten tämän päivän ihmisten elämä on monella tapaa pinnallista. Häävalmisteluissa ihmiset käyttävät suunnattomasti aikaa kauniiden kulissien luomiseen. Tarjotessani esitteitä parisuhdekursseista monet messukävijät kieltätytyivät niistä toteamalla, että heillä on ihan hyvä parisuhde. Hyvä niin! Viime viikolla kuulin kuitenkin Helka ja Markku Silventoisen opettavaisella parisuhdeluennolla viisauden, jonka mukaan hyvä voi olla parhaan vihollinen. Parisuhde voi syventyä ja muuttua loistavaksi silloin, kun puolisoissa herää halu nähdä vaivaa ja pureutua syvemmälle suhteessa.

Häämessujen tunnelmissa kävin vihkimässä yhden onnellisen hääparin. Matkalla törmäsin ulkomaalaiseen mieheen, joka pyyteli minua drinkkiseuraksi. Torjuvan vastauksen jälkeen aloin jutella miehen kanssa, ja loppujen lopuksi lupasin kutsua hänet tekstiviestillä seuraavaan Uskomaton ilta -kahvilaan. Úskon, että loppujen lopuksi tehokkain tapa tavoittaa ihmisiä on kutsua heitä henkilökohtaisesti mukaan. Täytyy nyt vaan taas ryhdistäytyä, tehdä hienoja flyereita ja kutsua ihmisiä 150%:lla innolla mukaan seurakunnan toimintaan. Tarjolla on laadukasta ohjelmaa pilkkahinnalla!

torstaina, lokakuuta 09, 2008

Nykyajan paimentolaiset kohtaavat Facebookissa

Rakastan ihmisiä! Miten ihania kohtaamisia viikkoni onkaan taas sisältänyt: toimituskeskusteluja, kotikäyntejä, tuoreita äitejä Sylivauvat-ryhmässä, nuoria naisia Helmi-jutussa, mukavia ihmisiä palavereissa sekä rakkaita ystäviä ja sukulaisia kylässä ja puhelimen päässä. Huh, välillä elämäni sosiaalisuus jo uuvuttaa, mutta siitä huolimatta nautin siitä suunnattomasti. Väsymyksen tullessa istun pehmeään nojatuoliini, laitan levyn soimaan ja kerään hiljaisuudessa voimia tuleviin kohtaamisiin.

Viime viikolla puhuimme erään ystäväni kanssa siitä, miten Facebook on loistava ystävyyssuhteiden ylläpitäjä. Nykyään en vietä Facebookissa kovinkaan paljon aikaani. Enää en tee kaikkia mahdollisia testejä, en liity kaikkiin mahdollisiin hyviin yhdistyksiin enkä edes nuohoa etsimässä aktiivisesti uusia ystäviä. Sen sijaan vierailen siellä päivittäin katsomassa, mitä ystävilleni kuuluu.

Listoillani on tällä hetkellä reilut 400 ystävää. Joukkoon mahtuu siis lähimpien ystävieni lisäksi paljon kavereita, tuttavia, kylänmiehiä ja muutama ihminen, joita en rehellisesti sanottuna edes tunne. Kuitenkin ystäväkirjani antaa loistavan mahdollisuuden olla yhteydessä niihin ihmisiin, joiden elämästä minulla ei olisi aavistustakaan ilman naamakirjaa.

Facebookin parhaimpiin ominaisuuksiin kuuluu mielestäni toiminto "status update" , johon kirjoitetaan, mitä on tekemässä juuri nyt. On aivan ihmeellistä, miten ihmiset voivat kertoa itsestään ja elämästään niin paljon yhden lauseen avulla. Sieltä voin lukea sairastapaukset, iloiset perhetapahtumat, matkat, fiilikset ja päivän tapahtumat. Viime aikoina kuulumisia on voinut alkaa kommentoida, mikä on lisännyt selkeästi toiminnon interaktiivisuutta. Toissapäivänä virisi sivullani vilkas keskustelu johdatuksesta, kun hehkutin kokeneeni Jumalan johdatusta. Tänään puolestani kävin keskustelua Lapin lumitilanteesta.

Enoni hautajaisissa mietin sitä, miten erilaista hänen elämänsä oli verrattuna omaan elämääni. Hän eli koko elämänsä muutamaa vuotta lukuunottamatta samassa kylässä. Hän tunsi taatusti joka-ainoan kyläläisen, tiesi heidän historiansa ja tapansa. Monet kyläläisistä olivat hänen sukulaisiaan, ehkä joukkoon mahtui myös leikkikavereita, koulukavereita tai samassa järjestötoiminnssa mukana olleita.

Minun elämäni on ollut sangen erilaista. Järvenpää on minulle pysyvistä asuinpaikkakunnista jo kuudes, lisäksi olen kesätöiden yhteydessä asunut kolmella muulla paikkakunnalla. Reilun vuoden asumisen jälkeen en ole vielä tavannut aivan kaikkia katumme asukkaita, vaikka naapurit ovat mielestäni tällä kadulla suhteellisen paljon tekemisissä toistensa kanssa. Elämässäni on ollut valtava määrä eri työpaikkoja, harrastuksia, leirejä, matkoja, ystäviä, kavereita ja rakkaita ihmisiä. Siksipä Facebook on loistava paikka meille nykyajan paimentolaisille, jotka siirtyvät elannon perässä paikkakunnalta toiselle. Enää ei tarvitse ajatella, että lupaus "ollaan yhteyksissä" olisi vain kaunis kohteliaisuus. "Tää ystävyys ei raukene..."

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Päivän sana

Kodin arkihetken Raamattu, lokakuun 8. päivä

"Mitä arvelette: jos jollakulla on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, niin eikö hän jätä ne yhdeksänkymmentäyhdeksän vuorille ja lähde etsimään sitä eksynyttä? Ja jos hän sen löytää - totisesti: hän iloitsee siitä enemmän kuin niistä yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä, jotka eivät olleet eksyksissä. " Matt. 18:12-13


Miten suuri ilo onkaan!
Sinä löysit kadonneen.
Kannoit kodittoman suojaan,
lämpöön, kodin yhteyteen.

Lähetä myös meidät kaikki
eksyneitä etsimään.
Sinä meidät kerran löysit,
emme jääneet pimeään.

Anna-Mari Kaskinen

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Totuus tekee vapaaksi!

Viime vuosiin asti olen kirjoittanut uskollisesti jokaiseen työhakemukseen, että tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Kolmenkympin rajapyykin jälkeen olen huomannut, etten aina tulekaan niin hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Tai että toiset ihmiset eivät tulekaan hyvin minun kanssani toimeen, mitenpäin tahansa. Nyt voin sanoa, että yleensä tulen toimeen ihmisten kanssa, välillä paremmin ja välillä huonommin.

Ihmissuhteet ovat vaikeita, suorastaan tuskastuttavan hankalia. Minua on lohduttanut monesti Satu Kreivi-Palosaaren rukous vapauttavasta totuudesta, jonka hän on tehnyt itsenäisyyspäivän jumalanpalvelusta varten. Yleensä vain niitä totuuksiakin tahtoo olla useampi...

KIITOS ISÄNMAASTA

Totuus tekee vapaaksi,
mutta vapaus usein niin yksinäiseksi.

Herra,
sinä tiedät,
että aina en ole valmis
sitä hintaa maksamaan.

Auta minua.

Satu Kreivi-Palosaari: Katso Isä! Rukouksia ja runoja kirkkovuoden teksteihin


Herra,
tulen tänään eteesi pyytäen,
että uudistaisit minut rakkaudellasi.
Sinä tiedät miten paljon itsekkäitä
vaikuttimia on minun tavassani elää arkeani.
Mutta sinä, Herra, voit uudistaa sydämeni
perustuksiaan myöten.
Sinä voit opettaa minua katsomaan läheisiäni
omilla silmilläsi.
Sinä voit antaa minulle rakkauden tietoa.
Siksi jätän itseni kokonaan sinun käsiisi
ja pyydän: auta minua
elämäään sinun tahtosi mukaan.

Hiljaisuuden rukouksia

perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Vilpitöntä musiikkia

Lapsuudessani meillä puhuttiin aina silloin tällöin kotona Kreivin perheestä, joka asui Orajärvellä. Orajärvi on siitä poikkeuksellinen kylä Pellossa, että siellä on kasvanut monia merkittäviä taiteilijoita, mm. kirjailija Timo K. Mukka ja laulaja Eini Orajärvi. Kreivin perheessä oli monta lasta, ja he kaikki olivat mielikuvissani musikaalisia, iloisia ja innokkaita esiintymään. Erityisesti minun mieleeni jäivät kaksoistytöt, jotka olivat sisarussarjan nuorimmat. He lauloivat usein seurakunnan tilaisuuksissa. He olivat minun silmissäni tosi cooleja. En tiedä, mistä se kuva syntyi. Reippauden ja iloisuuden lisäksi arvostin varmasti sitä, että he olivat kaksosia. Se oli eksoottista.

Kaksosista toisesta, Satu Kreivi-Palosaaresta, on tullut sanataiteilija. Olen lainannut hänen puhuttelevia rukouksiaan ja runojaan aika usein blogiteksteissäni ja saarnoissani. Satun ja hänen miehensä Markun kirjan "Saarnamies ja säikähtänyt" luin yhdeltä istumalta alusta loppuun. Tällä viikolla Facebook- ja blogifrendini Satu lähetti minulle uuden tuotoksensa, Bona Fide-yhtyeen levyn "Piirtäisitkö selkään?", johon hän on tehnyt kaikki sanoitukset.

Levyn saatekirjeessä oli toivomus, että levyltä löytyisi edes yksi kappale, jota haluaisin kuunnella useampaan kertaan. Voin kertoa rehellisesti, että levyltä on löytynyt jo muutaman päivän aikana useampikin kappale, joita olen kuunnellut repeat-nappula päällä. Satu totesi kirjeessään, ettei tiedä ketään muuta, joka käyttäisi repeat-nappulaa. Erityisesti olen ihastunut lauluun "Seurakunta elää". Myöskin laulut "Uskoni ei jaksa" ja Laulujen laulun tekstiin pohjautuva "Sinä olet minulle koti" ovat mielestäni hyvin tarttuvia ja onnistuneita kokonaisuuksia. Muut laulut vaativat vielä lisää paneutumista, jotta pääsen musiikkiin sisälle. Sanoitukset ovat mielestäni kokonaisuudessaan puhuttelevia. Blogistin näkökulmasta ainoa puute on siinä, ettei sanoja ole kirjoitettu levyn kansilehteen. Tässä laulu "Uskoni ei jaksa", jonka sanat yritin poimia kuullun perusteella levyltä. Laita Satu kommenttia, jos tuli virheitä. Kiitos lahjasta!!!

Uskoni ei jaksa

Uskoni ei jaksa vuoria siirtää
ei edes enkeleitä lumeen piirtää.
Se kylmässä haparoi,
etsii ja ikävää soi.
Sinapinsiemen ja voimia vie,
sittenkin liian kaitako tie?
Vastaan kaikkea kapinoin.
Ja salaa unelmoin,
ja salaa unelmoin.

Ehkä silti vielä uskallan,
tyhjät käteni riittää.
Saan aivan hiljaa tässä levätä,
sylissäsi ja kiittää.

Satu Kreivi-Palosaari

Levyn kansiteksti: "Piirtäisitkö selkään" käsittelee luopumista ja löytämistä, riittämättömyyttä ja kateutta. Hellyyttä. Kaikkea mitä ihminen tarvitsee. Rakkautta.

Levyä voi tilata osoitteesta www.bonafide.fi 20 euron hintaan (+postikulut)

PS. Bona Fide = vilpittömästi, hyvässä tarkoituksessa

torstaina, lokakuuta 02, 2008

Mitäpä loruista apua?

Muistan lapsuudestani aika monia lahjoja, joita olen saanut kummeiltani. Yksi rakkaimmista on ensimmäinen oma lorukirjani "Lasten loruja". Muistan kirjasta vieläkin ulkoa monia, monia loruja. Sain sen aikoinaan nuorelta kummitädiltäni, joka oli suuri idolini. Hän oli kirjoittanut lorukirjaan minulle, kolmevuotiaalle pikku-Engille, saatteeksi oikein oman lorunkin.

"Engille,
samalla koko jengille.
Mitäpä loruista apua,
kieli saapi "papua".
Miten ne oppia vois,
lue ja toista pois.
Leikki ei riidaksi ratkea,
eikä perinne katkea."

Jouluna -78

Omien lasteni kanssa olen lukenut loruja pääasiassa lorupusseista, joita mummit ja kummit ovat meille lahjoittaneet. Tutuksi ovat tulleet niin reipas robotti, hurja Zorro, iltalenkillä Citikassa käyvä itikka kuin myös opettavaisemmat lorut.

Anttonin ja Lauran koulussa on menossa Lukutiikeri-projekti, jossa koululaisia kannustetaan eritasoisten diplomien avulla lukemaan monipuolista kirjallisuutta. Projekti sopii hyvin meidänkin lapsillemme, jotka ovat hieman jämähtäneitä lukutottumuksissaan. Antton tahtoisi lukea vaan raakaa faktaa: urheilutuloksia ja monenlaista tietoa maailmasta, kun taas Laura keskittyy kertomusten ahmimiseen.

Kävin hakemassa Anttonille projektia varten runokirjoja. Runohyllyille eksyessäni minuun iski taas ahneus. En tyytynyt yhteen runokirjaan, vaan lainasin sylillisen lasten runokirjoja. Lainaustiskillä sain taas muistutuksen helmasynnistäni, kun kirjat eivät tahtoneet mahtua syliin eikä minulla tietenkään ollut mukana yhtään kassia.

Tänään innostuin lukemaan pikkuisille iltalukemiseksi Tuula Korolaisen hiiriaiheisia runoja kirjasta "Kuono kohti tähteä", koska he olivat leikkineet olevansa hiiriä iltapalalla. Modernien runojen kautta tutustuimme moneen uuteen sanaan ja ilmaukseen sekä saimme monet hyvät naurut. Lapsia ihastutti erityisesti "Pikkuhiiren uhkaus".


Pikkuhiiren uhkaus


Enää en syö kauranjyvää!
Yök! Ei koskaan mitään hyvää!

Minä karkaan, hyppään pilvelle
tai rakennan ihmisen hissin,
ja sieltä sitten pilvien läpi
äidin niskaan pissin.

Jos en saa herkkuja makeita,
alkaa sataa papanarakeita.

Tuula Korolainen


Tämä runo ei kyllä lisännyt rakkauttani hiiriin; tähänkin asti olen inhonnut niitä sydämeni pohjasta! Tavatessani hiiriä olen mm. kiljunut, huutanut ja noussut epätoivoisena seisomaan pöydälle tai muuhun turvalliseen paikkaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, etten ole selvästikään tartuttanut hiirikammoani lapsiimme. Viime vuosina olen jopa alkanut pitämään yhdestä hiirilajista: Korolainen on kirjoittanut siitäkin runon nimellä "Outohiiri".

Outohiiri

- Katsopas kummaa, virkkoi Miiri,
tuossapa on ihan outohiiri.
Jos ei puhuta ihosta karvattomasta,
niin häntänsä kyllä on kumma vasta:
se kiinni on lyöty pesäkoloon.
Miten suostua voi noin noloon oloon...

Vaan hiiripä julistaa: -Sähköinen
minä olen - ja virtuaalinen!

Tuula Korolainen

Ennen iltarukousta ehdimme lukea vielä muutaman Tittamari Marttisen mainion runon kirjasta "Tivoli Tähtisade". "Popcornit" ja "Capuccino-äiti" kertovat perheemme intohimoista!

Popcornit

Poks, poks,
pompitaan!
Kattila on pullollaan.

Pompitaan ja poksahdellaan,
marssitaan ja muksahdellaan.

eikä olla moksiskaan,
kiljahdellaan: poksis vaan!

Maissinjyvät ovat pop,
ylös alas, hip ja hop.

Tittamari Marttinen


Capuccino-äiti

Meidän äiti viihtyy lattella.
"Tahdon istua ja kattella."

Juo capuccinon viime pisaraan
ja iloisesti lipoo huuliaan.

Juttuseuraa vailla, yksinään
juoruilee se mykkään kännykkään.

Taasko äidillämme jano on?
Tilaa vielä tuplaespresson.

Tittamari Marttinen

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Iloisia yllätyksiä

Saapuessani töistä kotiin minua odotti kolme mukvaa yllätystä. Yksi blogini lukija, Facebook-ystäväni, oli lähettänyt minulle CD-levyn, jolla on hänen tekemiään lauluja. Kirjoitan lahjasta perusteellisemmin, kunhan olen ehtinyt kuunnella laulut repeat-nappula päällä. Toinen ystäväni oli lähettänyt paketin, josta oli tullut pakettikortti kotiin, ja kolmas oli kirjoitellut kommentteja Facebookiin. Kuinka hyvältä se kaikki tuntuikaan! Ystävyydestä ja välittämisestä virisi iloinen ja kiitollinen mieli. Löysin aiheeseen liittyvän rukouksen Hilja Aaltosen rukouskirjasta.

Rakas Herra, kiitos, että olet tarkoittanut
meidät ihmiset toistemme tueksi ja rohkaisuksi.
Kiitos, että olet tässä ja nyt meidän Herramme
ja Vapahtajamme ja että saamme rakentaa
toinen toistamme. Ole ylistetty, Herra,
tästä suuresta lahjasta. Aamen.