Free counter and web stats

tiistaina, joulukuuta 25, 2012

Paimenten joulu, joulukuvaelma jouluaattona


Paimenten joulu, joulukuvaelma jouluaattona




Tässä käsikirjoitus joulukuvaelmaan, jonka esitimme tänään Paavalinkirkossa. Toimi hyvin! Erityisen ihastuttavaa oli seurata 2-vuotiaan Luukas-paimenen toimintaa :)



Kertoja: Oli myöhäinen ilta lähellä Betlehemin kaupunkia. Paimenet olivat saaneet lammaslaumansa kasaan. Oli aika levähtää ja vaihtaa kuulumisia pitkän työpäivän jälkeen. Paimenten joukossa oli myös Ruben-isä  poikiensa Danielin, Aaronin ja Luukaksen  kanssa.

Isä: Pojat, tulkaapas tänne nuotion äärelle. Minulle on teille tärkeää kerrottavaa.
Daniel: Mitä nyt? Onko tapahtunut jotain? Kerro heti.
Isä: Ajattelin kertoa teille siitä, mitä olen löytänyt Kirjoituksista. Olen lukenut rabbin johdolla profeetta Jesajan ennustuksia ja löytänyt sieltä jotain aivan erikoista. Voisitko sinä Luukas hakea tuon kirjakäärön minulle?

Luukas: Ole hyvä.
Isä: Kiitos. Kuunnelkaapa, mitä profeetta on kirjoittanut kauan sitten.  "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan."

Daniel: Mitä tämä tarkoittaa, isä?

Isä: Me odotamme suurta kuningasta, joka tulee pelastamaan kansaamme. Olen puhunut monien viisaiden miesten kanssa. Kaikki sanovat, että se aika on aivan lähellä.

Daniel: Hui, kuinka jännittävää! Tulisipa kuningas mahdollisimman pian.  Hän voisi antaa minulle kultaa, jalokiviä ja muita rikkauksia. Silloin meidän ei tarvitsisi enää paimentaa lampaita. Me voisimme muuttaa hienoon taloon, syödä herkkuja ja saisin lukea pyhiä kirjoituksia rabbin johdolla vaikka joka päivä.

Isä: On sinulla Daniel suuret suunnitelmat. Onhan kuningas lupausten mukaan suuri ja ihmeellinen.  Mutta sitä en tiedä ollenkaan, tuoko hän meille tuollaisia kalleuksia.

Daniel: Nyt  minä keksin. Opettelen soittamaan huilua. Jos osaan soittaa oikein kauniisti, kuningas varmasti antaa minulle kaikkia rikkauksia. (Ottaa huilun, menee kauemmaksi nuotiosta ja alkaa soittaa. Soittaa ensin hapuillen.)

Isä: Voi, tuota poikaa. Aina yhtä suuret haaveet. Mitähän siitäkin oikein tulee.  


Kertoja: Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

LAULU: JOULUYÖ, JUHLAYÖ

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Daniel: Isä, en näe mitään.

Aaron: Isä, minua pelottaa

Enkeli: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."


21:1-2, ENKELI TAIVAAN

( Enkelit saapuvat virren aikana)

ENKELI TAIVAAN, SÄKEISTÖ 10

(laulun jälkeen enkelit menevät pois)

Daniel: Oliko tämä totta vai unta? Isä, mitä tämä oikein tarkoittaa?
Isä:  En tiedä. Meidän pitää mennä Betlehemiin katsomaan mitä on tapahtunut. Ehkä nyt on syntynyt se kuningas, josta kerroin teille. Seurataan tähteä.

(kulkevat hitaasti matkan tallille)
Isä: Nyt me olemme varmaan perillä. Tähti on tämän tallin yläpuolella. Mennään sisälle. (Paimenet menevät sisälle, katsovat Jeesus-lasta, isä kumartuu rukoukseen seimen edessä. Daniel tulee pois tallista. Isä huomaa rukouksesta noustuaan pojan kadonneen)
Isä: Aaron, missä Daniel on?

Aaron: Meni ulos.
(Isä menee ulos, ottaa varovasti kiinni poikansa olkapäästä.)
Isä: Daniel, mikä sinulla on?
Daniel: Olen harjoitellut ihan turhaa soittoa. Noilta ihmisiltä on aivan turha odottaa yhtään mitään palkkaa soitosta. Yhtä kurjia ja köyhiä ovat kuin mekin. Mikä kuningas tuollainen talliin seimessä nukkuva pikkuvauva on. Kuninkaat asuvat hienoissa linnoissa. Tosi reilua isä, että kerroit minulle tuollaisia satuja.
(Isä menee takaisin talliin. Kohta tulee takaisin)
Isä: Jeesus  itkee. Tulisitko Daniel soittamaan? Ehkä pienokainen rauhoittuu kauniiseen soittoosi.
Daniel: Hyvä on. (menee talliin ja soittaa kappaleen Pieni liekki)
Isä: Lapsi hymyilee. Hän pitää sinun soitostasi.
(Daniel ottaa vauvan syliinsä)
Daniel: Isä, olit oikeassa. Tässä vauvassa on jotain ihmeellistä. Tämä hymy tekee minut niin onnelliseksi. En ole nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista. Ehkä vauva on kuitenkin se luvattu kuningas.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012

Adventin riemua ja tyyliä!

Upeaan ekaan adventtiini kuului riemullinen adventtikirkko Järvenpään täpötäydessä kirkossa monien ystävien ja tuttujen seurassa. Yksi FB-ystäväni oli erittäin vaikuttunut tyylikkäästä ja pikantista oranssista yksityiskohdasta asussani ;). Kirkon jälkeen nautiskelimme lasten toivomuksesta lounaan Hesellä sekä kotona juhlavat kirkkokahvit adventtimyyjäisistä ostettujen herkkujen kera. Matkalla töih
in satuin kuuntelemaan radiosta ruotsinkielistä jumista. Ilahduin suuresti, kun sain kuunnella vanhoja työkavereitani Vasa svenskasta. Päivä huipentui hauskaan tenavamessuun Paavalinkirkossa. Lauloin, pompin, tanssin, näyttelin, leikin ja tein kaikkea muuta papillista. Suunnitelmista poiketen kaaduin myös portaikossa. Se sopi niin hyvin juhlan tunnelmaan, että vain nauratti :). Kirkkokahveilla oli vielä mahtavia kohtaamisia, joten olen enemmän kuin tyytyväinen päivääni.

lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Yhteisblogista miehen kanssa harmia – perusti oman blogin


Sain kunnian kertoa Elinan blogista kotimaa24-palvelun sarjassa Bloggaavat papit osassa 2. Tässä nettisivuston juttu.

”Koen, että roolini pappina ja kirkkoherranrouvana eivät ole sitoneet minua”, sanoo Helsingin Paavalin seurakunnan lapsi- ja perhetyön pastori Elina Koivisto.
Koivisto on pitänyt omaa blogia jo reilut kuusi vuotta. Kasassa on yli 600 blogikirjoitusta erilaisista aihepiireistä.
– Kirjoitukseni ovat liittyneet pääasiassa elämääni perheenäitinä ja pappina, mutta myös itsetuntemukseen ja hengelliseen kasvuun, naiseuteen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin.
Alkukimmokkeen Koiviston blogaaminen sai perheen kotisivujen perustamisesta. Kotisivuilla Elina ja hänen miehensä Järvenpään kirkkoherra Vesa Koivisto kirjoittivat ensin yhteiseen blogiin.
– Siirryin oman blogin pitämiseen sen vuoksi, että joiltakin ihmisiltä alkoi tulla negatiivista palautetta Vesalle minun kirjoituksistani. Katsoimme yhdessä parhaaksi, että kirjoitan omaa Elinan blogiani, josta vastaan itse, Koivisto kertoo.
Koivisto bloggaa spontaanisti. Hän ei ole halunnut luoda blogilleen mitään tiettyä imagoa, vaan käsittelee vapaasti itseään kiinnostavia asioita. Lukijoita blogilla on päivittäin 60-100 henkeä.
– Haluan olla blogissa kokonainen ihminen, enkä koe, että julkinen roolini pappina ja kirkkoherranrouvana olisi minua sitonut millään lailla. Luulen, että blogini olisi aika samanlainen, vaikken työskentelisikään pappina.
 – Linkitän nykyään uudet blogikirjoitukset aina Facebookiin. Siellä saan niistä aika paljon palautetta, kun taas blogin puolella kommentointi on ollut melko vähäistä.
Suuri osa blogin kirjoituksista on luonteeltaan hengellisiä. Blogissaan Koivisto julkaisee omia saarnojaan ja puheitaan, mutta myös esimerkiksi itseään koskettaneita muiden puheita ja hengellisiä lauluja.
– Blogiani lukevat hyvin monenlaiset ihmiset, mutta erityisesti naiset. Sinne löydetään paljon google-hakujen kautta. Blogistani haetaan esimerkiksi suosittujen laulujen sanoja, Elina Koivisto toteaa.
Palautteissa lukijat kertovat saavansa Elinan blogista iloa ja lohtua tai uusia näkökulmia omaan elämäänsä.

torstaina, marraskuuta 29, 2012

Joulutunnelmaa Paavalinkirkosta ihan kaikille


Facebook-ystäväni oli kansalaisopiston englannin keskusteluryhmässä jutellut joulusta ja jouluvalmisteluista Kiinasta lähtöisin olevan vierustoverinsa kanssa. Suomessa pitkään asunut kiinatar ei ollut aiemmin kuullut, että joulua juhlitaan Jeesuksen syntymän johdosta. Luulen, ettei hän ole ainoa tietämätön. Monet lapset mieltävät joulun enemmän joulupukin ja tonttujen kuin Jeesuksen ja enkeleiden juhlaksi. Ehkä kaikki Suomessa asuvat lapset eivät ole edes kuulleet Jeesuksen syntymästä, koska joulunvietosta on haluttu karsia joissakin päiväkodeissa ja kouluissa kaikki kristillinen aines. Yhteiskunnan muuttuessa yhtä monikulttuurisemmaksi on tärkeää, että kastettujen  lasten vanhemmat, isovanhemmat ja kummit antavat lapsille mahdollisuuden tutustua myös joulun kristillisiin perinteisiin ja sanomaan joulupukin ja tonttujen lisäksi. Joululaulut, jouluevankeliumin lukeminen, kristilliset joulukoristeet tai lapsille suunnatut joulukirjat välittävät kodissa joulun perinteitä sukupolvelta toiselle.
Muistan omasta lapsuudessani joulukirkon ihanan tunnelman. Tuntui hyvältä olla kirkossa, vaikka yleensä nukahdinkin kesken joulusaarnan isosiskon olkaa vasten. Lapsi- ja perhetyön pappina tavoitteenani on välittää tämän ajan lapsille samaa ihanaa tunnelmaa, jota itse koin lapsuuteni jouluina. Pyrimme kuitenkin taitavien työkavereideni kanssa suunnittelemaan joulunajan tapahtumat niin, etteivät lapset malta nukahtaa kesken kirkkohetken. Emme pidä pitkiä puheita emmekä saarnoja, vaan sekä perheiden kauneimmissa joululauluissa että lasten jouluaaton hartaudessa joulun sanoma tulee joulukuvaelman muodossa. Paavalinkirkon suloinen aasi, kirkkohetkissä  esiintyvät lapset, joulukuusi ja joululaulut pitävät lasten mielenkiinnon hereillä. Pienimmät voivat ottaa kirkkohetken ajaksi aasin selästä lelupussin tai pehmolelun.

Muistan kotikirkostani tilanteen, joka meinasi pilata joulukirkon ihanan tunnelman. Ehkä viisivuotias poika istui edessäni isänsä sylissä minun mielestäni melko rauhallisesti ja hyvin. Isä oli kuitenkin jostain syystä hyvin stressaantunut: hän valitti ja moitti kovaäänisesti lapsen huonoa käytöstä. Lapsen käytös ei häirinnyt minua ollenkaan, kun taas isän asenne tuntui pahalta ja epäreilulta. Neljän lapsen äitinä tiedän, että  lasten kanssa on välillä rasittavaa olla sellaisissa paikoissa, joissa lapset voivat häiritä käytöksellään muita ihmisiä. Sen vuoksi me järjestämme lapsiperheille omia tilaisuuksia, joissa vanhempien tai muiden läheisten ei tarvitse jännittää lasten käyttäytymistä. Jeesus asetti lapsen aikuisten esikuvaksi. Sen vuoksi lapset saavat olla lapsia erityisesti kirkossa.

Muistan ilolla ja lämmöllä niitä joulunajan tilaisuuksia, joihin olen saanut osallistua aivan yksin tai ystävän kanssa. Paavalinkirkossa järjestetään valtavasti tilaisuuksia, jossa eri elämäntilanteissa olevat aikuiset saavat nauttia rauhassa joulun tunnelmasta ja sanomasta. Olet todella tervetullut konsertteihin, perinteisiin tai popahtaviin kauneimpiin joululauluihin sekä joulukirkkoihin ja joulunajan messsuihin.

Joulun sanoma on enkelien iloinen uutinen: ”Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on                                         Kristus, Herra.” Jumala kuiskaa pelkojen, ikävän, surun tai syksyisen pimeyden keskelle: ”Ei hätää, minä olen tässä!” Jumala ei koskaan hylkää ihmistä, joka tahtoo olla yhteydessä häneen. Jumala ei ole kuitenkaan läsnä vain vaikeuksien ja surun keskellä, vaan hän on kanssamme joka päivä ja tahtoo antaa elämäämme iloa ja valoa. 
Elina Koivisto, Paavalin seurakunnan lapsi- ja perhetyön pappi

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.

Pekka Simojoki: Tulkoon joulu

Kirjoitus Hermanni-Vallila -lehdessä 




sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012

Hyvästi itseni turhentamisen teologia!

Joistakin asioista ei pääse millään eroon. Opiskeluaikana olimme Miehen kanssa mukana muutamia vuosia  HOL:n eli Helsingin opiskelijalähetyksen toiminnassa. Siitä on aikaa jo 15 vuotta, mutta siitä huolimatta OPKO lähetää meille uskollisesti Arkki-lehteään, vaikka emme ole edes kannatusjäseniä. Aika monta kertaa olemme ottaneet yhteyttä ja pyytäneet, että meille ei enää lähetettäisi postia, koska olemme jo niin vieraantuneita opiskelijamaailmasta. Lehden tulo ei ole kuitenkaan lakannut. Viime viikolla olin siitä todella iloinen, koska lehti oli täynnä kiinnostavia artikkeleita. Tässä lainaus Arkin pääkirjoituksesta (4/2012),jossa OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen kirjoittaa viisaasti ja kypsästi otsikolla "Hyvästi itseni turhentamisen teologia!".  


"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen sisäinen tunteminen." Tämä seppä Högmannin lausahdus Paavo Ruotsalaiselle on muuttanut Suomen kansaa, kirkkoa ja sen herätysliikkeitä. Tällä totuudella oli nuoreen mieheen niin vapauttava vaikutus, että "Hän hyppeli niin kuin peura ilosta". - - -Paavo ymmärsi ensimmäistä kertaa, että ihminen voi olla yhtä aikaa täysin avoin ja rehellinen itselleen ja siitä huolimatta kohdata myös elävän, ihmistä rakastavan Jumalan. 

Lehtemme teemana on kokonainen ihminen. Voimme opetella rukoilemaan kirkkoisä Augustinuksen kanssa: "Herra auta minua tuntemaan itseni, että voisin tuntea sinut." Ihmiseksi syntynyt Kristus ei ole kiinnostunut vain iankaikkisesta kohtalostamme, vaan koko paketista nimeltä elämä. Kristillisessä opetuksessa Kristuksen tunteminen ja itsetuntemus eivät aina oikein mahdu samaan kuvaan. Tähän voi olla syynä väärinymmärretty itsensä kiel
täminen, missä elämän hengelliset ulottuvuudet koetaan arvokkaampina kuin esimerkiksi ruumiillisuus, opiskelu tai työ, tunteet, taide tai estetiikka. Itsensä kieltämistä ei nähdä positiivisena kutsuna hyväksyä itsemme sellaisina aitoina ihmisinnä, joiksi meidät on luotu. Itsensä kieltämisen kutsusta on tullut - oman ainutlaatuisen itsensä löytämisen sijaan - itsensä turhentamisen teologiaa.

Jos identiteettimme perusta on se, että olemme vain kurjia syntisiä, voisi käynti seppä Högmanin puheilla olla paikallaan. Me emme ole vain syntisiä, vaan Kristuksen tähden Jumalan suuresti rakastamia syntisiä. - - -Me tarvitsemme rohkaisua, kaverista huolen pitämistä, hyvää tekevää yhteisöllisyyttä ja Jumalan Sanan opastusta. Saakoon evankeliumi meidät hyppimään kuin peura ilosta!"

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2012

Isänpäivän saarna Paavalinkirkossa


Isänpäivän saarna 
(saarnateksti Matt. 17:24-27, epistolateksti Room. 13:1-7)


Juha Tapio laulaa laulussaan "Poika":

Poika näkee peilistä isänsä piirteet
usein ne jo lapsena huomattiin
ylpeyttä tunsi kun aikuisiin miehiin verrattiin


Isänpäivä herättää meissä kaikissa tunteita ja ajatuksia riippumatta siitä, olemmeko isiä vai emme. Jokaisella meillä on ollut isä. Itse iloitsen siitä, että pystyin vielä aamulla soittamaan isälle onnittelusoiton isänpäivän kunniaksi. Isäni viettäessä 70-vuotisjuhlia pidin hänelle puheen. Olen ollut aina äidin tyttö ja ajatellut muistuttavani paljon häntä. Puhetta kirjoittaessani tajusin, miten paljon minussa onkaan isäni piirteitä. Puhumattakaan siitä, miten paljon hänen piirteitään on siirtynyt omiin lapsiini.

Tämä isänpäivä on perheessämme erilainen, koska vietämme sitä anopin kanssa. Miehelläni on ensimmäistä kertaa tilanne, ettei isälle voikaan soittaa onnittelusoittoa. Teistä seurakuntalaisista monet ovat joutuneet luopumaan isästä, kun tämä on kuollut. Joukossa voi olla myös niitä, joilla ei ole ikinä ollut mahdollisuutta edes tavata isää. Teilläkin on silti ollut isä. Olen kuullut monta koskettavaa kertomusta siitä, miten ihminen vielä vaarina ja mummonakin voi kaivata sitä, että olisi itse saanut kohdata oman isänsä. Isänkaipuuta on voinut vähän helpottaa se, jos on saanut kuulla isästä kertomuksia, nähdä valokuvia ja työstää omaa suhdetta isäänsä. Toiset taas ovat saaneet isän tilalle muun rakkaan ihmisen, joka on korvannut isän paikan. Monet odottavat sitä, että saisivat nähdä oman isänsä perillä taivaassa.

Poika näkee peilistä isänsä katseen,
jota oppi varhain jo väistämään
Pienestä sai juurtua tieto jo lapseen:
isää täytyy miellyttää


Isän kohtaaminen ei aina ole helppoa edes isänpäivänä. Juha Tapio kertoo kirjassaan "Ohikiitävää" (toim.  Jaakko Heinimäki) Poika-laulun syntyhistoriaa.  Tämä laulu syntyi niiden tarinoiden pohjalta, joita hän oli kuullut seurakuntien miestenpäivillä ja erilaisissa hengellisissä miestentapahtumissa. Monet suomalaiset miehet ja myös naiset ovat saaneet kotona kokea, miten isää täytyy miellyttää. Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa ehdottoman ja varauksettoman rakkauden kokeminen on ollut enemmän poikkeus kuin sääntö. Isän rakkaus on usein pitänyt ansaitsemalla olemalla tottelevainen, ahkera ja menestyvä.

 Tämän päivän raamatuntekstit sopivat yllättävän hyvin suomalaiseen isänpäivään. Perinteiset suomalaiset miehiset arvot: koti, uskonto ja isänmaa sopivat hyvin yhteen
tämän päivän epistolaan, joka on Paavalin sanaa roomalaisille. Ainakin minun kokemukseni mukaan monet suomalaiset miehet toteuttavat kristillisyyttään juuri Paavalin ohjeiden mukaan. He kunnioittavat esivaltaa, maksavat veronsa oikein sekä kunnioittavat ja pelkäävät Jumalaa.

Ihailin "Ohikiitävää-kirjassa" sitä, miten Juha Tapio halusi tinkimättömästi osoittaa teoillaan sen, miten hän on kristitty liikemies. Hän halusi maksaa verot niistäkin levyistä, jotka hän uransa alussa myi itse keikkapaikoilla. Kaveri oli ihmetellyt tuollaista melkeinpä tyhmää toimintaa, kun veronkierrosta ei olisi taatusti jäänyt kiinni. Laulaja halusi kuitenkin Paavalin sanojen mukaisesti suostua esivallan alaisuuteen, ei pelkästään rangaistuksen pelosta, vaan omantunnon vaatimuksesta. Puhtaalla omallatunnolla on niin paljon helpompaa elää.

Jeesus toimi evankeliumitekstissä samalla tavalla. Hän maksoi temppeliveron, vaikka koki, ettei hänen Jumalan Poikana olisi tarvinnut sitä maksaakaan. Temppelihän oli hänen henkinen ja hengellinen kotinsa, minkä vuoksi hän tunsi olevansa vapaa ja lapsen asemassa. Jeesus osoittaa kuitenkin kypsyytensä siinä, ettei hän turhaan ala kapinoida eikä tahdo suututtaa temppeliveron kantajia. Hän ymmärtää, että veronkantajat eivät ymmärtäisi Jeesuksen asemaa. Kertomukseen sisältyy ripaus Jumalan huumoria ja huolenpitoa, kun Pietari saa tehtäväksi hakea Jeesuksen ja hänen oman temppeliveron maksamiseksi tarkoitetun rahan kalan suusta. Ei ihan jokapäiväistä toimintaa!

Minua on puhutellut kovasti Jeesuksen elämänasenne. Jeesus on upea esimerkki siitä, miten toimii vapaa ja ehjä ihminen. Jeesus noudatti perinnäissääntöjä, jos ne edistivät aitoa, rakkaudellista ja Jumalan tahdon mukaista elämää. Sen sijaan Jeesus tarvittaessa kapinoi rajustikin isien perinnäissääntöjä vastaan, jos ne eivät olleet lähimmäisen parhaaksi eivätkä Jumalan tahdon mukaisia. Pari lukua ennen evankeliumitekstiämme Jeesusta syytetään siitä, että hänen opetuslapsensa rikkovat isien perinnäissääntöjä. Silloin Jeesus puolustautuu kuvaamalla sitä, miten fariseukset ja lainopettajat kehottivat ihmisiä luopumaan yhdestä Jumalan käskystä ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” opettamalla ihmisiä sen sijaan antamaan vanhemmista huolehtimiseen tarkoitetut rahat uhrilahjaksi. Jeesuksen viesti fariseuksille ja lainopettajille on raju: Te tekopyhät!

Samanlaisen viestin Jeesus olisi ehkä sanonut niille uskovaisille, jotka lähestyivät Juha Tapiota tuomitsevilla sanoilla ja viesteillä tämän siirtyessä gospelmusiikista ns. maalliselle puolelle. Kirjassa suosittu laulaja kertoi siitä, miten johonkin aikaan häntä pelotti aukaista sähköposti, koska ei voinut tietää, minkälaisia haukkumaviestejä ja tuomioita siellä taas olisi kristityiltä. Ihmiset asettautuivat taas kerran Jumalan asemaan tuomareiksi ja unohtivat lähimmäisenrakkauden. Lukijana minusta tuntui kohtuuttomalta, että lauluntekijän ja laulajan kutsumuksen omaava mies yritettiin laittaa liian tiukkaan muottiin.  

Vaikka olen piirtänyt tässä saarnassa Juha Tapiosta silotellun ja kauniin esikuvallisen kuvan, se ei tietenkään ole koko totuus. Kirjassa tulee esille se rosoisuus ja epätäydellisyys, joka meidän jokaisen ihmisen elämään kuuluu riippumatta siitä, olemmeko idoleita vai tavallisia ihmisiä. Tärkein asia on kuitenkin kunnossa, kun laulaja kertoo uskovansa ja turvaavansa Vapahtajaan. Mekin voimme ottaa idoliksemme Jeesuksen, joka on synnittömyytensä vuoksi loistava esimerkki vapaasta, aidosta ja rakastavasta ihmisestä 

Palataan vielä Poika-lauluun. Sen kerrossa sanotaan: 

Harteillaan vuosien hiljaisuus
Kuka pyyhkiä pois ajan virrasta vois?
Haavat polvesta polveen ne siirtyy
Kuka armahduksen tois kun työt isien
poikien poikiin piirtyy?
Kuka armahtaa?

Raamatusta löytyy vastaus sille, kuka armahtaa. Jumala armahtaa.  Tänäänkin isänpäivänä on tarjolla armahdusta, armoa ja rakkautta suomalaisille isille, pojille sekä pojanpojille, mutta myös meille naisille. Epistolatekstimme perässä Paavali antaa ohjeen: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.- -Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.”Room. 13:8, 10  Jumalan tahto on siis se, että isät rakastavat lapsiaan eivätkä tee heille mitään pahaa. Kyvyttömyys osoittaa rakkautta kulkee kuitenkin monissa suvuissa raskaana perintönä, ja haavat siirtyvät polvesta polveen, jos niitä ei hoideta.

Jumala tahtoo parantaa ja hoitaa kaikkia niitä, jotka ovat tulleet satutetuiksi ja haavoitetuiksi suvussaan tai muualla. Johanneksen ensimmäinen kirje käsittelee upeasti rakkautta. Siinä sanotaan, että Jumala on Rakkaus (1. Joh. 4:16). Jumala tahtoo uudistaa ja parantaa meitä rakkaudellaan. Hän ei odota, että me olisimme kilttejä, menestyviä tai ahkeria. Hän rakastaa meitä ehdottomalla rakkaudellaan. Hän ei vaadi meiltä mitään, vaan antaa meille kaiken. Päivän evankeliumiteksti osoittaa sitä, miten Jumalalla on kaikki asiat hallussaan. Jos hän laittaa kalan suuhun rahan temppeliveroa varten, voi hän johdattaa myös meitä hyvin eri tavoin. Hän ei pakota meitä mihinkään muutoksiin, mutta hän lempeästi kutsuu meitä tielle, jossa saamme kasvaa aikuiseen ja kypsään uskoon ja elämään.

Jumala lähetti meille oman poikansa Vapahtajaksi. Jeesus on Vapahtajana sekä pelastaja että parantaja. Hän rakastaa meitä kokonaisina ja tahtoo kohdata meidän kaikki tarpeemme. Hän ei ole kiinnostunut vain hengellisestä elämästämme, vaan hän on kiinnostunut koko elämästämme. Hän voi tyydyttää meidän fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeemme. Usein hän tarvitsee tähän työhön avuksi toisia ihmisiä. Me voimme pyytää, että Jumala lähettäisi elämäämme niitä ihmisiä, jotka vievät meidän kasvuamme ihmisinä eteenpäin. Ja saamme myös rukoilla sitä, että me voisimme olla avuksi ja iloksi niille ihmisille, jotka tarvitsevat meidän apuamme. 1. Johanneksenkirjeessä  sanotaan: "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon." (1. Joh. 4:18)  


torstaina, lokakuuta 18, 2012

LOL, äiti!

Olen harvinaisen huono äiti siinä mielessä, että lasten vauvakirjat ovat aika heikossa hapessa. Normaalin kaavan mukaan Esikoisen kirjaa on täytelty ahkerasti ensimmäisen vuoden aikana, mutta vähitellen into on hiipunut. Neidistä on jotain tietoja tallessa, mutta Pikkuherran kirjaa on täytetty tosi vähän. Kuopuksen kirjaa taisi Neiti päivittää jonkin aikaa syntymän jälkeen kunnes keksi jotain kivempaa puuhaa.Onneksi olen päivittänyt muistoja lasten lapsuudesta ahkerasti blogiin ja Facebookiin. Päivitysten ja kirjoitusten  kautta voin palauttaa mieleeni asioita, jotka olen jo autuaallisesti unohtanut.

Tänään selasin vanhoja kirjoituksia vuodelta 2006 sen kunniaksi, että tämä kirjoitus on juhlakirjoitus. Olen nimittäin kirjoittanut Elinan blogiin 600 tekstiä reilun kuuden vuoden aikana. Olimme Miehen kanssa molemmat ihan ihmessämme löytäessäni kirjoituksen, jossa Neiti oli niin rakastunut isäänsä, että suunnitteli häitä. Näin olin kirjoittanut otsikolla "Kilpakosintaa" joulukuussa 2006:

"Perheessämme suunnitellaan häitä. Neiti on korviansa myöten ihastunut isäänsä. Nyt hän on päättänyt viedä isän kirkkoon ja mennä hänen kanssaan naimisiin. Joululahjaksi saatu upea ja kauan haaveiltu prinsessapuku sopii varmasti morsiuspuvuksi. Mietinnässä on tällä hetkellä, mitä kirkosta tullessa heitetään hääparin päälle. Riisin tilalle on harkittu muroja ja makaroneja, onpa karkitkin käyneet mielessä. Tytön päätös on niin varma, etteivät äidin ja isän vastaväitteet auta yhtään. Asia kun vain on niin, että hän rakastaa isää enemmän kuin äiti. Neiti on ehdottanut äidille lohdutukseksi avioitumista Esikoisen kanssa, mikä sopisi kyllä kyseiselle sulhaskandidaatillekin mainiosti. Äiti ja isä ovat vielä kovassa kurssissa tässä perheessä. Saa nähdä, kuinka asiat ovat kymmenen vuoden päästä murrosiän kourissa."

Näin kuuden vuoden jälkeen voin todeta, etteivät äiti ja isä ole enää yhtä kovassa kurssissa. Aika monesti saamme kuulla olevamme epäreiluja ja tyhmiä vanhempia. Aina välillä olemme tosi noloja vanhempia. Entinen sulhaskandidaattini ei enää olisi valmis astumaan alttarille minun kanssani. Kertoessani hänelle vanhoista hääsuunnitelmista sain lakonisen vastauksen: "LOL, äiti". Iltapusukin kuuluu nykyään kiellettyjen asioiden listalle. Yritän tosin välillä varastaa sen. Perustelen oikeutta iltapusuun sillä, että  olen kantanut häntä 9 kk. Kyllä sillä luulisi jo joitakin oikeuksia ansainneensa :)

En silti kaipaa sitä aikaa, jolloin isot lapset olivat pieniä. Elämme nyt tosi mielenkiintoista aikaa, kun on neljä niin eri-ikäistä lasta perheessä. Teini-ikäisten kanssa voi puhua jo tosi monelaisista asioista, kun taas Kuopuksen kanssa saa nauttia läheisyydestä, leikistä ja lastenkirjoista. Rikasta elämää!  


maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Aika itkeä ja taistella!


Ramatunselityssarjani blogissani ja Hetkinen-raamatunlukuoppaassa loppuu tähän. Hetkinen-opasta voi tilata: 
http://www.rll.fi/?sid=19. Joka päivälle on oma pieni raamatunkohta ja selitys, jotka tukevat Raamatun lukemista arjessa. 

Jeesuksen viimeiset päivät olivat tunteita tulvillaan. Kansanjoukon keskellä koettu ilo ja riemu muuttuivat hetkessä tuskaan ja valitukseen. Jeesus itki ääneen Jerusalemin kohtaloa. Temppeliin saapuessaan Jeesus raivostui. Hän oli harmissaan siitä, että rukouksen huoneesta oli tehty rosvojen luola.

LUE: LUUK. 19:41-48

Luukaksen tapa kirjoittaa Jeesuksen elämästä poikkeaa jonkin verran muista evankeliumeista. Mielestäni hänen tapansa kuvata tapahtumia on empaattinen ja herkkä. Niinpä hän kertoo ainoana evankelistana, miten Jeesus matkallaan Jerusalemiin itki äänekkäästi. Jeesus suri sitä, miten Jerusalem kääntäessään selkänsä Jeesukselle samalla menetti ehyen ja läheisen suhteen Luojaan. Sen seurauksena Jerusalemin historia on ollut verinen ja vaikea.

Mennessään temppeliin Jeesus osoitti olevansa ylipappien ja lainopettajien yläpuolella. Hän uskalsi ajaa kauppiaita temppelistä ulos, vaikka samalla hän puuttui ylipappien oikeuksiin. Nämä keräsivät nimittäin suuria summia itselleen tekemällä tuottavia sopimuksia myyjien kanssa. Jeesus ei sietänyt minkäänlaista tekopyhyyttä, minkä vuoksi hän puuttui tällaisiin epäkohtiin. Puhdistettuaan temppelin Jeesus käytti viimeiset päivänsä ihmisten opettamiseen. Temppeli oli taas oikeassa käytössä!

Jeesuksen esimerkki rohkaisee meitä elämään aitoina ja rehellisinä ihmisinä. Me saamme näyttää erilaiset tunteemme sekä Jumalalle että toisille ihmisille. Viime vuosina eri kirkoissa ja kristillisissä yhteisöissä on noussut esille väärinkäytöksiä, joissa vahvat ovat polkeneet eri tavoin heikompia. Tällaisissa tilanteissa meitä kutsutaan Jeesuksen tavoin rohkeasti taistelemaan oikeuden ja rakkauden puolesta kaikkea vääryyttä vastaan.

”Taistelumme jatkuu, on aika käydä työhön. Enää emme vaieta saa. Taistelumme jatkuu, siis viekää valo yöhön. Siteet vääryyden murtakaa. Aika on tullut nousta ja lippua kantaa pimeyden valtaa vastaan. Aika on tullut nousta ja kaikkensa antaa. Isä lupaa hoitaa lastaan.” Pekka Simojoki





lauantaina, lokakuuta 13, 2012

Uskallatko olla avoimesti rohkean kuninkaan seuraaja?

Blogini on mennyt vähän yksipuoliseksi, koska jaan lukijoilleni Hetkinen-raamatunlukuoppaan tekstejä, joita olen kirjoittant lokakuun numeroon. Hetkistä voi tilata seuraavasta osoitteesta:  http://www.rll.fi/?sid=19



Suomalaiset kokoontuvat laulamaan kirkkoihin Hoosiannaa runsain joukoin ensimmäisenä adventtina. Palmusunnuntaina luetaan taas sama teksti, jossa Jeesus valmistautuu kärsimykseen ja ristinkuolemaan Jerusalemissa ratsastaessaan aasinvarsalla kaupunkiin suurten kansanjoukkojen hurratessa. Tapahtuma on tärkeä, koska siitä kerrotaan kaikissa evankeliumeissa.


Lue: Luuk. 19:28-40

Jeesuksen näyttävä saapuminen Jerusalemiin oli yllättävä ja rohkea. Hän ei tullut pakoillen eikä salaa, vaikka hänet oli uhattu tappaa. Hän tahtoi täyttää kaikessa toiminnassaan ne ennustukset, jotka Messiaasta oli annettu. Jeesus sai kuninkaallisen vastaanoton. Nykymaailmassa levitetään punainen matto tärkeän vieraan eteen, mutta Israelissa kuninkaan eteen levitettiin vaatteita. Jeesukselle myös huudettiin samalla tavalla kuin kuninkaalle oli tapana huutaa. Tapahtuma oli poikkeuksellinen siinäkin mielessä, että Jeesus antoi kansan juhlia häntä. Yleensä Jeesus keskittyi auttamaan muita ja kieltäytyi sankarin roolista.

Kertomuksessa opetuslapset, aasinvarsan omistaja sekä kansanjoukko tunnustavat Jeesuksen kuninkuuden toiminnallaan. On puhuttelevaa, miten Jeesus vastaa fariseusten käskyyn hiljentää väkijoukko. ”Jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” Jumala voi laittaa kivet huutamaan, jos ihmiset eivät uskalla näyttää uskoaan ja ylistää häntä. Kuitenkin ihminen itse jää vaille jotakin hyvää, jos hän ei toisten ihmisten pelosta uskalla tuoda julki uskoaan kolmiyhteiseen Jumalaan.

Uusimman tutkimuksen mukaan vain 27% suomalaisista uskoo kristinuskon Jumalaan. Tutkimustulos haastaa meitä Jeesuksen seuraajia olemaan rohkeasti kristittyjä. Voit rukoilla Jumalaa, että koko elämäsi voisi olla todistusta Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta niille lähelläsi eläville, jotka eivät vielä Jeesusta tunne.

”Opeta mua aasinvarsa, joka kannoit Jeesusta: Miten voisin iloisesti aina häntä palvella.”
Eva Norberg Hagbergin mukaan Jaakko Haavio Lasten virsi 91:2

PS. Lapsuudenperheessäni Hoosianna-lauluun liittyy hassu muisto. Isoveljeni lauloi innoissaan Hoosi-annaa. Pikkusisko kuvitteli, että veli kiusaa häntä tahallaan. Niinpä hän näppäränä verbaalikkona muutti laulun muotoon: Hoosijuha ;). 


perjantaina, lokakuuta 12, 2012

Lahjat ja taidot käyttöön!


Jeesuksen toisen tulemisen odottamisessa on kaksi ääripäätä, jotka ovat molemmat erittäin huonoja. Toiset odottavat Jeesuksen tulemista takaisin niin innokkaasti, etteivät elä täysillä tätä elämää. Toiset taas ovat menettäneet kokonaan uskon Jeesuksen paluuseen ja elävät elämäänsä oman viisautensa varassa.

 Lue: Luuk. 19:11-27 

Jeesus puhui ihmisille vertauksilla, jotka liittyivät kuulijoiden elämään. Kertomus kaukaiseen maahan lähteneestä miehestä oli ymmärrettävä, koska Herodes Suuri ja hänen poikansa olivat käyneet hakemassa Roomasta keisari Augustukselta Israelin kuninkuuden. Herodes Arkelaueksen tullessa Juudean kuninkaaksi juutalaiset lähettivät edustajansa keisarin luokse estämään Arkelauksen kuninkuuden. Hän oli ankara ja julma mies, joka surmautti tuhansia juutalaisia.

Jeesuksen vertaus on monikerroksinen, koska hän kertomuksellaan puhuu myös siitä, miten Jumalan valtakunnan tuleminen viipyy. Jeesus Kristus nousi helatorstaina taivaaseen ja saapuu takaisin aikana, jonka vain Isä tietää. Jeesus valtuutti ennen taivaaseenastumistaan  kaste- ja lähetyskäskyssä opetuslapsensa työhön kasvattamaan uusia seuraajia.

Isä Meidän –rukouksessa anotaan Jumalan valtakunnan tulemista ja Jumalan tahdon tapahtumista myös maan päällä. Meidän tehtävämme on ottaa kaikki lahjamme, taitomme ja resurssimme käyttöön, jotta Jumalan valtakunta voisi olla keskellämme. Voimme rukoilla, että Jumala näyttää meille ne tehtävät, joissa hän haluaa käyttää meitä. Pienet tehtävät valmistavat yhä suurempiin tehtäviin, joissa voimme palvella Jumalaa vielä paremmin. Jumala antaa tehtäviin tarvittavat taidot!

Äiti Teresa sanoi, ettei meidän pidä anoa, että saisimme tehdä suuria asioita Jumalalle, vaan että saisimme tehdä pieniä asioita suurella rakkaudella.

maanantaina, lokakuuta 08, 2012

Monenlaista sokeutta




Opetuslapset eivät ymmärtäneet yhtään mitään Jeesuksen tulevista kärsimyksistä eivätkä tulevasta ylösnousemuksesta. Sen sijaan sokea kerjäläinen tajusi Jeesuksen merkityksen Messiaana ja sai avun.

Lue:  Luuk. 18:31-43

Välillä evankeliumeja lukiessani tunnen myötähäpeää opetuslasten vuoksi. Lukemamme ennustus Jeesuksen kärsimyksestä on jo seitsemäs Luukkaalla, mutta opetuslapset eivät vieläkään tajua sitä. Tuskin olisin itsekään ymmärtänyt. Jeesus puhui sen verran salaperäisesti Ihmisen Pojasta. Hän viittasi ilmauksella ilmeisesti sekä Jesajan ennustukseen kärsivästä palvelijasta että Danielin ennustukseen kunniassaan palaavasta kuninkaasta. Opetuslapset eivät voineet käsittää, miten monenlaiset kärsimykset olisivat Jumalan suunnitelman mukaisia. Vielä ylösnousemisenkin jälkeen Jeesus joutui monta kertaa selittämään läheisilleen VT:n kirjoituksia, jotta nämä ymmärsivät Jumalan pelastussuunnitelman hyvyyden.

Sokea mies ymmärsi Jeesuksen seuralaisten mielestä liiankin hyvin Jeesuksen merkityksen. Hän huusi kielloista huolimatta täysillä ”Daavidin Poika, armahda minua”, vaikka arvonimi oli poliittisesti vaarallinen. Poikkeuksellista on se, että Jeesus antoi jonkun ensimmäistä kertaa kutsua itseään julkisesti messiaanisella arvonimellä.

Sokea mies luotti siihen, että Jeesus oli Vapahtaja, joka oli tullut armahtamaan. Hän ei halunnut vain saada näkönsä takaisin, vaan myös nähdä Jeesuksen omin silmin. Syyrialaisessa tekstiversiossa sanotaan: ”Herra, että saisin näköni takaisin ja näkisin sinut.” Miehen koko elämä muuttui Jeesuksen parannettua hänet. Toisten avun ja almujen varassa eläneestä sokeasta tuli Jeesuksen innokas seuraaja, jonka parantuminen puhutteli monia.

Ota matkakumppaniksesi Jeesus-rukous ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”, jota voit huokailla pitkin päivää.

PS. Jeesus-rukous on "vaarallinen", koska se voi alkaa elää omaa elämää rukoilijan mielessä. Huomasin sen kerran Linnanmäellä. Menin Neidin perässä vessaan ilman, että hän tiesi mitään.  Vessasta tullessani hän sanoi minulle: "Äiti, mä tiesin, että sä olit vessassa." "Ai jaa, miten niin?" "No, kun vessankopista kuului Jeesus, Jeesus": Kyllä meitä nauratti! Minä kun en ollut mielestäni rukoillut ollenkaan vessassa käydessäni :). Jeesuksen nimi tuli itsestään huuliltani!

lauantaina, lokakuuta 06, 2012

Rikas mies jos oisin…


Raamatussa puhutaan yllättävän paljon rahasta. Jeesuksen ja rikkaan miehen surullisesti päättynyt kohtaaminen on vakava varoitus siitä, miten mikään asia elämässämme ei saisi olla Jumalaa tärkeämpi.


Lue: Luuk 18:18-30


Korkeassa asemassa oleva mies luuli elävänsä oikein ja Jumalan käskyjen mukaan. Hän sanoi noudattaneensa kymmentä käskyä nuoresta pitäen. Kuitenkin Jeesus osoitti ovelasti, miten rikas mies ei selvinnyt edes ensimmäisen käskyn noudattamisesta. Raha ja omaisuus olivat hänelle epäjumalia, joihin hän turvasi elämänsä.

Martti Luther selittää ensimmäistä käskyä Isokatekismuksessa 2000-luvullekin sopivasti: ”Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, sehän onkin maailman yleisin epäjumala. Jolla on rahaa ja omaisuutta, tuntee olevansa turvassa. Hän on iloinen ja peloton aivan kuin istuisi keskellä paratiisia. Ja päinvastoin: joka ei omista mitään, se epäilee ja vaipuu epätoivoon aivan kuin ei tietäisi Jumalasta mitään. Todella vähän on niitä, jotka mammonaa omistamattakin ovat hyvällä mielin eivätkä sure ja valita. Tämmöinen on ihmisluonto hautaan asti.”

Jeesus osoittaa vertauksellaan kamelista ja neulansilmästä vahvasti sen, miten pelastus ei ole ikinä ihmisen oma teko. Ilman Jumalan armoa kukaan ei voisi päästä Jumalan valtakuntaan riippumatta siitä, onko köyhä vai rikas.

Vastauksessaan opetuslapsille Jeesus osoittaa, miten Jeesuksen seuraaminen on oikeasti kannattavaa. Jumala pitää omista lapsistaan huolta ja täyttää näiden tarpeita enemmän kuin he itse ehkä huomaavatkaan. Paras palkkio on kuitenkin tulossa vasta taivaassa, jossa  koetaan täydellistä iloa, rauhaa ja rakkautta.


Kirjoita paperilapulle ylös niitä hyviä asioita, joita elämässäsi on. Kiitä Jumalaa niistä! 

perjantaina, lokakuuta 05, 2012

Nurinkurinen arvojärjestys


Näköjään en osannut laittaa Hetkisen kirjoituksia oikeaan järjestykseen. Sehän sopii kylläkin ihan hyvin, kun otsikkona on Nurinkurinen arvojärjestys ;). Tämä pätkä löytyy Raamatusta Luukkaan evankeliumin luvusta 18, jakeet 9-17. 

Jeesuksen sanat ja toiminta herättelevät meitä ns. hyviä kristittyjä, jotka luemme säännöllisesti Raamattua, rukoilemme ja osallistumme seurakunnan toimintaan. Kuvittelemmeko me Jeesuksen aikalaisten tavoin olevamme toisten ihmisten yläpuolella? Turvaudummeko me enemmän omaan kristilliseen elämäntapaamme kuin Jumalan armoon?

Nurinkurinen arvojärjestys       (Luuk. 18:9-17)

Jeesus osaa yllättää. Fariseus ja publikaani –vertauksessa hän kertoo kahdesta täysin vastakkaisesta ihmistyypistä. Fariseukset olivat kunnioitettuja ja arvostettuja kansanopettajia, jotka elivät askeettisesti ja kaikkien juutalaisten määräysten mukaan. Publikaanit taas olivat tunnettuja itsekkäästä elämäntavasta, johon kuuluivat nautinnot, rikkaudet ja toisten ihmisten hyväksikäyttö riistämällä näiltä veroja enemmän kuin laki vaati.

Jeesus osoittaa, miten Jumalan edessä ihminen ei voi turvautua mihinkään omiin suorituksiin. Fariseus luuli elävänsä täydellisesti, mutta hänen ns. hurskas elämäntapansa oli kauhistus Jumalalle, koska hänen sydämensä oli täynnä ylpeyttä ja toisten ihmisten halveksuntaa. Publikaanilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin turvautua Jumalan armoon, koska hän tiesi oman syntisyytensä.

Jeesus osoittaa kertomuksellaan, miten ihminen ei saa tuomita toisia ihmisiä. Jumala näkee ihmisen sydämeen ja tietää kaiken. Hän haluaa kohdata rakkaudellaan kaikkia ihmisiä riippumatta siitä, millaisissa elämäntilanteissa nämä elävät. 

Syntisen publikaanin lisäksi Jeesus asettaa yllättävästi esikuvaksi lapsen. Luukas tarkentaa Matteuksen ja Markuksenkin kertomusta ilmaisemalla, että lapset olivat sylilapsia. Vauvat eivät osaa tehdä mitään ansaitakseen Jumalan rakkauden. Lapsikaste on vahva merkki siitä, miten uskossamme on kyse Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Jokainen kristitty saa pienen lapsen tavoin köllötellä hyvän Jumalan sylissä.

”Mitä suurempi tarve tuomita toinen, sitä pinnallisempi itsetuntemus.” 

PS. Hetkistä voi tilata seuraavasta osoitteesta:  http://www.rll.fi/?sid=19

torstaina, lokakuuta 04, 2012

Hetkinen

Sain eräässä kastekodissa nuhteita siitä, etten ole päivittänyt blogiani :). Sen vuoksi teen parannuksen ja päivittelen blogiani vähän useammin. Kotiäitinä ollessani ehdin puuhastella kaikenlaisia pieniä projekteja. Yksi  mielenkiintoinen tehtävä oli kirjoittaa selitystekstejä Hetkinen-raamatunlukuoppaaseen. Tällä viikolla postiluukkuuni kolahteli muuta kappale loppusyksyn Hetkistä, jossa on tekstejäni. Niinpä päätin tarjota niitä myös blogini lukijoille. Toivottavasti ne innostavat teitä tarttumaan Raamattuun. Kannattaa lukea aina kyseinen raamatunteksti. Lisätietoa Hetkisestä: http://www.rll.fi/?sid=19


Onko sinulla mielessäsi joku tunnettu ihminen, jonka haluaisit ehdottomasti nähdä?  Mitä olisit valmis tekemään saadaksesi tavata henkilökohtaisesti hänet?

Luuk. 19:1-10

 Pieni mies kohtaa suuren miehen

Tuttu kertomus Sakkeuksesta on monella tapaa hämmentävä. Jeesuksen aikana aikuiset miehet eivät harrastaneet juoksua eivätkä kiipeilyä. Sakkeus halusi kuitenkin niin kiihkeästi nähdä Jeesuksen, että hän oli valmis tekemään itsensä naurunalaiseksi juoksemalla ja kiipeämällä puuhun. Jeesus puolestaan herätti pahennusta menemällä vierailulle Sakkeuksen, halveksitun veronkantajien esimiehen, ylelliseen kotiin ilman, että tämä edes esitti mitään kutsua. Jeesus totteli taas enemmän Jumalaa kuin ihmisiä!

Jeesuksen vierailu onnistui täydellisesti, koska se muutti Sakkeuksen ja  monen hänen läheisensäkin elämän. Jeesus totesi vierailulla, että pelastus on tullut Sakkeuksen perheen osaksi. Ilmauksella pelastus Jeesus tarkoitti, että perheen koko elämä eheytyi. Tullessaan Jeesuksen seuraajaksi Sakkeuksen koko elämä muuttui, vaikkei se ulkonaisesti muuttunutkaan. Hän sai uudenlaisen suhteen Jumalaan, lähimmäisiin, omaisuuteen ja itseensä. Siitä on esimerkkinä se, miten hän uskalsi kaikkien kuullen kertoa suunnitelmansa antaa suurimman osan omaisuudestaan pois ja korvata nelinkertaisesti, jos oli joltakin ottanut liikaa veroja. Sakkeus uskalsi olla rehellinen ja avoin, koska Jeesus rakasti häntä ja hyväksyi hänet.

Kertomus Sakkeuksesta herättelee miettimään oman elämän arvojärjestystä. Erään tutkimuksen mukaan  saattohoidossa olevat katuvat eniten elämässään mm. sitä, että he ovat tehneet niin paljon töitä sekä laiminlyöneet ystävyyssuhteitaan. Sakkeus on esikuva siitä, miten elämä voi Jumalan avulla muuttua onnelliseksi, kun vapautuu omaisuuden haalimisesta ja itsekkyydestä toisten ihmisten palvelemiseen ja auttamiseen.

Ystävällisyys on käännyttänyt enemmän ihmisiä kuin intomielisyys, tiede tai kaunopuheisuus. ” Äiti Teresa





sunnuntaina, toukokuuta 06, 2012

Hyviä vai huonoja kohtaamisia?


Kevät ja kesä on juhlien aikaa. Perheet, suvut ja ystävät tulevat yhteen, kun juhlitaan äitiä äitienpäivänä ja nuoria rippijuhlissa ja erilaisissa valmistujaisissa. Vietetään häitä, syntymäpäiviä ja sukujuhlia. Pidetään juhlia työpaikkaa vaihtavalle tai eläkkeelle siirtyville. Juhlat ja juhlapäivät tuovat elämään iloa ja vaihtelua. On ihanaa tavata sukulaisia ja ystäviä, joita ei ole tavannut pitkään aikaan. Tuntuu hyvältä, että on aikaa jättää arjen kiireet ja paineet: nauttia hyvästä ruoasta, keskustella, nauraa ja pitää hauskaa. 


Joskus juhlat voivat jättää jälkeensä myös tyhjän tunteen. Juhlapuheiden kauniit sanat eivät rohkaise eivätkä lohduta, jos ne eivät ole aitoja. Kiitos, joka sanotaan vain juhlan kunniaksi, ei tunnu mukavalta. Se on pelkkää sanahelinää, josta ei ole iloa sen enempää saajalle kuin antajallekaan. Tapaaminen, jossa ei kohdata aidosti, ei tunnu hyvältä. Kohtaaminen, jossa ei olla kiinnostuneita toisesta ihmistä ja hänen elämästään, ei lähennä, vaan päinvastoin etäännyttää. Silloin voi huomata, että vuodet ovat vieneet läheisetkin ystävät tai sukulaiset kauas toisistaan.

Leena Lehtinen on kuvannut tällaisia tapaamisia hyvin runossaan: 

Kohtaaminen
ilman kohtaamista
ei ole kohtaaminen.
Jäämme yksin lohdutusta vaille.

Sinä et anna itsestäsi
etkä minulle.
Minä en itsestäni
enkä sinulle

Koska emme ole totta,
emme uskalla antaa toisen olla tosi.
Pelkäämme sekoittavamme tanssiaskeleet.



Tämän päivän epistolatekstissä meille annetaan hyvä ohje onnistuneisiin juhlatilanteisiin ja koko arkielämään. ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.  Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.” 1. Joh. 3 :18-20 


Nykyajan käsitys rakkaudesta on usein makea, tunteellinen ja itsekäs. Rakkauden ajatellaan olevan suuria tunteita, suuria sanoja ja romanttisia hetkiä. Rakkaus loppuu, kun minusta itsestä ei tunnu enää hyvältä. Raamatun kuva rakkaudesta on hyvin erilainen. Raamatullinen rakkaus on jakamista, antamista, palvelemista ja uhrautumista. Se on rakkautta, joka ei etsi omaa etuaan. Se on rakkautta, joka laittaa toisen ihmisen edun oman edun edelle Parhaimmillaan vanhempien toiminta lapsiaan kohtaan on tällaista rakkautta. Koliikkivauvan äiti jaksaa hoivata ja helliä vauvaa, vaikka vauva huutaa ja huutaa, eikä äiti itse ole saanut levättyä tai syötyä. Murrosikäisen vanhemmat rakastavat lastaan, vaikka tämä ilmoittaa inhoavansa heitä sydämensä pohjasta. Vanhemmat rakastavat lastaan, joka on epäonnistunut pahasti elämässään.


Toisen parasta ajatteleva rakkaus ja aito välittäminen eivät kuulu kuitenkaan vaan perheeseen, vaan niiden pitäisi olla osa meidän kristittyjen elämää ystäväpiirissä, työpaikalla, naapurustossa ja ihan joka paikassa. Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus antaa meille käskyn: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Jeesus puhuu tekstissä epäitsekkäästä rakkaudesta, rakkaudesta, joka ajattelee toisen ihmisen parasta. Jeesus osoitti koko elämällään, millaista tämä hänen toivomansa rakkaus on. Jeesuksen opetuslapset olivat 3 vuotta oppisopimuskoulutuksessa, jossa Jeesus oli heidän henkilökohtainen opettajansa. Opetuslapset saivat käytännössä oppia, mitä Jeesuksen tarkoittama rakkaus on.

Jeesus kohtasi ihmiset rakkaudellisesti. Hän ei asettunut kenenkään yläpuolelle suurena herrana, vaan hän kohtasi ihmiset aidosti. Jeesukselle kaikki ihmiset olivat tärkeitä. Ankarimmat sanansa hän aina osoitti niille, jotka luulivat olevansa muita ihmisiä parempia ja tärkeämpiä. Jeesuksella oli aikaa pysähtyä ihmisen luokse ja kysyä ihmiseltä, mitä tämä itse halusi. Jeesus rakasti ihmisiä teoin ja totuudessa. Hän ei yrittänyt mielistellä ihmisiä vähättelemällä näiden vääriä tekoja, vaan hän paljasti synnit, silloin kun siihen oli tarvetta. Jeesus ei kuitenkaan tuominnut ihmistä: hän antoi synnit anteeksi ja sen jälkeen kehotti välttämään synnin tekemistä. Suurinta rakkautta Jeesus osoitti antaessaan kaikkensa, oman henkensä, ystäviensä puolesta.

Jeesuksen seuraajat ottivat tosissaan Jeesuksen käskyn: rakastakaa toisianne. Alkukirkko kasvoi hyvin nopeasti sen vuoksi, että kristityillä oli jotain, mitä kellään muulla ei ollut: keskinäinen rakkaus. Tuon ajan yhteiskunnassa ei yleensä välitetty heikompiosaisista, mutta kristityt huolehtivat myös heikompiosaisista Jeesuksen antaman mallin mukaan. Jeesuksen seuraajat ottivat tosissaan myös tekstin toisen käskyn: minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle. He lähtivät viemään sanaa Jeesuksen rakkaudesta vaivannäöstä ja vastustuksesta välittämättä. He olivat valmiita kärsimään ja jopa kuolemaan, jotta yhä useammat ihmiset saisivat kokea Jeesuksen rakkauden sydämessään. He tekivät työtä koko sydämellään, rukoillen ja rakastaen, ja saivat nähdä, miten työ tuotti hyvää hedelmää.

Kirkon myöhemmässä historiassa Jeesuksen antama käsky ja tehtävä on unohdettu monta kertaa. Jeesuksen seuraajille on tällöin tullut tärkeämmäksi omien etujen ja aseman ajaminen kuin keskinäinen rakkaus. Saarnatuoleista on pidetty kauniita puheita, jotka ovat jääneet sanahelinäksi, koska niistä on puuttunut epistolatekstin vaatimus totuudesta ja rakkauden teoista. Seurakuntalaisille on monissa historian tilanteissa ollut tärkeämpää oma hyvinvointi kuin lähimmäisen paras. Mutta yhä uudestaan Jumala on puhunut raamatunsanan kautta niin että itsekkyys on muuttunut epäitsekkyydeksi ja välinpitämättömyys lähimmäisenrakkaudeksi.

Kirjailija Henri Nouwen on sanonut näin: Meidät on kutsuttu tietämään, mitä Jeesus tiesi ja tekemään, mitä Jeesus teki. Haluammeko sitä todella vai pidämmekö mieluummin Jeesusta käsivarren mitan päässä itsestämme?

Meidän on todella syytä kysyä itseltämme, olemmeko kristittyinä valmiita rakastamaan toisiamme Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on äärimmäisen suuri. Tuhlaajapoika-kertomus kuvaa puhuttelevasti sitä, millaista Jumalan rakkaus meitä kohtaan on. Tuhlaajapojan isä ottaa lapsensa vastaan avosylin ja järjestää tämän kunniaksi suuret ja iloiset juhlat, vaikka tämä teoillaan oli ensin kieltänyt isänsä ja sitten tuhlannut isänsä omaisuuden. Isä ei vaadi tuhlaajapojalta mitään, vaan antaa kaiken hänelle lahjaksi rakkaudestaan.

Yleensä kertomus tulkitaan niin, että me kristityt olemme joko tuhlaajapoikia, jotka olemme harharetkien jälkeen tulleet takaisin Jumalan luo tai sitten olemme katkeria isoveljiä. Henri Nouwen kääntää kirjassaan "Tuhlaajapojan paluu" asetelman aivan päälaelleen. Hänen mukaansa jokaisen kristityn kutsumuksena olisi kasvaa tuhlaajapojan isäksi, joka ottaa rakkaudella luoksensa tuhlaajapoikia –ja –tyttäriä. Meidän Jeesuksen seuraajien tehtävä on kasvaa hengellisiksi vanhemmiksi, jotka kantavat huolta ja rakastavat tuhlaajalapsia. Meidän tehtävämme on lähteä liikkeelle ja rakastaa niitä ihmisiä, jotka eivät vielä ole kokeneet Jumalan rakkautta tai jotka elävät vaikeuksien keskellä. Luulen, että meistä kovinkaan monen ei tarvitse lähteä fyysisesti kauas löytääksemme lähimmäisiä, jotka kaipaavat Jumalan rakkautta, hyväksyntää ja lämpöä. Löydämme näitä tuhlaajalapsia varmasti omasta perheestä tai suvusta, naapurista, työpaikalta, harrastusryhmästä tai vaikkapa Facebookista.

Jeesuksen antama käsky haastaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme radikaalisti, vaikka joutuisimme välillä näkemään kovastikin vaivaa niiden ihmisten eteen, joita Jumala on antanut sydämellemme. Itse olen kokenut, että esirukoilijan ja auttajan tehtävä on siunattu, kun on tehtävän saanut Jumalalta. On upeaa nähdä sitä, miten Jumala tekee työtä toisessa ihmisessä omien vaatimattomien rukousten ja pienten ystävänpalvelusten kautta. Niissä tilanteissa tuntuu siltä, ettei ole niinkään antajan vaan saajan paikalla. Eikä se olekaan ihme. Jeesus lupaa tekstissään, että hänen rakkaudestaan kumpuavat hyvät tekomme tuottavat hyvää ja pysyvää hedelmää. Galatalaiskirjeessä Hengen hedelmistä sanotaan näin. "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä." Voiko ihminen saada parempia lahjoja elämäänsä? En usko.

Jeesuksen yksi ajatus tekstissä on se, että me hänen omikseen kastetut palvelemme toinen toistamme niillä lahjoilla joita meillä on. Välillä voin itse auttaa ja seuraavassa tilanteessa voinkin olla itse saajana. Anna-Maija Raittila on kuvannut tällaista kristittyjen rakkautta tähän raamatunkohtaan erinomaisesti sopivassa virressään 428 näin.


Yksin emme työtä tee,
toinen toista tarvitsee.
Tuomme vaihtopöydälle
lahjamme ja puutteemme.

Tässä valtakunnassa
ovat heikot vahvoja,
sairas terveen parantaa,
saaja auttaa antajaa

Facebook-ystävän seinällä oli lohdullinen viesti niille, jotka tuntevat itsensä huonoiksi auttamaan muita. "Kolhittu saviastia ei kelpaa pöydän kaunistukseksi, mutta kolhiintunut ihminen kelpaa hyvin toisen auttajaksi."

Saarna Järvenpään Tuomasmessussa 6.5.2012 (Evankeliumiteksti Joh. 15:10-17)

tiistaina, huhtikuuta 24, 2012

Luovat kutoset

Ala-asteen kuudennella olimme vanhoja ja viisaita sekä energisiä ja luovia. Niinpä keksimme, että meidän pitää järjestää viimeisellä viikolla  lähtömme kunniaksi kunnon penkkarit lukion abien esimerkin mukaisesti. Opettaja antoi meille hyvin vapaat kädet suunnitella koko koululle suunnatun juhlan ohjelmaa. Keksimme varmaan jotain sketsejä ja sanoitimme uusiksi kaksi Juicen haikeaa laulua. "Syksyn sävel" ja "Viidestoista yö" uudistettuine sanoineen kuvasivat sitä kaipausta, joka jäi meille Pellon koulusta. Ehkä niihin sisältyi ajatus myös siitä, kuinka opettajat ja pienemmät oppilaat jäävät kaipaamaan meitä.

En muista, miten me käytännössä hoidimme suunnittelut. Minulla ei ole myöskään minkäänlaisia mielikuvia juhlan onnistumisesta. Sen sijaan muistan erinomaisesti opettajan antaman kannustuksen. "Elinallakin on niin paljon ideoita, että päästä nousee höyry!" totesi Kukkonen. Olin ihmeissäni, koska en ollut ajatellut olevani mitenkään idearikas. Nyt minua naurattaa opettajan tokaisu. Miten hän tunsikin minut niin hyvin?

Tänään olin musikaalissa Kyrölän koulussa toteamassa, miten pojasta polvi paranee. Esikoisen luokka oli tehnyt taitavan opettajansa johdolla upean musikaalin kiusaamisesta. Opettaja oli muokannut käsikirjoituksen oppilaiden ideoista. Lauluista osa oli oppilaiden säveltämiä ja sanoittamia, kun taas osa oli tuttuja sävelmiä, jotka oli sanoitettu musikaaliin sopiviksi. Juicen lauluja ei tainnut olla;).  Erityisen sykähdyttävältä minusta tuntui tietenkin Esikoisen säveltämä ja melkein kokonaan sanoittama kiusatun esittämä laulu "Olen niin onneton". Yksi luokkakavereista oli kertonut äidilleen laulun olevan selllainen, että kaikki opettajat itkevät. Niin itkin minäkin, molemmissa esityksissä. 

Ihailin sitä, miten periaatteessa aivan tavallinen poikavaltainen luokka selvitytyi niin hyvin musikaalin toteuttamisesta. Kaikki oppilaat olivat olleet innolla mukana musikaalin tekemisessä alusta lähtien. Joukossa oli monta oppilasta, jotka lauloivat sooloja tai duettoja, vaikkei luokalla ole tietääkseni kovinkaan monta varsinaista musiikin harrastajaa. Sen sijaan heillä on ollut ainakin kaksi taitavaa luokanopettajaa, joiden yksi erityisosaamisalue on ollut juuri musiikki. Tukea projektiin antoi musiikillisesti myös koulun bändi. Opettajaa esittäneellä Esikoisella oli välillä kova työ hyppiä opettajan roolista bändin pianistiksi. Hyvin kuitenkin selvisi!

Musikaali oli toteutettu myös visuaalisesti näyttävästi. Tarina eteni yllättävän jouhevasti, vaikka tapahtumat sijoittuivat kolmeen eri tilaan: luokkaan, koulun pihalle sekä kiusatun kotiin. Kulissit oli suunniteltu hauskasti, yksinkertaisesti ja havainnollisesti. Koulun pihan puut olivat esimerkiksi mahdottoman nopeita kantamaan kulisseja. Kiusatun koti taas näytti erittäin viihtyisältä, koska  lavalla olevien kalusteiden lisäksi videotykillä heijastettiin lavan yläpuolelle kuva olohuoneesta. Samalla tekniikalla toteutettu kuva oman koulun pihasta teki esityksestä läheisen koulun oppilaille. Tuntui siltä, että tapahtumat olisivat voineet tapahtua juuri Kyrölän koulussa. Seinälle räväytetyt kiusatun saamat tekstiviestit ja luokassa kiertäneet haukkumislaput kertoivat karua kieltään kiusaamisesta. 

Olen ollut koko päivän todella kiitollinen siitä, että Esikoinen pääsi juuri tuolle luokalle muuttaessamme viisi vuotta sitten Järvenpäähän. Kävimme ennen muuttoa musiikkiluokan pääsykokeissa toisella puolella kaupunkia sekä vierailimme toisessakin lähikoulussa Kyrölän koulun lisäksi. Loppujen lopuksi päädyimme ihan mutu-tuntumalla kaikkein lähimpään kouluun. Näin viiden vuoden jälkeen voin todeta, että se oli varmaan johdatusta. 


perjantaina, huhtikuuta 20, 2012

Toisten vaate- ja kenkäkaapilla

Kuopuksemme on siinä vaiheessa, että hän nauttii suunnattomasti toisten kengillä kulkemisesta. Hänellä on melkein aina jalassaan liian suuret kengät, joissa hän varmaan tuntee olonsa isoksi ja upeaksi. Hän pukeutuu mielellään myös isojen sisarusten pipoihin ja hanskoihin, kun ei vielä saa itselleen muita vaatteita puettua. Kaikista ylpeimmältä hän kuitenkin näyttää silloin, kun kulkee ympäriinsä isän salkku kourassa. Selvästikin hyvin tärkeä mies!

Minä pidin valtavasti lapsena äidin ja siskon vaatteiden kokeilemisesta. Kasvoin kuusihenkisessä perheessä, minkä vuoksi olin todella harvoin yksin kotona. Lempiharrastukseni talon ollessa tyhjänä oli pukeutua äidin vaatteisiin. Se oli minusta hauskaa ja jännittävää puuhaa nimenomaan silloin, kun sain olla yksin. Toki sain kokeilla vaatteita muiden läsnäollessakin, mutta siinä ei ollut samanlaista hohtoa. Ehkä pääsin paremmin eläytymään vaatteiden tunnelmaan, kun kukaan ei häirinnyt kommenteillaan tai näkemyksillään.

Maaliskuisella Pelloon suuntautuneella hiihtolomallamme kokeilin taas äidin vaatteita hänen lukiessaan jotain samassa huoneessa. Ihailin sitä, miten ajattomia, laadukkaita ja hänen tyylisiään vaatteet olivat. Monet vaatteet näyttivät kuin uusilta, vaikka olivat palvelleet jo vuosia, jopa vuosikymmeniä. Kokeilin joitakin vaatteita, mutta äidin vaatteet eivät vieläkään sopineet minulle. Vaikka olemme suunnilleen samanpituisia, olemme vartalotyypiltämme sen verran erilaisia, että näytän kamalalta äidin vaatteissa. Saan välittömästi aivan kuin 15 kg lisäpainoa, mikä ei tietenkään ole kovin imartelevaa. Sen vuoksi kehotin äitiä ottamaan käytöstä poistuneet laadukaat vaatteet joskus mukaan Etelä-Suomeen, jotta voisimme viedä ne jonnekin hyvälle kirpputorille. Niistä voisi olla vielä iloa jollekin vintage-muodista innostuneelle.

Viime aikoina olen ollut riemuissani siitä, että voin käydä perheenjäsenteni kaapeilla. Olen lainannut Neidin  seeprasaappaita kuraiseen puistoon. En nimittäin omista kumisaappaita, koska inhoan niiden käyttämistä. Neidin kumisaappaat ovat nyt muuttaneet vanhentunutta käsitystäni kumppareista. Ne ovat aivan ihanat!




Hiihtolenkeillä olen puolestaan käyttänyt Esikoisen suksia, kenkiä, sauvoja ja välillä jopa hiihtohousujakin, kun Esikoinen tarvitsi kisoihin minun vetoketjullisia housujani. Tänään vein mennessäni zumbaan lapset Kids Action Nightiin ja jäin sinne hetkeksi, koska ohjelman alussa Neidin tanssiryhmä esiintyi. En löytänyt omasta vaatekaapistani mitään sopivaa päällepantavaa jumppavaatteiden kanssa, minkä vuoksi turvauduin teinin huppariin. Se päällä tunsin itseni nuoreksi ja raikkaaksi. Odotan innolla Neidin kasvamista, jotta voisin välillä lainata hänen vaatteitaan. Hän on nimittäin perheemme ehdoton tyylilyyli!


lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

Hysteeriset tuplasynttärit


Kaksi vuotta sitten Esikoinen sai elämänsä parhaan synttärilahjan. Kuopus syntyi tasan 11 vuotta (ja 38 minuuttia) Esikoista myöhemmin. Niinpä olemme saaneet jo kaksi kertaa viettää tuplajuhlia. Pojat ovat toisilleen tärkeitä ja rakkaita. Tuntuu, että heidän välillään on erityisen voimakas side, koska heitä yhdistää sama syntymäpäivä. Suuren ikäeron vuoksi heillä ei ole mitään keskinäistä kilpailua eikä kateutta. "Me tullaan aina olemaan hyvät kaverit!" totesi Esikoinen. Kuopus taas toistelee päivät pitkät minulle isän ja isoveljen nimiä.

Olen aina pitänyt juhlista. Jo lapsena suunnittelin innolla omia syntymäpäiväjuhlia ja välillä muitakin juhlia. Niinpä olen nyt iloinen siitä, että saan usein järjestellä juhlia. Vieraiden tulo innostaa minua vähän enemmän siivoamaan, leipomaan ja tekemään kodista viihtyisämmän paikan myös perheelle. Tämänpäiväisten juhlien edellä innostuin vihdoinkin ottamaan jouluvalot pois sekä siistimään pihan talvitavaroista. Se tosin ei olisi ollut kovinkaan välttämätöntä, koska nytkin sataa lunta. Pläääh!

Juhlat alkoivat hauskasti minun ja Esikoisen vasta ollessa kotona. Mies nimittäin otti muut lapset mukaansa viemään Pikkuherraa futisharkkoihin, jotta sain tehtyä viimeiset juhlajärjestelyt. Arvostin elettä suuresti! Kuopuksen kummitäti tuli juhliimme hieman etuajassa Rovaniemeltä saakka, tosin Hesan kautta. Olen aina ollut kova nauramaan, mutta nuoren serkkuni seurassa hysteerisyyteni on aivan parhaimmillaan (Miehen mielestä joskus pahimmillaan:)). Tänäänkin meillä oli lievästi sanottuna hauskaa. Hänen lyhyehkö vierailunsa päättyi siihen, että hän sai mukaansa vaatekaapistani samettisen imetyspaidan (vaikka ei ole raskaana), fleecekalsarit, joita arvosti kovasti sekä kirjan "Jumala on lähempänä kuin luuletkaan" ilmoitetuaan kuulumisikseen sen, että on rakastunut Jumalaan.

Juhlien hysteerisyys vaan lisääntyi kaksikymppisen "ottotyttäreni" saapuessa seuraavana paikalle. Kolmestaan olemme aika mahdottomia naurajia. "Elina, sä olet ihan imuroinut!!!" totesi ottotyttäreni näkiessään siistin kotimme. Hmmm, mitäköhän se kertoo kotimme arkikunnosta :). Tarjoilupöydän porkkanakakku oli taas hänen mielestään niin makoisaa, että aikoi tulla seuraavien juhlien edellä opiskelemaan niiden tekemistä. Muutenkin tarjoilut tekivät hyvin kauppansa, vaikka olinkin ne tehnyt aika pienellä vaivalla. Juhliemme vakiotarjottavat "Elinan erikoiset" eli kaupan valmiit tuulihatut kermatäytteellä tekivät niin hyvin kauppansa, että ne loppuivat kesken tupla-annoksesta huolimatta. No, eipä se ihme, kun oli kyseessä tuplasynttärit!

Pitkän päivän aikana ehdimme jutella välillä vakavia ja käydä läpi mm. viime ajan katastrofit. Pääasiassa tunnelma oli erittäin iloinen ja vapautunut, vaikka kaikki vieraat eivät edes olleet tavanneet toisiaan aikaisemmin. Päivän aikana tehtiin myös suuria suunnitelmia. Nyt meillä on valmiina yhdelle lapselle jo sukupuoli, nimi, kummit ja ristiäispäivä, vaikka olen EHDOTTOMASTI sitä mieltä, että lapsilukumme on täynnä :). Yhdelle kaverille löydettiin jo uusi työpaikka ja muita pieniä suunnitelmia. Kaikki tämä mukavan hysteerisessä mielentilassa lastenjuhlissa keskellä kirkasta päivää...

Emme olleet suunnitelleet juhlillemme mitään muuta ohjelmaa kuin herkuttelua, juttelua ja lapsille vapaata leikkiä. Ohjelman suunnittelu olisi ollut vaikeaa, koska vieraat tulivat pitkin päivää. Kesken juhlien yksi kummitädeistä kuitenkin halusi kuulla Esikoisen tulevia pianotutkintokappaleita. Niinpä seurasi mukava ohjelmaosuus, jossa Esikoinen ja Neiti soittivat pianokappaleitaan. Sen jälkeen yksi vieraista ohjasi naiset bachatan saloihin EXIT:n tahtiin. Kun oli päästy tanssin makuun, halusi Neiti esittää Pikkuherran kanssa oman tekemänsä koreografian euroviisuvoittaja Lenan biisiin. Kalliiksi tuli tanssiminen, koska pikkuveli vaati palkkiokseen 5 euroa ja karkkipussin. Hieno esitys oli kuitenkin taatusti sen arvoinen!

Nämä juhlat jäivät mieleen yksinä hauskimmista juhlista! Onneksi juhlaputki tässä vaan jatkuu. Ennen koulujen päättäjäisiä vietetään vielä minun ja Neidin synttäreitä. Siinä välissä on vappu ja äitienpäivä, joten hauskuutta on luvassa roppakaupalla. Jippii!

PS: Kuva ei ole juhlista. Pojat olivat kyllä vähän juhlavammissa vaatteissa :)

perjantaina, huhtikuuta 13, 2012

Hiukset kiinni kerran vuosikymmenessä!




Lapsena äitini letitti aina aamulla hiukseni. Reissuilla kaverit halusivat tehdä ranskanlettejä ja muita erikoisempia kampauksia hiuksiini. Siitä huolimatta en ole oikeastaan koskaan oppinut pitämään siitä, että hiukseni ovat kiinni. Vielä vähemmän olen oppinut laittamaan itse hiuksiani. Hiustenlaittoni sisältää pesun ja joskus harvoin föönaamisen, jos pitää saada tukka kuivaksi. Paksut ja vähän taipuisat hiukseni ovat ihanteelliset tälläiselle laiskalle hiustenlaittajalle. Tai ehkä minusta on tullut näin laiska juuri siitä syystä, että kaverit ja Mies väittävät hiusteni näyttävän hyviltä, vaikka olisin mennyt nukkumaan minuutti hiustenpesun jälkeen.

Kerran kirkkoon lähtiessä hiukseni näyttivät likaisilta ja latteilta. Niinpä keksin laittaa kerrankin hiukset kiinni ja vedin tiukan ponnarin Jennifer Lopezin Me Naiset -ledessä olleen kuvan innoittamana. "Näytät upealta!" sanoi ystäväni kirkkoreissulla. Täytyy siis laittaa hiukset toisenkin kerran kiinni :).

PS. Kameramme on takkuillut viime aikoina. Niinpä jouduin ottamaan uudet todistuskappaleet kampauksesta enkä löytänyt mustaa hiusrenksua. Eihän tuollaisia tyylimokia voi tehdä, vaikka tämä nyt ei mikään muotiblogi olekaan ;).

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012

Palautetta, please!

Blogini eli kultakauttaan vuonna 2008, jolloin kirjoitin 196 postausta. Jossain vaiheessa Facebookissa alettiin kommentoida ja tykätä statuksista. Sen seurauksena aloin viihtyä enemmän ja enemmän Facebookissa blogin kustannuksella, koska palautteen saaminen innosti minua päivittämään statuksia. Kaksi viimeisintä vuotta ovat olleet pohjanoteerauksia Elinan blogissa siinä mielessä, että päivitystahtini on ollut aika surkea. Siitä huolimatta blogissani on riittänyt mukavasti lukijoita. Tosin en tiedä, minkälaisia vierailuja tänne on tehty. Luulen, että aika usein sivulleni on eksytty googlaamalla. Ennen joulua kävijätilastot olivat huipussaan, koska monet päätyivät sivustolle etsiessään nuotteja Taivas sylissäni -kappaleeseen.

Kommenttien lukumäärä on vain vähentynyt blogissani. Sen vuoksi pyysin taitavaa Neitiä asentamaan blogiini toiminnon, jolla saa kätevästi annettua positiivista palautetta ilman, että täytyy muotoilla kommenttia. Tästä lähtien voitte helposti raksittaa, jos tekstini on mielestänne ihana, hauska tai mielenkiintoinen. Negatiiviset kommentit voi kirjoittaa ihan itse suorana tekstinä. Tämä palautesysteemi auttaa minua vähän hahmottamaan sitä, minkä verran minulla on sellaisia lukijoita, jotka tulevat lukemaan tuoreita tekstejäni eivätkä vain päädy googlettamalla johonkin vanhaan kirjoitukseeni.

Mielelläni otan vastaan ajatuksia ja ideoita siitä, minkälaisista aiheista haluaisitte minun kirjoittavan. Olen myös sangen kiinnostunut siitä, miten olette päätyneet lukijoikseni.


lauantaina, huhtikuuta 07, 2012

Turhamainen kotiäiti


"Oi, en malta odottaa, millainen paita sinulla on päällä, kun koru on noin ihana!" huudahti ystäväni riisuessani takkia pois. Emme olleet menossa juhliin, vaan olin tulossa toisen kotiäidin luokse kylään ihan tavallisena arkiaamuna. Meillä on molemmilla menossa vaihe, jossa etsimme inspiraatiota pukeutumiseen ja muuhun kaunistautumiseen. Minä luen edelleen muotiblogeja ja ystäväni katsoo sellaisia TV-ohjelmia, joista saa hyviä tyylivinkkejä. Tapaamisissamme me kaikkien yltiösyvällisten keskustelujen lisäksi keskustelemme siitä, millaiset vaatteet, hiukset ja meikki pukisivat meitä parhaiten, ja annamme toisillemme runsaasti positiivista palautetta.

Esikoisen ollessa pieni en panostanut paljon ollenkaan omaan ulkonäkööni. Lapsettoman kaverini kanssa olimme aivan raivoissamme hänen veljelleen, joka oli suvainnut arvostella kotiäitejä ulkonäkönsä laiminlyömisestä. Olimme sitä mieltä, että senkin ajan, minkä äiti panostaisi itsensä kaunistamiseen, voi käyttää lasten kanssa leikkimiseen. Hyvä kotiäiti oli mielestämme sellainen, joka käyttää rahansa ja aikansa lasten hyväksi. Niinpä shoppailin lastenvaatteita aivan urakalla. Esikoinen kulki hienoissa vaatteissa, joita oli todella paljon. Silloinkin kun lähdin etsimään kaupungilta jotain itselleni, palasin yleensä kotiin trendikkäiden lastenvaatteiden kera.

Neidin ollessa pieni minulle tuli ulkonäkökriisi. Vaikka raskauskiloja ei ollut muista raskauksistani poiketen kertynytkään kovin paljon, tuntui siltä, etteivät ne lähteneet millään pois. Varmaan se johtui siitä, etten päässyt paljon liikkumaan kahden pienen kanssa.

Pitkät hiukseni roikkuivat jotenkin elottomina ja tylsinä. Meikkiä en ollut paljon tottunut käyttämään, koska olin siihen asti ollut ihan hyvännäköinen ilman ehostustakin; häissäkin minulla oli vain ripsiväriä ja huulikiillettä. Nyt tunsin kuitenkin itseni väsyneeksi, rumaksi ja lössähtäneeksi kotiäidiksi, joka ei löytänyt edes kivoja vaatteita. Kuljin kauhtuneissa villapuseroissa ja muissa vanhoissa vaatteissa enkä näyttänyt mielestäni yhtään kivalta. Äitinkin jo huolestui ja pyysi siskoani miettimään vinkkejä siihen, miten voisin uudistaa ulkonäköäni.

Mieleni piristyi jo siitä, kun leikkasin hiukseni lyhyemmäksi ja muodikkaammaksi kampaukseksi. Aloin myös käyttää vähän enemmän meikkiä piristääkseni omaa mieltä. Neidin kasvettua vähän isommaksi aloin uudistaa vaatevalikoimaani kunnolla. Olin nimittäin ensin ollut köyhä opiskelija ja sitten koko ajan joko raskaana tai imettänyt. Muistan, miten kuorolaiseni hämmästyivät suuresti, kun tulin yhteen esitykseen vähän hienommassa mekossa. "Wau, näytät ihan erilaiselta tuollaisissa vaatteissa kuin kauhtuneissa villapaidoissa!"

Vaasan vuosina nautin tyylikkäistä vaatekaupoista. Löysin sieltä niin paljon laadukkaita ja minulle sopivia vaatteita, että monet vaatekappaleet ovat vieläkin käytössä. Viimeisten vuosien aikana minulla ei ole ollut rahaa shoppailla kovinkaan paljon. Sen sijaan olen opetellut sitä, miten pienillä asioilla voi piristää omaa asua ja samalla päiväänsä. Kotiäitinäkin olen meikannut yleensä joka päivä, en Miehen vuoksi, joka sanoo minua hyvännäköiseksi kalsareissa, harjaamattomissa hiuksissa ja täysin meikittä, vaan itseni vuoksi.

Monet ikäiseni naiset ovat kiinnostuneita sisustuksesta ja kodin laittamisesta. Minua sisustuslehdet eivät innosta pätkääkään, vaan olen tyytyväinen kotiimme sellaisena kuin se on. Aamuisin minua eivät häiritse edes yläkerrassa auki olevat sängyt, vaikka lapsena isäni piti tarkan huolen siitä, että sänky oli pedattava. Sänkyjen petaamisen sijaan käytän aamun viisi minuuttia itseni kaunistamiseen, joka on minulle itseni hemmottelua. Se aika koituu koko perheen hyväksi!