Free counter and web stats

perjantaina, helmikuuta 24, 2012

Iloisella mielellä paastonaikaan

Yksi unelmani on toteutunut: saan tanssia Gospel-lattareita kotiseurakuntani jumppasalissa joka viikko ihanan ystäväni johdolla. Tänään tanssituntimme oli todella onnistunut. Ehdimme tunnin aikana opetella rumbaa, salsaa, bacciataa ja jivea. Suurin osa koreografioista oli tuttuja jo edellisiltä kerroilta, minkä vuoksi kaikki energia ei mennyt uuden oppimiseen. Nautin liikkeestä, musiikista ja naisellisuudesta.

Tänään iloitsin erityisesti siitä, että musiikista suuri osa oli suomenkielistä. Vaikka musiikki on aina hengellistä, oli tänään helpompi kokea Jumalan ylistystä tuttujen laulujen avulla. Tunnista jäi mieleeni erityisesti soimaan venyttelymusiikkina käytetty Pekka Simojoen laulu Hymni. http://www.youtube.com/watch?v=tHjoj6tWGRI Laulun motto "Risti vain jäljelle jää" sopii hyvin paastonaikani teemaksi.

Olin tanssitunnin jälkeen yhtä hymyä. Siitä tuli mieleeni Satu Kreivi-Palosaaren ihana ajatelma katumuksesta ja paastosta. Vietän paastonaikaa herkkulakon merkeissä. Pyrin sen lisäksi viettämään enemmän aikaa Jumalan seurassa, koska tiedän sen tekevän minulle hyvää. Gospel-lattarit muistuttivat minua siitä, miten Jumalan lähellä ihmisen on onnellista olla.

-Katso isä!
Pikkutyttö ottaa pari tanssiaskelta,
heilauttaa vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja nauraa.
Isä katsoo tytärtään ihastuneena.
- Oletpa sinä nätti.
tyttö juoksee isän kaulaan.

Kun paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi, sanoo Jumala
ja aikoo katsella minua.
-Katso isä!
Satu Kreivi-Palosaari

"Älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät" Matt. 6:16

maanantaina, helmikuuta 20, 2012

Ylpeä vai nöyrä?

(Artikkelisarja kuolemansynneistä Kädenojennus-lehdessä osa 1/3)

Luin jokunen vuosi sitten Inga-Märtha Ericssonin kuolemansyntejä käsittelevän kirjan, joka auttoi minua ymmärtämään omaa syntisyyttäni aivan uudella tavalla. Ennen kirjan lukemista olin kuvitellut olevani melko hyvä kristitty, mutta kirjaa lukiessa tajusin sen, miten minussa jylläävät kaikki seitsemän kuolemansyntiä. Kuolemansynteihin tutustuminen auttoi minua tarkastelemaan syntiä paljon syvemmästä näkökulmasta ja vei minua eteenpäin itsetuntemuksen tiellä. Omien hyvien kokemusten innostamana tartuin tänä syksynä uudestaan teemaan ja luennoin Järvenpään seurakunnassa kuolemansynneistä. Kädenojennuksen artikkelisarja on lyhennelmä luennoistani.

Teologiassa on tehty yleensä ero perisynnin ja tekosynnin välillä. Perisynti on langenneen ihmiskunnan jokaisen ihmisen valitettava ominaisuus, kun taas tekosynnit ovat perisynnistä lähteviä yksittäisiä tekoja. Erityisesti katolisessa teologiassa tekosynnit on jaoteltu kuolemansynteihin ja lieviin eli anteeksi annettaviin synteihin. Kuolemansynnit ovat tuhoisia asenteita, jotka voivat johtaa pahoihin tekoihin ja rikkinäisiin ihmissuhteisiin. Ahneus voi johtaa varkauksiin, himo uskottomuuteen, viha tai kateus murhaan jne. Jos ihminen ei tunnista itsessään näitä pahoja voimia, vaan antaa niille tilaa vaikuttaa elämässään, ne tuhoavat vähitellen suhteita lähimmäisiin, Jumalaan ja ihmiseen itseensä.

Oman syntisyyden ja syntien tunnistaminen ja tunnustaminen auttavat elämään rehellistä, aitoa ja arvokasta elämää. Jeesus paheksui aina eniten niitä ihmisiä, jotka yrittivät esittää parempia kuin olivatkaan. Jumalan edessä ei kannata esittää täydellistä ihmistä, koska hän tuntee jokaisen ihmisen täydellisesti.

Opin aikoinaan rippikoulussa, että kristittynä kasvaminen on kasvavaa synnin ja armon tuntoa. En kyllä sitä silloin ymmärtänyt. Nyt ajattelen, että kristittynä kasvamiseen liittyy se, että oppii tuntemaan paremmin paitsi Jumalaa myös itseään. Itsetuntemuksen kasvaessa oppii näkemään hyvien puolien lisäksi myös omat huonot puolensa ja heikkoutensa.

Kuolemansynteihin tutustumisen tarkoituksena ei kuitenkaan ole masentaa tai saada tuntemaan itseään huonoksi, koska Jumala katsoo epätäydellisiä ihmisiä rakastaen ja arvostaen. Jumalan valtava rakkaus ja armollisuus auttavat kristittyä tunnistamaan myös huonot puolensa, koska hänen ei tarvitse pelätä rangaistusta.

Artikkeleissa käsitellään myös kuolemansyntien vastakohtia, hyveitä, jotka auttavat ihmistä elämään hyvää ja onnellista elämää. Uskon, että elämään voi saada enemmän iloa, rakkautta, totuutta ja nöyryyttä, jos on valmis kohtaamaan sekä itsensä että Jumalan. Raamatussa puhutaan Hengen hedelmistä, joita Pyhä Henki saa aikaan silloin, kun ihminen elää lähellä Jeesusta. (Gal. 5:13-26). Synnit voivat olla esteenä hedelmien kasvamiselle, minkä vuoksi on hyvä tietoisesti raivata omasta elämästä tilaa Hengen hedelmien kasvulle.

John Ortberg on sanonut, että Jumala ei ole kiinnostunut hengellisestä elämästämme, vaan koko elämästämme. Jeesus lupasi seuraajilleen yltäkylläisen elämän. Sellaista on elämä, jota eivät hallitse väärät himot ja halut, vaan jossa kristitty elää Jumalan tahdon mukaan yhdessä lähimmäisten kanssa nauttien Jumalan antamista lahjoista. Synnintunnustus ei ole pelkästään sitä, että kristitty pyytää puhdistusta tekemistään virheistä. Synnintunnustuksen ja synninpäästön ajatuksena on se, että synnin anteeksi saatuaan ihminen kääntyy pois vääränlaisesta elämänasenteesta, josta synti on aiheutunut. Kuolemansynnit ovat usein niin syvälle juurtuneina kristityn sydämessä, että niistä vapautuminen vaatii tietoista työskentelyä ja usein myös lähimmäisen apua.

YLPEYS
Ylpeyttä on pidetty kaikista vakavimpana kuolemansynneistä. Ylpeyttä on se, että ihminen kuvittelee itsestään liikoja. Ylpeä ihminen pitää omana ansionaan kaikkea sitä hyvää, mitä hänelle elämässään koituu. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan ylpeys on omaan erinomaisuuteensa rakastumista.

Ylpeyden synti vaanii erityisesti kristittyä silloin, kun hän kokee edenneensä jonkin verran hengellisen kypsymisen tiellä. Tällöin on vaarana, että hän alkaa pitää itseään parempana kristittynä kuin muita. Hengellinen ylpeys voi johtaa myös siihen, että ihminen kuvittelee elävänsä lähempänä Jumalaa kuin muut ihmiset

Ylpeys tulee esille myös siinä, kun ihminen kokee olevansa oman elämänsä herra. Tällainen ihminen luulee selviävänsä yksin eikä ymmärrä tarvitsevansa Jumalaa ja muita ihmisiä. Nykyinen kulttuuri ja elämäntapa kannustavat itsekkääseen elämään, jossa itsensä toteuttaminen on tärkeämpää kuin yhteinen hyvä. Vain omaa napaansa ajatteleva ihminen ei kuitenkaan tutkimusten mukaan elä onnellisinta elämää, vaan hyviä ihmissuhteita vaalivat ihmiset ovat terveempiä ja kestävät paremmin stressiä. Vahva ihminen ei olekaan yksinäinen susi, vaan se, jolla on ympärillään läheisten ihmisten tukiverkko.

Ylpeän ihmisen vastakohta on nöyrä ihminen, joka antaa Jumalalle Jumalan paikan elämässään ja suostuu olemaan tavallinen ihminen. Nöyryys tulee esille esimerkiksi siinä, ettei suunnittele liikaa tulevaisuuttaan, vaan jättää tilaa Jumalan johdatukselle. Nöyryys on itsensä tuntemista ja rehellisyyttä sekä Jumalan, itsensä että muiden ihmisten edessä. Silloin kun ihminen on kohdannut omat pimeät puolensa ja heikkoutensa, on hänen helpompi hyväksyä myös toisten heikkouksia.

Nöyryys ei tarkoita nöyristelyä eikä itseinhoa. Nöyrä ihminen näkee itsensä sellaisena kuin hän oikeasti on hyvine ja huonoine puolineen. Siksi hän arvostaa itseään, hyväksyy itsensä ja on kiitollinen niistä lahjoista ja taidoista, jotka Jumala on hänelle antanut. Hän ei pidä itseään muita huonompana eikä parempana, vaan tasa-arvoisena, minkä vuoksi hänen ei tarvitse tehdä vaikutusta muihin.

Nöyryys vapauttaa liiallisesta yrittämisestä ja virheiden välttämisestä. Oman arvonsa Jumalan silmissä löytänyt ymmärtää, että riittää, kun tekee parhaansa. Hän uskaltaa pyytää apua toisilta ihmisiltä sekä myöntää virheensä. Nöyrän ei tarvitse ylpeillä saavutuksillaan, sen sijaan hän iloitsee aidosti niistä.

Lähteet: Inga-Märtha Ericsson: De 7 dödssynderna (Cordia 2001)
Jaakko Heinimäki: Seitsemän syntiä (Like 1999) John Ortberg: Elämä jota kaipaan (Fontana media, 2003) --

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Virtuaalimaailman pauloissa

Uusimmassa pappismatrikkelissa harrastusteni joukossa on ensimmäisenä mainittu Elinan blogi ja virtuaalimaailma. Perheenjäseneni ovat kanssani täysin samaa mieltä siitä, että sosiaalisissa medioissa seikkailu on harrastuksistani kaikkein tärkein tai ainakin aikaa vievin. Olen ollut kohta kaksi vuotta kotiäitinä. Elämäni olisi ollut täysin erilaista ilman Facebookia ja blogeja. Neljän seinän sisällä oleminen ei ole ahdistanut missään vaiheessa toisin kuin kolmella edellisellä kerralla, koska tarvittaessa olen voinut paeta hetkeksi lasten riitojen ja tekemättömien kotitöiden keskeltä aikuisten maailmaan.

Sukelsin virtuaalimaailmaan vähän vahingossa ja vastentahtoisestikin. Mieheni oli haaveillut jo pidemmän aikaa omista kotisivuista. Kirkkoherranvaalit saivat hänet tarttumaan tuumasta toimeen: hän teki perheelleemme kotisivut, joiden yhteyteen tuli myös blogi. Vähän ajan kuluttua huomasimme, että melkein kaikki blogitekstit olivat minun kirjoittamiani alkunihkeydestäni huolimatta. Niinpä mieheni loi minulle oman blogin, jolle nimesi vähän tylsästi ”Elinan blogiksi”.

Aluksi blogin pitäminen oli minulle lähinnä omaa terapia. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, lukiko kukaan tekstejäni. Jossain vaiheessa mieheni asensi blogiini laskurin.. Oli hienoa huomata, että kirjoituksillani olikin lukijoita. Myöhemmin iloitsin siitä, että tekstejäni alettiin myös kommentoida.

Muutamista uskollisista lukijoistani on tullut minulle hyviä tuttuja; olen saanut bloggaamisen kautta jopa ystäviä, joita olen tavannut kasvotustenkin. Eräälle ulkomailla asuvalle lukijalleni lähetin äitini kirjoittaman hartauskirjan hänen ollessaan vaikeassa elämäntilanteessa. Lisäksi olen harrastanut lähimmäisenrakkautta lähettelemällä nuotteja sinne ja tänne, kun jonkin laulun sanoja googlanneet ihmiset ovat päätyneet Elinan blogiin ja ottaneet yhteyttä .

Luen itse säännöllisesti pääasiassa suomenruotsalaisia blogeja, koska olen halunnut pitää yllä kielitaitoani. Miettiessäni tätä tekstiä huomasin, että suosikkiblogistini ovat kaikki papinlapsia tai -puolisoita. Hauska sattuma! Tai ehkä se kertoo enemmänkin siitä, miten samantapaisesta taustasta tulevien ajatusmaailmaa on helppo ymmärtää.

Virtuaalimaailma otti minut tiukkaan otteeseensa siinä vaiheessa, kun liityin Facebookiin. Olimme muuttaneet mieheni uuden työn perässä Järvenpäähän, jossa meillä ei vielä ollut ystäviä. Niinpä innostuin valtavasti naamakirjasta, jonka kautta pystyin seuraamaan helpolla tavalla monien eri paikkakunnilla ja eri maissakin asuvien ystävien elämää. Koin, että virtuaalinen kaveriverkosto oli kuin tehty uteliaalle ja seuralliselle luonteelleni!

Facebookista tuli minulle pian myös työväline. Siirtyessäni töihin Vaasasta Helsinkiin tajusin, miten paljon vaikeampaa tiedottaminen on pääkaupungissa johtuen valtavasta tapahtumien määrästä ja suurista ihmismassoista. Sen vuoksi aloin harrastaa täsmätiedotusta virtuaaliselle ystäväpiirilleni, johon kuuluu nykyään reilut 1100 kaveria.Yllätyin siitä, miten myönteisesti monet Facebook-kaverini suhtautuivat lukuisiin kutsuihini. Innokkaimpia tulijoita eivät suinkaan olleet ne ihmiset, joihin olin tutustunut hengellisissä kuvioissa, vaan seurakuntani tilaisuuksiin saapui paljon kotipaikkakunnaltani tuttuja ihmisiä. Välillä nuorten aikuisten tilaisuuksissamme oli ainakin 30% kotoisin Pellosta! Facebookin ja sähköpostin avulla saimme työtoverini kanssa kutsuttua helposti ja kätevästi aina uusiin tilaisuuksiin myös niitä ihmisiä, jotka olivat ainakin kerran uskaltautuneet paikalle.

Facebook on minulle pappina myös tärkeä sielunhoidollinen kohtauspaikka. Kirjoittaminen reaaliaikaisesti kotikoneella eli chattailu papin kanssa tuntuu olevan monille kirkon toiminnasta vieraantuneille luonnollisempi tapa puhua henkilökohtaisista ja vaikeista asioista kuin keskustelu kasvotusten seurakunnan tiloissa. Facebookiin liittymisen jälkeen olen käynyt selkeästi enemmän sielunhoitokeskusteluja kotikoneella kuin työpaikallani.

Olen halunnut olla naamakirjassa oma itseni. Kerron päivityksissäni pilke silmäkulmassa vauhdikkaasta kotielämästämme, harrastuksistani ja kaikesta siitä, mitä elämääni kuuluu. Vaihtelen usein profiilikuvaani, mistä voi huomata sen, että olen aavistuksen pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen pappi ja papinrouva, joka rakastaa poseraamista.

Kaiken kepeän vastapainona olen halunnut tuoda virtuaalimaailmassa esiin myös syvällisempää puolta itsestäni sekä kertoa eri tavoin Jumalan rakkaudesta. Usein sivullani on näkyvissä päivän teksti Jumala puhuu –hartauskirjasta. Aika usein yllätyn siitä, ketkä kavereistani ovat kokeneet hengellisen tekstin lukemisen niin hyvänä, että ovat sen kunniaksi painaneet tykkään-nappulaa.

Hartauskirjoitusten lisäksi kristillisyyteni tulee usein esille omissa päivityksissäni, lähettämissäni syntymäpäivätoivotuksissa sekä välillä myös kommenteissa, joita kirjoittelen melko ahkerasti ystävieni päivityksiin. Koen, että kavereiden päivityksistä tykkääminenkin on usein lähimmäisen rakastamista. Se viestii parhaimmillaan: sinä olet minulle tärkeä tai sinun kuulumisesi kiinnostavat minua.

Viime keväänä osallistuin spontaanisti Kansan Raamattuseuran Uskon-päivän FB-kampanjaan, jossa tarjouduttiin rukoilemaan niiden ihmisten puolesta, jotka painavat tykkään-nappulaa. Päivitykseni sai valtavan suosion: 172 ihmistä toivoi, että rukoilen heidän puolestaan. Niinpä minä otin papin tehtäväni tosissani ja rukoilin muutaman päivän ajan näiden ihmisten puolesta. Silloin kiitin Jumalaa sydämestäni siitä, miten hän toimii kaikkien erilaisten välineiden kautta. Facebook ja blogimaailma ovat valtavia mahdollisuuksia osoittaa lähimmäisenrakkautta lähellä ja kaukana oleville ihmisille!

Kirjoitus Pappilan Postia -lehdessä 1/2012