Pelkoa ei rakkaudessa ole

Tänä isänpäivänä saarnaan todella mielelläni tämän päivän teemasta "Kuolemasta elämään". Heinäkuussa sain kokea jotain samaa kuin päivän tekstissä synagogan esimies, jota Luukaan evankeliumissa kutsutaan Jairokseksi. Jairos sai iloita tyttärensä henkiinheräämisestä. Minä saan kiittää Jumalaa siitä, että isäni sai sydänpysähdyksen jälkeen uuden elämän. Minä olin Jumalan käytössä tuossa tilanteessa, jossa isäni sydän pysähtyi täysin yllättäen ilman mitään etukäteisoireita. Jumala lähetti minun perheeni auttamaan isää tilanteessa. Hän valmisteli minut elvytykseen lähettämällä minut etukäteen vastentahtoisesti ensiapukurssille, jossa mietin turhautuneena, miten voisin käyttää aikani johonkin hyödyllisempään.

Luulen, että suvussamme isän elvyttäminen olisi annettu mielummin lääkärisiskoni tai muiden kätevien ja pätevien ihmisten tehtäväksi. Mutta Jumala huolehti asiat niin, että isä sai parhaan mahdollisen hoidon nopealla aikataululla. Jumala osoitti kaikin tavoin sen, miten suvereenisti kaikki oli hänen käsissään, ja miten kaikki meni hänen suunnitelmiensa mukaan. Jumalan huumorintajusta kertoi minun mielestäni se, miten vein isälleni sairaalaan lukemiseksi Teuvo V. Riikosen kirjan "Armollinen erämaa", jonka olin ostanut samalla viikolla ABC:n alennusmyynnistä. Seuraavana päivänä ohitusleikkauksesta toipuva isäni kiitti kirjasta ja kehui sen ajankohtaisuutta. Siinä oli puhuttu mm. sydänpysähdyksen jälkeisestä elämästä.

Isän vakava sydänpysähdys ei jättänyt minuun pelkoa. Elvytystilanteessa sisältäni nousi rukous "Jeesus, Jeesus" sekä ihmeellinen Pyhän Hengen antama rauha. Jumala oli niin voimallisesti läsnä tuossa tilanteessa, koska hänen suunnitelmissaan isäni aika ei ollut vielä kuolla. "Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla.", sanottiin päivän Vanhan testamentin tekstissä.  Luottamukseni Jumalaan ja hänen suunnitelmiinsa kasvoi valtavasti tuona päivänä. Haluan Jairoksen lailla heittäytyä kaikissa asioissa Jeesuksen jalkojen juureen ja seurata Jeesusta. Tahdon verenvuotoisen naisen tavoin luottaa siihen, että pelkkä Jeesuksen hipaisu voi parantaa. Tämän naisen usko on meille esikuvallista, koska emme voi antaa Jumalalle suurempaa kunnianosoitusta kuin sen, että varauksitta luotamme häneen.

Evankeliumitekstissä on puhuttelevaa se, miten Jeesus kohtaa apua tarvitsevat. Hän ei ryntäile eikä hoppuile herättämään Jairoksen tytärtä kuolleista, vaikka Jairos oli arvostettu ja tärkeä synagogan esimies. Sen sijaan Jeesuksella oli aikaa pysähtyä väkijoukossa kohtaamaan naista, joka oli verenvuototautinsa vuoksi tuossa yhteiskunnassa saastainen. Hän yritti huomaamatta koskettaa Jeesuksen viittaa. Se johtui luultavasti siitä, ettei hän halunnut saastuttaa ketään. Nainen joutui elämään yksin ilman aviomiestä ja erossa yhteisöstä vakavan sairautensa vuoksi, joka oli kuluttanut myös hänen rahansa ja voimansa. Naiseen ei saanut edes koskea, koska verenvuototautisen ajateltiin saastuttavan muut ihmiset.

Jeesus ei kuitenkaan välittänyt tuollaisista säännöistä eikä loukkaantunut siitä, että nainen kosketti häntä. Sen sijaan Jeesus paransi naisen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Nainen olisi voinut parantua fyysisestä vaivastaan ilman, että Jeesus olisi sitä edes huomannut, mutta Jumala halusi parantaa naisen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Nainen parani vaivoistaan, mutta myös häpeästään, kun Jeesus näki hänet sekä antoi hänelle täysin uudenlaisen aseman kutsuessaan naista tyttärekseen. Jeesus tahtoi kohdata naisen kokonaisena ihmisenä. Toisten hyljeksimästä ja 12 vuotta sairaudesta ja yksinäisyydestä kärsineestä naisesta tuli terve nainen, joka varmasti kulki pää pystyssä ja kiitollisella mielellä saatuaan takaisin ihmisarvonsa.

Jeesus on meille esikuvana siitä, miten meidän tulisi pelon sijasta suhtautua elämään luottamuksella. Jeesus ei välittänyt siitä, että synagogan esimiehen talolla jo surtiin kuollutta tytärtä ja naurettiin hänelle, kun hän sanoi tytön nukkuvan. Jeesuksen luottamus Jumalan mahdollisuuksiin ja aikatauluihin oli valtava. Samalla tavalla Jumala kutsuu sinua pelosta luottamukseen. 1. Johanneksen kirjeessä sanotaan: "Pelkoa ei rakkaudessa ole, sillä täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon." Sinun ei tarvitse pelätä edes kuolemaa,koska sekin on Jumalan käsissä. Kaikki pelko johtuu pohjimmiltaan siitä, että ihminen on erossa Jumalasta tai oikeastaan luulee olevansa erossa Jumalasta. Kuitenkin roomalaiskirjeessä luvussa 8 sanotaan, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat ei korkeus eikä syvyys ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Saat verenvuototautisen naisen tavoin luottaa siihen, että olet Jumalan rakas tytär tai poika. Jo kasteessa hän on ottanut sinut omaksesi ja luvannut, ettei hän koskaan hylkää. Kasteessa Jumala on solminut kanssasi ikuisen liiton. Sinun ei tarvitse etsiä Jumalaa, vaan saat levätä hänen varassaan. Saat jättää Jumalalle kaikki huolesi, pelkosi, murheesi, tuskasi ja kipusi. Hän jaksaa kantaa ne paremmin kuin sinä itse. Ja saat luottaa siihen, että hän vastaa rukouksiisi. Hän ei aina toimi sinun suunnitelmiesi mukaan, mutta hänen suunnitelmansa ovat sellaisia, että niistä on iankaikkista hyötyä.

Jumalan varaan jättäytyminen auttaa vapautumaan myös stressistä. Jeesuksella ei Raamatun mukaan ollut ikinä liian kiire kohdata yhtä ihmistä, joka tarvitsi häntä, vaikka hänellä oli tehtävänään koko maailman pelastaminen. Jeesus oli työssään levollinen, koska hän teki kaiken yhteydessä Isäänsä. Samalla tavalla Jumala kutsuu sinua työtoverikseen, kanavaksi, jonka kautta hän voi toimia. Silloin ikuisuus tulee tavallisen arjen keskelle tähän päivään ja hetkeen.

Katja Kaila kirjoittaa uudessa rukouskirjassaan Ikuisuus mahtuu eväskoriin

Herra,

minä en osaa sanoa: ikuisesti.

Yritän pitää itselläni osan.

Pelkään lähteä matkaan

tielle, josta en tiedä paljonkaan.

Herra,

sinä sanot minulle: ikuisesti.

Sinä olet antanut minulle itsesi kokonaan.

Sinä katsot minuun lempeästi ja sanot:

kaikki, mikä on minun, on sinun.

Herra,

tule minun ajalliseen elämääni.

Tule ja rohkaise minua heittäytymään sinun varaasi.

Tule ja kirkasta minulle,

että pohjimmainen totuus minusta on sinun ikuisuutesi.

Katja Kaila

Evankeliumiteksti: Matt. 9:18-26

Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: "Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa." Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua.  Hän näet ajatteli: "Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen."  Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut."Siitä hetkestä nainen oli terve.

Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: "Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu." Hänelle naurettiin. Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi. Tästä levisi tieto koko sille seudulle.

Rakasta ja hyväksy itsesi, jotta voisit rakastaa toisia!

Iltahartaus Naisten kahvikutsuilla, joilla julkaistiin minun ja Aila Wallinin kirja "Elämältä se maistuu -keskustelukirjeitä äitiydestä ja vanhemmuudesta" (Iltahartaus perustui hartauteen, jonka pidin Paavalin seurakunnan työntekijöille vuosi sitten. Niinpä tämä nettiversio on vähän  pidempi kuin illan hartaus.)

Kirjan kirjeet syntyivät pääasiassa melko helposti. Kaksi viimeistä kirjettä olivat minulle kuitenkin haastavia. Aila kirjoitti kirjeessään niin vaikeista kokemuksistaan, että minun oli vaikea löytää oikeita sanoja. Olin myös palannut pitkän kotiäitijakson jälkeen töihin ja tein sen kuukauden töitä 100 %:sti, pakersin monien vapaaehtoistyön tehtävien parissa, järjestin isäni 70-vuotisjuhlia ja hoidin niitä miljoonaa asiaa, joita elokuussa perheenäidit ja -isät hoitavat. Aloittaessani kirjeen kirjoittamisen siitä, mistä vanhempi saisi voimaa rakastaa lastaan, olin todella väsynyt.  Halusin kirjoittaa siitä, miten rakkauden kaksoiskäsky on oikeasti rakkauden kolmoiskäsky. Voidakseen rakastaa lastaan aidosti täytyy vanhemman rakastaa itseään ja hyväksyä itsensä. Väsyneenä kirjoitin ja pyyhin pois. Kirjoitin uudestaan ja taas pyyhin pois. Kahden tunnin session tulos oli muutama hassu rivi tekstiä sekä ajatus siitä, etten todellakaan aio kirjoittaa rakkauden kolmoiskäskystä.

Seuraavana päivänä kävin työkaverini toimistossa jollain asialla. Otin kirjahyllystä Seppo Jokisen kirjan ja avasin peukkupaikan. Sillä sivulla oli ajatus siitä, miten rakkauden kaksoiskäsky onkin oikeastaan kolmoiskäsky: "Jotta voisin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niinkuin itseäni täytyy minun rakastaa itseäni, hyväksyä itseni ja kohdella itseäni hyvin."  Laitoin kirjan pois ja vilkaisin pöydällä olevaa kirjaa. Siinä oli Wilfrid Stinissesnin kirja "Tänään on Herran päivä", jossa joka päivälle on oma tekstinsä. Luin sen päivän tekstin. Siinä oli pääajatuksena, miten ihmisen täytyy rakastaa itseään, jotta voisi rakastaa toista ihmistä. Ymmärsin läksyn. Minun tuli kirjoittaa juuri tästä teemasta. 

Kodissa elämme niin lähellä toisiamme, että oma hyvin- tai pahoinvointimme välittyy muille. Jos ei tunne itseänsä hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on, on vaikea osoittaa toisille rakkautta. Uskon, että Jumala haluaa meille kaikille tänään vakuuttaa sitä, miten hän rakastaa meitä juuri sellaisina kuin me olemme. Minua on puhutellut monesti Margareta Melinin runo.

Olen hieno,
sillä sinä olet minut luonut.
Olen arvokas,
sillä sinä rakastat minua.
Kaunis olen
silmissäsi,
jalokivi
kädessäsi.
Siksi ei ole väliä,
jos joku ei anna
minulle arvoa
tai pitää minua
typeränä.
Sydämeeni
kuiskaat totuuden:
olen kultaakin
arvokkaampi.
Olen silmäteräsi,
salainen aarteesi.
Iloitset minusta.
Tahdon kiittää sinua
niin kauan kuin elän
ja aina muistaa,
kuka minä olen.
Margaretha Melin

Jumalan hyvä tarkoitus meidän elämällemme on, että meistä tulisi sellaisia ihmisiä, joiksi hän on meidät tarkoittanut. Sören Kirkegaard on sanonut eräässä rukouksessa näin: ”Ja nyt Herra tulen sinun avullasi omaksi itsekseni”. 

Jumala on luonut meidät erilaisiksi yksilöiksi. Jokaisella meillä on omanlainen temperamentti, elämäntarina ja erilaiset lahjat. Kristittyinä meidän ei tarvitse ahtautua yhteen muottiin. Jumala haluaa uudistaa meitä niin että me tulemme enemmän sellaisiksi kuin hän on meidät tarkoittanut. Jumala ei ole kiinnostunut vain meidän hengellisestä elämästä, vaan hän on kiinnostunut koko elämästämme. Jos me olemme avoimia Jumalalle ja annamme hänen vaikuttaa elämässämme, hän työstää meitä siihen suuntaan, mikä on hänen tahtonsa.

Persoonallisuuden eheytyminen, sisäinen kasvu ja omaksi todelliseksi itseksi tuleminen alkaa siitä, että uskallamme olla itsellemme täydellisen rehellisiä. Moni elää naamioiden ja roolien kätköissä ja tuhlaa energiaa itsensä kontrolloimiseen, sen sijaan, että vapauttaisi itsensä. Itseksi tuleminen on vapautumista itseä koskevista valheista. Se on kykyä nähdä omat voimavarat ja heikkoudet rehellisesti. Se on sitä, että osaa luetella omat hyvät ja huonot puolensa. Se on näkyväksi tulemista nin, että oppii ensin tuntemaan itsensä, rakastamaan ja kunnioittamaan itseään, jotta voisi rakastaa muita.

Et voi olla onnellinen, jos et ole oma itsesi. Mutta kun olet, Jumalakin hymyilee. Leena Lehtinen

Minua on puhutellut ajatus siitä, että Jumala tuntee meidät kokonaan. Hän tietää sukujuuremme, historiamme ja elämämme hedelmöittymishetkestä lähtien tähän päivään. Sen vuoksi on turvallista pyytää Häneltä apua elämäämme. Hän voi johdattaa meitä ihmeellisesti sellaisten ihmisten ja asioiden pariin, joista saamme juuri sellaista apua kuin tarvitsemme. Hän on itse Rakkaus ja sen vuoksi hän ei ikinä pakota meitä mihinkään. Hänelle saamme antaamyös kaikki kipeät asiamme: epäonnistumiset, pettymykset, ja kivut.

Oikea itsensä rakastaminen johtaa siihen, että voimme rakastaa Jumalaa ja toisia ihmisiä aidosti. Kun me hyväksymme itsemme ja olemme tyytyväisiä omaan elämäämme, meidän ei tarvitse kadehtia toisten lahjoja eikä tehtäviä. Sen sijaan voimme olla rohkaisemassa ja kannustamassa elämään täyttä elämää omalla paikallaan. Jokaisella meidtä on omat lahjamme, taitomme, mutta myös heikkoutemme. Aito yhteys tarkoittaa sitä, että erilaisuudesta tulee lahja ja voimavara eikä uhka.

 Virsi 525

1. Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus. Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni - uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi. 2. Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus, suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus. Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen. Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen. 3. Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?

4. Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan. 5. Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun. 6. Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat.

Anna-Maija Raittila

Elämältä se maistuu!

Tänään oli suuri ja tärkeä päivä elämässäni. Kirjoitin elämäni ensimmäisen kustannussopimuksen Katharos-kustantamon kanssa. Minun ja Aila Wallinin kirja "Elämältä se maistuu -Keskustelukirjeitä äitiydestä ja vanhemmuudesta" ilmestyy syys-lokakuun vaihteessa. Sangen kiitollinen mieli!

Tässä teille esimakua kirjasta:

Elina Koivisto – Aila Wallin

Elämältä se maistuu

Keskustelukirjeitä äitiydestä ja vanhemmuudesta

Kaksi eri-ikäistä naista, äitiä ja perheiden kanssa työskentelevää ammattilaista, tutustui toisiinsa asuessaan samalla paikkakunnalla. Vuosien jälkeen yhteys syntyi uudelleen sosiaalisessa mediassa. He löysivät monia yhtymäkohtia ja samankaltaisuutta elämänkaarissaan, perheissään, taustoissaan ja arvoissaan. Vaikka he elivätkin erilaista elämänvaihetta, yhteisiä kiinnostuksen aiheita oli paljon. Syntyi idea ryhtyä käymään kirjeenvaihtoa naiseudesta, äitiydestä, vanhemmuudesta ja parisuhteesta.

Kirjeenvaihdon tuloksena syntyi kokoelma lämminhenkisiä puheenvuoroja kaikkia äitejä kiinnostavista ja koskettavista aiheista. Kirjeissä kumpikin jakaa omia kokemuksiaan avoimesti, toinen toistaan tukien ja innostaen, vaikeitakaan kysymyksiä kaihtamatta.

Kirjoittajat ovat molemmat nykymitoissa suurperheen äitejä, jotka työssään kohtaavat muita vanhempia. Vanhemmuus on heille yhtä aikaa sekä haaste että mahdollisuus, elämän rikkaus ja voimavara siitäkin huolimatta, että ammatillisuudesta ei kaikissa elämän käänteissä aina ole ollut apua.

"Toivomme kirjoittamiemme kokemusten, havaintojen ja oivallusten rohkaisevan myös muita vanhempia säilyttämään toivonsa kaikissa vanhemmuuden haasteissa, luottamaan sekä itseensä että turvautumaan tarvittaessa toisiin. Ja ennen muuta kokemaan vanhemmuuden riemukkaana ja mielenkiintoisena matkana, jossa voi myös itse kasvaa kasvattaessaan!"

Teologian maisteri Elina Koivisto on toiminut seurakuntapastorina Riihimäellä, Luulajassa Ruotsissa, Vaasan ruotsalaisessa ja suomalaisessa seurakunnassa sekä parhaillaan Paavalin seurakunnassa Helsingissä. Työala on ollut pääasiassa lapsi- ja perhetyö.

Organisaatiokonsultti, kasvatustieteen maisteri ja sosionomi Aila Wallin on työskennellyt aiemmin koulusosiaalityöntekijänä, mutta viime vuodet päätoimisena henkilöstökouluttajana, työyhteisövalmentajana ja työnohjaajana erityisesti perhetyön, kasvatuksen ja opetuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon julkisella ja yksityisellä sektorilla. Hän on myös julkaissut mm. lasten ja nuorten sekä työyhteisöjen hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta.

ISBN 978-952-5957-32-7

Koko 135x210 Sid. N.140s. Kl 17.3

Ilmestyy syyskuu 2013

Hinta 26,90€

Ilmestyy syyskuussa

Katharos Oy

ETSIKKOAIKOJA -saarna Paavalinkirkossa 4.8.2013

Päivän raamatunteksti: 

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi:»Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.»

Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: »On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.» Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä. (Luuk. 19: 41-48)

Olemmeko me tehneet parannuksen? kysyi vanha mies vaimoltaan. Viikkoa aikaisemmin reilusti nuorempi tuttava oli saanut äkillisen sydänkohtauksen ja selvinnyt tilanteesta ainoastaan sen vuoksi, että ambulanssi ehti paikalle niin nopeasti. Vanhempi mies ymmärsi ehkä sen seurauksena, ettei hänenkään maanpäällinen elämä jatku loputtomasti. Jumala laittoi hänet kyselemään, minkä varassa hänen elämänsä oli. Turvasiko hän omaisuuteensa, omaan viisauteensa ja omiin hyviin tekoihinsa vai oliko hän noudattanut Jumalan kutsua ja pannut elämänsä Jumalan armon ja rakkauden varaan? Oliko hän tehnyt parannusta elämästään ja turvautunut siihen, että Jeesus on kuollut juuri hänen syntiensä vuoksi?

Parannuksenteko on yksi tapa puhua siitä, miten ihminen suhtautuu tämän päivän teemaamme ”Etsikkoaikoja”. Etsikkoajat ovat aikoja, jolloin ihmiset joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Silloin Jumala puhuu ihmissydämelle jostakin asiasta ja ihmisen täytyy valita, kuunteleekö hän Jumalan ääntä ja noudattaako hän Jumalan kutsua vai toimiiko hän oman mielensä mukaan. Etsikkoaika voi olla aika, jolloin ihminen ensimmäistä kertaa löytää uskon Jeesukseen. Mutta etsikkoajat voivat olla myös muita aikoja, jolloin Jumala tahtoo viedä ihmistä, yhteisöä tai kokonaista kansaa uuteen suuntaan.

Peter Halldorf kertoo kirjassaan Sielun vieras venäläisen Jevgenin etsikkoajasta. Jevgen oli lapsena kastettu ortodoksiseen uskoon, mutta hän ei tiennyt mitään omasta kasteesta eikä hän saanut opetusta siitä, mitä kristillinen usko tarkoittaa.

Elämän tarkoituksettomuus vei hänet kriisiin, jossa hän etsi vakavasti elämän tarkoitusta. ”Sydämeni oli kipeä ja minä kamppailin löytääkseni kaiken tarkoituksen.” Juuri keskellä ahdistusta hän alkoi hitaasti aavistaa, että jotakin oli kätkettynä siihen kasteeseen, jonka hän oli lapsena ottanut vastaan vaikka hänellä ei ollut siitä tietoista kokemusta. Siinä maaperässä, josta hän oli noussut, piili kaikki mitä hän tarvitsi. Jevgeni alkoi rukoilla ja käydä jumalanpalveluk-sissa. Hänen kaipauksensa löysi kodin. Hän kuvaili sitä kuin uudestisyntymäksi tai ortodoksisen perinteen mukaan ”toiseksi kasteeksi”. Jevgenin elämässä etsikkoaika johti uudenlaisen elämän alkuun.

Jeesus on kristityille paras esikuva siinä, millaiseen elämään etsikkoaikojen tulisi johdattaa. Jeesus eli maanpäällisen elämänsä täydellisessä Hengen johdatuksessa. Hän kyseli kaikessa Isän tahtoa. Hän otti kiireisen elämänsä keskellä aikaa rukoukselle, koska hän tiesi tarvitsevansa tehtävänsä täyttämiseen Jumalan apua. Hän ei mielistellyt valtaapitäviä, vaan hän uskalsi nousta tarvittaessa taisteluun, jotta Jumalan tahto saisi tapahtua. Tämän päivän tekstissä hän ajoi temppelistä pois niitä, jotka kävivät siellä kauppaa. Uhrieläinkauppa temppelin nesipihoilla kuului ylipappien etuoikeukssin ja oli hyvä tulonlähde. Ylipapit tienasivat suuret rahat ihmisten uskonnollisuudella eikä Jeesus voinut hyväksyä sitä. Jeesus ei hyväksynyt sitä, että Jumalan kohtaamisen ja rukouksen huoneesta oli tullut ahneuden pesä, jossa rikkaat rikastivat ja köyhät köyhtyivät.

Jeesus antoi elämänsä täysin Jumalan käyttöön, jotta me voisimme saada elämän. Jeesuksen ristinuhrin vuoksi Jumala on sanonut meidän jokaisen kasteessa: Sinä olet minun rakas poikani! Sinä olet miun rakas tyttäreni!” Jeesus on todellinen Jumalan Poika, koska hän on sekä ihminen että Jumala. Mutta kasteessa meistä on tullut Jumalan suuren armon perusteella Jumalan poikia ja tyttäriä. Me saimme kasteessa saman aseman Isän edessä kuin mikä on Jeesuksella. Taivaan Isän katse lepää meidän päällämme samaa hellyyttä ja kiintymystä osoittaen kuin silloin, kun hän katsoo ainoaa Poikaansa.

Aina ei kuitenkaan tunnu siltä, että Jumala katselisi lapsiaan hellyydellä ja rakkaudella. Jumalan toiminta tuntuu välillä rajulta, epäoikeudenmukaiselta ja kovalta. Miksi Jumala ei paranna ihmistä, jonka puolesta rukoillaan? Minkä vuoksi johonkin perheeseen kerääntyy niin paljon vaikeuksia? Jumalan toiminta tuntuu yhtä mielivaltaiselta ihmistä kohtaan kuin savenvalajan toiminta savimöhkälettä kohtaan.

Eija-Riitta Korhola kirjoitti 6 vuotta sitten niin vaikuttavan kolumnin Askel-lehteen, että kirjoitus tuli mieleeni alkaessani valmistella tätä saarnaa. Löysin kirjoituksen googlaamalla ja vaikutuin edelleen. Europarlamentaarikko kirjoitti näin:

”Muistan kuinka yli kaksikymmentä vuotta sitten jouduin uskonnolliseen kriisiin siksi, että Jumala ei vastannut rukouksiin. Olin masentunut ja tyrmistynyt siitä, että ihminen, joka vilpittömästi etsi Jumalalta apua ja laittoi koko elämänsä hänen varaansa, jäikin hätäänsä ja vastausta vaille.Tuo ihminen en ollut minä. Se oli ystäväni.

Tulin kotiin hänen luotaan järkyttyneenä. En halunnut sytyttää edes valoja. Istuin pimeässä, tuijotin ulos katuvaloja ja mietin, miksi. Miksi ihminen jätetään yksin? Rukoilin ja kysyin, mitä tästä olisi ajateltava, ja menin itkien nukkumaan.Näin koko yön unia. En voi kertoa, mitä näin ja kuulin, mutta herätessäni ymmärsin ongelmani. Ja tein erään lupauksen.

Kriisini, niin aito kuin se olikin, ei ollut reilu. Olin loukkaantunut Jumalalle. Ongelmaoli siinä, että Jumala ei voinut lohduttaa. Miksi? Siksi, että en ollut loukkaantunut käytännössä vaan teoriassa, en omasta puolestani vaan toisen. Jos Jumala lohduttaisikin häntä, mitä minä siitä tietäisin? Jatkaisin uskoni menettäneenä?

Ymmärsin, että Jumala ei lohduta mielikuvitusta. Hän saattaa olla elävä Jumal ja lohdutuksen Jumala, mutta mielikuvituksen Jumala hän ei ole sanonut olevansa. Jos kriisini perustuu siihen, mitä toiselle on tapahtunut tai siihen, mitä pelkään tulevaisuudessa, miten hän ylipäätään pääsisi luokseni? Miksi menisintuomariksi sivusta päin, loukkaantuisin asiassa, jossa en ole osapuoli.Itse asiassa minusta alkoi tuntua, että osa länsimaisesta teologiasta on sivustakatsojan teologiaa. Teoriassa solidaarista ja oikeutettua, mutta käytännössä eliitin loukkaantuneisuutta.

Lupasin siksi sen, että niin vaikeaa kuin elämä ilmeisesti onkin, en pety häneen kenenkään toisen puolesta kuin omastani. Sillä mikään muu ei olisi reilua.

Tätä lupausta on koeteltu. Tulin vastikään työmatkalta Pakistanista, jossa olin tutustumassa vähemmistöjen asemaan. Heitä auttavan järjestön APMA:n keskuksessa tapasin kolme erityisen piinallisessa tilanteessa olevaa perhettä. Isä, äiti ja viisi pientä kaunista lasta tulivat tapaamaan ja kertoivat tarinansa. Kaksi vuotta sitten perheenisän työnantaja raiskasi hänen kaksivuotiaan tyttärensä, koska kristitty perheenpää ei ollut suostunut kääntymään islamiin. Sydämeni särkyi, kun pidin tätä nelivuotiasta sylissäni. He näyttivät hänen arpiaan; takana on kuusi korjaavaa leikkausta ja tieto siitä ettei hänestä voi koskaan tulla äitiä.

Toisella perheellä oli samanlainen tarina. Äiti tuli yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa ja kertoi sen. Tämä oli raiskattu seitsemänvuotiaana samasta syystä, vanhempien vakaumuksen tähden. Kolmas onneton kuusilapsinen perhe oli käynnillä äitinsä vuoksi, jota odotti kuolemantuomion uhka – tässä tapauksessa taustalla oli ilmiselvästi kohtuuton blasfemialain eli jumalanpilkkalain tulkinta.

Sisareni ja veljeni maailmassa kärsivät enemmän kuin kestän ajatella. Eikä minulla ole mitään vastausta siihen. Ehkä niin on tarkoitettu, jotta hakisimme vastausta sanojen takaa ja meistä itsestämme tulisi osa vastausta. Ehkä siksi kristinuskon vastaus kärsimyksen ongelmaan ei olekaan joukko selityksiä, vaan persoona, ihmiseksi tullut Jumala, joka astui taivaasta alas surkeuteemme.

Tällainen vastaus kipuun ja kärsimykseen ei ole helppo ja kevyesti lausuttava vastaus – sitä on vaikea ohittaa. Älä katkeroidu vaan tee jotain, haastaa ristille joutunut Jumala. Ja jos haluan kysyä, miksi hän sallii niin paljon kärsimystä vaikka voisi tehdä sille jotain, paras olla varovainen: hän saattaa kysyä samaa minulta.

Jää vain toivo, että kerran kärsimykset ja pettymykset saa purkaa suuremmassa sylissä. Tämä on taivasunelmani. Mutta sillä aikaa, tiedän mitä minulta halutaan: etten loukkaannu ja lamaannu, vaan olen osa sitä toimivan rakkauden perhettä, jossa kannetaan toistensa kuormia, itketään itkevien kanssa ja iloitaan iloitsevien kanssa."

(Eija-Riitta Korhola) 

Melkein liian onnellisia vastauksia

Yksi suosikkiblogisteistani, Amanda, antoi minulle blogipalkinnon ja haastoi vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. Vastaan kuitenkin suomeksi, koska blogini on suomenkielinen. Amandan blogin nimi on Nästan för lycklig. Vatsukseni sopivat hyvin Amandan blogin henkeen :). 

1. Vad skulle du vilja säga till ditt 15-åriga jag?

Haluaisin sanoa 15-vuotiaalle Elinalle Juha Tapion laulun sanoin, että hän kelpaa kelle vaan. Ei tarvitse yrittää olla täydellinen ihan kaikessa, vaan saa iloita ja nauttia elämästä yhdessä ystävien kanssa. Elämä on suuri ja jännittävä seikkailu! 

2. Berätta om ett plagg som du någon gång i tiden burit med stolthet men aldrig någonsin skulle använda idag.

Olen aina valinnut vaatteeni aika tarkasti. Olen mielummin kulkenut kuluneissa suosikkivaatteissa kuin uusissa vaatteissa, joista en olisi pitänyt niin paljon. En ole koskaan kulkenut muodin etujoukoissa, vaan enemmänkin etsinyt omannäköisiä vaatteita. Sen vuoksi minulla ei oikeastaan ole mielessä mitään vaatetta, jota sinänsä häpeäisin. Karmein vaatekappale on ehkäpä seiskaluokalla käyttämäni kivipestyt farkut, joissa oli neonväriset henkselit. Niitä neonvärisiä henkseleitä en kyllä enää suostuisi laittamaan päälleni.   

3. Idag lever vi i en tid där man förväntas satsa på allt. Om du inte har ett snyggt hem, en välmående trädgård, en skara välartade barn, en genomtränad kropp, ett eller helst flera exotiska fritidsintressen och läser svåra böcker har du ju som bekant inte en chans. På vilket område väljer du att inte satsa för att hinna leva och njuta lite också?

Elän todellisia ruuhkavuosia neljän lapsen äitinä. Sen vuoksi joudun miettimään todella tarkasti, mihin käytän aikani. En ole ikinä panostanut sisustukseen, mutta koin, että saimme Jumalan lahjana kauniin ja tyylikkään kodin. Sisustus ei edelleenkään ole ollenkaan minun juttuni enkä ole ikinä ostanut yhtään sisustuslehteä. Talomme kokoon nähden käytän siivoukseen aikaa vähemmän kuin monet muut. Käytän kotitöihin vain kohtuullisesti aikaa enkä esimerkiksi silitä muita kuin juhlavaatteita. Mies hoitaa puutarhan ja monia muitakin lapsiin ja kotiin liittyviä asioita. Liikun paljon, mutta siinä tavoitteena on enemmän hyvä olo kuin täydellinen vartalo. En harrasta mitään eksoottista, vaan keskityn omalla ajalla lähinnä liikkumiseen, johon usein liittyy myös ystävien tapaamista. En katso ollenkaan televisiota, enkä ole kovinkaan hyvin perillä maailman tapahtumista. Kirjoja luen sen mukaan, miten siihen riittää aikaa. Perusperiaatteenani on nauttia elämästä eikä suorittaa. Lasten kasvatuksessakaan en pingota enää samalla tavalla kuin nuorena äitinä. Olen tosi tyytyväinen, että koen voivani oikein hyvin ja eläväni mukavaa ja tasapainoista elämää ruuhkavuosista huolimatta.  

4. Berätta om en fråga som du verkligen brinner för. En sådan som skulle få dig att klättra upp på barrikader

Usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja kaikki siihen liittyvät jutut ovat minulle tosi tärkeitä. En kovin mielelläni nouse barrikadeille, mutta uskoa voin puolustaa milloin vaan. Olen  myös valmis puolustamaan toista ihmistä, jota kohdellaan huonosti tai kiusataan. Epäoikeudenmukainen kohtelu saa minut myöskin nousemaan barrikadeille!

5. Vilka fem saker gör ditt liv rikare, bättre och vackrare just nu?

Olen ollut jo pitkään tosi kiitollinen Jumalalle monista asioista, jotka tekevät elämäni rikkaammaksi, paremmaksi ja kauniimmaksi. Viisi asiaa on tosi helppo löytää :)

1. Ihana perheeni, jonka kanssa voin elää hauskaa, mielenkiintoista, haastavaa ja monipuolista elämää.

2. Rakkaat ystävät, joita on monta. Tuntuu uskomattomalta, että 37-vuotiaana ruuhkavuosia elävänä perheenäitinä minulla on enemmän toimivia, syvällisiä ja hyviä  ystävyyssuhteita kuin koskaan aikaisemmin. 

3. Pieni punainen isän Bora, joka on tehnyt arjestani paljon helpompaa, toimivampaa ja kevyempää.

4. Liikunta. En olisi uskonut, että ehdin liikkua näin paljon työn ja perheen ohella. Olen ehtinyt tehdä peräti 33 hiihtolenkkiä tänä kautena, mikä on uusi ennätykseni, vaikka hiihtokautta on vielä melkein kuukausi jäljellä. Lisäksi olen ehtinyt myös kävellä ystävien kanssa ja vähän jumpata. Yksinäiset hiihtolenkit ja sosiaaliset kävelylenkit ovat hoitaneet sekä ruumista, sielua että henkeä. Minulla on tasapainoinen ja hyvä olo, mistä kiitos Miehelle, joka on mahdollistanut liikkumisen huoltamalla suksia ja hoitamalla lapsia.  

5. Mielekäs ja innostava työ. Ensimmäinen työvuosi hoitovapaan jälkeen on tuntunut todella hyvältä: olen taas saanut innostua uudestaan monista asioista sekä toteuttaa itseäni  monissa työtehtävissä. Parasta on ollut erilaisten ihmisten kohtaaminen, monet juhlahetket sekä yhteistyö taitavien työtovereiden kanssa. En haluaisi tällä hetkellä tehdä mitään muuta työtä, vaan haluan olla Jumalan käytössä juuri niissä tehtävissä, joita saan tehdä.

"Äiti, mä alan paastoamaan!" - laskiaissunnuntain saarna

Perjantaina kahdeksanvuotias poikani tuli innokkaana koulusta kotiin. ”Äiti, mä alan paastoamaan!” ”Ai, jaa, miten aiot paastota?”, kysyin häneltä. ”No tietysti niin, etten syö mitään”, lapsi vastasi.  ”Lapset ei saa kyllä paastota”, sanoin vakavana.  ”No mutta kun Jeesuskin paastosi. Kyllä mäkin saan!” intti poika . ”Et voi. Se on vaarallista. Ei Jeesuskaan paastonnut lapena. Voit alkaa karkkipaastolle ja olla paastonajan ilman karkkipäivää”, ehdotin pojalle.  ”No en ala, karkki on hyvää! ” Hmmm, aavistuksen ristiriitaista. Joka tapauksessa meillä jatkui hyvä keskustelu paastonajasta, jostain kivasta asiasta luopumisesta sekä huonommassa asemassa olevien lähimmäisten auttamisesta.

Nyt elämme karnevaaliaikaa, jota vietetään juhlatunnelmissa ennen paastonaikaa. Niinpä jumalanpalveluksen jälkeen voi syödä seurakuntasalissa tuhtia ruokaa: hernekeittoa ja laskiaispullia. Harva ehkä ajattelee nyky-yhteiskunnassa sitä, miten karnevaali-sanalla on hengellinen merkitys. Sanan alkuperästä ei ole ihan varmaa tietoa, mutta luultavasti suomennettuna alkuperäinen merkitys tarkoittaa joko ”hyvästi liha” tai ”ottaa pois liha”. Se juontaa juurensa siitä, että katolisessa kirkossa ei paastonaikana syödä lihaa. Tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina on täydellinen kielto syödä lihaa. Muutenkin paastonaikana yritetään välttää lihan syöntiä sekä pyritään kaikin tavoin yksinkertaiseen elämään.

Minäkin olen paastonnut monilla eri tavoilla eri vuosina. Tänäkin vuonna ajattelin elää yksinkertaisempaa elämää niin, että jätän kotona herkuttelun väliin ja työtehtävissäkin herkuttelen vain sen verran, mitä kohteliaisuussyyt vaativat. Usein olen huomannut sen, miten  paastoamiseni on ollut melko itsekästä. Herkuista luopumisen ajatuksena on ollut usein vähän laihtua eikä niinkään ajatella enemmän Jumalaa tai lähimmäisiä.

Raamatun aikaan paastoaminen oli olennainen osa juutalaista elämää. Siihen kuului tämän päivän Vanhan testamentin tekstin mukaan itsensä kurittaminen rajullakin tavalla. Profeetta Jesaja opasti oman aikansa ihmisiä n.2700 vuotta sitten  tavalla, joka sopii meillekin ohjenuoraksi tulevana paastonaikana:

Toisenlaista paastoa minä odotan:
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. (Jes. 58:6)

Paavali puhuu samasta asiasta vielä rajummin avioliittoon vihkimisistä tutussa rakkauden ylistyksessä. Tekstissä sanotaan, ettei enkelien kielellä puhuminen, profetoiminen, omastaan luopuminen nälkää näkevien hyväksi tai vuoria siirtävä usko ole minkään arvoisia, jos ihmiseltä puuttuu rakkaus.

Viime vuosina olen paljon pohtinut ja lukenut kuolemansynneistä, joita ovat ylpeys, viha, kateus, ahneus, laiskuus, ylensyönti ja himo. Niitä tutkiessa olen huomannut, miten niissä kaikissa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta. Jos ihminen antaa elämässään tilaa jollekin kuolemansynnille, se tarkoittaa sitä, että samalla estää rakkautta toisiin ihmisiin, Jumalaan ja myös ihmiseen itseensä. Tuhoava viha tai kateus estävät aidon yhteyden lähimmäiseen. Ylpeä ihminen taas ei tarvitse Jumalaa. Mässäilyn tai liiallisen alkoholin käytön pauloissa oleva on vaarassa menettää kunnioittavan ja terveen suhteen itseensä ja ruumiiseensa

Synnissä on se huono puoli, ettei se häivy kieltämällä. Oikeastaan on niin, että omien heikkouksien, pimeiden puolien ja syntien kieltäminen ei tee ihmisestä yhtään parempaa, vaan päinvastoin huonomman. Syntien tunnistaminen ja tunnustaminen auttavat elämään rehellistä, aitoa ja arvokasta elämää. Jeesus paheksui aina eniten niitä ihmisiä, jotka yrittivät esittää parempia kuin olivatkaan. Sen vuoksi Jumalan edessä meidän ei kannata esittää mitään superihmistä, koska hän tuntee meidät paremmin kuin me itse edes tunnemme itseämme

Kristittyinä olemme kaikki syntisiä, mutta myös vanhurskaita eli Jumalalle kelpaavia. Kokonaan syntinen ja kokonaan vanhurskas on luterilaisen teologian ajatus, joka kertoo siitä, miten kristitty elää koko elämän ajan tietynlaisessa ristiriitatilanteessa. Toisaalta hän on Kristuksen sovittamana täysin pyhä, täydellinen ja ihana Jumalan edessä, mutta samalla kokonaan syntinen, epätäydellinen ja itsekäs. Vaikka me kuinka yrittäisimme elää täydellistä elämää, emme pysty siihen. Epätäydellisyys muuttuu täydellisyydeksi vasta taivaassa, jolloin meistä tulee synnittömiä niin kuin Jeesus oli jo synnitön maan päällä eläessään.

Tällä viikolla olen taas tuskaillut omaa itsekkyyttäni, kärsimättömyyttäni ja sitä, ettei minulla aina riitä rakkautta ja ymmärrystä lähimmäisilleni. Sen vuoksi tuntuu lohdulliselta ajatus siitä, miten saan epätäydellisenä ja syntisenä pyytää Jumalalta apua. Hän voi muuttaa sydäntäni niin, että itsekkyys muuttuu lähimmäisenrakkaudeksi ja kärsimättömyys kärsivällisyydeksi. Yhtenä tavallista huonompana päivänä sain lohdun Katja Kailan rukouksesta, joka löytyy Taivaan täydeltä sormenjälkiä -rukouskirjasta:

Herra,
annan sinulle huoleni.
Täytä sinä minut rauhalla.

Herra,
annan sinulle pelkoni.
Täytä sinä minut toivolla.

Herra,
annan sinulle kireyteni.
Täytä sinä minut levollisuudella.

Herra,
annan sinulle ärtymykseni
Täytä sinä minut kärsivällisyydellä.

Herra,
annan sinulle riittämättömyyteni.
Täytä sinä minut uskolla.

Katja Kaila

Tuntuu lohdulliselta, ettei vihkimisissä luettava rakkauden ylistys oikeastaan puhukaan syvimmiltään ihmisten välisestä rakkaudesta, vaan Jumalan rakkaudesta. Minun ja ehkä sinunkin rakkautesi on hyvin vajavaista, kun taas Jumala on Raamatun mukaan itse Rakkaus. 1. Johanneksenkirje puhuu upeasti Jumalan rakkaudesta. Luvussa 4 sanotaan näin: ”Siinä on rakkaus. Ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

Paastonaikaan laskeudutaan laskiaissunnuntaina teemalla Jumalan rakkauden uhritie. Jeesus kertoi evankeliumitekstissä ymmärtämättömille opetuslapsilleen, mitä oli tapahtumassa. Hän valmistautui hurjaan Jerusalemiin johtavaan kärsimystiehen, jossa tapahtui kaikki iljettävyydet, mitä vain voi kuvitella. Tuohon aikaan osattiin todellakin käyttää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Jeesus kesti sen, koska hän rakasti tavallista syntistä ihmistä niin paljon.  

Johanneksen kirje jatkuu: ”Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” Meitä kutsutaan rakastamaan toisia ihmisiä. Ei sen vuoksi, että sillä tavalla ansaitsisimme taivaspaikan, vaan jotta eläisimme hyvää ja onnellista elämää jo täällä maan päällä.

     Haastan sinut paastonaikana syventymään Jumala-suhteen hoitoon. Uskon, että läheinen, aito ja totuudellinen yhteys Jeesukseen synnyttää ihmisessä rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä ja muita hyviä ominaisuuksia, joita kutsutaan Galatalaiskirjeessä Hengen hedelmiksi. Mieti, mikä paastonaikana olisi sinun tapasi panostaa Jumala-suhteeseen. Minä itse aion lukea enemmän Raamattua, koska sen lukeminen on kiireen keskellä jäänyt liian vähäiseksi.

Haastan sinut hoitamaan suhdettasi lähimmäisiin. Miten sinä voisit olla avuksi, iloksi tai tueksi lähimmäisillesi? Pitääkö sinun panostaa enemmän lähisuhteisiin vai olisiko aika auttaa kaukaisempia lähimmäisiä esim. yhteisvastuukeräykseen osallistumalla antajana tai vapaaehtoistyöntekijänä.

Haastan sinut hoitamaan paastonaikana suhdettasi itseesi. Paastonaika antaa mahdollisuuden tavallisen elämän keskellä pysähtyä miettimään omaa elämää. Mitä minulle kuuluu? Onko elämäntavassani jotain, mikä ei tee minulle hyvää? Miten voisin elää onnellisempaa elämää? Voinko itse muuttaa elämässäni jotain, mikä parantaisi omaa elämääni ja lähimmäisteni elämää sekä koituisi Jumalalle kunniaksi? Luulen, että itsetutkistelu ja itsetuntemuksen parantaminen ovat tärkeitä asioita, jotka voivat auttaa parhaimmillaan saamaan syvemmän ja läheisemmän suhteen myös Jumalaan ja lähimmäiseen.

Kaikista lähimmäs Jumalaa me pääsemme kuitenkin tänään ehtoollispöydässä. Saamme ottaa vastaan Jeesuksen ruumiin ja veren; sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. Meidän ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ottaa vastaan täydellinen rakkaus!

Vauvakirkon saarna kynttilänpäivänä

Tänään meillä on monta syytä juhlia. Me iloitsemme näistä  ihanista vauvoista, jotka ovat tuoneet teidän elämäänne aivan uusia puolia. Elämään on tullut valtavasti iloa, rakkautta, läheisyyttä, onnea ja lämpöä mutta ehkä myös väsymystä ja huolta. Kiitämme tänään Jumalaa siitä, että hän on kasteessa ottanut nämä lapset omiksi lapsikseen ja Jeesuksen opetuslapsiksi. Itse ajattelen niin, että kastejuhla on elämän tärkein juhla. Se ei järjestelyiltään eikä puitteiltaan vedä vertoja linnan kutsuille eikä hienoille hääjuhlille. Juhlan päähenkilö ei käyttäydy aina etiketin mukaan. Hän voi kesken herkimmän hetken huutaa kuin palosireeni, tehdä kakat, pöräyttää kuuluvasti tai nukahtaa autuaallisesti syliin, vaikka pappi puhuu mielestään tärkeitä asioita. Juuri sen takia kaste puhuu vahvasti siitä, mistä elämässä on pohjimmiltaan kysymys. Me vanhemmat rakastamme, hoivaamme ja huolehdimme lapsestamme, vaikka hän ei tee itse mitään ansaitakseen rakkautemme. Samalla tavalla kaste puhuu siitä, miten Jumala rakastaa meitä ihmisiä sekä vauvoja, lapsia ja aikuisia, vaikka emme aina ole ansainneetkaan hänen rakkauttaan. Jumala on solminut kasteessa meidän kanssamme  ikuisen liiton. Hän lupaa pitää meistä huolta koko elämän ajan ja  antaa  lahjaksi ikuisen elämän.  

Te olette viettäneet kastejuhlia perheen, suvun ja ystävien kanssa. Kaste on kuitenkin myös seurakunnan juhla, koska  kasteessa nämä lapset on  liitetty  seurakunnan  jäseniksi. Seurakunta on Jeesukseen uskovien ihmisten yhteisö. Sitä voi kutsua myös Jumalan suureksi perheeksi. Siihen kuuluu ihmisiä kaikista maista ja kaikista kansallisuuksista ja siinä perheessä puhutaan kaikkia maailman kieliä. Siitä huolimatta Jumala tuntee juuri tänäänkin meidän kaikkien elämänkysymykset. Hän tuntee jokaisen perheenjäsenensä todella hyvin, vielä paremmin kuin me tunnemme oman perheemme jäsenet.

Itse asiassa Jumala tuntee minut ja sinut paremmin kuin me itse tunnemme itsemme.Hän on nähnyt elämämme jo siinä vaiheessa, kun saimme alkumme äidimme kohdussa. Hän muistaa elämästämme nekin vaiheet, joista emme itse tiedä mitään. Ja vaikka Jumala tuntee kaikki lapsensa ihan kokonaan, hän rakastaa jokaista lastaan vielä enemmän kuin äiti tai isä. Se on todella ihmeellistä!

Me valitsimme vauvakirkon ajankohdaksi kynttilänpäivän ihan tarkoitusella.  Kynttilänpäivää vietetään 40 päivää joulusta. Tänään muistellaan, miten Jeesus-vauva meni ensimmäistä kertaa sen ajan kirkkoon eli temppeliin Marian ja Josefin kanssa. Siellä he kohtasivat vanhan miehen, Simeonin, joka oli palvellut elämänsä Jumalaa temppelissä. Simeonin, Jeesuksen, Marian ja Joosefin kohtaaminen oli täynnä Pyhän Hengen läsnäoloa. Simeon ymmärsi saaneensa syliinsä Maailman Vapahtajan, Jumalan oman Pojan. Simeon lauloi ja kiiti Jumalaa saadessaan Jeesuksen syliinsä. Hän ymmärsi, että Jeesus oli syntynyt koko maailman valoksi. 

Tänään onkin myös valon päivä. Pimeä ja raskas sydäntalvi on ohitettu ja kevään odotus alkaa. Se on helpottava viesti kaikille, mutta ehkä aivan erityisesti monille lapsiperheille. Eilen kuulin erään pienten lapsen äidin kertomuksen ulkoilusta. Ensin 45 minuuttia tuskaista pukemista huudolla siivitettynä. Sitten 15 minuuttia ulkoilua ja 45 minuutia taas vaatteiden riisumista ja tietysti huutoa.

 Jeesus puhui itsekin valosta. Johanneksen evankeliumissa hän sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka  
 seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. 

             Tämän raamatunkohdan pappi luki kastejuhlassa sytyttäessään ja antaessaan kastekynttilän perheelle. Kastekynttilä muistuttaa siitä, miten Jeesus tahtoo tuoda valoa meidän jokaisen elämään. Jeesus ei tahdo olla lähellämme vain täällä kirkossa tai juhlahetkissä. Itse olen kokenut, että hän läheisyytensä ja rakkautensa kuuluu jokaiseen päivään. Epätoivon ja väsymyksen hetkillä voi helposti tuntua siltä, että on aivan yksin. Sen vuoksi kodissa olisi hyvä olla jotain viestejä siitä, miten Jumala on lähellämme joka hetki. Koitäitinä ollessani minulle tuli tärkeäksi lappu, jonka olin kiinnittänyt jääkaapin oveen. Palvellessani neljää lasta keittiössä luin monta monta kertaa päivässä jääkaapin ovesta viestin:  "Älä  ole huolissasi, älä pelkää. Siltä, jolla on Jumala,   ei puutu mitään." Se lohdutti uskomattoman paljon!!! 

 Nyt kun tulen töistä kotiin minua lohduttaa kotiovessamme oleva ystävien antama lahja, jossa lukee: ”Siunaa tätä kotia rauhalla ja rakkaudella!” Kuusihenkisessä perheessä rauha ja rakkaus ovat välillä koetuksella, kun lapset kinaavat ja tappelevat, välillä aikuisetkin lasten kanssa tai keskenään. Siitä huolimatta luotan ja uskon siihen, että Jumala on antanut ja antaa elämäämme rauhan ja rakkauden, vaikka aina ei tunnu siltä. 

Kastekäskyssä Jeesus sanoo, että hän on kansaamme aivan joka päivä. Hän on kiinnostunut elämästämme ja lastemme elämästä. Meidän ei tarvitse jaksaa yksin suojella, hoitaa ja rakastaa lapsiamme. Saamme heittäytyä koko perheenä Jumalan valtavaan syliin  ja pyytää häneltä siunausta, varjelusta ja apua perhe-elämäämme. Jätän teille muistoksi Katja Kailan Valo- rukouksen. Saatte sen mukaanne huoneentauluksi kauniin kuvan kanssa.

Kristus,
sinun valossasi kuljen hämärän halki.

Kristus, 
sinun valossasi astelen väsymyksen halki.

Kristus,
sinun valossasi matkaan hiljaisuuden kaipuun halki.

Kristus,
sinun valossasi kompuroin ärsyyntymisen hetkien halki.

Kristus, 
sinun valossasi tanssin tämänkin päivän halki. 

Katja Kaila kirjassa "Taivaan täydeltä sormenjälkiä -Äidin rukouskirja"