tag:blogger.com,1999:blog-30436072.post3083682201991152577..comments2023-05-14T16:27:33.905+03:00Comments on Elinan blogi: Tie onneen!Elina Koivistohttp://www.blogger.com/profile/16631382342123811239noreply@blogger.comBlogger5125tag:blogger.com,1999:blog-30436072.post-17130845718628840782009-01-24T23:16:00.000+02:002009-01-24T23:16:00.000+02:00Pikkupappi, olet oikeassa siinä, että markkinointi...Pikkupappi, olet oikeassa siinä, että markkinointi vaikuttaa ainakin jonkin verran, halusimmepa siträ tai emme. Huvittava esimerkki on se, että jo monet 2-vuotiaat valitsevat mieluummin vaatteen tai tavaran, jossa on joku brändimerkki (esim.Hello Kitty, Puuha-Pete).<BR/><BR/>Savisuti, olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia tyytymään siihen, mitä oikeasti tarvitsemme. Sekä köyhyys että rikkaus ovat monesti pahasta. Mielestäni olisi parasta, että rahaa olisi aina sen verran, että siihen menisi mahdollisimman väåhän huomiota. Kymmenysten maksaminen on minusta oiva keino harjoitella omastaan luopumista. Omien kokemusteni perusteella siihen sisältyy Jumalan siunaus. <BR/><BR/>Kiitos Satu hienosta kertomuksestasi! Se on taas osoitus siitä, miten vähän oikeastaan tarvitsemme tavaraa. Ilonaiheita on niin paljon muitakin. <BR/><BR/>Hei kirlah, olet sydämellisesti tervetullut blogini lukijaksi ja kommetoijaksi! Ei se onnellisuus todellakaan tule siitä, että on paljon rahaa. Opiskeluaikoina sinnittelin monien ystävieni tavoin pelkän opintotuen varassa. Meidän elämämme oli tosi hauskaa, vaikka emme käyttäneet rahaa oikein mihinkään. Välillä meinasimme lähteä hurvittelemaan kahvilaan jäätelölle ja kahville, mutta yleensä päädyimme kämpille syömään Alepan halvinta pakkajäätelöä ja omatekoista kahvia. Hyvän ystävän seurassa tavallinen kahvi maistuu taatusti paremmalta kuin trendikahvilan kalliit lattet.Elina Koivistohttps://www.blogger.com/profile/16631382342123811239noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-30436072.post-5582933102272473182009-01-24T13:06:00.000+02:002009-01-24T13:06:00.000+02:00Totta puhut Elina. Tuo anonyymin laittama kommentt...Totta puhut Elina. <BR/>Tuo anonyymin laittama kommenttikin oli minusta tosi nappiin osunut. Joskus on minulta kysytty, miten onnettomia ihmiset olivat vaikkapa 50- ja 60-luvulla, kun olin lapsi ja nuori. Kun ei ollut sitä eikä tätä eikä paljon ruokaakaan muuta kuin läskisoosia. <BR/><BR/>Minä olen usein miettinyt ja mietinyt enkä millään muista mitään onnetonta. Ihan tavallista ja normaalia elämää se oli. Samaa sanovat minua vanhemmatkin ihmiset vielä "huonommilta" ajoilta.<BR/><BR/>Samoin 90-luvun alussa suomalaiset voivottelivat virolaisten osaa, että mahtavat he olla onnettomia. Itse asiassa he eivät olleet onnettomampia kuin mekään. <BR/><BR/>Tietenkin on jokapäiväinen toimeentulo oltava kunnossa, mutta ihmisten onnellisuuteen nimenomaan suurilla rahatukuilla ei tunnu olevan merkitystä.Kirlahhttps://www.blogger.com/profile/00572389424291071908noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-30436072.post-37831335154078224352009-01-24T11:48:00.000+02:002009-01-24T11:48:00.000+02:00Hei Elina,olen käynyt mielessäni monia hämmästyttä...Hei Elina,<BR/><BR/>olen käynyt mielessäni monia hämmästyttäviä seikkoja, jotka liittyvät rahan käyttöön. Nyt kun olen kotiäiti ja tulot ovat aiempaa pienemmät, olen yllättäen huomannut, että taloudessani ei ole silti tapahtunut mitään muutosta. Sitten tajusin, että se johtuu siitä, että kun olin kiireinen ja stressaantunut, minun oli (kuten kaikkien?) pakko saada välillä jotakin nopeaa mielihyvää ja helpotusta, iloa ja lepuutusta... ja usein se tarkoitti jonkin (heräte)ostoksen tai -ruoan hankkimista tai viihteeseen liittyvää kulutusnautintoa. Kaikki sinänsä ihan ok. MUTTA nyt kun olen kotona, sellaiset tarpeet ovat vähentyneet huomattavasti. Koska en ole aina niin väsynyt, jaksan lukea kirjoja, jaksan kerrankin katsoa elokuvat loppuun saakka (ei tarvitse pelätä seuraavaa työpäivää) ja lisäksi ehdin lenkille, nautin suunnattomasti lintulaudalla vierailevista ystävistäni ja vaikkapa facebookin ja blogien seuraamisesta. Minulla on aikaa kuunella musiikkia, tanssia yksinäni... Ja niinpä näin ollen minulla ei edes ole tarpeita ostaa ja ostaa!<BR/> <BR/>Siispä tämä meidän länsimainen elämänmeno todella on oravanpyörä: On tehtävä paljon työtä, että saa paljon rahaa, jolla pitää ostaa paljon erilaisia kulutushyödykkeitä, jotta jaksaa taas tehdä paljon töitä...<BR/>No - karrikoitua - onhan elämässä toki muutakin iloa ollut kuin ostaminen (vaikka sunnuntainen jumalanpalvelus!) mutta silti oli hämmästyttävä huomata, kuinka elämänlaatu paranee, kun rahat vähenee :)<BR/><BR/><BR/>SatuAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-30436072.post-47975349539122565282009-01-24T00:04:00.000+02:002009-01-24T00:04:00.000+02:00Pitäisi opetella pyytämään että saisi määräosansa ...Pitäisi opetella pyytämään että saisi määräosansa leipää ja sen minkä tarvitsee ja oppisi jakamaan muillekin tarvitseville omastaan. Opiskeluastellaa ainakin minulla vielä tämä käytäntö.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-30436072.post-73702160194608242752009-01-23T19:55:00.000+02:002009-01-23T19:55:00.000+02:00Forumin mainokset on jo pitkään ollu tuolla linjal...Forumin mainokset on jo pitkään ollu tuolla linjalla, en itsekään pidä viisaiden sanojen vääristämisestä. Mammonan valta on kyllä vahva ja ainakin helsinkiläisenä tuntuu, ettei mainoksia oikeasti pääse karkuun. <BR/><BR/>Niitä on niin kummissakin paikoissa, että päivän mittaan altistuu väkisinkin aikamoiselle määrälle markkinointia. Ja jotain siitä ikävä kyllä tuntuu syöpyvän aivoihin.Maria Puotiniemihttps://www.blogger.com/profile/12318742239249285061noreply@blogger.com