Jokunen vuosi sitten luin Inga-Märtha Ericssonin kirjaa kuolemansynneistä. Ennen kirjan lukemista olin ehkä kuvitellut olevani melko hyvä kristitty, mutta kirjaa lukiessa tajusin sen, miten minussa jylläävät kaikki seitsemän kuolemansyntiä. Kuolemansynteihin tutustuminen auttoi minua tarkastelemaan syntiä paljon syvemmästä näkökulmasta kuin aikaisemmin olin tehnyt. Koin, että kirjan ajatukset veivät minua eteenpäin itsetuntemuksen tiellä.
Olin niin innoissani tekemistäni oivalluksista, että jaoin niitä paljon myös Miehelle. Niinpä hän monen vuooden tauon jälkeen viime keväänä palasi teemaan ja kyseli, voisinko pitää luentosarjan kuolemansynneistä. Epäröin aiheeseen tarttumista, koska kuolemansynnit eivät kuullostaneet kovin helposti markkinoitavalta aiheelta. Omat hyvät ja innostavat kokemukseni kuitenkin rohkaisivat minua tarttumaan teemaan.
Viime viikkojen aikana olen taas sukeltanut kuolemansyntien maailmaan, kun luentosarjani on alkanut. Mies on naureskellut kirjapinoani, jonka kanssa kuljen paikasta toiseen, koska en tällä hetkellä omista varsinaista työpistettä. Minua luentoihin valmistaminen ei ole naurattanut kovinkaan paljon, vaikka se on ollut hyvin mielenkiintoista ja opettavaista. Elämässäni on nimittäin tapahtunut viime viikkojen aikana asioita, jotka ovat pakottaneet minut taas kerran kurkistamaan omaan sisimpääni ja työstämään siellä ikäviä asioita. Inhimillisesti olisi huomattavasti mukavampaa luennoida menestyksestä tai jostain muusta kivasta asiasta. Syvällä sisimmässäni olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikeiden asioiden käsittely tekee minulle hyvää, koska luontaisesti minun on helpompi nähdä positiivisia kuin negatiivia asioita.
Synti on aikalailla unohdettu teema nyky-yhteiskunnassa. Usein synti tulee esille täysin sille hassuissa merkityksissä. Mainoksissa hehkutetaan, miten joku on syntisen hyvää tai syntisen ihanaa. Tällaisen ajatuksen nähdessäni tulen helposti kiukkuiseksi, koska oikeasti synnissä ei ole mitään hyvää eikä ihanaa. Synti ei ole pieniä yksittäisiä harmittomia tekoja, vaan se vie elämästä iloa, rakkautta ja rauhaa. Kuolemansynnit (ylpeys, viha, kateus, himo, ahneus, ylensyönti, laiskuus) ovat tuhoisia voimia, jos ne saavat vapaasti jyllätä ihmisen sisällä. Jos ihminen ei tunnista itsessään näitä pahoja voimia, vaan antaa niille tilaa vaikuttaa elämänasenteeseen, ne tuhoavat vähitellen suhteita lähimmäisiin, mutta varmasi myös Jumalaan ja ihmiseen itseen.
Luentosarjani kunnianhimoisena tavoitteena on, että se auttaisi jokaista osallistujaa tutustumaan omaan sisimpäänsä, jotta hän voisi elää rehellistä elämää itsensä, lähimmäisten ja Jumalan edessä. Synnissä on se huono puoli, ettei se häivy kieltämällä. Oikeastaan on niin, että omien heikkouksien, pimeiden puolien ja syntien kieltäminen ei tee ihmisestä parempaa,vaan päinvastoin huonomman. Syntien tunnistaminen ja tunnustaminen auttavat elämään rehellistä, aitoa ja arvokasta elämää.
Jeesus paheksui aina eniten niitä ihmisiä, jotka yrittivät esittää parempia kuin olivatkaan. Jumalan edessä meidän ei kannata esittää mitään superihmistä, koska hän tuntee kaikki ihmiset täydellisesti. Siksi ei tarvitse olla yhtään pyhempi, muttei myöskään synteisempi kuin oikeasti on! Jaakko Heinimäki kirjoittaa kirjassaan Seitsemän syntiä: "Kristillisen käsityksen mukaan perhettään pieksävät juopot, huumekauppiaat, huorat, intiimihierojat ja palkkamurhaajat eivät ole yhtä hyviä kuin me kunnon kansalaiset vaan yhtä huonoja."
Jumalan valtava rakkaus ja armollisuus auttavat kristittyä katsomaan myös huonoja puoliaan, koska hänen ei tarvitse pelätä rangaistusta. Siksi Jumalan rakkauden varassa kristitty voi tunnustaa omat syntinsä, ettei niitä tarvitse projisoida eli nähdä niitä virheellisesti lähimmäisissä. Jännittävä matka!