Yllättävä työkeikka

Olen aina ollut sitä mieltä, että papin työ on aika monipuolista. Tänään sain taas uuden aspektin käsitteeseen, kun jumalanpalveluksen jälkeen sain palvella aivan uudessa tehtävässä. Punnitsin seurakunnan vaa`alla ihmisiä, jotka halusivat osallistua Läskillä lukutaitoa -laihdutuskampanjaan. Täytyy sanoa, että tehtävä oli oikein mieluinen. Seurakuntalaiset eivät tulleet punnitukseen otsa rypyssä, vaan hymy huulilla. Kaikki olivat innoissaan hullunhauskasta ideasta!

Läskillä lukutaitoa -kampanjan taustalla on rikas yksityishenkilö, joka on luvannut lahjoittaa 15 euroa Nepalin opettajankoulutukseen jokaisesta suomalaisten laihduttamasta kilosta. Lahjoittaja on luvannut käyttää kampanjaan maksimissaan 10 miljoonaa euroa eli laihdutettavia kiloja kertyisi tällöin 666 667 kiloa. Jostain syystä Herra/Rouva X on halunnut kanavoida kampanjansa seurakuntien kautta, joiden tulee järjestää alkupunnitukset helmikuun loppuun mennessä ja loppupunnitukset toukokuun aikana. Seurakunnat järjestävät kampanjapunnituksia hyvin eri tavoin. Joissakin seurakunnissa tehdään yhteistyötä esim. terveydenhoitajien kanssa ja järjestetään muutamia punnituspäiviä, toisissa taas vaakaa pidetään esillä kirkkoherranviraston aukioloaikoina ja joissakin seurakunnissa järjestetään iltapunnituksia esim. vahtimestareiden johdolla.

Läskillä lukutaitoa -kampanja sopii mielestäni hyvin kevääseen, jolloin monet ihmiset suunnittelevat laihduttamista tai ainakin haaveilevat siitä. Kirkollisesti se osuu sopivasti paastonaikaan, jolloin seurakuntalaisia kehotetaan yleisesti elämään vähän yksinkertaisempaa elämää. Laihdutuskampanjan tarkoituksena ei ole ihannoida laihuutta eikä patistaa nälkäkuurille niitä, joilla siihen ei ole mitään tarvetta. Sääntöjen mukaan alipainon puolelle meneviä mittaustuloksia ei oteta edes huomioon. Sen sijaan ideana on kannustaa liikakilojen kanssa kamppailevia ihmisiä terveelliseen painonpudotukseen tavalla, josta hyötyy myös kaukainen lähimmäinen.

Kampanjan nimi Läskillä lukutaitoa on onnistunut, koska se naurattaa. Työpaikallamme meillä oli kaikilla hymy huulessa, kun työkaverimme esitteli meille kokouksessa ideaa. Erityisen hauskaa kaikkien mielestä oli ajatus siitä, että minä osallistuisin kampanjaan jättisuuren pallovatsani kanssa. Tänään tyydyin kuitenkin kiltisti punnitsemaan muita, koska raskauskilojen hyväksikäyttäminen voisi olla vähän fuskausta :). Niinpä menen huomenna kiltisti taas vaa´alle neuvolan tädin silmien alle. Ja toivon, että rikkalla lahjoittajalla riittää rahoja vielä uuteenkin läskikampanjaan. Minä voisin karistaa kilojani sitten ensi keväänä johonkin hyvään tarkoitukseen!

Tyytyväinen vaimo

Tänään vietin mukavaa iltahetkeä lukien kirjaa nojatuolissa ja kuunnellen Samuli Edelmannin uusinta virsilevyä. Siinä hetkessä olin niin kiitollinen Miehestä, joka mielellään kuljettaa lapsia harrastuksiin ja antaa minun ja suuren mahani viettää leppoisaa iltaa työpäivän jälkeen.

Maanantait ovat meidän perheessämme varsinaisia superharrastusiltoja. Lapsia kuskaillaan sinne ja tänne sellaisella minuuttiaikataululla, että välillä vähän ahdistaa. Yleensä siinä välissä kuskaaja käy vielä tekemässä viikon ruokaostokset. Kiireisen viikon aloituksen hyvä puoli on siinä, että meillä on nyt viikossa peräti kaksi arki-iltaa, jolloin kenelläkään lapsella ei ole yhtään harrastusta. Ja toinen niistä sattuu olemaan se ilta, jolloin Mies on takuuvarmasti kokouksessa. Loistavaa!

Muutama päivä sitten Mies ilmoitti minulle työreissusta, joka hänellä on muutaman kuukauden päästä. Yhtäkkiä tajusin, kuinka paljon elämäni onkaan helpottunut Vaasan ajoista siinä, että Miehen yöpoissaolot ovat vähentyneet lähes olemattomiin. Nuorisopastorina ollessaan hän vietti 30-40 vuorokautta poissa kotoa, vaikkei osallistunut mihinkään koulutuksiin ja priorisoi perhettä parhaan kykynsä mukaan. Minä olin usein pitkiäkin jaksoja ensin kahden ja sitten kolmen pienen kanssa kotona. Hyvin me aina selvisimme, vaikka tuntuikin haikealta päästä Mies matkaan. Täytimme kalenterimme mukavilla vierailuilla, pienillä reissuilla tai tavallisella arjella, jos minulla oli töitä ja lapsilla hoitoa.

Nyt iloitsen kuitenkin suuresti siitä, ettei tarvitse leikkiä yksinhuoltajaa niin usein tai ei oikeastaan ollenkaan. Vaikka Miehellä onkin paljon iltatöitä, tuntuu suorastaan ylellisyydeltä se, että saan hänet joka ilta kainalooni. Muutto Etelä-Suomeen on merkinnyt myös sitä, että minun pakolliset työhön liittyvät kurssinikin ovat sijainneet niin lähellä, että olen päässyt aina yöksi kotiin. En valita!

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä elämässä on hyvää. Kiitollisuus tuo elämään aivan uudenlaisen näkökulman. John Ortberg kirjoittaa nojatuolissa lukemassani kirjassa "Pelin päätyttyä kaikki palaa laatikkoon": "Joskus emme oivalla, miten paljosta meidän on syytä olla kiitollisia, ennen kuin se joutuu uhatuksi." Kiitos! Aamen!

Kielipähkinöitä

Tänään hätkähdin taas kerran, kuinka isoiksi lapsemme ovat kasvaneet. Syynä oli se, että molemmat koululaiset kaivoivat repuistaan lomakkeet, joihin täytyy merkitä ensi vuoden kielivalinnat. Varmasti olemme täyttäneet yhden sellaisen lapun jo Esikoisen osalta kaksi vuotta sitten, mutta silloin englanti on tuntunut käytännössä ainoalta vaihtoehdolta.

"Ja minä en sitten mitään tyhmää englantia valitse!" paukautti Neiti heti kaivettuaan lomakkeensa ruokapöydällemme. Ruotsi, ranska, saksa ja venäjä kuulostivat kaikki hänen korvissaan erinomaisilta vaihtoehdoilta, kun taas englanti tosi tylsältä. Yritin ottaa heti tilanteessa ohjat käsiini ja selitin, miten vanhemmat ratkaisevat 8-vuotiaan kielivalinnat. Vastaus ei tietenkään tyydyttänyt Neitiä: "Ope sanoi, että me saadaan itekin vaikuttaa asiaan!" "Niin, mutta meillä päättää vanhemmat tämän asian".

Illan aikana olen yrittänyt vakuuttaa Neitiä erilaisilla perusteilla siitä, miten englanti on järkevin valinta. Tuntui aika huvittavalta selittää 8- ja 10-vuotiaille, miten tärkeää on osata englantia hyvin, koska yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa joutuu usein lukemaan kirjallisuutta englanniksi. Mieleeni tuli nimittäin sellaisia opiskelukavereita, jotka saivat tosissaan nähdä vaivaa englanninkielisen kirjallisuuden kanssa, koska olivat lukeneet A-kielenä jotain eksoottisempaa vaihtoehtoa.

"Niin, mutta urheilijoidenhan ei tarvitse lukea kirjallisuutta", yritti Esikoinen. Taas minulla oli loistava tilaisuus vakuuttaa lapset siitä, kuinka tärkeää on osata englantia; urheilijathan joutuvat käyttämään englantia paljon kilpailumatkoillaan. "No, ei kannata sitten tulla niin hyväksi urheilijaksi", yritti Esikoinen.

Rakentava keskustelumme jatkui sillä, että selitin suomen ja englannin erilaista käyttökelpoisuutta maailmalla. Ilmeisesti argumenttini olivat vakuuttavia, koska illan lopuksi Neiti ei vastustellut ollenkaan rastittaessani lomakkeeseen "tylsän" englannin. Esikoisen lomake saa sen sijaan jäädä odottamaan vähäksi aikaa täyttämistä. Hän saa itse pohtia rauhassa yksin ja kavereiden kanssa, mikä kolmesta vaihtoehdosta (ranska, saksa, venäjä) olisi mieluisin. Sitten täytyy miettiä asiaa kunnolla kotona. Ja loppujen lopuksi kieleksi tulee luultavasti se vaihtoehto, jota koulussa on eniten valittu.

Me olemme Miehen kanssa molemmat lukeneet kolmantena kielenä saksaa. Sen vuoksi ajatus ranskasta tai venäjästä tuntuu kutkuttavalta, mutta samalla vähän pelottavaltakin. Meistä ei olisi yhtään mitään hyötyä vaikeiden läksyjen tekemisessä eikä kokeeseen kertaamisessa. Toisaalta Esikoinen hoitaa englannin opiskelunsakin niin itsenäisesti, ettei meitä ehkä avuksi tarvitakaan. Ja voisihan sitä itsekin samalla oppia äitiyslomalla vaikkapa ranskan alkeet!

Ennen joulua juttelimme Neidin kanssa synttäri- ja joululahjarahoista, joita hän on saanut sukulaisiltaan. Ehdotin, että hän voisi alkaa kerätä rahoja vaikkapa kielikurssia varten. Kerroin siitä, miten itse olin tosi mukavalla kielikurssilla Englannissa nuoruudessa. "En mä tarvi mitään kielikurssia. Meillä oli jo englantia päättäjäispäivänä." Tuolla asenteella pärjää elämässä!

Tunteita, tunteita ja dramaattisia tilanteita!

Lasten kanssa elämä ei ole todellakaan tylsää. Tähänkin lauantaipäivään on mahtunut monenlaisia tunteita, ajatuksia ja tapahtumia, vaikka hereilläolotunteja on kasassa ehkä viisi. Aamulla pienimmät leikkivät telkkariohjelman innoittamina salapoliisia ja agenttia. He kulkivat kysymässä meidän nimiä ja muita tietoja ja sitten kirjoittivat kaiken tarkasti muistikirjoihinsa.

Tämä leikki sai tylyn lopun Kuopuksen rikottua vahingossa Neidin kaikkein rakkaimman ja ihanimman lukollisen päiväkirjan, jonka hän oli saanut kummitädiltään lahjaksi. Voi sitä parkua ja tuskaa! Pikkuveli pyyteli kyllä anteeksi, muttei isosiskon mielestä asian vaatimalla vakavuudella. Muutaman tunnin päästä tapahtuma sai kuitenkin yllättävän lopun: Neiti antoi päiväkirjan Kuopukselle omaksi!

Seuraava kriisinpaikka liittyi kauppaanlähtöön. Olimme kiireellä lähdössä ostamaan synttärilahjoja kolmelle sankarille, joita perheenjäsenemme tänään juhlistavat. Kuopus sai yhtäkkiä päähänsä, että hän tahtoo ostaa samalla reissulla jotain itselleen joululomalla papalta saaduilla "palkkarahoilla". Me muut odotimme jo ulkovaatteissa, että Kuopus tulisi alakertaan rahojensa kanssa. Siinä kiireessä hän ei tietystikään löytänyt lompakkoaan eikä näin ollen rahojaankaan. Elämä tuntui menevän kokonaan pikkumieheltä pipariksi. Itkusta ja valituksesta ei tuntunut tulevan loppua eivätkä äidin lohduttelut lompakon löytymisestä auttaneet yhtään. Loppujen lopuksi saimme isojen lasten kanssa houkuteltua Kuopuksen autoon, ja pääsimme matkaan.

Kauppareissumme meni pääasiassa mukavasti. Kukaan ei saanut suurempia raivareita, ja lahjoistakin pääsimme sopuun yllättävän helposti. Silti tähänkin reissuun sisältyi yksi dramaattinen käänne. Kirjakaupassa ollessamme annoin pienimmille tehtäväksi etsiä sopivia kortteja sillä aikaa, kun itse katselin lahjakirjoja. Vähän ajan kuluttua Neiti saapui luokseni kaverilleen valitsemansa kortin kanssa. Kyselin häneltä, minne Kuopus oli jäänyt, mutten saanut oikein kunnollista vastausta. En kuitenkaan huolestunut asiasta, koska kauppa on mielestäni aika pieni ja turvallinen.

Jonkin ajan kuluttua kuulin lapsen itkua, mutten reagoinut siihenkään. Se ei kuulostanut yhtään tutulta. Sitten näin erään lasten kaverin äidin, joka kaivoi kännykkäänsä. Katsoin vähän alemmas ja näin hänen käsipuolessaan itkuisen Kuopuksen, joka oli ollut eksyksissä. Hän oli alkanut itkeä, kun ei löytänyt meitä muita valittuaan sopivan kortin. Onneksi tuttu aikuinen oli törmännyt häneen heti, ja hetken päästä äitikin tuli paikalle. Ihmeen nopeasti pieni selvisi tilanteesta! Ensiapuna saattoi halauksen ja äidin läsnäolon lisäksi auttaa Hämähäkkimies-tehtävävihko, jonka ostin lohdutukseksi. Ikävä tapahtuma oli hyvä opetus siitä, miten viisivuotiastakaan ei vielä voi jättää kaupassa isojen sisarusten hoidon varaan.

Nyt täällä kotona on ihanan rauhallista. Neiti on mennyt kaverisynttäreille, ja pojat puuhastelevat yhdessä Hämähäkkimies-vihkon parissa. Lasten kanssa eläessä on hyvä muistaa se, miten nopeasti tilanteet ja mielialat vaihtuvat. Suuriltakin tuntuvat surut ovat hetkessä ohi eikä hyvän mielenkään pilaamiseen paljon tarvita. Aikuinen saa tehdä kaikkensa, että pysyy vauhdissa mukana. Täyttä elämää!

Onni ja autuus!

Tänään olen ollut niin huojentunut ja onnellinen, että olen melkein kulkenut puoli metriä maan yläpuolella. Syynä on ollut se, että selviydyin mielestäni aamuisesta raamattutiedon tentistä oikein mukavasti. On ilo olla tentissä, jossa tentaattori ei ole ilkeyttään tehnyt vaikeita ja epäolennaisia kysymyksiä. Sen sijaan tenttikysymykset olivat todella mainioita: soveltavia ja olennaiseen keskittyviä. Kirjoitin käsi sauhuten melkein 3,5 tuntia. Lapset olivat vähän ihmeissään, kun kuulivat äidin vastanneen neljään tehtävään noin kauan.

Tenttiin mennessäni iloitsin siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät minusta. Mies oli teroittanut illalla minulle kynät valmiiksi ja laittanut muut tykötarpeet, kun itse hieman flunssaisena nukuin iltatorkkuja lasten kanssa. Matkalla tenttiin sain kahdelta ystävältäni viestiä siitä, miten he rukoilevat tenttini puolesta. Tenttipaikan valvojakin oli niin ystävällinen, että oli ennen saapumistani yrittänyt soittaa puhelimeeni tarkistaakseen, että olen varmasti tulossa oikeaan paikkaan.

Tentittävään kirjallisuuteen kuului muun kirjallisuuden lisäksi koko Uuden testamentin lukeminen ja aika monta kirjaa Vanhasta testamentista. Niinpä olen viimeisen viikon lukenut Raamattua oikein ahmimalla. Se on palauttanut mieleeni nuoruuteni, jolloin pyrin lukemaan Raamatun läpi kerran vuodessa. Olin kuitenkin useampana vuonna niin innostunut, että luin sen läpi kahdesti vuodessa. Viime vuosina olen kyllä lukenut Raamattua säännöllisesti, mutta en niin järjestelmällisesti. Sen vuoksi oli hyvä, että jouduin "pakosta" lukemaan myös Vanhaa testamenttia enemmän. Tämän vuoden aikana minun on todella helppo lukea Raamattu läpi, kun alku on ollut näin ripeä!

Perinteisillä kirkkoherran uudenvuodenkahveilla ystävämme Jarkko puhui raamatunluvun tärkeydestä. Hän haastoi omien hyvien kokemustensa perusteella muitakin lukemaan Raamattua läpi vuodessa. Hän oli kokenut, että yhteinen raamatunluku vaimon kanssa oli ollut erinomaista ajankäyttöä. Jumala siunaa ja avaa salaisuuksiaan Raamatun äärellä.

Omien kokemusteni mukaan Raamatun läpilukeminen on helpointa, jos on käytössä konkreettinen lukuohjelma. Sellaisen saa tilattua esim. Pipliaseurasta (www.bible.fi- paivan evas) kts. alhaalla.

Lukuohjelman voi tehdä myös itse. Raamatun ehtii lukea vuodessa läpi, jos lukee joka päivä kolme lukua Vanhaa testamenttia ja yhden luvun Uutta testamenttia. Jos Vanhan testamentin luku välillä takkuaa, saa lukuohjelman helposti kiinni lukemalla urakalla Psalmien kirjaa. Otatko haasteen vastaan?

PÄIVÄN EVÄÄT

Suomen Pipliaseura haluaa rohkaista kaikkia suomalaisia lukemaan Raamattua. Lukemisen avuksi on saatavilla pieni vihkonen, Päivän eväät, joka sisältää lukuohjelman sekä lyhyen opastuksen Sanan äärellä mietiskelyyn.

Suomen kielellä on ollut mahdollista lukea Raamatun sanaa jo vuodesta 1548 alkaen.
Anna Sanan puhua edelleen!

Tilaukset: info@bible.f

Ahkeraa opiskelua pakkasen ja lumen keskellä

Tämä joululoma jää taatusti mieleeni. Ensinnäkin se on muistuttanut lapsuuteni joululomia kovine pakkasineen ja valkeine hankineen; olen laittanut nenääni ulos juuri niin vähän kuin minulla oli tapana kouluaikojeni joululomilla. Loman ikimuistettavuus johtuu kuitenkin siitä, että olen ollut suurimman osan päivästä nenä kiinni kirjoissa. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta, koska luen yleensä paljon juuri joululomalla. Nyt olen kuitenkin hyvien romaanien sijasta viihtynyt kreikankielisen Markuksen evankeliumin sekä Raamattuun liittyvien oppikirjojen parissa valmistautuessani ensi viikolla koittavaan pastoraalitenttiin.

Tuleva pastoraalitentti on sellainen, jota olen odottanut kauhulla jo useamman vuoden ajan. Se johtuu siitä, että opiskelin kreikkaa viimeksi viisitoista vuotta sitten opiskellessani ensimmäistä vuotta teologiaa. Muistan vieläkin, kuinka ensimmäisenä syksynä kävellessäni Kruunuhaan katuja tankkasin mielessäni kreikan kielioppia. Ensimmäinen syksy oli todella helppo muiden opintojen osalta. Niinpä tunnollisena opiskelijana käytin kaiken ylimääräisen energian kreikan pänttäämiseen.

Ahkera opiskelu kannatti, koska sain suoritettua teologien keskuudessa paljon pelätyn Novum-tentin heti peruskurssin jälkeen niin, etten edes ollut selaillut tenttiin käännettäväksi tulleita Uuden testamentin kirjoja. Aika monilla teologeilla kyseinen tentti jäi kaikkein viimeiseksi tentiksi. Niinpä hakiessani tenttituloksia professorilta hän kysyi minulta, olinko valmistumassa teologin maisteriksi. Hymy huulessa sanoin olevani ekan vuoden opiskelija!

Viidentoista vuoden aikana olin unohtanut kreikan melko totaalisesti. Pari kesää sitten joku rippikoululainen oli vähän nyreissään, kun näytin heille Uutta testamenttia alkukielellä, mutta jouduin pyytämään kesäteologina toimineelta eksegeetiltä (raamattutietoon erikoistunut) apua lukemiseen. Niinpä aloitin urakan viikko sitten kertaamalla aakkoset. Sitten kävin läpi nopeasti kieliopin ja aloin kylmästi kääntää tekstiä kreikasta suomeen. Alku oli aika hankalaa, mutta koko ajan kääntämistahti on nopeutunut sanaston tullessa tutummaksi. Nyt uskallan jo ajatella, että selviän urakasta hengissä.

Lukeminen on tuonut mieleen myös hauskoja muistoja viidentoista vuoden takaa. Jotkut sanat ovat porautuneet lähtemättömästi mieleeni, koska kehittelin niihin aikoinaan hyviä muistisääntöjä. Miten voisin ikinä unohtaa sanaa, joka muistutti kaverini silloisen poikaystävän nimeä? Muistan myös edelleen ne monet hetken, jolloin istuin hämärässä huoneessani Lestiksellä kreikan kirjojen parissa. Ja sen joulukuun viimeisen kreikan tentin, johon en millään olisi malttanut keskittyä, koska unelmoin vain eräästä Miehestä. Nyt olen jakanut hänen kanssaan elämästäni jo viisitoista vuotta. Aivan käsittämätöntä!

Novumin lukeminen on ollut minulle hyvä opetus siitä, miten elämässä selviää monistakin asioista,l jotka tuntuvat ensin aivan mahdottomilta. Sitkeä yrittäminen, kärsivällisyys ja hyvät peppulihakset ovat oiva yhdistelmä kaikissa opiskeluprojekteissa!