Todellisuus voi kuitenkin olla aika erilainen. Lapset ovat väsyneitä, kiukkuisia ja tappelevat koko ajan. Puoliso ei innostu yhteisestä siivousprojektista. Sukulainen on ilkeä tai pahasti humalassa niin,
että koko kyläily tuntuu kärsimykseltä. Ystävien kanssa aikataulut menevät ristiin. Hyvät suunnitelmat menevät puihin sairastumisen vuoksi. Lomalla voi yllättää myös rahapula.
Perheasianneuvottelukeskukset pullistelevat asiakkaita lomakauden jälkeen, kun yhdessä vietetty aika on nostanut kipeitä asioita esille. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Tänä kesänä voit panostaa
siihen, että syksyllä parisuhde olisi vielä paremmassa kunnossa. Netistä kun vähän googlaa löytyy monenlaisia parisuhdeleirejä ja –kursseja, joissa voi tehdä hyvästä liitosta vielä paremman. Kirjastosta tai kirjakaupasta löytyy vino pino parisuhdeaiheisia kirjoja. Pitkien kesäiltojen iloksi voi tilata Väestöliiton nettikaupasta Samarakas- tai I love leikki –parisuhdepelin. Yhtä kuumaa tavaraa löytyy myös Raamatusta: Laulujen laulun lukeminen yhdessä sopii hyvin kesäiltojen esileikiksi. Yhteinen rukous tai rukous parisuhteen puolesta ei varmasti mene hukkaan, koska Raamatun
mukaan Jumala on itse Rakkaus, kaiken hyvän alkulähde.
Tässä vielä muutama idea onnistuneeseen lapsiperheen lomaan. Pitäkää perhepalaveri puolison kanssa ja ottakaa keskusteluun mukaan myös lapset, jos he ovat tarpeeksi isoja. Keskustelu on hyvä käydä silloin, kun kaikki ovat hyvällä tuulella. Puhukaa avoimesti toiveistanne, haaveistanne ja tarpeistanne. Miettikää, mitä te oikeasti kaipaatte. Unohtakaa hetkeksi sukulaisten vaatimukset, omien perheiden perinteet sekä naapureiden ja ystävien tavat olla lomalla.
Mikä tekee minulle hyvää? Millainen loma sopisi meidän perheelle? Kirjatkaa ylös kaikkien toiveet tuomitsematta niitä. Miettikää yhdessä aikatauluja, budjettia ja kokonaisuutta sekä tehkää kompromisseja.
Meidän perheessämme loma on mennyt joskus pilalle ihan siitä syystä, että kaikkea hyvää on ollut liikaa. Yksi elämäni surkeimmista päivistä oli helteinen päivä, jonka vietin Venetsiassa yksivuotiaan ja kolmevuotiaan kanssa ilman miestäni. Lähipuistossa olisi ollut paljon kivempaa. Suoritusyhteiskunnan vaatimusten keskellä on hyvä muistaa, miten pieni on kaunista, ja tavallinen elämä upeaa! Kyllä loma on aina loma!
Elina Koivisto, lapsi- ja perhetyön pastori, neljän lapsen äiti, yhden miehen vaimo
PS. Saat sähköpostia Paavalin seurakunnasta kerran kuussa (ei heinäkuussa), kun laitat viestiä osoitteeseen elina.koivisto@evl.fi