Free counter and web stats

sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2010

Pieniä askelia Vauvan odotuksessa

Minulle tuli tällä viikolla jo melkein huono omatunto siitä, etten ollut vielä oikein millään tavalla valmistautunut uuden perheenjäsenen tuloon. Ainoa Vauvaan liittyvä ostos siihen mennessä oli uusi auto, joka sinänsä oli huomattava investointi, mutta jotenkin ankea Vauvan näkökulmasta. Niinpä olen tällä viikolla ottanut härkää sarvista ja aloittanut tarpeelliset valmistelut.

Ensimmäiseksi raahasimme Kuopuksen kanssa rottinkisen sängyn kellarista makuuhuoneeseemme. Heti tuntui jo paljon paremmalta! Tyhjensimme myös Neidillä lipastona toimineen hoitopöydän leluista ja muista romppeista, ja siirsimme sen vauvansängyn viereen. Sitten olikin aika aloittaa varsinainen pyykkisouvi. Olen tällä viikolla pessyt aivan uskomattoman määrän vauvanvaatteita, kestovaippoja ja muita tarvikkeita. Äitiyspakkauksen lisäksi niitä on siunaantunut ystäväperheiltämme, joilla meidän tavaramme ovat olleet lainassa. Nyt me olemme saaneet niitä sitten takaisin moninkertaisesti. Ei tule Vauva ainakaan kärsimään alastomuudesta!

Tavaroiden laittaminen yhdessä lasten kanssa on ollut aika hauskaa. Monet vaatteet ovat tuoneet muistoja heidän vauva-ajastaan, josta olen voinut kertoa juttuja. Lapset ovat innostuneet myös leikkimään vauvaleluilla ja etsimään tulokkaalle sopivia pehmoleluja. Yhtenä päivä yllätyin, kun Neiti oli kaverinsa kanssa pedannut Vauvalle sängyn valmiiksi ja viikannut pyykkinarulla olleet vaatteet hoitopöytään. Tästä vauva-ajasta tuleekin aika helppo, jos jatkossakin löytyy yhtä innokkaita apulaisia.

Äitiyspakkaus on säilynyt melko samanlaisena näiden 11 vuoden aikana, jotka ovat Esikoisen ja Vauvan välissä. Tällä kertaa ilahduin siitä, että kertakäyttövaippojen sijasta pakkauksesta löytyi kunnollisia kestovaippoja yllättävän paljon. Äitiyspakkauksen arvomaailma tuli esille myös siinä, ettei siitä löytynyt yhtään tuttia, vaan hammasharja. Se tuntui minusta kyllä jo vähän liioittelulta. Meidän lapset ovat ainakin olleet sellaisia imuttelijoita, etten voisi kuvitellakaan pärjääväni vauva-aikaa ilman tutteja. Siispä ensi viikon kauppalistalla on pitkästä, pitkästä aikaan tutteja. Siitä se lähtee!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos viimeisestä. Oli kiva nähdä. Meidän pientä neitiä odotellessa sai ajan hyvin kulumaan juuri pyykätessä vauvan vaatteita ja muita valmisteluja tehdessä :)
V&H

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos teille! Oli ihana nähdä! Sanoin juuri yhdelle ystävälle, miten tuli halu saada äkkiä vauva ulos, kun seurasi teidän yli-ihanaa vauvelia! Onko suloisempaa ilmestystä!!!

mummi kirjoitti...

Onpa ihana lukea odotuksestanne ja pienistä, pehmeistä valmisteluista! Herra siunatkoon Teitä tänään ja joka päivä! t Airi inkeri

Anonyymi kirjoitti...

Onpa ihana lukea Teidän pienistä, pehmeistä valmisteluistanne! Herra siunatkoon Teitä! Pääsiäisiloa!t Airi Inkeri