Free counter and web stats

tiistaina, huhtikuuta 06, 2010

H-hetki

Tietokoneemme kello näyttää, että H-hetkeen on aikaa enää viisi minuuttia. Siispä tätä blogikirjoitusta kirjoittaessani siirryn mukavasti siihen päivään, johon olen tähdännyt viime elokuusta alkaen. Laskettu aika, tuo maaginen päivä, joka on siintänyt kaukana horisontissa ja kulkenut mukana monissa keskusteluissa.

Meidän kaikki lapsemme ovat syntyneet lasketun ajan jälkeen. Niinpä olen tämänkin raskauden aikana henkisesti valmistautunut siihen, että Vauva saapuu vasta lasketun ajan jälkeen. Se on helpottanut kummasti omaa asennetta. Vielä odotus ei ole käynyt kovinkaan raskaaksi, koska olo on sekä fyysisesti että henkisesti oikein mainio. Ainoastaan pääsiäisen viimeinen pyhäpäivä alkoi tuntua vähän liian tylsältä, kun emme olleet tilani vuoksi voineet suunnitella mitään erityisempää ohjelmaa. Onneksi sain yllättäen hakea pari sukulaista vierailulle kotiimme lentokentältä heidän odottaessaan liitäntälentoa! Pieni autolla kruisailu edestakaisin pitkin sulia teitä piristi jo kummasti mieltä. Ja tänään on taas tekemistä riittänyt yllin kyllin lasten koulu- ja harrastusrumban sekä talvivaatteiden pyykinpesun merkeissä.

Esikoisen H-hetken odottaminen on ollut varmaan minulle kaikista rankin näistä neljästä kerrasta. Silloin piti periaatteessa olla valmis ottamaan vauva vastaan jo hyvissä ajoin ennen H-hetkeä, kun en voinut yhtään tietää etukäteen, millainen synnyttäjä olen. Kävimme Esikoisen kanssa synnytyssairaalassa peräti kolme kertaa ennen kuin hän suostui tulemaan ulos. Ensimmäinen yritys päättyi katkeriin kyyneliin, kun kätilö totesi tylysti supistusten loputtua ja meidän lähtiessä kotiin: "Kyllä sen sitten tietää, kun ne oikeat supistukset alkavat!"

Toisella "turhalla" kerralla kätilö oli oikein herttainen ja sydämellinen, ja piti meistä hyvää huolta kiirastorstain ja pitkäperjantain välisenä yönä. Luimme Miehen kanssa Anna-Maija Raittilan kirjaa "Ristin tien äärellä" ja tunsimme ehkä jotakin Mestarimme tuskien tiestä. Jostakin kumman syystä supistukset loppuivat kärsimystenkin yönä. Niinpä me pääsimme viettämään pääsiäistä kotiin. Supistelu rauhoittui kokonaan, ja Esikoinen syntyi paljon, paljon myöhemmin. Ehkä siihen meni viikko, mutta malttamattoman ensisynnyttäjän aikaperspektiivissä se tuntui vähintäänkin ikuisuudelta.

Tilannetta ei tietystikään yhtään helpottanut sukulaisten ja ystävien malttamattomuus. Liian usein sain kuulla kommentteja "Eikö vieläkään!". Parasta oli joidenkin tuttavien asenne siitä, miten minun pitäisi nyt päästää heidät pälkähästä ja vihdoinkin synnyttää. Itsehän en tietenkään sitä toivonut ollenkaan :)!

Seuraavilla kerroilla odottelu on mennytkin jo hyvällä rutiinilla. Neiti syntyi vain kolme päivää H-hetken jälkeen. Tosin jännitystä odotteluun toi se, että laskettua aikaa oli siirretty ultran perusteella kolme viikkoa eteenpäin. Kuopuksen kanssa teimme yhden "turhan" reissun synnytyssairaalaan ennenkuin hän syntyi noin viikon lasketun ajan jälkeen. Onneksi hukkareissu oli harvinaisen kätevä tehdä Vaasassa, jossa kotimme sijaitsi samalla kadulla kuin sairaala.

Tänään ostin Vauvalle ensimmäiset tutit. Saa nähdä, onko se riittävän hyvä houkutin tulla maailmaan. Vai pitääkö Miehen kiinnittää mobile hoitopöytään ennen kuin Tulokas suostuu saapumaan? Elämme jännittäviä aikoja...



9 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Tsemppiä h-hetkeen!

Fru Holmboms liv kirjoitti...

Voi Elina mie tunnistan itteni tuosta ensisynnyttäjän olosta! Mie kävelen varphaila ja tunnustelen kokoajan että olisko nyt jo supistuksia, vai onko nyt lapsivedet tulossa:) Ei yhtään edes tiä miltä se tuntuu ko vauva on tulossa niin sitä täytyy sitte oottaa ihan työksensä:) No onneksi mullaki on vielä hyvä olo kaikin puolin että vielä jaksaa oottaa! Ja lapsethan tunnetusti tullee silloin ko niitten aika on, ei ennemmin eikä myöhemmin! Ihanaa H-hetki päivää sulle!! KRAM Emilia

kaisa jouppi kirjoitti...

(Nielaisu) kyllä varmaan on jännittävät, jos tietenkin ihanat hetket sinulla ja perheelläsi.
Jeesuksen runsasta huolenpitoa kaikkeen! Erikoisesti H-hetkeen :)

Riitta kirjoitti...

Tsemppiä rustistukseen kunhan hetki koittaa!

Riitta 3xABC

Mimosa kirjoitti...

Voimia ja Siunausta synnytykseen! :)

Mimosa

Unknown kirjoitti...

No nykkö se jo on käsilä, laskettu aika!! Roppakaupala voimia tulehvaan koitokseen <3

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitoksia kaikille tsemppauksesta ja siunauksen toivotuksista! Ainakin vielä ollaan täällä kotona hyvissä sielun ja ruumiin voimissa.
Emilia: Nauti tuosta ajasta kaikesta huolimatta! Eka odotus on aivan erityinen, kun siihen voi keskittyä. Ne muistot jää mieleen varmaan ikuisiksi ajoiksi. Esikoisen odotusajalta muistan vaikka mitä, kun taas nämä muut oavt menneet vähän siinä sivussa jättämättä suuriakaan muistijälkiä pitkäkestoiseen muistiin :). Voimia, kärsivällisyyttä ja siunausta!

ripsauksia kirjoitti...

Toivotan siunausta sinulle ja perheellesi vauvan hoitoon ja onnitteluja erityisesti kaikille ylpeille sisaruksille tulevasta pikkuveljestä tai siskosta (hän on varmaan jo syntynyt)
Kiitos blogistasi, en sinua tunnekaan, mutta googlasin haulla "kolme lasta". Päädyin ehkä johdatuksena juuri sinun blogiisi. Painiskelen tässä juuri pappisnaisena perheenlisäysasioita. Jaksaako 3pienen lapsen äiti pappina...vielä nuorisopappina... Sinäkin ja miehesi pystytte siihen, miksei myös meidän perhe.

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä ja voimia h-hetkeen, joka tulee kun on tullakseen. Esikoiseni syntyi n. 26vuotta sitten 11 päivää yliaikaisena, pitkän raskausajan vastapainoksi synnytys oli nopea, 4,5-kiloinen lapsi oli maailmassa viiden tunnin urakoinnin jälkeen. Kakkonen syntyi kolmessa tunnissa, 8 päivää yliaikaisena , kaksoset olivatkin lähes keskosia minulle, kun syntyivät viikon ETUAJASSA!
Kaikki aikanaan...
aurinkoisia kevätpäiviä
Hanne