Tylsää! Hauskaa!

"Äiti, kuinka vanha on naapurin tyttö?" kysyi Pikkuherra. "Yksi vuotta", vastasin. "Ja se on päiväkodissa. Nyt mä keksin sen. Kohta vauva on yksi vuotta. Ja sitten sä menet töihin. Ja mä saan olla KOKO PÄIVÄN eskarissa", riemuitsi Pikkuherra. " "Äiti aikoo olla kyllä vielä pitkään kotona. Valitan. Sie ehit lähteä kouluun ennen kuin menen töihin," "Blää, tylsää!"

Pikkuherran reaktiot äitiyslomaani ovat kuulostaneet jotenkin tosi tutuilta. Olin vähän yli viisi vuotta, kun sain pikkuveljen. Olin tosi reipas isosisko enkä muista olleeni vauvalle yhtään mustasukkainen. Mutta sen muistan, että minulla oli kotona ihan mahdottoman tylsää. Isosisko ja -veli olivat päivät koulussa, ja minä riuduin kotona ilman kavereita. Viikon kohokohtia olivat viikonlopun lisäksi kerhopäivä sekä se päivä, jolloin kaksi kaveriani olivat meillä päivän hoidossa.

Muina päivinä jouduin odottamaan leikkiseuraa siihen asti, että isosiskoni tuli koulusta. Tuskin hänen koulupäivänsä kovinkaan pitkiä olivat, mutta energisestä ja sosiaalisesta pikkusiskosta ne tuntuivat aivan liian pitkiltä. Perheen kolmantena lapsena ja hoidossa ikäni olleena en ollut tottunut leikkimään yksin. Niinpä kotona vietetty vuosi oli elämäni tylsin, mutta ehkä juuri sen ansiosta aloin viihdyttää itseäni kirjoilla, opin lukemaan ja minusta tuli perheemme pahin lukutoukka.

Nyt minulla on menossa elämäni viides äitiysloma (neljäs oma). Tuntuu siltä, että äitiyslomat ovat tulleet kerta kerralta hauskemmiksi. Viihdyn nyt kotona paremmin kuin koskaan ennen. Nautin siitä, että saan viettää paljon aikaa kaikkien lasteni kanssa. Ja samalla tunnen itseni taas nuoreksi äidiksi viiletellessäni aamupäivisin pitkin Etelä-Suomea vain yksi lapsi kainalossa. En muista, koska minulla olisi ollut niin paljon kahvitreffejä kuin tänä syksynä. Ei varmasti koskaan!

Äitiyslomastani on tehnyt nautinnollisen myös se, että Vauva on ollut niin helppohoitoinen ja tyytyväinen. Hänellä ei ole vieläkään mitään selkeää unirytmiä päivällä, vaan hänen rytminsä mukautuu mukavasti perheen ja Äidin tarpeisiin. Päiväunien keskeytyminen tai herääminen vieraasta paikasta ovat hänelle osa normipäivää. Iltaisin hän puolestaan menee nukkumaan säntillisesti yhdeksältä, jotta Äiti saa tarpeeksi omaa aikaa pysyäkseen iloisena ja pirteänä. Enpä muista, koska olisin harrastanut yhtä ahkerasti jumppaamista kotona. En varmasti koskaan!

Viime viikolla sain pienen muistutuksen siitä, että arkeni voisi olla kaikkea muuta kuin vaaleansinistä pumpulia. Vauva sai ensimmäiset hampaansa samaan aikaan kuin sairastin itse flunssaa. Vauva nukkui huonosti sekä yöllä että päivällä ja halusi olla kaiken aikaa sylissä. Sairaana ja väsyneenä tuntui tosi raskaalta kanniskella koko ajan yli yhdeksänkiloista Punttia sekä hoitaa muut lapset ja koti siinä sivussa. Yhden flunssaisen päivän jouduin viettämään TV-studiolla, kun Pikkuherra kieltäytyi lähtemästä kuvauksiin ilman minua.

Raskaasta viikostakin selvittiin, kun Mies auttoi parhaan kykynsä (ja aikataulunsa) mukaan. Tällä viikolla olen ollut sitäkin iloisempi ja kiitollisempi siitä, että saan viettää hyvää arkea omien musupalleroideni kanssa. Ja aion olla kotona vielä pitkään. Sorry, Pikkuherra, kasvatuksen asiantuntijoiden mielestä on tärkeää, että lapsilla on tylsää!