Älä kiroa pimeyttä, vaan sytytä kynttilä!

Kynttilänpäivän saarna 6.2.2011 Tuomasmessussa Järvenpään kirkossa

Eräs nainen kertoi siitä, miten hänet kerran johdatettiin kirkkoon. Hän eli vaikeassa elämäntilanteessa, koska hänen läheisensä sairastivat. Eräänä iltana hänelle tuli aivan pakottava tarve lähteä kirkkoon, vaikkei hänellä ollut tapana käydä lauantai-illan kirkoissa. Kirkossa ollut puhe oli kuin täynnä vastauksia juuri niihin kysymyksiin, joita nainen oli vaikeuksien keskellä huokaillut Jumalalle. Silloin nainen tiesi, että Jumala itse oli Pyhän Hengensä kautta järjestänyt tämän kohtaamisen.

Tämän päivän raamatuntekstissäkin puhuttiin Jumalan johdatuksesta. Simeon eli aikana, jolloin israelilaisten asiat eivät olleet kovinkaan hyvin. He elivät roomalaisten määräysvallan alaisina ja haaveilivat vapaudesta. Simeon ei kuitenkaan monien israelilaisten tavoin odottanut maallista messiasta, joka tulisi vapauttamaan vallalla ja voimalla Israelin roomalaisten käsistä. Hänen toivonsa oli Vanhan testamentin kirjoitusten lupaamassa Messiaassa, Herran voidellussa.

Pyhä Henki johdatti Simeonin aivan tavallisena päivänä temppeliin tapaamaan Messiasta. Jeesuksen perheen saapuminen temppeliin ei herättänyt suurta huomiota. Temppelissä oli palvelusvuorossa sinäkin päivänä noin 1000 pappia, mutta heistä varmaan kukaan ei kiinnittänyt huomiota nuoreen köyhään perheeseen. Sen sijaan Pyhä Henki ilmoitti Simeonille ja temppelissä asuneelle vanhalle naisprofeetalle Hannalle sen, miten Jeesus oli heidän odottamansa Messias. He saivat kokea, miten heidän odotuksensa ei ollut mennyt hukkaan. Jumala oli antanut pimeyden keskelle valon, joka toisi toivon ja pelastuksen koko maailmalle.

Maria ja Joosef olivat saaneet matkan varrella jo monta suurta lupausta Jeesus-lapsesta. Siitä huolimatta he olivat ihmeissään heille täysin vieraan Simeonin sanoista. Simeonin, Jeesuksen, Marian ja Joosefin kohtaaminen oli täynnä Pyhän Hengen läsnäoloa. Simeon ymmärsi saaneensa syliinsä Maailman Vapahtajan, Jumalan oman Pojan. Hurskas mies laajensi kiitoslaulussaan Jeesuksen merkityksen suuremmaksi kuin vanhemmat pystyivät edes aavistamaan. Jeesus oli syntynyt koko maailman valoksi.

Jeesus puhui itsekin valosta julkisen toimintansa aikana. Johanneksen evankeliumissa hän sanoi; ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. Vaikeuksien ja onnettomuuksien keskellä on suuri kiusaus tyytyä voivottelemaan tilannetta ja vain syyttämään Jumalaa. Kuitenkin Jeesuksen seuraajia kutsutaan vaikeissakin tilanteissa luottamaan siihen, että Jumala on meidän kanssamme. Sen vuoksi Jeesuksen nimi on Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Jeesus voi auttaa mahdottomissakin tilanteissa ja hänen rakkautensa on paljon suurempi kuin me ikinä voimme ymmärtää. Hän ei hylkää epäonnistunutta tai kärsivää, vaan kulkee uskollisesti rinnalla. Siksi kristityn ei tarvitse pelätä mitään. Satu Kreivi-Palosaaren ajatelmassa tulee hienosti esille se toivo ja sitkeä odotus, joihin Simeon esimerkki kutsuu vaikeuksien keskellä.

Pitkään ajattelin,

ettei onni kuulukaan minulle.

Ja silti

epäonnistuneena

nujerrettuna

jopa sillä

pimeimmällä

hetkellä

kun kaikki näytti menneen,

sisälläni asui

se vanha Simeon

joka ei anna periksi

ennen kuin lohdutus löytyy.

Kynttilänpäivä muistuttaa Jeesuksen valon lisäksi siitä, miten kristittyjä kutsutaan olemaan maailman valona ja toimimaan vaikeissakin tilanteissa Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Eräässä sanonnassa todetaan: ”Älä kiroa pimeyttä, vaan sytytä kynttilä!” Kynttilä on itsessään pieni ja vaatimaton. Kuitenkin sen valo tuo lämpöä, lohtua ja valaisee yllättävän kauas.

Sinua ja minua kutsutaan olemaan pieninä kynttilöinä omilla paikoillamme niiden ihmisten parissa, jotka Jumala on antanut elämäämme. Simeon on hyvä esimerkki meille Jumalaa lähellä elävästä ihmisestä, joka ei suunnitellut elämäänsä oman tahtonsa mukaan, vaan Jumalan tahdon. Uskon, että Jumala voi toimia samalla tavalla meidänkin elämässämme, jos tahdomme sitä. Hän tarvitsee meistä jokaista kertomaan Jeesuksesta, elämän valosta, toisille ihmisille. Jumala voi puhua saarnan kautta tai hyvän kirjan kautta. Uskon kuitenkin, että kaikkein vahvin todistus Jumalan rakkaudesta tulee ihmiseltä ihmiselle. Usein se ei tapahdu sanoin, vaan pienin rakkauden teoin. Se ei ole kuitenkaan mikään vaatimus tai suoritus. Simeon ja Hanna elivät läheisessä yhteydessä Jumalaan, koska se oli parasta, mitä he olivat elämässään kokeneet. Heidän oli hyvä olla Jumalan lähellä. Simone Weil on sanonut, että ystävyys Jumalan ystävien kanssa auttaa parhaiten pitämään katseen Jumalassa.

Jumala ei ole kaavoihin kangistunut ja vanhanaikainen, vaan hän toimii hyvin monin eri tavoin osoittaakseen lapsilleen rakkautta. Nyt kun olen kotiäitinä, en kipua kovinkaan usein saarnatuoliin enkä tapaa ihmisiä kirkollisissa toimituksissa tai erilaisissa tapahtumissa. En kuitenkaan usko, että olen yhtään sen vähempää Jumalan käytössä kuin työssä ollessani. Perheen ja ystävien lisäksi kohtaan ihmisiä esim. Facebookissa. Siellä kavereilla on todella matala kynnys ottaa yhteyttä ja pyytää rukoilemaan jonkin asian puolesta. Jouduin ottamaan taas pitkän tauon jälkeen käyttöön rukousvihkon, koska kaikki saamani rukouspyynnöt eivät enää meinanneet pysyä mielessäni.

Rukouksessa on valtava voima. Siitä on hienona esimerkkinä meidän ajastamme Tukholmalaisen St.Claran kirkon pastori Carl-Erik Sahlbergia. Hän aloitti noin 20 vuotta sitten työn Tukholman keskustassa sijaitsevassa kirkossa, jossa kaikki oli kuollutta. Jumalanpalvelukseen ei osallistunut kuin muutama ihminen eikä seurakunnassa ollut oikein mitään muutakaan toimintaa. Sahlberg alkoi tehdä työtä Jumalan voimassa ja rukouksen hengessä. Jumala johdatti hänelle työparikseen diakonin, jonka kanssa he alkoivat auttaa seurakunnan alueella asuvia narkomaaneja, prostituoituja ja muita syrjäytyneitä. Käytännön työn lisäksi he rukoilivat paljon, ja sen vuoksi kokivat, että Jumala johdatti heidän työtään.

20 vuodessa St.Clara kirkosta on tullut elävä yhteisö, jonne tulevat sekä maahan potkitut että elämässä loistavasti pärjäävät. Pyhä Henki on johdattanut siellä ihmisiä Jeesuksen luo samalla tavalla kuin Pyhä Henki johdatti Simeonin ja Hannan Jeesus-lapsen luo. Huumeidenkäyttäjät ovat vapautuneet pimeyden voimista kohdatessaan Jeesuksen, maailman valon. Kristityt ovat halunneet antaa lahjansa käyttöön kärsivien lähimmäisten hyväksi aina kuningasperhettä myöten. Erään kerran prinssi Carl Philip oli mukana tempauksessa, jossa autettiin kodittomia. Eräs koditon oli tullut prinssin luo ja sanonut hänelle: ”En ole ennen nähnyt sinua täällä. Oletko sinäkin koditon?” ”En, minulla on aivan mukava asunto tuossa jonkin matkan päässä”, vastasi Carl Philip.

Carl Philip voi olla meille kaikille esimerkkinä siitä, miten jokaista tarvitaan Jumalan työssä. . Voit rukoilla Jumalalta, että hän johdattaisi sinua tilanteisiin, joissa voit olla hänen valonaan kertomassa sanoin tai teoin Jumalan rakkaudesta. Jumalalla on miljoonia eri tapoja käyttää meitä työssään.