Papinlapset pahimpia

Pojat riitelivät joku päivä sitten aivan kunnolla. Tulin paikalle sen verran myöhään, etten saanut millään selville, mitä oikeasti oli tapahtunut. Tilanne oli kuitenkin sen verran riitaisa, että innostuin kovasti, kun Pikkuherra pyysi minua soittamaan hänelle kaveria kylään. Soitin ystävälleni, voisiko heidän poikansa tulla pelastamaan päivämme, kun pojilla on niin kamala tappelu päällä. Kyläily sopi hyvin pojan ohjelmaan.

Ystäväni oli todennut vierailulla olevalle isoäidille, että poika lähtee kylään, jotta meidän poikien riitely saadaan kätevästi loppumaan. Ystäväni kommentti horjutti kovasti vanhemman naisen elämää. "Eivät kai nyt kirkkoherran lapset riitele? Ja se äitikinhän on pappi. Eiväthän ne voi riidellä!" Ystäväni selitti, miten perheemme lapset ovat aivan tavallisia lapsia, jotka riitelevät siinä, missä muutkin. Isoäiti oli todella järkyttynyt.

Lapsemme ovat tosi-TV:n ystäviä. Viimeisen kuukauden ajan olemme keskustelleet perheessämme Super-Marjo -ohjelmasta, jota lapset ovat katsoneet. Ennen ohjelman alkua luimme perheestä juttuja Meidän perhe -lehdestä ja jostain muustakin lehdestä. Niissä jutuissa superäiti hehkutti sitä, miten heidän lapsensa eivät koskaan kiukuttele. Nämä koulussa täydellisesti menestyvät ja paljon harrastavat lapset ovat äidinsä mielestä niin onnellisia, etteivät sen vuoksi kiukuttele.

Tässä talossa ei asu Super-Elinaa eikä Super-Vesaa. Ehkä sen vuoksi lapset kiukuttelevat, tappelevat, nauravat, höpöttävät ja elävät tavallista lapsen elämää. Mielestäni on tärkeää, että lapsilla on tilaa näyttää kaikki tunteensa ja elää vapaasti. Tappeluunkin olen tottunut jo lapsuudenkodissani, pappilassa, vaikka itse en ole oikeastaan koskaan lapsena tapellut. (Se on ihan totta!) Sen sijaan olen lapsuuteni seurannut isosisarusteni tappelemista ja pelännyt heidän henkensä puolesta välillä niin paljon, että olen itkenyt vieressä. Se on ollut hyvä koulu näiden omien temperamenttisten lasten kasvatukseen. Olen oppinut, ettei pieni lasten välinen tappelu yleensä pahaa tee, kun hetken päästä jo sovitaan, ollaan kavereita ja leikitään yhdessä. Siitä huolimatta välillä toivoisin, että lapset olisivat perineet vähän enemmän äitinsä lauhkeita geenejä :)

Saa nähdä, minkälaisen prosessin lastemme tappelu saa aikaan ystäväperheen isoäidissä. Toivottavasti putoamme vääränlaiselta jalustalta hänen mielessään. En kaipaa yhtään aikaa, jolloin papit olivat korkealla jalustalla. Minä haluan kohdata kaikki ihmiset samalta tasolta. Äitini, joka oli myös papinvaimo, suhtautui omassa lapsuudessani hyvin realistisesti rooliimme papinlapsina. "Te oletta aivan tavallisia lapsia". Se oli jotenkin ihanan vapauttava viesti. Ja kaikille niille, jotka kuvittelevat papinlasten olevan jotenkin pyhempiä kuin muiden, muistutan vanhasta sanonnasta: "Papinlapset ovat pahimpia." Tosin en usko siihenkään. Aivan tavallisia penskoja!