Turhamainen kotiäiti

"Oi, en malta odottaa, millainen paita sinulla on päällä, kun koru on noin ihana!" huudahti ystäväni riisuessani takkia pois. Emme olleet menossa juhliin, vaan olin tulossa toisen kotiäidin luokse kylään ihan tavallisena arkiaamuna. Meillä on molemmilla menossa vaihe, jossa etsimme inspiraatiota pukeutumiseen ja muuhun kaunistautumiseen. Minä luen edelleen muotiblogeja ja ystäväni katsoo sellaisia TV-ohjelmia, joista saa hyviä tyylivinkkejä. Tapaamisissamme me kaikkien yltiösyvällisten keskustelujen lisäksi keskustelemme siitä, millaiset vaatteet, hiukset ja meikki pukisivat meitä parhaiten, ja annamme toisillemme runsaasti positiivista palautetta.

Esikoisen ollessa pieni en panostanut paljon ollenkaan omaan ulkonäkööni. Lapsettoman kaverini kanssa olimme aivan raivoissamme hänen veljelleen, joka oli suvainnut arvostella kotiäitejä ulkonäkönsä laiminlyömisestä. Olimme sitä mieltä, että senkin ajan, minkä äiti panostaisi itsensä kaunistamiseen, voi käyttää lasten kanssa leikkimiseen. Hyvä kotiäiti oli mielestämme sellainen, joka käyttää rahansa ja aikansa lasten hyväksi. Niinpä shoppailin lastenvaatteita aivan urakalla. Esikoinen kulki hienoissa vaatteissa, joita oli todella paljon. Silloinkin kun lähdin etsimään kaupungilta jotain itselleni, palasin yleensä kotiin trendikkäiden lastenvaatteiden kera.

Neidin ollessa pieni minulle tuli ulkonäkökriisi. Vaikka raskauskiloja ei ollut muista raskauksistani poiketen kertynytkään kovin paljon, tuntui siltä, etteivät ne lähteneet millään pois. Varmaan se johtui siitä, etten päässyt paljon liikkumaan kahden pienen kanssa.

Pitkät hiukseni roikkuivat jotenkin elottomina ja tylsinä. Meikkiä en ollut paljon tottunut käyttämään, koska olin siihen asti ollut ihan hyvännäköinen ilman ehostustakin; häissäkin minulla oli vain ripsiväriä ja huulikiillettä. Nyt tunsin kuitenkin itseni väsyneeksi, rumaksi ja lössähtäneeksi kotiäidiksi, joka ei löytänyt edes kivoja vaatteita. Kuljin kauhtuneissa villapuseroissa ja muissa vanhoissa vaatteissa enkä näyttänyt mielestäni yhtään kivalta. Äitinkin jo huolestui ja pyysi siskoani miettimään vinkkejä siihen, miten voisin uudistaa ulkonäköäni.

Mieleni piristyi jo siitä, kun leikkasin hiukseni lyhyemmäksi ja muodikkaammaksi kampaukseksi. Aloin myös käyttää vähän enemmän meikkiä piristääkseni omaa mieltä. Neidin kasvettua vähän isommaksi aloin uudistaa vaatevalikoimaani kunnolla. Olin nimittäin ensin ollut köyhä opiskelija ja sitten koko ajan joko raskaana tai imettänyt. Muistan, miten kuorolaiseni hämmästyivät suuresti, kun tulin yhteen esitykseen vähän hienommassa mekossa. "Wau, näytät ihan erilaiselta tuollaisissa vaatteissa kuin kauhtuneissa villapaidoissa!"

Vaasan vuosina nautin tyylikkäistä vaatekaupoista. Löysin sieltä niin paljon laadukkaita ja minulle sopivia vaatteita, että monet vaatekappaleet ovat vieläkin käytössä. Viimeisten vuosien aikana minulla ei ole ollut rahaa shoppailla kovinkaan paljon. Sen sijaan olen opetellut sitä, miten pienillä asioilla voi piristää omaa asua ja samalla päiväänsä. Kotiäitinäkin olen meikannut yleensä joka päivä, en Miehen vuoksi, joka sanoo minua hyvännäköiseksi kalsareissa, harjaamattomissa hiuksissa ja täysin meikittä, vaan itseni vuoksi.

Monet ikäiseni naiset ovat kiinnostuneita sisustuksesta ja kodin laittamisesta. Minua sisustuslehdet eivät innosta pätkääkään, vaan olen tyytyväinen kotiimme sellaisena kuin se on. Aamuisin minua eivät häiritse edes yläkerrassa auki olevat sängyt, vaikka lapsena isäni piti tarkan huolen siitä, että sänky oli pedattava. Sänkyjen petaamisen sijaan käytän aamun viisi minuuttia itseni kaunistamiseen, joka on minulle itseni hemmottelua. Se aika koituu koko perheen hyväksi!