Perjantaina
kahdeksanvuotias poikani tuli innokkaana koulusta kotiin. ”Äiti, mä alan
paastoamaan!” ”Ai, jaa, miten aiot paastota?”, kysyin häneltä. ”No tietysti
niin, etten syö mitään”, lapsi vastasi. ”Lapset ei saa kyllä paastota”, sanoin vakavana. ”No mutta kun
Jeesuskin paastosi. Kyllä mäkin saan!” intti poika . ”Et voi. Se on vaarallista. Ei Jeesuskaan paastonnut lapena. Voit alkaa
karkkipaastolle ja olla paastonajan ilman karkkipäivää”, ehdotin pojalle. ”No en ala, karkki on
hyvää! ” Hmmm, aavistuksen ristiriitaista. Joka tapauksessa meillä jatkui hyvä keskustelu
paastonajasta, jostain kivasta asiasta luopumisesta sekä huonommassa asemassa
olevien lähimmäisten auttamisesta.
Nyt
elämme karnevaaliaikaa, jota vietetään juhlatunnelmissa ennen paastonaikaa. Niinpä
jumalanpalveluksen jälkeen voi syödä seurakuntasalissa tuhtia ruokaa:
hernekeittoa ja laskiaispullia. Harva ehkä ajattelee nyky-yhteiskunnassa sitä,
miten karnevaali-sanalla on hengellinen merkitys. Sanan alkuperästä ei ole ihan
varmaa tietoa, mutta luultavasti suomennettuna alkuperäinen merkitys tarkoittaa
joko ”hyvästi liha” tai ”ottaa pois liha”. Se juontaa juurensa siitä, että katolisessa
kirkossa ei paastonaikana syödä lihaa. Tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina
on täydellinen kielto syödä lihaa. Muutenkin paastonaikana yritetään välttää
lihan syöntiä sekä pyritään kaikin tavoin yksinkertaiseen elämään.
Minäkin
olen paastonnut monilla eri tavoilla eri vuosina. Tänäkin vuonna ajattelin elää
yksinkertaisempaa elämää niin, että jätän kotona herkuttelun väliin ja
työtehtävissäkin herkuttelen vain sen verran, mitä kohteliaisuussyyt vaativat.
Usein olen huomannut sen, miten paastoamiseni
on ollut melko itsekästä. Herkuista luopumisen ajatuksena on ollut usein vähän
laihtua eikä niinkään ajatella enemmän Jumalaa tai lähimmäisiä.
Raamatun
aikaan paastoaminen oli olennainen osa juutalaista elämää. Siihen kuului tämän
päivän Vanhan testamentin tekstin mukaan itsensä kurittaminen rajullakin
tavalla. Profeetta Jesaja opasti oman aikansa ihmisiä n.2700 vuotta sitten tavalla, joka sopii meillekin ohjenuoraksi
tulevana paastonaikana:
Toisenlaista
paastoa minä odotan:
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. (Jes. 58:6)
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. (Jes. 58:6)
Paavali
puhuu samasta asiasta vielä rajummin avioliittoon vihkimisistä tutussa
rakkauden ylistyksessä. Tekstissä sanotaan, ettei enkelien kielellä puhuminen,
profetoiminen, omastaan luopuminen nälkää näkevien hyväksi tai vuoria siirtävä
usko ole minkään arvoisia, jos ihmiseltä puuttuu rakkaus.
Viime
vuosina olen paljon pohtinut ja lukenut kuolemansynneistä, joita ovat ylpeys,
viha, kateus, ahneus, laiskuus, ylensyönti ja himo. Niitä tutkiessa olen
huomannut, miten niissä kaikissa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta. Jos
ihminen antaa elämässään tilaa jollekin kuolemansynnille, se tarkoittaa sitä,
että samalla estää rakkautta toisiin ihmisiin, Jumalaan ja myös ihmiseen
itseensä. Tuhoava viha tai kateus estävät aidon yhteyden lähimmäiseen. Ylpeä
ihminen taas ei tarvitse Jumalaa. Mässäilyn tai liiallisen alkoholin käytön
pauloissa oleva on vaarassa menettää kunnioittavan ja terveen suhteen itseensä
ja ruumiiseensa
Synnissä on se huono puoli,
ettei se häivy kieltämällä. Oikeastaan on niin, että omien heikkouksien,
pimeiden puolien ja syntien kieltäminen ei tee ihmisestä yhtään parempaa, vaan
päinvastoin huonomman. Syntien tunnistaminen ja tunnustaminen auttavat elämään rehellistä, aitoa
ja arvokasta elämää. Jeesus paheksui aina eniten niitä ihmisiä, jotka yrittivät
esittää parempia kuin olivatkaan. Sen vuoksi Jumalan edessä meidän ei kannata esittää mitään
superihmistä, koska hän tuntee meidät paremmin kuin me itse edes tunnemme
itseämme
Kristittyinä olemme kaikki
syntisiä, mutta myös vanhurskaita eli Jumalalle
kelpaavia. Kokonaan syntinen ja kokonaan vanhurskas on luterilaisen teologian
ajatus, joka kertoo siitä, miten kristitty elää koko elämän ajan tietynlaisessa
ristiriitatilanteessa. Toisaalta hän on Kristuksen sovittamana täysin pyhä,
täydellinen ja ihana Jumalan edessä, mutta samalla kokonaan syntinen,
epätäydellinen ja itsekäs. Vaikka me kuinka yrittäisimme elää täydellistä elämää, emme pysty siihen.
Epätäydellisyys muuttuu täydellisyydeksi vasta taivaassa, jolloin meistä tulee
synnittömiä niin kuin Jeesus oli jo synnitön maan päällä eläessään.
Tällä viikolla olen taas
tuskaillut omaa itsekkyyttäni, kärsimättömyyttäni ja sitä, ettei minulla aina
riitä rakkautta ja ymmärrystä lähimmäisilleni. Sen
vuoksi tuntuu lohdulliselta ajatus siitä, miten saan epätäydellisenä ja
syntisenä pyytää Jumalalta apua. Hän voi muuttaa sydäntäni niin, että itsekkyys
muuttuu lähimmäisenrakkaudeksi ja kärsimättömyys kärsivällisyydeksi. Yhtenä
tavallista huonompana päivänä sain lohdun Katja Kailan rukouksesta, joka löytyy
Taivaan täydeltä sormenjälkiä
-rukouskirjasta:
Herra,
annan sinulle huoleni.
Täytä sinä minut rauhalla.
Herra,
annan sinulle pelkoni.
Täytä sinä minut toivolla.
Herra,
annan sinulle kireyteni.
Täytä sinä minut levollisuudella.
Herra,
annan sinulle ärtymykseni
Täytä sinä minut kärsivällisyydellä.
Herra,
annan sinulle riittämättömyyteni.
Täytä sinä minut uskolla.
annan sinulle huoleni.
Täytä sinä minut rauhalla.
Herra,
annan sinulle pelkoni.
Täytä sinä minut toivolla.
Herra,
annan sinulle kireyteni.
Täytä sinä minut levollisuudella.
Herra,
annan sinulle ärtymykseni
Täytä sinä minut kärsivällisyydellä.
Herra,
annan sinulle riittämättömyyteni.
Täytä sinä minut uskolla.
Katja Kaila
Tuntuu lohdulliselta, ettei
vihkimisissä luettava rakkauden ylistys oikeastaan puhukaan syvimmiltään
ihmisten välisestä rakkaudesta, vaan Jumalan rakkaudesta. Minun ja ehkä
sinunkin rakkautesi on hyvin vajavaista, kun taas Jumala on Raamatun mukaan
itse Rakkaus. 1. Johanneksenkirje puhuu upeasti Jumalan rakkaudesta. Luvussa 4
sanotaan näin: ”Siinä on rakkaus. Ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän
rakasti meitä ja lähetti Poikansa
meidän syntiemme sovitukseksi.”
Paastonaikaan laskeudutaan
laskiaissunnuntaina teemalla Jumalan rakkauden uhritie. Jeesus kertoi evankeliumitekstissä ymmärtämättömille
opetuslapsilleen,
mitä oli tapahtumassa. Hän
valmistautui hurjaan Jerusalemiin johtavaan kärsimystiehen, jossa tapahtui
kaikki iljettävyydet, mitä
vain voi kuvitella. Tuohon
aikaan osattiin todellakin käyttää sekä henkistä että
fyysistä väkivaltaa. Jeesus kesti sen, koska hän rakasti tavallista syntistä
ihmistä niin paljon.
Johanneksen kirje jatkuu: ”Rakkaani,
jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan
toinen toistamme.” Meitä kutsutaan rakastamaan toisia ihmisiä. Ei sen vuoksi,
että sillä tavalla ansaitsisimme taivaspaikan, vaan jotta eläisimme hyvää ja
onnellista elämää jo täällä maan päällä.
Haastan sinut paastonaikana
syventymään Jumala-suhteen hoitoon. Uskon, että läheinen, aito ja totuudellinen
yhteys Jeesukseen synnyttää ihmisessä rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä
ja muita hyviä ominaisuuksia,
joita kutsutaan Galatalaiskirjeessä Hengen hedelmiksi. Mieti, mikä paastonaikana olisi sinun
tapasi panostaa Jumala-suhteeseen. Minä itse aion lukea enemmän Raamattua,
koska sen lukeminen on kiireen keskellä jäänyt liian vähäiseksi.
Haastan sinut hoitamaan
suhdettasi lähimmäisiin. Miten sinä voisit olla avuksi, iloksi tai tueksi
lähimmäisillesi? Pitääkö sinun panostaa enemmän lähisuhteisiin vai olisiko aika
auttaa kaukaisempia lähimmäisiä esim. yhteisvastuukeräykseen osallistumalla
antajana tai vapaaehtoistyöntekijänä.
Haastan sinut hoitamaan
paastonaikana suhdettasi itseesi. Paastonaika antaa mahdollisuuden tavallisen
elämän keskellä pysähtyä miettimään omaa elämää. Mitä minulle kuuluu? Onko
elämäntavassani jotain, mikä ei tee minulle hyvää? Miten voisin elää
onnellisempaa elämää? Voinko itse muuttaa elämässäni jotain, mikä parantaisi
omaa elämääni ja lähimmäisteni elämää sekä koituisi Jumalalle kunniaksi? Luulen,
että itsetutkistelu ja itsetuntemuksen parantaminen ovat tärkeitä asioita,
jotka voivat auttaa parhaimmillaan saamaan syvemmän ja läheisemmän suhteen myös
Jumalaan ja lähimmäiseen.
Kaikista lähimmäs Jumalaa
me pääsemme kuitenkin tänään ehtoollispöydässä. Saamme ottaa vastaan Jeesuksen
ruumiin ja veren; sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. Meidän ei tarvitse
tehdä mitään muuta kuin ottaa vastaan täydellinen rakkaus!
5 kommenttia:
Hyvä saarna!
Laitoin sinulle haasteen, osallistu jos huvittaa ja ehdit. :-)
Kiitos sekä palautteesta että haasteesta, Ansku! Osallistun, kunhan ehdin.
Haastan sinut hoitamaan paastonaikana suhdettasi itseesi. Paastonaika antaa mahdollisuuden tavallisen elämän keskellä pysähtyä miettimään omaa elämää. Mitä minulle kuuluu? Onko elämäntavassani jotain, mikä ei tee minulle hyvää? Miten voisin elää onnellisempaa elämää? Voinko itse muuttaa elämässäni jotain, mikä parantaisi omaa elämääni ja lähimmäisteni elämää sekä koituisi Jumalalle kunniaksi?
Hei.
Lainasin tuohon alkuun tekstiäsi. Oli oikein hyvä kirjoitus.
Jotenkin rohkaisi tälläistä huonon itsetunnon omaavaa.
Kiitos palautteesta! Upeaa, että se rohkaisi sinua!!!
Tuo Psalmi 58 on minullekin tosi tärkeä Psalmi. Olen yrittänyt tuoda sitä esille elämässä, että jos muita auttaa niin itsekin silloin saa. Jos olemme ystävällisiä toisillemme ja rakastamme toisiamme kuten Jeesus kehoitti yhdennessätoista käskyssä niin itsellämmekin on elämä paljon helpompaa.
Lähetä kommentti