Rakasta ja hyväksy itsesi, jotta voisit rakastaa toisia!

Iltahartaus Naisten kahvikutsuilla, joilla julkaistiin minun ja Aila Wallinin kirja "Elämältä se maistuu -keskustelukirjeitä äitiydestä ja vanhemmuudesta" (Iltahartaus perustui hartauteen, jonka pidin Paavalin seurakunnan työntekijöille vuosi sitten. Niinpä tämä nettiversio on vähän  pidempi kuin illan hartaus.)

Kirjan kirjeet syntyivät pääasiassa melko helposti. Kaksi viimeistä kirjettä olivat minulle kuitenkin haastavia. Aila kirjoitti kirjeessään niin vaikeista kokemuksistaan, että minun oli vaikea löytää oikeita sanoja. Olin myös palannut pitkän kotiäitijakson jälkeen töihin ja tein sen kuukauden töitä 100 %:sti, pakersin monien vapaaehtoistyön tehtävien parissa, järjestin isäni 70-vuotisjuhlia ja hoidin niitä miljoonaa asiaa, joita elokuussa perheenäidit ja -isät hoitavat. Aloittaessani kirjeen kirjoittamisen siitä, mistä vanhempi saisi voimaa rakastaa lastaan, olin todella väsynyt.  Halusin kirjoittaa siitä, miten rakkauden kaksoiskäsky on oikeasti rakkauden kolmoiskäsky. Voidakseen rakastaa lastaan aidosti täytyy vanhemman rakastaa itseään ja hyväksyä itsensä. Väsyneenä kirjoitin ja pyyhin pois. Kirjoitin uudestaan ja taas pyyhin pois. Kahden tunnin session tulos oli muutama hassu rivi tekstiä sekä ajatus siitä, etten todellakaan aio kirjoittaa rakkauden kolmoiskäskystä.

Seuraavana päivänä kävin työkaverini toimistossa jollain asialla. Otin kirjahyllystä Seppo Jokisen kirjan ja avasin peukkupaikan. Sillä sivulla oli ajatus siitä, miten rakkauden kaksoiskäsky onkin oikeastaan kolmoiskäsky: "Jotta voisin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niinkuin itseäni täytyy minun rakastaa itseäni, hyväksyä itseni ja kohdella itseäni hyvin."  Laitoin kirjan pois ja vilkaisin pöydällä olevaa kirjaa. Siinä oli Wilfrid Stinissesnin kirja "Tänään on Herran päivä", jossa joka päivälle on oma tekstinsä. Luin sen päivän tekstin. Siinä oli pääajatuksena, miten ihmisen täytyy rakastaa itseään, jotta voisi rakastaa toista ihmistä. Ymmärsin läksyn. Minun tuli kirjoittaa juuri tästä teemasta. 

Kodissa elämme niin lähellä toisiamme, että oma hyvin- tai pahoinvointimme välittyy muille. Jos ei tunne itseänsä hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on, on vaikea osoittaa toisille rakkautta. Uskon, että Jumala haluaa meille kaikille tänään vakuuttaa sitä, miten hän rakastaa meitä juuri sellaisina kuin me olemme. Minua on puhutellut monesti Margareta Melinin runo.

Olen hieno,
sillä sinä olet minut luonut.
Olen arvokas,
sillä sinä rakastat minua.
Kaunis olen
silmissäsi,
jalokivi
kädessäsi.
Siksi ei ole väliä,
jos joku ei anna
minulle arvoa
tai pitää minua
typeränä.
Sydämeeni
kuiskaat totuuden:
olen kultaakin
arvokkaampi.
Olen silmäteräsi,
salainen aarteesi.
Iloitset minusta.
Tahdon kiittää sinua
niin kauan kuin elän
ja aina muistaa,
kuka minä olen.
Margaretha Melin

Jumalan hyvä tarkoitus meidän elämällemme on, että meistä tulisi sellaisia ihmisiä, joiksi hän on meidät tarkoittanut. Sören Kirkegaard on sanonut eräässä rukouksessa näin: ”Ja nyt Herra tulen sinun avullasi omaksi itsekseni”. 

Jumala on luonut meidät erilaisiksi yksilöiksi. Jokaisella meillä on omanlainen temperamentti, elämäntarina ja erilaiset lahjat. Kristittyinä meidän ei tarvitse ahtautua yhteen muottiin. Jumala haluaa uudistaa meitä niin että me tulemme enemmän sellaisiksi kuin hän on meidät tarkoittanut. Jumala ei ole kiinnostunut vain meidän hengellisestä elämästä, vaan hän on kiinnostunut koko elämästämme. Jos me olemme avoimia Jumalalle ja annamme hänen vaikuttaa elämässämme, hän työstää meitä siihen suuntaan, mikä on hänen tahtonsa.

Persoonallisuuden eheytyminen, sisäinen kasvu ja omaksi todelliseksi itseksi tuleminen alkaa siitä, että uskallamme olla itsellemme täydellisen rehellisiä. Moni elää naamioiden ja roolien kätköissä ja tuhlaa energiaa itsensä kontrolloimiseen, sen sijaan, että vapauttaisi itsensä. Itseksi tuleminen on vapautumista itseä koskevista valheista. Se on kykyä nähdä omat voimavarat ja heikkoudet rehellisesti. Se on sitä, että osaa luetella omat hyvät ja huonot puolensa. Se on näkyväksi tulemista nin, että oppii ensin tuntemaan itsensä, rakastamaan ja kunnioittamaan itseään, jotta voisi rakastaa muita.

Et voi olla onnellinen, jos et ole oma itsesi. Mutta kun olet, Jumalakin hymyilee. Leena Lehtinen

Minua on puhutellut ajatus siitä, että Jumala tuntee meidät kokonaan. Hän tietää sukujuuremme, historiamme ja elämämme hedelmöittymishetkestä lähtien tähän päivään. Sen vuoksi on turvallista pyytää Häneltä apua elämäämme. Hän voi johdattaa meitä ihmeellisesti sellaisten ihmisten ja asioiden pariin, joista saamme juuri sellaista apua kuin tarvitsemme. Hän on itse Rakkaus ja sen vuoksi hän ei ikinä pakota meitä mihinkään. Hänelle saamme antaamyös kaikki kipeät asiamme: epäonnistumiset, pettymykset, ja kivut.

Oikea itsensä rakastaminen johtaa siihen, että voimme rakastaa Jumalaa ja toisia ihmisiä aidosti. Kun me hyväksymme itsemme ja olemme tyytyväisiä omaan elämäämme, meidän ei tarvitse kadehtia toisten lahjoja eikä tehtäviä. Sen sijaan voimme olla rohkaisemassa ja kannustamassa elämään täyttä elämää omalla paikallaan. Jokaisella meidtä on omat lahjamme, taitomme, mutta myös heikkoutemme. Aito yhteys tarkoittaa sitä, että erilaisuudesta tulee lahja ja voimavara eikä uhka.

 Virsi 525

1. Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus. Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni - uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi. 2. Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus, suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus. Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen. Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen. 3. Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?

4. Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan. 5. Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun. 6. Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat.

Anna-Maija Raittila