Free counter and web stats

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Ora et labora!

Milloin minä olen onnellinen?
Kun olen rukoillut.

Milloin olen syvältä tyydytetty?
Kun olen riittävästi rukoillut.

Milloin olen eniten oma itseni?
Kun rukoilen.

Milloin minua parhaiten ymmärretään?
Kun rukoilen.

Milloin parhaiten rakastan toista?
Kun olen riittävästi rukoillut.


Tämän ajatelman löysin kesällä ostamastani Leena Lehtisen kirjasta "Ilonhippuja". Viikonloppuna sain kuulla lisää Leena Lehtisen ajatuksia rukouksesta, kun hän oli miehensä Kalevi Lehtisen kanssa puhumassa Yhdessä Vaasan puolesta -rukoustapahtumassa. Leena Lehtisen ajatukset rukouksesta olivat hyvin yksinkertaisia. Hän kertoi elämänsä hankalista ja vaikeista tilanteista, jolloin hän oli tarvinnut Jeesusta ja rukousta. Hän ei opettanut hienoja rimpsuja, joita pitäisi lausua tai tekniikoita, joiden avulla rukouksiin vastataan. "Jeesus, auta" oli se rukous, jonka hän oli lausunut ja välillä huutanut Jumalan puoleen. Ja aina hän oli saanut apua, muodossa tai toisessa. Hengissä oli selvitty!

Kalevi Lehtinen taas opetti siitä, miten me voimme olla kutsumassa toisia ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi. Hän opetti 10 askelta, joiden avulla voimme kertoa ilosanomaa Jeesuksesta niille ihmisille, jotka eivät tunne häntä henkilökohtaisesti. Pääajatukset menivät suurin piirtein näin:

1. Usko! Kaiken lähtökohtana on oma henkilökohtainen usko Jeesukseen.

2. Puhdistu! On tärkeää pyytää omia syntejä anteeksi, jotta Jumala voi puhdistaa sydämen kaikesta pahasta ja ottaa sen käyttöönsä.

3. Täyty Hengellä! Kristityn on hyvä rukoilla, että Pyhä Henki saa täyttää sydämen. Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole ihmisen oma teko. Jumala täyttää meidät Hengelllään, jos annamme siihen luvan. "..antakaa Hengen täyttää itsenne."Ef. 5:18

4. Tee suunnitelma! Jumala on järjestyksen Jumala. On hyvä olla selvä suunnitelma, jottei hutki sinne tänne, vaan toimii suunnitelmallisesti. Voit miettiä sitä, kuka sinun lähelläsi kaipaa kuulla sanomaa Jumalan rakkaudesta.

5. Rukoile! Rukous on ensiarvoisen tärkeää, jotta kaikki tapahtuisi Jumalan tahdon eikä oman tahdon mukaan. Ennen kuin puhut ihmisille Jumalasta, on tärkeää puhua Jumalalle juuri näistä ihmisistä.

6. Lähde liikkeelle! Uskovien on lähdettävä liikkeelle kirkoista ja kokouksista ihmisten pariin. Jeesus antoi tehtävän "Menkää ja tehkää" eikä odottanutkaan, että ihmiset tulevat hänen tai hänen opetuslastensa luokse.

7. Avaa suusi! Ole rohkea, avaa suusi ja puhu ihmisille. Muuten he eivät voi tietää, mitä sinulla on sanottavaa.

8. Puhu Jeesuksesta! Evankeliumin sisältö on ilosanoma Jeesuksesta. Kerro ihmisille Jeesuksen rakkaudesta.

9. Rakasta! Puhe Jeesuksen rakkaudesta on turhaa, jos sanasi ja tekosi eivät ole sopusoinnussa.
Rakasta ihmisiä sellaisina kuin he ovat! He eivät ole evankelioimistyösi objekteja vaan Jumalalle tärkeitä, rakkaita ja arvokkaita yksilöitä.

10. Luota! Luota siihen, että Jumala käyttää sinua työssään. Hän ei väheksy sinun työtäsi; sinä saat olla Jumalan työtoveri!

Hyviä ohjeita kaikki, mutta ovatko ne Suomessa tarpeellisia. Eivätkö kaikki suomalaiset ole jo kuulleet evankeliumia kyllästymiseen saakka? Eikö niitä voisi paremmin soveltaa vaikkapa lähetyskentillä?

Itse olen huomannut työssäni sen, että uskon perusasiat voivat olla pahasti hukassa suomalaisilta kristityiltä, kastetuilta kirkon jäseniltä. Liian moni kantaa harteillaan raskaita taakkoja ja luulee, että pitäisi omin voimin päästä eroon synneistä. Kerroin muutamalle aikuiselle siitä, miten pyhäkoululeirillä kirjoitimme syntejä lapulle ja sitten poltimme laput osoituksena Jumalan anteeksiantamuksesta. Rouvat toivoivat, että synneistä pääsisi eroon yhtä helposti ihan oikeastikin. Yritin vakuuttaa heille sitä, miten se on juuri niin yksinkertaista. Jeesuksen ristinkuoleman tähden me saamme synnit anteeksi aina kun sitä pyydämme eikä Jumala enää muistele virheitämme. Toivottavasti meni perille! Leena Lehtinen kirjoittaa:

Anteeksisaaminen:
irti menneestä,
vapaus nykyhetkeen
ja huomiseen.


Kalevi Lehtinen oli puheessaan erityisen huolestunut siitä, että tutkimusten mukaan kymmenen viimeisen vuoden aikana 15-25-vuotiaiden ikäryhmässä Jeesukseen uskovien määrä on romahtanut. Lehtinen arveli määrän putoamisen johtuvan siitä, ettei perheissä enää samalla tavalla kuin aikaisemmin opeteta lapsia turvautumaan Jeesukseen . Saman trendin olen huomannut kastekeskusteluissa. Hyvin monet 70- ja erityisesti 80-luvulla syntyneistä vanhemmista eivät ole oppineet lapsena rukoilemaan iltarukousta. Toivottavasti he siitä huolimatta haluaisivat opettaa iltarukouksen omille lapsilleen! Siinä on haastetta seurakuntien lapsi- ja perhetyölle.

Hanna (Koivaara) kirjoitti vieraskirjaamme viime viikolla rukousyhteydestämme. Tämän viimeisen vuoden aikana olen saanut yhdessä Hannan kanssa kokea syvemmin kuin ehkä koskaan ennen sen, miten Jumala kuulee rukoukset. "Ora et labora= Rukoile ja työtä tee" on aivan lyömätön konsepti seurakuntatyölle. JUMALA ON IHMEELLINEN!
Elina



"Lapseni,
älä pelkää
olla kahden minun kanssani",
sanoo Herrani hiljaa, hyvin hiljaa.
Kutsu syvempään rauhaan,
kirkkaaseen hereilläoloon.

Leena Lehtinen

Ei kommentteja: