Free counter and web stats

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Rakkauden maa

Sain eilen illalla äidiltäni tekstiviestin. "Kiva blogikirjoitus, mutta tappaminen oli ehkä lapsus", kirjoitti Älti. Saimme Vesan kanssa makeat naurut lukiessamme kirjoitustani. "Useamman kerran on käynyt niin, että tappaminen tai palaveri on peruuntunut", luki tekstissäni. Hyvä niin, monta ihmishenkeä on säilynyt!


Tänään puhuimme lasten kanssa tappamisesta. En oikein muista, mistä se edes tuli puheeksi. Joku lapsista alkoi muistaakseni elvistellä sillä, ettei ole tappanut ketään. En ollut kovinkaan vaikuttunut lapsen hyveellisyydestä, vaan totesin, että hyvin harvat ihmiset ovat tappaneet. Koululaisemme osasi heti kertoa pojasta, joka ampui rehtorinkin. Hän päivitteli sitä, miten joku voi tappaa koulun päähenkilön. Esikoinen luetteli myös tarkasti Jokelan koulusurman muut uhrit.


Muistan eräästä rippikoulusta keskustelun käskyjen toteuttamisesta. Nuoret olivat ylpeitä lapsemme tavoin siitä, miten he ovat selvinneet ainakin yhden käskyn toteuttamisesta. Kukaan ei myöntänyt tappaneensa ketään. Rippikoulaisten ylpeät ilmeet muuttuivat nopeasti lukiessani Jeesuksen syventelyä viidenteen käskyyn. Vuorisaarnassa Hän lateli rankkaa tekstiä:

"Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: "Älä tapa". Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen "Senkin hölmö", on ansainnut suuren neuvostin tuomion, ja se, joka sanoo "Sinä hullu", on ansainnut helvetin tulen.


Jeesuksen sanat eivät jätä kylmiksi ketään. Niiden edessä emme voi puolustautua. Maailmamme olisi paratiisi, jos eläisimme Jeesuksen sanojen mukaisesti. Jokelan koulusurmakin olisi varmasti jäänyt tekemättä, jos koulussa, kotona tai edes ystäväpiirissä olisi eletty tämän ohjeen mukaan.

Viime aikoina olen pohtinut paljon käskyjen merkitystä. Olen entistä syvemmin ymmärtänyt sen, miten Jumala on rakkaudessaan antanut käskyt meille suojaksi Elämämme muuttuu onnettomaksi, jos me rikomme Hänen tahtoaan vastaan. Luoja tietää parhaiten, mikä on parasta meille. Hän osaa antaa käyttöohjeet tekeleilleen.

Rakkaudettomuus on aikamme pahin vitsaus. Työssäni joudun kohtaamaan liian paljon ihmisiä, jotka eivät ole saaneet kokea tarpeeksi rakkautta. Jumala tarvitsee ihmisiä, jotka ovat valmiita viemään rakkautta eteenpäin. Pieni keskusteluhetki, rukous, kortti tai pullapussi voivat tuoda lähimmäisen elämään enkelin hipaisun, Jumalan rakkauden läsnäolon. Maija Paavilainen on Enkeleitä-kirjan aforismissa tiivistänyt Jumalan sanansaattajan tehtävän: "Enkeli on ilon tuoja, toivon antaja, lohduttaja, rinnalla kulkija."

Yksi kirkkomme vaikuttavimmista enkeleistä on tällä hetkellä Anna-Mari Kaskinen. Hän on puuhakas enkeli, joka levittää teksteillään ja muilla projekteillaan iloa ja valoa ihan mielettömällä tahdilla. Jokelan koulusurman jälkeen minua on puhutellut valtavasti hänen sanoittamansa laulu "Vahvempi kuolemaa", joka on tehty lohdutukseksi tragedian uhreille. Laulu kuuluu taas sarjaan "Elinan repeat-nappula pohjassa" -laulut. Laitan tähän sanat. Laulua voi kuunnella ja sen voi tilata 10 euron hintaan nettiosoitteesta www.parempaanhuomiseen.fi. Säveltäjä on Tommi Varis.

Vahvempi kuolemaa

Kun sanoja et löydä, kun tie on toivoton.

Kun sydämessä tyhjä paikka on,

jää matka, jonka saimme kerran vaeltaa

niin moni muisto meitä lohduttaa.

Vahvempi kuolemaa on rakkauden maa

sen loiste yli itkun ja kaipuun kohoaa.

Vahvempi kuolemaa on kutsu rakastaa

yön jälkeen uusi aamu sarastaa.

Siis tartu toisen käteen. Käy matkaa jatkamaan.

Saat rohkeutta päivän kerrallaan. Näin jokainen voi liekin


yöhön sytyttää. Ei kukaan yksin murheen maahan jää.

Vahvempi kuolemaa on rakkauden maa.

Sen loiste yli itkun ja kaipuun kohoaa.

Vahvempi kuolemaa on kutsu rakastaa

yön jälkeen uusi aamu sarastaa.

Huomaatko ympärillä jo liekit tuhannet.
Nyt niiden määrää laskea voi et.
Se valo vihan voittaa, heikot yhdistää.
Se kaikki rajat kerran ylittää.
Vahvempi kuolemaa on rakkauden maa.
Sen loiste yli itkun ja kaipuun kohoaa.
Vahvempi kuolemaa on kutsu rakastaa,
yön jälkeen uusi aamu sarastaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaus on varmaankin puhutuin aihe maailmassa ja myös Suomessa, mutta mitä tämä rakkaus tarkoittaa. Usein on kyse itserakkaudesta ja itsekkyydestä. Rakasta minua, anna minulle, hoida minua, minua, minua...Jeesus sanoi, että rakastakaa toisianne. Elina antoi siihen hyviä vinkkejä, ihan arjessa toteutettavaksi sopivia.