Mainostekstissä minua ärsyttää ensinnäkin se, että se on mielestäni selvä muunnos Raamatun kultaisesta säännöstä: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" (Matt. 7:12). En tiedä, tuoko mainoslause muille mieleen Jeesuksen sanat. Minulle on myös täysi arvoitus se, onko mainostoimistolla ollut tietoisesti ajatus raiskata tunnetuimmat lähimmäisenrakkauteen kehottavat sanat.
Forumin mainos on kyllä siinä mielessä onnistunut, että se on vienyt huomioni ja ajatukseni monen monta kertaa. Sitä lukiessani olen usein miettinyt sitä, voiko ihminen saada elämäänsä todellista tyydytystä shoppailemalla ja olemalla itsekäs. Mainostoimiston tai Forumin mainostuksesta vastaavien ihmisten mielestä se on mahdollista. Sisareni oli bongannut Forumin välipäivien mainokset, joissa oli ollut teksti "Ale on alkanut! Tie onneen käy kassan kautta!"
Kohtasin eräänä päivänä hyvin vanhan ja rikkaan vanhuksen. Hänen elämänsä pyöri täysin rahan ympärillä. Minulle tuli kohtaamisesta surullinen olo: eikö ihminen edes vanhuudessa ymmärrä sitä, mikä oikeasti on tärkeää? Paksut lompakot, pulleat pankkitilit, trendikkäät vaatteet ja kaikenlainen tavara on loppujen lopuksi täysin tyhjänpäiväistä. Kuoleman hetkellä niistä ei ole ainakaan mitään apua. Luulen kuitenkin, että elämän aikanakin tie onneen käy aivan muuta kautta.
Etelä-pohojalaasten katekismuksessa ensimmääsestä käskystä "Minä oon Herra, sun Jumalas, eikä sun trenkää palavella viarahia jumalia" sanotaan näin: me piretähän useen jumalana niitä mukamas tärkeetä asioota, niinkun talua, tyäpaikkaa, rahaa, hianua autua ja muuta sellaasta. Ikuisuusysymyksis niihin ei kuitenkaan voi luattaa! Niinkun Lutteri meni sanomahan, notta se, mihinkä oot kiinni koko syrämmestäs ja mistä meinaat hakia jonkunlaasta turvaa, se on sun jumalas. Ja varoottihan itte Jeesuskin, notta ei me voira palavella yhtä aikaa Jumalaa ja maallista omaasuutta. Meille ihmisille tuallaanen epäjumalan palavelu on melekeen pääsynti. Jos joku muu asia on meille Jumalaa tärkiämpi, me ollahan silloon menos helevettihin. Lutteri sanoo, notta meirän pitää peliätä ja rakastaa Jumalaa."
Mammonan palvonnasta on tullut oikeasti tämän ajan pääuskonto enkä voi väittää, että olisin itsekään mitenkään vapaa sen houkutuksista. Tavaran ja muun hyvän hankkimisen nurja puoli on siinä, että aina voisi saada vähän enemmän ja vähän parempaa. Mainoslehtiä selatessa ja tavarataloissa rampatessa voi tulla helposti sokeaksi. Oikeasti elämäni ei muutu sen onnellisemmaksi, vaikka saisin kaiken haluamani tavaran. Ystäväni kanssa totesimme omakotitalon omistajina sen, miten omaisuuden karttuminen tuo onnen lisäksi paljon työtä ja vaivaa. Mitä enemmän sinulla on omaisuutta, sitä enemmän sen hoitaminen vie aikaa. Niinpä olen iloinen siitä, ettei meillä ole toista autoa. Kesämökkiä en huolisi, vaikka joku sen minulle lahjoittaisi.
Forumin mainoksessa "Osta itsellesi mitä haluaisit muiden ostavan sinulle" minua häiritsee myös piiloviesti siitä, miten ihminen pärjää yksin. Shoppailija ei tarvitse onnen saavuttamiseen toista ihmistä, vaan hän saa kaiken haluamansa rahalla. Vaikka en olekaan mikään "lahjaihminen", olen ilahtunut monesti suunnattoman paljon perheenjäsenten ja ystävien antamista lahjoista. Tuntuu sangen hyvältä, että lahjan antaja on ajatellut minua valitessaan tai valmistaessaan lahjan. Lahjojen antaminen on minusta mukavaa. Mikään ei ole ihanampaa kuin hypistellä miestenosastolla paitapuseroita ja neuleita ja miettiä, mikä niistä pukisi parhaiten Miestä. Intoni on ollut niin suuri, että täksi jouluksi sain lahjanostokiellon! Onneksi sain ostaa vaatteita muutamalle kummilapselle ja omille lapsilleni.
Olen vakuuttunut siitä, että tie onneen ei käy Forumin kassan kautta. Onneni on olla Herraa ja lähimmäistä lähellä!
5 kommenttia:
Forumin mainokset on jo pitkään ollu tuolla linjalla, en itsekään pidä viisaiden sanojen vääristämisestä. Mammonan valta on kyllä vahva ja ainakin helsinkiläisenä tuntuu, ettei mainoksia oikeasti pääse karkuun.
Niitä on niin kummissakin paikoissa, että päivän mittaan altistuu väkisinkin aikamoiselle määrälle markkinointia. Ja jotain siitä ikävä kyllä tuntuu syöpyvän aivoihin.
Pitäisi opetella pyytämään että saisi määräosansa leipää ja sen minkä tarvitsee ja oppisi jakamaan muillekin tarvitseville omastaan. Opiskeluastellaa ainakin minulla vielä tämä käytäntö.
Hei Elina,
olen käynyt mielessäni monia hämmästyttäviä seikkoja, jotka liittyvät rahan käyttöön. Nyt kun olen kotiäiti ja tulot ovat aiempaa pienemmät, olen yllättäen huomannut, että taloudessani ei ole silti tapahtunut mitään muutosta. Sitten tajusin, että se johtuu siitä, että kun olin kiireinen ja stressaantunut, minun oli (kuten kaikkien?) pakko saada välillä jotakin nopeaa mielihyvää ja helpotusta, iloa ja lepuutusta... ja usein se tarkoitti jonkin (heräte)ostoksen tai -ruoan hankkimista tai viihteeseen liittyvää kulutusnautintoa. Kaikki sinänsä ihan ok. MUTTA nyt kun olen kotona, sellaiset tarpeet ovat vähentyneet huomattavasti. Koska en ole aina niin väsynyt, jaksan lukea kirjoja, jaksan kerrankin katsoa elokuvat loppuun saakka (ei tarvitse pelätä seuraavaa työpäivää) ja lisäksi ehdin lenkille, nautin suunnattomasti lintulaudalla vierailevista ystävistäni ja vaikkapa facebookin ja blogien seuraamisesta. Minulla on aikaa kuunella musiikkia, tanssia yksinäni... Ja niinpä näin ollen minulla ei edes ole tarpeita ostaa ja ostaa!
Siispä tämä meidän länsimainen elämänmeno todella on oravanpyörä: On tehtävä paljon työtä, että saa paljon rahaa, jolla pitää ostaa paljon erilaisia kulutushyödykkeitä, jotta jaksaa taas tehdä paljon töitä...
No - karrikoitua - onhan elämässä toki muutakin iloa ollut kuin ostaminen (vaikka sunnuntainen jumalanpalvelus!) mutta silti oli hämmästyttävä huomata, kuinka elämänlaatu paranee, kun rahat vähenee :)
Satu
Totta puhut Elina.
Tuo anonyymin laittama kommenttikin oli minusta tosi nappiin osunut. Joskus on minulta kysytty, miten onnettomia ihmiset olivat vaikkapa 50- ja 60-luvulla, kun olin lapsi ja nuori. Kun ei ollut sitä eikä tätä eikä paljon ruokaakaan muuta kuin läskisoosia.
Minä olen usein miettinyt ja mietinyt enkä millään muista mitään onnetonta. Ihan tavallista ja normaalia elämää se oli. Samaa sanovat minua vanhemmatkin ihmiset vielä "huonommilta" ajoilta.
Samoin 90-luvun alussa suomalaiset voivottelivat virolaisten osaa, että mahtavat he olla onnettomia. Itse asiassa he eivät olleet onnettomampia kuin mekään.
Tietenkin on jokapäiväinen toimeentulo oltava kunnossa, mutta ihmisten onnellisuuteen nimenomaan suurilla rahatukuilla ei tunnu olevan merkitystä.
Pikkupappi, olet oikeassa siinä, että markkinointi vaikuttaa ainakin jonkin verran, halusimmepa siträ tai emme. Huvittava esimerkki on se, että jo monet 2-vuotiaat valitsevat mieluummin vaatteen tai tavaran, jossa on joku brändimerkki (esim.Hello Kitty, Puuha-Pete).
Savisuti, olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia tyytymään siihen, mitä oikeasti tarvitsemme. Sekä köyhyys että rikkaus ovat monesti pahasta. Mielestäni olisi parasta, että rahaa olisi aina sen verran, että siihen menisi mahdollisimman väåhän huomiota. Kymmenysten maksaminen on minusta oiva keino harjoitella omastaan luopumista. Omien kokemusteni perusteella siihen sisältyy Jumalan siunaus.
Kiitos Satu hienosta kertomuksestasi! Se on taas osoitus siitä, miten vähän oikeastaan tarvitsemme tavaraa. Ilonaiheita on niin paljon muitakin.
Hei kirlah, olet sydämellisesti tervetullut blogini lukijaksi ja kommetoijaksi! Ei se onnellisuus todellakaan tule siitä, että on paljon rahaa. Opiskeluaikoina sinnittelin monien ystävieni tavoin pelkän opintotuen varassa. Meidän elämämme oli tosi hauskaa, vaikka emme käyttäneet rahaa oikein mihinkään. Välillä meinasimme lähteä hurvittelemaan kahvilaan jäätelölle ja kahville, mutta yleensä päädyimme kämpille syömään Alepan halvinta pakkajäätelöä ja omatekoista kahvia. Hyvän ystävän seurassa tavallinen kahvi maistuu taatusti paremmalta kuin trendikahvilan kalliit lattet.
Lähetä kommentti