Virrestä viis!

Eräs kollegani oli kuullut kauhukuvan tulevaisuuden papeista: muutaman vuosikymmenen (vaiko jo muutaman vuoden) päästä nuori peruspappi osaa enää viisi virttä. Toinen kollega totesi, ettei hän kyllä itsekään osaa kovin montaa virttä enempää. Naureskellen aloimme laskea tutuimpia virsiä: Enkeli taivaan...

Minä voin väittää osaavani virsikirjan aika lailla alusta loppuun. Sijaiskanttoriksi alkaessani soitin koko virsikirjan läpi, ja melkein kaikkia virsiä olen myös laulanut kirkollisen elämäni aikana. Siitä huolimatta toivon sydämeni pohjasta, ettei tulevaisuuden papin täytyisi käyttää työssään nykyistä auttamattomasti vanhentunutta virsikirjaa. 

Vastasin jokunen viikko sitten Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimukseen, jossa kysyttiin seurakunnan työntekijöiden käsityksiä mm. virsikirjan käyttökelpoisuudesta. Annoin murskatuomion nykyiselle virsikirjallemme, joka valmistui jo 23 vuotta sitten. Voin väittää, että virsikirjasta voisi poistaa 632 virren joukosta 100 virttä ilman että kukaan jäisi kaipaamaan niitä.  Jotkut virsikirjan osastot ovat niin epäonnistuneita, että aivan ihmetyttää. Siunauskeskusteluissa en yleensä ehdota osastosta "Kuolema ja iankaikkisuus" mitään muuta virttä kuin virttä 631 "Oi Herra, jos mä matkamies maan".

Osassa kuolemaan liittyvistä virsistä on todella vaikeat sävelmät, kun taas toisten sanat ovat hämäriä tai vähintäänkin epäsielunhoidollisia. Hautajaisväki varmasti laulaisi riemuissaan kappelissa:"Ah, kaikki kaataa kuolema, näin täyttyy tahto Herran. Ei ketään kuolo armahda, vie jokaisen se kerran." Virsi 610:1 Kuinka paljon mukavampaa olisi laulaa modernista virsikirjasta Anna-Mari Kaskisen sanoin:"Ota hänet vastaan, suuri Pyhä Jumala. Ota hänet vastaan murheellisten ystävä." 

Hautajaisten lisäksi kaipaisin toimivampia virsiä erityisesti häihin, lasten ja nuorten toimintaan sekä erikoismessuihin. Virsikirja jää entistä useammin kirkon hyllyyn monisteiden, erilaisten laulukirjojen tai power pointtien näyttäessä musiikin suunnan. Harmillista tällaisessa kehityksessä on se, että joka porukassa ja seurakunnassa lauletaan vähän eri lauluja. Modernin virsikirjan etu olisi siinä, että seurakuntaväki kautta Suomen käyttäisi samoja kirjoja ja laulaisi samoja lauluja. Toivossa on hyvä elää!

Vuodenvaihteessa "ikänaisiin"!

Heräsin tänä aamuna ihanaan onnittelulauluun, jonka perheenjäseneni komeasti kajauttivat. Kuopus tosin nukkui onnellisena vieressäni ja herätessään luuli, että hänelle lauletaan. Ei, vaan tänään laulettiin ja liputettiin kautta koko Suomen minun syntymäpäivieni kunniaksi. Aamulla en ehtinyt jäädä fiilistelemään synttäritunnelmissa, mutta puurolautanen edessäni ehdin sentään lukea veljeni lähettämän tekstiviestin. Hän onnitteli minua siitä, että pääsen vuodenvaihteessa kilpailemaan "ikänaisiin". Sain hyvät naurut!  

Perheellämme on ollut viime aikoina poikkeuksellisen tiivis ohjelma. Sen vuoksi en odottanut saavani mitään lahjoja, en juhlia enkä edes täytekakkua. Sen sijaan ostin jo etukäteen Suomen rikkaiden paratiisista, Kauniaisista, sijaitsevasta design-liikkeestä itselleni lahjaksi suuren helminauhan. Ei se nyt kyllä onneksi hirvittävän kallis ollut, mutta sopi täydellisesti uuteen kevätmekkooni. Katsoin ansainneeni moisen koristuksen, koska en ole shoppaillut keväällä oikeastaan paljon ollenkaan.  

Synttäripäivänäni olen havahtunut taas siihen, kuinka paljon maailma on viime vuosina muuttunutkaan. En saanut postiste yhtään ainoaa onnittelua eikä kukaan ole edes soittanut onnitellaaksen minua.  Siitä huolimatta olen vastaanottanut onnentoivotuksia enemmän kuin monena vuotena yhteensä. Tekniikan ansiosta olen saanut onnitteluja sähköpostitse, tekstiviesteillä ja Facebookissa. Naamakirjan kautta olen saanut onnittelukortteja, ruusun ja aivan mielettömän määrän onnitteluja. So nice! 

Illan suussa perheeni yllätti minut järjestämällä pienimuotoisen, mutta lähes täydellisen kahvihetken. En olisi osannut toivoa mitään ihanampaa kuin  Arnolds´n  vaaleanpunaisella kuorrutetun, sydämenmuotoisen donitsin, jonka sisällä oli vaniljatäyte. Se oli täydellistä huomioimista, koska Järvenpäästä ei moisia herkkuja edes saa. Lisäksi sain pienen lahjan ja kaksi korttia. Nyt olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen 34-vuotias!   

Ei voi olla niin vaikeaa!

Olemme viime päivinä huokailleet työkavereideni kanssa, miten ihmeessä tähän huhtikuun loppuun onkin kasautunut niin paljon hommaa. Yhtä aikaa pitää pyöritää normaalia viikkotoimintaa, järjestellä erilaisia kevätretkiä, suunnitella kesän ja syksyn toimintaa sekä pitää lukemattomia palavereja. 

Eilen minulla oli pitkä ja monipuolinen työpäivä. Päivä oli antoisa ja onnistunut, mutta yhdestä pienestä käytännön asiasta meinasi tulla ylitsepääsemätön. Ajattelin käydä ostamassa junaliput eräälle tulevan viikonlopun retkelle valmiiksi, koska en itse pääse Heurekaan mukaan. Luulin tietysti, että asia hoituu kätevästi muutamassa minuutissa Pasilan asemalla työmatkallani. 

Juna-asemalla selvisi, ettei VR myy ryhmälippuja välille Pasila-Tikkurila. Enää ei ole myöskään olemassa kymmenen kerran kortteja kyseiselle välille. Niinpä minut ohjattiin VR:ltä ystävällisesti eteenpäin HKL:n tai YTV:n toimistoon.

Niinpä päädyin HKL:n toimistoon hoitamaan tätä pientä asiaa, joka osoittautui sangen monimutkaiseksi. HKL:lläkään ei ollut tarjolla sen enempää kymmenen kerran lippuja kuin ryhmälippujakaan. Minulle tarjoittiin ladattavaa matkakorttia. Ilmoitin ottavani kyseisen kortin ja lataavani siihen tietyn määrän lapsia, opiskelijoita ja aikuisia.

Virkailija ilmoitti kuitenkin ystävällisesti, että opiskelija-alennusta saa käyttää vain henkilökohtaisella matkakortilla. Niinpä minä kiitin tiedosta ja laskin uudestaan ryhmäläiset niin, että erottelin opiskelijat lasten joukosta ja lisäsin heidät aikuisten joukkoon. Ilmoitin virkailijalle aikuisten ja lasten lukumäärän ja pyysin latamaan matkakorttiin sen verran rahaa, että se riittää sekä meno- että paluumatkalle. 

Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Virkailija ilmoitti, ettei samalle matkakortille voi ladata rahaa sekä lapsille että aikuisille. Hän sanoi, että minun pitää ostaa kaksi matkakorttia, joihin voin ladata erikseen rahaa lapsille ja aikuisille. Hyväksyin tietysti virkailijan sanat kunnes hän sanoi, että matkakortit maksavat yhdeksän euroa kappale.  "Kahdeksantoista euroa ylimääräistä!" parkaisin tiskillä! Kiitin kohteliaasti virkailijaa ja sanoin, että taidammekin maksaa matkat ihan käteisellä junassa.  

Huh, mikä farssi! Tuntui todella kohtuuttomalta, että seurakuntamme olisi pitänyt maksaa yli 20 euroa (18 euroa + opiskelijalippujen muuttaminen aikuisten lipuiksi) ylimääräistä ainoastaan siitä syystä, ettei ole kehitetty minkäänlaista palvelua ryhmille. Olen yleensä tosi huono valittaja, mutta nyt tuntuu melkein siltä, että pitäisi laittaa vähän palautetta menemään. Ei voi olla niin vaikeaa!

PS. Retken järjestämiseen liittyi myös iloisia hetkiä! Varatessani lippuja huomasin, että retkemme ajoittuu Heurekan 20-vuotisjuhlaviikkoon. Niinpä maksamme lipuista, johon sisältyy elokuvakin, vain saman verran kuin mitä Heurekaan pääsy maksoi vuonna 1989!!! 50 markkaa/aikuinen ja muut puolet siitä. Paistaa se aurinko risukasaankin :)

Lahjakirjojen satoa

Tänä keväänä olemme taas todenneet sen, miten lapsia on syntynyt keväällä todella paljon. Kaverisynttäreitä on ollut lähes viikottain kummilasten ja omien pippaloiden lisäksi. Lapset ovat nykyään ihan kyllästyneitä minun näkemykseeni siitä, millainen on hyvä lahja. "Ei enää yhtään kirjaa!" toteavat Esikoinen ja Neiti kuin yhdestä suusta, "Kirjat ovat tylsiä lahjoja. Niistä tykkäävät vain lasten äidit." 

En voi kuin syyttää itseäni. Olen kyllästyttänyt lapset kirjoilla, koska olen hankkinut lahjalaatikkooni yleensä vain ja ainoastaan kirjoja. Kirja-alessa minut valtaa yleensä ihmeellinen hamstrausvimma. Minulle ei riitä yksi eikä kaksi kirjaa lastenkirjojen alehyllyillä, vaan minä hamstraan ja hamstraan muovikassilliset täyteen aarteita. Eikä siitä vielä ole kamalasti haittaa ollut; kirjat ovat huvenneet laatikostani yleensä melko nopeasti tuliaisiksi, lahjoiksi tai omien lasten iloksi. 

Viimeisimmällä reissulla anoppilaan etsin käsiini kirjoja, joita yllätys, yllätys olen itse antanut anopille lahjaksi. Löysin pari Salme Blomsterin ihmissuhteisiin liittyvää pientä kirjaa, joista olen ollut viime viikkoina aika innoissani. Otin ne nimittäin anopilta lainaan! Tänään puhuimme eräässä perhekerhossa vihasta Blomsterin "Hyvä, paha viha" -kirjan pohjalta. Kyllä täytyy sanoa, että nautin kerhossa taas suunnattomasti työstäni. Tuntui todella antoisalta keskustella suunnilleen samanikäisten naisten kanssa avoimesti tällaisista syvällisistä teemoista!   

Teille rakkaille lukijoilleni laitan täkyksi Salme Blomsterin kirjasta "Levottomuudesta rauhaan" yhteenvedon. Blomsterin kirjat ovat todella loistavia kristityille, jotka haluavat kasvaa ihmisinä ja elää tasapainoista elämää. Ne ovat todella hyödyllisiä myös kaikille sielunhoitajille ja muussa auttamistyössä oleville.  Näiden kahden kirjan lisäksi olen lukenut Blomsterin kirjan "Musta, valkoinen häpeä" ja "Kosketus". Häpeä-kirjassa Blomester auttaa lukijaa erottamaan väärän syyllisyyden ja häpeän oikeasta ja kutsuu  vapautumaan turhista taakoista. "Kosketus" on erinomainen kirja seksuaalisuudesta. 

YHTEENVETO 12 ASKELTA MATKALLA RAUHAN HUONEESEEN:

1. Pysähdy hetkeksi ja tee inventaario elämästäsi

2. Tutustu kehoosi ja sen lukkoihin

3. Tutkistele ajatuksiasi ja jos ne ovat kielteisiä, valitse vaihtaa ne.

4. Tunnista tunteesi ja anna niille tilaa.

5. Anna Jumalan puhdistaa omatuntosi ja eheyttää tahtosi.

6. Antaudu Pyhän Hengen johdatettavaksi.

7. Opi, miten henki, sielu ja keho toimivat yhdessä.

8. Valitse elämä.

9. Anna anteeksi ja päästä irti.

10. Tutustu Jeesukseen ja tee hänestä esikuvasi.

11. Ota rukous tavaksi.

12. Antaudu Jumalan rakkaudelle ja huomaa, miten lepäät hänen kämmenellään. 

Rukous:

Herra, kiitos siitä, että saan antaa kaikki levottomat

ajatukseni ja huoleni Sinulle.

Anna niiden tilalle Sinun ajatuksiasi.

Anna mieleeni rauha.

Kiitos, että saan jättää Sinulle kaikki tunteeni.

Auta minua tulemaan kosketuksiin todellisen minäni kanssa.

Anna tunteilleni rauha.

Kiitos, että saan jättää kehoni ja kaikki sen vaivat ja tarpeet Sinulle. 

Puhdista minut.

Anna keholleni rauha.

Anna henkeni, tahtoni, tunteitteni, järkeni ja kehoni toimia yhdessä ja vapaasti.

Anna Pyhän Hengen johdattaa minua.

Uudista minut: anna minun nähdä itseni, muut ja Sinut totuuden valossa. 

Paljasta pimeys. Anna kyky valita elämä.

Sinun on valta, voimia ja kunnia iankaikkisesti!

Aamen.

Luksusta naisille

Rakastan edelleen Facebookia! Nautin siitä, että saan helposti seurailtua ystävien ja kavereiden kuulumisia.  Naamakirja on hyvin amerikkalainen maailma, jossa annetaan helposti ja usein positiivista palautetta ystäville ja puolitutuille. Ja sehän sopii mainiosti minun luonteelleni!

Naamakirja on pullollaan erilaisia outoja ja vähemmän outoja testejä. Viime aikoina olen saanut selville mm. sisäisen eläimeni: olen pupu!  Kaupan päälle sain näin syvällisen analyysin: "Pupu haluu että häntä hoivataan ja hän työntyy kainaloon kuin kainaloon vaikka ei välttämättä olisi tervetullut. Pupu hakee rakkautta elämään ja näkee sitä joka puolella. Pupu on luova ja aktiivinen vipeltäjä, jonka perässä on vaikea pysyä. Pupu rakastaa juhlia eikä pistä päätään pensaikkoon vaan haluaa pysyä siellä missä juhlat ovat hulppeimmillaan."  Eikä tämä testi ollut edes pahimmasta päästä! 

Viime aikoina ystäväpiirissäni on tehty paljon enneagrammi-pikatestejä, jossa on tutkittu sitä, millaista luonnetyyppiä vastaaja edustaa. Monet enneagrammi-teoriaan perehtyneet ovat huokaisseet saaneensa väärän tuloksen. Monen kaverin analyysista olen myöskin ollut täysin eri mieltä kuin pikatesti.  Minä valitsin tietämykseni perusteella "oikeat vaihtoehdot" ja sain mielestäni oikean tuloksen: olen  seiskatyyppi eli hedonisti. Hedonisti kuulostaa kyllä aika kamalalta luonnetyypiltä. Mielummin käyttäisin luonnetyypistäni nimitystä seikkailija tai vaikkapa iloinen ja hauska ihminen! Yleensä kyllä puhun eri luonnetyypeistä vain numeroilla, koska eri kouluttajat ja kirjailijat ovat nimenneet luonnetyyppejä vähän eri tavoin. 

Ensi lauantaina järjestän Toukolan kirkossa (Koreankatu 2) Helsingissä Ihanien naisten iloisen itsetuntemuspäivän, jossa perehdytään enemmän enneagrammi-teoriaan. Siellä ei ole siis luvassa pieleen meneviä pikatestejä, vaan oman itsensä syväluotausta enneagrammi-kouluttaja Seija Taivaisen johdolla. 

Päivän järjestyminen tuntui taas kerran Jumalan johdatukselta. Seija otti minuun yhteyttä seurakuntamme nettisivujen perusteella. Hänen mielestään Paavalin seurakunta vaikutti nykyaikaiselta seurakunnalta, johon voisi sopia tällainen naistenpäivä. Minä olin puolestani juuri muutamaa päivää aikaisemmin kuullut Vaasassa asuvien ystävieni ylistystä samanlaisesta naistenpäivästä, jonka Seija oli pitänyt. Seija on miehensä Erkin kanssa järjestänyt Kansan Raamattuseuran piirissä mm.  enneagrammi-parisuhdekursseja, joissa on itsetuntemusteorian avulla pyritty löytämään syvempää ymmärtämystä puolisoiden välillä. Niistäkin olen kuullut paljon hyvää!

Toivon ja rukoilen, että lauantain päivästä tulisi onnistunut ja antoisa. Laitan tähän tietoa päivästä, koska mukaan mahtuu vielä lisää ihania naisia, jotka haluavat oppia tuntemaan itseään paremmin. Päivään sisältyy enneagrammi-opetussessioiden lisäksi lounas, pullakahvit ja gospel-lattaritunti. Tiedossa on siis todellinen luksuspäivä vain naisille! 

PS. Lounas ja kahvit taataan vain ilmoittautuneille :)

Tervetuloa löytöretkelle omaan sisimpään! Mukaan ovat tervetulleita kaikki iloa ja elämää etsivät naiset.

Työkaluna oman sisimmän aarteiden löytämiseksi käytetään enneagrammi-itsetuntemusmenetelmää. Se on ikivanha työkalu, jonka avulla voi havahtua huomaamaan ja löytää tasapainoa elämään. Enneagrammin avulla voi oppia hyväksymään itsensä ja toiset, erilaiset. Se avaa ymmärrystä itseä ja toisia kohtaan. Enneagrammin avulla voi kartoittaa omia voimavaroja ja löytää uusia luovuuden lähteitä. Parhaimmillaan se tuo laatua ja rohkeutta elämään. Kouluttajana toimii Seija Taivainen.

Päivä päätetään gospel-lattareihin. Gospel-lattari on iloinen tanssitunti hengellisen latinalaisen musiikin tahdissa. Ideana on tanssia tanssin ilosta ilman suorituspaineita. Mitään ei tarvitse osata etukäteen. Tunnilla valloittavat mm. samba, chacha ja salsa. Gospel-lattarit keskittyvät oppilaan hyvinvointiin ja onnistumisen kokemuksiin, kun omasta kehosta löytyy Jumalan sinne luomaa kauneutta, naisellisuutta ja voimavaroja."

Ohjelma
klo 10 Kuka olen? Yhdeksän tapaa hahmottaa elämää.
klo 12 Lounas
klo 13 Mikä minua kosketti? Mistä löydän tasapainoa ja kasvun mahdollisuuksia?
klo 14.45 Kahvit
klo 15.30-16.45 Gospel-lattarit

Koko päivän hinta (sis. lounas): 20 euroa
Opiskelijat, työttömät, kotiäidit  ja eläkeläiset: 10 euroa

Ilmoittautumiset mahdollisimman pian sähköpostitse: paavali.srk@evl.fi  tai puhelimella: 09/23405400. Muistathan ilmoittaa allergioistasi tai erityisruokavaliostasi! 

 

 

Kymmenen vuotta äitinä

Minulla on vähän maha kipeä liiasta kahvinjuonnista ja nauramisesta. Vietimme tänään kahden ystäväperheen kanssa esikoisen kymppisynttäreitä jälkikäteen. Päivänsankari vietti nimittäin pyöreitä vuosia matkoilla, kuinkas muutenkaan. Mummin ja papan luona Pellolandiassa oli kuulemma syöty kaksi täytekakkua, tänään syötiin kolmas ja tiistain kaverisynttäreille pitäisi sankarin mukaan leipoa vielä kaksi kakkua. Melkoista herkuttelua!

Tuntuu ihan hassulta, että Esikoinen on jo kymmenen vuotta. Miehelle päivittelin sitä, miten kasvatustyömme on nyt pojan kohdalla puolivälissä. Kymmenen vuoden päästä vanhin lapsemme on kaksikymppinen ja aloittelee toivottavasti omaa elämäänsä. Toisaalta tuntuu, että näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut valtavasti elämää.  Siitä kertoo esimerkiksi sekin, että Esikoinen on asunut neljällä eri paikkakunnalla ja kahdessa eri maassa. 

Vähän aikaa sitten mietin mielessäni, miten ihmeessä olen voinut olla äiti jo kymmenen vuotta. Tunnen itseni vieläkin aika nuoreksi ja välillä vähän lapselliseksikin. Välillä tuntuu, etten ole oppinut kovinkaan paljon näiden kymmenen vuoden aikana. Minusta ei ole tullut näppärää äitiä. Minulla ei vieläkään ole ikinä nenäliinaa mukana ulkoilureissulla eikä lasten vaihtovaatteita varmuuden vuoksi kassissa puhumattakaan siitä, että muistaisin ottaa lapsille jotain naposteltavaa tai mielekästä tekemistä tylsiin tilanteisiin tai pitkille automatkoille. 

Mies motkottaa minulle siitä, etten töistä kotiin tullessani ala tarpeeksi ajoissa laittamaan ruokaa toisin kuin hän itse. Ei, minä keittelen kahvit rauhassa, juttelen tai leikin lasten kanssa, laitan pyykkejä tai surffailen netissä kunnes tajuan, että perheen olisi ihan hyvä syödä päivällistäkin. Onneksi Rouva Hulda Huoleton on saanut Miehen, joka osaa ennakoida ja suunnitella. Automatkatkin sujuvat mukavasti, kun Rouva ajaa ja Mies tarjoilee naposteltavaa takapenkiltä käsin. 

Äitinä iloitsen siitä, että olen saanut kolme hyvin erilaista lasta. Jokaisella lapsistani on omanlaisensa luonne ja omat vahvat alueensa. Esikoisessa olen iloinnut mm. siitä, miten sitkeä hän on silloin, kun hänellä on selkeä tavoite. Hän jaksaa puurtaa ja nähdä vaivaa, jotta onnistuisi mahdollisimman hyvin esimerkiksi urheilusuorituksessa. Valitettavasti samanlaista ahkeruutta ei yleensä ole havaittavissa kotitöiden tekemisessä. 

Ajan kulumisen olen huomannut siinä, että Esikoinen on mennyt tämän vuoden aikana monessa asiassa minusta ohi. Hän soittaa pianoa huomattavasti paremmin kuin minä, kepittää minut hiihtämisessä mennen tullen ja selviytyy hyvin musiikinteoriasta toisin kuin äitinsä aikoinaan. Kuitenkin kymmenvuotias on toisaalta vielä pikkupoika, joka leikkii mielellään pikkuveljen tai pienten serkkujen kanssa. 

Äitiydessä minun ei ole tarvinnut hakea esikuvia kaukaa.  Suurin idolini on oma äitini, joka on antanut mielestäni minulle aikoinaan sopivasti rajoja ja vapautta sekä paljon rakkautta ja läheisyyttä. Äiti on myös kasvattanut meitä rukouksen hengessä. Hän ei ole liikaa huolehtinut eikä murehtinut lasten asioita, vaan jättänyt ne parempiin käsiin. Minä haluan toimia äitinä aivan samalla tavalla.   

Kirjassaan "Jumalan kämmenellä" äitini kirjoittaa näin:

"Kaikkein suurin perintö ovat rukoilevat ihmiset. Vanhemmat, kummit, isovanhemmat ja muut läheiset välittävät Jumalan siuanusta läheisilleen ja koko maailmaan. Olen hämmästellyt Raamatun sanaa, jossa Jumala lupaa uskollisuutensa ja siunauksensa tuhansien sukupolvien ajan niille, jotka rakastavat Häntä ja pitävät Hänen käskynsä. (5. Moos. 7:9)."  

Postia pappi Elinalle

Eilen sain töihin kirjapaketin, joka sykähdytti minua. Katselin kirjaa ihmeissäni, koska en ollut tilannut sitä. Olin kyllä lukenut kirjasta lehdestä ja kuullut kirjailijalta Facebookissa hänen tulevasta kirjastaan. Ensimmäiseltä aukeamalta löysin leiman "ARVOSTELTAVAKSI". Minä melkein liikutuin leiman nähdessäni. Ensimmäinen kirja, jonka minä sain arvosteltavaksi. 

Tunnekokemukseni johtui varmaankin siitä, että olen kasvanut kirjojen parissa, joihin on merkitty "ARVOSTELTAVAKSI". Isäni osti opiskeluaikanaan omilla rahoillaan kirjoja ja teki niistä kirja-arvosteluja. Sen seurauksena hän alkoi saada eri kustantajilta kirjoja. Niinpä lapsuudenkotini kirjahyllyt olivat täynnä mitä mielenkiintoisimpia kirjoja, jotka oli merkitty sinisellä leimalla. Vieläkin nautin Pellossa vierailessani siitä, että isän kirjahyllystä löytyy aina uusia kiinnostavia kirjoja. 

Mielessäni on monia kiireisiä lähtöjä erilaisiin juhliin tai kyläreisuille. Leimatut kirjat toivat avun moneen tällaiseen kiperään tilanteeseen.  Yleensä leima peitettiin jollain tarralla, vaikka kyllähän ystäväperheemme ja sukulaisemme tiesivät, mistä lahja oli peräisin. Luulen silti, että monet korkkaamattomat kirjalahjamme olivat pidettyjä. Laajasta valikoimasta löytyi lahjoja moneen makuun!

Minä en aio antaa lahjaksi ensimmäistä kirjaa, jonka sain arvosteltavaksi. Aion lukea ja märehtiä sitä muutaman päivän. Sitten teen siitä kirja-arvostelun "Elinan blogiin". Lapsenmielisen ihmisen elämä on ihanaa, kun voi innostua ja tulla iloiseksi niin pienistä asioista!  

  

Lohdun helmiä ja taivaan hymyilyä

Eilen katsoin pitkästä aikaa televisiota. Neiti huomasi tarkkana tyttönä anoppilassa, että äidin lempilaulajan konsertti tulee telkkarista. Niinpä kotiinpaluu suunniteltiin niin, että ehdin katsoa ohjelman. Ruotsin kuningasperheestä kertovan ohjelman katsominen siirrettiin toisen huoneen telkkariin. 

"Äiti, tykkäätkö sä enemmän Juha Tapiosta kuin Ruotsin kuninkaasta?" kysyi Neiti moralisoivalla äänellä. Vastasin pitäväni. "Mutta sehän on kuningas", hän jatkoi paheksuvasti. Mieleeni nousi kuukauden takainen keskustelu siitä, onko tasavallan presidentti minulle tärkeämpi kuin  jotkut muut ihmiset, joita en enää kuollaksenikaan muista. Väittelymme päättyi siihen, että Neiti aikoi ilmoittaa Tarja Haloselle, ettei tämä ole minulle tärkeä. Annoin hänelle luvan ilmoituksen tekemiseen!

Juha Tapion konsertin jälkeen olin entistä vakuuttuneempi siitä, että pidän hänestä enemmän kuin Kaarle Kustaasta. 10-vuotistaltiointi oli täynnä helmiä! Mahtavien laulujen välissä Juha kertoi lauluihin liittyviä tarinoita, jotka syvensivät laulujen sanomaa. Erityisesti mieleeni jäi uusimman levyn nimikkobiisi "Suurenmoinen elämä", joka oli saanut alkunsa artistin Afrikan vierailulla. AIDS:ia sairastava leski oli uskomattoman kauniin luonnon keskellä pahoillaan siitä, että joutuisi liian aikaisin jättämään tämän kauniin maailman. Katkeruutta Juha Tapio ei ollut naisessa huomannut kovasta kohtalosta huolimatta. 

Minua kosketti konsertissa laulujen lisäksi se, että Juha Tapio toi rehellisesti esille uransa lähtökohdat. Hänellä ei ollut mitään tarvetta peitellä tai häpeillä sitä, että hän on ex-gospelmuusikko. Sen sijaan hän jutteli hauskasti siitä, miten opetteli soittamaan kitaraa "Punaisesta laulukirjasta" saadakseen tyttöjen huomion seurakunnan kuvioissa. Ei kovinkaan harvinainen tarina! Minunkin suuri haaveeni seurakuntanuoriaikana oli, että saisin kitaraa soittavan poikaystävän. Sitten kun sellaisen sain, olen vähän liian monta kertaa sanonut:"Voisitkos nyt jo laittaa sen kitaran pois?"

Juha Tapio ei pitänyt konsertissa suurta meteliä saamistaan palkinnoista tai levynmyyntiluvuista. Sen sijaan hän kertoi, miten mahtavalta hänestä tuntui, kun yksi hänen tekemistään lauluista päätyi "Punaiseen laulukirjaan". Kyllä lämmitti sydäntä! Tässä teille laulun sanat. Löytyy myös helposti YouTubesta. www.youtube.com/watch?v=mH3tFfGf1WM

Väsyneet maan

Kuulkaa väsyneet maan

Väsyneitten satamaan hän kuljettaa

Kuulkaa masentuneet maan

teidän kyyneleenne talteen korjataan

Kun taivas laulaa

meidän sielussamme soi

kun taivas itkee

lohdun helmet pisaroi

kun taivas hymyilee

meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa hiljaiset maan

ylöspäin me saamme katseen kohottaa

kuulkaa langenneet maan

teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan

Kun taivas laulaa

meidän sielussamme soi

kun taivas itkee

lohdun helmet pisaroi

kun taivas hymyilee

meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa vähäisimmät maan

teitä rikkain tahtoo pitää aarteinaan

kuulkaa unohdetut maan

teistä yhtäkään Hän ei voi unohtaa

Kun taivas laulaa

meidän sielussamme soi

kun taivas itkee

lohdun helmet pisaroi

kun taivas hymyilee

meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kun taivas laulaa...

kun taivas itkee...

kun taivas hymyilee

meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Juha Tapio

Lusikkaleipiä ja vaarallisia tilanteita

Sisareni nauraa usein sitä, miten minulle on voinutkin jäädä mieleen kaikki herkut eri tilanteista. Niinpä pikkuveljeni syntymään liittyvistä tapahtumistakin muistan parhaiten ison pehmiksen, jonka isä osti pikkuveljen syntymän kunniaksi, sekä lusikkaleivät, jotka kodinhoitaja leipoi ristiäisiä varten. 

Olin silloin 5-vuotias  ja muistan vieläkin, miten rakastuin lusikkaleipiin. Kävin niitä hakemassa tiheään tahtiin juhlapäivänä; muutamat maistiaiset olin tietysti saanut jo leipomisen yhteydessä. Herkullisten pikkuleipien lisäksi pikkuveljeni kastejuhlasta jäi mieleen vaarallinen episodi. Kummiperheen kaksivuotias poika meni silloisen kotimme, Pellon pappilan, yläkerran parvekkeelta kiipeilemään kirkkoherranviraston harjakatolle. Joku lapsista juoksi kertomaan asiasta aikuisille ja pelastusoperaatio pantiin pystyyn. 

Kirkkoherranviraston molemmille puolille juoksi miehiä, jotka olivat valmiina ottamaan kaksivuotiaan kiinni. Lapsen isä meni parvekkeelle ja lähti varovaisesti ottamaan pikkupoikaa kiinni. Pikkupoika pysyi ihmeellisesti harjakaton kapeassa keskiosassa siihen asti, että isä sai hänet kaapattua kiinni. Tilanteesta selvittiin onneksi säikähdyksellä; olikohan suojelusenkelillä näppinsä pelissä?

Tämä tapahtuma tuli tänään elävästi mieleeni nautiessani anoppilassa ihanista lusikkaleivistä. Päätin tänään, etten vielä lopetakaan välipäivinä aloittamaani karkkilakkoa, vaan jatkan sitä ainakin kesään asti. Niinpä olen pääsiäisen kunniaksi nauttinut suklaamunien sijasta hyvällä omallatunnolla kaikista anopin pöytään kattamista herkuista. Päivän menuuseen on kuulunut mm. lammasta minttuhyytelöllä koristeltujen päärynänpalojen kera, kermaperunaa, salaatteja, lohta, rahkajälkiruokaa marengeilla sekä lusikkaleipiä. Kohta lusikkaleipälaatikostakin on enää kaunis muisto jäljellä!   

Pääsiäispäivän sää muuttui upean aurinkoiseksi iltapäivällä. Niinpä lähdimme Miehen, Neidin ja Kuopuksen kanssa kävely- ja pyörälenkille. Lapset pyöräilivät ja me aikuiset löntystelimme. Mieheni mielestä kävely ei ole urheilua, mikä johtunee siitä, että hän kävelee niin rauhallisesti ja hitaasti. Minä sen sijaan olin lukioaikoina tunnettu siitä, että kävelimme ystävättäreni kanssa ihan mieletöntä vauhtia kylänraitilla. Joka tapauksessa me menimme niin hitaasti, että lapset ajelivat edellä pyörillä.

Retkemme päämääränä oli käydä katsomassa ulkoapäin Miehen ensimmäistä kotitaloa. Lähtiessämme takaisin anoppilaan päin kuopus lähti painelemaan punaisella miniminipyörällään ja Neiti vähän isommalla ajopelillään. Minä ja Mies keskustelimme syvällisesti siitä, onko kävely urheilua pääsemättä yhteisymmärrykseen. Jonkin ajan kuluttua Neiti tuli meitä vastaan hätääntyneenä. Hän kertoi, että Kuopus pyöräilee hurjaa vauhtia. Kiihdytimme vähän kävelyvauhtia ja näimme pienen polkevan aika kaukana meistä. Emme kuitenkaan hätääntyneet, vaan jatkoimme kävelyä suhteellisen rauhallisesti. 

Jonkin ajan kuluttua huomasimme, ettei Kuopusta näy missään. Meitä alkoi jo vähän huolestuttaa.  4-vuotias pyöräilijä on aika arvaamaton vieraassa paikassa. Niinpä mietimme eri reittivaihtoehdot ja hajaannuimme. Minä lähdin huutelemaan ja juoksemaan kohti anoppilaa ja muut lähtivät painelemaan kylälle päin. Kuljin reippaasti reilun kilometrin matkan enkä nähnyt yhtään mitään. Anoppilassa ajattelin ottaa auton ja lähteä etsimään pientä seikkailijaa. Silloin Mies onneksi soitti ja kertoi kadonneen lampaan löytyneen. Huh, mikä helpotus! 

Kuopus oli pyöräillyt iloisena kylältä päin toisia etsijöitä vastaan. Silmät loistaen hän oli kertonut kääntyneensä takaisin, kun pyörätie loppui. Mies oli vannottanut, että mummulaan pyöräillessä ei sitten enää mennä niin paljon edellä. Ja pah, Kuopus ja Neiti pyöräilivät reippaina mummulan pihalle eikä Miestä näkynyt vielä missään. Kadonnut lammas ei ollut ollenkaan pahoillaan seikkailuistaan. Hänellähän oli ollut tosi mukava pyöräretki. Matkalla olin suunnitellut alkavani tehdä kävely-/pyöräilylenkkejä säännöllisesti lasten kanssa. Onneksi selvisi, ettei Kuopusta kannata ottaa niille reissuille mukaan; Järvenpäässä pyörätiet ovat vähän pidempiä!  

 

Oh happy day

Elinan blogi toivottaa lukijoilleen riemullista ja siunattua pääsiäistä! Kristus on ylösnoussut! Jeesus elää, jippii!

Oh happy day

Aamu, aamu, ihana aamu!

Älä itke enää, Maria!

Älä tuijota silmiäsi tyhjiksi pimeään hautaan,

tyhjyyteen, kuolemaan,

ei hän ole siellä!

Kiinnitä hiuksesi, kuivaa kyyneleesi -

Maria käännyhän!

Siinä, elävässä puutarhassa

siinä painavassa ruohossa

ruohossa joka on painava kasteesta 

ja kukista

täynnä kukkia lintujen seassa koko kaupunki jaloissaan,

koko kaupunki jaloissaan, kaikki valo käsissään,

koko taivas mielettömän sinisenä aamutuulesta,

lintuineen, lapsineen,

petettyine vartijoineen,

hautakivensirpaleineen -

"Maria!"

"Herra!"

Ajatella, ettei taivas haljennut ilosta sinä aamuna!

 

Ylva Eggehorn, Kotien rukouskirja s.76

Herrani Kristus, ylösnousemuksellasi olet voittanut

ja tallanut jalkoihisi se, mikä erottaa minut sinusta.

Miksi pelkäisin ja olisin ahdistunut,

miksi ei sydämeni olisi rohkea ja iloinen. 

Martti Luther,  Kotien rukouskira s.75

Kiirastorstain tunnelmissa

Tänään minulla on ollut poikkeuksellinen kiirastorstai. En muista, koska viimeksi olisin jättänyt väliin kiirastorstain ehtoolliskirkon. Viime vuonna lapset olivat niin väsyneitä ja rauhattomia kiirastorstain kirkossa, joten ajattelin tällä kertaa enemmän heitä kuin itseäni. Lapset ovat nimittäin olleet viikon aikana jo kolmessa kirkkotilaisuudessa ja lisäksi pääsiäisvaelluksella, joten rauhallinen koti-ilta oli nyt paikallaan. 

Kiirastorstain ehtoollinen on minulle yksi vuoden kauneimmista tilaisuuksista. Onneksi pääsin pääsiäisvaelluksella vähän kokemaan kiirastorstain tunnelmia. Olin nimittäin vaelluksellamme yksi oppaista. Kehittelin kehyskertomuksen sellaiseksi, että opas oli emäntä siinä talossa, jossa Jeesus ja opetuslapset viettivät viimeistä ateriaansa yläsalissa. Tarina sopi loistavasti Paavalinkirkon tiloihin, joissa on oikeasti yläsalit. Katoimme pääsiäisaterian Jeesukselle ja ystäville pienimpään yläsaliin, joka on oikeasti kappeli. 

Yläsalistamme tuli todella tunnelmallinen. Matalan pöydän ympärillä oli kolmetoista tyynyä. Tyynyt olivat hopeisia ja kultaisia, mutta yksi tyynyistä oli musta. Se oli Juudaksen paikka. Miten puhuttelevaa, että kavaltajalla oli oma paikkansa Mestarin lähellä. Pöydälle oli katettuna kauniisti leipää ja viinirypäleitä sekä viinimalja, joka levitti hyvän tuoksun koko huoneeseen. Lapsia ei tarvinnut käskeä olemaan hiljaa kertoessani Jeesuksen ja opetuslasten viimeisestä yhteisestä ateriasta. Kaikki kuuntelivat ja eläytyivät pyhään hetkeen.  

Ylähuoneen sivupöydällä oli jalkojen pesuun tarvittavia astioita sekä vanha kansakoulussa käytetty kuva Jeesuksesta pesemässä opetuslasten jalkoja. Palmusunnuntaina kuninkaana vastaanotettu Jeesus tahtoi opettaa seuraajilleen oikeanlaista asennetta. Hän oli itse Jumalan Poika, mutta hän oli valmis palvelemaan oppilaitaan ja pesemään heidän jalkansa. Se tehtävä kuului juutalaisessa kulttuurissa oikeasti vain palvelijoille. 

Yläsalista jatkoimme matkaa Getsemanen puutarhaan, jossa Jeesus rukoli yksin. Olimme havainnollistaneet flanellokuvilla Jeesuksen rukoustaistelua. Opetuslapset eivät jaksaneet valvoa hänen kanssaan, mutta Jumala lähetti hänen luokseen enkeleitä vahvistamaan ja lohduttamaan pahimpien taistelujen ja pelkojen keskellä. Isoimmille koululaisille uskalsin kertoa siitä, kuinka raskas Jeesuksen yö oli. Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesus rukoili suuressa tuskassaan yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin. Hurjaa!

Tämän illan olen kuunnellut ehtoolliskirkon korvikkeena Samuli Edelmannin tulkintaa virrestä 77 "Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se". Laulu kertoo Jeesuksen tien Getsemanen puutarhasta Golgatalle. Virressä puhutaan siitä, miten Jeesus valtavasti kärsi meidän vuoksemme.  Kertosäkeistön loppu on koskettava: "Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien".   

Virrestä tulee minulle mieleen kaksi vahvaa muistoa. Ensimmäinen muisto liittyy synnynpaikkakuntani Pellon kirkkoon, jossa kiirastorstain ehtoolliskirkon jälkeen alttari riisuttiin ja peitettiin mustalla kankaalla laulaen tätä virttä ilman säestystä. Olen riisunut alttareita kiirastorstaina monessakin kirkossa, mutta lapsuuden ja nuoruuden muistot ovat olleet kaikkein mieleenpainuvimpia.

Toinen muisto liittyy eräisiin hautajaisiin. Minulle sattui eräänä keväänä paljon hautauksia, joissa vainaja ei kuulunut kirkkooon. Jokaisessa hautajaistilaisuudessa oli mukana joku ihminen, joka kertoi puhuneensa vainajan kanssa uskonasioista ennen tämän kuolemaa. Eräissä hautajaisissa uskovainen naapuri kertoi vainajan aina pyytäneen häntä laulamaan virttä "Käy yrttitarhasta polku". Nämä hautajaiset vahvistivat taas käsitystäni Jumalan armollisuudesta. Jumala on rakastava Isä, joka tahtoo tarjota pelastusta niille lapsilleen, jotka ovat joutuneet Hänestä kauas. 

Pääsiäisvalluksella sain kirkon etuosassa sijaitsevalla Golgatalla kertoa siitä, miten Jeesus lupasi toiselle rosvolle paikan paratiisista, kun tämä sanoi "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."  

"Tien kaikkein raskaimman Jeesus

on käynyt armossaan,

kun meidän kurjain tähden

hän kulki kuolemaan.

Se tie vie viimein taivaaseen,

mutta tie se on tuskien."

Virsi 77:2

  

Päivän rukous

Rakas Herrani!

Yhä uudestaan lankean

sinun tieltäsi pois.

Tahdon seurata sinua,

haluan asettua Elämän puolelle.

Mutta yhä vielä elämä on minulle

itseni varjelemista,

itseni toteuttamista,

turvallisuuteni varmistelua.

Sinä lepäsit Isän käsissä.

Sinä kuuntelit hellittämättä 

Isän ääntä,

keskellä hirveitä kiusauksia

sinä katsoit Isän tahdon suuntaan.

Anna anteeksi!

Käännä, käännä minua!

Anna-Maija Raittila: Minun rukouskirjani, s.93

Kärsimysten yö

Jotkut kirjat herättävät valtavasti muistoja. Kärsimysviikon kirjoista minua koskettaa eniten Anna-Maija Raittilan "Ristin tien äärellä". Kirja oli mukanamme lukemisena, kun yritimme Miehen kanssa synnyttää Esikoista. Olimme käyneet jo yhden turhan kierroksen Hämeenlinnan Keskussairaalassa. Ensimmäinen vierailu oli karu ja päättyi kyyneliin. Topakka kätilö tokaisi turhan reissumme päättössanoiksi:"Kyllä sen sitten tietää, kun ne oikeat supistukset alkavat".

Myöhään kiirastorstaina lähdimme Miehen vapauduttua ehtoolliskirkosta synnyttämään. Supistuksia oli ollut jo pitkään, ja tunsin itseni kivulloiseksi. Tällä kertaa supistukset loppuivat kokonaan oltuamme muutaman tunnin sairaalassa. Silloin Jeesuksen kärsimysten yö oli jo pitkällä. Siksi en ikinä unohda suloisen ja ystävällisen kätilön kauniita kasvoja ja ymmärtäväisiä sanoja. Hän lupasi, että saamme joka tapauksessa jäädä yöksi sairaalaan odottamaan, jos synnytys etenisi. Laskettu aika oli silloin jo ollut ja mennyt. 

Sen kiirastorstain ja pitkäperjantain välisen yön vietimme viihtyisässä sairaalahuoneessa. Valvoimme ja rukoilimme enemmän kuin yleensä kärsimysten yönä sekä lueskelimme Raittilan tekstejä Jeesuksen kärsimystiestä. Tulosta ei sinäkään yönä syntynyt, ja ylellisestä yöstä tuli sairaalasta laskukin perässä. Se ei kuitenkaan haitannut meitä ollenkaan,vaan yö painui mieleen merkittävänä yhteisenä kokemuksena, vaikkakin vähän surkuhupaisana. Tuona yönä samaistuin erityisesti niihin teksteihin, joissa kerrottiin Jeesuksen äidin tunteista. 

Kumarran sinua, kärsimyksen Herra.

Kumarran sinua, äidin kärsimys.

Oi Jeesuksen ja Marian 

lävistetyt sydämet!

Armahda minua, Herra,

että oppisin tuntemaan äitisi ja sinut,

äitisi kanssa rakastamaan

ja seuraamaan sinua.

Kuin äitisi Marian sydän, niin olkoon 

minunkin sydämeni kokonaan sinun. 

Anna-Maija Raittila: Ristin tien äärellä 

4. pysähdyksen rukous

  

PS. Sanonta "kolmas kerta toden sanoo" piti kutinsa Esikoisen synnyttämisessä. Hän suostui tulemaan maailmaan kolmannella sairaalareissulla melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Ja ensimmäisen kätilön sanat "kyllä sen sitten tietää" eivät ole pitäneet kohdallani paikkaansa. Kuopuksen kanssakin kävimme "turhan" reissun sairaalassa, vaikka olinkin silloin jo konkari. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina!

Hyvää syntiä?

Tänään aloitimme kotona "ahtisaarnojen" pitämisen. Luemme päivällisen yhteydessä Monica Vikström-Jokelan mainiosta kirjasta "Kirkkovuosi lasten kanssa" kyseisen päivän  tekstin ja rukouksen. Hiljaisen viikon maanantain tekstinä oli "Jeesus puhdistaa temppelin". Siinä Jeesus raivostui Jerusalemin temppeliin mennessä, koska rukoushuoneesta oli tehty rosvoluola. Kaikki ihmiset yrittivät rukoilemisen sijasta ansaita rahaa: rahanvaihtajien pöydällä kilisivät kolikot, ja uhrieläinten myyjät huusivat hintatarjouksiaan. 

"Aha, on siis olemassa myös hyvää syntiä!" tokaisi yksi lapsistamme. "Jeesushan oli synnitön ja silti se suuttui."  Siitä kehkeytyi hyvä keskustelu siitä, mitä synti on. Yritin selittää, miten syntiä on se, mikä erottaa meidät Jumalasta ja toisista ihmisistä. Jeesus ei tehnyt suuttuessaan syntiä, koska hänen vihansa oli oikeutettua. Hän puolusti Jumalan kunniaa puhdistaessaan temppelin. 

Minusta tuntuu hyvältä, että kirjailija on valinnut hiljaiselle viikolle lasten kirjaan tämän tekstin. Usein Jeesus esitellään lapsille tosi lällysti. Pääsiäiskertomuksistakin valitaan usein nykyään vain palmusunnuntain aasilla ratsastus sekä pääsiäisaamun tyhjä hauta.  Kuitenkin Raamatun antama kuva pääsiäisen tapahtumista ja Jeesuksesta on paljon rikkaampi. Jeesus oli aito ihminen, joka koki pääsiäisen tapahtumissa myös kaikki ihmisyyteen kuuluvat tunteet. Hän iloitsi ja  itki, vihasi ja rakasti, pelkäsi ja oli rohkea. Ja kaikki tämä muutaman päivän sisällä!

Lapselle oli selvästi hyvä kokemus huomata, ettei kaikki suuttuminen olekaan väärin. Aina ei tarvitse niellä kaikkea, vaan kristitylläkin on Jeesuksen esimerkin mukaan oikeus suuttua silloin, kun tilanne sitä vaatii.  Jeesuksen esimerkki ja kirjailijan tekemä rukous ohjasivat meidän perhettämme miettimään pahaa ja pyhää vihaa.

Kaiken  elävän ja kasvavan Jumala:

Anna itsehillinnän hedelmän kasvaa minun puutarhassani,

jotta tuntisin milloin pitää olla suuttumatta

ja milloin täytyy suuttua.

Aamen. 

Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa (s. 55)

     

 

Kevättä ilmassa!

Ulkona on ankeahko, sateinen ilma, mutta silti minulla on koko ajan hymy herkässä. Iloitsen siitä, että kevät on oikeasti tulossa. Eilen iltakävelyllä tajusin yhtäkkiä, että kaikki kadut olivat sulia. Lunta näkyy vielä pihalla jonkin verran, mutta sekin on katoamassa kovaa vauhtia. Linnut laulelevat ihanasti, ja illat ovat uskomattoman valoisia. Yhtenä iltana minun oli vaikea saada Kuopus iltapalalle, koska hän ei millään voinut ymmärtää, että oli oikeasti jo ilta. 

Kevätmieleni vain koheni käydessäni shoppailureissun keskustassa. Löysimme Kuopukselle keväiset ulkoiluvaatteet ja minulle ihanan kevät-/kesämekon. Ai,ai, nyt en malta millään odottaa, että tulisi sopivat juhlat. Ehkä korkkaan uuden puvun appiukon 70-vuotispäivillä toukokuussa.   

Tämän viikon vapaapäivät ovat menneet kodinhoidon merkeissä, mutta se ei ole haitannut minua ollenkaan. Kaksi edellistä viikonloppua ovat olleet niin sosiaalisia, että välillä on aivan virkistävääkin vain olla kotosalla oman perheen kanssa ja tehdä tekemättömiä töitä. Eilisen päivän siivoilin ja pesin pyykkiä mukavan rauhallisella tahdilla. Mies uurasti imurin varressa ja lehtipinojen parissa. Voi sitä paperisaastan määrää, vaikka kieltäydyn monta kertaa viikossa puhelinmyyjien loistavista tarjoukista! Ilmeisesti  lehtitilausten peruminen ei ole onnistunut ihan täydellisesti. Kristillisissä piireissä on nimittäin lehtiä, jotka lähettävät ilosanomaa kotiin, vaikka tilauksen olisi jo peruuttanut. Puhumattakaan siitä, että nimeltä mainitsemattomien kristillisten opiskelijajärjestöjen jäsenyydestä ei tunnu pääsevän irti edes tuomiopäivänä. Harmi, koska nekin postituskulut voisi mieluumin käyttää nykyisten opiskelijoiden hyväksi. 

Tämän päivän projektina olisi käydä läpi Esikoisen vanhoja vaatteita, joita hain kellarista laatikollisen. Muistan Kuopuksen syntyessä erään lasten kaverin äidin pahoittelun vauvan sukupuolesta. Hänen mielestään oli kamalaa, että meille tuli poika, koska joudun säilömään Esikoisen vaatteita niin pitkään. Minua osaanottava kommetti lähinnä nauratti! Oikeasti minusta tuntuu mukavalta kaivaa vanhoja vaatteita esille. Ne ovat ajalta, jolloin lastenvaatteiden shoppailu oli yksi suosikkiharratuksistani. Luulenkin, että Esikoisen vaatteista riittää iloa Kuopuksen lisäksi myös parille serkkupojalle. Mikä sen mukavampaa! 

Haikeaa toivoa

Tällä viikolla kristillisissä lehdissä on ollut harvinaisen yhtenäinen teema. Kaikissa lukemissani viikkolehdissä on käsitelty läheisen omaisen menettämistä, surua ja luopumista hiljaisen viikon kynnyksellä. Ihmiset ovat jakaneet kipeimpiä tuntojaan ja kertoneet siitä, mikä heitä on kantanut vaikeiden aikojen halki. 

Tänään lukiessani Sana-lehdestä (14-15/2.4.2009) laulaja, teologi ja kirjailija Hanna Ekolasta kertovaa juttua "Hirveä ikävä Juhaa!" silmäni täyttyivät kyynelistä. Koskettavan artikkelin kirjoittaja Kristiina Miettinen oli osannut pukea hienosti minunkin tunteeni heti aloitukseen: "Eikö tämä ole jo kohtuutonta! Noin paljon kuolemaa yhden ihmisen osalle, ajattelin, kun lööpit viime joulukuussa kertoivat Hanna  Ekolan puolison Juha "Lido" Salosen kuolleen. " 

Hanna Ekola oli kuitenkin osannut nähdä lukuisissa menetyksissä myös siunauksensa :"Moni on kertonut ajatelleensa samaa: Miten taas Hannan kohdalle! Omassa mielessäni asia kääntyi pian niin, että onneksi on jo kokemusta surusta. On vähän helpompi selvitä." Sympaattinen laulajatar ei kuitenkaan myöskään kaunistele sitä, miten valtavan suuri menetys puolison kuolema oli: "Sunnuntaiaamuna Juha sitten nukkui pois. Viimeiset tunnit olin hänen vieressään ja pidin häntä sylissä. En millään olisi laskenut häntä luotani. En millään! Juhaa on aivan hirveä ikävä." 

Hannan sanoista mieleeni tuli The Road -yhtyeen laulu "Siihen maahan", jota kuuntelin paljon nuoruudessani. 

Siihen maahan

katson päiviin tuleviin on kaikki paremmin
sinne tahdon päästä siellä vielä unelmin
ei kukaan tullut mulle moniin vuosiin kertomaan
toivotonkin sydän pääsee vielä elämään

jos ei olis sitä maata jaksaisi en
eihän siinä maailmassa itke ihminen

ensin tahdoin olla sinun tuttavasi vain
kun mä sua tarvitsin sun esiin aina hain
silloin sinut tunsin yksin nimeltäsi vaan
nyt mä tiedän jeesus että taivaan sulta saan

jos ei olis sitä maata...

ikävöiden odotan kun sinut nähdä saan
rakkaimmaksi olet tullut minun elämään
sydämeni ikävään sä toithan vastauksen
siihen lääkettä ei anna kukaan ihminen

jos ei olis sitä maata...

Antti Saarenketo

Lehtijutussa oli ihanaa se valtava taivastoivo, jota Hanna Ekola kantaa. Hän sanoo olevansa taivasihminen "vaikkei se muodikasta olekaan": "Olen laulanut paljon taivaslauluja. Taivasikäväni vain kasvaa sitä mukaa kuin rakkaitani on siirtynyt rajan taakse. Juhan kuoltua se on saanut vielä aivan uuden ulottuvuuden. Elämä rajan tällä puolen on suostumista. On tietty väliaikaisuuden tunne. Taivas on minulle sama kuin toivo." Jutusta nousee voimakkaana myös se, miten Juha "Lido " Salonen eli lähellä Jumalaa. Hän oli rukouksen ihminen, joka puhui ateistikavereilleenkin rukouksesta ja Jumalasta.

Hanna kertoo  Juhan kuoleman jälkeen katsovansa ristejä eri tavalla kuin ennen. Toivo on tullut ristin muotoiseksi:"On pystypuu, joka kohoaa taivaaseen. Sinne Jeesus ristinkuolemallaan on avannut meille tien. Vielä kerran näemme kasvoista kasvoihin. Vaakapuu symboloi minulle sitä, että toivo on läsnä jo tässä elämässä. Meitä kannatellaan ja meistä pidetään huoli. On syli, johon saa heittäytyä. Huolenpito ja syli ovat uskon näkökulmasta tulleet tärkeiksi, koska ne olivat myös Juhan ominaisuuksia, jotka hänen kuollessaan menetin. " 

Tänään olen jutun koskettamana ollut hieman haikealla mielellä. Olen kuunnellut Jipun tulkintana laulua "Särkynyt saviruukku", jonka löysin Facebook-ystävän päivityksestä. Siihenkin lauluun kuuluu merkillinen tarina. Tekstin kirjoittaja teki laulun tilanteessa, jossa hänet laitettiin pois kuorosta, joka oli ollut hänen henkireikänsä siinä elämäntilanteessa. Kuoroon kelpaamattomuus sai nuoren opiskelija Liisa Pukkilan kirjoittamaan tämän tekstin. 

SAVIRUUKKU 


Olen särkynyt saviruukku, 
pala palalta murtunut pois. 
Vain ihmettelin ja itkin, 
en en millään murtunut ois. 
Sinä Herra minut murskasit, 
vaan talletit kaikki palat. 
Niin paljon minua rakastit, 
tahdoit uutta kokonaan. 

Anna savelle uusi muoto, 
tee minusta uusi ruukku. 
Niin rakkautesi nyt näytät, 
taas murtunutta käytät. 
Tahdon kertoa särkyneille, 
ei siruja heitetä pois. 
Kallista halpa savinkin 
Mestarin kädessä ois. 

Liisa Pukkilan elämäänkin sisältyy suuri tragedia. Hän menetti tyttärensä Jyväskylän junaonnetomuudessa. Saviruukku-laulu lohdutti erään lehtiartikkelin mukaan häntä vaikeimpina aikoina. Laulu on hoitanut myös minua monessa tilanteessa. Jumala ei hylkää vaikeuksien keskellä, vaan Hän on Raamatun mukaan lähellä kaikkia särkyneitä ja murtuneita. Hänen sylissään saa itkeä pois kaikki itkut.  Hanna Ekola kertoi itkeneensä paljon myös poikansa nähden.  10-vuotias Lassi oli sanonut: "Hyvä äiti, että itket paljon. Ei jää niitä itkemättömiä itkuja."