Tänään lukiessani Sana-lehdestä (14-15/2.4.2009) laulaja, teologi ja kirjailija Hanna Ekolasta kertovaa juttua "Hirveä ikävä Juhaa!" silmäni täyttyivät kyynelistä. Koskettavan artikkelin kirjoittaja Kristiina Miettinen oli osannut pukea hienosti minunkin tunteeni heti aloitukseen: "Eikö tämä ole jo kohtuutonta! Noin paljon kuolemaa yhden ihmisen osalle, ajattelin, kun lööpit viime joulukuussa kertoivat Hanna Ekolan puolison Juha "Lido" Salosen kuolleen. "
Hanna Ekola oli kuitenkin osannut nähdä lukuisissa menetyksissä myös siunauksensa :"Moni on kertonut ajatelleensa samaa: Miten taas Hannan kohdalle! Omassa mielessäni asia kääntyi pian niin, että onneksi on jo kokemusta surusta. On vähän helpompi selvitä." Sympaattinen laulajatar ei kuitenkaan myöskään kaunistele sitä, miten valtavan suuri menetys puolison kuolema oli: "Sunnuntaiaamuna Juha sitten nukkui pois. Viimeiset tunnit olin hänen vieressään ja pidin häntä sylissä. En millään olisi laskenut häntä luotani. En millään! Juhaa on aivan hirveä ikävä."
Hannan sanoista mieleeni tuli The Road -yhtyeen laulu "Siihen maahan", jota kuuntelin paljon nuoruudessani.
katson päiviin tuleviin on kaikki paremmin
sinne tahdon päästä siellä vielä unelmin
ei kukaan tullut mulle moniin vuosiin kertomaan
toivotonkin sydän pääsee vielä elämäänjos ei olis sitä maata jaksaisi en
eihän siinä maailmassa itke ihminenensin tahdoin olla sinun tuttavasi vain
kun mä sua tarvitsin sun esiin aina hain
silloin sinut tunsin yksin nimeltäsi vaan
nyt mä tiedän jeesus että taivaan sulta saanjos ei olis sitä maata...ikävöiden odotan kun sinut nähdä saan
rakkaimmaksi olet tullut minun elämään
sydämeni ikävään sä toithan vastauksen
siihen lääkettä ei anna kukaan ihminenjos ei olis sitä maata...Antti Saarenketo
Lehtijutussa oli ihanaa se valtava taivastoivo, jota Hanna Ekola kantaa. Hän sanoo olevansa taivasihminen "vaikkei se muodikasta olekaan": "Olen laulanut paljon taivaslauluja. Taivasikäväni vain kasvaa sitä mukaa kuin rakkaitani on siirtynyt rajan taakse. Juhan kuoltua se on saanut vielä aivan uuden ulottuvuuden. Elämä rajan tällä puolen on suostumista. On tietty väliaikaisuuden tunne. Taivas on minulle sama kuin toivo." Jutusta nousee voimakkaana myös se, miten Juha "Lido " Salonen eli lähellä Jumalaa. Hän oli rukouksen ihminen, joka puhui ateistikavereilleenkin rukouksesta ja Jumalasta.
Hanna kertoo Juhan kuoleman jälkeen katsovansa ristejä eri tavalla kuin ennen. Toivo on tullut ristin muotoiseksi:"On pystypuu, joka kohoaa taivaaseen. Sinne Jeesus ristinkuolemallaan on avannut meille tien. Vielä kerran näemme kasvoista kasvoihin. Vaakapuu symboloi minulle sitä, että toivo on läsnä jo tässä elämässä. Meitä kannatellaan ja meistä pidetään huoli. On syli, johon saa heittäytyä. Huolenpito ja syli ovat uskon näkökulmasta tulleet tärkeiksi, koska ne olivat myös Juhan ominaisuuksia, jotka hänen kuollessaan menetin. "
Tänään olen jutun koskettamana ollut hieman haikealla mielellä. Olen kuunnellut Jipun tulkintana laulua "Särkynyt saviruukku", jonka löysin Facebook-ystävän päivityksestä. Siihenkin lauluun kuuluu merkillinen tarina. Tekstin kirjoittaja teki laulun tilanteessa, jossa hänet laitettiin pois kuorosta, joka oli ollut hänen henkireikänsä siinä elämäntilanteessa. Kuoroon kelpaamattomuus sai nuoren opiskelija Liisa Pukkilan kirjoittamaan tämän tekstin.
SAVIRUUKKU
Olen särkynyt saviruukku,
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit,
tahdoit uutta kokonaan.
Anna savelle uusi muoto,
tee minusta uusi ruukku.
Niin rakkautesi nyt näytät,
taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savinkin
Mestarin kädessä ois.
Olen särkynyt saviruukku,
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit,
tahdoit uutta kokonaan.
Anna savelle uusi muoto,
tee minusta uusi ruukku.
Niin rakkautesi nyt näytät,
taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savinkin
Mestarin kädessä ois.
Liisa Pukkilan elämäänkin sisältyy suuri tragedia. Hän menetti tyttärensä Jyväskylän junaonnetomuudessa. Saviruukku-laulu lohdutti erään lehtiartikkelin mukaan häntä vaikeimpina aikoina. Laulu on hoitanut myös minua monessa tilanteessa. Jumala ei hylkää vaikeuksien keskellä, vaan Hän on Raamatun mukaan lähellä kaikkia särkyneitä ja murtuneita. Hänen sylissään saa itkeä pois kaikki itkut. Hanna Ekola kertoi itkeneensä paljon myös poikansa nähden. 10-vuotias Lassi oli sanonut: "Hyvä äiti, että itket paljon. Ei jää niitä itkemättömiä itkuja."
8 kommenttia:
Ihana. Kiva tietää, niin tulee tuo Sana-lehti luettua. Nyt minulle ei enää sitä tulekaan.. Onpa ajankohtaista itsellekin tuo surun käsittely ja menetysten kohtaaminen.
Mukava, jos löysit jotain lohtua tekstistäni. Kannattaa todella lukea tämän viikon Sana. Siinä oli paljon muutakin hyvää antia, mm. professori Miikka Ruokasen näkemyksi siitä, miten virtuaalimaailma on nykyajan suurin lähetyskenttä. Ehkä kirjoitan Miikan ajatuksista myös blogin, sitten kun ehdin kotitouhuiltani. Voimia surutyöhön!
hei! tämä ei liity kirjoitukseen, mutta tältä sivulta aukeaa aina mainoksia, ehkä laskuripalvelun kylkiäisinä. tällä hetkellä sellainen, joka mainostaa Tara-nimistä meediota. ei oikein sovi blogin aihepiiriin.
Harmillinen juttu! Olen saanut tästä ennenkin palautetta. En voi tehdä asialle mitään, vaan jokaisen lukijan täytyy itse laittaa asetukset niin, ettei mainoksia tule.
Kärsivällisyyttä!
Kiitos! Tuo on niin totta:
"Jumala ei hylkää vaikeuksien keskellä, vaan Hän on Raamatun mukaan lähellä kaikkia särkyneitä ja murtuneita. Hänen sylissään saa itkeä pois kaikki itkut."
:)
Hmm, mulle tulee vain USA:n Green Card haku-mainoksia..
Kiitos lohduttavista sanoista. Yritän kaivaa tuon Jipun kappaleen käsiini;)
Heippa finkinja! Kappaleen pitäisi löytyä helposti googlaamalla suomenkielisiltä sivuilta Jippu ja Saviruukku. Voimia ja siunausta sinulle ja teille kaikille!
Lähetä kommentti