Free counter and web stats

tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Unohtumaton toimitus

Lapsuuden kuva-albumissani on yksi kuva, josta voi hyvin arvata minun kasvaneen pappisperheessä. Mustavalkoisessa kuvassa vietetään nimittäin kastejuhlaa. Isosiskoni on pukeutunut isän kaftaaniin, juuri siihen juhlapukuun, jota kutsutaan pingviiniasuksi. Hänellä on kädessään joku kirkollinen kirja, josta hän vakuuttavasti näyttää suorittavan papillista toimitusta.

Lapsen isää, naapurin Minna-tyttöä, vähän naurattaa, muttei se vie häneltä ollenkaan uskottavuutta. Ei ollenkaan! Mieheni on pukeutunut valkoiseen paitaan ja kravattiin sekä pitää vauvaa tiukasti sylissään. Minä näytän kuvassa vähän nuorelta ja väsyneeltä. Sekään ei haittaa ollenkaan. Äidit ovat usein ristiäisissä nuoria ja väsyneitä. Kastepöytäkin on kerrassaan upea: kastemalja on pahkasta tehty, vauvan pään kuivaamiseen on varattu valkoinen liina, kynttilä on muistettu sytyttää ja viisi tulpaania näyttää kukoistavilta.

Minä sain eilen nopean pyynnön saapua vihkipapiksi. Kujan lapset olivat päättäneet järjestää häät, koska nuorimmat olivat isompien mukaan rakastuneita toisiinsa. Heidän kerrottiin jopa pussanneen. Lapset tekivät tohkeissaan häävalmisteluja: keräsivät kaksi kukkakimppua, hankkivat kaksi sormusta, tekivät huivista morsiamelle hunnun, suunnittelivat häätarjoilut, valitsivat pihaltamme sopivan toimituspaikan ja kutsuivat paikalle muutaman vieraan sekä kameramiehet.

Minä valmistauduin toimitukseen vähän puutteellisesti. En vaihtanut vatteita, vaan ajattelin mustien shortsien ja topin riittävän hellepäivänä pappin vaatekerraksi. Papinpaidan irtokauluksen, jota kutsutaan myös ruokalapuksi, meinasin laittaa shortsiasuani komistamaan, mutta Miehestä se ei ollut kovin hyvä idea. "Älä nyt noin vakavasti ota!" Kirjahyllystä nappasin mukaani Toimitusten kirjan ja menin seisomaan valmiiksi hääpaikalle männyn alle, valkoisen narun taakse.

Hetken kuluttua parhaimpiinsa pukeutuneet morsiusneidot alkoivat hyräillä häämarssia ja hääpäri aloitti marssimisen minua kohti. Morsiamella ja sulhasella oli molemmilla käsissään isot luonnonkukista tehdyt kimput. Morsiusneidot pitivät kiinni upeasta hunnusta. Näky oli suloisen kaunis!

Toimitin vihkimisen lyhyellä kaavalla vihittävien ikätason mukaan: luin johdantosanat, pätkän Korinttilaiskirjeen kuvausta rakkaudesta, lyhyen rukouksen ennen dramaattisia kysymyksiä. Tässä kohdassa tunsin itseni hieman epäoninstuneeksi, koska olin laiskuuttani jättänyt kirjoittamatta morsiusparin nimet punaiseen kirjaani. Niinpä toinen morsiusneito sai lausua morsiusparin hankalahkot nimet. Onnistuihan se niinkin! Ja tahtoa morsiusparilla totisesti oli: he taisivat molemmat tahtoa oikein kaksi kertaa, kun vastasivat molempiin kysymyksiin. Ottivat varman päälle!

Sormusten pujottaminen tuotti vähän vaikeuksia, koska pari ei ymmärtänyt, että slormus pitäisi pujottaa toisen sormeen eikä omaan. Hyvin siitäkin selvittiin näppärien morsiusneitojen ansiosta! Sitten olikin enää vuorossa hääparin siunaus, jonka lausuminen tuntui hyvältä leikkihäissäkin, sekä hääkuvien ottaminen ja tarjoilu terassilla. Jäätelötuutit, limsa ja keksit olivat todella juhlijoiden mieleen.

Illalla toinen morsiusneidoista tuli huolestuneena vihkipapin luokse. Hän pelkäsi, että hääpari oli jo eron partaalla. Sulhanen oli morsiamen ja morsiusneitojen esittämän häätanssin jälkene hermostunut ja sanonut menevänsä pois. Lohdutin pientä morsiusneitoa sanomalla, että hyvässä avioliitossakin voi välillä riidellä. Ei riitely avioliittoa eroon vie, jos asioista osataan sopia ja pyytää anteeksi.

Nyt odotamme innolla hovikuvaajan ottamien hääkuvien siirtämistä tietokoneelle, meidän perheen kuva-albumiin. Suloiset kuvat muistuttavat vielä vuosikymmentenkin jälkeen siitä ihanasta ystävyydestä, jota pikkuiset saivat kokea ensimmäisten elivuosiensa aikana. Unohtumaton toimitus!





7 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Voi ihanat! Kuulostaa suloiselta!

Muistan omasta lapsuudesta, kun vietimme ystäväni kanssa hänen nukkensa kastejuhlaa. Toinen meistä oli pappina mustan yöpaidan toimittaessa papinpuvun virkaa (sen olen jo unohtanut, kumpi tuon puvun sisään pujahti) ja toinen toimitti vanhemman tehtävää. Kastevieraana oli ystäväni äiti. Komiat oli juhlat, väen vähäisyydestä huolimatta. Ja muisto on mukava. :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen minäkin nähnyt teidän kujalla lemmen leiskuvan. Eräs NUORI neiti tervehtii aamulla naapurin poikaa poskisuudelmalla! Miten suloista!!! Kyllä olisi ollut hienoa, jos olisin saanut olla paikalla niissä leikkihäissä. Mutta makeat naurut sain kyllä Elinan kuvauksestakin. Toivottavasti näen joskus myös kuvia tästä tapahtumasta.

Rakkain terveisin, mummu

finkinja kirjoitti...

Ihanat häät:)

Paulina kirjoitti...

Ihana pieni tarina. :) Hyvä, jos tapahtuma ikuistettiin, siitä on myöhemmin varmaan paljon iloa.. voi katsella kuvia ja muistella. Ja täytyy sitten muistaa kertoa tulevalle puolisolle, että häät eivät ole ensimmäiset.. ;)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos kaikille mukavista kommenteista!

Anonyymi kirjoitti...

IHANAA! =)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos! Sitä se oli! Pariskunta tosin oli ilmoittanut muutaman viikon päästä, että he haluavat mennä naimisiin. Isosisko selitti, että he olivat jo naimisissa. Silloin pienet sanoivat, että heillä oli vasta häät. Pienten elämä on tosi suloista!