Eilen jouduin perumaan sanani samaisessa kyläyhteisössä taistellessani Kuopuksen lipaston parissa. En olisi ikinä uskonut, että trendikkään ja laadukkaan näköinen lipasto täytyy koota itse kasaan 240 eri palasesta. Rehellisesti sanottuna en olisi voinut kuvitellakaan, että pieni lipasto voi kätkeä sisäänsä niin monta erilaista ruuvia, mutteria ja laudankappaletta.
Lipaston kokoaminen olisi tuntunut sangen toivottomalta, jos minun apunani ei olisi ollut positiivinen ja tarmokas Esikoinen. Hänen kanssaan vietimme melkein kolme iltaa enemmän ja vähemmän epäselvien ohjelappujen sekä aivan liikaa toisiaan muistuttavien muttereiden parissa.
Esikoinen osoittautui loistavaksi apuriksi. Hän loi hyvää mieltä toteamalla, että lipaston tekeminen on juuri sopivaa sadeillan hommaa. Meidän yhteistyömme toimi täydellisesti myös vaikeuksien koittaessa. Emme sättineet toisiamme, kun toinen oli laittanut mutterin väärään reikään, vaan hoidimme vaikeat tilanteet rauhallisesti ja kärsivällisesti pilke silmäkulmassa. Iloitsimme yhdessä siitä, että kehityimme koko ajan työn edetessä. Viimeiset laatikot kokosimme kuin parhaimmatkin ammattilaiset.
Luulen, että hermoni olisivat olleet riekaleina, jos olisin koonnut lipastoa talven pimeydessä. Nyt kesällä aika ei ole samalla tavalla kortilla perheessämme. Kootessamme lipastoa mietin sitä, miten yhteinen tekemisemme oli todellista äidin ja pojan laatuaikaa. Me saimme viettää monta monituista tuntia melkein kahdestaan ja tehdä jotain sellaista, mistä jää näkyvä muisto. Olen aivan varma siitä, että me molemmat muistamme loppuikämme yhteisen projektimme katsoessamme kaunista sinivalkoista lipastoa. Hyvä me!
3 kommenttia:
Hei Elina.
Olet kasvattanut lapsesi hyvin. Meillä ei kumpikaan vahingossakaan ryhtyisi auttamaan isää tai äitiä huonekalujen kokoamisessa, eikä juuri muussakaan. No, toivottavasti meidän kakaroiden avut löytyvät myöhemmin, toivottavasti viimeistään silloin, kun isä tai äiti on vaipanvaihdon tarpeessa.
Hyvää kesänjatkoa,
Olavi
Tällaisia hetkiä kutsun tunnepankin talletuksiksi.
Kiitos Olavi! En kyllä koe, että olisin kasvattunut lapsiani mitenkään hyvin. Meilläkin yleensä esim. oman huoneen siivous aiheuttaa melkoista kiukuttelua. Ilmeisesti yhteinen puuhamme oli tarpeeksi mielenkiintoista. Ja 10-vuoden ikä on kyllä otollinen, kun ei ole vielä mitään kapinaa. Tänään juuri mietin hautajaisissa sitä, että ne, jotka ovat rakastaneet, saavat rakkautta myös takaisin. Eiköhän ne vaihda meiltä vaipat!
Iloa ja siunausta!
Kiitos mm! Ilmauksesi on ihana!
Lähetä kommentti