Free counter and web stats

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Kesälomamuistoja kuvina


Melkein aina kun sanon olevani kotoisin Pellosta, minulle mainitaan jotain Eero Mäntyrannasta. Lomallamme kävimme retkeilemässä koko perheen voimin "Eeron polulla", josta oli huikeat näkymät. Lapsetkin selvisivät hienosti ja valittamatta reissusta, vaikka välillä portaat olivat todella pitkät ja jyrkät.
Lapsuuteni ja nuoruuteni kaksi tärkeää rakennusta: punainen talo on kotitaloni ja taustalla näkyy Pellon kirkko. Tuuli sekoitti sekä kuvaajan että kuvattavan kampaukset niin, että kaikissa kuvissa oli jonkun hiukset edessä.
Lomallani pääsin pitkästä aikaa veneretkelle Tornionjoelle. Kyllä oli mukavaa ja tunnelmallista, kun oikein paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkia nuotiolla saaressa!
Joella soutelu oli todella raskasta, kun kyydissä oli koko perhe. Virta meinasi viedä mukaan hinnalla millä hyvänsä, mutta laitoin vastaan niin plajon kuin jaksoin. Ja pääsimme perille Kylänsaareen, joka sijaitsee Ruotsin puolella, mutta jonka hallintaoikeus on suomalaisilla.

Kaupassa oli kätevä käydä potkukelkalla, vaikka potkuttelu olikin yllättävän rankkaa kesäkelillä. Sen vuoksi lapset eivät enää mahtuneet kyytiin kotimatkalla.
Pellossa oli ihana käydä yöllisillä kävely- ja juoksulenkeillä sekä venytellä yöttömän auringon paisteessa.

Ystävien mökillä Larsmon saaristossa.



5 kommenttia:

Janne kirjoitti...

Vielä raskaampaa potkukelkalla eteneminen olisi ollut ilman kumipyöriä... !! : D
Mahtavat maisemat, mukavat tekemiset ja loistavat kuvatekstit! On Suomen luonto hieno, varsinkin kesäisin... ja kaikkina muinakin vuodenaikoina ja päivinä.


Turvallista uutta alkavaa viikkoa sinulle!

Mimosa kirjoitti...

Oot kylla eri style potkukelkkailija. Ja niin ihanan ruskettunut! Oikein ihania kesakuvia. (en muista sanoinko jo niin fb:ssa.)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitoksia Janne kommentistasi!
Suomen kesä on ihana!

Kiitos Mie! Olen niin kesäihminen, että haluaisin aina olla yhtä ruskettunut :). Jos tuon Miehen saisi vähän useamminkin raahattua etelän lämpöön...

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Aika leidi, kun korkokengät jalassa potkuttelet menemään :) Ihania kesämaisemia kuvissa, näyttää olleen mukava reissu.

Elina Koivisto kirjoitti...

Eipä ollut tullut mieleenikään, että potkuttelu olisi ollut ehkä helpompaa toisenlaisilla kengillä :). Kiitos oivalluksesta! Kulkisin korkkkareissa kyllä joka paikassa, jos se olisi mahdollista :).

Oli tosi mukava ja monipuolinen reissu, mutta ihana oli tulla myös kotiin pitkän reissun jälkeen.