Kiltti äiti ja reippaat lapset

"Äiti, miksi mummi ja pappa ei ole saanut yhtään lasta?" kysyi Kuopus eräänä kesälomareissun iltana, kun olimme koko perheellä pesemässä hampaita lapsuudenkotini pikkuvessassa. Me muut perheenjäsenet naurahdimme hyväntahtoisesti nelivuotiaan kysymykselle ja sitten selitin, miten asiat oikeasti ovat. Luettelin mielestäni taas kerran, ketkä ovat mummin ja papan lapsia. Samalla oli hyvä kerrata, miksi serkut ovat serkkuja. "Aha", totesi Kuopus tyytyväisenä.

Taas kerran tajusin iltahetkessä sen, miten erilaisessa asemassa Esikoinen ja Kuopus ovatkaan. Keskustelin aikoinani vanhimpien lasten kanssa todella paljon jo heidän varhaislapsuudessaan erilaisista asioista. Kuopus on leikkiväisenä ja liikkuvaisena kulkenut paljon sisarusten ja kavereiden kanssa enkä ole lukenut ja jutellut hänen kanssaan yhtä paljon. Eipä se silti niin vaarallista ole. Kyllä hän osaa itse huolehtia siitä, että saa tarpeeksi äidiltä huomiota ja vastaukset mieltä polttaviin kysymyksiin.

Mummolassa olo ja sukulaisten tapaaminen on minulle yksi kesän tärkeimpiä juttuja ystävien tapaamisen rinnalla. Monien muuttojen vuoksi olen iloinnut siitä, että lapset saavat viettää paljon aikaa niillä paikoilla, jossa vanhemmat ovat eläneet lapsuutensa. Kuinka mukavalta tuntuikaan se, että naapurin täti kutsui lapset kotiinsa jätskille ja ennen kaikkea porisemaan. Lasten oli sanottu olevan minun ja pikkuveljeni näköisiä. He olivat saaneet kuulla myös sen, että minä olin ollut tosi kiltti lapsena. Hienoa, tätä seikkaa voin käyttää vielä monta kertaa hyväkseni!

Lapsuusmuistojen kuuleminen on minusta itsestänikin todella kivaa. Toisten ihmisten muistot auttavat hahmottaan sitä, minkälainen olen ollut , ja miksi olen kasvanut tällaiseksi kuin olen. Facebookissa laitoin pyynnön, että ystäväni kirjoittaisivat jonkin muiston minusta. Eräs ystävä kertoi, miten hän muisti kuinka pikkutyttönä kirkossa istuessani pääni pyöri aivan koko ajan. Heti koin pienen ahaa-elämyksen; olen siis ollut jo ihan pienenä tosi utelias ja kiinnostunut ihmisistä.

Eräällä pastoraalikurssilla iloitsin kovasti, kun vanha partiojohtajani kertoi siitä, miten olin käyttäytynyt pudotessani suohon eräässä leikissä. Olin ollut NIIN vihainen, että olin hyppinyt ja pomppinut raivosta. Tämäkin muisto toi minulle, hassua kyllä, iloisen ja tyytyväisen mielen. Ihanaa, että en olekaan ollut liian kiltti lapsi niin kuin aina välillä olen kuvitellut.

Mummolassa lapset saivat viettää lomaelämää, josta jää paljon kauniita muistoja. Päiviin kuului sukulaisten ja kavereiden tapaamisen lisäksi vene- ja metsäretkiä, tunnelmalliset kotaseurat, joissa herkkuja ei puuttunut, Ruotsin puolella kaupassa käynti potkukelkalla, salaatin hakemista mummin kasvimaalta sekä mukavia jutteluhetkiä mummin ja papan kanssa.

Yhtenä kohokohtana oli pienten kaupassakäynti kahdestaan melkein naapurissa sijaitsevassa kaupassa. Ensin etsimme yhdessä sopivan määrän kolikoita rahkan ostoa varten. Otimme vähän rahaa reilusti, ettei se varmasti lopu kesken.

Melko pitkän ajan kuluttua kaupassakävijät palasivat kotiin tyhjin käsin, mutta pullein taskuin. "Ei siellä ole yhtään rahkaa, vaan sellaista Daone-Danone -rahkaa", kertoi Neiti harmistuneena. "No, hakekaa sitten kermaviiliä", totesin piirakkataikinan parista, vaikka arvelinkin vian olleen hakoijoiden hoksauspuolella. Lapset lähtivät taas juosten kauppaan, josta palasivat tyytyväisinä hetken päästä. "Me ostettiin kaksi kermaviiliä, kun se oli niin halpaa. Kaksi purkkia eurolla!" Kyllä oli helppo äidin olla ylpeä!