Lomalla on aikaa tehdä mitä mielenkiintoisimpia juttuja. Tänään aloin oikolukea isäni toimittamaa kirjaa, joka on viideskymmenes hänen kirjailija- ja toimittajaurallaan. Kirja julkaistaan elokuussa, ja sen nimeksi tulee ytimekkäästi "Vaellusrippis". Kirjaan on koottu kirjoituksia, jotka kertovat Rovaniemen seurakunnan ensimmäisistä vaellusripareista 60- ja 70-luvujen taitteessa. Isäni oli silloin nuorisopastorina ja teki uraauurtavaa työtä kehittäessään konseptia vaellusripareille.
Kirjan käsikirjoitusta lukiessani mieleeni ovat tulvahtaneet muistot niiltä kolmelta vaellusriparilta, joilla olen itse ollut vetäjänä. Ensin olin kesäteologina ylitorniolaisten kanssa vaeltamassa Hetta-Pallas-reitillä, sitten kittiläläisten kanssa Karhunkierroksella ja kolmannella kerralla vaelsin riihimäkeläisten kanssa Hetan ja Pallaksen maisemissa. Silloin emme tosin kulkeneet mitään valmista reittiä, vaan oikeasti suunnistimme kolmessa ryhmässä paikasta toiseen.
Minua jännitti suunnattomasti se, miten selviäisin aina yhden porukan kanssa kaksi päivää maastossa eksymättä. Lähdin vaellusriparille Pellosta, jossa olimme isoäitini hautajaisissa. Niinpä minä houkuttelin hautajaisista mukaani serkkutyttöni, joka on ihan oikea suunnistaja. Hän lähti päivän varoituksella mukaan hienoon seikkailuun, josta jäi paljon hyviä muistoja. Emmekä eksyneet kertaakaan!
Vaellusripareilla olen aina iloinnut siitä, että nuoriin saa todella hyvän ja läheisen kontaktin. Riihimäen riparilla käyttämämme systeemi, jossa kuljettiin reilun kymmenen hengen ryhmissä, oli tässä mielessä aivan erityisen toimiva. Yhteen porukkaan kuului aina kerrallaan kaksi isosryhmää, kaksi isosta ja yksi ohjaaja. Teimme kaiken yhdessä ryhmän kanssa: vaelsimme, valmistimme ruoan, söimme, nukuimme, pidimme opiskelutuokiot ja vietimme iltaohjelmat. Joka toinen ilta kaikki kolme ryhmää kohtasivat ja nukuimme yön samassa paikassa. Seuraavana aamuna johtajat vaihtoivat ryhmiä ja lähtivät kulkemaan uuden ryhmän kanssa.
Vaellusriparin teki poikkeukselliseksi myös se, että vetäjätiimimme oli harvinaisen nuori ja innokas. Mies oli porukan nestori huimalla 24-vuoden iällään. Niinpä riparilaiset olivat kuin sulaa vahaa käsissämme, vaikka meitä oli kovasti varoiteltu porukan haastavuudesta.
Jotain riparin onnistumisesta kertoi se, että melkein kaikki konfirmoitavat halusivat koko vetäjätiimin vierailulle omiin juhliinsa. Niinpä me kurvasimme viimeiseen kyläpaikkaan illalla yhdentoista maissa; puolustuksena voi todeta, että olimme kyllä hyvissä ajoin kysyneet lupaa myöhäiselle saapumisajankohdalle. Haikeaksi tämän muiston tekee se, että kyseinen riparilainen, joka oli maailman suloisin poika, kuoli vajaan vuoden päästä rippikoulusta. Ainoa lohdutus oli siinä, että hän sai kuolla uskossa Jeesukseen. Toivottavasti hänen esimerkkinsä saa johtaa monta vaellusriparilaista taivaaseen!
Uskallan julkaista isäni tulevasta kirjasta ihan pikkuisen pätkän, joka on aikoinaan ollut myös Lapin Kansa -lehdessä. Tässä katkelmassa on kuvattu hienosti se, minkä vuoksi vaellusriparit ovat olleet minulle kaikkein upeimpia riparikokemuksia.
"Vaeltavan rippikoulun hienoimpia puolia on se, että porukkaan syntyy helposti hyvä yhteishenki. Puolin ja toisin tutustutaan melko perusteellisesti. Johtajiston ja rippikoululaisten väliset suhteet ovat voimakkaasti ystävyyden ja luottamuksen sävyttämät. Rippikouluopetuksen lähtökohta on siis ihanteellinen: opetusta kuunnellaan, kysymyksiä uskalletaan esittää ja keskustelua syntyy helposti.
Omaa voimakasta kieltään puhuu yli kahdeksan vuorokauden yhdessäolon aikana jokaisen käyttäytyminen lähimmäistä kohtaan. Onko yhteyteni Rakkauden Jumalaan niin todellinen ja elävä, että se näkyy käytöksessäkin?
Lapin mahtava luonto hiljentää ihmisen miettimään omaa pienuuttaan. Koko luonnonjärjestelmä vakuuttaa vaeltajalle, että Jumala, Luoja on olemassa."
Lapin mahtava luonto hiljentää ihmisen miettimään omaa pienuuttaan. Koko luonnonjärjestelmä vakuuttaa vaeltajalle, että Jumala, Luoja on olemassa."
10 kommenttia:
vähänkö ihania muistoja ja varmasti myös maisemia =) !
Se viimeinen kyläpaikka oli kyllä yhdeltä yöllä. Se kun sijaitsi vielä naapurikaupungissa ja sitä ennen oli seikkailtu naapurikunnan maaseudulla etsien yhtä mökkiä. Eipä ole sen jälkeen noin pitkää kierrosta ollutkaan:-)
Minulta pääsi itku kun luin päivityksesi.
Juuri viime viikolla tapasin T:n isän kun kävin heillä pikaisesti. Hänen nuorin lapsensahan aloittaa nyt koulutaipaleen. Niin ne vuodet kuluvat, siitäkin on jo pitkä aika.
Isäsi kirja on varmaan mielenkiintoista luettavaa,
Nyt pitää mennä nukkumaan. Minulla on aamulla oppitunteja oman työseurakunnan rippikouluryhmälle. Pitäisi olla skarppina heti aamusta.
Siunattua loppulomaa. Nähdään varmaan kuun vaihteessa Riihimäellä.
Kuulostaa tällä hetkellä hyvin tutulta eräs noista kokemuksistasi, itse kun olen juuri leirin nestorina myös 24-vuoden iällä :D En tosin uskaltaisi sanoa, että nuoret ovat sulaa vahaa, mutta hyvissä väleissä ollaan joka tapauksessa.
Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta, täytyy kurkistaa sitä, kun se ilmestyy.
Mukavan kuuloisia muistoja!
Oma poikani pääsi juuri tänä kesänä ripille ja näin ollen asia vielä koskettaa läheisemmin. Tosin hän ei ollut vaellusriparilla...olisikin ollut, niin olisi varmasti tykännyt enemmän.
Onnea ja menestystä isäsi krjalle!
Oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja perheellesi! Pitäkää toisistanne huolta, perhe on arvokas asia!
Haleja ja enkeleitä!
Kiitos SuurellaSydämellä! Maisemien ihanuutta ei voi kuvata eikä sitä tunnelmaa, mikä vaelluksilla vallitsee!
Kiitos Mies korjauksesta! Olimme siis vieläkin hillittömämpiä :).
Kiitos seijap kommentistasi! Itse asiassa kävit mielessäni jo kirjoittaessani tekstiä samoin kuin T:n perhe. Niin ne vuodet kuluvat ihmeen nopeasti, mutta muistot jäävät.
Tosi kiva nähdä Rixussa! Me vedetään koko perheellä lasten kanavaa, joten teidänkin lapset ovat sinne tervetulleita.
Kiitos pikkupappi! Teidän leirissänne on kyllä varmasti paljon samaa! Miehen mielestä ilmaus "kuin sulaa vahaa" oli liioiteltu, mutta siltä MINUSTA tuntui. Leirillä en ole ikinä päässyt ihan samanlaiseen kontaktiin ja tunnelmaan. Ja näin iän ja pastoruuden myötä tulee vähän enemmän etäisyyttä, missä on molemmat puolensa.
Kiitos paljon kommentistasi NeitiMistyJ ja tervetuloa kommentoijieni joukkoon! Toivottavasti poikasi lähtee isostoimintaan mukaan ja voi saada vielä paremman riparikokemuksen.
Luulen, että isäni kirjasta tulee erityisen merkityksellinen niille ihmisille, jotka ovat olleet mukana vaelluksilla. Harmi, etten ole itse yhtä hyvä dokumentoija kuin isäni. Tuollaiset muistot ovat arvokkaita 40 vuoden päästä.
Iloa ja siunausta sinunkin elämääsi!
Hei Elina! Mukava kirjoitus, jälleen kerran. Sie osaat kyllä taitavasti kirjoittaa tapahtumista siten, että lukenutkin pääsee osaksi kaikkea sitä! : )
Sinustakin varmasti löytyy dokumentaristin vikaa siinä määrin, että mahdollisesti 40 vuoden päästä joku lapsistasi ajattelee kuten sinä
isästäsi. : )
Iloista alkanutta viikkoa!
Janne: Kiitoksia paljon todella kauniista kommentistasi!!!
Iloa ja siunausta sinunkin viikkoosi! Hienoa, että isäsi kunto on parantunut niin paljon!
Onpa isäsi ollut aikaansaapa ihminen, jos hän on papintyönsä ohella toimittanut jo noin monta kirjaa! kunnioitettavaa.
Täällä ei tuollaisia vaellusripareita järjestetä, en ole ainakaan kuullut, leirejä kylläkin. Kuulostavat mukavilta.
Omasta rippikoulusta (silloin ei leirejäkään vielä järjestetty) muistan vain kovan kiireen. Rippikoulu käytiin illalla koulun jälkeen ja sekin kurssi lyhennettynä jostain syystä. Jos muistikuvat pitävät paikkansa, johtui kiire siitä, että pastori oli hakenut uutta virkaa muualta ja meidät piti saada ripille ennen hänen muuttoaan.
Kiitos kirlah kommentistasi! Isäni on kyllä kerrassaan tehokas. Nyt tosin eläkeläisenä sitä aikaa on näihin kirjaprojekteihin ihan eri tavalla kuin ennen.
Harmi, että sinun riparisi vietiin kiireellä läpi. Sellaista inhimillistä touhuahan tämä on, kun tuollaiset muutokset vaikuttavat väistämättä seurakuntatyöhön.
Monet aikuiset ovat löytäneet ALFA-kurssista tai vastaavista uskon alkeiskurssista kivan tavan kokea vähän nykyisen riparin tapaista juttua, kun ainakin ALFA-kurssilla pääsee oikein viikonloppuleirillekin :).
Lähetä kommentti