Edustusrouva sinisessä silkkimekossa

Urani edustusrouvana alkoi pian sen jälkeen, kun olin mennyt naimisiin. Sain nimittäin häitäni seuraavana keväänä upean kirjekuoren, jonka päällä luki arvonimenä Rouva. Sisällä oli tyylikäs kutsukortti, jonka oli allekirjoittanut arkkipiispa John Vikström. Hän kutsui minut juhlallisesti Turun tuomiokirkkoon pappisvihkimykseen, jossa Mieheni oli yksi vihittävistä, sekä sen jälkeen kahvitilaisuuteen kotiinsa, arkkipiispalaan.

Valmistauduin huolellisesti saamaani kutsuun. Hääpukuni ompelija valmisti vanhempieni tuomasta thaisilkistä sinisen kotelomekon ja jakun juhlaa varten. En ehtinyt käydä tapaamassa 800 km:n päässä asuvaa Olgaa, joten puku tehtiin vanhoilla mitoilla. Valmiin asun saapuessa postitse olin erittäin tyytyväinen kauniisti istuvaan kotelomekkoon. Sen sijaan Mies melkein tikahtui nauruun nähdessään jakun päälläni; se näytti vähän siltä kuin tyttö olisi lainannut jakkua äidin vaatekaapista. Aikataulu oli sen verran tiukka, etten ehtinyt lähettää jakkua takaisin ompelijalle, joten päätin käyttää juhlissa pelkkää mekkoa. Lisäksi hankin juhlia varten uuden ilmeen silkkisille hääkengilleni, jotka värjättiin sinisiksi hääpukuliikkeessä.

Miehen pappisvihkimys oli hieno juhla, vaikken siitä enää muistakaan kovin paljon. Kaikki tuntui juhlavalta, koskettavalta ja jännittävältä 22-vuotiaasta tytöstä, josta tuli yhtäkkiä papinrouva. Muistan, miten iloisena ja ylpeänä kävelin tuomiokirkon käytävää tilaisuuden jälkeen tyylikkäässä mekossani. Olin onnellinen!

Viisi vuotta myöhemmin olin väsynyt kahden lapsen äiti Luulajassa. En pitänyt kovinkaan paljon peiliin katsomisesta, koska kärsin ulkonäöstäni. Hoikan vyötäröni tilalle oli kahden raskauden jälkeen tullut inhottavia makkaroita, pirteä olemukseni oli muuttunut vähän nuupahtaneeksi eikä ulkonäköäni yhtään parantanut se, että jouduin kulkemaan vanhoissa vaatteissa, kun kaupoista ei tuntunut löytyvän mitään minulle sopivaa. Ei minulla kyllä toisaalta ollut aikaakaan kuljeskella kaupoissa, koska kahden pienen lapsen kanssa elämä oli tosi hektistä. Raskas elämäntilanteeni aiheutti sen, että tunsin itseni ehkä rumemmaksi kuin koskaan ennen sitä syksyä tai sen jälkeen.

"Vau! Sinähän näytät tosi hyvältä! Aivan erilaiselta kuin venyneissä villapaidoissa!" ihastelivat kuorokaverini Luulajan tuomiokirkon vessassa valmistautuessamme Kauneimpiin joululauluihin, joissa olivat paikalla sekä Luulajan että Oulun piispat. Olin saanut vedettyä päälleni sinisen silkkisen kotelomekon, joka näytti yksinään lähinnä makkarankuorelta. Ennen niin suuren jakun kanssa mekko näyttikin yllättävän hyvältä, suorastaan tyylikkäältä.

Tunsin ehkä ensimmäistä kertaa sinä syksynä itseni kauniiksi nuoreksi naiseksi, omaksi itsekseni. Nautin esiintymisestä johtamani kuoron kanssa, vaikka välillä Neiti oli apujohtajana sylissä. Hänellä oli myös tärkeä rooli olla Jeesus-vauvana laulaessani ystävieni kanssa Carolan koskettavaa laulua "Taivas sylissäni". Hehkuin silloin nuoren äidin onnea! Iloni täydellisti vielä se, että pääsin sinisessä puvussani piispan järjestämille kutsuille Miehen kanssa ihan kahdestaan, ensimmäistä kertaa Neidin syntymän jälkeen. Vanhempani tulivat sitä varten Luulajaan 230 km:n päästä. Minä riemuitsin siitä, että olimme taas hetken nuoria, vapaita ja kauniita.

Tänä syksynä kaivoin 14 vuotta vanhan pukuni naftaliinista vanhempieni ollessa meillä kylässä. Yllätyin siitä, että kotelomekko istui taas niin hyvin minulle. Jakku puolestaan sopi kuin nakutettu äidilleni, joten annoin sen hänelle. Siniset silkkikenkäni olin jo kuluttanut loppuun erilaisissa kissanristiäisissä, mutta kaapistani löytyi viime keväällä ostetut siniset korkkarit. Suunnittelin FB-statuksessani jo itsenäisyyspäivän viettoa sinisessä asussani ja valkoisissa helmikoruissa, mutten malttanutkaan odottaa sinne asti.

Tänään pääsin yli kahden vuoden tauon jälkeen taas edustusrouvaksi, kun kirkkoherra oli saanut kutsun Järvenpään Yrittäjä 2011 -tilaisuuteen. Olin kutsusta aivan innoissani; kotiäidin elämässä juhlat nousevat arvoon arvaamattomaan. Kaiken lisäksi tämä oli ensimmäinen juhla, jonne menimme Miehen kanssa kahdestaan Kuopuksen syntymän jälkeen. Niinpä päätin kunnioittaa tapahtumaa rakkaalla silkkimekollani. Tunsin itseni taas nuoreksi, kauniiksi ja vapaaksi kulkiessani Miehen kanssa käsi kädessä kohti Järvenpää-taloa sinisessä mekossani. Onnellinen nainen!