Vi vill ha SEX!

Vuonna 2000 seurasin Miehen ja Esikoisen kanssa perinteistä vappumarssia Luulajan kävelykadulla. Hätkähdimme Miehen kanssa vähän, kun vappukulkue paikallisen vasemmistopuolueen naispuolisen johtajan johdolla huusi: "Vi vill ha SEX, SEX..." Hetken päästä hörähdimme nauruun ja hymyilimme Hangon keksien lailla, kun he jatkoivat "Vi vill ha sex, sex, sex timmars arbetsdag." Sangen nokkelaa ja huomiota herättävää, kun vieläkin tilanne on niin elävästi mielessä!

Eilen kävin myöhäisellä iltakävelyllä ystävän kanssa Keravan yössä Miehen tultua töistä kotiin kymmenen jälkeen. Olipas aika piristävää tällaiselle tylsälle kotiäidille olla kerrankin liikkeellä lauantai-iltana noin myöhään. Myöhäistä ajankohtaa ja lauantaita ei kyllä huomannut mistään, vaan saimme kävellä täysin rauhassa, vaikka talsimme keskustan läpi. Emme tainneet nähdä edes yhtään humalaista.

Kotimatkalla kuuntelin radiota. Vanhemmiltani lainatussa kakkosautossamme ei nimittäin ole CD-soitinta, vaan siihen hankittiin aikoinaan lisävarusteena kasettisoitin CD-soittimen tilalle :). Niinpä en voi Borallamme ajaessani viettää laatuaikaa Juha Tapion seurassa, vaan saan kuunnella enemmän tai vähemmän kehittäviä puheohjelmia tai musiikkia, joka ei yleensä yllä Juhan tasolle.

Eilen radiosta tuli mielenkiintoista ohjelmaa kello 23 jälkeen. Saku Tuominen, jonka tunnen parhaiten Kirsi Pihan puolisona, kertoi näkemyksiään työelämästä. Vaikutuin hänen ajatuksistaan valtavasti. Hän kertoi työyhteisöstään, jossa ihmisiin luotetaan. Periaatteena pidetään sitä, miten suurin osa työntekijöistä on luotettavia, ahkeria ja tunnollisia ilman, että heitä tarvitsee paimentaa. Sen vuoksi työyhteisössä ei ole työaikaa, vaan ainoastaan määritellään työaika, jota enempää ei saa olla työpaikalla. Lomaakin saa pitää oman aikataulun mukaan. Työyhteisössä on määritelty vain minimilomaaika, joka kaikkien on pysyttävä poissa työpaikalta.

Tuominen oli sitä mieltä, että monilla työpaikoilla työnteko on tehotonta. Sama työmäärä voitaisiin tehdä huomattavasti nopeampaa, jos systeemiä järkeistettäisiin. Hän valitti tehottomista kokouksista, joita kukaan ei ole suunnitellut kunnolla. Monia muitakin asioita voitaisiin hoitaa paremmin ja tehokkaammin, jos uskallettaisiin jättää vanhat tavat ja käytänteet. Muutoksen jarruna on ainoastaan ajattelu, että aina on tehty näin. Kukaan ei uskalla uudistaa radikaalisti!

Saku Tuominen sanoi, että niissä työpaikoissa, joissa tehdään luovaa ajattelutyötä pitäisi luopua 8-9 tunnin työpäivistä. Sen sijaan työpäivän voisi pilkkoa neljään 1,5 tunnin pätkään. Työteho olisi silloin paljon parempi, jolloin kahdeksan tunnin työmäärän saisi hoidetuksi kuudessa tunnissa. Hän oli itse kokeillut tällaista työaikaa aina välillä. Joka kerta hän totesi sen erittäin toimivaksi ja tehokkaaksi.

Pappina kuulun niihin onnellisiin tai onnettomiin, jotka saavat aika joustavasti suunnitella työaikansa. Työtä rytmittävät tietysti toimitukset, keskustelut, kokoukset, palaverit, tapaamiset, päivystykset ja monet muut tehtävät. Siitä huolimatta voin itse aika lailla vaikuttaa siihen, milloin kirjoitan puheet tai teen muut valmistelutyöt. Nyt keikkapappina toimiessani olen huomannut sen, miten vapaalta tuntuu tehdä töitä, kun ei tarvitse "lorvailla" työpaikalla. Minulla on ollut välillä keikkapappina saman päivän aikana kolmekin ihan vaativaa työtehtävää sekä tehtäviin valmistautumista kotona. Siitä huolimatta tällaiset työpäivät ovat tuntuneet rennoilta, koska olen saanut välillä käydä kotona rentoutumassa ja perhettä tapaamassa.

Miehen kanssa olemme molemmat huomanneet sen, miten iltapäivän tunnit ovat teholtaan kaikista surkeimpia. Vaativan työtehtävän, esim. saarnan valmistaminen, ei tahdo millään edetä kolmen ja viiden välillä. Sen sijaan homma toimii paljon paremmin, jos lähtee työpaikalta kotiin kolmelta ja kirjoittaa saarnaa lasten mentyä nukkumaan. Melkein paras työteho meillä molemmilla on välillä 22-24, jonka vietämme yleensä tietokoneen äärellä töitä tehden tai minä nyt kotiäitinä erilaisten kirjoitushommien ja sosiaalisen median parissa. Laadukas parisuhdeaika alkaa tässä perheessä yleensä vasta puolenyön jälkeen. Onneksi olemme molemmat yökyöpeleitä!