Free counter and web stats

tiistaina, joulukuuta 25, 2012

Paimenten joulu, joulukuvaelma jouluaattona


Paimenten joulu, joulukuvaelma jouluaattona




Tässä käsikirjoitus joulukuvaelmaan, jonka esitimme tänään Paavalinkirkossa. Toimi hyvin! Erityisen ihastuttavaa oli seurata 2-vuotiaan Luukas-paimenen toimintaa :)



Kertoja: Oli myöhäinen ilta lähellä Betlehemin kaupunkia. Paimenet olivat saaneet lammaslaumansa kasaan. Oli aika levähtää ja vaihtaa kuulumisia pitkän työpäivän jälkeen. Paimenten joukossa oli myös Ruben-isä  poikiensa Danielin, Aaronin ja Luukaksen  kanssa.

Isä: Pojat, tulkaapas tänne nuotion äärelle. Minulle on teille tärkeää kerrottavaa.
Daniel: Mitä nyt? Onko tapahtunut jotain? Kerro heti.
Isä: Ajattelin kertoa teille siitä, mitä olen löytänyt Kirjoituksista. Olen lukenut rabbin johdolla profeetta Jesajan ennustuksia ja löytänyt sieltä jotain aivan erikoista. Voisitko sinä Luukas hakea tuon kirjakäärön minulle?

Luukas: Ole hyvä.
Isä: Kiitos. Kuunnelkaapa, mitä profeetta on kirjoittanut kauan sitten.  "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan."

Daniel: Mitä tämä tarkoittaa, isä?

Isä: Me odotamme suurta kuningasta, joka tulee pelastamaan kansaamme. Olen puhunut monien viisaiden miesten kanssa. Kaikki sanovat, että se aika on aivan lähellä.

Daniel: Hui, kuinka jännittävää! Tulisipa kuningas mahdollisimman pian.  Hän voisi antaa minulle kultaa, jalokiviä ja muita rikkauksia. Silloin meidän ei tarvitsisi enää paimentaa lampaita. Me voisimme muuttaa hienoon taloon, syödä herkkuja ja saisin lukea pyhiä kirjoituksia rabbin johdolla vaikka joka päivä.

Isä: On sinulla Daniel suuret suunnitelmat. Onhan kuningas lupausten mukaan suuri ja ihmeellinen.  Mutta sitä en tiedä ollenkaan, tuoko hän meille tuollaisia kalleuksia.

Daniel: Nyt  minä keksin. Opettelen soittamaan huilua. Jos osaan soittaa oikein kauniisti, kuningas varmasti antaa minulle kaikkia rikkauksia. (Ottaa huilun, menee kauemmaksi nuotiosta ja alkaa soittaa. Soittaa ensin hapuillen.)

Isä: Voi, tuota poikaa. Aina yhtä suuret haaveet. Mitähän siitäkin oikein tulee.  


Kertoja: Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

LAULU: JOULUYÖ, JUHLAYÖ

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Daniel: Isä, en näe mitään.

Aaron: Isä, minua pelottaa

Enkeli: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."


21:1-2, ENKELI TAIVAAN

( Enkelit saapuvat virren aikana)

ENKELI TAIVAAN, SÄKEISTÖ 10

(laulun jälkeen enkelit menevät pois)

Daniel: Oliko tämä totta vai unta? Isä, mitä tämä oikein tarkoittaa?
Isä:  En tiedä. Meidän pitää mennä Betlehemiin katsomaan mitä on tapahtunut. Ehkä nyt on syntynyt se kuningas, josta kerroin teille. Seurataan tähteä.

(kulkevat hitaasti matkan tallille)
Isä: Nyt me olemme varmaan perillä. Tähti on tämän tallin yläpuolella. Mennään sisälle. (Paimenet menevät sisälle, katsovat Jeesus-lasta, isä kumartuu rukoukseen seimen edessä. Daniel tulee pois tallista. Isä huomaa rukouksesta noustuaan pojan kadonneen)
Isä: Aaron, missä Daniel on?

Aaron: Meni ulos.
(Isä menee ulos, ottaa varovasti kiinni poikansa olkapäästä.)
Isä: Daniel, mikä sinulla on?
Daniel: Olen harjoitellut ihan turhaa soittoa. Noilta ihmisiltä on aivan turha odottaa yhtään mitään palkkaa soitosta. Yhtä kurjia ja köyhiä ovat kuin mekin. Mikä kuningas tuollainen talliin seimessä nukkuva pikkuvauva on. Kuninkaat asuvat hienoissa linnoissa. Tosi reilua isä, että kerroit minulle tuollaisia satuja.
(Isä menee takaisin talliin. Kohta tulee takaisin)
Isä: Jeesus  itkee. Tulisitko Daniel soittamaan? Ehkä pienokainen rauhoittuu kauniiseen soittoosi.
Daniel: Hyvä on. (menee talliin ja soittaa kappaleen Pieni liekki)
Isä: Lapsi hymyilee. Hän pitää sinun soitostasi.
(Daniel ottaa vauvan syliinsä)
Daniel: Isä, olit oikeassa. Tässä vauvassa on jotain ihmeellistä. Tämä hymy tekee minut niin onnelliseksi. En ole nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista. Ehkä vauva on kuitenkin se luvattu kuningas.

7 kommenttia:

Piiiparii kirjoitti...

Söpö posting <3

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos!

mm kirjoitti...

Mukavia muistoja myöhemmin myös esiintyjille...

Elina Koivisto kirjoitti...

Joo, näistä jää kivoja muistoja. Joulukuvaelman esittäminen on jo osa perheemme perinteitä :)

pt kirjoitti...

Sinulla on oikein hieno blogi. Missä muuten on Paavalin kirkko?

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos :).

Paavalinkirkko sijaitsee Helsingin Vallilassa.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kuvia...

- Kari

http://blogi.valokuvausluukas.org/