Free counter and web stats

torstaina, elokuuta 03, 2006

Terveisiä Vesan rippikoululeireiltä

Heinäkuun puolivälissä aloitin riparikesäni Lepikon leirikeskuksessa meren rannalla. Ensin oli vuorossa Luovan toiminnan ripari. Sinne oli hakeutunut erityisesti musiikin, kuvaamataiteiden ja tanssin harrastajia. Päiväohjelmaan kuuluikin luovan toiminnan tunti, jolloin sai toteuttaa luovuuttaan. Luovuutta toteutettiin myös iltaohjelmien näytelmissä ja sketseissä, joita kukin ryhmä sai vuorollaan ja innolla esittää. Kokeilimme tällä leirillä myös leiriblogin pitämistä netissä ja sitä voi lukea osoitteessa lepikko17.blogspot.com

Oppitunnit muodostuivat myös aivan erilaisiksi kuin mitä itselläni on tähänastisella ripariuralla ollut. Porukassa oli niin aktiivisia kyselijöitä ja keskustelijoita, että tunnit menivät suurilta osin keskustellen. Oli ilo pitää oppitunteja, joilla oli todellista vuorovaikutusta! Vetäjä- ja isostiimimme oli todella suuri, koska koulutimme samalla tulevia isosia eli jokaisella isosella oli oma apuisosensa. Ryhmähenki oli jo ensimmäisestä päivästä todella hyvä ja myönteinen eikä sitä haitannut normaalin tupakkahässäkän läpikäyminen.

Luovan toiminnan tanssiryhmä sai esittää muutaman päivän treenauksen tuloksen vierailuillassa. Musiikkiryhmä puolestaan säesti konfirmaatiossa ryhmämme esityslaulut ja vielä yhden virren.

Vetäjä- ja isostiimillä kiersimme pitkään rippijuhlia aina Vaasan saaristossa asti.

Muutaman päivän päästä tästä alkoi tavallinen ripari, jota vedin kesätyöntekijöiden kanssa. Vetäjätiimimme oli tosi hyvä ja samaa köyttä vetävä, kuten myös isostiimi tällä leirillä. Oli ilo nähdä entisiä riparilaisiaan isosina ja se, miten he olivat kasvaneet uskossa parin vuoden aikana. Heidän iltahartaudet olivat niin hyviä ja koskettavia!

Tälläkin leirillä vetäjä- ja isostiimimme oli huomattavan suuri, koska mukana oli isoskoulutuslaisia. Niinpä isospalaverit rukouksineen hiljaisuuden jälkeen kestivät välillä yli puolenyön. Pituudestaan huolimatta palaverit olivat kuitenkin tärkeitä yhteisen jakamisen paikkoja, joissa saimme puida päivän tapahtumia ja rukoilla yhdessä leirin ja leiriläisten puolesta.

Tällä "tavallisella" leirillä kesti vähän pidempään että ryhmähenki alkoi muodostua. Oppitunneillakin oli aluksi aivan hiljaista ja tuskin kukaan uskalsi vastata eli muutos edelliseen leiriin oli todella suuri. Leirin kuluessa alkoi oppitunneillakin olla elämää.

Viimeisenä iltana tarjosimme leiriläisille mahdollisuutta esirukoukseen alttarilla hartauden päätteeksi. Tätä mahdollisuutta käytti suurin osa leiriläisistä, joka oli iso ilon aihe. Viimeisessä illassa oli myös pientä haikeutta, joka näkyi hartaudessa siellä täällä kuuluvassa nyyhkimisessä.

Tälläkin leirillä kirjoitimme blogia ja se löytyy osoitteesta lepikko19.blogspot.com

Konfirmaation odotuksessa,
Vesa

Kuvassa näkyy jälkimmäisen leirini vetäjätiimin "lämmittely" päivän olympialaislajia varten. Molemmilla leireillä vetäjätiimi voitti olympialaiset pitkällä kokemuksellaan




Leireillä pääsin myös toteuttamaan vanhaa harrastustani eli sketseissä näyttelemistä. Kuvassa perinteinen riparisketsi Kirvesvartta.


Ei kommentteja: