Dagen efter

Tänään meillä on ollut taas vaihteeksi "dagen efter". Ihanan ystäväperheen vierailun jälkeen olemme lasten kanssa laskeutuneet arkeen ja viettäneet kiukkuista päivää kotosalla Vesan ollessa töissä. Minun vapaapäiväni tuntuvat tänä kesänä olevan niitä rankimpia päiviä. Silloin puretaan kaikki viikon sisällä keräytyneet patoutumat. Monesti olen ollut sitä mieltä, että äidit ovat kaiken pahan alkuja ja juuria. Lapset ovat kuin enkeleitä mummien ja kummien kanssa. Isänkin kanssa homma toimii. Mutta äiti saa kaivettua lapsista ne kaikkein huonoimmat puolet esiin. Tänään ei ole tahtonut löytyä iloista kanavaa millään, vaikka sitä on yritetty vääntää nenästä, jossa säätönappula sijaitsee. Onneksi ilta ja kaverit ratkaisivat senkin ongelman!

En kyllä yhtään ihmettele sitä, että lapset välillä kiukuttelevat. Paikkakunnan vaihtaminen on yllättävän raskasta puuhaa, kun kaikki muuttuu kerralla. En tiedä, kuinka monta stressipistettä muuton lasketaan aiheuttavan, mutta luulen, että niitä kertyy aika monta. Uudessa kodissa ja uudella paikkakunnalla alkaa kuin uusi elämä, kun vanhat rutiinit eivät enää toimi uudessa tilanteessa. Varmasti lapsia rasittaa myös tutustuminen uusiin ihmisiin ja uuteen ympäristöön, vaikka se on samalla myös valtavan kiehtovaa ja jännittävää.

Etsin lasten tavoin paikkaani uudessa ympäristössä ja elämäntilanteessa. Aika usein huomaan olevani stressantuneempi kuin yleensä. Keväällä elin oikein ylilennokasta ja huoletonta vaihetta ja nyt tuntuu siltä, että olen tullut rymisten alas. Suuret kuvitelmat omasta pätevyydestä ja kaikkivoipaisuudesta ovat menneen talven lumia. Olen joutunut taas pienelle paikalle!

Väliaikaisuus on raivostuttavaa. Haluaisin niin kovasti jo tietää, mikä minusta tulee isona. Olen aivan vakuuttunut siitä, että sitten kun löydän paikkani, viihdyn siinä hyvin riippumatta siitä, mikä on tehtävä ja työala. Mutta odottaminen on niin vaikeaa. Minulle ei sovi työntekoon asenne:"En mä mitään tiedä. Mä olen vaan täällä töissä." Ja juuri nyt minun on tehtävä töitä sillä asenteella, kun en tiedä, kuinka kauan olen töissä Vantaankoskella.

Teoriassa on helppo luottaa Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon, mutta käytännössä se on paljon vaikeampaa. Vaikka olen saanut nähdä lukemattomia kertoja, miten hyvin Jumala pitää minusta huolta, tuntuu heittäytyminen Jumalan varaan aina yhtä vaikealta. Onneksi tänään sain taas sopivan lohdutuksen Päivän tunnussanasta: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." 2. Kor. 12:9 Se oli sana Herralta, balsamia väsyneelle äidille!
Elina


Kaiken lohdutuksen Jumala, auta,
kun mennyt on rauha luottamuskin.
Epäilevälle vihdoinkin näytä, kuinka
Sana ei voi hävitä, syntistä pettää,
loppuu saakka se kestää.
Vuoret väistyvät, kukkulatkin horjuu,
meret siirtyvät ärjyen paikoiltaan,
sinun armosi milloinkaan ei lopu.
Käsivartesi eivät väsy.

Mirja Lassila