Free counter and web stats

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Rukous ja usko

Saarna teemasta rukous ja usko 17.2.2008 Paavalinkirkossa, Mark. 9:17-29

Kaksivuotias poika oli mummolassa kovassa kuumeessa. Yli 40-asteen kuume oli jatkunut jo useamman päivän. Aamuyöstä hän oli niin levoton, että isoäiti heräsi ja meni hoitamaan lasta.Silloin isoäiti huomasi yhtäkkiä, etteivät he olleet muistaneet rukoilla pienokaisen paranemisen puolesta. Hän laittoi kätensä pienen pojan päälle ja rukoili yksinkertaisesti, että poika paranisi. Silloin tapahtui ihme. Kuume laski hetkessä ja aamulla poika oli taas aivan terve.

Päivän evankeliumiteksti kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus karkotti yhtä yksinkertaisella rukouksella pahan hengen. Ennen tekstiä kerrotaan tilanteesta, jossa Jeesuksen opetuslapset väittelevät lainopettajien kanssa siitä, miten paha henki pitäisi ajaa pojasta. Tuohon aikaan pahojen henkien esiintyminen oli hyvin tavallista ja sen vuoksi oli kehitetty monenlaisia menetemiä, joilla ihmisiä yritettiin vapauttaa pahojen henkien vallasta. Demonien karkottamiseen käytettiin erilaisia manauksia, loitsuja ja riittejä.Ne eivät olleet kuitenkaan auttaneet pojan vapauttamisessa Pahan Hengen vallasta.

Jeesusta ärsytti valtavasti opetuslasten ja muiden koolla olevien ihmisten epäusko ja taitamattomuus auttaa poikaa. Pojan isä ei halunnut olla epäilevä, mutta samalla hän tunsi oman heikkoutensa. Sen vuoksi hän pyysi apua Jeesukselta sanoen. ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Miehen huuto kuvaa hyvin rukouselämää. Rukoilija kokee yleensä toisaalta valtavaa avuttomuutta ja toisaalta luottamusta Jumalan mahdollisuuksiin.

Jeesus ei halunnut tehdä tapahtumasta suurta näytelmää, vaan hän tahtoi auttaa poikaa ja tämän isää. Hän käski henkeä hyvin yksinkertaisesti. Jeesuksen sanoissa oli samaa yksinkertaisuutta, kuin hänen tyynnyttäessään myrskyn. Hänellä oli niin suuri jumalallinen valta, että yksinkertaiset sanat riittäävät vapauttamaan pojan.

Osa raamatuntutkijoista on väittänyt, että pahojen henkien poisajamiset eivät olisi todellisia, vaan että kyseessä olisi ollut sairaudet, joita tuohon aikaan ei ymmärretty sairauksiksi. Kuitenkin raamatunteksteissä selvästi erotetaan sairaudet ja pahojen henkien vaikutukset. Jeesus käsitteli kovakouraisesti pahoja henkiä, mutta hän kohtasi sairaat ihmiset lempeästi ja rakkaudellisesti. Lisäksi lähetystyössä olevat ovat törmänneet ei-kristityissä maissa samanlaisiin pahojen henkien vaikutuksiin kuin mistä Raamattu meille kertoo.

Pahojen henkien vaikutukset ovat kohta arkipäivää Suomessakin. Luen internetissä blogeja ja löysin sieltä eräänä päivänä nuoren tytön blogin. Hän oli vihkiytynyt wiccaksi, eräänlaiseksi noidaksi. Hän luetteli blogissaan suuren määrän uusia ystäviään, jotka myös olivat wiccoja. Pahinta on se, että wicca-aatetta ja muita okkultistisia tapoja ja menetelmiä syötetään nykyään jo pienille lapsille. Suomalaiset äidit ja isät voivat nyt Aku Ankan tai Prinsessa-lehden sijaan tilata tyttärelleen Wítch-lehden (suomeksi noitalehden), jossa kerrotaan mainoksen mukaan viidestä aivan tavallisesta tytöstä, jotka ovat yhdessä noitajengi Witch. Lehti on mainoksen mukaan täynnä maagista sarjakuvaa, kiehtovia horoskooppeja ja jännittäviä testejä. Mitä rakennusaineita elämäänsä saavat nämä pienet tytöt, jotka imevät lehden tai vastaavien telvisio-ohjelmien kautta noituutta. Nykylasten ja nuorten pelko, pahat unet, levottomuus ja masennus voivat hyvinkin johtua siitä, että he ovat saaneet elämäänsä huonoja vaikutteita, jotka ovat särkeneet lasten herkkää mieltä.

Luin eräästä kirjasta naisesta, joka oli saanut tiukkapipoisen kristillisen kasvatuksen. Hän halusi vastustaa vanhempiensa arvomaaimaa ja vihkiytyi Saatanalle. Alussa kaikki tuntui vapaalta, uudelta, erilaiselta ja jännittävältä. Mutta vähitellen hänen elämäänsä alkoi tulla ahdistusta, pakkomielteitä, pelottavia näkyjä ja kuulohavaintoja. Hän oli katkeamispisteessä, kun kokenut pastori auttoi hänet rukouksen avulla vapautumaan pahojen henkien vaikutuksesta.

Samanlaisiin ilmiöihin ovat törmänneet myös monet kirkon työntekijät, jotka tekevät työtä nuorten keskuudessa. Tietynlainen musiikki, elokuvat, kirjallisuus, spiritismi ja ennustaminen on houkutellut nuoria okkultististen ilmiöiden pariin. Se, mikä on alkanut leikkinä, onkin osoittautunut vaaralliseksi elämän ja kuoleman kamppailuksi. Samanlaisia ongelmia on myös niillä, jotka ovat joutuneet huumeiden, alkoholin tai seksin orjiksi. Tällaisten ihmisten kohtaamisessa ei auta pelkästään myötätunto ja ymmärtäminen, vaikka ne ovat titetysti todella tärkeitä. Erilaisten asioiden sitomia ihmisiä auttaa parhaiten se, että he saavat elämäänsä Jeesuksen Kristuksen voiman, ja että heidät vapautetaan kaikista sidoksista Jeesuksen nimessä.
Kristityn ihmisen ei tarvitse pelätä mitään, koska Jeesus Kristus on voittanut kuolemallaan ja ylösnousemiseellaan kaiken pahan ja synnin vallan. Jeesuksen nimi on voimakkaampi kaikkea pahaa ja pelottavaa. Filippiläiskirjeessä sanotaan näin:” Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

Minulla on ollut tapana lausua niin sanottua Jeesus-rukousta silloin, kun joku asia on minua vaivannut niin, etten ole saanut rauhaa. ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.” on hyvä rukous, jota voi rukoilla aina kun ahdistaa tai on muuten paha olla. Rukouksen lisäksi taistelussa pahaa vastaan on hyvä käyttää uskonelämän muita hoitotapoja. Raamatun lukeminen, ehtoollisen nauttiminen, syntien tunnustaminen Jumalalle ja toiselle kristitylle, yhteys toisiin kristittyihin sekä tietoisen synnin tekemisen välttäminen ovat tapoja vastustaa pahaa.

Jotkut kristityt ovat myös ottaneet tavaksi pukea päällensä uskovan sota-asun, josta puhuu efesolaiskirjeen 6. luku. ”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.”

Valmistauduin tähän saarnan tekemiseen tavalla, joka oli aivan poikkeuksellinen. Laitoin päivän tekstit http://www.uskotoivorakkaus.fi%20-sivustolle/, jossa sivujen käyttäjät saivat kommentoida tekstejä ja antaa minulle ideoita saarnan tekoon. Keskustelumme tai voisiko sanoa paremmin kirjoittelumme koski lähinnä rukouksen voimaa sekä rukousvastauksia. Me kaikki kirjoittajat olimme sitä mieltä, että rukous ei ole turhaa, vaan Jumala edelleen kuulee rukouksiamme ja vastaa niihin. Hän tekee jopa parantamisihmeitä, suurempia ja pienempiä. Vaikka Hän ei olekaan rukousautomaatti, joka vastaa aina toivomallamme tavalla, saamme uskoa siihen, että viimeistään taivaassa kaikki asiat ovat kunnossa.

Eräs nuori aikuinen kertoi näkemyksestään näin:”Meitä ei ole niinkään kutsuttu kyselemään, miksi joku parantuu ja joku toinen ei, vaan ehkä pikemminkin meidät kaikki on kutsuttu rukoilemaan toistemme puolesta. Ja siitä olen vakuuttunut, että rukouksiin vastataan tavalla tai toisella. Vastaus ei aina ole haluamamme. Mutta uskovana on kuitenkin sellainen syvä luottamus siihen, että Jumalalla on silti tämäkin homma hanskassaan. Ja myös ymmärrystä voi rukoilla. Olen saanut ihan merkittäviä oivalluksia itseäni askarruttavissa asioissa juuri rukouksen kautta, rukousvastauksia siis tässäkin mielessä!

Toinen kirjoittaja kuvasi tekstien sisältöä näin: Minusta näissä kaikissa kohdissa on yhteistä jotenkin syvä luottamus Jumalaan, Hänen armoonsa, hyvyytensä ja siihen että Hän haluaa meidän parastamme. Niin usein kiusausten ja esim sairaudenkin keskelläkin käännymme ikäänkuin Jumalaa vastaan aivankuin Jumala olisi sen pahan takana joka meitä kohtaa. Nämä kohdat kuitenkin mm osoittavat että Jumala on ihmisen puolella.Kaikissa kohdissa on myös uskallusta kääntyä Jumalan puoleen , Häneltä apua anomaan, olkoon tilanne sitten millainen tahansa.

Kolmas kirjoittaja mietti, mitä Jeesuksen sanat "Kaikki on mahdollista sille joka uskoo" tarkoittaa. Hänen mukaansa se ei tarkoita suinkaan sitä, että Jumala toteuttaisi kaikki meidän toiveemme, jos meillä on tarpeeksi luja usko. Kaikki on mahdollista on juuri oikea ilmaisu pitäen sisällään kyllä-, ei- ja ehkä-vaihtoehdot. Vähän niin kuin yritys laittaisi työpaikkailmoituksen, jossa kerrotaan, että meillä on mahdollisuus yletä vaativiin, hyväpalkkaisiin johtotehtäviin. Itsestäänselvää on, että voi myös jäädä näihin valitsematta, joten kaikki on mahdollista. Mutta mahdollisuudet ovat paljon rajatummat jos ei hae/rukoile. Ei muuta kuin anomuksia sisään.

Ei kommentteja: