Rakastan ihmisiä! Miten ihania kohtaamisia viikkoni onkaan taas sisältänyt: toimituskeskusteluja, kotikäyntejä, tuoreita äitejä Sylivauvat-ryhmässä, nuoria naisia Helmi-jutussa, mukavia ihmisiä palavereissa sekä rakkaita ystäviä ja sukulaisia kylässä ja puhelimen päässä. Huh, välillä elämäni sosiaalisuus jo uuvuttaa, mutta siitä huolimatta nautin siitä suunnattomasti. Väsymyksen tullessa istun pehmeään nojatuoliini, laitan levyn soimaan ja kerään hiljaisuudessa voimia tuleviin kohtaamisiin.
Viime viikolla puhuimme erään ystäväni kanssa siitä, miten Facebook on loistava ystävyyssuhteiden ylläpitäjä. Nykyään en vietä Facebookissa kovinkaan paljon aikaani. Enää en tee kaikkia mahdollisia testejä, en liity kaikkiin mahdollisiin hyviin yhdistyksiin enkä edes nuohoa etsimässä aktiivisesti uusia ystäviä. Sen sijaan vierailen siellä päivittäin katsomassa, mitä ystävilleni kuuluu.
Listoillani on tällä hetkellä reilut 400 ystävää. Joukkoon mahtuu siis lähimpien ystävieni lisäksi paljon kavereita, tuttavia, kylänmiehiä ja muutama ihminen, joita en rehellisesti sanottuna edes tunne. Kuitenkin ystäväkirjani antaa loistavan mahdollisuuden olla yhteydessä niihin ihmisiin, joiden elämästä minulla ei olisi aavistustakaan ilman naamakirjaa.
Facebookin parhaimpiin ominaisuuksiin kuuluu mielestäni toiminto "status update" , johon kirjoitetaan, mitä on tekemässä juuri nyt. On aivan ihmeellistä, miten ihmiset voivat kertoa itsestään ja elämästään niin paljon yhden lauseen avulla. Sieltä voin lukea sairastapaukset, iloiset perhetapahtumat, matkat, fiilikset ja päivän tapahtumat. Viime aikoina kuulumisia on voinut alkaa kommentoida, mikä on lisännyt selkeästi toiminnon interaktiivisuutta. Toissapäivänä virisi sivullani vilkas keskustelu johdatuksesta, kun hehkutin kokeneeni Jumalan johdatusta. Tänään puolestani kävin keskustelua Lapin lumitilanteesta.
Enoni hautajaisissa mietin sitä, miten erilaista hänen elämänsä oli verrattuna omaan elämääni. Hän eli koko elämänsä muutamaa vuotta lukuunottamatta samassa kylässä. Hän tunsi taatusti joka-ainoan kyläläisen, tiesi heidän historiansa ja tapansa. Monet kyläläisistä olivat hänen sukulaisiaan, ehkä joukkoon mahtui myös leikkikavereita, koulukavereita tai samassa järjestötoiminnssa mukana olleita.
Minun elämäni on ollut sangen erilaista. Järvenpää on minulle pysyvistä asuinpaikkakunnista jo kuudes, lisäksi olen kesätöiden yhteydessä asunut kolmella muulla paikkakunnalla. Reilun vuoden asumisen jälkeen en ole vielä tavannut aivan kaikkia katumme asukkaita, vaikka naapurit ovat mielestäni tällä kadulla suhteellisen paljon tekemisissä toistensa kanssa. Elämässäni on ollut valtava määrä eri työpaikkoja, harrastuksia, leirejä, matkoja, ystäviä, kavereita ja rakkaita ihmisiä. Siksipä Facebook on loistava paikka meille nykyajan paimentolaisille, jotka siirtyvät elannon perässä paikkakunnalta toiselle. Enää ei tarvitse ajatella, että lupaus "ollaan yhteyksissä" olisi vain kaunis kohteliaisuus. "Tää ystävyys ei raukene..."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hei,
olen miettinyt paljon facebookia. Kerrommeko siellä jotakin todellista itsestämme? Vai pidämmekö yllä paraatipuolta? Jos ihminen, joka ei koskaan tervehdi minua kaupungilla, pyytää facebookystäväksi... niin, miten suhtaudun häneen? No, tietenkin otan virtuaalisesti kädestä kiinni, mutta entä hän, joka ilmiselvästi kokikin ystäväpyyntöni kiusalliseksi?
Ja kuitenkin olen samaa mieltä: Facebook on lujittanut entisiä ystävyyssuhteita ja luonut uusia. Apua, se on oikea yhteisö!
Kun ennen vanhaan saattoi katsoa ikkunasta, onko naapurin Kalevi väsynyt, kun askel epävarma, nyt sen voi lukea vaikka kiroutsvireiden määrästä...
Facabook-ystäväsi
Facebook ei ole ongelmaton yhteisö, niinkuin ei mikään muukaan yhteisö. Siellä voi pitää yllä kulisseja, mutta toisaalta myös näyttää avoimemmin tunteitaan kuin tosielämässä.
Ystäväpyynnöt ovat luku sinänsä. Tiedän minäkin jopa loukanneeni ihmisiä pyytämällä heitä ystävikseni. Se johtuu varmaan siitä, että yhteisöllä on eri merkityksiä erilaisille ihmisille. Ylisosiaalisena ihmisenä haalin itselleni paljon "ystäviä". Toiselle taas on kunnia-asia valita ystävänsä tarkkaan ja huolella. Ja molemmat tavat ovat aivan yhtä hyviä! Eläköön elämän monimuotoisuus!
Naamakirja on kyllä vekkuli vempele. Onneksi siellä pystyy rajaamaan, kenelle mitkäkin tiedot näkyvät. Kuulumisia voi laittaa tilapäivityksiin hyvinkin rehellisesti, kun ne eivät näy kaikille puolitutuille. Tarkkana on oltava, muuten yksityisistä asioista tulee hyvinkin julkisia. Välillä on kyllä hankala hahmottaa eri asetuksia, että mitä nyt lopulta kenellekin sitten näkyy.
Lähetä kommentti