”Enkeleiden kanssa aamulla varhain,
enkeleiden kanssa rukoilkaa!
Enkeleiden kanssa aamulla varhain,
enkeleiden kanssa toivokaa!
Kaikille rauhaa vaan me
enkeleiden kanssa rukoillaan.
Kaikille rauhaa vaan me
enkeleiden kanssa toivotaan.”
Lasten virsi 111
Paavalinkirkko oli täynnä iloa ja elämää, kun vietettiin Paavalin seurakunnan ja Kotiryhmäverkoston yhteistä perhemessua. Seurakuntalaisten suut levisivät hymyyn jo iloisen enkelikulkueen saapuessa kirkon käytävää pitkin riemullisen laulun tahdissa.
Perhemessumme oli todellinen Jumalan kansan juhla, jossa viihtyivät niin vauvat kuin vaarit, mummot ja murkutkin. Jumalanpalveluksessa toteutui mainiosti Paavalin ajatus ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa”. Kotiryhmäverkoston bändi säesti yhteislaulut taidolla. Bändi esitti myös omia lauluja, joita rikastuttivat kauniit tanssikoreografiat. Kanttori lauloi koskettavasti ”Suojelusenkelin”, ja päiväkerholaiset ilahduttivat seurakuntaa enkeli-askarteluillaan.
Paavalin seurakunnan lapsityöntekijät esittivät nukketeatteriesityksensä, jossa enkeli vapautti Pietarin, niin vakuuttavasti ja innokkaasti, että papilla meinasi mennä pasmat sekaisin ennen uskontunnustusta. Ehtoollisen aikanakaan ei aika käynyt pitkäksi, kun pienimmät pääsivät sytyttämään tuohuksen rukousalttarille. Hyvä tunnelma vallitsi kirkossa alusta loppuun saakka. Tuntui siltä, että tämä perhemessu oli valmisteltu yhdessä rukouksen hengessä.
Jumalanpalveluksen jälkeen saimme nauttia herkullisesta lounaasta, jonka vapaaehtoiset emännät olivat valmistaneet rakkaudella. Lounaan jälkeen aikuiset kokoontuivat pohtimaan parisuhteen saloja Helka ja Markku Silventoisen johdolla. ”Kumppanina kurkihirren alla” -esitys sisälsi runsaasti syvällistä tietoa ja konkreettisia esimerkkejä. Lapset viihtyivät luennon aikana omien ohjelmiensa parissa. Tapahtuman lopussa sekä työntekijät että osallistujat olivat hyvin tyytyväisiä päivän antiin. Jos Jumala suo, tapaamme ensi mikkelinpäivänä samoissa merkeissä.
Elina Koivisto, seurakuntapastori Paavalin seurakunta
Kirjoitus julkaistaan Kotiryhmäverkoston lehdessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti