Free counter and web stats

perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

Ei voi olla niin vaikeaa!

Olemme viime päivinä huokailleet työkavereideni kanssa, miten ihmeessä tähän huhtikuun loppuun onkin kasautunut niin paljon hommaa. Yhtä aikaa pitää pyöritää normaalia viikkotoimintaa, järjestellä erilaisia kevätretkiä, suunnitella kesän ja syksyn toimintaa sekä pitää lukemattomia palavereja. 

Eilen minulla oli pitkä ja monipuolinen työpäivä. Päivä oli antoisa ja onnistunut, mutta yhdestä pienestä käytännön asiasta meinasi tulla ylitsepääsemätön. Ajattelin käydä ostamassa junaliput eräälle tulevan viikonlopun retkelle valmiiksi, koska en itse pääse Heurekaan mukaan. Luulin tietysti, että asia hoituu kätevästi muutamassa minuutissa Pasilan asemalla työmatkallani. 

Juna-asemalla selvisi, ettei VR myy ryhmälippuja välille Pasila-Tikkurila. Enää ei ole myöskään olemassa kymmenen kerran kortteja kyseiselle välille. Niinpä minut ohjattiin VR:ltä ystävällisesti eteenpäin HKL:n tai YTV:n toimistoon.

Niinpä päädyin HKL:n toimistoon hoitamaan tätä pientä asiaa, joka osoittautui sangen monimutkaiseksi. HKL:lläkään ei ollut tarjolla sen enempää kymmenen kerran lippuja kuin ryhmälippujakaan. Minulle tarjoittiin ladattavaa matkakorttia. Ilmoitin ottavani kyseisen kortin ja lataavani siihen tietyn määrän lapsia, opiskelijoita ja aikuisia.

Virkailija ilmoitti kuitenkin ystävällisesti, että opiskelija-alennusta saa käyttää vain henkilökohtaisella matkakortilla. Niinpä minä kiitin tiedosta ja laskin uudestaan ryhmäläiset niin, että erottelin opiskelijat lasten joukosta ja lisäsin heidät aikuisten joukkoon. Ilmoitin virkailijalle aikuisten ja lasten lukumäärän ja pyysin latamaan matkakorttiin sen verran rahaa, että se riittää sekä meno- että paluumatkalle. 

Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Virkailija ilmoitti, ettei samalle matkakortille voi ladata rahaa sekä lapsille että aikuisille. Hän sanoi, että minun pitää ostaa kaksi matkakorttia, joihin voin ladata erikseen rahaa lapsille ja aikuisille. Hyväksyin tietysti virkailijan sanat kunnes hän sanoi, että matkakortit maksavat yhdeksän euroa kappale.  "Kahdeksantoista euroa ylimääräistä!" parkaisin tiskillä! Kiitin kohteliaasti virkailijaa ja sanoin, että taidammekin maksaa matkat ihan käteisellä junassa.  

Huh, mikä farssi! Tuntui todella kohtuuttomalta, että seurakuntamme olisi pitänyt maksaa yli 20 euroa (18 euroa + opiskelijalippujen muuttaminen aikuisten lipuiksi) ylimääräistä ainoastaan siitä syystä, ettei ole kehitetty minkäänlaista palvelua ryhmille. Olen yleensä tosi huono valittaja, mutta nyt tuntuu melkein siltä, että pitäisi laittaa vähän palautetta menemään. Ei voi olla niin vaikeaa!

PS. Retken järjestämiseen liittyi myös iloisia hetkiä! Varatessani lippuja huomasin, että retkemme ajoittuu Heurekan 20-vuotisjuhlaviikkoon. Niinpä maksamme lipuista, johon sisältyy elokuvakin, vain saman verran kuin mitä Heurekaan pääsy maksoi vuonna 1989!!! 50 markkaa/aikuinen ja muut puolet siitä. Paistaa se aurinko risukasaankin :)

7 kommenttia:

Mimosa kirjoitti...

Todellakin - eihan mikaan muutu jos kaiken aina nielee mukisematta! Joskus on todellakin aihetta valitukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Elina hei, Minä olen ostanut seurakunnan lapsityölle 2 matkakorttia yhteiseen käyttöön vuonna X (toisen ipkerhoon ja toiseen yleiseeen lapsityöhön). Hinta oli silloin 5 euroa, mutta esim. ipkerhon retkiä varten niitä tarvittiin. Korteista toinen oli kansliassa ja toinen kerholla. Onneksi minä en kanna vastuuta..
Ennen tätä matkakorttiuudistusta nimittäin ostimme aina 10 kerran lippuja.
Oli pakko kommentoida, kun olen pähkinyt joku kevät ihan saman ongelman kanssa. Ja tuntenut tuskan siitä, miten opintoni valmistivat minua tähän...
Nautinnollisia retkiä kuitenkin. Riikka

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Toi on tosi hankalaa, kun ei saa sarjalippuja. Näin just yks päivä junassa koululaisryhmän, opettajalla oli aika pitkä liuta kertalippuja kädessään, kun konduktööri oli sarjana tulostanut ne. Vyöhykkeittäin sentään saa 10 matkan kortteja.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos taas kommenteistanne!

Mielle voin sanoa, että saan tosiaan opetella sitä, etten niele kaikkea mukisemmatta. Se kun olisi monesti minulle luontaisesti helpointa. Onneksi ihmisenä voi kasvaa koko ajan!

Kiitos Riikka tiedoista! Tällaista se on, kun väki vaihtuu melkein kerralla työalalla niin "hiljainen tieto" katoaa. Hyvin olivat selvinneet reissusta ja saaneet junaliputkin ostettua kaikesta huolimatta.

Pikkupappi, itse asiassa katselin himoitsevasti kymmenen kerran sarjalippuja VR:n lippuluukulla. Virkailija kuitenkin totesi, että ne koskevat vain Helsinki-Järvenpää väliä ja siitä eteenpäin. Tiedoksi :)!

Anu kirjoitti...

Ehkä tämän bloggauksen voisi laittaa menemään palautteena kaikille asianosaisille. Epäilen, että noita sarjalippuja kun kaipailee moni muukin, kun sie...

Heurekaan on kommentoitava sen verran, että visiteerasin siellä pääsiäisenä parin tenavan kanssa ja täytyy sanoa, että oli jälleen aivan huippureissu. Lapset nautti ja niin nautin miekin. Ja vasta äsken oli Hesarissa hyvä juttu Heurekasta, siitä, miten Heureka menee maailmalle ja maailma tulee Heurekaan. Kyllä meillä on huippujuttu Suomessa, kun on tämmöinen tiedekeskus!

Anu kirjoitti...

Katoan kahdeksi viikoksi koneiden äärestä Kolumbiaan, äitienpäivänä taas takaisin. Siunauksiin siihen saakka.

www.tasaus.fi

Elina Koivisto kirjoitti...

KIiitos Anu hyvästä vinkistä! Harkitsen vakavasti asiaa!

Ihanaa ja siunattua Kolumbian matkaa! NAUTI JA TULE KOSKETETUKSI!