Hengellisiä periaatteita á la Veli Laurentius

Tarjoilen lukijoilleni muutamia helmiä Veli Laurentiuksen kirjasta "Jumalan läsnäolon harjoitus".


Kristillisen vaelluksemme alusta alkaen meidän tulee muistaa, keitä olemme, ja se, että olemme arvottomia saamaan kristityn nimeä muuten kuin sen perusteella, mitä Kristus on tehnyt tähtemme. Puhdistaessaan meitä kaikesta epäpuhtaudesta Jumala haluaa tehdä meistä nöyriä ja sallii meidän usein joutua kulkemaan halki monien koettelemusten ja vaikeuksien tämän päämäärän vuoksi.

* * * * * *

Meidän täytyy uskoa varmasti siihen, että on sekä Jumalalle mieluisaa että meille hyväksi, että uhraamme itsemme hänelle. Ellemme tällä tavoin täydellisesti anna sydäntämme ja mieltämme hänen tahtonsa alaisuuteen, hän ei voi tehdä työtään meidän pyhitykseksemme.

* * * * * *

Mitä enemmän tavoittelemme pyhitystä, sitä riippuvaisempia Jumalan armosta meistä tulee. Alamme tarvita hänen apuaan kaikissa pienissäkin asioissa ja joka hetki, sillä ilman sitä emme voi mitään. Maailma, liha ja Paholainen käyvät kiivasta ja jatkuvaa sotaa sielussamme. Jos emme voisi nöyrästi turvautua Jumalan apuun, sielumme turmeltuisi. Vaikka tämä täydellinen riippuvaisuus saattaa joskus olla inhimillisen luontomme vastaista, Jumalalle se on suuren ilon aihe. Kun opimme tekemään niin, saamme levon.

* * * * * * *

Veli Laurentius (n.1610-1691): "Jumalan läsnäolon harjoitus", s.68-69, Päivä Osakeyhtiö 2006

Takakannen teksti (osa):
"Asetu yksinkertaisesti Jumalan etten kuin olisit köyhä mies, joka koputtaa rikkaan miehen oveen, ja kiinnitä huomiosi hänen läsnäoloonsa", neuvoi karmeliittaveli Laurentius aikalaistaan 1600-luvulla. Hänen kirjansa Jumalan läsnäolon harjoitus on klassikko, joka on ohjannut ihmisiä Jumalan yhteyteen sukupolvien ajan.

Veli Laurentius teki pienimmätkin askareensa rakkaudesta Herraan, sillä hän koki Jumalan läheisyyttä niin suutarinverstaassa kuin rukouskammiossakin. Nuoruutensa ahdistavan etsinnän jälkeen hän saavutti syvän rauhan ja hänestä tuli lukemattomien ihmisten sielunhoitaja ja ohjaaja.

Kakku- ja karkkikampanjointia

Olin ennen joulunpyhiä NIIN tyytyväinen itseeni. Olin joulukiireiden keskellä saanut mielestäni valmiiksi kaiken tarpeellisen kevätkautta varten. Tein esitteet lapsi- ja perhetyötä sekä nuorten aikuisten toimintaa varten. Lisäksi toimitin toiselle papille tiedot koko seurakunnan kevätesitettä varten ja vieläpä muistin päivittää kaikki työalani internetissä. Olin todella ansainnut lomani.

Lomalta palatessani karu todellisuus iski tajuntaani. En ollut ollutkaan niin näppärä kuin olin kuvitellut. En voinut ymmärtää, miten mieleeni ei ollut missään vaiheessa välähtänyt, että eri toimintamuotojen käynnistymisestä pitäisi tiedottaa hyvissä ajoin myös "Kirkossa ja kaupungissa". Nyt olen saanut sitten muutaman viikon ajan kärsiä ajattelemattomuudestani. Tänään esimerkiksi pitämääni perhekerhoon tuli vain kourallinen väkeä, koska perhepäivähoitajat eivät uskaltaneet luottaa siihen, että kerho pidetään. Vaikka meillä olikin tosi mukavaa ja antoisaa pienellä porukalla, harmitti minua suunnattomasti, että mokani vuoksi yksi kevään harvoista kerroista jäi niin monelta väliin. Plääh!

Nykyaikainen seurakuntatyö on todella kaukana siitä ajasta, jolloin tiedotukseksi riitti "Kellot kaikuu, kellot temppelin". Varsinkin suurissa kaupungeissa seurakuntatyöstä tiedottaminen tuntuu melkein mahdottomalta haasteelta. Vaasassa tiedottaminen oli vielä jotenkin inhimillistä. Vasabladetin menopalstalle sain menemään läpi kaikki mahdolliset "puffit" ruotsinkielisestä lapsi- ja perhetyöstä. Suomalaisellakin puolella oli suhteellisen helppo tiedottaa uusista toimintamuodoista. Pääkaupunkiseudulla tiedottaminen tuntuu melkein mahdottomalta haasteelta: miten ihmeessä voisin saada pienillä tiedotusresursseilla tiedon toiminnasta juuri oikeille ihmisille?

Lapsi- ja perhetyössä olen päätynyt täsmämainontaan. Sen vuoksi kutsumme tänä vuonna kaikki alle kouluikäiset lapset henkilökohtaisella kutsulla tenavakirkkoon. Ensimmäinen tapahtuma on tosin nimeltään vauvakirkko, koska sinne kutsutaan kaikkia viime vuonna kastettuja. Muinakin kertoina kutsumme aina yhden ikäluokan kerrallaan. Ikätovereiden tapaamisen ja laadukkaan kirkkohetken lisäksi käytämme houkuttimina kakkukahveja ja pieniä lahjoja, jotka tukevat perheiden kristillistä kasvatusta. Jotkut seurakuntien työntekijät ovat kauhistelleet sitä, miten seurakunnallamme on varaa antaa lahjoja. Uskallan väittää, että perheiden kristillisen kasvatuksen tukeminen kirjojen ja DVD-levyjen avulla on erittäin edullista. Yhden leirikeskukseemme suuntautuvan bussimatkan hinnalla saan yli 20 Pienten Raamattua tai Raamatunkertomus-DVD:tä. Pienempiä lahjoja saa pilkkahinnalla, kun osaa pitää silmänsä auki nettikaupoissa.

Nuorten aikuisten toiminnassakin kokeilimme syksyllä täsmämainontaa, mutta totesimme, ettei se ole aivan yhtä tehokasta kuin lapsityössä. Ehkä jatkossa täytyy yrittää löytää nuorten aikuisten toiminnassa pienempiä kohderyhmiä, jotka voisivat innostua tulemaan tilaisuuksiimme. Tänään kokeilimme työkaverini kanssa taas uutta tiedotuskikkaa. Monistimme ison kasan esitteitämme, nidoimme jokaiseen kiinni yhden Fazerin sinisen tai Geishan ja suunnistimme seurakuntamme alueella sijaitseviin oppilaitoksiin kohtaamaan nuoria aikuisia.

Seisoimme erään ruokalan edessä ja tarjosimme ohikulkeville esitteitämme jälkiruoaksi. Vaikka aluksi esitteiden jakaminen tuntui vähän nihkeältä, onnistui opetaatiomme erinomaisesti. Pääsimme kaikkiin tavoitteisiimme: 150 esitettä löysi uudet omistajat ja ainakin yksi onnellinen esitteen saaja koki kohtaamisemme tärkeänä. Hän lupasi tulla toimintaamme mukaan ja mainostaa iltojamme kavereillekin. Mainiota! Hyvät kokemuksemme innostavat jatkamaan jalkautumista muihinkin alueemme oppilaitoksiin.

Jalkautumiskampanjoitakin tehokkaampana tiedotuskeinona pidän "suusta suuhun -menetelmää". Toiminnassamme on mukana monta ihanan innokasta kristittyä, jotka ovat kokeneet löytäneensä Paavalin seurakunnan toiminnasta hengellisen kotinsa. He kertovat hyvin usein siitä, miten he ovat kertoneet toiminnastamme taas kerran ystävilleen, tuttavilleen tai ventovieraille ihmisille, joihin he ovat sattuneet törmäämään. Se on taatusti Jumalan työtä!

Pekka Simojoen sanoin:

"Tässä maassa vielä kuuluu kuitenkin

kadonneita kutsuen

ääni Hyvän paimenen."

Nettirakkautta

Vanha työkaveri otti yhteyttä. Hän oli etsinyt netistä materiaalia lehtijuttua verten ja törmännyt minun tekstiini. Hän kysyi, saisiko käyttää tekstiä työssään. Minun ei tarvinnut miettiä kauan vastausta. Tuntui hienolta, ettei kirjoittamani teksti mene hukkaan, vaan siitä voi olla jollekin toiselle ihmiselle apua työssään.  

Sähköpostin saatuani  ihmettelin jälleen kerran mielessäni sitä, miten internet on muuttanut maailmaa. Monesti puhutaan netin vaaroista ja ongelmakohdista, mutta ainakin yhtä paljon voi puhua sen hyvistä puolista ja hienoista mahdollisuuksista. Googlen avulla saa selville monia asioita, jotka aikaisemmin vaativat kirjastossa käymistä tai puhelimella tiedustelua. Yhdeksännellä luokalla osallistuin johonkin kilpailuun, jossa piti etsiä tietoa. Ystäväni kanssa vietimme monta monituista tuntia kirjastossa etsiessämme nippelitietoa. Luulen, että nykyajan yhdeksäsluokkalaiset pääsisivät aika paljon helpommalla.  Esikoisellenkin sanon usein:"Katso googlesta!", kun yleissivistykseni taso ei aivan riitä hänen tiedonjanonsa sammuttamiseen.

Kuulin ystävältäni siitä, miten erään vanhemman ihmisen elämä oli  muuttunut hänen aloittaessaan blogin pitämisen. Hän oli saanut uusia ystäviä ja positiivista palautetta. Uuden harrastusten myötä hän ei enää samalla tavalla tuntenut olevansa sidottu pieniin kotiympyröihin. Nettimaailman parhaisiin puoliin kuuluu se, että paikkakuntien ja maiden rajat eivät muodosta mitään esteitä. Elinan blogin tilastojani tutkiessani hämmästelen usein sitä, miten kansainvälistä lukijakuntani on. Lukijoita on riittänyt ainakin satunnaisesti kaikista maanosista, Antarktista lukuunottamatta. 

Kuka olisi uskonut kaksikymmentä vuotta sitten tällaiseen kehitykseen? En ainakaan minä! Olen eri mieltä kuin eräs vanhempi herra, jonka mielestä tietokoneet ovat Paholaisen työtä. Olen vakuuttunut siitä, että Jumalan viisaus on ollut apuna ihmisen kehitellessä tätäkin systeemiä. Eläköön virtuaalimaailma!

 

 

Positiivisia stressipisteitä

Muistan erään päivän Aleksanterinkadulla Helsingissä syksyllä 1997. Menin ostamaan jäätelöä pienestä kahvilasta ystävieni kanssa. Nuori ja kaunis myyjä katseli minua hetken ja sitten kysyi: "Olitko eilen televisiossa?" Olin vähän aikaa hämilläni. Sitten muistin, että edellisenä päivänä oli lähetetty uusintana Miikka Ruokasen ohjelma "Rippituoli", jossa istuin yleisössä. En meinannut muistaa koko juttua, koska nauhoitukset olivat olleet jo vuotta aikaisemmin. Muutenkin tuntui kummalliselta se, että joku oli kiinnittänyt huomiota yleisössä istuviin. Luultavasti se johtui siitä, että olimme mieheni kanssa avioituneet vähän ennen nauhoituksia. Niinpä näytimme hyvin rakastuneilta!

Viimeisen vuoden aikana olen saanut huomata, miten voimakas media TV on. Ihmiset ovat tunnistaneet minut TV-jumalanpalveluksen ja Tuomio-ohjelman perusteella pitkin vuotta. Viime päivinä olen ollut erityisen ihmeissäni. Olen saanut muutamassa päivässä valtavasti palautetta esiintymisestäni "Mihin uskoa?" -ohjelmassa. Katselijat ovat lähettäneet sähköpostia, kortteja ja soittaneet puhelimella. "Elinan blogiakin" on luettu ahkerasti viime päivinä.

Saamani palaute on ollut hyvin positiivista. Ihmiset ovat kiittäneet minua siitä, että olen puhunut heidän mielestään sen mukaan, mitä Raamattu opettaa. Minua on koskettanut palautteessa se, että esiintymiseni ohjelmassa on miellyttänyt hyvin erilaisia kristittyjä. Palautetta on tullut ainakin viidestä eri kirkkokunnasta, baptisteista ortodokseihin. Ikähaarukkakin on ollut nuorista opiskelijoista eläkeläisiin asti, ja edustettuina on ollut kristittyjä eri puolilta Suomea. Hätkähdyttävää on myös se, että minua ovat rohkaisseet ja kiitelleet monet kristityt, jotka eivät edes kannata naispappeutta. Rohkeimpana pidän Suomen Teologisen Instituutin johtajaa, Henrik Perretiä, joka kirjoitti blogissaan ohjelmasta otsikolla "Heja, Elina Koivisto! Och herr Malmivaara...".

Valitin tänään äidilleni väsymystä. Ihmettelin sitä, miten olen niin poikki, vaikka töissä on ollut helppo viikko, ja muutenkin elämä on hymyillyt viime päivinä. Viisas äitini sanoi osuvasti, että positiiviset asiatkin aiheuttavat psykologisten tutkimusten mukaan stressipisteitä. Heti helpotti! Ajattelin, että saan olla nyt armollinen itselleni. Minun ei tarvitse yrittää olla tehokas, vaan saan vain olla ja levätä Jumalan läsnäolossa. Niinpä lepäsin hetken nojatuolissa kuunnellen Pekka Simojoen aiheeseen sopivaa laulua. Sitten yllätin itseni hoitamalla väsynyttä oloani siivoamalla vessoja. Toimi yllättävän hyvin!


JOS VOISINKIN OLLA VAIN

Jos voisinkin olla vain
kuin lapsi pieni sylissäsi
ja tuntea sielussain,
mitä rakkaus aikaan saa.

Jos voisinkin olla vain
ja levätä näin lähelläsi.
Ja haavani, jotka sain,
voisit, Jumala, puhdistaa.

Jos tänään voisin jäädä kotiin,
unohtaa kiireeni odottamaan.
Jos tämän päivän kaikkiin sotiin
ei yhtä miestä kaivatakaan.

Jos tänään saisin ikuisuutta
ammentaa sieluun levottomaan
niin ehkä silloin jotain uutta
vois sinne jäädä versoamaan.

Jos tänään saisin olla "minä",
vaikka en mitään pystyisikään.
Näin toisillemme ihmisinä
taas matkaan meidät lähetetään.
Jos voisinkin...

Säv./San. Pekka Simojoki
Levyllä "Etelänristi"

Vastaukseni haasteeseen

Vastaukseni Olemattoman haasteeseen:

(Olematon löytyy lukijoistani. Valitettavasti olen tekninen käsi enkä osaa linkittää :)!)

OLEN: 33 v. 165 cm.

TEEN: Toimin seurakuntapastorina Paavalin seurakunnassa ja toimin kotihengettärenä perheessämme, johon kuuluu kolme lasta ja Mies.

OSAAN: Tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Opiskeluaikana tein esimerkiksi yhtä aikaa kreikan läksyjä ja luin kirjaa serkulleni, jota olin hoitamassa. Joskus olen yllättänyt itseni tekemästä neljää asiaa yhtä aikaa: tein ruokaa, pidin vauvaa sylissä, puhuin puhelimessa ja aloin vielä aikani kuluksi tekemään reisilihasjumpaa. Onneksi tajusin lopettaa ennen kuin sattui vahinkoa! Olen nimittäin välillä melkoinen sähläri ja tosi kömpelö!

KYTTÄÄN: Sähköposteja, Facebookia sekä tietysti blogiini tulevia kommentteja! Kyttään myöskin puhelinta nin, että ryntään heti katsomaan, kuka lähetti tekstiviestin.

SALAILEN: Olen hyvin avoin ihminen enkä salaile yleensä mitään omia asioitani. Toisten asioista osaan olla tarvittaessa hyvinkin hiljaa.

KÄYTÄN: Rainbow- tai Pirkka-hammastahnaa.

OLEN HAKA: Innostumaan asioista sekä löytämään asioiden hyviä ja hauskoja puolia.

OLEN SURKEA: Lasten kuravaatteista ja vastaavista huolehtimisessa olen välillä aika surkea.

OLEN PARHAIMMILLANI: Syvällisissä keskusteluissa, esiintyessäni erilaisissa lasten tapahtumissa, välillä kirjottaessani.

TOIVEAMMATTINI: Viihdyn hyvin pappina, mutta välillä voisin tehdä ainakin projektiluonteisesti sellaisia teologin hommia, jossa voisin kirjoittaa enemmän.

MIKÄ VIHANNES OLISIN: Pirteä kuin porkkana.

MINNE ET HALUAISI JOUTUA: Viihdyn melkein missä vaan.

MINNE HALUAISIT JOUTUA: Taivaaseen :)

MINKÄ MAALAISEKSI SINUA LUULLAAN ULKOMAILLA: Joskus luultiin italialaiseksi. Rakastan Italiaa!

MIKÄ OLIT EDELLISESSÄ ELÄMÄSSÄSI: En usko jälleensyntymisoppiin. Olen ainutkertainen Elina, jolla on yksi elämä. Ja sitten toivottavasti iankaikkinen elämä.

MITEN HOROSKOOPPISI IHMISKUVAUS OSUU KOHDALLASI OIKEAAN: En usko horoskooppeihin enkä tiedä niistä hölkäsen pöläystä.

IHANNEMIEHESI/NAISESI: Oma Mies / En osaa nimetä ketään ihannenaista. Pitäisi olla älykäs, fiksu ja kaunis.

ENTÄ MITÄPÄ TEET SEURAAVAKSI: Laitan pyykkejä koneeseen.

MISSÄ MENEE RAJA: En kestä sitä, että minua ärsytetään tai kiusataan tahallaan. Siinä menee raja.

INTOHIMOSI: Usko Jeesukseen, Mies

OVATKO MATTI & MERVI YHDESSÄ JUURI NYT: EVVK

MAINITSE KOLME SUOMEN PARASTA PAIKKAA: Pello, Vaasa, Ristinummi

ERIKOISIN PAIKKA MISSÄ OLET NUKKUNUT: Partiourallani olen nukkunut hyvinkin erikoisissa paikoissa. Joskus on tullut herättyä esim. teltan/laavun ulkopuolelta.

OLETKO KOSKAAN OLLUT ”HIRVEESSÄ JIIRISSÄ”: Sana on mulle outo! Jos se tarkoittaa humalaa tai krapulaa, en ole ollut.

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT PULAAN: Aika monta kertaa. Välillä olen vähän ajattelematon...

OLETKO ITSE TYYPILLINEN ALASI EDUSTAJA: En kovin tyypillinen.

OLETKO TILANNUT MITÄÄN TV-SHOPISTA: En ole.

KUULUISIN/SUURIN JULKKIS JONKA OLET TAVANNUT: Kirkollisia julkkiksia (=piispat, muusikot yms.) olen tavannut lapsuudesta lähtien. Eilen tapasin Juha Tapion. Oikeasti en ole kyllä kauhean julkkishakuinen ihminen. Julkisuutta enemmän arvostan sitä, millainen ihminen oikeasti on. Vaasassa näin kuningatar Silvian parin metrin päästä.

TYPERIN ASIA JOSTA OLET KILPAILLUT: En kyllä muista. En ole kauhean kilpailuhenkinen.

PISIN MATKA JONKA OLET KÄVELLYT: Eräällä vaelluksella kävelimme Miehen kanssa vuorokauden aikana 42 km.

MIHIN KUNINGASPERHEESEEN HALUAISIT KUULUA: Ruotsin kuningasperheeseen. Olen aina ihaillut sitä.

TYPERIMMÄN NÄKÖINEN TRENDIVILLITYS, JONKA MUISTAT: Yleensä minusta kaikki näyttää ensin typerältä ja kohta olen itse hankkinut trendivillityksen :).

KUINKA SYVÄLLÄ/ALHAALLA OLET KÄYNYT: En kovinkaan syvällä. Työasioissa olen pahiten lyönyt päätäni seinään. Nousen yleensä melko nopeasti ylös. Olen vähän kuin pomppupallo...

KOSKA KÄVIT VIIMEKSI LENKILLÄ: Tänään sauvakävelyllä.

MITÄ ASENNEVAMMOJA SINULLA ON: Olen aika avoin enkä tunnusta kovinkaan paljon asennevammoja.

KEIHIN SUHTAUDUT ENNAKKOLUULOISESTI: Yritän suhtautua jokaiseen kohtaamaani ihmiseen avoimesti.

ONKO TV-LUPA MAKSETTU: Ei ole koska meillä ei ole oikeata TV:tä, ainoastaan katsomme videoita ja DVD-videoita telkkarista. Olemme olleet ilman TV:tä jo 6 vuotta. Lasten mukaan saamme olla ilamn telkkaria vielä 4 vuotta.

MINKÄ MERKKISILLÄ AUTOILLA OLET AJANUT: Fiat Tipo (katastrofi), Skoda Felicia ja Octavia, Volkswagen Passat

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT TOSITILANTEESEEN JA JOS NIIN MISSÄ: Moniin tositilanteisiin, kun ihmiset ovat tulleet kertomaan vaikeista elämäntilanteistaan.

MITÄ HALUAISIT TUNNUSTAA MUILLE TÄSSÄ JA NYT: Elämä Jumalan käytössä on suuri seikkailu!

Haastan Pikkupapin ja Villen blogin

Suurenmoinen ilta

Olen onnellinen. Hymyilen itsekseni pepsodent-hymyä. Sisareni sanoi, että minun täytyy hymyillä pepsodent-hymyä ainakin viikko. Sen jälkeen voin hymyillä hieman kapeampaa hymyä toisen viikon. Ainakin hän itse tekisi näin, jos hänelle olisi tapahtunut se, mitä minulle tapahtui tänään Järvenpään kirkossa.

Järvenpään kirkossa oli tänään huikea ilta nimeltään "Henkireikä". Make Perttilä oli koonnut paikalle taas kerran loistavan bändin, jonka esilauluryhmässä oli tosi kiva laulaa. Pysyin suhteellisen hyvin mukana, vaikken työkiireiltäni ehtinytkään harjoituksiin. Vielä mukavampaa olisi ollut laulaa, jos olisi saanut harjoitella.

Illan toisena juontajana vaimonsa kanssa toiminut polkupyöräkauppias Vesa Rauttu haastatteli Järvenpään kaupunginjohtajaa Erkki Kukkosta. Haastattelu oli niin suora ja syvällinen, ettei se voinut olla koskettamatta järvenpääläisiä. Muutenkin juontajapari hoiti hommansa tyylikkäästi!

Illan kruunasi Juha Tapion esiintyminen. Suosikkiartistini lauloi monia lempilaulujani, mm. "Mitä silmät ei nää?", "Kaunis ihminen" ja "Kelpaat kelle vaan". Juhan esiintyminen oli kaikin puolin miellyttävää. Spiikit olivat napakoita ja mielenkiintoisia, laulu kulki hyvin ja bändin taidokas musisointi täydellisti kuunteluelämyksen. Kirkossa oli ihana tunnelma, koska yleisö eli lauluissa mukana. Viimeisen laulun jälkeen ei ollut epäselvää, haluaako kirkkokansa kuulla vielä yhden biisin.

Juha Tapio yllätti täydellisesti viimeisessä spiikissään. Hän kiitteli yleisöä siitä, että se halusi kuulla vielä encoren, koska muuten hänellä ei olisi ehkä ollut enää tulemista Järvenpään kirkkoon. Hän sanoi laulavansa kirkkoherran rouvan (=minä) pyynnöstä laulun "Kaksi puuta". Minä hämmennyin ihan totaalisesti Tapion kommentista, ja aloin hekottaa penkissä. Laulua kuunnellessani liikutus valtasi mieleni. Minulle tuli tosi kiitollinen olo, ja naurunhekotukseni muuttui ilonkyyneliksi. Tuntui taas kerran siltä, että olin saanut Jumalalta suuren lahjan.

Illan loputtua sain kuulla mieheltäni selityksen episodille. Hän oli sattunut näkemään Juha Tapion laulunuotit, huomannut sieltä "Kaksi puuta" ja kertonut artistille laulun olevan vaimon suosikki. Mies oli kertonut minun kuunnelleen laulua sata kertaa putkeen repeat-nappula päällä kunnes hän ilmoitti:"Päästä nyt se Juha Tapio jo lepämään". Sama ilmiö toistui kaiken lisäksi aika monena iltana. Eikä mies edes liioitellut kovinkaan paljon.

Niinpä minä olen nyt suu messingillä seuraavat kaksi viikkoa muistellen kiitollisena iltaa Järvenpään kirkossa! Suurenmoinen elämä!

Lapsenuskoa ihmettelen!

"Äiti, kato", sanoi kuopus eilen välipalalla osoittaen ikkunaa. Katsoin ulos ja näin uskomattoman kauniin auringonlaskun: taivas oli täynnä punaisen eri sävyjä. Ihailimme hetken yhdessä kaunista näkyä. "Jumala on luonut sen", sanoi neljävuotias kesken ihailumme. En voinut muuta kuin liikuttuneena nyökkäillä pienen aidolle uskolle.

Kävin kerran pitämässä hartauden luomisesta eräässä päiväkodissa. Olin aikaisemmin käynyt tapaamassa vain isompia lapsia, mutta päiväkodin henkilökunta halusi minun vierailevan samalla myös pienempien ryhmässä. Lauloin pienten kanssa normaalin reippaan laululeikki-settini, johon kuului sillä kerralla luonnollisesti ainakin "Ken on luonut kukkasen?". Puhuin luomisesta käyttäen havainnollistuksena jännittävää luomispussia. Ensin pussi on aivan musta, kun kaikki on pimeää. Sitten tulee valo ja kaikki muuttuu valkoiseksi. Sitten pussista löytyy luomiskertomuksen mukaisesti kuvia kasveista ja eläimistä sekä lopuksi vielä kaksi ihmistä. Luomiskertomuksen jälkeen jokainen lapsi sai vielä katsoa peilistä, kuinka hienoksi Jumala oli luonut heidät. Naurun määrä oli rajaton!

Seuraavalla käyntikerrallani päiväkodin työntekijöillä oli Jobin postia. Pienten ryhmän lasten vanhemmat olivat sitä mieltä, että 4-vuotiaat lapset olivat uskonnollisesti liian herkässä iässä minun vierailulleni. Vanhemmat olivat huolestuneet, koska lapset olivat laulaneet myöskin kotona opettamiani lauluja. Lisäksi he olivat olleet kaikin tavoin innoissaan vierailustani. Päiväkodin työntekijät olivat harmissaan siitä, että vanhemmat kielsivät lapsiltaan vierailuni. Minä olin puolestani tyytyväinen siihen, että vierailuillani on työntekijöiden tuki. Ymmärsin myös hyvin sen, että päiväkodin uskontokasvatuksen on oltava vanhempien toiveiden mukaista.

Olen saanut monesti lapsityön pappina huomata sen, miten avoimia lapset ovat Jumalan todellisuudelle. Enää en ihmettele ollenkaan Jeesuksen ajatusta siitä, miten aikuisten pitäisi ottaa uskossaan mallia lapsilta. Tämän viikon Uusi tie-lehden uutisista luin, miten Jeesuksen näkemys on saanut tukea myös tutkimuksesta: "Tohtori Justin Barret Oxfordin yliopiston antropologian keskuksesta uskoo, että lapsilla on luontainen taipumus uskoa Jumalaan. Barretin mukaan pienillä lapsilla on usko, vaikka perhe tai koulu ei olisi heitä siihen opettanut. Lisäksi hän väittää, että vaikka lapsi kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella, tämä uskoisi Jumalaan. Kymmenvuotinen tieteellinen näyttö todistaa, että lapsella on taipumus nähdä luonnollinen maailma älykkäästi ja tarkoituksellisesti suunniteltuna. " (Uusi tie 8.1.2009, lyhyesti)

Olen kuullut paljon vanhempien kertomuksia siitä, miten heidän pienissä lapsissaan elää usko. Muistan erään kirkosta eronneen perheen tyttären, joka rakasti alttareita. Äiti kertoi liikuttuneena siitä, miten lapsi halusi tehdä aina kotonakin alttarin, ja rukoilla siinä. Äiti itse koki menettäneensä lapsenuskonsa nuoruudessa. Tyttären kiinnostus sai äidinkin miettimään suhdettansa Jumalaan ja kirkkoon.

Monet äidit ovat kertoneet siitä, miten heidän lapsensa kyselevät innoissaan, koska perhe menee taas kirkkoon. Näiden perheiden pienet lapset ovat kokeneet tenavakirkoissa tai perhekerhojen hartaushetkissä Jumalan läsnäoloa, ja haluaisivat kokea sitä yhä uudestaan. Eräskin kolmevuotias alkaa joka kerta kirkon näkyessä tivaamaan äidiltään, koska mennään seuraavan kerran kirkkoon. Välillä äidin on hellyttävä!

Monet tämän ajan lapset jäävät vaille kristillistä kasvatusta. Melkein kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa on luovuttu ruokarukouksista. Iltarukous taas alkaa olla harvojen perheiden herkkua, ainakin ruuhka-Suomessa, raamatunkertomuksista puhumattakaan. Kotien kristillistä kasvatusta tutkivassa kyselyssä ei vanhemmille annettu edes vaihtoehdoksi lapsille tarkoitettujen Raamatujen lukemista. Lapset kaipaavat yhteyttä Jumalaan - kuka täyttää heidän kaipuunsa?

Jeesus,
kerran luoksesi tuli monta lasta.
Aikuiset sanoivat:
Menkää pois!
Jeesuksella on kiire!
Sinä sanoit:
tulkaa!
Minulla on aina aikaa lapsille,
me kuulumme yhteen!
Kiitos,
että olen sinulle tärkeä.
Aamen.

Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa, s.46

Harrastusten hedelmiä

Joskus olen täällä blogissani kirjoittanut polleasti siitä, miten minä paistattelen julkisuudessa Mieheni viljellessä perunoita. Silloin luulin, että molempien harrastukset menevät miinuksen puolelle. Toisin kävi! Miehen perunasato on vasta nyt syöty. Eilen ostin ensimmäisen pussillisen kaupan perunoita, ja tänään heti huomasimme selvän eron maussa. Lupaan olla ensi kesänä parempi vaimo ja kannustaa Miestä ahkerasti tuottamaan entistä suurempaa satoa.

Minun harrastukseni hedelmät alkavat tulla esille vasta nyt tammikuussa. Esiinnyn nimittäin tässä kuussa kolmessa eri TV-ohjelmassa. Ensimmäinen ohjelma, joka oli toinen osa sarjasta "Mitä uskoa?", esitettiin viime maanantaina. Sarjan kolmas osa esitetään ensi maanantaina 12.1. klo 21.50 teemalla "Kaikki maailman paha". Viimeinen TV-ohjelmani "Meidän häät", jossa toimin yhden parin vihkipappina, tulee SUB-TV:ltä ulos to 29.1. klo 22.00. Sen voi nähdä uusintana myös la 31.1. klo 19 ja 2.2. klo 12.45. Sitä ohjelmaa mainostan mielelläni, koska se tuskin pahoittaa kenenkään mieltä, toisin kuin näkemykseni ohjelmasarjassa "Mitä uskoa?".

Julkisuudessa paistattelussa on puolensa. Henkisesti voisi olla helpompaa tyytyä kasvattelemaan terveellisiä porkkanoita Miehen seurassa. Tuntuu hämmentävältä lukea keskustelupalstoilta ja blogeista vieraiden ihmisten näkemyksiä itsestään. Mielipiteet näkemyksistäni sinkoilevat äärilaidasta toiseen, mutta yksi on aina yhteistä: minua pidetään nuorena.

Pappina toimimisessa yksi parhaista puolista onkin se, että minäkuvasta tulee täysin vääristynyt. Jos olisin töissä yläasteen opettajana, tuntisin itseni varmaan ikivanhaksi, lihavaksi ja täysin epämuodikkaaksi. Oppilaat arvioisivat minun olevan ainakin 45-v ja arvuuttelisivat keskenään, onko se TAAS raskaana.

Mielikuva papista on pysynyt samana kautta vuosisadat: pappi on vanha mies, jolla on iso rovastinmaha. Niinpä minulta kysytään joka viikonloppu, olenko juuri valmistunut. Sitten kun kerron toimineeni pappina 10 vuotta ovat ihmiset ihmeissään ja kyselevät, pääsekö nykyään suoraan rippikoulun jälkeen papiksi. Kyllä pääsee!

Joskus sen tajuaa, mitä onnellisuus tarkoittaa

Minulla on tapana alleviivata kirjoja. En tiedä, onko se hyve vai pahe. Kouluaikoina alleviivasin kirjoja oikein urakalla. Innokas luonteeni tuli esille myös tässä asiassa. Melkein kaikki asiat tuntuivat aina niin tärkeiltä ja mielenkiintoisilta, että välillä aina huomasin alleviivauksen pointin katoavan. Onneksi alleviivauksiakin pystyi vielä tehostamaan huutomerkeillä, pystyviivoilla, numeroilla tai avainsanoilla. Silloin kokeeseen kertaaminen sujui kuin tanssi!

Omassa kotikirjastossani olen kokenut hyväksi sen, että harrastan edelleen ahkerasti alleviivaamista. Lukemieni kirjojen avainkohdat löytyvät helposti, mikä on eduksi saarnojen, puheiden ja kirjoitusten valmistamisessa. Omasta Raamatustanikin löydän etsimäni jakeet sata kertaa nopeammin kuin tavallisesta Raamatusta, usein paljon nopeammin kuin Googlen avulla!

Tänään suosittelin eräälle blogistille paria kirjaa. Samalla selailin itse kirjoja ja löysin sieltä kohtia, jotka puhuttelivat minua. Erityisesti jäin kiinni Rick Warrenin kirjaan "Tavoitteena elämä - Mitä ihmettä varten olen täällä?". Tutustuin kirjan alkuosaan perusteellisesti muutama vuosi sitten kirjoittaessani viikottain alustuksen kirjan pohjalta nuorten naisten Helmihetki-ryhmään, jota ystäväni vetivät.

Ajattelin näitä ystäviäni ja monia muita rakkaita ystäviäni silmäillessäni kappaletta "Elämän kokeminen yhdessä". Kappaleen ideana on se, että Jumala on tarkoittanut kristittyjen kokevan elämän yhdessä. Jumalan tarkoittama uskovien yhteys ei Warrenin mukaan sisällä vain hauskanpitoa tai ohimenevää keskustelua, vaan syvällistä yhteyttä ja keskinäistä rakkautta. "Siihen kuuluu epäitsekäs rakkauden osoittaminen, vilpitön jakaminen, käytännön palveleminen, uhrautuva antaminen, myötäelävä lohduttaminen ja kaikki muut "toinen toistamme" koskevat käskyt, jotka tapaamme Uudessa testamentissa." (Warren, s.152)

Viime vuosi oli minulle haastava. Minulle tapahtui paljon hienoja juttuja ja saavutin monia asioita, joista en ollut osannut edes haaveilla. Samalla viime vuoteen mahtui myös raskaita hetkiä. Molemmissa ääripäissä luotettavat ja rakastavat läheiset ihmiset ovat olleet oikeasti kullanarvoisia. Ajatellessani perhettäni ja ystäväpiiriäni minut valtaa sanoinkuvaamaton kiitollisuus. En ole ansainnut ympärilleni niin paljon rakkautta kuin olen saanut.   

Uskovien yhteys on kaunis lahja, jonka Jumala voi lahjoittaa kahden tai useamman ihmisen välille. Se on parhaimmillaan jotain ylimaallista, koska Jeesus on itse lupauksensa mukaan läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Warren kirjoittaa siitä näin: "Todellisessa uskovien yhteydessä ihmiset kokevat aitoutta. Aito osallistuminen ei ole pinnallista, ulkonaisen tason small talk- puhetta. Se on sydämen puhetta toiselle ja joskus sielun syövereihin ulottuvaa jakamista. Niin tapahtuu ihmisten ollessa rehellisiä sen suhteen, keitä he ovat ja mitä tapahtuu heidän elämässään. He jakavat kipunsa, paljastavat tunteensa, tunnustavat epäonnistumisensa, kertovat epäilynsä sekä myöntävät pelkonsa ja heikkoutensa pyytäen apua ja rukousta." (s.153-154)   

Pekka Simojoen uusimmalla soololevyllä "Etelänristi" on viehättävä laulu "Joskus", joka kertoo ihanasti  perheen tarinaa. Perheen lisäksi samanlaista onnea ja yhteyttä voi mielestäni kokea Jumalan perheessä, yhteydessä Sisariin ja Veljiin Kristuksessa. Kiitos, Sisaret ja Veljet KAIKESTA!

JOSKUS (4.SÄK.)

4.Vaikka aika, jossa elämme nyt onkin levoton,

jotain suunnattoman levollista sisälläni on.

Vaikkei arki aina kohtelekaan silkkihansikkain,

tiedän, että helmet kauneimmat on kyyneleitä vain.

Ja joskus sen tajuaa,

mitä onnellisuus tarkoittaa.

Joskus soi vain "halleluja",

joskus vuotaa kyyneleet.

Joskus portit ovat auki,

joskus kiinni juuttuneet.

Joskus arki on kuin juhlaa.

vaikka musta oisi maa.

Silloin taivaan voi jo aavistaa,

kun saa rakastaa. 

Pekka Simojoki

 

Iloista elämää kaamoksen keskellä!

Moni etelässä elämänsä elänyt on ihmetellyt minulle, miten olen lapsuudessani ja nuoruudessani voinut kestää Lapin kaamoksen, pitkän pimeän kauden. Sain uudenvuoden ja loppiaisen välissä piipahtaa lapsuuteni maisemissa. Vaikka päivän pituus oli periaatteessa alle kolme tuntia, eivät päivät tuntuneet yhtään pimeiltä tai synkiltä. Etelä-Suomen syksyn ja alkutalven mustat pilvet ovat maalanneet maiseman paljon synkemmillä väreillä.

Lapin uskomattoman kaunis kaamos lumosi minut täydellisesti. Pakkaspäivät olivat kirkkaita ja valoisia. Lapsuudenkotini ikkunoista katselin, miten erilaiset kauniit värit täyttivät taivaan auringonnousun ja -laskun aikoihin. Erityisen ihastunut olin siniseen hetkeen ennen auringonlaskua.

Lapin loma teki hyvää koko perheellemme. Vietimme leppoisaa lomaa ulkoilun ja seurustelun merkeissä. Minä uppouduin välillä kirjojen pariin ja sain luettua mm. Veli Laurentiuksen teoksen "Jumalan läsnäolon harjoitus", josta olen kuullut paljon hyvää. Suhteellisen nopean lukemisen jälkeen aion palata kirjaan ja lukea sitä mietiskellen ja alleviivaten.

Loman kohokohtiin kuului se, että kuopus pääsi ensimmäistä kertaa elämässään
laskettelemaan kummisetänsä ohjaamana. Hän osoittautui samanlaiseksi hurjapääksi kuin äitinsä aikoinaan; ikää tosin oli vielä vähemmän. Ylpeä äiti voi kehuskella sillä, että nelivuotias oli selvinnyt yksin hississäkin.

Tänään olemme viettäneet kotosalla juhlia joulun riisumisen merkeissä. Lauloimme pari joululaulua, otimme pois joulukoristeita, lapset jakoivat keskenään joulukortteja sekä aloimme tuhota naapurimme tekemää ihastuttavaa piparkakkuista seimiasetelmaa. Kuopus ei vielä suostunut luopumaan joulukuusesta eikä tekemästään savisesta sydämestä. Seimiasetelmasta taas on jäljellä enää vähän kulisseja, vaikka minun "uuteen elämääni" ei sopinut edes Marian syöminen. Huomenna palaamme arkeen onnistuneen lomailun jälkeen!

Heti vaan naimisiin!

Kuulin mukavan juorun ensimmäiseltä kotipaikkakunnaltani. Kaksi tuntemaani kehitysvammaista keski-ikäistä oli kihlautunut. He olivat menneet kihlojen ostoon Pellon kuuluisalle Vihreälle Pysäkille. Sulhasella oli ollut selkeä näkemys kihlojen ostosta. Mies oli puhellut tähän tapaan: "Ostethaan mahollisimmat halvat, ko eihän sitä koskhaan tiä, kuinka kauan rakhautta riittää." Romantiikkaa parhaimmillaan!

Kuulemani kertomus puhutteli minua erityisesti tänään, koska ostimme mieheni kanssa samalta paikkakunnalta kihlasormukset päivälleen 13 vuotta sitten, vaikkakin kihlautumispäiväksi sormuksiin laitettiin kosimispäivä edellisvuoden puolella. Mekin haimme halpoja sormuksia, koska olimme köyhiä opiskelijoita. Hienojen tai trendikkäiden sormusten sijaan panostimme sormusten sisäpuolelle. Muistan, millaisella innolla me selasimme yhdessä Raamattua etsien sieltä sopivaa raamatunjaetta, joka voisi olla ohjenuorana tulevassa avioliitossamme. Meille oli myös päivänselvää se, että sovimme tulevan vihkipäivän vihkipappimme kanssa mahdollisimman nopeasti.

Vietimme kihlajaisia kolmeen kertaan: ensin minun lapsuudenkodissani, sitten mieheni lapsuuskodissa ja viimeiseksi ystävien kanssa opiskelija-asuntolassani. Ensimmäisissä kihlajaisissa eräs sukulaiseni tahtoi keskustella kanssani. Hän oli huolissaan siitä, että olin menossa naimisiin niin nuorena, 21-vuotiaana. "Ettekö te voisi nyt millään ensin muuttaa avoliittoon?" hän kyseli. "Ei voida", oli selkeä vastaukseni. Sukulaiseni huojentui vähän, kun vastasin kieltävästi hänen kysymykseensä siitä, aikoisimmeko heti avioiduttuamme alkaa lastenteon.

Elämä Suomessa on muuttunut valtavasti viimeisen 30-40-vuoden aikana. Yksi suuri muutos on siinä, että pariskunnat aloittavat nykyään yhteiselämänsä lähes poikkeuksetta avoliitoissa. Yhteen muuttamisesta on tullut kätevää, kun siihen ei enää liity sellaista painolastia kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Susiparia ei katsottu ennen hyvällä! Toisaalta olen monesti miettinyt sitä, onko avoliitosta tullut liiankin nopea ja kätevä vaihtoehto. Sukulaiseni oli kauhistunut siitä, että me olimme menossa avioliittoon ja muuttamassa samalla yhteen seurusteltuamme 20 kk. Entä sitten ne pariskunnat, jotka lyövät hynttyynsä yhteen viikon tai kuukauden päästä ensitapaamisesta?

Välillä olen miettinyt sitä, miksi avioliiton solmimisen kynnys on noussut niin paljon maassamme. Avioliitossa on paljon hyviä puolia, joita avoliitto ei tarjoa. Tässä niistä ne asiat, jotka tulivat ensimmäisenä mieleeni. Ensinnäkin avioliitto antaa turvaa oikeudellisessa mielessä. Toiseksi avioliitto on selkeä viesti omalle rakkaalle, sukulaisille ja ystäville sekä kaikille muille siitä, että minä tahdon elää koko elämäni yhdessä tämän ihmisen kanssa. Kolmanneksi kosiminen, kihlautuminen ja häät ovat ihania elämän juhlahetkiä, jotka sitovat pariskuntaa toisiinsa ja luovat hyviä muistoja, jotka voivat kantaa vaikeampina aikoina. Aviopari saa myös turvakseen Jumalan siunauksen ja seurakunnan esirukouksen, jotka kuuluvat jokaiseen kirkolliseen vihkimiseen ja avioliiton siunaamiseen.

Viime vuonna tapasin erään pariskunnan, joka oli kesken häävalmistelujen joutunut prosessiin. He olivat luulleet, että avioliiton solmimisessa on kyse lähinnä hauskojen häiden valmistamisesta läheisille ihmisille. He olivat kuitenkin huomanneet sen, miten paljon vakavammasta asiasta oli kysymys. He tajusivat sen, että he olivat ihan aikuisen oikeasti sitoutumassa toisiinsa ja muodostamassa oman pysyvän perheen. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä pahalta, vaan he halusivat avioliittopäätöksen tehtyänsä panostaa entistä enemmän keskinäiseen suhteeseensa ja oman rakkaansa hyvinvointiin. Ei hassumpi muutos!

Minä uskalsin aikoinani sitoutua niin nuorena ja kokemattomana, koska luotin Jumalaan. Tiesin ja tunsin, että me voimme yhdessä pyytää elämäämme Jumalan apua ja rakkautta sekä kasvaa yhdessä ihmisinä ja aviopuolisoina. Kihlasormuksiimme kaiverrettu raamatunjae kertoo hienosti sen, mikä meitä on kantanut avioliitossamme: "Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden." Ef. 4:32

Kihlauspäivän kunniaksi kyselin mieheltäni, mitä hän nyt tekisi toisin. "Olisin toiminut paljon nopeampaa. Heti vaan naimisiin, mitäs sitä turhaan odottelemaan niin kauan", hän tokaisi ukkomiehen varmuudella reilun puolen vuoden kihlausajastamme. "Elämä ei ole hassumpaa, kun saa Miehen kanssa asustaa", voisin vastata puolestani Rauha Räppääjää mukaillen.

Apinaorkesteri vai Kiljusen herrrasväki?

Lapsuudessani antoisimmat kulttuurielämykset liittyivät kirjojen lisäksi musikaaliin "The Sound of Music". Rakastin sitä elokuvana, mutta pidin kovasti siitä myös suomalaisena versiona "Trappin perhe", jota pääsin oikein bussilla katsomaan Kemin teatteriin. Tarina oli mielestäni koskettava, musiikki ihastuttavaa ja lapsinäyttelijät ihailtavan taitavia. Erityisen hyvin mieleeni jäi yksi pojista, joka samana keväänä lauloi Keminmaassa järjestetyillä partiolaisten Hiljaisilla päivillä. Olin melkein ihastunut!  

Omasta perheestänikin on tullut musisoiva perhe. Meitä ei voi kyllä verrata Trappin perheeseen, vaan muistutamme enemmän Kiljusen herrasväkeä tai apinaorkesteria. Poikamme ovat syntyneet melkein kirjaimellisesti rytmi veressä. Muutama viikko sitten tämä muistui taas mieleeni katsoessamme videonpätkiä kuopuksen vauva-ajasta. Hän istui tyytyväisenä syöttötuolissaan hakaten samalla käsillään pöytää rytmikkäästi muun perheen kannustamana. 

Esikoisemme oli aivan yhtä innokas rumpali. Niinpä hän sai pöydän tuhotumisen pelossa siirtyä   hakkaamaan kattiloita ja kattilankansia  keittiön lattialle.  Soittoinnostus jatkui hyvin pitkään, minkä vuoksi hän sai 3-vuotiaana joululahjaksi oikeat rummut, tosin pienikokoisemmat. Isän valitsema lahja oli melkoisen rohkea ottaen huomioon, että asuimme kerrostaloasunnossa. Kaiken lisäksi kotimme sijaitsi suoraan mieheni työpaikan yläpuolella, kun taas auntomme yläpuolella asui työtovereidemme perhe.  

Rumpujen pitäminen olohuoneessa oli luku sinänsä. Niinpä mieheni täytti rummut kaikella mahdollisella pehmeällä, jotta ääni olisi ollut kestettävä sekä asunnossamme että sen ympärillä. Välillä hän sai kuitenkin maistaa omaa lääkettään, kun kesken siunauskeskustelun yläpuolelta alkoi kuulua pauketta. Yläkerran naapureilta kyselimme varovasti, mitä he olivat mieltä poikamme joululahjasta. Vastaus yllätti meidät täysin. Heidän mielestään oikeiden rumpujen soitto kuulosti paljon kestettävämmältä  kuin entinen kattiloiden hakkaaminen. Olimme helpottuneita! 

Myöhemmin pikkurummut vaihtuivat oikeankokoisiin rumpuihin, ja ne siirtyivät kellarikerrokseen. Taloja katsellessamme nykyinen kotimme veti pisimmän korren myös siinä, että talossa oli parhaimmat kellaritilat. Täällä rumpalit saavat hakata aarteitaan sydämensä kyllyydestä ilman, että se häiritsee ketään. 

Muutama viikko sitten mieheni otti  osan rumpupatteristosta sisään, jotta perheorkesterimme voisi harjoitella. Hän teki kuopuksellemme mahdollisimman ohuet rumpukapulat, jottei rummuista lähtisi kovaa ääntä. Mitä vielä, pikkurumpali sai keskikerroksen elämämme aivan sekaisin. Emme voineet enää edes keskustella rauhassa keittiössä, koska desibelimäärä oli niin korkea. Rummut lähtivät pikalähetyksellä kellarikerrokseen.

Perheorkesterimme harjoitukset ovat sujuneet huomattavasti miellyttävämmissä merkeissä rumpalin siirryttyä pieniin afrikkalaistyyppisiin rumpuihin. Esikoisemme istuu pianon takana ja kannustaa kaikkia orkesterimme jäseniä kunnianhimoiseen ja kurinalaiseen harjoitteluun. Pianon ja rummun lisäksi orkesteriimme kuuluvat kitara ja sähkökitara, joita mieheni soittaa. Naisväki vastaa laulupuolesta, vaikka soolo-osuuksia onkin jaettu kaikille lapsille. Minä pääsen tällä kertaa todella helpolla: ei yhtään sooloa eikä soitinta! Niinpä olen saanut esikoiselta vähän moitteita sitä, etten suhtaudu tarpeeksi vakavasti bänditreeneihin.  

Tänään Prisman eteisessä näimme seurakunnan ilmoitustaululla hienon julisteen, jossa oli tutunnäköisiä ihmisiä. Julisteessa  kutsuttiin kaikkia seurakuntalaisia kirkkoherran uudenvuodenpäivän kahveille, jossa esiintyy Koiviston perheorkesteri. Jokaisesta perheenjäsenestä oli oikein oma kuva. 

Sinäkin olet tervetullut kuuntelemaan Kiljusen herrasväen musisointia Järvenpään seurakuntatalolle 1.1.2009 klo 11.15-13.00. Tämä orkesteri ei voi kehuskella pitkällä kokemuksellaan eikä korkeatasoisuudellaan. Intoa, iloa ja tekemisen meininkiä löytyy sitäkin enemmän! Ohjelmistokin on taatusti iloisempaa kuin kirkkomusiikki keskimäärin; lauluvalikoimaan kuuluvat mm. Ilouutinen ja Ilotulitus. TERVETULOA!

   

   

  

Miesviha, naisviha, itseinho

Hankin kesällä ahneuksissani sylillisen kirjoja Vaasan vierailuilla. Lomatunnelmissa kuvittelin, että minulla on runsaasti aikaa lukea syksyllä kirjoja. Syksyni oli kuitenkin poikkeuksellinen siinä mielessä, että minulla on ollut todella vähän aikaa viihtyä muiden kuin hartauskirjojen tai ammattikirjojen parissa. Tänään otin pitkästä aikaa käteeni oikean romaanin ja aloitin nautiskelun. 

Aloittamani kirja on Khaled Hosseinin "Tusen strålande solar". Luen tätä  "Leijapojan" kirjoittajan toista kirjaa ruotsiksi osittain siitä syystä, että haluan pitää yllä kielitaitoani. Toinen syy on puhtaasti taloudellinen: pokkariversioni maksoi ehkä 7 euroa, kun taas Vaasan kirjakaupassa myynnissä ollut suomenkielinen ja kovakantinen versio lähes 30 euroa. 

Kirjaa aloittaessani kiinnitin huomiota siihen, millaista miesvihaa päähenkilön yksinhuoltajaäiti syöttää ainoalle tyttärelleen. Lukiessani nyt kirjasta alleviivamiani kohtia huomasin ensimmäistä lukukertaa selkeämmin myös sen, miten miesvihan lisäksi äiti kylvää ansiokkaasti tyttäreensä itseinhoa. (Käänsin sitaatit itse, joten ne ovat vähän sinnepäin. Lyhensin lainauksia niin, että niistä tulee esiin oleellinen asia.)   

"Opi nyt tyttäreni kunnolla ymmärtämään se, että aivan samalla tavalla kuin kompassinneula osoittaa aina pohjoista kohti, löytää miehen syyttävä sormi aina naisen. Aina. Muista se."

"Miesten sydämet ovat kovia, todella kovia. Miehen sydän ei ole samanlainen kuin kohtu. Se ei vuoda verta. Se ei veny antaakseen sinulle tilaa. Minä olen ainoa, joka rakastaa sinua. Minä olen sinun kaikkesi. Ilman minua sinulla ei ole mitään. Sinä et ole yhtään mitään."

"On olemassa vain yksi asia, joka tällaisten naisten kuin sinä ja minä, pitää oppia, eikä sitä opi koulussa. Vain yksi asia. Oppia kestämään!"

Nyt olen päässyt romaanissa jo niin pitkälle, että ymmärrän hyvin äidin käytöstä. Siitä huolimatta mietin sitä, kuinka paljon naiset ja miehet kylvävät lapsiinsa vihaa toista sukupuolta kohtaan. Syntiinlankeemuksen seuraukset ovat nähtävissä selvästi tässäkin asiassa. Synti eri muodoissaan erottaa ihmisiä paitsi Jumalasta myös toisista ihmisistä ja heistä itsestään. 

Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" osoittaa sen, miten jokaisen ihmisen tulee rakastaa myös itseään. Jos ei rakasta, arvosta eikä kunnioita itseään, ei voi myöskään osoittaa näitä asioita toisille ihmisille eikä Jumalalle. Kirkkoisä Augustinus on todennut viisaasti: "Se, joka on täynnä rakkautta on täynnä itseään Jumalaa." 

Raamatussa puolestaan rakkaudesta sanotaan näin: "Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiammme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. -Siinä on rakkaus -ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.- Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme." 1. Joh. 4:7-8,10-11 

AMEN!

  

Kootut seikkailut

Löysin joulusiivousta tehdessäni aarteen. Olin sanonut miehelleni muutama viikko aikaisemmin, että meidän täytyy ostaa uusi kirjakylly, järjestyksessään seitsemäs. En nimittäin yhtään pitänyt siitä, että kaikille uusille kirjoille ei ollut omia paikkoja työhuoneen ja olohuoneen kirjahyllyissä. Sen vuoksi kirjoja lojui pöydillä ja kirjahyllyjen siistien rivien päällä.  Perusteellisempaa siivousta tehdessäni huomasin kuitenkin, että voin raivata uusille opuksillemme tilaa poistamalla lasten kirjahyllyyn eksyneet pelit. Pienellä vaivalla sain siistittyä kotiamme taas huomattavasti ja löysin aarteen.

Aarteeni näytti melko vaatimattomalta muistiviholta Hessu Hopo -kansineen, mutta sisältö oli sitäkin arvokkaampaa. Ensimmäisellä sivulla luki esikoiseni koko nimi ja sen perässä KOOTUT SEIKKAILUT. Muistivihkoon olin kirjannut tapahtumia esikoiseni ensimmäisestä vuodesta kolmen kuukauden ajalta. Muistan aloittaneeni kirjaamisen kälyni esimerkin innoittamana siinä vaiheessa, kun perheemme pahin koliikkivaihe oli ohitettu.  Viimeisen merkinnän olin tehnyt vauvan täyttäessä puoli vuotta. 

Musitikirjaan käsin talletetut kirjoitukset ovat  melko lyhyitä ja arkipäiväisiä. Siitä huolimatta niiden lukeminen tuntui uskomattoman hyvältä. Tässä katkelma iloisesta päivästä:"Tänään sait valtavan hepulikohtauksen: teki mitä tahansa, niin sinä hekotit aivan kauheasti. Siinä sai äiti ja isäkin nauraa kunnolla. Illalla olit valtavan söpö, kun nukahdit isin syliin." 

Teksteissä oli myös kerrottu kiukkuisista ja väsyneistä päivistä, tapahtumista ja suurista edistysaskelista vauvan elämässä. Elämämme oli juuri noiden kuukausien aikana melkoisessa myllerryksessä, koska esikoisen lisäksi elämäämme muutti hyvin paljon muutto Ruotsiin. Tuntui hyvältä, että kirjoitukset olivat myönteisiä ja lämpimiä, vaikkei aika ehkä ollut niitä helpoimpia elämässämme. Muistikirjan pitämisen lopettamiseenkin oli luonnollinen selitys. Aloitettuani ruotsin kielen opinnot paikallisessa aikuislukiossa jouduin käyttämään kaikki rauhalliset, siis hyvin harvinaiset, vapaahetkeni läksyjen tekoon. En kuitenkaan ikinä katunut muuttoa enkä opintojani, vaan nautin uusista haasteista suunnattomasti!

Muistikirjaa lukiessani ajattelin lämmöllä "Elinan blogia". Millainen ihana muistojen kokoelma jää elämään minulle ja perheelleni näistä blogivuosista! En ikinä jaksaisi kirjoittaa tällaista määrää kirjoituksia pöytälaatikkoon. Sen sijaan blogikirjoitukset voivat olla iloksi toisille ihmisille. Samalla ne kuitenkin sisältävät valtavan määrän tapahtumia, ajatuksia ja tilanteita, joita on mukava muistella kymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä. 

Viimeisen kuukauden aikana olen ilolla seurannut sitä, miten blogini kävijämäärä on lisääntynyt. Uteliaana ihmisenä minusta olisi todella mukava tietää, ketkä lukevat nykyään tuotoksiani. Jotkut teistä ovat tunnustautuneet lukijoikseni sähköpostilla, kommenteilla tai tavatessamme. Mutta laskujeni mukaan joukossa on paljon niitä, joita en tunne.  Jos vain millään kehtaat ja viitsit, voisit kirjoittaa kommentin, ja paljastaa itsesi. Olisi todella kiva tietää, kuinka paljon lukijoissa on tuttuja kasvoja, ja kuinka paljon blogi-ystäviä. 

  

Kaipaan sinua

Tämän vuoden joululahjoistani koskettavin oli ystävältäni saatu lahja. Olen kulkenut hänen vierellään erilaisissa tilanteissa ja kiitokseksi hän halusi antaa lasipurkissa olevan kynttilän. Lasipurkin teksti huokui rakkautta ja lämpöä. Voi, kunpa osaisin itsekin osoittaa rakkautta läheisilleni yhtä kauniisti. Kiitos, rakas ystävä!

KAIPAAN SINUA

Tuot iloa elämääni ja minulla on kanssasi
hyvä olla. Olet minulle tärkeä ja
tarvitsen sinua. Sytytä tämä kynttilä ja
tiedät, että ajattelen sinua. Odotan,
että tapaamme taas.


Sytytän kynttilän ja rukoilen ystäväni sekä kaikkien rakkaiden ystävieni ja sukulaisteni puolesta.

Sama vanha ristinpuu

Tänä joulunaikana minua on puhutellut erityisesti yksi Pekka Simojoen laulu, joka oli peräti kahdella perheemme lahjaksi saamalla CD-levyllä. Joulusiivousta tehdessäni oloni ei ollut yhtään jouluinen johtuen vesisateesta ja siitä, että jumiuduin kuuntelemaan tätä laulua Virpi Vilposen levyltä "Sinä yksin" noin kolmeksi tunniksi. Enkä liioittele yhtään! Myönnän olevani melko kohtuuton.

Jouluaattona yllätyin iloisesti huomatessani, että sama laulu on Pekka Simojoen uudella soololevyllä "Etelänristi", jonka Pukki toi. Sitäkin versiota olen kuunnellut ihastuneena jo aika monta kertaa. En ole kuitenkaan jättänyt sitä soimaan tuntikausiksi, koska joulu on rauhan ja rakkauden juhla. Niinpä minäkin yritän olla hyvä lähimmäinen perheenjäsenilleni ja pitää omat mielihaluni kurissa.

Pekka Simojoki kertoo levynsä kansivihkossa laulun syntyhistoriasta näin: "Saavuin jälleen kotiin pitkältä matkalta. Kotiväki oli kai vähän jännittänyt, tuleeko isä ehjänä perille. Se jäi vaivaamaan, sillä tajusin taas, ettei täällä mikään ole itsestään selvää. Mieleeni nousi ajatus, että jos saisinkin tehdä enää vain yhden laulun, millainen se olisi. Istuin alas ja tämä laulu tuli hyvin nopeasti. Loppujen lopuksi oleellista ei ole paljon, tai vain yksi ainoa."


HYMNI

Katsooko Hän vielä ikkunastaan
vain nähdäkseen yhden eksyneen?
Juokseeko Hän vielä meitä vastaan,
kun tuhlaajan näkee palaavan?

Lausuuko Hän vielä syytetylle:
"Armahdetaan tänään kahleistaan?"
Antaako Hän puhtaat vaatteet ylle,
kun syntinen tulee itkien?

Sama vanha ristinpuu
kaiken ylle kaareutuu,
risti vain, ei kestä mikään muu.
Ei ole muuta pysyvää,
jälkemmekin häviää.
Risti vain jäljelle jää.

Huomaako Hän, kuinka kaiken tuhlaan?
Näkeekö sen, kuinka harhailen?
Kutsuuko Hän silti minut juhlaan
ja tulla saan kotiin uudestaan?

Sama vanha ristinpuu
kaiken ylle kaareutuu,
risti vain, ei kestä mikään muu.
Ei ole muuta pysyvää,
jälkemmekin häviää.
Risti vain jäljelle jää.

Säv./San. Pekka Simojoki

Pekka Simojoki: Etelänristi

PS. Levyä voi tilata esim. nettiosoitteesta www.fg-naxos.fi tilaukset@fg-naxos.fi

Onnistuneita ja onnettomia lahjoja

Joulukuun projektini, jonka tarkoituksena oli innostaa lapsiamme kotitöiden tekoon sekä huolehtia heidän hyvästä käytöksestään, meni loistavasti. Kaikki lapsemme keräsivät riittävän määrän rasteja saadakseen valita kaksi joululahjaa. Hyvää käytöstäkin on piisannut mainiosti, koska neitimme valittiin iltapäiväkerhossa kahden parhaiten käyttäytyneen joukkoon. Esikoisemme puolestaan todisti hyvää käytöstään todistuksellaan, jossa käyttäytymisrastit olivat aivan oikeilla paikoillaan. Voin siis olla tyytyväinen projektiini ja siirtyä suunnittelemaan seuraavaa.

Tammikuun projektiksi tulee "Elina kuntoilee", koska sain rakkaalta mieheltäni lahjaksi kauan haaveilemani crosstrainerin. Nyt minulla ei voi olla enää edes yhtä tekosyytä siihen, miksi en kuntoilisi työmatkojeni ulkopuolella. Crosstrainerilla kuntoilu on tosi hauskaa ja tehokasta, koska siinä koko kroppa saa kyytiä. Samalla voin kuunnella uusia ihania CD-levyjäni, joilla mieheni minua muisti. Hän ajatteli myös teitä "Elinan blogin" lukijoita lahjoittaessaan minulle pari kirjaa inspiraation lähteeksi. Kiitän ja kumarran! Tunnen itseni täysin pilalle hemmotelluksi varsinkin, kun lapsetkin muistivat äitiä omatekoisilla lahjoillaan.

Lapsemmekin olivat sangen tyytyväisiä lahjoihinsa. Pojat ovat hyörineet aivan innoissaan autoradan ja jääkiekkopelin parissa sekä kokeilleet jo uusien maalivahdinvarusteiden toimivuutta. Neitimme piti erityisesti kissastaan, jota voi ruokkia, silittää ja kammata. Saamastaan kohtelustaan riippuen kissa joko maukuu suloisesti tai ärhentelee kiukkuisesti. Emme ole vielä löytäneet mitään logiikkaa kissan ääntelylle; ehkä hän on vielä vähän hämmentynyt uudessa kodissaan.

Kissan hoitaminen toi elävästi mieleeni sen joulunajan, jolloin kuopuksemme oli vastasyntynyt. Neitimme halusi lahjaksi BabyBornia. Viisaana äitinä halusin tietysti ostaa hänelle sen nuken, koska se muistuttaa vastasyntynyttä. Haaveilin siitä, miten neiti pystyy hoitamaan omaa nukkeansa minun hoitaessani vauvaani. Ajattelin, että BabyBorn-nukke voisi lievittää mustasukkaisuutta ja opettaa vauvojen hellävaraista kohtelua.

Jonain joulunajan öistä epäilin suuresti viisauttani. Olin saanut isoille lapsille syötettyä iltapalat, tehtyä iltapesut ja huolehdittua iltapisut, luettua iltasadut ja iltarukoukset sekä nukutettua heidät. Olin syöttänyt vauvan, tehnyt iltapesut, vaihtanut yöpuvun ja nukuttanut häntä pitkään. Olin pumpannut ylimääräiset maidot jollekin ravintoa tarvitsevalle keskosvauvalle. Mutta sekään ei vielä riittänyt. Neiti oli päivällä ruokkinut BabyBorniansa ravitsevalla jauheella. Niinpä minun piti alkaa kakattaa nukkea kello yksi yöllä, jottei nukke vaan homehtuisi. Tuntui aika surkuhupaisalta istua hiljaisessa kodissa keskellä keittiönlattiaa ja pitää nukkea kakkaamassa vaaleanpunaisella potalla. Onneksi kakka tuli!

Älä pelkää!

Kaksi vuotta sitten vietimme Vaasassa kiireistä jouluaattoa. Olimme ensin koko perheellä Vesan pitämässä perheiden jouluhartaudessa kolmelta. Sitten söimme jouluaterian, joulupukki toi lahjat ja minä kiiruhdin vetämään yksin suurimman jouluhartauden toisen papin kadotettua äänensä. Täytyy sanoa, että pappina stressinsietokyky  kasvaa melkoisesti. Niinpä minä saapastelin rauhallisesti kirkkoon kymmentä vaille kuusi luomaan joulutunnelmaa 1000 vaasalaiselle. Onneksi aina voi luottaa Jumalan apuun! Tässä sen päivän saarna, joka on viimeisin oikea joulusaarnani.  

Elinan jouluaaton saarna Vaasan kirkossa 2006

Kun meille syntyi vauva, kiirehti isä soittamaan viestiä läheisille.
Tärkeää oli muistaa tarkasti sentit ja grammat. 

Kun Jumala syntyi -kiire tuli enkelille. 
Eikä sanomakaan ollut se tavanomainen ilmoitus tulokkaan mitoista ja äidin ja lapsen voinnista.
- Älkää pelätkö, älkää pelätkö, piti enkelin huudella kaikkialle.

Ehkä jokaisessa synnytyshuoneessa on läsnä vieras taivaasta, suurimman sanoman kanssa:
- Älkää pelätkö, enkeli kuiskaa synnytystuskissa kärsivälle äidille Kabulissa, perheensä elannon puolesta murehtivalle isälle Tsetseniassa tai sille tyttövauvalle, joka on jätetty kiinalaisen sairaalan rappusille. 

Ehkä ensimmäinen joulu toistuu joka päivä ja joka hetki tämän maailman synnytyshuoneissa. 
Niissä, joissa tuska ja riemu tulevat sisään samalla ovenavauksella. 
Ehkä ensimmäinen joulu toistuu kaikkialla, missä kipu ravistelee ihmistä. 

- Älkää pelätkö. Teille on syntynyt Vapahtaja. 

Näin kuvailee kirjailija Satu Kreivi-Palosaari ajatuksiaan joulun merkityksestä. Joulun sanoma on iloinen uutinen: älä pelkää, sinulle on syntynyt Vapahtaja. Kuitenkin valitettavan monet ihmiset pelkäävät tänäänkin, kaukana maailmalla mutta myös täällä Vaasassa. On naisia, jotka Marian tavoin pelkäävät, miten heidän lapsilleen käy. On miehiä, jotka Joosefin tavoin pelkäävät maineensa puolesta. Mitä muut sanovat, jos tottelen enemmän Jumalaa kuin ihmisten mielipiteitä. On paljon niitä, jotka tänä jouluna pelkäävät oman tai läheisen sairauden vuoksi. On ihmisiä, jotka köyhien paimenten tavoin pelkäävät, miten he selviävät taloudellisesti. On ihmisiä, jotka pelkäävät yksin kodeissaan. Turun joulurauhan julistamisesta huolimatta tänäkin jouluina on perheitä, joissa pelätään läheisen väkivaltaisuutta. 

Kaikille pelkääville kuuluu enkelien iloinen viesti: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman: teille on syntynyt Vapahtaja!” Mitä enkelien sanoma tarkoittaa tämän päivän ihmisille? 

Enkelien viesti on iloinen uutinen siitä, että Jumala ei ole jättänyt sinua yksin. Hän näkee sinut ja sinun pelkosi. Jumala on lähettänyt juuri sinua varten auttajan. Jeesus on kuollut ristillä puolestasi. Jesajan kirjan ennustuksen mukaan Jeesusta kutsutaan nimellä Immanuel, joka merkitsee Jumala on meidän kanssamme. Jumala on kasteessa ottanut meidät omiksi lapsikseen ja hän tahtoo, että me elämme lähellä häntä yhtä riippuvaisina hänestä kuin pieni lapsi äidistään. Jumala kuiskaa meille kuin äiti lapselleen: ”Ei hätää, minä olen tässä!” Jumala on lähellä kaikkein vaikeimpina hetkinämme. Hän ei koskaan hylkää meitä. Hän on mukana vaikeuksien ja surun keskellä, mutta myös suurimmassa ilossa ja onnessa. 

Erkki Leminen kuvaa Vapahtajan syntymän merkitystä runossaan näin:

Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa. 
Minä synnyin talliin ja seimeen, voin sinua rakastaa.
Minä tulin sinua varten, jolla ei ole ystävää. 
Minä tulin sinua varten, saatan sinua ymmärtää. 
Minä tulin sinua varten, jota ihmiset pettivät.
Minä tulin sinua varten, jonka toiset jo jättivät.
Minä tulin sinua varten, joka yössäsi nyyhkytät.
Minä tulin sinua varten, joka yksin sairastat. 
Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt.
Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt.
Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion.
Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on. 

Joulutoivomusten joukossa on usein toive rauhasta. Toive siitä, että koko maailmaan tulisi rauha. Toive siitä, että omassa kodissa olisi rauha. Toive siitä, että omassa sydämessä olisi rauha. Katri-Helena toivoo laulussaan puurokauhaa, jolla saisi lahjoittaa maailmalle rauhan. Hän toteaa laulussa: itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa. On totta, että meidän on tärkeää pysähtyä ja hiljentyä kuuntelemaan itseämme. Luulen kuitenkin, että emme voi omilla harjoituksilla ja hiljentymisellä löytää syvää sisäistä rauhaa, jos Jumala ei sitä meille lahjoita. 

Jumala kutsuu meitä tänä jouluna pysähtymään hänen poikansa edessä. Jumalan rakkaus tulee hienoimmalla tavalla ilmi Jeesuksessa. Hän, Jumalan Poika, oli valmis syntymään ihmiseksi ja elämään ihmisen elämän, jotta me saisimme rauhan. Jeesusta kutsutaan Raamatussa Rauharuhtinaaksi. Raamatussa rauhalla tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen elää sopusoinnussa ja rauhassa sekä suhteessa itseensä, toisiin ihmisiin että Jumalaan. Rauha tarkoittaa tilaa, jossa ihmiseltä ei puutu mitään. 

Luulen, että me nykyajan ihmiset kaipaamme juuri tätä. Me yritämme etsiä rauhaa tunnelmallisista hetkistä, läheisistä ihmissuhteista ja tavarasta. Meillä on materiaalisesti katsottuna kaikkea, mutta kuitenkin saamme näistä asioista elämäämme vain hetkellistä nautintoa ja tyydytystä ja joudumme pettymään usein. Kirkkoisä Augustinus sanoi, että ihminen on levoton kunnes hän löytää levon Jumalassa. Vain Jumala voi antaa meille todellisen rauhan. 

Jumala antaa sydämiimme rauhan, kun me nöyrrymme kaikkivaltiaan Jumalan edessä ja tunnustamme olevamme syntisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat Vapahtajaa. Me emme voi omilla ansioillamme ja hyvillä teoilla saada rauhaa ja paikkaa taivaassa. Jeesuksen anteeksiantamukseen turvautuminen antaa sydämiimme ilon, rauhan ja vapauden. Jumalan anteeksiantamus on valtava, koska hän ei enää muistele vanhoja vääriä tekojamme vaan hän näkee meidät anteeksiantamuksen jälkeen yhtä puhtaina kuin Jeesus on. Joulun iloinen vaihtokauppa on siinä, että Jeesus ottaa vastaan meidän syntimme ja antaa meille vastalahjaksi oman pyhyytensä ja puhtautensa. 

Monesti Jumalan rauha on kuitenkin kateissa elämässämme, vaikka uskommekin Jeesukseen. Täydellisen rauhan me voimme löytää vasta taivaassa. Mutta uskon, että Jumala tahtoisi antaa jo täällä maan päällä meille enemmän rauhaa, iloa ja vapautta. 

Filippiläiskirjeessä sanotaan: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne niin, että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil 4:6-7 

Jumala tahtoo, että me elämme täyttä elämää. Hän asuu meidän kastettujen sydämissä ja hän kutsuu meitä löytöretkelle sydämiimme, tapaamaan häntä. Jumalan edessä meidän ei tarvitse pitää naamareita eikä esittää mitään. Hänen luokseen saamme tulla juuri sellaisina kuin olemme ja pyytää, että Hän uudistaa meidät rakkaudellaan. Hänelle saamme rukouksessa jättää kaikki huolemme, murheemme ja taakkamme. Hän tuntee meidät kokonaan ja sen vuoksi hän voi auttaa meitä paremmin kuin kukaan ihminen. Hän tahtoo antaa meille rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen. 

Rukous, Raamatun lukeminen, ehtoollinen ja kristittyjen yhteys ovat tärkeitä, jotta Jumala voisi täyttää elämämme läsnäolollaan. Silloin kun elämme lähellä Jumalaa, huomaavat muutkin ihmiset, että Jumalan rauha, ilo ja vapaus täyttävät elämämme. Me saamme paimenten tavoin olla viemässä Jumalan rauhaa niille ihmisille, jotka eivät ole vielä ottaneet vastaan joulun ilosanomaa. Älä pelkää! Sinulle on syntynyt Vapahtaja! 

Rukoilemme: 
Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale, 
niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon, 
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden, 
missä erehdystä, osoittaisin totuuden, 
missä epäilystä, auttaisin uskoon, 
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi, 
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita, 
sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi, 
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään. Aamen. 

Paimenill´ yksin työ

Olen joskus vähän hassu. Tänä syksynä olen vakaasti uskonut siihen, että meille tulee aivan mielettömän helppo joulu töiden puolesta. Totta siinä on se, että pystymme järjestämään lasten joululomalla työmme niin, että toinen vanhempi on kotona. Jo se on suurta juhlaa kahden papin perheessä! 

Pari päivää sitten aloimme miettiä, miltä joulutyömme näyttävät. Kokonaisuus ei ollutkaan aivan niin helppo kuin olin luullut ja kehuskellut muille. Tänään jouluaattona olimme koko perheellä pitämässä Paavalinkirkolla perheiden jouluhartautta, ja nyt Vesa on Järvenpään kirkossa jouluyönmessussa. Huomenaamulla minä huristelen taas aamukirkkoon Paavaliin, kun taas muu perhe juhlii Järvenpään kirkossa, koska lapset esiintyvät lapsikuoron kanssa. Tapanina Vesa on saarnavuorossa, kun taas minä puhun korkeintaan unissani. Lauantaiaamuna saamme viettää koko perheen "sovmorgonia". Sunnuntaina riennämme koko perheellä Paavalinkirkkoon, jossa juhlitaan tavallisen messun lisäksi kirkkoherran pyöreitä vuosia. 

Meidän joulumme on kuitenkin kevyttä kauraa, jos sitä vertaa monen yksi- tai kaksipappisen seurakunnan pastoreiden jouluun. Siellä pätee hyvin joululaulun sanat "Paimenill´yksin työ". Kaupunkiseurakunnissa  työt saadaan yleensä järjestettyä niin, että kaikki papit saavat nauttia töidensä lisäksi myös omasta joulusta läheistensä kanssa. 

Meidän perheessämme on ollut yksi joulu, jolloin olimme molemmat lomalla. Se oli neljä vuotta sitten, kun kuopuksemme oli juuri syntynyt. Papin jouluiset tehtävät ovat kuitenkin niin mukavia, ettemme silloinkaan malttaneet pysyä kirkosta poissa. Sen sijaan me heräsimme muutaman tunnin yöunen jälkeen kello viisi jouluaamuna, laittauduimme hienoiksi ja lähdimme esittämään Pyhää Perhettä Vaasan kirkkoon. Vielä kastamattomasta vauvastamme tuli kerta heitolla kuuluisuus, koska jouluaamun jumalanpalvelus televisioitiin. Lastamme puhuteltiin Jeesus-vauvaksi vielä monta vuotta!

Tänään en yhtään ihmetellyt sitä, miksi kuopuksemme valittiin jo vauvana tärkeään rooliin. Hän esitti käsikirjoittamassani joulukuvaelmassa pientä paimenpoikaa, Benjaminia. Hänellä oli kolme vaativaa vuorosanaa: "Ole hyvä!", "Isi, minua pelottaa" ja "Meni ulos". Jokaisen niistä hän esitti sellaisella tunteella, että harjoituksissa katsoimme ylpeän isosiskon kanssa aina toisiamme merkittävästi. Muutkin perheemme paimenet selvisivät loistavasti vuorosanoistaan, vaikka ulkoaopeteltavaa olikin aika paljon. Mieheni valittikin, että minun antamani työtehtävä oli ehdottomasti haastavin hänen joulunajan töistään.  

Ensi vuodeksi minun täytyy kirjoittaa joulukuvaelman käsikirjoitus enkelin näkökulmasta tai jostakin naisnäkökulmasta. Perheessämme on nimittäin neiti, jolla on ilmiömäinen muisti. Kaiken lisäksi hän ei ole niitä naisia, joille riittää pelkästään seinäkukkasen osa.  Niinpä häntä harmitti suunnattomasti se, etten ollut kirjoittanut hänelle yhtään ainutta vuorosanaa. Rehellisesti sanottuna käsikirjoitukseni valtava puute meinasi pilata koko hänen joulunsa (ja samalla myös meidän muiden). Onneksi hän saattoi olla suureksi avuksi paimenille vuorosanojen opettelussa. Lahjat, herkut ja kauniit sanat toimivat myös loistavasti loukkaantuneiden naisten lepyttelyssä. 

Tänään Vesa kaivoi työrepustaan joulukortteja, joita ystävämme olivat lähettäneet hänen työpaikalleen. Niiden joukossa oli ystävämme piirtämä kaunis enkelikortti, jonka takana oli Anna-Mari Kaskisen runo "Pieni taivaan enkeli". Pekka Simojoki on säveltänyt runon. Ehkä se voisi olla teemalauluna ensi vuoden joulukuvaelmassa. 

PIENI TAIVAAN ENKELI

Pieni taivaan enkeli

valvoi hiljaa yössä.

Päälle maan hän katseli

ihmisiä työssä.

Pimeyden keskellä

kirkas valo hohti.

Pieni taivaan enkeli 

katsoi sitä kohti.

Pieni taivaan enkeli 

puhui Jumalalle:

"Tahtoisin niin kertoa

koko maailmalle:

Nyt on pyhä jouluyö,

lapsi syntyi meille.

Hän voi taivaan valon

tuoda pimeyden teille."

Silloin Isä Jumala 

lausui: "Lapsi lennä!

Alas kylmään maailmaan

sinä saat nyt mennä.

Lennä pieni enkeli 

huuda kaikkialle:

Minä annoin Poikani 

koko maailmalle."

Silloin yhä kirkkaammin 

loisti suuri tähti.

Pieni taivaan enkeli

alas maahan lähti.

Siivin hennoin lensi hän

halki avaruuden,

kertoi rohkein sydämin

sen suuren salaisuuden.

Lapsi meille annettiin,

Poika Jumalalta. 

Jokainen nyt lahjan saa,

väistyi öinen valta.

Hiljaa ylle mustan maan

satoi uutta lunta.

Sinä yönä valon sai 

koko luomakunta. 

San. Anna-Mari Kaskinen

Säv. Pekka Simojoki

Löytyy esim. joululevyltä Niityllä Lunta - Pekka Simojoen joululaulut (Sinfoniaorkesteri Vivo ja                                                                                                                              Kampin laulu)    

PS. Ei tämä paimenten joulu niin rankka taida ollakaan, kun aivot alkavat surrata uusia ideoita jo jouluyönä. 

  

Nyt toivotus hyvän joulun!

Isäni ei ole mikään tavallinen suomalainen mies. En tiedä ketään muuta kirkkoherraa, joka olisi päiväkodin täyttäessä pyöreitä vuosia viihdyttänyt lapsia, ja myös aikuisia, tanssimalla ripaskaa. Erään lapsenlapsen ristiäisissä hän puolestaan esitti itse kasteen jälkeen upean esityksen, joka koostui hassuista taikatempuista. Lapsenlapsia hän on viihdyttänyt niin pellenenällä, omatekoisilla lauluillaan kuin taiteellisilla runoesityksillään.

Isäni on myös siitä poikkeuksellinen suomalainen mies, että hän on yleensä kantanut vastuun perheemme joulutervehdysten lähettämisestä. Senkin hän on tehnyt omalla aidolla tyylillään. Lapsuudessamme me teimme hänen johdollaan koko perheen voimin esityksiä ensin kelanauhoille ja sitten kasetille ilahduttamaan lähipiiriä. Meillä oli tapana käydä myös jouluaattona aika monessa pellolaisessa eteisessä tai portailla vetämässä live-esitys. Minulla on elävänä mielessä, miltä kuulosti, kun isä alkoi vetää laulua "Jouluyö, juhlayö".

Jouluperinteisiimme kuului monen, monen vuoden ajan joulukirjeen lähettäminen. Siihen isä kirjasi koko perheen kuulumiset kuluneelta vuodelta. Kirjeiden mukaan isä yleensä laittoi muitakin tervehdyksiä, esim. joululehden, ilahduttamaan sukulaisia ja ystäviä. Kylänmiehetkin saivat osansa, kun autolla kiersimme pitkin maita ja mantuja pudotellen tervehdyksiä postilaatikoihin.

Isä lopetti joulukirjeiden kirjoittamisen siinä vaiheessa, kun ne tulivat muotiin. Minä ja siskoni olemme jatkaneet isän viitoittamalla polulla hänen siirtyessään astetta juhlavampaan käytäntöön. Jossain vaiheessa isä nimittäin alkoi lähetellä tekemiään kirjoja harva se vuosi kaikkien tuttavien iloksi. Tänä vuonna hän on äidin kanssa saanut aikaiseksi joulujakoon peräti kolme kirjaa. Ei hassumpi suoritus kahdelta eläkeläiseltä!

Erityisen mukavalta tuntuu se, että äitiänikin voi tästä lähtien kutsua kirjailijaksi isän rinnalla. Kolmen kirjan joukossa on äidin esikoisteos "Jumalan kämmenellä", johon on koottu hänen vuoden aikana Meän Tornionlaakso -lehteen tekemänsä sananselitykset "Raamatun aarteet". Kirjoitukset pääsevät oikeuksiinsa kovakantisessa kirjassa, johon taiteiliajystävä on tehnyt kauniin lintuaiheisen kuvituksen.

Meidän perheemme on kirjoittanut yli 10 vuoden ajan joka jouluksi rakkaiden ihmisten iloksi joulukirjeen. Tänä jouluna päätimme jättää kirjeen kirjoittamisen väliin. Sen sijaan lähetimme tänään joulumuistamisina kuvaa lapsistamme paimenina ja enkelinä. Vaihtelu virkistää, myös joulutervehdyksissä!

Hiusongelmia

Neitimme on tyypillinen neiti: hänelle vaatteet ja hiukset ovat kaikki kaikessa. Eilinen joulujuhla-aamu oli tuskallinen perheemme naisille. Tyttäreni oli sangen tyytyväinen vanhanaikaiseen villakankaiseen liivimekkoon, jonka hänelle ostautin perjantaisella shoppausreissullani. Sen sijaan näkemyksemme hiusten laittamisesta erosivat merkittävästi. Neiti halusi ehdottomasti väkertää itselleen nuttura-kampauksen, kun taas minä olin sitä mieltä, että äiti laittaa juhlapäivänä hiukset siististi.

Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että pikkuista ekaluokkalaista jännitti suunnattomasti esiintyminen joulujuhlan tonttuleikissä. Ilmeisesti oli helpompi tiuskia äidille hiuksista kuin sanoa suoraan, että hermostunut mieli johtui jännityksestä. Loppujen lopuksi pääsimme yhteisymmärrykseen ja kampasin hänen hiuksensa siistiin ponihäntään, joka neidinkin mielestä sopi hyvin hänen lettikoristeiseen tonttulakkiinsa.

Juhliin valmistautuessamme mietin erästä kevätjuhlaa edeltävää iltaa lapsuuden perheessäni. Olin silloin ehkä 11-vuotias. Siihen aikaan kreppiraudat olivat suurinta muotia. Niinpä minäkin halusin saada kevätjuhlaan ihanat kreppikiharat. Äiti pyysi kampaajaltamme kreppirautaa lainaan, koska tällä ei ollut vapaata aikaa laittaa hiuksiani. Äiti ei kuitenkaan itse alkanut tehdä kampaustani, vaan delegoi tärkeän tehtävän isosiskolleni.

Muistan elävästi, kuinka eteisessämme hyöri hiusteni kimpussa isosiskoni, serkkumme sekä yksi kaverini. Minut istutettiin eteisessä niin, etten nähnyt peiliä. Tytöt kävivät innokkaana hiusteni kimppuun. Vähän ajan kuluttua he alkoivat olla huolestuneita; kreppirauta ei tehonnut hiuksiini, vaikka he tekivät kaikkensa. He alkoivat miettiä syytä ongelmaan. "Millä shampoolla olet oikein pessyt hiuksesi?" he kysyivät. "Sillä kasvisshampoolla, jota isä voitti arpajaisista", vastasin hämilläni. "Voi ei, eikö kukhaan ole sanonu sulle, ettei saa pestä hiuksia kasvisshampoolla, jos haluaa kreppikiharat", huokasi sisareni tuskastuneena. Kolme kampaajaani oli kuitenkin yhtä mieltä siitä, että he vielä jatkavat yritystään. Minä väänsin melkein itkua tuolissani. Olin mennyt mokaamaan. Nyt en saisi sellaista juhlakampausta, josta olin haaveillut jo pitkään.

Pitkän, pitkän ajan kuluttua kampaajani olivat tehneet työnsä. He pahoittelivat sitä, etteivät pystyneet kasvisshampoon vuoksi parempaan tulokseen. He olivat kuitenkin tehneet sen, minkä pystyivät. Nousin tuolistani, menin peilin eteen, ja me kaikki räjähdimme nauruun. Minulla oli päässäni kaikkien aikojen peikkokampaus. Sellaista hiuspehkoa ei ole monta kertaa nähty tämän maan päällä. Luonnostaan paksut hiukseni oli krepattu loistavasti monessa kerroksessa niin, että ne olivat todella kiharat, pöyheät ja muodikkaat. Olin onnellinen!

Rouva Hulda Huoleton

Tänään sain huomata, miten Elinan blogi voi antaa minusta aivan virheellisen kuvan. Olin ystäväperheen luona synttärijuhlissa. Perheen äiti oli kertonut ystävälleen meidän tulevan heille kylään. Silloin ystävä oli kauhistellut sitä, miten he kehtaavat pyytää meidät kylään, kun Elina bloginsa perusteella siivoaa niin paljon.

Meillä ei tällä hetkellä näytä todellakaan siltä, että minä siivoaisin kovinkaan paljon. Kotimme näyttää joutuneen vähintäänkin pyörremyrskyn riepottelun kohteeksi. Tavaroita on hujan hajan ja muutenkin näyttää siltä, että viime viikolla en todellakaan ehtinyt tehdä viikkosiivousta.

Vuosi sitten syksyllä siivosin todella ahkerasti. Nautin uudesta kodistamme, ja halusin pitää paikat hyvässä kunnossa. Tänä syksynä olen kyllä pyrkinyt tekemään säännöllisesti jonkinlaisen viikkosivouksen. Olen ainakin imuroinut koko talon ja puistellut matot. Lattianpesua ja muuta tarkempaa kuuraamista olen harrastanut silloin, kun on ollut tulossa vieraita, tai kun on ollut sopivasti aikaa.

Eilen minua alkoi melkein ahdistaa lukiessani Sana-lehteä. Ihailemani hengennainen Pirkko Jalovaara opetti rukouskoulussaan, miten Jumalan Henki luo järjestystä. "Voidaksemme olla jollakin tavoin Jumalan kaltaisia meidän täytyy luoda järjestystä omaan elämäämme. Ensimmäinen käytännön askel on pitää huolta siitä, että kaikilla tavaroilla kotona on oma paikkansa ja käytön jälkeen ne palautetaan paikoilleen. --En oikein osaa tarttua työhön tai aloittaa rukousta, jos ympärillä on sekaista. Epäsiisteydessä on jotain häiritsevää.--Jos emme osaa järjestellä tavaroitamme, on varmasti vaikea saada mitään järjestystä rukouselämäämme tai mihinkään muuhunkaan hengenelämään". (Kristiina Miettinen: Vallitseeko kotonasi kaaos vai järjestys? Sana 51-52, Lähteenä Pirkko Jalovaaran kirja Terveempää elämää)

Huh-huh, mitä lakia minulle! Olen aivan samaa mieltä siitä, miten nautinnollista on olla siivouksen jälkeen siistissä kodissa. Ongelma on vain siinä, ettei kotimme pysy siistinä. Olen enneagrammin mukaan luonteeltani seiska eli seikkailija. Seiskalle tyypilliseen tapaan teen montaa asiaa yhtä aikaa ja nautin siitä. Niinpä kotielämäni on usein sitä, että aloitan pyykin lajittelun kunnes jostain syystä menen keittiöön ja huomaan tiskinkoneen olevan valmis. Sitten alankin tyhjentää tiskikonetta. Kesken kaiken huomaan, että kello on niin paljon, että ruokaakin pitäisi laittaa. Alan ruoanvalmistuksen. Välissä teen muutaman lasten pyytämän jutun tai tarkistan sähköpostit, puhun puhelimessa tai vaikkapa luen rukouskirjaa. Enneagrammi-teoriassa kuvataan seiskaa sellaiseksi, jolta jää aina ovet auki. Totta joka sana! Minun jäljiltäni kaapinovet jäävät aina auki ja tavarat juuri siihen, missä niitä käytin.

Olin tällainen hunsvontti jo lapsena. Muistan, miten pettynyt äitini oli katsoessansa vaatekaappiini viikko uuteen taloomme muuttomme jälkeen. "Elina, miten kaappi voi olla noin sekaisin, vaikka Maria-serkku laittoi vaattesi niin siisteiksi pinoiksi muutossa?" Niinpä, hyvä kysymys. Selitys oli yksinkertainen: luonteelleni nopeus on tärkeämpää kuin siisteys. Niinpä minä olin aina vetäissyt mieluisat vaatteet nopeasti esiin välittämättä seurauksista. Isäni kauhisteli vielä opsiekluaikoinakin minun huoneeni epäsiisteyttä: "Tuon tasoinen ihminen ja huone tuollaisessa kunnossa." Äitini puolestaan huokaisi helpotuksesta nähdessään ensimmäisen poikaystäväni, Vesan. Hän kuvitteli Vesan tekevän minusta siistin ja järjestelmällisen! Nykyään äitini kutsuu minua rouva Hulda Huolettomaksi, vaikka taidan olla perheessämme tällä hetkellä se, joka eniten kantaa huolta kodin siisteydestä.

En yhdy Pirkko Jalovaaran näkemykseen siitä, että tavaroiden järjestys kertoisi rukouselämämme tai muunkaan elämämme järjestyksestä. Minulla on aina paperit vähän sikin sokin, mutta päässäni asiat ovat erittäin hyvässä järjestyksessä. Rukouselämänikin on luonteeni mukaista. Useimmiten pystyn keskittymään rukoukseen parhaiten silloin, kun teen jotain muuta samalla. Siivouspäivät ovat ihania, koska imuroidessa voin rukoilla kunnolla; monesti vietän viikon parhaat hengelliset hetket imurinvarressa. Rukoileminen on mukavaa myös kävellessä, autoillessa tai pyöräillessä.

Ehkä minustakin tulee siisti sitten, kun olen vanha ja viisas. Tässä elämäntilanteessa yritän huolehtia siitä, että koti on kerran viikossa tiptop-kunnossa. Olen ylpeä siitä, että nykyään suunnittelen oikein innolla siivouspäiviä. Se on jo suuri edistysaskel Rouva Hulda Huolettoman elämässä.

Huomenna aion siivota koko päivän. Lähetän muun perheen mummulaan, jotta saan tehdä joulusiivouksen rauhassa. Seuranani ovat vain imuri, rätti, moppi, iki-ihanat joululevyt ja Pyhä Henki. Tänä vuonna en aio tehdä kuitenkaan samaa virhettä kuin viime jouluna. Siivosin putkeen 18 tuntia ja sain kamalan migreenin seuraavana päivänä. Se oli taas hyvä muistutus seiskan kuolemansynnistä, ahneudesta. Kohtuus on tärkeää kaikissa asioissa, myös siivouksessa!

Sinua siunata tahdon!

Olen kova tyttö toivottamaan ihmisille siunausta. Se on hyvä tapa, jonka olen oppinut hurskailta vanhemmiltani. Siunauksen toivottaminen onnittelukorteissa, sähköposti- ja tekstiviesteissä tai kasvotusten ei ole kuitenkaan minulle vain kaunis muodollisuus. Uskon, että siunauksen toivottaminen on Jumalan avun pyytämistä toisen ihmisen elämään. Erään seurakunnan nettisivuilla siunaus oli osattu pukea hienosti sanoiksi: "Siunaus on Jumalan varaan jättäytymistä. Se on kuin toivotus: Kun eroamme, kulkekoon kaikkivaltias Jumala kanssasi joka askeleella ja ohjatkoon sinun elämääsi."

Katekismuksessa Herran siunausta on selitetty näin: "Elämme joka päivä Jumalan siunauksen varassa. Hänen hyvyytensä ja armonsa ympäröi meidät. Herra varjelee elämämme, vaikka emme hänen rakkautensa teitä aina tunnekaan. Hän antaa meille sisäisen rauhan, joka kantaa elämän rikkinäisyydenkin keskellä. Jumalan siunauksen turvissa voimme kerran myös kuolla. Kun siunaamme toisiamme tai pyydämme siunausta itsellemme, voimme luottaa siihen, että kolmiyhteinen Jumala kääntyy meidän puoleemme ja on meidän kanssamme."

Omassa elämässäni koen Jumalan siunausta aika usein. Ehkä se johtuu siitä, että tulkitsen monet arkipäivän tilanteet Jumalan hyvyydestä päin. Uskon siihen, että Jumala toimii elämässäni ennen kaikkea toisten ihmisten kautta, vaikka välillä olen saanut kokea suoraankin hänen kosketustaan. Siunauksen kokemista elämässäni on vahvistanut erityisesti yhteydenpito rakkaisiin ystäviin, joiden kanssa olen yhdessä saanut opetella näkemään Jumalan hyvyyttä. Jeesus ei turhaan luvannut, että Hän on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään.

Tänään tullessani töistä kotiin ihmettelin taas Herran hyvyyttä ja Hänen aikataulujensa toimivuutta. Meidän piti eilen pitää lasten kanssa piparkakkutalkoot. Lapset olivat löytäneet kivan ohjeen, piparkakkupaloauton, jonka he halusivat meidän yhdessä leipovan. Eilinen iltamme meni kuitenkin muissa puuhissa. Niinpä siirsimme suosiolla leipomispuuhat tälle päivälle.

Töissä ollessani kotonamme oli tapahtunut ihmeitä. Keittiönpöydällemme oli ilmestynyt piparitaikinasta tehty ihastuttava seimiasetelma, jonka naapurimme oli itse tehnyt kiitokseksi naapuriavusta. En voi kuvata sitä, kuinka onnelliseksi tulin lahjasta sekä naapurillemme että Jumalalle. Huokasin helpotuksesta, koska nyt minun ei tarvinnutkaan enää hermoilla, osaanko väsätä lasten kanssa paloauton. Upea seimiasetelma kameleineen ja aaseineen päihitti lastemmekin mielessä paloauton mennen tullen. Leipurit tekivät innokkaasti varauksia seimiasetelman eri osiin ja keskittyivät paloauton väsäämisen sijaan luovaan toimintaan piparitalkoissamme. Perinteisten enkeleiden, kellojen ja sydänten lisäksi he loihtivat mm. Suomen kartan, laivan ja omakuvia.

Tunnistan Jumalan siunauksen usein siitä, että asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan. Jumalan siunaus on myös sitä, että jokin asia menee paremmin kuin se inhimillisesti ajatellen olisi mahdollista. Jeesuksen siunatessa 5 leipää ja kaksi kalaa valtava määrä ihmisiä tuli kylläiseksi. Jumala toimii tänä päivänäkin samalla tavalla. Joskus olen rukoillessani jonkin toimituksen puolesta huokaissut Jumalalle:"Jos sinä olet tässä tilanteessa läsnä, riittää näille ihmisille ravinnoksi yksikin lause." Toisinpäin se menee niin, että ilman Jumalan siunausta minun hienot ja huolella valitut sanani voivat jättää ihmiset täysin kylmiksi ja tyhjiksi. "

Ihana aamu!

Tänään oli perheessämme onnen ja riemun aamu. Kuopus ja neiti olivat aivan täpinöissä kuullessaan äidin sekä vievän että hakevan heidät. Äitikin oli innoissaan, koska autoilu ovelta ovelle on välillä mukavaa vaihtelua jokapäiväiselle rumballe "pyörä-juna-kävely-kävely-juna-pyöräily". Tänään yhtälö olisi ollut vielä paljon toivottomampi sisältäen monenlaisia reittejä ja kulkuneuvoja, minkä vuoksi autoilu vei voiton.

Päiväkodissa meillä oli kuopuksen kanssa hauska aamuhetki. Hän valitteli sitä, että housut olivat jotenkin huonosti jalassa. Minä aloin suoristaa kalsareita, ja kappas kummaa, kalsarien ja housujen välistä löytyivät ylimääräiset kalsarit ihan mytyssä. Saimme makeat naurut!

Viedessäni lapsia kuuntelimme Jippii-kuoron Valo voittaa -levyä. Aivopesuni on tuottanut perheessämme vihdoinkin tulosta ja automusiikissa on siirrytty raskaasta gospelista lastenmusiikkiin. Ajattelin mielessäni vaihtavani levyn sitten kun suuntaan kohti Helsinkiä. Toisin kuitenkin kävi. Vuorossa oli Lasse Heikkilän laulu "Kynttiläkulkue", jonka kautta Pyhä Henki kosketti minua aivan yllättäen. Kyyneleet alkoivat virrata silmistäni ja Jumala hoiti minua lastenlaulun sanoin. Kuuntelin laulua koko matkan Järvenpäästä Helsinkiin volyyminappi kaakossa. Mieleni täytti syvä kiitollisuus siitä, että saan olla yksi pieni kynttilänkantaja Jumalan työssä.

KYNTTILÄKULKUE

Kulkiessaan lapset pohjoisen
kantaa kynttilöitään halki
kaamoksen liekkiänsä pientä
tarkkaan kukin vaalien,
ettei ulottuisi viima varteen sen.
Kohta tuulensuojaan saavutaan.
Kaikki lyhdyt kootaan yhteen
loistamaan. Silmät tottuvat pian
valoon hiukan suurempaan.
Hiipuneille uutta tulta annetaan.

Tämä pieni usko kohti kajoa niin
kauan kurottuu, kunnes
aamurusko täyteen
sydänpäivään asti kirkastuu.
Silmät jokaisen jo silloin avautuu.

Raamatussa Markus kertoo sen,
kuinka kauan sitten joukko
lapsien tahtoi oikeasti päästä
syliin Jeesuksen, mutta toinen
oli tahto aikuisten.
Mitä Jeesus silloin sanoikaan?
Lasten kaltaisille taivas
annetaan. Liityn kulkueeseen
kynttilääni kantamaan. Tahdon
oppia kuin lapsi luottamaan.

Lasse Heikkilä

Levyllä: Jippii - Valo voittaa!
www.via-music.fi

Herra on lähellä - älä huolehdi

Täsä on puhe, jonka pidin opiskeluaikaisen asuntolani, Lestiksen, seuroissa ensimmäisenä adventtina.

Raamatunteksti Fil 4:4-7
Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Viime viikkoina olen ollut vähän väsynyt ja alakuloinen. Eilen nukuttaessani lapsia yhtäkkiä tajusin, mistä homma nyt kiikastaa. Olen viime aikoina muun touhun lisäksi lukenut kaiken vapaa-aikani pastoraalitenttiin. Sen vuoksi minulla ei ole ollut aikaa rauhoittua kunnolla rukoukseen, vaikka yleensä kiireisinä aikoina huolehdin erityisesti siitä, että minulla on aikaa hiljentyä Jumalan kasvojen edessä. Viime viikkojen ajan rukouselämäni on koostunut lähinnä hätäisistä rukouksista kesken päivän. Tulokset ovat heti näkyneet: kiukkuisempi ja tyytymättömämpi mieli.

Valmistautuessani adventtiaikaan sain sen kertomuksiin uudenlaisen näkökulman ruotsalaisesta rukouskirjasta "Bönboken -tradition och liv", jossa onkattavasti rukouksia kirkkovuoden eri aikoihin. Ensimmäisen adventin tekstissä kirjoitettiin, miten yleensä ajatellaan, että Jumala kolkuttaa ihmisen sydämen ovella ja ihminen valitsee, päästääkö Jumalan sisään vai ei. Varmasti näin onkin niiden ihmisten elämässä, jotka ovat kääntäneet Jumalalle selkänsä jossain elämänvaiheessa, tai jotka eivät ole koskaan halunneet ottaa vastaan Jeesusta elämänsä Herraksi.

Sen sijaan Jeesukseen uskovien elämässä kuvan voi kääntää toisinpäinkin. Jeesus ei tule sydämeeni ulkoapäin, koska Hän asuu jo sydämessäni Ongelma on siinä, että olen itse poissa sydämestäni aivan liian usein. Jeesus on jo läsnä ja odottaa minun kuuntelevan Hänen ääntään, mutta minulla on niin kiire, etten ehdi pysähtyä kuuntelemaan. Ehkä minulla ei ole edes aikaa lukea Raamattua eikä kuunnella lähimmäisteni tarpeita.

Viime kesänä olin Pieksämäellä suomenruotsalaisella perheleirillä, jossa muutamana päivänä harjoiteltiin rukoilemista ja toisen ihmisen siunaamista hiljaisuudessa. Rukoilimme pienissä ryhmissä toistemme puolesta. Laitoimme käden sen ihmisen olkapäälle, jonka puolesta rukoilimme, lausuimme lyhyen rukouksen ja siunasimme sen jälkeen hiljaisuudessa tätä ihmistä. Koimme vahvasti, miten Jumala kosketti meitä hiljaisten rukoustemme kautta. Huoneeseen tuli ihana tunnelma, joka oli täynnä rauhaa ja rakkautta.

Kirjailija Henri Nouwen meni kerran Äiti teresan luo vierailulle. Hän oli oikein keräämällä kerännyt elämänsä vaikeita asioita ja taakkoja, joista voisi valittaa suurelle Jumalan naiselle. Äiti Teresa ei halunnut kuitenkaan käyttää tapaamisaikaa tällä tavalla. Hän antoi kuuluisalle kirjailijalle yksinkertaisen ohjeen: "Ylistä ja kiitä Jumalaa tunti päivässä äläkä tee mitään, minkä tiedät vääräksi. Silloin ongelmasi ratkeavat." Äiti Teresan ohje vapautti Henri Nouwenia ihmeellisesti; hän koki, miten viisaan naisen neuvo teki aivan kuin pienen reiän huolien ilmapalloon puhkaisten sen kokonaan. Henri Nouwen vapautui huolien taakasta lukemani Filippiläiskirjeen kohdan mukaisesti.

Tämän päivän evankeliumiteksteinä on luettu kertomus Jeesuksesta, joka ratsasti aasilla Jerusalemiin. Jerusalemin asukkaat toimivat samalla tavalla kuin Äiti Teresa. He samaan aikaan ylistivät Jeesusta ja pyysivät Häneltä apua. Hoosianna oli riemullinen avunhuuto Jeesukselle, sanamukaisesti "auta ja pelasta". Mekin saamme jerusalemilaisten tavoin huutaa Jumalalta apua turvallisella mielellä, koska tiedämme, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Sen vuoksi voimme ahdistusten ja vaikeuksien keskellä luottaa siihen, että Jumalan rakkaus kantaa meitä. Samasta rukouskirjasta löysin rukouksen, joka kertoo tästä.

Herra on lähellä - älkää huolehtiko.
Minulla on Herra huolia,
tuhansia huolia tuhannesta asiasta.
Haluaisin levätä siinä,
ettei mikään ole arvokkampaa kuin sinun rauhasi.
Haluaisin kuunnella sinun tahtoasi elämässäni
ja elää sen mukaan.
Maria sanoi "kyllä" kutsumukselleen ilman mitään takeita.
Herra, minä tahdon jättää huoleni ja etsiä iloa Sinussa.
Anna sinä pyhälleni siunauksesi. Aamen.

Me voimme antaa arkipäivän keskellä tietoisesti tilaa Jumalan läsnäololle. Meidän ei tarvitse kohdata lähimmäisiämme kylmästi ja rakkaudettomasti, vaan kristittyinä voimme kohdata jokaisen ihmisen sillä rakkaudella, jota Jumala on antanut sydämiimme. Ennen kohtaamisia voi tietoisesti pyytää niihin Jumalan läsnäoloa rukoilemalla esimerkiksi täähn tapaan. "Jeesus, auta minua avamaan sydämeni tälle ihmiselle ja auta häntä avamaan sydämensä minulle."

Raamatussa Jeesus lupaa, että Hän on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme ihmistä on läsnä Hänen nimessään. Itse olen usein huomannut, miten Jeesuksen lupaus on totta. Olen saanut ihmetellä sitä, miten Jumala on siunannut niitä kohtaamisia, joita on valmisteltu rukoillen. Kannattaa kokeilla tänä adventin aikana.

Loppurukous samasta rukouskirjasta (oma käännös eli väännös):

Herra,
tarvitsen uudistusta adventin aikana,
mutta en voi uudistaa itseäni.
Tule Sinä luokseni ja auta minua.
Täytä kaikki laaksot,
tasoita kaikki vuoret,
suorista kaikki, mikä on mennyt vinoon.
Ota pois kateus, katkeruus ja ylpeys.
Anna niiden tilalle rakkautta,
nöyryyttä ja puhtautta.

Herra, rukoilen myös maailmamme puolesta.
Ota pois kaikki epärehellisyys ja itsekkyys.
Lähetä sanansaattajiasi,
jotka Johanneksen tavoin
ovat täynnä voimaa ja intoa.
Herätä kaikki nukkuvat.
Auta meitä kääntymään
koko sydämestämme sinun puoleesi.
Tule sitten luoksemme
ja anna meille rikas siunauksesi.
Aamen.

Esimerkillinen nainen

Ymmärrän todella hyvin Sari Sarkomaata. En voi edes kuvitella, miltä hänestä on tuntunut tasapainoilu ministerinä ja kolmen lapsen äitinä. Minun ja Sarin lapset ovat melkein samanikäisiä, vaikkakin hänen kuopuksensa on selvästi nuorempi, vasta 2-vuotias. Hesarin artikkelissa opetusministeri kertoo siitä, miten mahdoton yhtälö ministerin ja kolmen lapsen äidin roolien yhdistäminen on ollut hänelle. Hän kertoo yrittäneensä tulla edes "joinakin päivinä viikossa" kotiin niin, että olisi nähnyt lapset hereillä. Kuulostaa aika kamalalta!

Ihmettelen kovasti sitä, miten lehdissä paheksutaan Sarkomaan tekemää valintaa. Jutuissa annetaan ymmärtää, että Sarkomaan miehen olisi pitänyt näytää esimerkkiä naisjohtajien puolisoille ja joustaa enemmän. Haloo, eiköhän mies ole joustanut jo aika paljon, jos perheen äiti on päässyt kotiin ennen lasten nukkumaanmenoaikaa silloin tällöin. Koko lähipiirikin on Sarkomaan mukaan joustanut ja auttanut parhaan kykynsä mukaan. Viisas nainen toteaa: "Ei se voi olla niin, että lapset joustavat ja joustavat, ja sitten vasta tehdään jotakin, kun he katkeavat. kesälomalla ehdin olla lasten kanssa enemmän. Silloin aloin ajatella, mitä ehkä menetän, jos jatkan näin. Olisin varmasti akunut koko loppuelämäni, jos en olisi tehnyt tätä ratkaisua. ...hoitoapua voi ostaa. Mutta omaa vanhemmuuttaan ei voi ulkoistaa. Sekin on jo tarpeeksi haasteellista, että lapsilla on ikävä."

Meidän lapsillamme on yksi haave. He toivoisivat, että minusta tulisi opettaja. Heistä olisi ihana, jos heillä olisi asiat yhtä hyvin kuin minulla ja miehelläni lapsuudessamme. Meidän äitimme olivat opettajia, ja he elivät samaa rytmiä kuin me lapset. Illat ja viikonloput olivat vapaita, puhumattakaan pitkistä ja ihanista kesälomista, joululomista, pääsiäislomista ja syyslomista. En muista, että isän epäsäännöllinen papin työ olisi haitannut kovinkaan paljon minua, koska äiti oli aina kotona. Meidän kahden papin perheessä elämä on vähän toisenlaista. Koko perheen yhteisiä vapaapäiviä on aika harvoin ja yhteiset vapaaillatkin ovat tähtihetkiä!

Piispa Simo Peura antoi minulle viisaan neuvon aloittaessani työt Vaasan suomalaisessa seurakunnassa. Hän sanoi, että pitää muistaa antaa perheelle tarpeksi aikaa. Töitä ehtii viisaan miehen mukaan kyllä tehdä vielä sitten, kun lapset ovat kasvaneet. Olen yrittänyt pitää piispan neuvoja mielessäni. Sen vuoksi valitsin työpaikakseni kauempana sijaitsevan Paavalin seurakunnan, vaikka olisin ehkä voinut päästä naapuriseurakuntaan nuorisopapiksi. Minua alkoi ahdistaa ajatus siitä, että luuhaisin illat jossakin nuorten kanssa, kun taas omilla lapsillani olisi aina joku hoitaja. Paavali vei voiton myös sen vuoksi, että työhöni kuuluu vain yksi rippileiri vuodessa. Pahimmillaan nuoriso- tai rippikoulupapit tekevät kolme rippileiriä vuodessa. Hienona bonuksena tuli vielä se, että sain lauantain toiseksi säännölliseksi vapaapäiväkseni. Kestän pitkät työmatkat tietäessäni, että näin minulla on kuitenkin enemmän aikaa olla lasteni kanssa iltaisin ja viikonloppuisin.

Tänä syksynä olen välillä kärsinyt siitä, että minulle on kerääntynyt liikaa viikonloppu- ja iltatöitä innokkuudestani johtuen. Nyt suuntaudun toiveikkaana kevätkaudelle, joka näyttää huomattavasti helpommalta. Olen saanut siirrettyä iltatöitä muille työntekijälle ja ottanut tilalle uusia vastuualueita, joita voi hoitaa mukavaan virka-aikaan.

Ystävälleni kerroin siitä, miten kevätkaudella minulle on tulossa paljon vähemmän iltatöitä. Hän sanoi sen varmaan näkyvän kielteisesti tilipussissa. Ei muuten näy mitenkään. Palkkani on aivan sama riippumatta siitä, hillunko työpaikallani perjantai-iltoja nuorten aikuisten kanssa vai vietänkö rauhallisia koti-iltoja perheen parissa. En silti kadu sitä, että olen tämän vuoden käynnistellyt nuorten aikuisten toimintaa Paavalissa. Koin sen korkeimman työnantajani antamana tehtävänä. Nyt tuntuu kuitenkin hyvältä, että voin siirtää sen työn hyviin ja luotettaviin käsiin. Yleensä minun tehtäväni on käynnistellä uusia juttuja, ja seuraajat tekevät niistä entistä parempia ja toimivampia.

Tänä syksynä minulle on kirkastanut vahvasti se, että perhe saa olla ykkösenä elämäntilanteessani. En todellakaan haikaile mihinkään vaativampiin tehtäviin, vaan yritän tasapainoilla työn ja perheen yhdistämisessä niin, että minulla olisi mahdollisimman paljon aikaa olla lastemme kanssa. Mielelläni tekisin sellaista työtä, jossa voisin työskennellä osan viikosta kotoa päin. Se on ehkä utopiaa, mutta haaveilen siitä, että saisin tehdä edes silloin tällöin etäpäiviä ja olla kotona esikoisen saapuessa koulusta kotiin. Äitinä oleminen on upea kutsumus!