Jumalalla on kyllä paljon huumorintajua. Sen huomaa, kun katselee Jumalan luomistöitä. Ajattelepa vaikka kaikkea sitä, mitä ihmiset tekevät unissaan. Ystäväni kertoi muutama yö sitten soittaneensa unissaan sisarelleen, joka oli vähän aikaisemmin soittanut hänelle. Ystäväni ei ollut vastannut puheluun, mutta tiedosti tapahtuman ja soitti takaisin. Oli mongertanut jotain käsittämätöntä puhelimeen. Surullisen hupaisa tapaus on "ikuinen laihduttaja", jonka laihdutusyritykset kaatuivat yösyöpöttelyyn. Hän ei suinkaan langennut kiusaukseen hereillä, vaan totesi aamulla syöneensä litran jäätelöpaketin tai pussillisen keksejä. Että se siitä laihdutuksesta! Ja tarina on tosi!
Itsekin olen tuottanut suunnatonta hupia lähimmäisilleni yöllisillä tempauksillani. Tässä muutama otos vuosien varrelta. Pellon seurakuntanuorilla oli tapana käydä joka vuosi Turussa Maata Näkyvissä -tapahtumassa. Majoituimme aina jonkun koulun jumppasalissa tai käytävällä. Eräällä kerralla olimme nukkumassa aika monen tytön kanssa jumppasalissa. Olin keskellä yötä noussut istumaan ja huutanut äitiä. Ja ikää oli siis n. 17v. Seuraavana päivänä minulla ja ystävilläni oli pokassa pitelemistä, kun WC-jonoissa kuulimme joidenkin tyttöjen puhuvan tapahtuneesta.
Isosiskoni ja -veljeni ovat olleet todistamassa hyvin monia toilauksiani. Välillä he käyttivät tilannetta hyväkseen ja tulivat utelemaan minulta salaisuuksia. Harmikseen he eivät saaneet yleensä palkaksi muuta kuin haukut. En tiedä, tuleeko unissa esille ihmisen todellinen minä. : )
Elämäni yksi suurimpia muutoksia oli muutto Pellosta Helsinkiin 19-vuotiaana aloittaessani teologian opiskelut. Siihen asti äiti ja isä olivat huolehtineet monista asioista, myös aamuherätyksistä. Niinpä elin hyvin villiä yöelämää omassa huoneessani Lestiksellä, kun tiedostamattani olin stressaantunut siitä, heräänkö aamulla ajoissa. Melkein joka aamu huoneessani paloi valot, vaikka olin ne illalla sammuttanut. Samoin päälläni oli mitä mielenkiintoisimpia asukokonaisuuksia. Naimisiinmenokaan ei heti rauhoittanut minua. Ensimmäisenä avioliittovuotenamme heräsimme eräänä aamuna siihen, että keittiön hella hehkui punaisena. Nuori rouva oli keittänyt aamupuuroa unissaan ja jättänyt levyn päälle.
Anna-siskollani taas on traumaattisia muistoja Rooman matkalta, jossa olimme kahdestaan. Luin reissussa kirjaa, joka kertoi Israelin valtion syntyajoista. Niinpä olin yöllä hypännyt pystyyn ja huutanut kovalla äänellä: "Kaikki taisteluun Israelin puolesta!" Toisena yönä olin taas luullut nukkuvani Vesan vieressä ja alkanut lähennellä sisartani. Se oli jo liikaa!
Nykyään minusta on tullut oikein kelpokansalainen, asiallinen perheenäiti. Mutta eivät yömme vieläkään kovin rauhallisia ole; kolme lastamme pitävät kyllä huolen siitä. Viime viikkoina olemme kuunnelleet melkoisia yskäkonsertteja. Välillä saamme kuulla mitä ihmeellisimpiä mongerruksi, unissapuhuminenkin taitaa olla peritytyvä ominaisuus. Jos lapset eivät vielä illalla nuku meidän sängyssämme, he kyllä viimeistään aamulla löytyvät sieltä. Olenkin joinakin öinä saanut arvonalennuksen ja päässyt "jalkavaimoksi".
Elina
maanantaina, lokakuuta 30, 2006
sunnuntai, lokakuuta 29, 2006
Small talkin ammattilaiset
Aina silloin tällöin ihmiset toteavat ihmetellen: "Sinun kanssasihan voi puhua, vaikka olet pappi." Yleensä hymähdän toteamukselle ja vaihdan puheenaihetta. Kuitenkin näkemys on mielestäni melko kummallinen; onhan papintyö ihmissuhdetyötä parhaimmillaan.
Yhden viikon aikana kohtaan valtavan määrän eri-ikäisiä ihmisiä. Jututan lapsia päiväkodissa tai kastekodissa, keskustelen vanhusten kanssa syntymäpäiväjuhlissa tai piireissä, puhun syvällisiä toimituskeskusteluissa ja small talkia erilaisilla kakkukahveilla. Pappina saan olla mukana hyvin erilaisten ihmisten elämässä. Kerran luennoin parillekymmenelle vanhalle hienolle herralle, joista monet olivat entisiä professoreita. Miehillä oli luennon jälkeen kasa hyviä vihjeitä, miten voisin kehittyä luennoimisessa...Toisinaan taas ei voi kuin rukoilla sitä, että Jumala koskettaisi perhettä tai sukua, jossa on niin paljon pahoinvointia.
Piispa Simo Peura kirjoitti Kotimaa-lehdessä piispantarkastuksiin liittyen siitä, miten tärkeää on se, että piispa ja pappi jaksavat kuunnella ihmisiä. Ehkä vaarana onkin se, että me papit tulemme niin innokkaiksi puhujiksi, ettei meillä ole enää aikaa kuunnella. Miten sitä isoskoulutuksessa opetettiinkaan aasista? Kaksi suurta korvaa ja yksi turpa!
Elina
Yhden viikon aikana kohtaan valtavan määrän eri-ikäisiä ihmisiä. Jututan lapsia päiväkodissa tai kastekodissa, keskustelen vanhusten kanssa syntymäpäiväjuhlissa tai piireissä, puhun syvällisiä toimituskeskusteluissa ja small talkia erilaisilla kakkukahveilla. Pappina saan olla mukana hyvin erilaisten ihmisten elämässä. Kerran luennoin parillekymmenelle vanhalle hienolle herralle, joista monet olivat entisiä professoreita. Miehillä oli luennon jälkeen kasa hyviä vihjeitä, miten voisin kehittyä luennoimisessa...Toisinaan taas ei voi kuin rukoilla sitä, että Jumala koskettaisi perhettä tai sukua, jossa on niin paljon pahoinvointia.
Piispa Simo Peura kirjoitti Kotimaa-lehdessä piispantarkastuksiin liittyen siitä, miten tärkeää on se, että piispa ja pappi jaksavat kuunnella ihmisiä. Ehkä vaarana onkin se, että me papit tulemme niin innokkaiksi puhujiksi, ettei meillä ole enää aikaa kuunnella. Miten sitä isoskoulutuksessa opetettiinkaan aasista? Kaksi suurta korvaa ja yksi turpa!
Elina
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
Elämän helmihetkiä
"Vain Jumalassa rauhan sieluni saa, Hän meidät pelastaa..." lauloivat naiset Lepikon leirikeskuksen kappelissa. Eija-pappi ja Tuija-kanttori olivat valmistaneet kappelin tunnelmalliseksi kyntilöillä, kankailla ja pienillä ikoneilla. Taize-laulut, raamatunluku, hiljaisuus, rukous ja sanaton yhteys hoitivat eri-ikäisiä naisia.
Ennen iltahetkeä alustimme Hanna-ystäväni kanssa teemasta Arjen helmihetkiä. Hanna kertoi siitä, miten hänen kotiäitielämänsä helmihetkiä ovat Helmihetkiä-piirin kokoontumiset, rukoushetket sekä ystävien kanssa jaetut tuokiot. Itse puhuin siitä, miten sydämemme on levoton kunnes se löytää rauhan Jumalassa. Sauna ja keskustelut herkullisen salaattipöydän äärellä kruunasivat illan. Bussissa jaetut tuohukset jäivät vielä muistuttamaan siitä, mistä voi löytää elämän helmihetkiä: yhteydestä Jumalaan ja toisiin ihmisiin.
Elina
Ennen iltahetkeä alustimme Hanna-ystäväni kanssa teemasta Arjen helmihetkiä. Hanna kertoi siitä, miten hänen kotiäitielämänsä helmihetkiä ovat Helmihetkiä-piirin kokoontumiset, rukoushetket sekä ystävien kanssa jaetut tuokiot. Itse puhuin siitä, miten sydämemme on levoton kunnes se löytää rauhan Jumalassa. Sauna ja keskustelut herkullisen salaattipöydän äärellä kruunasivat illan. Bussissa jaetut tuohukset jäivät vielä muistuttamaan siitä, mistä voi löytää elämän helmihetkiä: yhteydestä Jumalaan ja toisiin ihmisiin.
Elina
Kello ei ole vain rippilahja!
"Kello ei ole vain rippilahja!". Näillä sanoilla aloitettiin tänä aamuna kutsunnat Vaasassa. Vuonna 1988 syntyneiden ikäluokka tuli paikalle sen verran omaan tahtiin, että kutsuntojen johtaja päätti ensiksi opettaa ajoissa tulemisen merkitystä.
Olin viran puolesta paikalla puhumassa tämän ikäluokan pojille. Näytin aluksi Raamattuani, joka oli saanut siipeensä muutaman vuoden takaisessa kertausharjoituksessa. Olin silloin pitämässä pataljoonan papin tehtäviin siirrettynä kenttähartautta entiselle komppanialleni, jossa olin ollut joukkueen johtaja. Syksyinen sadeilma kasteli Raamattuni Psalmin 139 kohdalta, josta luin hartaudessa ensimmäisiä jakeita:
Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Tuossa kertausharjoituksessa vallitsi astetta vakavampi tunnelma kuin varusmiespalveluksessa ollessa. Nyt tiesimme, että tällä porukalla harjoittelimme tositilannetta varten. Jokaisella kävi varmasti mielessä ajatus: entä jos tämä olisikin totta. Tiesimme myös, että vähäisten kertausharjoitusten aikana kutsua uusiin kertausharjoituksiin tuolle porukalle tuskin tulisi. Kukaan ei siis toivonut tämän joukon uudelleen kokoontumista! Näissä tunnelmissa halusin korostaa sitä, miten missään tilanteessa emme ole Jumalan selän takana tai Hänen apunsa ulottumattomissa.
Näitä ajatuksia halusin jakaa myös kutsunnoissa oleville pojille. Myös armeija-aikana tulee mietittyä tositilannetta ja elämää ja kuolemaa. Elämän arvokkuuden käsittämisen kannalta nämä ovat tärkeitä pohdintoja. Päätin puheenvuoroni Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumissa: Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. (15:13) Rakkaimpien ja maansa puolustaminen voi joskus vaatia jopa tätä niin kuin paikalla ollut veteraanipolven edustaja tiesi.
Muutaman vuoden takaisessa kertausharjoituksessa, josta kerroin, sattui hauska tilanne sen lopulla. Koko viikon oli satanut ja KRH-komppania ei ollut saanut suoritettua yhtäkään mittausta tulisuunnitelmiaan varten. Pitäessäni hartautta KRH-komppaniassa rukoilin myös parempaa säätä. Loppupuhuttelussa ennen kotiuttamista KRH-komppanian vastaava kiitteli sitä, miten heti hartautta seuraavana päivänä mittaukset olivat onnistuneet!
Tämän pataljoonan kertausharjoituksiin ei enää tullut kutsua, ilmeisesti nuoremmat saivat astua tilalle. Ruotsista palattuani sodanajantehtäväni vaihtui sotilasläänin esikuntaan ja parin kertausharjoituksen jälkeen kolahti postiluukusta ylennys luutnantiksi.
Siirtyessämme kutsuvieraiden kanssa kahville osa pojista löytyi vielä käytävältä. Kellon merkitys näytti olleen todella hukassa. Kahvilla kuulin pahemmin siipeensä saaneesta Raamatusta. Sota-aikana yhden kutsuntalautakunnan jäsenen isoisän Raamattuun oli iskeytynyt luoti ja jäänyt Sanan suojaan. Sana oli suojellut kantajaansa aivan konkreettisesti!
Vesa
Olin viran puolesta paikalla puhumassa tämän ikäluokan pojille. Näytin aluksi Raamattuani, joka oli saanut siipeensä muutaman vuoden takaisessa kertausharjoituksessa. Olin silloin pitämässä pataljoonan papin tehtäviin siirrettynä kenttähartautta entiselle komppanialleni, jossa olin ollut joukkueen johtaja. Syksyinen sadeilma kasteli Raamattuni Psalmin 139 kohdalta, josta luin hartaudessa ensimmäisiä jakeita:
Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Tuossa kertausharjoituksessa vallitsi astetta vakavampi tunnelma kuin varusmiespalveluksessa ollessa. Nyt tiesimme, että tällä porukalla harjoittelimme tositilannetta varten. Jokaisella kävi varmasti mielessä ajatus: entä jos tämä olisikin totta. Tiesimme myös, että vähäisten kertausharjoitusten aikana kutsua uusiin kertausharjoituksiin tuolle porukalle tuskin tulisi. Kukaan ei siis toivonut tämän joukon uudelleen kokoontumista! Näissä tunnelmissa halusin korostaa sitä, miten missään tilanteessa emme ole Jumalan selän takana tai Hänen apunsa ulottumattomissa.
Näitä ajatuksia halusin jakaa myös kutsunnoissa oleville pojille. Myös armeija-aikana tulee mietittyä tositilannetta ja elämää ja kuolemaa. Elämän arvokkuuden käsittämisen kannalta nämä ovat tärkeitä pohdintoja. Päätin puheenvuoroni Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumissa: Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. (15:13) Rakkaimpien ja maansa puolustaminen voi joskus vaatia jopa tätä niin kuin paikalla ollut veteraanipolven edustaja tiesi.
Muutaman vuoden takaisessa kertausharjoituksessa, josta kerroin, sattui hauska tilanne sen lopulla. Koko viikon oli satanut ja KRH-komppania ei ollut saanut suoritettua yhtäkään mittausta tulisuunnitelmiaan varten. Pitäessäni hartautta KRH-komppaniassa rukoilin myös parempaa säätä. Loppupuhuttelussa ennen kotiuttamista KRH-komppanian vastaava kiitteli sitä, miten heti hartautta seuraavana päivänä mittaukset olivat onnistuneet!
Tämän pataljoonan kertausharjoituksiin ei enää tullut kutsua, ilmeisesti nuoremmat saivat astua tilalle. Ruotsista palattuani sodanajantehtäväni vaihtui sotilasläänin esikuntaan ja parin kertausharjoituksen jälkeen kolahti postiluukusta ylennys luutnantiksi.
Siirtyessämme kutsuvieraiden kanssa kahville osa pojista löytyi vielä käytävältä. Kellon merkitys näytti olleen todella hukassa. Kahvilla kuulin pahemmin siipeensä saaneesta Raamatusta. Sota-aikana yhden kutsuntalautakunnan jäsenen isoisän Raamattuun oli iskeytynyt luoti ja jäänyt Sanan suojaan. Sana oli suojellut kantajaansa aivan konkreettisesti!
Vesa
sunnuntai, lokakuuta 22, 2006
Mediahuuhtelussa nuortenleirillä
Media oli teemamme nuorten syyslomaleirillä, jossa olin torstaista lauantaiyöhön. Tästä aihetta olin jo pitkään esittänyt kollegoilleni nuortenillan tai leirin teemaksi ja nyt se toteutui. Ryhmätöissä ja opetushetkissä riitti nuorilla juttua. Jokaisella oli runsaasti kokemuksia ja näkemyksiä mediasta ja sen vaikutuksista. Monet tosin olivat sitä mieltä, ettei media juurikaan vaikuta heihin: mainoksiin ja tv-sarjoihin osataan suhtautua kriittisesti. Tätä vetäjien kanssa hieman epäilimme. 80- ja 90-luvun nuorina näemme, miten paljon media on lyhyessä ajassa muokannut nuorten asenteita verrattuna omaan nuoruuteemme. Median vaikutus nuoriin ja lapsiin on myös tutkimuksissa osoitettu olevan niin laajaa, että voidaan puhua päivittäisestä mediahuuhtelusta.
Median arvoja ja asenteita peilasimme opetushetkissä myös Raamatun opetuksiin. Johanneksen evankeliumista etsimme sitä, mitä on maailmassa eläminen Jeesuksen seuraajana. Samoin Raamatusta etsimme kestävän ilon avaimia.
Leireillämme on ollut yhtenä kohokohtana yömessu, jota nytkin vietimme. Messu on venynyt yleensä yli puolenyön ja näin siitä on tullut "varhaisaamun jumalanpalvelus," niin tälläkin kertaa. Yömessussa pääsin testaamaan sunnuntain vaalisaarnan teemoja muokatussa muodossa ja hyvin teemat tuntuivat toimivan.
Yömessun yksi liikuttavimmista hetkistä on aina rauhantervehdysten vaihtaminen, jota ei toteuteta vain kättelemällä vaan halaamalla. Rauhantervehdys viekin useimmiten runsaasti aikaa kun kaikki haluaisivat halata kaikkia. Tässä käytännössä olen tuntenut jotakin alkukirkollista kristittyjen yhteyden tuntua. Italiassa törmäsin aikoinaan siihen, että rauhantervehdys toteutettiin poskisuudelmina. Oli siinä suomalaisella aluksi hieman ihmettelemistä.
Nuortenleireillämme on ollut jo pidempään nimenä EVVK-leiri nuorten käyttämästä lyhenteestä juontuen. Olemme antaneet tuolle lyhenteelle uuden sisällön: Evankeliumin valoa väsymyksestä kärsiville! Tämä on toteutunut erityisesti esirukoushetkissä. Olemme ottaneet käytännöksi, että nuoret saavat tulla huoliensa ja ongelmiensa kanssa rukoiltaviksi. Tällä kerralla olimme varautuneet kolmella esirukouspisteellä, jottei esirukoushetki iltahartauden jälkeen venyisi kohtuuttomasti. Tarvetta esirukoukselle oli kuitenkin niin paljon, että ilta venyi lauantain puolelle. Nuorilla on monenlaista huolta ja murhetta, mutta onneksi Jumala voi auttaa. Omassa voimassa heidän auttamisensa tuntuisi liian suurelta taakalta.
Esirukoushetken jälkeen pääsin lopulta lähtemään "viikonloppuvapaan" viettoon. Ensin tosin piti kaivaa auto esille ensilumesta ja ajella lumisessa maisemassa kotiin. Väsymys painoi mutta mieli oli tosi kiitollinen 70 nuoren kanssa vietetyn leirin jäljiltä. Ja aamulla reissuun...
Vesa
Median arvoja ja asenteita peilasimme opetushetkissä myös Raamatun opetuksiin. Johanneksen evankeliumista etsimme sitä, mitä on maailmassa eläminen Jeesuksen seuraajana. Samoin Raamatusta etsimme kestävän ilon avaimia.
Leireillämme on ollut yhtenä kohokohtana yömessu, jota nytkin vietimme. Messu on venynyt yleensä yli puolenyön ja näin siitä on tullut "varhaisaamun jumalanpalvelus," niin tälläkin kertaa. Yömessussa pääsin testaamaan sunnuntain vaalisaarnan teemoja muokatussa muodossa ja hyvin teemat tuntuivat toimivan.
Yömessun yksi liikuttavimmista hetkistä on aina rauhantervehdysten vaihtaminen, jota ei toteuteta vain kättelemällä vaan halaamalla. Rauhantervehdys viekin useimmiten runsaasti aikaa kun kaikki haluaisivat halata kaikkia. Tässä käytännössä olen tuntenut jotakin alkukirkollista kristittyjen yhteyden tuntua. Italiassa törmäsin aikoinaan siihen, että rauhantervehdys toteutettiin poskisuudelmina. Oli siinä suomalaisella aluksi hieman ihmettelemistä.
Nuortenleireillämme on ollut jo pidempään nimenä EVVK-leiri nuorten käyttämästä lyhenteestä juontuen. Olemme antaneet tuolle lyhenteelle uuden sisällön: Evankeliumin valoa väsymyksestä kärsiville! Tämä on toteutunut erityisesti esirukoushetkissä. Olemme ottaneet käytännöksi, että nuoret saavat tulla huoliensa ja ongelmiensa kanssa rukoiltaviksi. Tällä kerralla olimme varautuneet kolmella esirukouspisteellä, jottei esirukoushetki iltahartauden jälkeen venyisi kohtuuttomasti. Tarvetta esirukoukselle oli kuitenkin niin paljon, että ilta venyi lauantain puolelle. Nuorilla on monenlaista huolta ja murhetta, mutta onneksi Jumala voi auttaa. Omassa voimassa heidän auttamisensa tuntuisi liian suurelta taakalta.
Esirukoushetken jälkeen pääsin lopulta lähtemään "viikonloppuvapaan" viettoon. Ensin tosin piti kaivaa auto esille ensilumesta ja ajella lumisessa maisemassa kotiin. Väsymys painoi mutta mieli oli tosi kiitollinen 70 nuoren kanssa vietetyn leirin jäljiltä. Ja aamulla reissuun...
Vesa
perjantaina, lokakuuta 20, 2006
Hulluja vai hihhuleita?
Lauralla on ollut pitkään matkakuumetta. Hän on malttamattomana laskenut öitä siihen, että pääsee yökylään Anni-serkun sekä Juha- ja Mira-kummien luokse. Eilen kävellessämme hän ylpeili (yksi lastemme lempikommenteista: ei saa ylpeillä) Anttonille sillä, miten hän pääsee juuri kummien luokse yökylään. Se on kuulema paljon hienompaa kuin yökyläily isovanhempien tai kavereiden luona. Kummit ovat muutenkin kovassa kurssissa. Iltarukouksen jännitysnäytelmä on se, kenen kummit mainitaan ensin. Välillä tuntuukin siltä, että perheemme iltarukoushetkistä on hartaus kaukana, kun taistellaan vuoroista. Onneksi opetuslapset olivat usein samanlaisia kuumakalleja. Kyllä Jumala ymmärtää!
Tänään matkakuumeinen Laura pakkasi ensimmäistä kertaa itse hammasharjan ja -tahnan, prinsessashampoon ja -harjan sekä hiusrinksut uuteen Unikko-pussukkaansa. Se oli niin hellyyttävää, että mieleen muistuivat omat lapsuuden yökyläilyt ja leirit. Yleensä pakkasin Lauran tavoin itse reppuni.
Olin ensimmäisen kerran leirillä ilman vanhempia jo 4-vuotiaana. Anna oli samaan aikaan leirillä toisessa leirikeskuksessa. Kotona olimme kilpailleet siitä, kumman leirikeskus oli parempi. Olin 4-vuotiaan ylpeydellä todennut, että meidän leirikeskuksemme oli parempi, koska siellä oli hullutkin. Moinalahden uudessa leirikeskuksessa oli nimittäin hienot hyllyt, mutta en osannut sanoa y-kirjainta. Hyvin leirielämä meni hullujen keskellä eikä koti-ikävä edes yllättänyt.
Tällä hetkellä Vesa on leirillä yli 70 nuoren kanssa Österhankmossa. Nuortenleirien koko tuntuu paisuvan kuin pullataikina. Ei ihme! Leirielämä on ihanaa! Onneksi jo ensi keväänä valmistuu uusi tilava leirikeskus vanhan Österin viereen. En tiedä, tuleeko sinne hulluja, mutta ainakin HIHHULEITA.
Elina
PS. Osa Vaasan seurakuntanuorista käyttää T-paitoja , jossa lukee "HIHHULI".
Tänään matkakuumeinen Laura pakkasi ensimmäistä kertaa itse hammasharjan ja -tahnan, prinsessashampoon ja -harjan sekä hiusrinksut uuteen Unikko-pussukkaansa. Se oli niin hellyyttävää, että mieleen muistuivat omat lapsuuden yökyläilyt ja leirit. Yleensä pakkasin Lauran tavoin itse reppuni.
Olin ensimmäisen kerran leirillä ilman vanhempia jo 4-vuotiaana. Anna oli samaan aikaan leirillä toisessa leirikeskuksessa. Kotona olimme kilpailleet siitä, kumman leirikeskus oli parempi. Olin 4-vuotiaan ylpeydellä todennut, että meidän leirikeskuksemme oli parempi, koska siellä oli hullutkin. Moinalahden uudessa leirikeskuksessa oli nimittäin hienot hyllyt, mutta en osannut sanoa y-kirjainta. Hyvin leirielämä meni hullujen keskellä eikä koti-ikävä edes yllättänyt.
Tällä hetkellä Vesa on leirillä yli 70 nuoren kanssa Österhankmossa. Nuortenleirien koko tuntuu paisuvan kuin pullataikina. Ei ihme! Leirielämä on ihanaa! Onneksi jo ensi keväänä valmistuu uusi tilava leirikeskus vanhan Österin viereen. En tiedä, tuleeko sinne hulluja, mutta ainakin HIHHULEITA.
Elina
PS. Osa Vaasan seurakuntanuorista käyttää T-paitoja , jossa lukee "HIHHULI".
maanantaina, lokakuuta 16, 2006
Riparilauluja raflassa
"On sängyn päälle levitetty tilkkutäkki suuri, nuo monenlaiset kauniit värit yhteen sopii juuri..." aloitti poppipappi Mikko Salmi eilen Tilkkutäkki- illan Ravintola Amarillossa Vaasassa. Paikalle oli kerääntynyt sekalainen seurakunta riparilaulujen ystäviä: opiskelijoita, työikäisiä, kotiäitejä ja muutama innokas pyhäkoululainen.
Kurssikaverini ja pikkupikkuserkkuni Mikko veti keikan suvereenilla tavalla ja otti yleisön haltuunsa heti ekasta biisistä lähtien. Erinomaisena tukena Mikolla oli Make Perttilä, jonka soittotaito hullaannutti paikalla olevat kitaristit. Ilta eteni pääasiassa yleisön toiveiden pohjalta. Lauloimme yhdessä kaikki ihanimmat ja kuluneimmat riparilaulut Evankeliumista Lapsuuden uskoon. Pyhäkoulutytöt pääsivät harrastamaan karaokea laulamalla Kirkossa. Naiset ja miehet kisailivat siitä, kummat voittavat Tuu mun vaimoksen -laulussa. Naiset voittivat reilusti ja Mikko oli onnellinen siitä, että joku haluaa vielä miestäkin...
Mikko kertoi juonnoissaan siitä, miten häneen ei tehoa niinkään hengelliset puheet, vaan juuri laulut. Itse olen monesti huomannut erilaisissa hartauksissa ja piirivierailuissa, että laulamani laulu tai yhteislaulu puhuttelee ihmisiä paljon enemmän kuin suurella vaivalla valmistamani puhe. Tilkkutäkki-ilta todisti taas kerran, miten Jumala voi hoitaa meitä erityisesti laulujen kautta. Puheet menevät yleensä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta laulut jäävät soimaan mieleen moneksi päiväksi. Laulun kautta on helpompi rukoilla, tunnustaa uskonsa ja kokea Jumalan läsnäoloa. Ei ihme, että Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä (3:16-17): "Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme."
Yhteensä illan aikana lauloimme laskujeni mukaan 18 laulua ja Mikko esitti muutaman soolokappaleen. Yleisö ei siitä huolimatta saanut kylläkseen laulamisesta; encoren jälkeen olisi ollut vielä kiva laulaa muutama kappale. Tätä täytyy järjestää lisää! Onneksi Pekka Simojoki ja EtCetera-kuoro saapuvat jo muutaman viikon päästä Vaasaan. Mikolla ja Sami-opiskelijapastorilla oli jo jotain ideointia keväälle käynnissä. Omassa päässäni taas jo surraa, kun mietin, miten tästä voisi jatkaa eteenpäin. Kyllä luova työ on ihanaa!
Elina
PS. Vesalle Tilkkutäkki-projektini on tuottanut suunnatonta hupia. Hän on hymysuin saanut kutsua minua monta kuukautta "baaripapiksi". Sehän sopii oikein hyvin nimitykseksi tällaiselle tynnyrissä kasvaneelle kirkkoherrantytölle!
Maanantai-aamuna 16.10. Mikko ja Make kävivät Vesan kanssa vielä Variskan yläasteella pitämässä riparilaulujen konsertin. Oli mielenkiintoista nähdä, miten ysiluokkalaiset olivat heti lauluissa mukana kun taas riparin käymättömät kasit ja seiskat katselivat vierestä että mitäs touhua tämä on :-)
Kurssikaverini ja pikkupikkuserkkuni Mikko veti keikan suvereenilla tavalla ja otti yleisön haltuunsa heti ekasta biisistä lähtien. Erinomaisena tukena Mikolla oli Make Perttilä, jonka soittotaito hullaannutti paikalla olevat kitaristit. Ilta eteni pääasiassa yleisön toiveiden pohjalta. Lauloimme yhdessä kaikki ihanimmat ja kuluneimmat riparilaulut Evankeliumista Lapsuuden uskoon. Pyhäkoulutytöt pääsivät harrastamaan karaokea laulamalla Kirkossa. Naiset ja miehet kisailivat siitä, kummat voittavat Tuu mun vaimoksen -laulussa. Naiset voittivat reilusti ja Mikko oli onnellinen siitä, että joku haluaa vielä miestäkin...
Mikko kertoi juonnoissaan siitä, miten häneen ei tehoa niinkään hengelliset puheet, vaan juuri laulut. Itse olen monesti huomannut erilaisissa hartauksissa ja piirivierailuissa, että laulamani laulu tai yhteislaulu puhuttelee ihmisiä paljon enemmän kuin suurella vaivalla valmistamani puhe. Tilkkutäkki-ilta todisti taas kerran, miten Jumala voi hoitaa meitä erityisesti laulujen kautta. Puheet menevät yleensä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta laulut jäävät soimaan mieleen moneksi päiväksi. Laulun kautta on helpompi rukoilla, tunnustaa uskonsa ja kokea Jumalan läsnäoloa. Ei ihme, että Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä (3:16-17): "Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme."
Yhteensä illan aikana lauloimme laskujeni mukaan 18 laulua ja Mikko esitti muutaman soolokappaleen. Yleisö ei siitä huolimatta saanut kylläkseen laulamisesta; encoren jälkeen olisi ollut vielä kiva laulaa muutama kappale. Tätä täytyy järjestää lisää! Onneksi Pekka Simojoki ja EtCetera-kuoro saapuvat jo muutaman viikon päästä Vaasaan. Mikolla ja Sami-opiskelijapastorilla oli jo jotain ideointia keväälle käynnissä. Omassa päässäni taas jo surraa, kun mietin, miten tästä voisi jatkaa eteenpäin. Kyllä luova työ on ihanaa!
Elina
PS. Vesalle Tilkkutäkki-projektini on tuottanut suunnatonta hupia. Hän on hymysuin saanut kutsua minua monta kuukautta "baaripapiksi". Sehän sopii oikein hyvin nimitykseksi tällaiselle tynnyrissä kasvaneelle kirkkoherrantytölle!
Maanantai-aamuna 16.10. Mikko ja Make kävivät Vesan kanssa vielä Variskan yläasteella pitämässä riparilaulujen konsertin. Oli mielenkiintoista nähdä, miten ysiluokkalaiset olivat heti lauluissa mukana kun taas riparin käymättömät kasit ja seiskat katselivat vierestä että mitäs touhua tämä on :-)
perjantaina, lokakuuta 13, 2006
Sivistynyttä lounasseuraa
Papin elämä on tunnetusti yhtä juhlaa. Harva se päivä pääsee työn puolesta herkuttelemaan täytekakkukahveilla, voileipäkakuilla tai muilla herkuilla. Tänään minulla oli lounaalla hyvää seuraa. Lounastin nimittäin laulu- ja hartaushetken jälkeen Kotirannan päiväkodissa eskarilaisten pöydässä.
Kotirannan päiväkodissa lounasjärjestelyt olivat hienot. Ensiksi luettiin runo siitä, miten ruokapöydässä käyttäydytään. Sitten lapset valitsivat itselleen parin, jonka kanssa mentiin käsikynkkää pöytään istumaan. Ruokarukous luettiin lasten toivomuksesta tällä kertaa ruotsiksi. Muita vaihtoehtoja olivat englanti ja suomi.
Herkullisen keiton äärellä pöytäseurueeni osoittautui hyvin käyttäytyväksi ja sivistyneeksi. Minulle ja siviilipalvelusmies Turolle pidettiin keittoa syödessä italian kielen alkeiskurssi. Pojasta polvi paranee, voi vain todeta.
Kotirannan päiväkodissa lounasjärjestelyt olivat hienot. Ensiksi luettiin runo siitä, miten ruokapöydässä käyttäydytään. Sitten lapset valitsivat itselleen parin, jonka kanssa mentiin käsikynkkää pöytään istumaan. Ruokarukous luettiin lasten toivomuksesta tällä kertaa ruotsiksi. Muita vaihtoehtoja olivat englanti ja suomi.
Herkullisen keiton äärellä pöytäseurueeni osoittautui hyvin käyttäytyväksi ja sivistyneeksi. Minulle ja siviilipalvelusmies Turolle pidettiin keittoa syödessä italian kielen alkeiskurssi. Pojasta polvi paranee, voi vain todeta.
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
Suvun oudot harrastukset
Ísälläni on outoja ja kalliita harrastuksia: kirjojen kirjoittaminen, suurten juhlien järjestäminen ja erilainen avustustyön tekeminen. Me muut perheenjäsenet olemme toimineet isän apujoukkoina harrastusten toteuttamisessa taitojemme mukaan, joskus vapaaehtoisesti ja joskus hammasta kiristellen. Äiti on aina välillä motkottanut isälle siitä, ettei häntä kiitetä isän kirjojen esipuheissa eikä hänestä ole yleensä niissä edes kuvaa. Viime perjantaina isä kiitti äitiä ehkä kauneimmalla mahdollisella tavalla. Hän järjesti äidille eläkkeelle jäämisen kunniaksi hienon juhlan, jossa julkaistiin isän 39. kirja "Anja, arkienkeli". Hämmästyttävää oli, että kirjan tekemisprosessi saatiin pidettyä äidiltä salassa kirjan julkistamishetkeen saakka. Äiti oli vain aavistanut, että jotain on käynnissä...
Anja-äitini on toiminut koko uransa uskonnon ja psykologian opettajana ensin Rovaniemellä ja sitten Pellossa. "Anja, arkienkeli" on artikkeliteos, johon äitini entiset ja nykyiset oppilaat, opettajatoverit ja perheenjäsenet ovat kirjoittaneet muistojaan sekä ajatuksiaan Anjasta ja yleisemmin kouluelämästä. Kirjassa on monia todella hyviä kirjoituksia, joita ovat kirjoittaneet mm. Eevan toimituspäällikkö ja Hesarin toimittaja, äidin oppilaita molemmat. Mira-miniä on taitollaan ja kuvankäsittelytaidollaan tehnyt kirjan ulkoasusta oikein modernin ja raikkaan. Kannessa taas on äidin kummitytön tyttären herttainen piirustus enkelistä. Nimensä kirja sai lahjasta, jonka äiti sai abeilta jonain vuonna. Kirja todistaa, että nämä abit olivat oikeassa. Äitini on ollut monelle ihmiselle sekä kotona, koulussa että seurakunnassa arjen enkeli, joka on kannustanut, rohkaissut ja auttanut pannen itsensä likoon. Niinpä kirja onkin tehty rakkaudella ja lämmöllä! Paras isäni kirjoista!
Perjantain juhlatkaan eivät olleet aivan vaatimattomat. Juhlaseminaarissa olivat puhumassa europarlamentaarikko Hannu Takkula sekä tohtorit Kerttu Oikarinen ja Juhani Lassila. Hyviä esitelmiä, vaikka en Mikaelin viihdyttävästä seurasta johtuen ihan kaikessa voinutkaan olla mukana. Juhlat huipentuivat illalla tunnelmalliseen kirkkohetkeen, jonka aiheeksi muotoutui ihan suunnittelematta rukous. Se sopi hyvin, koska äitini on ennen kaikkea rukouksen ihminen.
Anja-äitini on toiminut koko uransa uskonnon ja psykologian opettajana ensin Rovaniemellä ja sitten Pellossa. "Anja, arkienkeli" on artikkeliteos, johon äitini entiset ja nykyiset oppilaat, opettajatoverit ja perheenjäsenet ovat kirjoittaneet muistojaan sekä ajatuksiaan Anjasta ja yleisemmin kouluelämästä. Kirjassa on monia todella hyviä kirjoituksia, joita ovat kirjoittaneet mm. Eevan toimituspäällikkö ja Hesarin toimittaja, äidin oppilaita molemmat. Mira-miniä on taitollaan ja kuvankäsittelytaidollaan tehnyt kirjan ulkoasusta oikein modernin ja raikkaan. Kannessa taas on äidin kummitytön tyttären herttainen piirustus enkelistä. Nimensä kirja sai lahjasta, jonka äiti sai abeilta jonain vuonna. Kirja todistaa, että nämä abit olivat oikeassa. Äitini on ollut monelle ihmiselle sekä kotona, koulussa että seurakunnassa arjen enkeli, joka on kannustanut, rohkaissut ja auttanut pannen itsensä likoon. Niinpä kirja onkin tehty rakkaudella ja lämmöllä! Paras isäni kirjoista!
Perjantain juhlatkaan eivät olleet aivan vaatimattomat. Juhlaseminaarissa olivat puhumassa europarlamentaarikko Hannu Takkula sekä tohtorit Kerttu Oikarinen ja Juhani Lassila. Hyviä esitelmiä, vaikka en Mikaelin viihdyttävästä seurasta johtuen ihan kaikessa voinutkaan olla mukana. Juhlat huipentuivat illalla tunnelmalliseen kirkkohetkeen, jonka aiheeksi muotoutui ihan suunnittelematta rukous. Se sopi hyvin, koska äitini on ennen kaikkea rukouksen ihminen.
Kirkkoiltaan houkuteltiin esiintyjiä myös suurella rahalla. Anja- mummi lupasi Lauralle lahjaksi barbie-nuken, jos tämä laulaa Anttonin kanssa Tuulien teitä -laulun. Laura suostui pyyntöön, mutta hinta sisälsi vain yhden säkeistön. Se meni oikein hyvin: Laura lauloi ja Antton säesti kitaralla. Antton tuli esityksen jälkeen pettyneenä penkkiin: "Vain yksi säkeistö, tosi tyhmää!" Suurta hupia kirkkokansalle tuotti myös parivaljakon valmistautuminen esitykseen. Antton kuiskaili pikkusiskon korvaan niin paljon ohjeita, että takarivistä se oli näyttänyt rohkaisupusun antamiselta. Minä, Anna-siskoni ja Jaakko-veljeni olimme myöskin esiintyjälistalla. Aivan hyvin meni, vaikka ensimmäiset harjoitukset pidimme kylmässä saunassa puoli tuntia ennen h-hetkeä.
Kokonaisuutena Pellon reissu oli antoisa, vaikka vähän raskas. 1200 kilometriä autolla yksin kolmen lapsen kanssa laittoi välillä miettimään, onko tässä mitään järkeä. KYLLÄ ON! Elämä on seikkailua!
Elina
Seminaariesitelmien aikana Mikael tutustui äidin vanhaan kouluun ja mummin työpaikkaan kaikilla viidellä aistilla.
Elina Pellon kirkossa pitämässä puhetta
rukouksen ihmeellisestä maailmasta.
perjantaina, lokakuuta 06, 2006
Vaalipaneelissa Järvenpäässä
Keskiviikkoiltana 4.10. oli kirkkoherranvaalin paneelikeskustelun vuoro Järvenpäässä. Paikalle tuli mukavasti väkeä ja yleisökysymyksiä riitti koko illaksi. Aikamoinen skaala asioita tuli kysymyksissä käytyä läpi. Paneelissa kysyttiin mm. miestyöstä, johtamistavasta, teologisesta peruslinjasta ja suhtautumisesta luottamushenkilöihin. Seuraavaksi on vuorossa vaalisaarna sunnuntaina 22.10. ja sitten odotellaan vain ennakkoäänestyksen alkamista.
Vesa
maanantaina, lokakuuta 02, 2006
Kömpelyys ei ole ilo kenellekään - vai onko?
"Kömpelyys ei ole ilo kenellekään" tuumasi isäni lakonisesti, kun teini-iässä töytäisin kahvipannun tiskialtaan reunaan huonoin seurauksin. Lauseesta on tullut lentävä suvussamme. Se sopii silloin kun joku kaataa maidon pöydälle tai kahvin sanomalehdelle, pudottaa kännykän asfalttiin tai töytäisee autolla tolppaa. Ja kaikkea tätä sattuu ainakin meidän perheessä. Sanomalehti on harva se päivä jossain töhnässä, auto ja kännykät ovat taas käyneet useammankin kerran korjaamolla.
Mutta aina isäni lausuma ei pidä paikkaansa. Välillä pieni kömpelyys tai kömmähdys saa hymyn kaikkien huulille. Jäykässä tilanteessa se voi vapauttaa, kun vain osaa nauraa itselleen. Ja tunnetustihan silloin iloa riittää...Tai joskus kömpelyydestä voi olla muutakin hyötyä - ainakin positiivisesti ajattelevalle ihmiselle! Tässä kaksi esimerkkitapausta perheemme historiasta.
Luulajassa asuessamme melkein kaksivuotias Antton rikkoi hienossa kiinalaisessa ravintolassa juomalasin. Antton säikähti ja minä säikähdin. Paikalle saapui viisas hovimestari. Hän vapautti tilanteen onnittelemalla Anttonia hyvästä työstä. Hän selitti, että hän itsekin rikkoo tahallaan silloin kun ne ovat kuluneet huonoiksi. Palkinnoksi lasin rikkomisesta hän antoi Anttonille tikkarin. Tikkari oli ensimmäinen karkki, jonka Antton sai elämässään syödä. Ikimuistoinen tapahtuma!
Kuopuksemme Mikael taas on syönyt karkkeja jo kauan aikaa, vaikka on nyt samanikäinen kuin Antton ensimmäistä tikkaria syödessään. Parhaalla (vai pahimmalla) kerralla Miksun suusta on kaivettu 12 mustaa karkkia. Pojan ilme oli tyytyväinen, vaikka musta kuola vaan valui. Kädet olivat myöskin täynnä karkkeja, ettei vaan lopu kesken... AHNE!
Toinen tilanne, jolloin isäni lausuma "Kömpelyys ei ole ilo kenellekään!" ei pitänyt paikkaansa sattui Lauralle. Olimme juuri muuttaneet Vaasaan ja olimme mietimme pitemmän aikaa, luopuisimmeko taas televisiosta. Olimme kokeneet televisiottomuuden hyväksi ensimmäisinä avioliittovuosina, mutta hankimme sen oppiaksemme paremmin ruotsia muuttaessamme rakkaaseen naapurimaahan. Lopulta olimme päätyneet Vaasassa siihen, että pidämme television käytössä ja olimme ehtineet juuri maksaa lupamaksunkin. Muutaman viikon päästä Laura, 1v, veti kerralla auki lipaston kaikki laatikot, niin että lipaston päällä oleva TV putosi lattialle ja lipasto kaatui kokonaan. Onneksi Lauralle ei käynyt mitenkään. Ihme kyllä televisiokaan ei mennyt tuusannuuskaksi, vain käyttökelvottomaksi. Olimme Vesan kanssa helpottuneita siitä, että vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Niinpä me vain kiittelimme kiinalaisen hovimestarin tapaan Lauraa, joka oli tehnyt vuoden hyvän työn. Rehellisesti puhuen meitä ei harmittanut yhtään pienen matkatelevisiomme särkyminen!
Nyt olemme eläneet yli neljä vuotta ilman televisiota ja suosittelemme samaa muillekin, erityisesti lapsiperheille. Tuttavapiirissämme televisiottomuudesta on tullut välillä jopa trendikästä. Vesan kanssa toivomme, että voisimme olla vielä muutaman vuoden ilman TV:tä. Anttonin ja Lauran vuoksi se on ehkä hankittava lähivuosina, etteivät he vain sen vuoksi joudu leikkien tai juttelujen ulkopuolelle.
Nykypäivänä on erittäin helppoa olla ilman televisiota. Internetistä löytyvät tuoreimmat uutiset; sieltä voi seurata uutislähetyksetkin. Ne eivät tosin jaksa enää oikein kiinnostaa, kun niitä ei ole tottunut seuraamaan. Vielä Luulajassa seurasimme kolmetkin uutislähetykset illan aikana. Iltapäivälehtien nettiversioita lukemalla taas pysyy uusista televisio-ohjelmista ja "tarpeellisista" juoruista sen verran selvillä, ettei putoa pois kärryiltä kahvipöytäkeskusteluissa. Hyviä elokuvia voi vuokrata, kun haluaa viettää elokuvailtaa. Lapsille taas löytyy kirjastosta mieluisia DVD- elokuvia ja lastenohjelmia, joilla he voivat tyydyttää viihdenälkäänsä. Vanhempana on turvallista tietää, etteivät lapset ainakaan kotona joudu katselemaan mitään heille sopimatonta. Antton on varsinkin niin herkkä, että Muumitkin pelottivat häntä vielä vähän aikaa sitten. Poika on tainnut periä äitinsä vilkkaan mielikuvituksen ja eläytymiskyvyn!
Itse nautin valtavasti rauhallisista iltahetkistä, kun lapset jo nukkuvat ja Vesa on työpaikalla. Jos meillä olisi telkkari, laittaisin sen päälle ja tuijottaisin sitä loppuillan. Nyt minulla on aikaa olla rauhassa, kuunnella hyvää musiikkia, soittaa ystäville, lukea kirjoja, rukoilla tai vaikkapa kirjoitella tätä päiväkirjaa. Tunnen itseni luksusmuijaksi!
Elina
Mutta aina isäni lausuma ei pidä paikkaansa. Välillä pieni kömpelyys tai kömmähdys saa hymyn kaikkien huulille. Jäykässä tilanteessa se voi vapauttaa, kun vain osaa nauraa itselleen. Ja tunnetustihan silloin iloa riittää...Tai joskus kömpelyydestä voi olla muutakin hyötyä - ainakin positiivisesti ajattelevalle ihmiselle! Tässä kaksi esimerkkitapausta perheemme historiasta.
Luulajassa asuessamme melkein kaksivuotias Antton rikkoi hienossa kiinalaisessa ravintolassa juomalasin. Antton säikähti ja minä säikähdin. Paikalle saapui viisas hovimestari. Hän vapautti tilanteen onnittelemalla Anttonia hyvästä työstä. Hän selitti, että hän itsekin rikkoo tahallaan silloin kun ne ovat kuluneet huonoiksi. Palkinnoksi lasin rikkomisesta hän antoi Anttonille tikkarin. Tikkari oli ensimmäinen karkki, jonka Antton sai elämässään syödä. Ikimuistoinen tapahtuma!
Kuopuksemme Mikael taas on syönyt karkkeja jo kauan aikaa, vaikka on nyt samanikäinen kuin Antton ensimmäistä tikkaria syödessään. Parhaalla (vai pahimmalla) kerralla Miksun suusta on kaivettu 12 mustaa karkkia. Pojan ilme oli tyytyväinen, vaikka musta kuola vaan valui. Kädet olivat myöskin täynnä karkkeja, ettei vaan lopu kesken... AHNE!Toinen tilanne, jolloin isäni lausuma "Kömpelyys ei ole ilo kenellekään!" ei pitänyt paikkaansa sattui Lauralle. Olimme juuri muuttaneet Vaasaan ja olimme mietimme pitemmän aikaa, luopuisimmeko taas televisiosta. Olimme kokeneet televisiottomuuden hyväksi ensimmäisinä avioliittovuosina, mutta hankimme sen oppiaksemme paremmin ruotsia muuttaessamme rakkaaseen naapurimaahan. Lopulta olimme päätyneet Vaasassa siihen, että pidämme television käytössä ja olimme ehtineet juuri maksaa lupamaksunkin. Muutaman viikon päästä Laura, 1v, veti kerralla auki lipaston kaikki laatikot, niin että lipaston päällä oleva TV putosi lattialle ja lipasto kaatui kokonaan. Onneksi Lauralle ei käynyt mitenkään. Ihme kyllä televisiokaan ei mennyt tuusannuuskaksi, vain käyttökelvottomaksi. Olimme Vesan kanssa helpottuneita siitä, että vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Niinpä me vain kiittelimme kiinalaisen hovimestarin tapaan Lauraa, joka oli tehnyt vuoden hyvän työn. Rehellisesti puhuen meitä ei harmittanut yhtään pienen matkatelevisiomme särkyminen!
Nyt olemme eläneet yli neljä vuotta ilman televisiota ja suosittelemme samaa muillekin, erityisesti lapsiperheille. Tuttavapiirissämme televisiottomuudesta on tullut välillä jopa trendikästä. Vesan kanssa toivomme, että voisimme olla vielä muutaman vuoden ilman TV:tä. Anttonin ja Lauran vuoksi se on ehkä hankittava lähivuosina, etteivät he vain sen vuoksi joudu leikkien tai juttelujen ulkopuolelle.
Nykypäivänä on erittäin helppoa olla ilman televisiota. Internetistä löytyvät tuoreimmat uutiset; sieltä voi seurata uutislähetyksetkin. Ne eivät tosin jaksa enää oikein kiinnostaa, kun niitä ei ole tottunut seuraamaan. Vielä Luulajassa seurasimme kolmetkin uutislähetykset illan aikana. Iltapäivälehtien nettiversioita lukemalla taas pysyy uusista televisio-ohjelmista ja "tarpeellisista" juoruista sen verran selvillä, ettei putoa pois kärryiltä kahvipöytäkeskusteluissa. Hyviä elokuvia voi vuokrata, kun haluaa viettää elokuvailtaa. Lapsille taas löytyy kirjastosta mieluisia DVD- elokuvia ja lastenohjelmia, joilla he voivat tyydyttää viihdenälkäänsä. Vanhempana on turvallista tietää, etteivät lapset ainakaan kotona joudu katselemaan mitään heille sopimatonta. Antton on varsinkin niin herkkä, että Muumitkin pelottivat häntä vielä vähän aikaa sitten. Poika on tainnut periä äitinsä vilkkaan mielikuvituksen ja eläytymiskyvyn!
Itse nautin valtavasti rauhallisista iltahetkistä, kun lapset jo nukkuvat ja Vesa on työpaikalla. Jos meillä olisi telkkari, laittaisin sen päälle ja tuijottaisin sitä loppuillan. Nyt minulla on aikaa olla rauhassa, kuunnella hyvää musiikkia, soittaa ystäville, lukea kirjoja, rukoilla tai vaikkapa kirjoitella tätä päiväkirjaa. Tunnen itseni luksusmuijaksi!
Elina
sunnuntai, lokakuuta 01, 2006
Jumalan kansan juhlissa
"Taivaan Isä, kerro mulle, miksi palelen.
Miksi tänään ruokaa löytänytkään en?
Anna mulle leipä jokapäiväinen. Sitä sulta anelen.
Taivaan Isä, kerro mulle miksi soditaan.
Miksi lasten täytyy mennä tappamaan?
Anna mulle viisautta vastustaa tätä pahaa maailmaa.
Katulapsi kulkee ilman kotia tässä maailmassa täynnä sotia.
Orpo ilman äidin syliä neuvotonna kiertää kyliä.
Lapsipakolainen, muukalainen maan kysyy hiljaa:
saanko tulla teille asumaan?"
Tämä Lasse Heikkilän ja Outi Rossin laulu soi koskettavasti tänään Palosaaren kirkossa. Ainakin minulle tuli tippa linssiin. Laulajana oli pieni vaaleahiuksinen ja ruskeasilmäinen tyttö, joka tottuneesti lauloi suurelle yleisölle Isolahden koulun lauluryhmän solistina. Vietimme nimittäin Maailman lapset -musiikkijumalanpalvelusta, johon olimme Marja-kanttorin kanssa kutsuneet alueemme koulujen kuorot. Laulu sopi upeasti teemaamme: jumalanpalveluksen yhtenä ideana oli kerätä rahaa Sambian orpolapsille ja muistuttaa samalla monien lasten hädästä. Laulajien ja opettajien lisäksi paikalle olivat tulleet tietysti vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat sekä muita koulujen oppilaita vanhempineen. Palosaaren kirkon vakiokävijät olivat innoissaan siitä, että kirkko oli kerrankin täynnä jumalanpalveluksessa. "Tämähän on aivan kuin jouluna!" iloiset eläkeläismummot totesivat kahvia tarjoillessaan.
Mekin olimme Marjan kanssa todella tyytyväisiä. Marja singahteli kanttorina urkuparven ja alakerran pianon väliä, kävipä välillä esiintymässä nukketeatterissakin. Olin kirjoittanut mikkelinpäivän jännittävästä epistolateksistä esityksen, jossa enkeli johdatti Pietarin vapaaksi vankilasta. Marjan kanssa nauroimme olevamme synnynnäisiä näyttelijöitä. Molemmilla on niin kova ääni, ettei edes mikkiä tarvitse. KYLLÄ KUULUU! Lastenmieltäkin löytyy aivan kotitarpeiksi. Marjan sisar onkin kuuluisa Ti-TI Nallen Riitta, jonka pauloissa monet lapset (ja isät) ovat. Meidänkin perheessä Riitalla on jo neljä fania, kun Mikaelkin on liittynyt Ti-Ti Nallen ystäviin. Antton ja Laura ovat taas kerran videokiellossa (kukaan ei enää muista, mistä rikkeestä tällä kertaa), joten Mikael saa katsella videota yksikseen. Tämänpäiväinen musiikkijumalanpalvelus vahvisti näkyäni siitä, että perhejumalanpalveluksia on hyvä suunnata enemmän myös ala-asteikäisten perheille yhteistyösä koulujen kanssa. Riikka-opettaja ja Matti-rehtori alkoivatkin jo kirkossa miettiä uusia yhteistyömahdollisuuksia.
Iltapäivällä suuntauduimme koko perheellä Kotisatama-perhemessuun, jossa Vesa toimi pappina ja Miehen mitta -keskustelupiiri kantoi muun vastuun. Kotisatamakin oli tänään poikkeuksellisen onnistunut ja väkeä oli mukavasti. Vesa ihmetteli sitä, että sai jopa rouvaltaan kiitosta saarnasta :). Jukka taas oli kirjoittanut hauskan näytelmän siitä, kuka on Jumalan valtakunnassa suurin. Miehenköriläät taistelivat parhaasta paikasta Jumalan valtakunnassa, kunnes Jeesus (Vesa) osoitti heille, että pieni lapsi on suurin.
Näytelmä herätti suurta hilpeyttä kirkkoväessä. Lapsista oli hurjan hauskaa, että omat isät tai kavereiden isät kinastelivat aamutakit päällä ja pyyhkeet päässä. Kummallista oli se, että Jukka ei ollut näytelmää kirjoittaessaan tiennyt, mikä on päivän evankeliumiteksti. Hän oli ollut aivan ihmeissään, kun Sami-pappi alkoi lukea samaa tekstiä. Näin se Jumala joskus johdattaa oikeaan teemaan! Mikael sai tehdä taas kerran näytelmässä luonneroolin. Hänhän on aloittanut näyttelijänuransa näyttävästi jo viisiviikkoisena esittäessään TV:n joulujumalanpalveluksessa Jeesus-vauvaa.
Voi sanoa, että Kotisatamassa oli tänään suurta perhejuhlan tuntua. Oli hienoa tuntea kristittyjen yhteyttä etukäteisvalmisteluissa, messussa ja kahvihetkessä. Lapset saivat leikkiä kavereiden kanssa ja aikuiset viihtyivät pitkään kahvipöytäkeskusteluissa. On upeaa, että koko ajan tulee uusia nuoria perheitä, jotka tahtovat tulla yhteiseen jumalanpalvelukseen palvelemaan ja palveltavaksi. Toivottavasti sana leviää ja yhä uudet ihmiset löytävät paikkansa kirkkojen penkeissä. Kirkossa ei ole tylsää! Jumalanpalvelus on Jumalan kansan juhla!
Elina
Kuvia Kotisatama-perhemessun lastenhetkestä, jossa Miehen mitta -keskustelupiiri esitti oman tulkintansa raamatuntekstistä "Kuka on suurin?"
Lisää kuvia Kotisatama-perhemessun lastenhetkestä. Vesa siunaamassa Mikaelia vasemmassa kuvassa. Jeesuksen rakkaus -laulu menossa oikeassa kuvassa. (Fysioterapeutin työn tulokset näkyvät kuten kuvasta näkyy!)
Miksi tänään ruokaa löytänytkään en?
Anna mulle leipä jokapäiväinen. Sitä sulta anelen.
Taivaan Isä, kerro mulle miksi soditaan.
Miksi lasten täytyy mennä tappamaan?
Anna mulle viisautta vastustaa tätä pahaa maailmaa.
Katulapsi kulkee ilman kotia tässä maailmassa täynnä sotia.
Orpo ilman äidin syliä neuvotonna kiertää kyliä.
Lapsipakolainen, muukalainen maan kysyy hiljaa:
saanko tulla teille asumaan?"
Tämä Lasse Heikkilän ja Outi Rossin laulu soi koskettavasti tänään Palosaaren kirkossa. Ainakin minulle tuli tippa linssiin. Laulajana oli pieni vaaleahiuksinen ja ruskeasilmäinen tyttö, joka tottuneesti lauloi suurelle yleisölle Isolahden koulun lauluryhmän solistina. Vietimme nimittäin Maailman lapset -musiikkijumalanpalvelusta, johon olimme Marja-kanttorin kanssa kutsuneet alueemme koulujen kuorot. Laulu sopi upeasti teemaamme: jumalanpalveluksen yhtenä ideana oli kerätä rahaa Sambian orpolapsille ja muistuttaa samalla monien lasten hädästä. Laulajien ja opettajien lisäksi paikalle olivat tulleet tietysti vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat sekä muita koulujen oppilaita vanhempineen. Palosaaren kirkon vakiokävijät olivat innoissaan siitä, että kirkko oli kerrankin täynnä jumalanpalveluksessa. "Tämähän on aivan kuin jouluna!" iloiset eläkeläismummot totesivat kahvia tarjoillessaan.
Mekin olimme Marjan kanssa todella tyytyväisiä. Marja singahteli kanttorina urkuparven ja alakerran pianon väliä, kävipä välillä esiintymässä nukketeatterissakin. Olin kirjoittanut mikkelinpäivän jännittävästä epistolateksistä esityksen, jossa enkeli johdatti Pietarin vapaaksi vankilasta. Marjan kanssa nauroimme olevamme synnynnäisiä näyttelijöitä. Molemmilla on niin kova ääni, ettei edes mikkiä tarvitse. KYLLÄ KUULUU! Lastenmieltäkin löytyy aivan kotitarpeiksi. Marjan sisar onkin kuuluisa Ti-TI Nallen Riitta, jonka pauloissa monet lapset (ja isät) ovat. Meidänkin perheessä Riitalla on jo neljä fania, kun Mikaelkin on liittynyt Ti-Ti Nallen ystäviin. Antton ja Laura ovat taas kerran videokiellossa (kukaan ei enää muista, mistä rikkeestä tällä kertaa), joten Mikael saa katsella videota yksikseen. Tämänpäiväinen musiikkijumalanpalvelus vahvisti näkyäni siitä, että perhejumalanpalveluksia on hyvä suunnata enemmän myös ala-asteikäisten perheille yhteistyösä koulujen kanssa. Riikka-opettaja ja Matti-rehtori alkoivatkin jo kirkossa miettiä uusia yhteistyömahdollisuuksia.
Iltapäivällä suuntauduimme koko perheellä Kotisatama-perhemessuun, jossa Vesa toimi pappina ja Miehen mitta -keskustelupiiri kantoi muun vastuun. Kotisatamakin oli tänään poikkeuksellisen onnistunut ja väkeä oli mukavasti. Vesa ihmetteli sitä, että sai jopa rouvaltaan kiitosta saarnasta :). Jukka taas oli kirjoittanut hauskan näytelmän siitä, kuka on Jumalan valtakunnassa suurin. Miehenköriläät taistelivat parhaasta paikasta Jumalan valtakunnassa, kunnes Jeesus (Vesa) osoitti heille, että pieni lapsi on suurin.
Näytelmä herätti suurta hilpeyttä kirkkoväessä. Lapsista oli hurjan hauskaa, että omat isät tai kavereiden isät kinastelivat aamutakit päällä ja pyyhkeet päässä. Kummallista oli se, että Jukka ei ollut näytelmää kirjoittaessaan tiennyt, mikä on päivän evankeliumiteksti. Hän oli ollut aivan ihmeissään, kun Sami-pappi alkoi lukea samaa tekstiä. Näin se Jumala joskus johdattaa oikeaan teemaan! Mikael sai tehdä taas kerran näytelmässä luonneroolin. Hänhän on aloittanut näyttelijänuransa näyttävästi jo viisiviikkoisena esittäessään TV:n joulujumalanpalveluksessa Jeesus-vauvaa.
Voi sanoa, että Kotisatamassa oli tänään suurta perhejuhlan tuntua. Oli hienoa tuntea kristittyjen yhteyttä etukäteisvalmisteluissa, messussa ja kahvihetkessä. Lapset saivat leikkiä kavereiden kanssa ja aikuiset viihtyivät pitkään kahvipöytäkeskusteluissa. On upeaa, että koko ajan tulee uusia nuoria perheitä, jotka tahtovat tulla yhteiseen jumalanpalvelukseen palvelemaan ja palveltavaksi. Toivottavasti sana leviää ja yhä uudet ihmiset löytävät paikkansa kirkkojen penkeissä. Kirkossa ei ole tylsää! Jumalanpalvelus on Jumalan kansan juhla!
Elina
Kuvia Kotisatama-perhemessun lastenhetkestä, jossa Miehen mitta -keskustelupiiri esitti oman tulkintansa raamatuntekstistä "Kuka on suurin?"
Lisää kuvia Kotisatama-perhemessun lastenhetkestä. Vesa siunaamassa Mikaelia vasemmassa kuvassa. Jeesuksen rakkaus -laulu menossa oikeassa kuvassa. (Fysioterapeutin työn tulokset näkyvät kuten kuvasta näkyy!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
