Villiä yöelämää

Jumalalla on kyllä paljon huumorintajua. Sen huomaa, kun katselee Jumalan luomistöitä. Ajattelepa vaikka kaikkea sitä, mitä ihmiset tekevät unissaan. Ystäväni kertoi muutama yö sitten soittaneensa unissaan sisarelleen, joka oli vähän aikaisemmin soittanut hänelle. Ystäväni ei ollut vastannut puheluun, mutta tiedosti tapahtuman ja soitti takaisin. Oli mongertanut jotain käsittämätöntä puhelimeen. Surullisen hupaisa tapaus on "ikuinen laihduttaja", jonka laihdutusyritykset kaatuivat yösyöpöttelyyn. Hän ei suinkaan langennut kiusaukseen hereillä, vaan totesi aamulla syöneensä litran jäätelöpaketin tai pussillisen keksejä. Että se siitä laihdutuksesta! Ja tarina on tosi!

Itsekin olen tuottanut suunnatonta hupia lähimmäisilleni yöllisillä tempauksillani. Tässä muutama otos vuosien varrelta. Pellon seurakuntanuorilla oli tapana käydä joka vuosi Turussa Maata Näkyvissä -tapahtumassa. Majoituimme aina jonkun koulun jumppasalissa tai käytävällä. Eräällä kerralla olimme nukkumassa aika monen tytön kanssa jumppasalissa. Olin keskellä yötä noussut istumaan ja huutanut äitiä. Ja ikää oli siis n. 17v. Seuraavana päivänä minulla ja ystävilläni oli pokassa pitelemistä, kun WC-jonoissa kuulimme joidenkin tyttöjen puhuvan tapahtuneesta.

Isosiskoni ja -veljeni ovat olleet todistamassa hyvin monia toilauksiani. Välillä he käyttivät tilannetta hyväkseen ja tulivat utelemaan minulta salaisuuksia. Harmikseen he eivät saaneet yleensä palkaksi muuta kuin haukut. En tiedä, tuleeko unissa esille ihmisen todellinen minä. : )

Elämäni yksi suurimpia muutoksia oli muutto Pellosta Helsinkiin 19-vuotiaana aloittaessani teologian opiskelut. Siihen asti äiti ja isä olivat huolehtineet monista asioista, myös aamuherätyksistä. Niinpä elin hyvin villiä yöelämää omassa huoneessani Lestiksellä, kun tiedostamattani olin stressaantunut siitä, heräänkö aamulla ajoissa. Melkein joka aamu huoneessani paloi valot, vaikka olin ne illalla sammuttanut. Samoin päälläni oli mitä mielenkiintoisimpia asukokonaisuuksia. Naimisiinmenokaan ei heti rauhoittanut minua. Ensimmäisenä avioliittovuotenamme heräsimme eräänä aamuna siihen, että keittiön hella hehkui punaisena. Nuori rouva oli keittänyt aamupuuroa unissaan ja jättänyt levyn päälle.

Anna-siskollani taas on traumaattisia muistoja Rooman matkalta, jossa olimme kahdestaan. Luin reissussa kirjaa, joka kertoi Israelin valtion syntyajoista. Niinpä olin yöllä hypännyt pystyyn ja huutanut kovalla äänellä: "Kaikki taisteluun Israelin puolesta!" Toisena yönä olin taas luullut nukkuvani Vesan vieressä ja alkanut lähennellä sisartani. Se oli jo liikaa!

Nykyään minusta on tullut oikein kelpokansalainen, asiallinen perheenäiti. Mutta eivät yömme vieläkään kovin rauhallisia ole; kolme lastamme pitävät kyllä huolen siitä. Viime viikkoina olemme kuunnelleet melkoisia yskäkonsertteja. Välillä saamme kuulla mitä ihmeellisimpiä mongerruksi, unissapuhuminenkin taitaa olla peritytyvä ominaisuus. Jos lapset eivät vielä illalla nuku meidän sängyssämme, he kyllä viimeistään aamulla löytyvät sieltä. Olenkin joinakin öinä saanut arvonalennuksen ja päässyt "jalkavaimoksi".
Elina