Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?

Muistan ensimmäisen työpaikkani työntekijäkokoukset. Istuin muiden joukossa uskaltamatta sanoa mitään. Minulla oli ajatuksia siitä, miten työtä voisi kehittää, mutta en uskaltanut sanoa niitä ääneen. Olin kiltti tyttö, erinomainen työntekijä, joka teki kaikille mieliksi, ja joka hoiti tehtävänsä tunnollisesti ja tarkasti.

Ruotsissa päässäni naksahti jotain. Aloin kertoa näkemyksiäni ja mielipiteitäni. Muukalaisuuteni antoi minulle hyvän mahdollisuuden olla vähän erilainen. Työntekijät ja esimiehet sietivät hyvin teräviäkin kommenttejani ja pähkähulluja ideoitani, koska katselin elämää täysin eri näkökulmasta. He ajattelivat, että minulla saattoi olla jotain annettavaa heille, koska en kuulunut sisäpiiriin. Niinpä minä solkkasin näkemyksiäni epätäydellisellä ruotsin kielelläni ja opin, että näkemykseni ovat tärkeitä. Niin ja ruotsalaiset olivat oppineet, että suomalaiset ovat suoria ja rehellisiä. Minun ei tarvinnut olla enää työpaikan kiltti tyttö. Vapauduin roolista, jota olin kantanut koko elämäni. Olin aina ollut suloinen ja tottelevainen pikkusisko sekä täydellinen koulutyttö.

Ruotsalainen keskustelukulttuuri oli taas ilmiö sinänsä. Puheliaalle ja keskustelevalle minälleni oli erittäin antoisaa pohtia asioita syvällisesti, ottaa huomioon kaikkien näkemykset ja viihtyä kokouksissa. Ruotsissa opin, miten tärkeintä on, että kaikilla on työpaikalla mukavaa. Välillä viihtyisät, keskustelevat ja demokraattiset kokoukset menivät vähän överiksi työtehokkuuden kustannuksella.

En unohda koskaan kokousta, jonka teemana oli toimintakertomusten kirjoittaminen. Esimiehemme pyysi meitä jokaista miettimään, halusimmeko tehdä toimintakertomusta yleisestä seurakuntatyöstä, musiikkityöstä vai kasvatustyöstä. Koulupappi totesi jotain tyyliin: "Minun tietysti pitäisi kirjoittaa toimintakertomusta kasvatustyöstä, mutta minä pidän niin paljon musiikista, että voisin mennä musiikkityön ryhmään." Siinä vaiheessa olisin halunnut huutaa täysillä "AAAAARRRRGGGGG!", mutta pysyin viisaasti hiljaa. Niin me sitten saimme kaikki kirjoittaa juuri siitä asiasta, joka oli meidän sydäntämme lähellä. En tiedä, kuinka totuudenmukaisia toimintakertomuksistamme tuli. Tärkeintä olikin tietysti, ettei kenellekään tullut paha mieli!


Vaasaan muuttaessamme jatkoin toimimista muukalaisena työyhteisössä. Vaasan ruotsalaisessa seurakunnassa meitä oli aluksi neljä suomenkielistä työntekijää, mutta luulen, että minä tein lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin suorilla näkemyksilläni. Kokousten jälkeen haukoin monesti henkeäni siitä, miten olin voinut mennä päästämään sellaisia sammakoita suustani. Olenhan pohjimmiltani ystävällinen ihminen enkä haluaisi loukata ketään ihmisiä. Koin kuitenkin työyhteisössäni monesti tarvetta sanoa asioista suoraan. En nimittäin voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Siksi en voinut yksinkertaisesti hyväksyä asennetta "Suomalainen seurakunta on isoveli, joka kohtelee meitä huonosti", koska se ei ollut totta. Seuraamalla omaa ja Vesan työyhteisöä huomasin, miten ruotsalaisessa seurakunnassa oli käytössään suhteessa paljon enemmän työvoimaa ja rahaa. Niinpä puolustelin monesti suomalaista seurakuntaa ruotsalaisen seurakunnan työntekijäkokouksissa. Aika kardinaalimoka näin jälkikäteen ajateltuna. Olisi varmaan ollut järkevämpää olla edelleen kiltti tyttö, joka hoitaa omat hommansa tunnollisesti eikä puutu muiden asioihin.

Eräänä päivänä tulin tällä viikolla töistä kotiin ja huokaisin Vesalle: "Alan olla niin mahdoton, että kohta minua ei varmaan kestä kukaan." Vesa lupasi kestää. En koe olevani mahdoton sillä tavalla, että olisin hankala tai ilkeä työkaveri. Ei, minä haluan pohjimmiltani kaikille hyvää. Se on luonteeni ehkä paras piirre. Mahdottomuuteni on sitä, että olen niin omistautunut ajamilleni asioille, että panen ne ihmissuhteiden hoitamisen edelle. Jos minulla on joku näky, toimin sen mukaan riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat. Ystävättäreni totesikin joskus, ettei haluaisi joutua missään asiassa minun kanssani toiselle puolelle. Toinen ystävätär puolestaan piti minua aivan maanisena ja kestämättömänä, kun kerroin hänelle puhelimessa kuulumisia. Itsekin olen ollut aivan ihmeissäni siitä, minkälaisella vauhdilla olen saanut alkaa uuteen työhön. Tuntuu, että Jumala tuo kuin tarjottimella minulle tehtäviä, joihin voin tarttua. Ja hän myös antaa niihin tarvittavat taidot, tiedot, voimat ja ihmiset. Koen olevani kuin pieni pelinappula Jumalan suurella pelikentällä! En voi kuin huokaista: "Tässä olen, käytä minua suunnitelmiesi mukaan."

Minulle oli valtava löytö Lynne Hybelsin kirja "Snälla flickor förändrar inte världen". En tiedä, onko sitä käännetty suomeksi. Voisinpa vaikka itse kääntää, jos sitä ei ole vielä tehty. Kirja on nimittäin aivan loistava. Siinä Lynne Hybels, Bill Hybelsin rouva, kertoo oman elämäntarinansa. Hän oli kiltti tyttö, paljon minua kiltimpi. Hän teki kaikkensa ansaitakseen toisten ihmisten rakkauden palvelemalla ja uhrautumalla. Hän noudatti kaikkia kristillisiä sääntöjä ansaitakseen Jumalan rakkauden. Hänen kulissinsa olivat kunnossa, mutta sisin oli täynnä katkeruutta, jota hän levitti ympärilleen. Hän inhosi elämää ja oli perheelleen suuri taakka, vaikka teki kaikkensa sen hyväksi.

Lynne Hybels joutui hyvästelemään lapsuutensa vihaisen jumalakuvansa, jotta hän vapautuisi elämään aitoa elämää. Jumala vapautti hänet ihmeellisesti ja muutti hänen elämänsä. Hänestä tuli aivan kuin pieni tyttö, joka alkoi nauttia elämästä. Hän kohtasi oikean Jumalan, rakastavan Isän. Jumalan rakkaus muutti hänen sisimpänsä ja hänestä tuli kiltin tytön sijasta hyvä nainen, joka ilolla palveli Jumalaa ja muita ihmisiä.

Hyvä nainen on Lynne Hybelsin mukaan sellainen, joka tietää olevansa arvokas ja tärkeä. Hyvä nainen kokee, että hänen persoonallisuutensa, lahjansa, intohimonsa ja unelmansa ovat tärkeitä Jumalalle. Hyvä nainen ei pelkää haasteita kiltin tytön tapaan. Hän tekee sen, mihin hänet on kutsuttu eikä anna pelon estää toimintaa. Hyvä kristitty nainen kuuntelee Jumalan johdatusta ja toimii sen mukaan. Hän on valmis seikkailuun, jossa tulee vastaan koko ajan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Hyvä nainen tarttuu haasteisiin ja tehtäviin, vaikka hän tietää, että osa ihmisistä pettyy häneen. Tärkeämpää häenlle on kuitenkin se, että Jumala ei pety.

Hyvä nainen ei ole kateellinen muille naisille. Hän on valmis olemaan sisartensa tukena, jotta nämäkin löytäisivät omat lahjansa ja taitonsa. Hän tietää omat vahvuutensa ja voi sen vuoksi olla rohkaisemassa ja tukemassa muita naisia samassa prosessissa. Silloin he voivat toimivat yhdessä muuttaakseen maailman paremmaksi paikaksi elää.

Lynne Hybelsin mukaan Jumala haluaa vielä enemmän meiltä kristityiltä naisilta. Ei riitä, että meistä kilteistä tytöistä tulee hyviä naisia. Jumala tahtoo tehdä meistä vaarallisia. Vaarallinen nainen ei ole suinkaan mikään miestennielijä eikä nalkuttava akka. Vaarallinen nainen ottaa kaikki aseet käyttöönsä taistelussa kaikkea sitä vastaan, mikä estää Jumalan tahdon toteutumisen maailmassa. Vaarallinen nainen tutkii itseään syvällisesti, etsii päivittäin Jumalan eheyttävää läsnäoloa ja antaa kaikkensa palvellakseen Jumalan suunnitelman toteutumista. Taidan olla aika vaarallinen!