Viime viikkoina olen ihmetellyt taas kerran virtuaalimaailman ihmeellisyyttä. Minä kirjoittelen koneeni ääressä itsekseni blogia kuin entisajan päiväkirjaa. Kerron ilonaiheistani, harmituksistani, ajatuksistani ja tunteistani. Ja sitten jossakin kaukana Sinä luet virtuaalisia raapustuksiani.
Välillä Te Rakkaat Lukijani paljastatte itsenne kasvotusten, sähköpostilla, kommentilla tai viestillä vieraskirjassamme. Jokainen palaute on minulle kullanarvoinen; se innostaa, haastaa, rohkaisee tai palauttaa maan pinnalle. Kirjoita ihmeessä viestiä, jos olen ärsyttänyt, loukannut, ihastuttanut tai vihastuttanut. Tiedän suurin pirtein, missäpäin lukijani asuvat, mutta olisi sangen mielenkiintoista tietää, ketä kaikkia lukijoihini kuuluu. Minä paljastan blogissani itsestäni aika paljon, vaikka en ihan kaikkea. Sen vuoksi olisi mukava tietää Sinusta jotain. ODOTAN INNOLLA KOMMENTTEJASI JA VIESTEJÄSI!
sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Veikkaan, että olen yksi kauimpana asuvista lukijoistasi!
Olen niin iloinen kun tapasimme kesällä Järvenpään kirkossa. Kahvihetki uudessa kodissanne on jäänyt oikein mieluisana muistona mieleen Suomen matkasta - yksi niistä kivoista yllätyksistä, joita Jumala meille välillä järjestää!
Olet loistava kirjoittaja, Elina. Juttujesi lukeminen on hauskaa ja laittaa usein miettimään.
Siunausta viikkoosi! terveisin Kaisa Australiasta
Hei täältä lakeudelta!
Pitääpä sitten taas ilmoittautua...
Erityisesti viehätti tuo Arno Kotron runo. Pitääpä tarttua kirjaankin. Tulee mieleen vanha Matti J. Kurosen kirjan nimi ja teema Suojele Suomen miestä.
Terkkuja Vesalle!
Siunausta tähän vuoteen koko perheelle! Terkkuja Kuopion Vehmersalmelta! Olen kuullut, Elina, sinusta ystäväni Paasivirran Tuulan kautta. Olen Mari Voutilainen, os. Halme. Siskosi Anna oli siskoni Riikan ja Angolan siskomme Meneten kirjekaveri. Terkkuja Vesalle! Muistaakseni oltiin samassa vihkimyksessä Tampereen tuomiokirkossa reilut 10 vuotta sitten. Iloa paastonaikaanne! T.Mari
Goog evening! Täällä Elinan blogin lukijoiden Lontoon haarakonttori. Kiitos virkistävistä ja rehellisistä jutuistasi, joiden kautta olen saanut paljon iloa ja rohkaisua!
Runojen ystävänä olen ilahtunut myös runoista, lauluista ja rukouksista, joita olet liittänyt sivuillesi. Itselläni on nykyään harmillisen vähän aikaa lukea, vaikka kirja kädessä päivittäin lasten touhuja seuraamassa kuljeskelenkin.
Kaikkea hyvää edelleen!
Lähetä kommentti