Meidän perheen traditiot

Alkusyksy on ollut minulle ja koko perheelleni aika kiireistä aikaa. Erityisesti viimeisten viikkojen aikana on tuntunut siltä, että vapaapäiviä ja -iltoja on ollut aivan liian vähän. Pienenä lohtuna on ollut se, että pitämättömät vapaapäivät eivät ole haihtuneet taivaan tuuliin. Odotan jo innolla joulunaikaa, jolloin saan olla ruhtinaallisen kauan vapaalla.

Tänään oli ilta, jolloin sain viettää laatuaikaa koko perheen seurassa. Tuntui hienolta syödä päivällistä koko perheellä ja ihailla muun perheen aikaansaannoksia tietokoneella. Vesa ja lapset olivat työpäiväni aikana tuottaneet aimo annoksen uutta materiaalia kotisivuillemme lauluvideoiden muodossa. Lapset olivat lievästi sanottuna innokkaita esittelemään hienoja esityksiään äidillle. Videoita kelattiin eteen- ja taaksepäin, ja musiikkiesityksiä katseltiin sekä tavallisella nopeudella että "Tiku ja Taku -nopeudella". Lapsia nauratti erityisesti musiikkiesitys "Jo joutui armas aika", jossa Miksu mossasi upeasti Anttonin urkusäestyksen ja Lauran laulun tahtiin. Jo on aikoihin eletty!

Kekseliäs perheeni oli myös ehtinyt tehdä lounaalla ruokalaulustamme "Nyt silmäin alla Jeesuksen" uuden version. Tänään se vedettiin Säkkijärven polkan tahtiin. Se toimi erinomaisesti, paljon paremmin kuin monet muut versiot. Ja erilaisia muunnoksiahan on tässä perheessä riittänyt. Olemme valehtelematta laulaneet sitä kahdellakymmenellä erilaisella melodialla. Alussa me ehdottelimme lapsille ripareilta tuttuja lauluväännöksiä, mutta viime aikoina lapset ovat itse halunneet keksiä sopivia lauluja. Suosikeiksi ovat nousseet "Piippolan vaari", "Tiku ja Taku", "Joulupukki" sekä "Soihdut sammuu". Neljävuotiaan kummipoikamme vierailessa piti "Nyt silmäin alla Jeesuksen" -version lisäksi laulaa ruotsalainen ruokalaulumme "Tack och lov". Pienimies ei varmaankaan osaa vielä kovinkaan monta sanaa ruotsia, mutta vauhdikas ruokalaulumme oli jäänyt hyvin mieleen.

Viritellessämme tänään uutta ruokalaulua minulle tuli mieleen luento, jonka Vaasan perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Leif Westerlund piti kolme vuotta sitten Sundomin "Små och stora" -kerhossa. Luento oli erittäin onnistunut, koska muistan sen vieläkin. Sitä en taas muista, olenko jo aikaisemmin kirjoittanut kyseisestä luennosta blogissani. Joka tapauksessa Leif Westerlundin mukaan on tärkeää, että perheellä on joitakin omia traditioita, jotka yhdistävät perheenjäseniä toisiinsa. Sillä ei ole niinkään merkitystä, mitä nämä traditiot ovat. Tärkeää on se, että yhteiset jutut luovat perheeseen me-henkeä.

Omassa lapsuudenperheessäni tällaisia traditioita olivat jokakesäiset automatkat, joilta jäi aina unohtumattomia muistoja. Toinen yhteinen juttu oli ehkä se, että lauantaiaamut köllötettiin yhdessä äidin ja isän sängyssä, ja puhuttiin syvällisiä. Lisäksi perheellemme oli omintakeista toimintaa syödä suklaapuuroa aina äidin poissaollessa; onneksi äiti oli harvoin poissa.

Oman perheeni elämä on monessa mielessä samanlaista kuin lapsuudenperheessäni. Elämämme on kuitenkin vielä vähän epäsäännöllisempää ja levottomampaa kuin omassa lapsuudessani. Anoppini oli jo sitä mieltä, että levoton perheemme tarvitsisi kodinhengettären. Hän käy itse ansiokkaasti hoitamassa kyseistä tehtävää aina pyydettäessä. Elämämme epäsäännöllisyydestä kertoo saunakulttuurimme. Vaikka olemme olleet jo vuoden oman saunan onnellisia omistajia, emme ole saaneet luotua säännöllisiä saunailtoja aikatauluihimme. Siivouspäivätkin vaihtelevat sen mukaan, milloin perheen siivoja eli minä satun olemaan vapaalla. Sen vuoksi olen iloinen niistä muutamista traditioista, joita olemme saaneet luotua. Niitä ovat ainakin yhteinen ruokalaulu ja yhteiset esiintymiset.

Luulen, että ruokalaulun laulaminen hassuilla melodioilla on yksi asia, joka jää lapsillemme mieleen perheemme oudoista omista tavoista. Olen tosi tyytyväinen siihen, ettei jälkikasvumme voi ainakaan väittää kristillisyyttämme tylsäksi tai ankeaksi. Ilo on ylimmillään aina ruokavirttä veisatessamme.

Toisena perheemme yhteisenä juttuna voi pitää musiikki- ja nukketeatteriesitysten tekemistä. Jokaisellla perheenjäsenellä on oma paikkansa kokonaisuudessa. Minä kirjoittelen nukketeatteriesityksemme ja muu perhe esittää niitä esim. Donkkis Big Nightissa. Bändissä Mikael soittaa ansiokkaasti rumpuja, Antton pianoa, Vesa kitaraa ja kaikkien stereotypioiden mukaisesti naisväki laulaa. Täytyy nyt nauttia täysillä tästä vaiheesta, jolloin lapset haluavat itse esiintyä; viiden vuoden päästä vapaaehtoisia avustajia lienee aika vähän. Tai mistä sitä koskaan tietää...

PS. Käykää kurkistamassa salasanan takana olevia musiikkikipaleita. Ne ovat ainakin hauskoja. Salasanan voi pyytää minulta osoitteesta elina.koivisto@nic.fi.