Mitäpä loruista apua?

Muistan lapsuudestani aika monia lahjoja, joita olen saanut kummeiltani. Yksi rakkaimmista on ensimmäinen oma lorukirjani "Lasten loruja". Muistan kirjasta vieläkin ulkoa monia, monia loruja. Sain sen aikoinaan nuorelta kummitädiltäni, joka oli suuri idolini. Hän oli kirjoittanut lorukirjaan minulle, kolmevuotiaalle pikku-Engille, saatteeksi oikein oman lorunkin.

"Engille,
samalla koko jengille.
Mitäpä loruista apua,
kieli saapi "papua".
Miten ne oppia vois,
lue ja toista pois.
Leikki ei riidaksi ratkea,
eikä perinne katkea."

Jouluna -78

Omien lasteni kanssa olen lukenut loruja pääasiassa lorupusseista, joita mummit ja kummit ovat meille lahjoittaneet. Tutuksi ovat tulleet niin reipas robotti, hurja Zorro, iltalenkillä Citikassa käyvä itikka kuin myös opettavaisemmat lorut.

Anttonin ja Lauran koulussa on menossa Lukutiikeri-projekti, jossa koululaisia kannustetaan eritasoisten diplomien avulla lukemaan monipuolista kirjallisuutta. Projekti sopii hyvin meidänkin lapsillemme, jotka ovat hieman jämähtäneitä lukutottumuksissaan. Antton tahtoisi lukea vaan raakaa faktaa: urheilutuloksia ja monenlaista tietoa maailmasta, kun taas Laura keskittyy kertomusten ahmimiseen.

Kävin hakemassa Anttonille projektia varten runokirjoja. Runohyllyille eksyessäni minuun iski taas ahneus. En tyytynyt yhteen runokirjaan, vaan lainasin sylillisen lasten runokirjoja. Lainaustiskillä sain taas muistutuksen helmasynnistäni, kun kirjat eivät tahtoneet mahtua syliin eikä minulla tietenkään ollut mukana yhtään kassia.

Tänään innostuin lukemaan pikkuisille iltalukemiseksi Tuula Korolaisen hiiriaiheisia runoja kirjasta "Kuono kohti tähteä", koska he olivat leikkineet olevansa hiiriä iltapalalla. Modernien runojen kautta tutustuimme moneen uuteen sanaan ja ilmaukseen sekä saimme monet hyvät naurut. Lapsia ihastutti erityisesti "Pikkuhiiren uhkaus".


Pikkuhiiren uhkaus


Enää en syö kauranjyvää!
Yök! Ei koskaan mitään hyvää!

Minä karkaan, hyppään pilvelle
tai rakennan ihmisen hissin,
ja sieltä sitten pilvien läpi
äidin niskaan pissin.

Jos en saa herkkuja makeita,
alkaa sataa papanarakeita.

Tuula Korolainen


Tämä runo ei kyllä lisännyt rakkauttani hiiriin; tähänkin asti olen inhonnut niitä sydämeni pohjasta! Tavatessani hiiriä olen mm. kiljunut, huutanut ja noussut epätoivoisena seisomaan pöydälle tai muuhun turvalliseen paikkaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, etten ole selvästikään tartuttanut hiirikammoani lapsiimme. Viime vuosina olen jopa alkanut pitämään yhdestä hiirilajista: Korolainen on kirjoittanut siitäkin runon nimellä "Outohiiri".

Outohiiri

- Katsopas kummaa, virkkoi Miiri,
tuossapa on ihan outohiiri.
Jos ei puhuta ihosta karvattomasta,
niin häntänsä kyllä on kumma vasta:
se kiinni on lyöty pesäkoloon.
Miten suostua voi noin noloon oloon...

Vaan hiiripä julistaa: -Sähköinen
minä olen - ja virtuaalinen!

Tuula Korolainen

Ennen iltarukousta ehdimme lukea vielä muutaman Tittamari Marttisen mainion runon kirjasta "Tivoli Tähtisade". "Popcornit" ja "Capuccino-äiti" kertovat perheemme intohimoista!

Popcornit

Poks, poks,
pompitaan!
Kattila on pullollaan.

Pompitaan ja poksahdellaan,
marssitaan ja muksahdellaan.

eikä olla moksiskaan,
kiljahdellaan: poksis vaan!

Maissinjyvät ovat pop,
ylös alas, hip ja hop.

Tittamari Marttinen


Capuccino-äiti

Meidän äiti viihtyy lattella.
"Tahdon istua ja kattella."

Juo capuccinon viime pisaraan
ja iloisesti lipoo huuliaan.

Juttuseuraa vailla, yksinään
juoruilee se mykkään kännykkään.

Taasko äidillämme jano on?
Tilaa vielä tuplaespresson.

Tittamari Marttinen