Tanssiurani alku oli traumaattinen. Aloitin sen kunnolla seitsemännellä luokalla, kun koulun liikuntatunnilla harjoiteltiin paritansseja. Siihen asti olin vain pyörähdellyt siskoni kanssa kotona sekä tyttökavereiden kanssa harjoitellut Metsänkukkia-valssia väituntivalvojina ala-asteella sekä diskotanssia tyttöjen kesken joissakin synttäribileissä. Minusta ensimmäinen tanssitunti pojan kanssa oli mukavaa, mutta partneristani ei. "Eikö tässä minun pitäis viiä?" kysyi hän seiskaluokkalaisen pojan ylpeällä itsetunnolla ja sai häpeän punan nousemaan kasvoilleni.
Seuraava muisto tanssimisesta minulla on Englannin kielikurssilta. Siellä pääsin ensimmäistä kertaa oikeaan diskoon tanssimaan ja vieläpä useamman kerran viikossa. Nautin tanssimisesta tosi paljon, mutta taas päällimmäisenä jäi mieleeni kavereiden negatiivinen kommentti; heidän mielestään heilutin liikaa takapuolta tanssiessani.
Tänään pääsin vihdoinkin tanssitunnille, jossa ei tarvinut välittää siitä, liikuttiko liikaa tai liian vähän takapuolta. Olin nimittäin kutsunut seurakuntaamme Gospel-lattarin kehittelijän Asta Lehtimäen esittelemään hittituotettaan, joka on noussut suureen suosioon Tampereen seudulla. Asta on ideoinut tanssitunnit, joissa keskitytään nauttimaan tanssin ilosta ja oman vartalon ihanuudesta hengellisen latinalaisen musiikin tahdissa.
Tänään ehdimme vajaan kahden tunnin aikana tutustua ainakin merengueen, sambaan, mamboon ja reggae-tanssiin. Monilla Gospel-lattariin osallistuneilla oli jonkinlaista tanssitaustaa, mutta hyvin minäkin aloittelijana mukana pysyin. Joissakin tanssikuvioissa oli apua siitä, että Vaasan vuosina käymissäni jumpissa käytettiin välillä samoja askeleita.
Astan perusajatuksena on kuitenkin ollut se, että tunneilla ei stressata liikaa eikä vilkuilla häpeillen naapurin parempaa osaamista. Sen sijaan keskitytään omaan hyvinvointiin ja onnistumisen kokemuksiin, kun omasta kehosta löytyy Jumalan sinne luomaa kauneutta, naisellisuutta ja voimavaroja.
Gospel-lattareissa tuli kyllä hyvä fiilis. Hiki nousi kunnolla pintaan, ja koko vartalo pääsi liikkeisiin mukaan. Aika meni uskomattoman nopeasti, ja viimeistään loppuvenytyksissä ja rukouksessa sai yhteyden oman kroppansa lisäksi myös kropan Luojaan. Kohotellessani käsiä venytyksiin ylistin samalla Jumalaa. Iloitsin suuresti siitä, ettei kristillinen usko ole 2000-luvulla vain kuivaa pääntietoa tai tylsiä muotomenoja. Saan ylistää Jumalaa koko vartalollani ja nauttia täysillä siitä, että olen nainen. Ei hassumpaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Kuulostaapa hyvältä. Tuo takapuolen heiluttaminen on kyllä jännä juttu. Itse olen joskus miettinyt, kun messussa on ollut menevää ylistysmusiikkia, että minkä verran kirkossa kehtaa heiluttaa lantiota ja takapuolta. Se kun ei välttämättä kaikkien silmissä näyttäydy ylistyksenä ihmeellisen kropan Luojalle.
Niinpä, välillä täytyy tosiaan ajatella toisiakin ihmisiä, ettei loukkaa ketään. Mutta ei se minusta niin vaarallista ole, jos ylistysmusiikki vähän "menee jalan alle". Monestihan se on niin, että "vika" on enemmän loukkaantuvan katsojan päässä kuin siinä, joka liikkuu. Eräässä kylässä oli kielletty naisilta pyöräilykin,kun siinä "pylly pyörii niin mukavasti".
Kuulin, että nyt on Tuomasmessun ylistystanssina jossain ollut myös samba. Hurjaa menoahan Raamatussakin oli Daavidin ylistäessä Jumalaa. Tärkeintä on mielestäni se, että tanssijalla itsellään on halu olla Jumalan käytössä.
Niinpä niin. Tosiasia vain kuitenkin on, että useissa luterilaisissa seurakunnissa musiikin tahdissa liikehtiminen, vaikka kuinka vähäinen, on pannaan julistettua. Ymmärrän, että päivämessussa se oliskin jotenkin "sopimatonta" osallistujien ilähaitarin huomioon ottaen. Tulee kunnioittaa toistenkin näkemyksiä. Mutta on monia muita tilaisuuksia, jotka ovat kaavoista vapaampia, mutta niissäkään ei sovi liikehtiä, ei heilutella käsiään, lipuista puhumattakaan. (saati pepusta!)
Se on ikävää, kun taas useimmissa vapaissa suunnissa saa tanssia ja liehutella lippuja ylistyksen tahdissa.
"Ylistä Herraa kaikki mitä minussa on."
Aloin varsin etsiä mistä pääkaupunkiseudulta löytyisi lähin gospel-musiikkiin perustuva jumppa ja löysin sivusi.
Et sinulla olisi näkyä perustaa vastaavaa myös Järvenpäähän?? :)
Hei Jaana!
En ole perustamassa Järvenpäähän toimintaa, koska en ole täällä töissä. Kannattaa ottaa yhteyttä Järvenpään seurakuntaan esim. aikuistyöhön ja kysellä, voisiko tällaista järjestää. Minulta saa tarvittaessa yhteystietoja yms.
Mielelläni tulisin kyllä mukaan tanssimaan :)!
Lähetä kommentti