Fanaattisuus ennen kaikkea

Inhosin lapsena punatulkkuja. En siksi, että ne ovat kauniita ja söpöjä. Vastenmielisyys punaisia lintuja kohtaan johtui siitä, että veljeni oli opettanut minulle niiden olevan kilpailevan urheiluseuran lintuja. Ihailemani isoveljeni tavoin kannatin talitinttejä, koska ne olivat keltaisia Pellon Ponnen edustusasujen tapaan.

Samoilla perusteilla aloin inhota Tamperetta sinä päivänä, jona Oulun Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden Tapparaa vastaan vuonna 1981. Ikää minulla oli kunnioitettavat viisi vuotta. Siitä huolimatta minulla oli vankka mielipide siitä, että Tampere on kamala paikka. Mielipiteestä oli helppo pitää kiinni, koska en tuntenut ketään tamperelaista.

Omissa lapsissani olen huomannut samanlaisia fanaattisia piirteitä. He innostuvat jostain asiasta toisten esimerkistä ja pitävät mielipiteestään kiinni hinnalla millä hyvänsä. Tänään he huudattivat toisiaan jääkiekkoseurojen kannattamisella. He yrittivät kovasti saada minuakin mukaansa, mutten enää lämmennyt pelille. Enhän enää edes tiedä, mitkä seurat ovat mukana kärkikamppailuissa, puhumattakaan siitä, että tietäisin tähtipelaajien nimiä. Minusta on tullut yhtä tylsä kuin äidistäni aikoinaan; hyppään Hesarin urheilusivut suosiolla yli.

Olin lapsuuteni ja nuoruuteni urheiluhullu. Muistan vieläkin, miten täysillä olin mukana Marjo Matikaisen olympiahiihdoissa. Lykin kotona sauvoilla samaa tahtia Marjon kanssa ja olin varma siitä, että suosikkihiihtäjättäreni saa siitä lisävoimia. Hiihdon jälkeen kirjoittelin tietokoneruudulle ainakin 100 kertaa idolilleni onnitteluja, ja keitin mitalikahvit koko perheelle. Muutaman vuoden päästä katselin innoissani mäkihyppyä ja jääkiekkoa. Haaveilin siitä, että saisin miehekseni jonkin ihanan urheilijapojan, vaikkapa mäkihyppääjä-Tonin tai jääkiekkoilija-Sakun.




En saanut Tonia enkä Sakua, vaan Vesan, jonka mielestä oma liikkuminen on paljon tärkeämpää kuin penkkiurheilu. Urheilufanaattisuus on meistä nykyään kaukana edustaessamme lähinnä ajattelumallia "Tärkeintä on, että pojille tulee urheillessa hiki". Siksi onkin mukava, että esikoisemme saa olla vapaasti urheiluhullu enojensa ja pappansa seurassa. On hyvä, että jotkut perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle; kolmen sukupolven miehet osaavat taatusti urheilutulokset ulkoa miten päin tahansa.



Lapsemme eivät tarvitse fanaattisuuteen aina edes urheilua. Tänään katselin mielenkiintoista näytöstä, kun nuoremmat lapset korjasivat iltapalatavaroita jääkaappiin. He käyttävät levitteenä Oivariinia, kun taas me muut käytämme Lättaa. Pienille fanaatikoille Lätta-pakettiin koskeminen tuntui aivan ylivoimaiselta tehtävältä; he pelkäsivät saastuvansa.



Suvaitsevaisuus-kasvatus on kyllä haasteellista, jos urheilu ja levitteetkin voivat saada aikaan näin voimakkaita tunteita. Viime viikolla kaksi työntekijää Helsingin seurakuntayhtymästä kävi puhumassa työntekijäkokouksessamme maahanmuuttajatyöstä. He kertoivat meille mm. MOD eli Moninaisuus ja dialogi –koulutusohjelmasta, joka on kehitetty erilaisuutta ja identiteettiä koskevien ristiriitojen selvittämiseen. MOD-esitteestä löysin Martin Luther Kingin ajatelman, jossa on hienosti analysoitu syitä siihen, miksi erilaisuutta ei siedetä.





Ihmiset vihaavat toisiaan,
koska pelkäävät toisiaan.
He pelkäävät toisiaan,
koska eivät tunne toisiaan.
He eivät tunne toisiaan,
koska heillä ei ole siteitä toisiinsa.
Heillä ei ole siteitä toisiinsa,
koska he elävät erillään toisistaan.

Martin Luther King




PS. Anteeksi punatulkut, olette tosi söpöjä!