Kootut seikkailut

Löysin joulusiivousta tehdessäni aarteen. Olin sanonut miehelleni muutama viikko aikaisemmin, että meidän täytyy ostaa uusi kirjakylly, järjestyksessään seitsemäs. En nimittäin yhtään pitänyt siitä, että kaikille uusille kirjoille ei ollut omia paikkoja työhuoneen ja olohuoneen kirjahyllyissä. Sen vuoksi kirjoja lojui pöydillä ja kirjahyllyjen siistien rivien päällä.  Perusteellisempaa siivousta tehdessäni huomasin kuitenkin, että voin raivata uusille opuksillemme tilaa poistamalla lasten kirjahyllyyn eksyneet pelit. Pienellä vaivalla sain siistittyä kotiamme taas huomattavasti ja löysin aarteen.

Aarteeni näytti melko vaatimattomalta muistiviholta Hessu Hopo -kansineen, mutta sisältö oli sitäkin arvokkaampaa. Ensimmäisellä sivulla luki esikoiseni koko nimi ja sen perässä KOOTUT SEIKKAILUT. Muistivihkoon olin kirjannut tapahtumia esikoiseni ensimmäisestä vuodesta kolmen kuukauden ajalta. Muistan aloittaneeni kirjaamisen kälyni esimerkin innoittamana siinä vaiheessa, kun perheemme pahin koliikkivaihe oli ohitettu.  Viimeisen merkinnän olin tehnyt vauvan täyttäessä puoli vuotta. 

Musitikirjaan käsin talletetut kirjoitukset ovat  melko lyhyitä ja arkipäiväisiä. Siitä huolimatta niiden lukeminen tuntui uskomattoman hyvältä. Tässä katkelma iloisesta päivästä:"Tänään sait valtavan hepulikohtauksen: teki mitä tahansa, niin sinä hekotit aivan kauheasti. Siinä sai äiti ja isäkin nauraa kunnolla. Illalla olit valtavan söpö, kun nukahdit isin syliin." 

Teksteissä oli myös kerrottu kiukkuisista ja väsyneistä päivistä, tapahtumista ja suurista edistysaskelista vauvan elämässä. Elämämme oli juuri noiden kuukausien aikana melkoisessa myllerryksessä, koska esikoisen lisäksi elämäämme muutti hyvin paljon muutto Ruotsiin. Tuntui hyvältä, että kirjoitukset olivat myönteisiä ja lämpimiä, vaikkei aika ehkä ollut niitä helpoimpia elämässämme. Muistikirjan pitämisen lopettamiseenkin oli luonnollinen selitys. Aloitettuani ruotsin kielen opinnot paikallisessa aikuislukiossa jouduin käyttämään kaikki rauhalliset, siis hyvin harvinaiset, vapaahetkeni läksyjen tekoon. En kuitenkaan ikinä katunut muuttoa enkä opintojani, vaan nautin uusista haasteista suunnattomasti!

Muistikirjaa lukiessani ajattelin lämmöllä "Elinan blogia". Millainen ihana muistojen kokoelma jää elämään minulle ja perheelleni näistä blogivuosista! En ikinä jaksaisi kirjoittaa tällaista määrää kirjoituksia pöytälaatikkoon. Sen sijaan blogikirjoitukset voivat olla iloksi toisille ihmisille. Samalla ne kuitenkin sisältävät valtavan määrän tapahtumia, ajatuksia ja tilanteita, joita on mukava muistella kymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä. 

Viimeisen kuukauden aikana olen ilolla seurannut sitä, miten blogini kävijämäärä on lisääntynyt. Uteliaana ihmisenä minusta olisi todella mukava tietää, ketkä lukevat nykyään tuotoksiani. Jotkut teistä ovat tunnustautuneet lukijoikseni sähköpostilla, kommenteilla tai tavatessamme. Mutta laskujeni mukaan joukossa on paljon niitä, joita en tunne.  Jos vain millään kehtaat ja viitsit, voisit kirjoittaa kommentin, ja paljastaa itsesi. Olisi todella kiva tietää, kuinka paljon lukijoissa on tuttuja kasvoja, ja kuinka paljon blogi-ystäviä.