Tyyristä hommaa!

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin lapset kantavat kotiin tilauslomakkeita koulu- ja päiväkotikuvauksista. Paljon on muuttunut niiltä ajoilta, jolloin itse kävin koulua. Silloin kaikki oli jotenkin niin helppoa ja yksinkertaista: ei vaihtoehtoja, vaan sama kuvapaketti kaikille. Siitä sai sitten palautella itse kuvia, jos halusi.

Nykyajan tilauslomakkeet ovat aivan eri maata. Isompien lasten koulukuvauksiin piti valita kolme erilaista asiaa: kuvan taustaväri, kehykset ja kuvavalikoima. Viime vuonna Neidin elämä oli kerta kaikkiaan kaatua siihen, että olimme menneet valitsemaan taustaväriksi sinisen. Hän oli ainoa tyttö, joka oli valinnut sinisen taustan. Kuvista tuli kaikesta tuskasta huolimatta edustavia sinisten vaatteiden kanssa; niinpä hän tänä vuonna ehdottomasti halusi valita tumman harmaan taustan, kun vaatteet olivat vaaleanharmaat. Saa nähdä millainen kuvasta oikein tulee, kun kuvaan suositellaan värikkäitä vaatteita. Saapa Neiti ainakin mieleisensä eikä kai muulla ole niin kauheasti väliä. Kehyksetkin molemmat koululaiset saivat valita aivan oman makunsa mukaan.

Koulusta tultuaan lapset olivat hyvin tietoisia siitä, millaisen kuvapaketin koulukaverit olivat valinneet. Suurin osa oli valinnut sen paketin, jota mainostettiin tilauslomakkeessa suosituimpana, ja joka oli hinnaltaan toiseksi kallein. Lapsilla oli hyvin myöskin muistissa se, että viime vuonna me valitsimme halvimman paketin. Niinpä tänä vuonna päädyin suosittelemaan toiseksi halvinta pakettia.

Tänään Kuopus toi mukanaan päiväkotikuvien tilauslomakkeen. Firma oli eri, ja hinta vielä edellistäkin huimempi. Päivittelin Miehelle, kuka olisi maksanut markka-aikana päiväkotikuvauksesta 232 markkaa, mikä on suosituimman päiväkotikuvavalikoiman hinta. Ei kukaan! Perusvalikoiman sisältökin on jotenkin niin 2000-luvun henkinen: mukana on mm. hittituote jääkaappimagneetti. Oikeasti mietin sitä, miltä taloudellisesti tiukoilla eläviltä tuntuvat tällaiset hinnat.

Neiti toimi asiamiehenä myös Kuopuksen kuvausasioissa: hän oli ehtinyt esitellä erilaiset kehysvaihtoehdot. Neiti oli suosittelut pikkuveljelleen speedy-kehyksiä, joissa on autonkuva. Pikkuveli halusi kuitenkin olla itsenäinen ja valitsi ice-kehykset, joissa on jäinen tunnelma. Näytin pojalle vielä tilauslomaketta ja varmistin, että olen ymmärtänyt hänen toiveensa oikein. "Tuleeks noi mukaan?" hän kysyi. "Joo, tulee", vastasin. "En mä sitten ota", hän tuhahti. Onneksi kohta selvisi, että hän pelkäsi saavansa kehysten mukana kuvaansa kehysmallissa irvistelevän pikkutytön!

Ihana syksyinen retki Mäntyniemeen

Teimme eilen nuorten aikuisten ja opiskelijoiden kanssa retken Mäntyniemeen, seurakuntamme leirikeskukseen. Yhdessäolo oli mukavaa, pizzeriasta tilattu ruoka maittavaa ja kristittyjen yhteys hoitavaa. Nautimme suunnattomasti kauniista luonnosta, joka on tämän viikon aikana pukeutunut ihaniin syksyisiin väreihin. Saunojat ottivat retkestämme kaiken irti ja kävivät monta kertaa pulahtamassa uskomattoman kirkkaassa järvivedessä.

Pieniä pulmiakin tai ehkä paremminkin haasteita sisältyi iltaretkeemme. Taksikeskuksen vastaaja oli toimittanut taksikuskillemme, joka nouti isolla taksillaan meidän Masalan asemalta, väärän osoitteen. Osoitteessa oli vain yhden kirjaimen heitto, mutta se ohjasi kuljettajan aivan väärille urille, vaikka sanoin kuljetuksen alussa osoitteemme. Niinpä lyhyt taksimatka muuttuikin vähän pidemmäksi sigtseeingiksi ennen kuin huomasin kuljettajan olevan menossa aivan väärään suuntaan.

Onneksi sama taksikuski ehti hakemaan meidät illalla pois leirikeskuksesta niin, että pääsimme koko lössi samalla kyydillä. Kuljettajan aikataulu tosin oli sellainen, että eräällä retkeläisellä meinasi tulla paniikki, kun hänen piti lähettää työhakemus ennen vuorokauden vaihtumista. Tästäkin haasteesta selvittiin kunnialla, kun toinen retkeläinen pystyi hoitamaan hakemuksen lähettämisen kännykällään. Voi tätä nykyaikaa!

Illan lopuksi vietimme tunnelmallisen hetken, jolloin lauloimme ja kerroimme toisillemme rohkaisevia ja koskettavia tarinoita uskosta ja kristittynä elämisestä. Tuntui hienolta kuulla sitä, miten eri tavoin Jumala oli puhutellut ja koskettanut sydämiämme. Ilta päättyi rukouspiiriin hämärässä syysilmassa. Taksimies mahtoi olla kummissaan, kun porukka oli vielä hetken rukouksessa, vaikka taksi karautti paikalle. Mukavan retken täydellisti tuttu konnari junassa! Kiitos Herralle!

Äiti, käytä aina näitä metodeja!

Äitini meni nuorten ihmissuhdekurssin (Nuisku) ohjaajakurssille niihin aikoihin, kun vanhemmat sisarukseni olivat murkkuiässä. Kurssin jälkeen hän oli tietysti innoissaan uusista opeistaan ja laittoi niitä heti käytäntöön. Hän otti käyttöön heti ainakin ongelmaan tarttuvan minäviestin. Perheen teinit eivät olleet kuitenkaan yhtään innoissaan äidin uudesta kommunikoinnista, vaan pitivät sitä vain ja ainoastaan ÄRSYTTÄVÄNÄ.

Ehkä osa Nuisku-kurssin opeista rantautui kaikesta huolimatta perheemme kommunikaatiokulttuuriin, koska viime viikkoisen "Toimiva perhe" -kurssin opit kuulostivat joiltain osin tutuilta. Äidin Nuisku-kurssin tutustumiskortitkin olen ominut itselleni jo monta vuotta sitten. Niiden yksinkertaisten kuvien ja symbolien avulla olen tutustuttanut toisiinsa uudet työntekijät sekä monet uudet ryhmät.

Yksi pääkaupunkiseudulla asumisen hyviä puolia on se, että koulutuksien aikana voi käydä nukkumassa ainakin yönsä kotona. Niinpä viime viikkoisen kurssin aikana pääsin heti harjoittelemaan taitojani. Neiti oli muutaman päivän jälkeen jo aivan myyty uusille opeille. "Äiti, käytä aina näitä metodeja!" hän huudahti innoissaan.

Luulen, että Neidin sydäntä lämmitti erityisesti aktiivinen kuuntelu, jota opettelin kurssilla.

"Aktiivisessa kuuntelussa annan lähettäjälle palautteen siitä, mitä olen vastaanottanut, jotta hän voi joko vahvistaa tai korjata palautteeni. Huomioin kuunnellesani sekä sanalliset että sanattomat viestit."

Myönnän sen, etten ole aina onnistunut kuuntelemaan lastani sillä tavalla kuin minun olisi pitänyt. Monesti olen yrittänyt antaa ratkaisuja hänen ongelmiinsa nopeasti, vaikka hänen suurin tarpeensa olisi ollutkin vain kertoa huolensa sekä kokea tulevansa ymmärretyksi. Toivon, että muistaisin jatkossa käyttää enemmän aktiivista kuuntelua.

"Thomas Gordonin ajatusten mukaan aktiivinen kuuntelu on tehokas taito ilmaista ymmärtämystä, lisätä läheisyyttä, auttaa huolissa sekä löytää ja sanoittaa tarpeita ristiriidoissa."

Toinen oppimani taito, joka sykähdytti Neidin sisintä oli ongelmaan tarttuva minäviesti. Se sama metodi, joka sai lapsuudenperheessäni teinien hermot riekaleiksi. Ongelmaan tarttuvaa minäviestiä tarvitaan silloin, kun vanhemman on puututtava lapsen ei-hyväksyttävään käyttäytymiseen. Toimivassa perheessä ei turvauduta ongelmatilanteissa uhkailuun, kiristykseen, ivailuun, syyttämiseen eikä nimittelyyn. Sen sijaan ongelmaan tartutaan minäviestillä. Gordonin oppien mukaan sen käyttöön on neljä syytä:

1) Ongelmaan tarttuminen saa aikaan tilannetta helpottavan ratkaisun

2) Ongelmaan tarttuminen säilyttää lapsen itsetunnon

3) Ongelmaan tarttuminen ei vahingoita vanhemman ja lapsen suhdetta

4) Ongelmaan tarttuminen edistää lapsen itsenäisyyttä, koska vanhempi tarvitsee lapsen apua tilanteen selvittämisessä.

Ongelmaan tarttuvassa minäviestissä on kolme osaa: lapsen käyttäytymisen kuvaus, käyttäytymisen konkreettiset vaikutukset minuun ja tunteeni. Lapsen käyttäytymistä kuvataan syyttämättä toteamalla vain se, mikä on nähtävissä ja kuultavissa. Käyttäytymisen kuvaamisessa ei myöskään liioitella eikä käytetä esim. ilmauksia "aina" tai "ei koskaan". Konkreettisissa vaikutuksissa kerrotaan, mitä haittaa minulle on lapsen käyttäytymisestä. Vanhemman on myös tärkeää kertoa lapselle, mitä tunteita lapsen käytös saa hänessä aikaan. Omien vaikeidenkin tunteiden ilmaiseminen edistää avoimen suhteen rakentumista. Sitten jos lapsi saa hepulin tai muun voimakkaan reaktion, on aika vaihtaa kuuntelulle. Se tarkoittaa sitä, että otetaan käyttöön aktiivisen kuuntelun taidot.

Niinpä minä olen viime päivinä harjoitellut ahkerasti ongelmaan tarttuvia minäviestejä lapseni toiveiden mukaisesti. "Minua harmittaa, kun et tullut heti sisälle, ja jouduin käydä huutamassa sinua monta kertaa."

Poikien kanssa olen pelannut useampaan kertaan kurssilta saamaani noppapeliä, jossa harjoitellaan minäviestien lähettämistä sekä opetellaan tuntemaan perheenjäseniä paremmin hauskalla tavalla. Esikoinen oli perjantai-illan kahdenkeskisestä pelihetkestämme niin innoissaan, että olisi halunnut jatkaa peliä heti aamupalapöydässä. Ja täytyy sanoa, että minäkin olen nauttinut kovasti yhteisistä tuokiostamme. On hauskaa pelata kerrankin peliä, jossa kukaan ei voita eikä häviä eikä menetä sen vuoksi malttiaan. Vielä mukavampaa on kuulla, millaisia ajatuksia ja haaveita pojallani on tulevaisuudesta, mistä asioista hän pitää tai ei pidä tai millaista palautetta hän antaa minulle ja muille pelaajille.

Tätä tekstiä kirjoittaessani tuli mieleen tilanne Esikoisen varhaislapsuudesta. Hän oli mielestäni taas kerran tehnyt jotain kiellettyä. Aloin torua häntä kyllästyneenä tilanteesta lauseella, jonka tiesin kyllä erittäin huonoksi: "Miksi sinun AINA täytyy olla..." Siinä vaiheessa ymmärsin purkavani lapseeni omia negatiivisia tunteitani. Jatkoin lausetta: "Miksi sinun AINA täytyy olla niin IHANA!" Esikoisella oli todella muikea ilme, ja aloimme molemmat nauraa iloisesti.

Aitoa palautetta

"Miksi täällä on näin siistiä?" kyseli Kuopus tullessaan ulkoa sisälle. Syykin löytyi: äiti oli järjestänyt paikkoja mummun tulon kunniaksi. Kuopuksen reaktio oli aito ja vilpitön, koska eteisemme on ollut siivouspäiviä lukuunottamatta viime aikoina harvinaisen surkeassa kunnossa. Mies voisi käyttää eteisemme perusolotilasta Pellon murteen suosikkisanaansa:ryöttä.

Olen tämän viikon koulutuksessa, jonka teemana on "Toimiva perhe". Kurssilla opiskellaan vuorovaikutustaitoja, joiden avulla perhe-elämästä voisi tulla sujuvampaa. Tähän mennessä suurin oivallukseni on liittynyt käyttäytymisen ikkunaan, jossa lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus jaetaan kolmeen osaan. Osat ovat ongelmaton alue, lapsen ongelman alue sekä vanhemman ongelman alue. Toimivan perheen tavoitteena on, että ongelmaton alue olisi mahdollisimman suuri. Ongelmatilanteissa on onnistuneen ratkaisun saavuttamiseksi tärkeää miettiä, kenen ongelmasta on oikein kysymys.

Viime aikoina olen päätynyt siihen, että sotkuinen eteinen kuuluu tällä hetkellä ongelmattomaan alueeseen. Niin kauan kun se ei ärsytä minua eikä ketään muutakaan perheenjäsentä suunnattomasti, se saa olla arkisin vähän hujanhajan tai sikinsokin. Sitten kun minulla on voimavaroja, laitan sen kuntoon siirtämällä kengistä noin 60% kellariin. Mikään pienempi toimenpide ei oikeasti auta kuin akuutteihin tilanteisiin, koska kenkien määrä on taas ihmeellisesti vähintään triplaantunut kesän aikana. Hankin kesällä jo yhden uuden säilytyslokeron kymmenelle kenkäparille, mutta se ei tuntunut auttavan asiaa kovinkaan paljon.

Kurssilla olo on aina sangen opettavaista, koska teorian ja harjoitusten lisäksi kuulee toisten kurssilaisten kokemuksia ja käytänteitä. Niinpä tänäänkin sain taas uutta ajateltavaa, kun neljän lapsen äiti puhui siitä, miten heillä kukaan perheenjäsenistä ei saa pitää eteisessä yhtä aikaa kuin yhdet tai parit kengät. Muuten eteinen on ihan kaaoksessa. Siinäpä on tavoitetta tällekin perheelle. Onneksi kohta tulee talvi; talvikenkiä on ihanan vähän verrattuna kesä- ja syyskenkiin!

Arjen ihmeitä

Kesken työpäivän olin saanut tekstiviestin. Esikoinen halusi heti viestittää äidille ilouutisen omasta ja pikkusiskon onnistumisesta koulun yleisurheilukilpailujen pituushypyssä. Hyppyjen onnistumisen kertoi tulosten lisäksi kolme superiloista hymiötä tekstin perässä. Eihän siitä voi olla ihan varma, että äiti tajuaa jotain pituushypystä.

Kuopus on yllättänyt vanhmpansa ja päiväkodin tädit täydellisesti syksyn alun kunniaksi. Hän on vapaaehtoisesti ollut mukana piirustushetkissä ja tehnyt koko perheen potretin. Iltapalapöydässä hän kertoi tarkasti piirustuksen tekemisestä: "Isille piirsin mustat hiukset, mulle keltaiset hiukset ja äidille mustakeltaiset hiukset." Piirustusinnostus on ollut jopa niin suurta, että hän oli halunnut jatkaa välipalan jälkeen piirtämistä, vaikka olisi saanut ihan luvan kanssa leikkiä vaikkapa autoilla: "Mä jatkan mun pelhepotlettia!"

Piirustuksen lisäksi Kuopus on innostunut yhtäkkiä kirjaimista. Siihen on varmasti innostanut päiväkodin viikkossuunitelma, johon viskarit saavat jäljentää kirjaimet pisteiden mukaan. Niinpä kotonakin on päästy kirjainten harjoittelemisen makuun: jääkaapin oveen on taas pienen tauon jälkeen kerätty magneettikirjaimet. Syötyään ruoan Kuopus kyselee minulta kirjaimia ja numeroita innokkaasti. Me olemme ihmeissämme lapsemme kehityksestä, vaikka Esikoinen tuossa iässä alkoi ihan itsestään huomaamattamme jo lukea. Silti jokaisen lapsen edistysaskeleet ja uudet taidot tuntuvat niin ihmeellisiltä.

Neiti on myöskin kehittynyt ja kypsynyt. Viime keväänä yksinoleminen tuntui ihan mahdottoman vaikealta: kymmenen minuutin sessio kotona kahdestaan pikkuveljen kanssa sai aikaan dramaattisia purkauksia. Niinpä meistä vanhemmista tuntui tosi turvalliselta tietää, että kakkosluokkalainenkin saa olla koko vuoden iltapäiväkerhossa.

Tällä viikolla Neiti sai yhtäkkiä päähänsä, että hän haluaisikin olla kotona yksin iltapäivisin. Ihmettelin asiaa, koska tiesin hänen viihtyvän todella hyvin seurakunnan iltapäiväkerhossa; monena vapaapäivänämme hän on oikein kerjännyt pääsevänsä iltikseen. "Joo, iltapäiväkerhossa on tosi hauskaa, mutta kotona on vielä hauskempaa, kun saa valita itse mitä syö välipalaksi. Mä olin kotona yksin kaksikymmentä minuuttia ennen kuin sä tulit kotiin, ja se oli tosi kivaa." Tästä on hyvä jatkaa kypsymistä ja kehittymistä isoksi koululaiseksi, joka pärjää jo pitkät iltapäivät yksin kotona. Onneksi harjoitteluun on vielä paljon aikaa!

Haluan herättää aamuruskon

Kesän aikana olen kuullut ja lukenut ystäviltäni innostuneita viestejä Jukka Leppilammen konserteista. Ystäväni ovat tulleet kosketetuiksi ja kokeneet tapahtumissa Jumalan läsnäoloa ja hoitoa. Eräs ystävä laittoi Facebookiin status up daten, jonka mukaan Leppilammen konsertti oli ollut kaikkien aikojen paras hänen 20-vuotisen fanittamisen aikana. Toinen ystävä ei pannut huonommaksi, vaan oli sitä mieltä, että oli jo saanut kokea palan taivasta.

Huomenna 11.9. klo 19 Jukka Leppilampi esiintyy Uskomaton ilta -kahvilassa Paavalinkirkon alasalissa. Illan teemana on "Haluan herättää aamuruskon". Leppilampi laulaa ja puhuu kristittynä elämisestä sekä visioi suuria. Musiikin ja puhene lisäksi kahvilassa on tarjolla hyvää seuraa, pientä purtavaa, kahvia, teetä ja sympatiaa. Ja kaikki aivan ilmaiseksi! Ilta päätetään lyhyeen ehtoollishetkeen Paavalinkirkossa. Olet sydämellisesti tervetullut!

Aika: Pe 11.9 klo 19

Paikka: Paavalinkirkon alasali, Sammatintie 5 (kirkon vasemmalta puolelta olevalta sisäpihalta sisään), Sturenkadun ja Hämeentien risteyksessä. Paikalle pääsee kätevästi esim. ratikoilla 6 ja 8.

Koulun uskovaisin lapsi

"Pappi, pappi" huusi muutamaa vuotta vanhempi tyttö koulun pihalla ja juoksi perässäni. Minä menin koulun jälkeen kotiini, istuin vanhempieni sängyllä ja tilitin tuntemuksiani. En ollut vihainen sinänsä tytölle, vaan isälleni siitä, että hän oli minut saanut tällaiseen tilanteeseen. "Olisit vaikka metsuri, ettei minun tarvitse sinun takiasi kärsiä", huusin isälle itkunsekaisella äänellä.

Tänä kesänä olen hätkähtänyt sitä, miten olen laittanut lapseni itse samanlaiseen tilanteeseen. Tai oikeastaan laittanut vielä paremmaksi tai pahemmaksi, kun me Miehen kanssa olemme molemmat pappeja. Lapsemme ovat saaneet yleensä elää varsin rauhassa kaikilta ulkopuolisilta paineilta, huolimatta siitä, että olemme Miehen kanssa molemmat olleet melko paljon esillä julkisuudessa. Osittain se on tietysti johtunut siitä, että me emme esimerkiksi käy heidän koulussaan pitämässä päivänavauksia, toisin kuin isäni kävi aikoinaan.

Välillä olen miettinyt sitä, tuleeko perheemme kristillisyys tarpeeksi esille arkielämässä. Lasten saamat kommentit ovat olleet siinä mielessä positiivinen viesti, että nyt tiedän ainakin värimme näkyvän. Eräs lapsi oli saanut koulussa kuulla olevansa koulun uskovaisin oppilas. Toinen lapsi taas oli kuullut tuttavaperheen lapselta kaverinsa kertoneen lapsemme lukevan vain virsikirjaa ja Raamattua vieraillessaan heillä. Kaveri oli kyllä korjannut narrauksen sitten, kun lapsemme oli sanonut jutun olevan pötypuhetta. Yksi kaveri puolestaan oli kiusannut lastamme siitä, että tämä rukoilee iltarukouksen.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea lasten asenteiden takana on. Hyvältä tuntuu kuitenkin se, että lapsemme uskaltavat kertoa jutut meille, niin että voimme pohtia niitä yhdessä. Nämä tapaukset ovat tietysti tosi lieviä ja lapsemme vielä siinä iässä, etteivät ota niitä niin rankasti kuin minä haukkumisen yläasteen pihalla. Mukavalta tuntuu myös se, että tällaisista jutuista huolimatta pojat olivat tänäänkin innokkaana soittamassa lasten virsiä Miehen apuna kävelykadulle pystytetyssä upeassa "Pienten kirkossa".

Koen, että nyt on aika rakentaa pohjaa lasten uskonelämälle: rukoilla iltarukoukset, lukea Lasten Raamattua, käydä yhdessä kirkossa ja pyhäkoulussa, jutella uskonasioista sekä palvella yhdessä erilaisissa tehtävissä. Ja silloin kun omat yritykset epäonnistuvat, iltarukous on huutoa eivätkä lapset halua lukea Raamattua, voi luottaa siihen, että Jumala pitää heistä vielä parempaa huolta. Tällaisen tavallisen äidin rakkaus on sangen heikkoa ja vaillinaista Hänen rakkauteensa verrattuna.

Päivän iloinen uutinen oli, että Neiti oli kuullut uskontotunnilla erään raamatunkertomuksen, jota ei ollut kuullut koskaan ennen. Riemulla ei ollut rajoja!

Ystäviä lähellä ja kaukana

Tänään postin mukana tuli Neidille ikioma kirje. Ennen avaamista hän arveli sen olevan kummitädin lähettämä. Avatessaan kirjettä hän hämmästyi valtavasti. Kirje olikin tytöltä, johon hän oli tutustunut viime viikonlopun leirillä. Mikä ilo siitä, että uusi ystävä muisti hänen osoitteensa ja lähetti ihan oikean kirjeen. Nyt tulee vihdoinkin käyttöä niille monille ihanille kirjepapereille ja -kuorille, joita hän on saanut syntymäpäivälahjaksi.

Nuoruudessa kävin aina syksyisin Maata Näkyvissä -päivillä pellolaisten ystävieni kanssa. Pieni kateus iski minuun välillä siitä, ettei minulla ollut päivillä ketään sellaisia kavereita, joita olisin nähnyt pitkän ajan jälkeen ja halannut oikein lämpimästi. Se johtui siitä, että olin asunut koko elämäni samalla paikkakunnalla, käynyt rippikoulun omassa seurakunnassani ja osallistunut vain siellä seurakunnan toimintaan. Elämänpiirini oli ihana ja turvallinen, mutta aavistuksen liian pieni nuoren naisen haaveisiin. Onneksi jo muutaman vuoden päästä pääsin muuttamaan Helsinkiin, suureen maailmaan!

Tällä hetkellä ystäväni asuvat vähän siellä täällä. Ystäväpiirini koostuu hyvin eri elämänvaiheista tulleista ystävistä. Monet ovat kysyneet, olemmeko saaneet Järvenpäässä ystäviä. Siihen on ollut helppo vastata: "Ihan tarpeeksi". Uudella paikkakunnalla minulla ei ole ollut edes suurempaa tarvetta luoda valtavaa ystäväverkostoa, koska haluan ylläpitää vanhoja ihmissuhteita. Ja aika on rajallinen, varsinkin työssäkäyvällä perheenäidillä!

Tänä kesänä olen tavannut paljon ystäviä sekä kasvotusten että erilaisten apuvälineiden avulla. Kerta toisensa jälkeen olen iloinnut tapaamisten syvällisyydestä. Tuntuu niin hyvältä, että toinen ihminen luottaa minuun ja minä voin luottaa häneen. Silloin uskalletaan puhua myös siitä, mikä on vaikeaa ja kipeää. Hyvän ystävän tunnistaa myös siitä, että hänelle uskaltaa kertoa onnistumisistaan ja ilonaiheistaan joutumatta pelkäämään sitä, että toinen on kateellinen tai mitätöi oman kokemukseni.

Olen aloittamassa työssäni uutta raamattu- ja rukouspiiriä kotona oleville vanhemmille. Toivon, että piirisä tulee nimensä mukaisesti "Henkireikä" sekä minulle että osallistujille. Aion käyttää materiaalina Rick Warrenin kirjaa "Tavoitteena elämä -mitä ihmettä varten olen täällä?", josta olen tehnyt Vaasan aikoinani materiaalia pienryhmille. Selatessani kirjaa päädyin sivuille, jossa käsiteltiin uskovien yhteyttä. Warrenin ohjeet todellisesta uskovien yhteydestä sopivat sovellettavaksi hyvin sekä pienryhmän, ystäväpiirin että perheen ja suvun elämään. Näissä riittää kilvoittelemista, ihan taivaaseen saakka!

ELÄMÄN KOKEMINEN YHDESSÄ (s. 152-156)

1. Todellisessa uskovien yhteydessä ihmiset kokevat aitoutta

2. Todellisessa kristittyjen yhteydessä ihmiset kokevat vastavuoroisuutta

3. Todellisessa uskonyhteydessä koetaan myötäelämistä

4. Todellisessa uskonyhteydessä ihmiset kokevat armoa

Rick Warren: "Tavoitteena elämä -mitä ihmettä varten olen täällä?

Päivä 2005